- Liittynyt
- 03.04.2017
- Viestejä
- 6 708
Ymmärrän kantasi hyvin. Se on oikeasti niin hyvä, että sen voisi ottaa jopa määräykseksi kertomaan takana tuleville, että oiotaan kääntyä eikä pelkästään ohittaa. Määräyksenä se parantaisi liikenneturvallisuutta. Vähän sama asia asia kuinNäin minullekin opetettu ja yleensä se toimii oikein hyvänä ennakkovaroituksena. Itsekin perässätulijana jätän tällöin merkittävän välin, jos olen epähuomiossa ajautunut turhan lähelle.
Vaikuttaa siltä, että kommentoijat täällä eivät tajua, että sitä jarrua voi painaa vain sen verran että valot syttyvät. Ei tietenkään aloiteta jarrutusta samalla hetkellä kun vilkku syttyy, mutta jarruvalot voi sytyttää. Mutta antaa olla, turhaa jankkausta.
aikoinaan ylöslaitettava jarruvalo (sitäkin kovasti ensin vastustettiin väärintulkittavana turvallisuutta vaarantavana)
Kansalaisaloitteena läpimeno olisi hyvin mahdollista. Osaammehan vilkutella jarruvaloja takanatuleville "ihan luonnostaan" tässä riittää kun painaa kevyesti ja pitää siinä yhdessä vilkun kanssa.
Edit: Ehkä määrayksenä voi aiheuttaa ongelmia (esim. vierasmaalainen ei tiedä käytäntöä) suosituksena hyvä, varsinkin pimeällä kun ei näe sitä "risteystä/pihaa".
Viimeksi muokattu:

Pk-seudun mittapuulla tuossa oli hyvin tilaa. Toki liittymästä tulevat mp-pyöräilijät sotki hieman kuviota. Itse olisin pistänyt jo kuvaaja-auton vieressä vilkun päälle ja vetänyt sitten auton jälkeen oikealle. Tällä yleensä välttää sen, että raivarikuski ei lähde samanaikaisesti vaihtamaan kaistaa.