Onko silent red ainoa vaihtoehto?Kuinkahan kauan tässä vielä menee, että Ducky One 2 Mini (Silent Red) tulee saatavaksi? Pistin tilauksen vetämään joulukuun lopulla Proshopiin, muttei alustavaa päivämäärää ole vieläkään tiedossa. MaxGamingin puolella tilanne näyttää huolestuttavalta, kun vielä joulukuun puolella alustava päivämäärä näytti tammikuun loppua, mutta nyt se on vaihtunut helmikuun loppuun. En tosin tiedä vaihtelevatko nuo riippuen siitä, milloin tekee tilauksen (eli että esim. joulukuun puolella tilanneille tulee näppikset tammikuun lopulla ja tammikuussa tilanneille helmikuun lopulla).
Melkein olisin valmis ostamaan jo jonkun vastaavan näppiksen (esim. sen Vortex Pok3rin), mutta eipä moisia ole saatavilla ellei halua maksaa useampaa kymppiä enemmän ja/tai ostaa siihen päälle vielä nordic näppäimet, jos juuri ISO-Nordic mallia ei ole saatavilla ja pitää alkaa ISO-De-mallista värkkäämään. Ei auta muu kuin odottaa.
Tuli sentään odotellessa tilattua uusi rannetuki, sillä aloin epäilemään, ettei nykyisen Logitechin litteän BT-näppiksen kanssa käytetty Grifitin nahkainen malata tuki toimi korkean mekaanisen näppiksen kanssa. Päädyin lopulta Glorious PC Gaming Racen puurannetukeen, joka tuntui kyllä heti kättelyssä aika hyvältä ranteiden alla. Ergonomisesti ajatellen ranteethan eivät ilmeisesti saisi levätä minkään muun kuin ilman päällä kirjoittaessa, mutta opittua tapaa on vaikea muuttaa. Toisaalta, toisinaan kirjoitan niin, että työtuolin selkätuki on makaavammassa asennossa ja tällöin kirjoittaminen menisi todella haastavaksi, jos ei voisi ranteita pitää minkään päällä.
Samanlainen Silent Redi itellä tilauksessa MaxGamingista ja sormet syyhyten sitä odottelen. Ei tää läppärin näppis napostele, kun joutuu välillä koodailemaan muualla kuin komentokeskuksen äärellä niin laitoin tollasen nyt tilaukseen tällä viikolla. Mikäli porukka on näitä ennakkotilaillut jo viime vuoden puolella, niin saan varmaan omaani odottaa juhannukseen asti. Huoh!Kuinkahan kauan tässä vielä menee, että Ducky One 2 Mini (Silent Red) tulee saatavaksi? Pistin tilauksen vetämään joulukuun lopulla Proshopiin, muttei alustavaa päivämäärää ole vieläkään tiedossa. MaxGamingin puolella tilanne näyttää huolestuttavalta, kun vielä joulukuun puolella alustava päivämäärä näytti tammikuun loppua, mutta nyt se on vaihtunut helmikuun loppuun. En tosin tiedä vaihtelevatko nuo riippuen siitä, milloin tekee tilauksen (eli että esim. joulukuun puolella tilanneille tulee näppikset tammikuun lopulla ja tammikuussa tilanneille helmikuun lopulla).
Melkein olisin valmis ostamaan jo jonkun vastaavan näppiksen (esim. sen Vortex Pok3rin), mutta eipä moisia ole saatavilla ellei halua maksaa useampaa kymppiä enemmän ja/tai ostaa siihen päälle vielä nordic näppäimet, jos juuri ISO-Nordic mallia ei ole saatavilla ja pitää alkaa ISO-De-mallista värkkäämään. Ei auta muu kuin odottaa.
Valitettavasti. Muutenhan vaihtoehtoja olisi enemmän. Oma PC-nurkkaus on kaksion makuuhuoneessa ja kun tulee naputeltua joskus silloinkin, kun toinen nukkuu, niin ei voi oikein tätä Logitechin BT-näppistä kovaäänisempää valita. Muutenkin olen omassa kokoonpanossa panostanut nimenomaan siihen, että kaikki toimii mahdollisimman äänettömästi.Onko silent red ainoa vaihtoehto?
Suosittelen kyllä, vaikka toki ilman sopivaa näppistä testasin. Nythän on suosioon noussut muistivaahtotuet, jonka päällisessä on pieniä kuoppia ilmeisesti juuri hikoamisen estämiseksi. Olen kuitenkin itse todennut jämäkät rannetuet paremmiksi, sillä puhdistus on helpompaa, hikoaminen pienempää ja jälkien jääminen vähemmän huomattavaa. Pehmeissä on ollut myös se huono puoli, että ranne ikään kuin lukittuu paikalleen enemmän painautuessaan pehmusteeseen, mikä voi olla ongelma, jos tarvii liikutella kättä. Saa vaan nähdä, millaiselta Gloriouksen lakattu puupinta näyttää parin vuoden päästä verrattuna Grifitin nahasta tehtyyn tukeen. Onneksi puu mahdollistaa sen, että voi itse helposti "uudelleenpäällystää".Täytyy itsekin harkita tuota Glorious puutukea. Itsellä on Glorious pehmeä kangastuki, joka on kyllä mukava mutta ehkä aavistuksen liian korkea. Lisäksi ranne hikoaa pelatessa aika paljon, nyt jo kuukauden käytön jälkeen pinttynyt laikku vasempaan laitaan
Jees, kiitti vinkistä. Mulla työpöytä musta/hyvin tummanruskea, niin vois sopia tuo Onyx tuki hyvinkin.Suosittelen kyllä, vaikka toki ilman sopivaa näppistä testasin. Nythän on suosioon noussut muistivaahtotuet, jonka päällisessä on pieniä kuoppia ilmeisesti juuri hikoamisen estämiseksi. Olen kuitenkin itse todennut jämäkät rannetuet paremmiksi, sillä puhdistus on helpompaa, hikoaminen pienempää ja jälkien jääminen vähemmän huomattavaa. Pehmeissä on ollut myös se huono puoli, että ranne ikään kuin lukittuu paikalleen enemmän painautuessaan pehmusteeseen, mikä voi olla ongelma, jos tarvii liikutella kättä. Saa vaan nähdä, millaiselta Gloriouksen lakattu puupinta näyttää parin vuoden päästä verrattuna Grifitin nahasta tehtyyn tukeen. Onneksi puu mahdollistaa sen, että voi itse helposti "uudelleenpäällystää".
Muuten, ihan vaan vinkkinä jos joku miettii tuota Gloriousta nimenomaan Onyx-versiona (mustana). Kyllä se livenä näyttää ihan mustalta, vaikka joissakin kuvioissa väri taipuu selkeästi tummanruskeaan. Omalle työpöydälle ei tummanruskea olisi sopinut, joten hieman jännitti.
Liekköhän tuosta tulossa edes suomi-versiota?CM julkaissut SK630:n. Ei ainakaan vielä ole ilmestynyt kauppoihin
Alista ainakin itse tilaisin (eBaystä tilasin melkein vuosikymmenen ajan mutta kun AliExpressin keksin, niin en ole tainnut tehdä pariin vuoteen kuin 2-3 ostosta sieltä). Yleensä tartun näihin hieman halvempiin mutta suositeltuihin malleihin, mutta kun ei ole ISO layoutia tai Silent-kytkimiä saatavana, niin ei tule kauppoja.Mistäs porukka on tilaillut tota Anne Pro 2:sta? Tuntuu siltä, että sitä taitaisi olla saatavilla ainakin aliexpressin kautta? ALVit tosta vissiin kans joutuu maksamaan? En nyt tiedä jaksanko odottaa tota Ducky One 2 Miniä, kun toimitusaika mennyt "UNKNOWN" tilaan tuolla Max Gamingissa.
Jos ei ANSI-layout haittaa, niin saksalaiselta candykeys.com sivulta löytyy molempia näppäimistöjä. One 2 Minille arvio on 30.1.Mistäs porukka on tilaillut tota Anne Pro 2:sta? Tuntuu siltä, että sitä taitaisi olla saatavilla ainakin aliexpressin kautta? ALVit tosta vissiin kans joutuu maksamaan? En nyt tiedä jaksanko odottaa tota Ducky One 2 Miniä, kun toimitusaika mennyt "UNKNOWN" tilaan tuolla Max Gamingissa.
Eli tuolla ei ainakaan menisi metsään? 8)Omakohtaista kokemusta ei ole, kun ducky g2pro ja shine3, mutta siihen pohjautuen uskaltaisin väittää ducky one 2 tkl olevan vähintäänkin kohtuullinen peli. Myösin tämä on ymmärtääkseni varsin asiallinen. Peli- ja esport-kauppa - MaxGaming
Parasta varmaan mahdoton määritellä. Liian makuasia
Muuten hyvä, mutta tuollainen setti ei taida stabeja muuttaa mitenkään? Herranjumala tätä kolinaa ja pauketta kun shiftejä ja entereitä yms. painaa tässä vanhemmassa K70.Saakohan tätä settiä mistään Suomen maalta? CORSAIR GAMING PBT Double-shot Keycaps Full 104/105-Keyset — White
Olis ihan nätin näköinen ja kävis tähä K70 suoraan mukavasti, ku ilmeisesti tässä ei oo ihan standardi tuo alin rivi näppäimiä?
E: Jaa ei tuossa taida tulla ees ääkkösiä
Rasvaa sinne stabeihin ni loppuu kolinat :bMuuten hyvä, mutta tuollainen setti ei taida stabeja muuttaa mitenkään? Herranjumala tätä kolinaa ja pauketta kun shiftejä ja entereitä yms. painaa tässä vanhemmassa K70.
Ducky shine 5 päivittelin aikoinaan, enkä sen enempää ajatellut ;D rahat on tilillä.Onkohan täällä ketään (hullun)rohkeaa, joka on uskaltanut asentaa Duckyn näppäimistölle firmispäivityksen? Kyseessähän siis Taiwanilainen firma, mutta virtuaalikoneessa heidän paria firmispäivitystä juuri tutkineena, viittaa moni merkki manner-Kiinaan päin. Samoin hybrid-analysis.com:in tuottama analyysi firmispäivityksen käyttäytymisestä herättää kysymysmerkkejä (ks. Free Automated Malware Analysis Service - powered by Falcon Sandbox - Viewing online file analysis results for 'ap_0295_1.00.07_all_unpacked.exe' kohta "Installs hooks/patches the running process", yksi listatuista on WS2_32.DLL aka Winsock). Käsittäkseni tuo .exe itsessään sisältää jo uuden firmiksen, ei kai sitä tarvita verkkoa silloin mihinkään "yllättävään". Firmispäivityksethän Duckyllä jaellaan antiikkiselta ja suojaamattomalta sivulta, tietenkin ilman tarkistesummia jne.
Tuli valitettavasti hankittua kys. valmistajan One 2 TKL näppis, mutta nyt ei uskalla kytkeä koneeseen edes kiinni, ainakaan ennen kuin on vahvistanut USB debuggerilla laitteen toiminnan ja viritellyt jonkinlaisen Raspi-USBGuard ja USB sanitointivirityksen tuohon väliin. Tai sitten suoraan vaan reverse-engineeraamaan tuolle Holtekin MCU:lle (Holtek tässäkin varmasti sisällä, kun 100% mallissakin on) omaa firmistä... Esim. seuraava keissi tykyttää edelleen omassa takaraivossa: Anyone with MantisTek GK2 keyboard - stop using it, it has a built in keylogger. : pcmasterrace
Ebay, aliexpress. Monet myy kymmenen seteissä mutta saa myös yksittäisiä. Postejakaan noissa ei ole, joten ilman muuta on järkevää jos näppiksen haluaa pitää. Mikä kytkin rikki ?Onko yhden viallisen Cherry MX -kytkimen vaihto työlästä? Joko kokonaan uuteen tai päikseen jonkun harvoin käytetyn näppäimen kanssa. Onko yksittäinen kytkin juotettu piirilevyyn vai miten?
EDIT: Jaa ei mitää, näyttääkin aika ez.
Onko yksittäisen kytkimen tilaaminen järkevää? Mistä?
luulisi nyt että ducky olisi luotettava sen verran kuitenkin eri sarjaa kuin mantistekOnkohan täällä ketään (hullun)rohkeaa, joka on uskaltanut asentaa Duckyn näppäimistölle firmispäivityksen? Kyseessähän siis Taiwanilainen firma, mutta virtuaalikoneessa heidän paria firmispäivitystä juuri tutkineena, viittaa moni merkki manner-Kiinaan päin. Samoin hybrid-analysis.com:in tuottama analyysi firmispäivityksen käyttäytymisestä herättää kysymysmerkkejä (ks. Free Automated Malware Analysis Service - powered by Falcon Sandbox - Viewing online file analysis results for 'ap_0295_1.00.07_all_unpacked.exe' kohta "Installs hooks/patches the running process", yksi listatuista on WS2_32.DLL aka Winsock). Käsittäkseni tuo .exe itsessään sisältää jo uuden firmiksen, ei kai sitä tarvita verkkoa silloin mihinkään "yllättävään". Firmispäivityksethän Duckyllä jaellaan antiikkiselta ja suojaamattomalta sivulta, tietenkin ilman tarkistesummia jne.
Tuli valitettavasti hankittua kys. valmistajan One 2 TKL näppis, mutta nyt ei uskalla kytkeä koneeseen edes kiinni, ainakaan ennen kuin on vahvistanut USB debuggerilla laitteen toiminnan ja viritellyt jonkinlaisen Raspi-USBGuard ja USB sanitointivirityksen tuohon väliin. Tai sitten suoraan vaan reverse-engineeraamaan tuolle Holtekin MCU:lle (Holtek tässäkin varmasti sisällä, kun 100% mallissakin on) omaa firmistä... Esim. seuraava keissi tykyttää edelleen omassa takaraivossa: Anyone with MantisTek GK2 keyboard - stop using it, it has a built in keylogger. : pcmasterrace
Totta, luotettavuus on huomattavasti korkeampi kuin Mantistekilla. Täytyy kyllä laittaa perusteltuja parannusehdotuksia Duckyn support-emailiin firmisten jakelukanavan parantamiseksi. Mutta tuleepahan varmaan opittua samalla, jos virittelee Raspista USBGuard hostin tuohon väliin ja heittää Raspin ja koneen väliin serial-to-usb muuntimen à la gimx | Hackadayluulisi nyt että ducky olisi luotettava sen verran kuitenkin eri sarjaa kuin mantistek
Yleensä kun suomalaisilla sivuilla ei mainita erikseen layouttia, niin se on automaattisesti nordic-layoutti. Esimerkiksi gigantissa kun myydään tuosta hyperx:stä TKL mallia, niin siellä on erikseen mainittu US-layoutti, koska tuota TKL:ää ei nordicina saa. Myyntikuvat on yleensä US-layoutista, kun niitä ei erikseen muista tehdä, vaan kaikkialla käytetään samoja kuvia.Kukaan erehtynyt ostamaan tätä näpytintä?, sillä kysyn kun eivät sano mitään onko nordic vai joku us näppäinasettelu?. Entinen näpytin hajosi ja mietin ostanko uuden G413 Logitechilta vai tuon?. No eipä siinäkään mitään tietoa näppäinasettelusta.
HyperX Alloy pelinäppäimistö MX Red (musta) - Pelinäppäimistöt
Logitech G413 pelinäppäimistö (hopea) - Pelinäppäimistöt
Onko olemassa mitään muuta harkitsemisen arvoista tuossa hintaluokassa?, itse en ole ainakaan löytänyt mitään, varsinkaan tarjouksia.
Jos googlaat noiden EAN-koodit, kummankin pitäisi olla normi Nordic-layoutilla.Kukaan erehtynyt ostamaan tätä näpytintä?, sillä kysyn kun eivät sano mitään onko nordic vai joku us näppäinasettelu?. Entinen näpytin hajosi ja mietin ostanko uuden G413 Logitechilta vai tuon?. No eipä siinäkään mitään tietoa näppäinasettelusta.
HyperX Alloy pelinäppäimistö MX Red (musta) - Pelinäppäimistöt
Logitech G413 pelinäppäimistö (hopea) - Pelinäppäimistöt
Totta tosiaan, eivaan aina tule kaikki mieleen miettiessäkään.Jos googlaat noiden EAN-koodit, kummankin pitäisi olla normi Nordic-layoutilla.
Itse en tullut moista ajatelleeksi vaan asensin Duckyn näppikseen firmiksen kun Duckyn tuesta sellaisen ohjeistuksen sain. Ongelmana oli siis että näppis lakkasi äkisti toimimasta lainkaan, välkytti muistaakseni vain muutamaa näppäintä/valoa eikä reagoinut mihinkään. Testasin usb-portit, bootit, toisen koneen jne jne. Firmiksen päivityksen jälkeen näppis toimi jälleen normaalisti.Onkohan täällä ketään (hullun)rohkeaa, joka on uskaltanut asentaa Duckyn näppäimistölle firmispäivityksen? Kyseessähän siis Taiwanilainen firma, mutta virtuaalikoneessa heidän paria firmispäivitystä juuri tutkineena, viittaa moni merkki manner-Kiinaan päin. Samoin hybrid-analysis.com:in tuottama analyysi firmispäivityksen käyttäytymisestä herättää kysymysmerkkejä (ks. Free Automated Malware Analysis Service - powered by Falcon Sandbox - Viewing online file analysis results for 'ap_0295_1.00.07_all_unpacked.exe' kohta "Installs hooks/patches the running process", yksi listatuista on WS2_32.DLL aka Winsock). Käsittäkseni tuo .exe itsessään sisältää jo uuden firmiksen, ei kai sitä tarvita verkkoa silloin mihinkään "yllättävään". Firmispäivityksethän Duckyllä jaellaan antiikkiselta ja suojaamattomalta sivulta, tietenkin ilman tarkistesummia jne.
Tuli valitettavasti hankittua kys. valmistajan One 2 TKL näppis, mutta nyt ei uskalla kytkeä koneeseen edes kiinni, ainakaan ennen kuin on vahvistanut USB debuggerilla laitteen toiminnan ja viritellyt jonkinlaisen Raspi-USBGuard ja USB sanitointivirityksen tuohon väliin. Tai sitten suoraan vaan reverse-engineeraamaan tuolle Holtekin MCU:lle (Holtek tässäkin varmasti sisällä, kun 100% mallissakin on) omaa firmistä... Esim. seuraava keissi tykyttää edelleen omassa takaraivossa: Anyone with MantisTek GK2 keyboard - stop using it, it has a built in keylogger. : pcmasterrace
Cherry MX red: Backspace :/Ducky shine 5 päivittelin aikoinaan, enkä sen enempää ajatellut ;D rahat on tilillä.
Ebay, aliexpress. Monet myy kymmenen seteissä mutta saa myös yksittäisiä. Postejakaan noissa ei ole, joten ilman muuta on järkevää jos näppiksen haluaa pitää. Mikä kytkin rikki ?
Tähän asti joko käytettynä tai massdropista, mutta KBDfans on vissiin aika yleinen paikka, ja sieltä olen itsekin nyt osia katsellut. Odottelen tässä nyt seuraavaa satsia noita T1 kytkimiä, niin samalla varmaan ostelen osat 60% näppikseen.Mistäs ihmiset hankkii osat näppisten rakenteluun? Tarkoituksena olisi väsätä oma näppis ihan kolvailusta lähtien, kun haluaisin rasvatut kytkimet SA-hatuilla ja sitä rataa.
Keebio on myös hyvin suosittu. Tällä hetkellä tosin taitaa olla tilanne vähän out-of-stock -painotteinen. Heidän EU-jälleenmyyjänään toimii candykeys.Mistäs ihmiset hankkii osat näppisten rakenteluun? Tarkoituksena olisi väsätä oma näppis ihan kolvailusta lähtien, kun haluaisin rasvatut kytkimet SA-hatuilla ja sitä rataa.
Siis mulla on just tää vika Backspacessa!Onko tavallista, että cherry mx redit saattaa alkaa tuplaklikkaamaan? Nyt omassa Corsun K65:ssa A- ja S-kirjaimet tulee välillä tuplana. Ärsyttävä kirjoittaakin.
Okei, hei thx!Joo harvemmin noissa itse kytkimissä se vika on. Itellä TADA68 teki sitä että kun D:tä painoi, niin saattoi samalla tulla painalluksia 3, e ja altista. Kolvilla vähän lämmitin juotoksia ja liikuttelin kytkintä, enkä edes kolvaillut lisää, niin ainakin lyhyiden testien jälkeen on toiminut nyt ongelmitta.
Uudet kytkimet pitää juottaa kiinni. Uusia saa ainakin kiinasta tilattuaPäivää! Taitaa tulla eka postaus iotechin foorumille. Ostin 2-3 vuotta sit Vortex poker 2:n. Eräänä iltana taannoin hurjasti pelatessani pasautin nyrkillä pokeriani ja 9 näppäin päätti katketa. Kytkimen muoviristikko jäi hatun sisään ja kytkimeen itsessään loput. Tuossa vuosi sitten yritin repiä ammattitaitoisesti sitä numero 9:n kytkintä leathermanilla irti ja koko kytkin lakkasi toimimasta. Eikä muuten se kytkin lähtenyt irti.
Mitähän tälle kannattaisi tehdä? yritin jimmsiltä kysästä, että saisko tähän cherryn mx blue kytkintä jotenkin vaihdettua mutta eivät osanneet oikein vastata.
Vaihtoehdot voisi olla, että:
myyn tämän tällaisenaan (sen 9 hatun saa mukaan) ja vaihdan johonkin halvempaan mekaaniseen näppäimistöön (mahdollisesti tkl malli)
Korjaan, mikäli helppoa ja jatkan elämääni
Omasta K70 LUXista päätti G-näppäimen hattu hajota eilen kesken kirjoittamisen. Piti sitten siirtää siitä oikean Windows-näppäimen vieressä olevasta turhasta näppäimestä uusi tilalle ja tyhjentyneeseen kohtaan sitten S-hattu niistä pelaamiseen tarkoitetuista ekstroista. Onkohan kukaan hankkinut menestyksekkäästi kyseiseen malliin PBT-hattuja?Saakohan tätä settiä mistään Suomen maalta? CORSAIR GAMING PBT Double-shot Keycaps Full 104/105-Keyset — White
Olis ihan nätin näköinen ja kävis tähä K70 suoraan mukavasti, ku ilmeisesti tässä ei oo ihan standardi tuo alin rivi näppäimiä?
E: Jaa ei tuossa taida tulla ees ääkkösiä