Vielä jatkuu yölliset kukkumiset näiden Areenan dokkareiden parissa, sit voinee siirtyä omassa hyllyssä oleviin dokkareihin. Vajaa viiskymmentä tuntia on tullut kateltua dokkareita syöttöjen yhteydessä =D.
Kun suuri lama iski Yhdysvaltoihin 1920-luvun lopulla, suurin osa väestöstä syöksyi työttömyyteen ja köyhyyteen. Vastauksena suureen lamaan presidentti Franklin D. Roosevelt käynnisti massiivisen talousohjelman, New Dealin, jonka tarkoitus oli luoda työpaikkoja, elvyttää talous ja pelastaa...
areena.yle.fi
Pikakatsaus Rooseveltin presidenttikauteen ja New Dealiin. Vähän ohkaseksi tämä jää asian käsittelyssä. Olis kaivannut jakson pari lisää tähän.
Sarjassa perehdytään diskokulttuurin syntyyn, kukoistukseen ja hiipumiseen. Samalla tutustutaan 1970-luvun yhteiskunnallisiin ilmiöihin kuten seksuaalivähemmistöjen esiinmarssiin sekä naisten ja mustien tasa-arvotaisteluun. Sarjassa haastatellaan aikakauden muusikoita ja vaikuttajia, nähdään...
areena.yle.fi
Tämä oli todella hyvä dokkari Discon/Diskon historiasta, toki musiikkihistoria itselle aika etäinen aihe, mutta oli silti mielenkiintoinen. Oli ihmisiä kertomassa omista kokemuksistaan tuona aikana ja niitä jotka siihen merkittävästi vaikuttivat. Kerrotaan siitä miten Disco syntyi, miten se nivoutui osaksi vähemmistöjä ja sitten muuttui valtavirraksi. 3 jaksoa aika sopiva mitta tällaiselle aiheelle. Suosittelen!
Kuusi lahjakasta Unkarin juutalaista pakeni maan poliittista ilmapiiriä ja neljä heistä päätyi työskentelemään Yhdysvaltain ydinaseohjelmassa. Robert Capa taas loi uran valokuvaajana ja perusti Magnum-kuvatoimiston. Michael Curtiz puolestaan päätyi Hollywoodiin ja ohjasi mm. Casablanca...
areena.yle.fi
Kertoo kuudesta unkarilaisesta jotka päätyy Amerikkaan ja merkittäviksi henkilöiksi toisen maailmansodan aikana. Harmillisesti osa henkilöistä jää aivan statistiksi ja jotenkin teemallisesti ei oikein sovi, että Robert Capa, Szilard ja Michael Curtiz käsitelleen samassa dokkarissa ja silti toisistaan erillään. Teemallisesti ei toiminut kovin hyvin vaikka ihan mielenkiintoinen onkin aiheeltaan.
Kun Neuvostoliitto hajosi vuonna 1991 yhteiskuntajärjestys romahti ja kansalaiset joutuivat usein koville. Henkilökohtaisten tarinoiden kautta kuulemme miten venäläiset selviytyivät kaaoksen ja taloudellisen epävarmuuden läpi. Tuotanto: Les Poissons Volants/France Télévisions, Ranska, 2021.
areena.yle.fi
Jakson mittainen perehtyminen Neuvostoliiton romahdukseen ja pitkälti nimenomaan niin että miltä se tuntu ja näkyi siellä katukuvassa eikä Neuvostoliiton/Venäjän johdossa. Ei tarvitse etsiä kovin kaukaa syitä sille miksi venäläiset eivät ole enää kovin innokkaita vallan kaatamiselle tai vaihtamiselle, aina seuraa jonkin sortin anarkia/teurastus. Harvoin käsitelty aihe, yleensä kun mennään niin Berliinin muuri/Gorbatsov edellä, niin nyt kuunnellaan entisiä kansalaisia kertomassa kuinka heistä tuli katukauppiaita ja rikollisia hetkessä. Dramatisointi vähän ontuvaa ehkä osittain.
Monopoly on yksi maailman suosituimmista lautapeleistä. Missä yhteiskunnallisissa olosuhteissa peli syntyi, kuka sen todellisuudessa keksi ja millaisia valtataisteluja sen tekijänoikeuksista on käyty? (Ruthless: Monopoly's Secret History, Tuotanto: Insignia Films/WGBH, Yhdysvallat 2023)
areena.yle.fi
Kertaa Monopoli-pelin historian ja siihen liittyneen lakijupakan Anti-Monopoli tekijän kanssa, joka lähti sitten tutkimaan tätä historiaa. Ihan hauska näin lautapelaajan näkökulmasta, kerta samalla hieman käsitellään tota 1900-luvun alun lautapelikulttuuria.
Minkälaista oli elämä Euroopassa viime vuosisadan alkupuolella, kun mm. Ottomaanien valtakunta ja Habsburgien monarkia hajosivat ja nykyinen Eurooppa sekä Turkki saivat muotonsa. Tapahtumia seurataan ranskalais-unkarilaisen Antoine Köpen vaiherikkaan elämän kautta, joka on ikuistettu lukuisiin...
areena.yle.fi
Jakson mittainen katsaus jonku nobodyn elämään Ottomaanien vallan alla ja myöhemmin Itävalta-Unkarin armeijassa, Kreikassa ja Turkissa. Sopiva mitta tällaiselle, paljon filmiä ja kuvaa yli sadan vuoden takaa ja ihan mielenkiintoista tuon ajan historiaa, joka ehkä meidän vinkkelistä jää aika vähälle katsannolle katseen ollessa yleensä Saksa/IB/Venäjä akselilla tuona aikana.
Miten Cambridgen yliopiston opiskelijatovereista tuli vakoojia, jotka toimivat Neuvostoliiton hyväksi 1930-60-luvuilla? Ohjelmassa seurataan ennen kaikkea Kim Philbyä, joka paljastettuaan pakeni Neuvostoliittoon, missä hän kuoli alkoholisoituneena vuonna 1988. Tuotanto: Wingspan/ITV...
areena.yle.fi
Sarjassamme vähän heikompi dokkari, kertoo pintaraapasulla noista vakoojista ja heidän elämästään sekä paosta. Ei kummonen etes aiheesta tietämättömälle.
Syyskuun 1973 sotilasvallankaappauksessa Augusto Pinochet syrjäytti istuvan presidentin Salvador Allenden ja nousi Chilen diktaattoriksi. Ohjelmassa kerrataan tapahtumia ja kuullaan sekä historioitsijoita että Pinochetin hirmuvallan uhreja. Tuotanto: 3DD/PBS/TF1, Iso-Britannia 2023
areena.yle.fi
Kieltämättä lapsen vatsavaivat vähän vaikeuttivat tämän intensiivistä seuraamista, mennee kuitenkin vähän samaan sarjaan noiden aiemmin nostamieni Portugal/Kreikka diktaattoridokkareiden kanssa.
Jatkosodassa yli 15 000 miestä joutui psykiatriseen hoitoon. Sodan jälkeen taisteluiden kauhut jatkoivat elämää perheiden sisällä, kun traumatisoituneet miehet jätettiin perheidensä hoidettavaksi. Ohjaus Timo Korhonen. Tuotanto Filmimaa Oy (2016)
areena.yle.fi
Mielenkiintoinen näkökulma, mutta hassusti editoitu, turhan paljon tuota aikansa paatoksellista videomatskua puheineen "tässä sankarit karjalan kannaksella valtaamassa ryssältä..." muutama olis riittänyt tehokeinona. Muuten käytännössä kuunnellaan entisten sotasankareiden lasten kokemuksia siitä elämästä mitä elämä oli sodan jälkeen ja miten ne traumat siellä kotona näkyivät.
Miten maalaispoika Henry Fordista tuli autotehtaan perustaja, monimiljonääri ja vaikutusvaltainen liikemies? Henry Ford kehittii autojen massatuotannon ja hänen tehtaansa tunnetuin malli T- Ford oli valtava myyntimenestys. Mutta Henry Ford oli tunnettu myös juutalaisvastaisuudestaan ja...
areena.yle.fi
Pikaraapasu Henry Fordiin, olis saanut olla parikin jaksoa aiheesta. Tuli enemmän semmonen "tiesitkö tätä" tyyppinen kuin että asiat olisivat olleet aivan oikeissa mittasuhteissa dokumentissa.
William Randolph Hearst hallitsi 1930-luvulla Yhdysvaltain suurinta mediaimperiumia: 28 päivälehteä, elokuvastudio, radioasemia ja 13 aikakauslehteä. Hän myös käytti valtaansa häikäilemättömästi saavuttaakseen poliittiset päämääränsä. Kuka oli tämä yksi viime vuosisadan vaikutusvaltaisimmista...
areena.yle.fi
No nyt on sopivan mittainen, 4 jaksoa Hearstista. Ei taida olla kotimaassa niin tunnettu nimi mutta jenkkilässä, leffafaneille ja historiaa lukeville hyvinkin. Vaikutusvaltaisen mediamogulin historia käydään läpi systemaattisesti niin uran kuin yksityiselämän osalta. Suosittelen tätäkin!
OBS Poistuu viikon päästä Areenasta!