- Liittynyt
- 03.06.2019
- Viestejä
- 492
Tässäkin ketjussa nyt väännetään hieman omenoista ja appelsiineista. Te Kvarkin kanssa meuhkaatte tällaisista tilanteista, kun tuossa koko keskustelun avanneessa tilanteessa ei tosiaankaan ollut kysymys siitä, että sillä vasemmalla kaistalla kupattaisiin kilometrikaupalla.Tänään taas lahden motarilla sellainen 20auton häröpallo possujuna oikealla ja vasemmalla kaistalla kun vasenta kaistaa ajettiin mittarissa 120km/h ja oikeaa kaistaa pari alle.
Sitten kun baana aukesi niin tämä vasemman kaistan tukko ei mennyt oikealle, eikä hänen takanaan tehnyt mitään niin jengi lähtee raivon vallassa oikealta ohi torvi soiden
No itse menin näiden kahden ensimmäisen taakse ja pakotin siirtymään oikealle. Pääsin heistä ohi niin ne siirtyi takaisin siihen vasemmalle kaistalle ja taas muiden eteen! ?
Kaksi urpoa sekoilee ja aiheuttaa aivan turhia tilanteita, mutta oikella on pyöreä merkki, sitä noudatetaan ja se on tärkein!![]()
Liikennettä sujuvoittaisi huomattavasti se, että hitaammin ajavat siirtyisivät aina sopivissa väleissä oikealle kaistalle antamaan tilaa nopeammin ajaville. Siitä ollaan ihan samaa mieltä. Jos mä saavutan letkaa ja huomaan, että takana tuleva ajaa vielä kovempaa kuin minä, niin päästän sen lähtökohtaisesti ensimmäisenä ohi (riippu taas mistä roikkuu, etäisyys, kuinka paljon nopeampaa ajaa, kuinka monta autoa minulla on ohitettavani...). Jos taas päässä sumenee sillä sekunnilla kun eteen ilmestyy hitaammin ajava ajoneuvo, niin voisi olla hyvä tehdä jotain mindfullnessia tai muuta millä sen pääkopan saisi pidettyä selvempänä.

Sehän meni loistavasti 