- Liittynyt
- 03.04.2017
- Viestejä
- 6 597
Kaikki on tietysti teoriassa mahdollista, mutta oikeusvaltiossa se menee niin, että pitää pystyä todistamaan ja jos se uskottava epäilys löytyy, niin ilman tunnustamistaSiis omasta mielestäni on varsin ilmeistä (ei tosin ainakaan vielä todistettua), että tämä oli tahallinen teko niin kuin edellisetkin tapaukset ja motiivitkin varsin helposti keksittävissä. Tosin Venäjän lisäksi en sulkisi pois näissä myöskään Kiinan osallisuutta tapahtumiin.
tuomitaan syytetyn eduksi => Tässä on vielä mahdollista, että maksamme kulut ja kapteeni saa jonkun sakon tai ehdollisen eli tahallisuutta ei voida osoittaa.
Merilaki kaipaisi kyllä tarkennuksia, miten kaapelirikkojen kohdalla toimitaan. Mikä on kaapelin laskijan velvollisuus suojata kaapelinsa ja missä tapauksissa menee rikkojan piikkiin. Ankkurointia tarvitaan ja kuten tiedät ne eivät aivan heti välttämättä tartu. Tarvitsemme merenkulkua ja ton lain laatimisen aikana ei edes ollut noita kaapeleita. Virolaiset jo esittivätkin kaapelin kaivua niin, ettei ketjut riko. Siitä seuraa kuulemma jäähdytysongelma eli siirtokyky ei olisi enää niin suuri, koska kaapeli lämpiää liikaa.
Muuten Ylen mukaan Elisan 2-kaapelia on jo korjattu. => Upottamien vs kaapelinkorjauskulut olleen hankalayhtälö laskea (kumpi tulee halvemmaksi).
Arvioitahan tässä asiallisesti keskustelemaan haluavatkin joutuvat esittämään.Täällä on vain välillä ollut sellaisia väitteitä (maallikoilta täysin ymmärrettäviä), joita olen halunnut oikoa tai tuoda omia arvioita joidenkin asioiden vaikutuksista kun alalla olen melko kauan ollut.
Kun olet alalla, niin kiinnostaa tietää miksi uskot? että toi täyteen lastatun konttilaivan kapteeni laskisi ankkurin myrskyssä tahallaan ja vaarantaisi laivansa. Kuten tiedät laiva kaatuu kun se kallistuu yli sivupainopisteensä.
Siinä oli kontit satamassa otetussa kuvassa pahasti ulkona eli on kallistunut varmasti paljon, jotta kontit noin lähtee liikkeelle.
En ole merenkulkija, mutta noi voima-asiat on ehkä paremmin hallussa. Siksi tää kiinnostaa teknisessä mielessäkin.
Eagle S tuskin oli ankkurinsa tarttuessa oikeasti vaarassa, joten sen osalta tahallisuus teoriassa "uskottavampi".
En ehkä minäkään, mutta voi olla hyvinkin pätevä ja saa tästä voittaessaan hyvää mainosta itselleen Merioikeuteen liittyvissä asioissa sekä käytös voi olla ihan harkittukin. Veikkaan, että keskustellaan (tulee mies tutuksi) selkeästi enemmän kuin jos olis perinteinen "kuivasti" vastaileva asianajaja.Asianajajan ammatillisesta osaamisesta en osaa sanoa mitään, mutta näkemäni ja kuulemani perusteella en kyllä itse palkkaisi jos olisin kusessa.
Rahahemmoja kiinnostaa yleensä pääasissa vain tulos. Uskon, että kauppaa Venäjän kanssa tullaan jatkamaan tulevaisuudessa, myös länsivaltojen toimestakin.
Itse toivoisin, että Suomelahdella liikkuisivat paremmat laivat.
Viimeksi muokattu: