Mekaaniset näppäimistöt

Hyvältä näyttää!
Itsellä oli hyvin samanlainen kokoonpano, pohjana oli vaan KBD67 lite vastaavanlaisella läpinäkyvällä kotelolla. Visuaalisesti tykkäsin näppiksestä todella paljon, ilman RGB:tä ja RGB:llä. Mutta OEM-profiilin hatut ei vaan enää toimi, jonka takia jäikin vähäiselle käytölle ja lopulta meni myyntiin.
Parit kuvat löytyy tuosta vanhasta myynti-ilmoituksesta jos ketään kiinnostaa itse rakentaa vastaavanlainen lauta KBD67 litestä.

Se vielä että ABS ei ole mikään kirosana näppäinhatuissa. Monella on vaan kokemusta halvoista ja ohueista ABS-muovin hatuista joita kyllä suosittelen välttelemään.
Mutta laadukkaat ABS hatut on oikeasti laadukkaita, kuten GMK:kin on todistanut ja PBTfansiltakin alkanu tulla ABS-muovia käyttäviä hattuja.
Toki nämä tai mitkään Tai-Haon hatuista ei myöskään ole mitenkään erityisen paksusta muovista tehty, mutta eivät ne olekkaan sieltä kalleimasta päästäkään ja hyvät saatavuus ja tuki erikokoisille näppiksillekkin vielä.
Toi KBD liten läpinäkyvä kotelo olisi ollut just sellainen millaiseksi tuon Smoky Quartzin aluksi kuvittelin. Näkyy ledit myös kotelon läpi, mutta kyllähän tämä näinkin toimii. Lisäksi, kun näyttää kuitenkin melkein mustalta, niin ehkä vähän helpompi yhdistellä erilaisia näppäinhattuja :)
 
Laitetaas nyt kuva vielä kun saapui Pbtfansin WoB-hatut. Pari päivää ollut nyt lankussa kiinni ja ei voi kuin kehua! Instock kamaa ja kattava kittaus mihin saa tarvittaessa nordet matkaan. Eivät nämä halvimmat tietysti ole mutta erittäin laadukas setti kyseessä.

PXL_20230130_130951421.jpg
 
Kuvissakin nuo näyttää jotenkin jämäkämmiltä kuin muut. Olisi pitänyt ehkä itsekin laittaa, kun arvoin noiden, Traitorkeysin Infinityn ja sit Tai-Haon Smoky Quartzin välillä. No, ehkä seuraavaan projektiin sitten :)
 
Meletrix Zoom 65 V2 lähti ennakkotilaukseen mykeyboard.eu sivustolta. Eurooppalainen jälleenmyyjä on kyseessä, jolloin välttyy tulleilta ja alveilta. Hintaa tuli 223,43 euroa perus kitille posteineen.
Kiitti vinkistä! Kun katto suoraan Meletrixiltä, niin 85 USD postikulut ja alvit päälle (=296€) sai jättämään kauppaan, mutta tuolta sais jo todella houkuttelevaan hintaan :think:

edit: P.S. alveilta ei välty tuossakaan, vaan ne on jo leivottu hintaan
 
Viimeksi muokattu:

Totta, alvit tuli tossa tietenkin mukaan. Lisäsin tilaukseeni vielä hiilikuitu takalevyn, josta laittoivat suoraan paypal maksua. Eli jos tuleekin tarvetta muokata tilausta jälkeenpäin, niin onnistuu sähköpostitse.
 
Tulipa itselle ePbt Be the One setti, Frozen North ja rainbow. Vielä en ole kerennyt alkaa projektia vaihtoon koska pitäisi samalla tehdä vähän kytkin operaatiota ja vaihtaa caseen foamia, joten pikkuisen enemmän pitäisi puuhata ja työstää samalla kertaa kun kerta tuohon lähtee. Täytyy ottaa vähän paremmalla ajalla jos kerkeää tässä vkl aikana. Mutta ainakin omaan silmään ja tuntumaan olleet hyvän näköiset ja laatuiset.
 
Tuli päiviteltyä Keychron K8 tähän Q1:seen. Oikein pätevän oloinen laite muutamalla modauksella. Harmi vaan että tuli ykkösversio tästä barebonesta.

IMG20230121112832.jpg
 
Mikäli etsii tällaista slimmiä näppistä (Keychronin kilpailija?) ja ANSI-layoutti ei ole este niin itse olen ollut todella tyytyväinen tähän NuPhy Air75. Löytyy myös ainakin 60 kokoista.

Hintaa näppiksellä oli $118,95 + kuljetus $23,06 + näppäinhatut $19.

Todella hyvän kuuloinen ja tuntuinen voidelluilla kytkimillä Gateronin Low-Profile Redeillä. Bluetooth-yhteys on pelannut moitteetta, vaikka en ole käyttänyt edes mukana tulevaa donglea, niin viivettä ei huomaa kuten joissakin käyttämissäni BT-näppiksissä. Akku ei ole vielä päässyt loppumaan kertaakaan, aina on riittänyt siihen asti että laitan piuhaan kiinni, en osaa todellista kestoa sanoa. HHKB:tä käyttäneenä tottunut Caps Lockin tilalla pitämään Controlia, ja tämän softalla onnistuu vaihtaa. Pitää muistinsa myös muissa tietokoneissa. Mukana tulee magneetilla kiinnittyvät jalat sekä 1 kpl red, blue ja brown kytkimiä, varalle liukuestokumeja näppiksen pohjaan ja NuPhy-tarroja. Itse otin tilaukseen mukaan myös coast-näppäinhattusetin joka on kuvassa kiinni. Vakiohatut valkoisia/vaaleampia.

Jos joku miinus on keksittävä, niin softan kehittäminen on vielä vaiheessa ja nettisivuilla tiedot aika leviällään, esimerkiksi Discord-linkkiä ei meinaa löytyä tai uusinta softaa. Discordista sain apua omiinkin softaongelmiin, kun en saanut laitettua FN-näppäinlukkoa pois päältä. Ei ole ongelman ratkaisun jälkeen temppuillut. Myöskään en tykkää tuosta RGB-valaistuksesta, kun näppäinhatuissa ei legendit oo läpinäkyviä. Tähän on Discord-ryhmän perusteella toki tulossa ilmeisesti läpinäkyvillä legendeillä varustetut hatut. Ja tähän käy myös jotkin muut näppäinhatut, olikohan DSA tms. kokoiset. Ainakin Vortexin Race 3 hatut sopii tähän kun kokeilin, eivätkä pohjanneet alas painettaessa.

IMG_2590.JPG

IMG_2592.JPG
IMG_2591.JPG

Ostin samaisen näpppiksen pari viikkoa sitten, mutten ole vielä oikein päässyt sinuiksi sen kanssa ja jatkuvasti tulee kirjoitusvirheitä (varmaan osittain koska vaihtelen suomilayoutin ja ANSIn välillä riippuen millä kielellä kirjoitan). Nätti se ainakin on :) . Kannattaako tuohon ostaa mainitsemasi näppäinhatut tuntuman kannalta vai ovatko väritystä lukuunottamatta samanlaiset kuin valkoiset?

Kytkimet tuntuivat hieman lötköiltä ja asensin redien tilalle brownit. Tämä ei olennaisesti vaikuttanut kirjoitusnopeuteen/tuntumaan ja kirjoittaessa on edelleen hieman kolkko fiilis niin ajattelin voidella kytkimet. Mikähän olisi hyvä YouYube-video tuohon projektiin? Ja onko täällä suosituksia mikä voitelusetti kannattaa ostaa? Riittääkö Amazonin 20 euron setit vai pitääkö olla jotain hienompaa?
 
Kannattaako tuohon ostaa mainitsemasi näppäinhatut tuntuman kannalta vai ovatko väritystä lukuunottamatta samanlaiset kuin valkoiset?

Ja onko täällä suosituksia mikä voitelusetti kannattaa ostaa? Riittääkö Amazonin 20 euron setit vai pitääkö olla jotain hienompaa?

Ovat täysin samat tuntumaltaan väritystä lukuun ottamatta. En ostaisi erikseen, ellei välttämättä halua tuollaista tummempaa lookkia.

Itsellä on Keygemistä tilattu Lube Tool Collection ja samasta puljusta 205g0, joilla voidellut omia lankkuja. Tuli ainakin tosi hyvät noista nuphyn redeistä. Näissä lowprofile kytkimissä saa voidellessa olla varovaisempi kuin perus kytkimissä, itse rikoin yhden kytkimen.
 
Halusin tällä kertaa 60% näppäimistön, hall effect kytkimillä (säädettävä kytkentäpiste) ja sellaisella langattomalla yhteydellä, ettei latenssi jätä arvailun varaa kilpapelaillessa.

Steelseries Apex Pro Mini Wireless täytti nämä vaatimukset. Wooting 60HE olisi ollut täydellisyyttä, mutta oma setuppi vaatii tuota langattomuutta kun palloilen parin eri näytön välillä ja näppis kulkee mukana. Wootingiakin käyttäneenä tämä on kutakuinkin saman tuntuinen mutta langattomana. Läpikuultavat RGB gamer näppäinhatut olivat mielestäni aikansa tuote ja eivät enää miellytä omaa esteettistä silmää. Minkä lisäksi valot söivät langattomasta vehkeestä akun turhan nopeasti. Nappasin parilla kympillä demokäytössä olleet Keychron PBT:t tilalle. Ulkoasu ja akunkesto paranivat uudelle tasolle.

Alkuperäinen ovh tällä on naurettava, mutta kun tätä nyt sai liki puoleen suositushinnasta 299€ -> 149€ tuli otettua kokeiluun. Täytyy sanoa, että lopputulokseen aika todella tyytyväinen. Täyteen rahaan tämä näppis on aika vitsi, mutta tuolla tarjoushinnalla ominaisuudet, sekä rungon ja kytkimien fiilis omasta mielestä jo aika perustellulla tasolla eikä vastaavia tuotteita oikein muuten edes ole.
 
Liitteet

  • 41316BD5-561B-4C25-9517-A55F0FDCF9D8.jpg
    41316BD5-561B-4C25-9517-A55F0FDCF9D8.jpg
    361,4 KB · Luettu: 113
Ovat täysin samat tuntumaltaan väritystä lukuun ottamatta. En ostaisi erikseen, ellei välttämättä halua tuollaista tummempaa lookkia.

Itsellä on Keygemistä tilattu Lube Tool Collection ja samasta puljusta 205g0, joilla voidellut omia lankkuja. Tuli ainakin tosi hyvät noista nuphyn redeistä. Näissä lowprofile kytkimissä saa voidellessa olla varovaisempi kuin perus kytkimissä, itse rikoin yhden kytkimen.
Thanks - täytyy harkita jos ostaisi toisenlaiset hatut (täällä oli mainittuna ainakin yksi potentiaalinen, jossa profiili hieman kaareva vs. NupHy). Aluksi pitää katsoa kuitenkin esim. Keygemiltä jokin voide, joka sopii sekä linear että tactical kytkimiin. Ja lisäksi täytyy ostaa jokin jykevämpi kytkimien irroittaja kuin tuo NupHyn heiveröinen oma.
 
Jos joku hakee hiljaista kytkintä esim. toimistoon niin kannattaa testata Outemu Silent Cream Yellow (Lubed). Todella hyvä tuntuma ja hiljainen.
 
Jos joku hakee hiljaista kytkintä esim. toimistoon niin kannattaa testata Outemu Silent Cream Yellow (Lubed). Todella hyvä tuntuma ja hiljainen.

Nämä eivät U4t kytkimiin tottuneena ihan pärjänneet taktiilisuudessa Boba U4:lle, ja sen takia työnäppikseen valikoitui juurikin U4. Ovat kuitenkin todella samanlaiset kytkimet, kannattaa kokeilla kummasta pitää enemmän. Ja nämä Outemut ovat huomattavasti halvemmat.

Jos ei ole kiire, näitä saa juuri nyt Alista hintaan 31€ 110kpl / 26,90€ 90kpl / 22,83€ 70kpl / 11,71€ 30kpl / 7,7€ 10kpl: 7.7€ 39% OFF|Outemu Switches Lubed Mechanical Keyboard Switch 5pin Silent Tactile Linear Cream Blue Pink Yellow Custom Gaming Rgb Mx Switches - Keyboards - AliExpress
Ovat muutaman euron halvempia verrattuna lokakuun hintoihin, jolloin tilasin samaiselta myyjältä Alista.
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: njs
Onko muilla ollut Logitechin G915 näppäimistön kanssa ongelmia?

Omani vasta muutaman kuukauden vanha ja mm. 5-näppäimen kanssa ongelmia. Välillä tulee kerran painaessa tuplia ja toisinaan ei ota sitten ollenkaan painallusta vastaan.

Edit: hah, nyt teki parhaillaan saman tempun, ja jätti 5-numeron välistä näppäimistön mallia kirjoittaessa...
 
Oli itsellä samoja ongelmia G915-mallin kanssa ruskeilla kytkimillä. Lähinnä tuplien ongelma. En saanut kotikonstein ratkeamaan ja takuusta kun sai rahallisen hyvityksen niin en lähtenyt onnea uusiksi koittamaan.
 
Itsellä toimi G915 ongelmitta yli kaksi vuotta päivittäisessä käytössä. Sitten myin pois täysin toimivana. Itse en huomannut mitään ongelmia ja olin erittäin tyytyväinen tuohon kyllä.
 
Nämä eivät U4t kytkimiin tottuneena ihan pärjänneet taktiilisuudessa Boba U4:lle, ja sen takia työnäppikseen valikoitui juurikin U4. Ovat kuitenkin todella samanlaiset kytkimet, kannattaa kokeilla kummasta pitää enemmän. Ja nämä Outemut ovat huomattavasti halvemmat.
Boba U4:ta harkitsin myös, mutta en kyllä enempää taktiilisuutta kaipaa, joten valinta lienee onnistunut. Täysin lineaarinenkin kelpaisi, mutta enpä ole löytänyt vastaavilla ominaisuuksilla olevia kytkimiä.
 
Itselläpä on Bobagumit, eli siis vastaavasti lineaariset silenced bobat. Oikein hyvin pelittänyt ja yleensäkin rankattu aika korkealle kytkimissä yleensäkin monien mielestä kaikki bobat, lineaariset ja tactilet molemmat.

Gazzewilta testanneena Boba LT, U4T ja U4 voi kyllä sanoa että hyvää kamaa niiltä tulee.
Tosin tämä yksi harvoista moderneista tämän hintaluokan kytkimistä mitä en ainakaan itse voi käyttää stockina. Jouset on vähintään lubettava, mutta samalla tullu sitten myös bottom housing lubettua kun kerta aukaisee.

U4 oli ehkä pahin sen takia että kyseessä kuitenkin silent kytkin, mutta lubeamisen jälkeen alkoi olla jo parempi, vaikka niitä en voisikaan käyttää daily driverina. Itselle näppiksessä on yhtä tärkeätä ulkoasu, tuntuma sekä ääniprofiili, josta silent ei itselle iske koska tuntuu että jotain vialla. Mutta alunperin nuo silentit olikin tarkoitus pistää toimistonäpyttimeen kiinni missä ne ajaakin asiansa hyvin. Toisin kuin väliaikaisest ollut Dareu EK871 Violet Gold kytkimillä joka piti aikamoista ääntä vaikka tulikin pistettyä kaikenlaista vaimennusta ja kytkimet+stabit lubesin.
 
Sanoisin itse tohon myös sen että nämä tuntuu huomattavan paljon sulavammilta pienen käytön ja ajan jälkeen. Ja kokeillut nyt muutamia erilaisia silenced tossa testauksessa, ja ystävällä nimenomaiset oli silent alpacat jotka oli sisäänajettu. Se tuntuma siitä kun rasvattu ja vähän käytetty ja silikonikin on pikkuisen sisäänajettu sileämmäksi, niin se näissä silenced kytkimissä tuntuu paljon enemmän kuin non-silenced. Eli suosittelen antamaan hiukan aikaa myös, koska se tuntuma ja ääni tulee vähän pehmenemään käytön kanssa. Ainakin tämä on oma mielipiteeni ja kokemukseni parista eri valmistajan ja mallin kytkimestä. En sitä sisäänajoa ole ajatellut hirveästi ennen silenced kytkimiä ja omakohtaista kokemusta.
 
Tehdasfirmis oli outo
Onko muilla ollut Logitechin G915 näppäimistön kanssa ongelmia?

Omani vasta muutaman kuukauden vanha ja mm. 5-näppäimen kanssa ongelmia. Välillä tulee kerran painaessa tuplia ja toisinaan ei ota sitten ollenkaan painallusta vastaan.

Edit: hah, nyt teki parhaillaan saman tempun, ja jätti 5-numeron välistä näppäimistön mallia kirjoittaessa...
Olet laittanut logitechin softalla uuden firmiksen? Myyntipaukkauksesta tulevalla firmwarella kaikki tuntui surkealta. Valojen kontrollista lähtien.
 
Tehdasfirmis oli outo

Olet laittanut logitechin softalla uuden firmiksen? Myyntipaukkauksesta tulevalla firmwarella kaikki tuntui surkealta. Valojen kontrollista lähtien.

On päivitetty uusimpiin. Samaa mieltä kyllä noista valojen kontrolleista.
 
Mistä kannattaa Euroopasta katsella USA leiska näppiksiä? Jenkeistä tilaaminen tulee turhan kalliiksi...
 
Mistä kannattaa Euroopasta katsella USA leiska näppiksiä? Jenkeistä tilaaminen tulee turhan kalliiksi...
Outoa kun yleensä ne ISO näppikset on enemmän kiven alla :D
Helpottaisi rajausta ja ehdotuksia jos tietäisi minkälaista haussa, mutta esim. Maxgamingillä löytyy ja Jimmsilläki taisi olla jotain Gloriouksen malleja ANSI layoutilla.
 
Tärkein prioriteetti on leveä vasen shift. Käytän vaan pelaamiseen. Muutenhan näppis sais olla pieni ja plussaa jos on vielä hiljainen.
 
Onkohan missään ollut maininta koska ZoomTKL:ää voisi taas saada? Alkoi kovasti tuollainen kiinnostamaan.

QK80 voisi olla myös sopiva, mutta en löytänyt koska se tulisi tilattavaksi. Hieman oli epäselvää myös ISO layoutin kanssa, akut ei tule mukana mutta ilmainen BT onnistuu kun ostaa akut erikseen?
 
ZoomTKL:n alustava arvio oli tammikuu 2023 Meletrixin, joten eiköhän niitä extroja ala vielä tässä Q1:n aikana valumaan vendoreilla myyntiin. ISO tukea tässä ei tainut kuitenkaan olla, kun ei edes soldered PCB:tä löytyny.
QK80:lle löytyy ISO hotswap ja ISO tuella soldered PCB:t. Aikaa ei ole tietääkseni vielä julkaistu koska aukeaa pre-orderit, mutta eiköhän sekin tässä Q1:n aikana.

Käsittääkseni jos tilaat EU vendorilta niin akku tulee kyllä mukaan jos se kittiin kuuluu. Ainakin mkb.eu:lta tuli Zoom65:n mukana.
 
  • Tykkää
Reactions: njs
Tärkein prioriteetti on leveä vasen shift. Käytän vaan pelaamiseen. Muutenhan näppis sais olla pieni ja plussaa jos on vielä hiljainen.
Jos tuo on ainut kriteeri niin sitten varmaan vaan joku sopivan kokoinen layout ja kivan näköinen aikaisemmin mainitsemilta sivuilta.
Silent kytkimillä, stabien lubeemisella ja kotelon täyttämisellä foamilla saat ääntä minimoitua.
 
Vasen shift on varmaan aina pieni Nordic layouteissa?
 
Vasen shift on varmaan aina pieni Nordic layouteissa?
Oletuksena kyllä. Mutta noista aikaisemmista mainituista liikkeistä löytyy ANSI-näppiksiä myös, ellei halua lähteä custom linjalle.
Layoutilla tarkoitin 60%, 65%, 75% etc.
 
Läppärissä voi nähtävästi olla leveä shift ja Pohjolan napit. Ei taida helposti löytyä pöytäkoneeseen tommosta
 
Liitteet

  • IMG_20230210_115242.jpg
    IMG_20230210_115242.jpg
    382,5 KB · Luettu: 110
Läppärissä voi nähtävästi olla leveä shift ja Pohjolan napit. Ei taida helposti löytyä pöytäkoneeseen tommosta
Tässä shiftin ja z:n väliin kuuluva nappula on spacen vieressä ja space taas on lyhyempi. Tuskin löytyy fyysistä näppäimistöä tuollaisena, ainakaan helpolla.
 
Läppärissä voi nähtävästi olla leveä shift ja Pohjolan napit. Ei taida helposti löytyä pöytäkoneeseen tommosta
JIS on lähimpänä sitä mitä etsit jos haluat että ISO + 2.25u left shift.
Mutta tuon läppäri kuva layoutilla et varmasti tule kaupasta löytämään pelinäppistä.

Jos oikeasti on jokin erikoinen näppäinasettelu mielessä, niin suosittelen suoraan vaan customia sillä useimmat juotettavat PCB:t tukee useita eri näppäinastelmia ja niiden yhdistelmiä.
 
Missäköhän hintaluokassa pyöritään jos kasaa itse 75% suht hiljaisen, leveällä vasemmalla shiftillä, josta löytyy ä ja ö sekä soveltuu pelikäyttöön? Olen ihan turisti näissä hommissa.
 
Missäköhän hintaluokassa pyöritään jos kasaa itse 75% suht hiljaisen, leveällä vasemmalla shiftillä, josta löytyy ä ja ö sekä soveltuu pelikäyttöön? Olen ihan turisti näissä hommissa.
Voin suoraan sanoa että pelkästään se että haluaa ääkköset tulee hatuissa nostamaan hintaa.

Halvimmalla varmaan pääsisi Herringbone Pro 75% + Aliexpressistä jotkut outemu silentit, stabit ja kprepulicin 139 cherry profile + int-fi kitti. Hintaa tulisi osille joku ~170€.
Jos sit riittää ilman ääkkösiä, vain ISO+ANSI tuella hatuissa niin sitten joku klooni kitti aliexpressistä, jolloin kokonaishinnaksi osille tulisi varmaan joku 140€

Muutoin pelkät 75% barebonet on varmaan sen 170€ lähemmäs (jos siis haluaa että ISO+ANSI), eli siihen sitten vielä hatut ja kytkimet päälle.
 
Taidan ostaa ensihätään jonkun perus ANSI näppiksen, mutta nytten kun eksyin tänne niin rupes houkuttelemaan oma custom näppäimistö myös. Kiitos ystävällisestä avusta ja tiedoista. Saatan tarvita neuvoa vielä myöhemminkin. Budjetti vois olla vaikka 350€, josta käytän 50egee johonkin halpislankkuun että saan vaan mahdollisimman nopeasti leveän shiftin.
 
Jos customit kiinnosta eikä kiire, niin kannattaa pitää Zoom75 silmällä jos 75% on se mikä hakusessa. Hyvä hinta-/laatusuhde ollu ainaki Zoom65 ja hyvät kytkin layout vaihtoehdot vaikka hotswap PCB. Mutta tosiaan noita perus ANSI näppiksiä kyllä löytyy suurimmasta osasta missä myydään näppiksiä EU:n sisällä.
 
Tutkin asiaa. Ainakin tuo Zoom65 on hienon näköinen.
 
Tilasin nyt akuuttiin tarpeeseen Datatronicilta Starcartin kautta valkoisen ducky one 2 minin. Cherry red ja englanti malli. Hintaa tuli jopa 48.90e posteineen. Täytyy vielä tehdä jotain vaimennuskikkoja. Kotelon sisään jotain täytettä ja kumirenkaat hattuihin. Koitan vielä katsoa jos Amazonista lyötyis jotkut erikoiset hatut. Siinä on hinnat alkaen customi sitten. Seuraavaksi jotain laadukkaampaa.
 
Tutkin asiaa. Ainakin tuo Zoom65 on hienon näköinen.
Vasen shift on varmaan aina pieni Nordic layouteissa?
Zoom65:n multi layout piirilevy mahdollistaa kuvan mukaiset vaihtoehdot eli myös ns. ANSISO-layoutin käytön: ANSI vasemmalla Shiftillä ja ISO Enterillä.

Vastaava yhdistelmä mulla Bakenekossa käytössä ja oon kyllä tykännyt! Mielestäni myös ulkonäöllisesti miellyttävämpi.

Zoom65 V2 tosiaan vielä muutaman päivän ennakkotilattavissa ja toimitus touko-kesäkuussa (suht nopea customien maailmassa). Perusmalli oli kuluineen noin 223€. Siihen vielä kytkimet ja hatut päälle.

Mielenkiintoinen tapa Datatronicilta sanoa ANSI-layout, koska Englannissa käytetään ISOa.

Edit:
josta löytyy ä ja ö
P.S. nuo löytyy tutuilta paikoiltaan, luki näppäinhatuissa mitä tahansa. Se on sitten täysin käyttäjästä kiinni häiritseekö tuollainen
 
Liitteet

  • c9cc487b2c74d1e02a7bc76a7a010214.jpg
    c9cc487b2c74d1e02a7bc76a7a010214.jpg
    18,7 KB · Luettu: 106
Viimeksi muokattu:
Jos customit kiinnosta eikä kiire, niin kannattaa pitää Zoom75 silmällä jos 75% on se mikä hakusessa. Hyvä hinta-/laatusuhde ollu ainaki Zoom65 ja hyvät kytkin layout vaihtoehdot vaikka hotswap PCB. Mutta tosiaan noita perus ANSI näppiksiä kyllä löytyy suurimmasta osasta missä myydään näppiksiä EU:n sisällä.
Mistä tuota zoom75:sta pidetään silmällä?

ok näppiksiltä näyttää, mutta kun itse ei tee nyt tilattavissa olevalla 65% formaatilla ns hevon piippiä.
 
Näyttää tulevan Zoom75 ja QK80 samoihin aikoihin. Tulee vaikea valinta..
Onko kummastakaan valmistajasta kokemuksia miten sopii langallisena FPS peleihin?
Miten noissa vaihdetaaan onko lanka vai BT käytössä kun ei ainakaan takana kytkintä näy?
 
Ihan samalla tapaa sopii peleihin kuin mikä tahansa muu mekaaninen näppäimistö.
BT/Wired hallinta tapahtuu pikakomennoilla näppiksen Fn+komboilla oletuksena.
 
  • Tykkää
Reactions: njs
Lähinnä viivettä mietin. Esim. Logitech Mechanical Minin viive on liikaa.
Saa kyllä olla propelaajiakin paremmat refkelsit jos huomaa eron latenssissa piuhan kanssa.
Jos taas kyse BT-yhteydestä, niin se on jo suoraan selvä ettei sovellu pelaamiseen.

Edit:
Lisätään että itse olen kyllä Zoom65:lla pelannut nopeatemposia pelejä samanlailla kuin muillakin näppiksillä, niin customilla kuin razer huntsman minillä. Toki piuhalla enkä bluetoothilla, itse en vaivatunut pistämään edes akkua kiinni näppikseen.
 
Viimeksi muokattu:
Saa kyllä olla propelaajiakin paremmat refkelsit jos huomaa eron latenssissa piuhan kanssa.
Jos taas kyse BT-yhteydestä, niin se on jo suoraan selvä ettei sovellu pelaamiseen.
Noissa on BT:n lisäksi se Logitechin oma langaton yhteys. Ei tosiaan luulisi että tuollainen 13.8ms mihinkään vaikuttaa, jotenkin se viive siinä tuntui kun nopeasti edestakaisin koitti liikkua ja ampua.
 
Veikkaan että ollut bluetooth käytössä tai sitten jotain muuta vialla sillä vaikea uskoa että 13.8ms input lag on se mikä vaikuttaisi pelaamiseen. Ja jos oikeasti vaikuttaa (oli placebo tai ei), niin sitten varmaan kannattaa suosilla käyttää vaan optisia tai hall effect kytkimiä käyttäviä pelinäppäimistöjä.
Pro-tasolla kuitenkin näkyy enemmän ja enemmän pelaajia custom näppiksillä, niin fps kuin moba, joten niin kauan kunhan yhteys on kunnollinen (piuha tai langattomana pelaamiseen soveltuva 2.4GHz) niin pelaamisen kanssa ei pitäisi olla mitään ongelmaa.
 
Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
254 409
Viestejä
4 421 351
Jäsenet
73 371
Uusin jäsen
ardelli

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom