Me "wanhat" ja pelaaminen (+30v)

Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
651
Itse tulee jostain syystä eniten pelattua banished :iä vanhalla läppärillä. Löytyy kyllä suht high end pöytäkone lento-ohjaimilla ja quest 3 silmikko mitkä tekivät lentosimuista msfs2020 ja dcs todella nautittavia.

Subnautica on muuten quest 3:lla myös kokemuksen arvoinen.
 
AsiJu

Premium-jäsen
Liittynyt
09.04.2024
Viestejä
347
Joo, ei se ole sama jotain dos:ia pyörittää virtuaalikoneessa kuin oikeassa raudassa. Eräässä työpaikassa olivat heittämässä roskiin vanhoja atk kamppeita, niin pelastin vielä avaamattomassa paketissa olevan Dos 6.0 diskettisetin ja käyttöohjeen ja Windows 2000 levyn. Pitänee testata virtuaalikoneessa ainakin W2000:ta Retroilussa itseä kiinnostaa myös vanhat käyttöjärjestelmät. Sain joskus pienen säätämisen jälkeen Win
95 toimimaan VitualBoxissa. Kammottava viritys se on ollut, mutta aika kultaa muistot, niin kuin peleissäkin. Saan Doomin 320x240 grafiikoista pahoinvointia, mutta Quake 1 ja 2 ovat julkaistu uudella pelimoottorilla ja System Shock hienona remakena. Varsinkin System Shock jäi mieleen aikoinaan. Se oli pelinä aikaansa edellä, mutta sen ajan (1994) grafiikka oli oksennustasoa, ja tietokoneissa vähän resursseja pelaamiseen mutta eipä sitä ollut paremmasta tietoa. Remake on huikea suoritus, ja kunnioittaa alkuperäistä peliä. Yksi asia mikä saa Itsellä hyvät fiilikset aikaan, on tämä huikea kehitys ja kuinka realistiseksi pelimaailma on muuttunut. Pelihän on enemmän tai vähemmän simulaatio maailmasta, ja nyt pelit alkavat olla sellaisia, kuin niiden olisi aina pitänyt näyttää. Nyt kun VR ja tekoäly tulevat kehiin, mielenkiinnolla seuraan millaiseksi pelit kehittyvät.
Jos Doom kiinnostaa muuten, niin sille on olemassa nykyään toistakymmentä source portia, joista useimmissa voi pelata niin korkealla resolla kun haluaa yms yms.

En minäkään Doomia pysty enää alkup. resolla pelaamaan :D

Jos haluat mahdollisimman vanilla-tyylisen kokemuksen, mutta HD+ resoluution sekä muutaman muun QoL parannuksen niin DSDA Doom lienee helpoin lähtökohta.

Jos taas haluat kaikki mahdolliset graafiset parannukset ja laajimman modituen niin GZDoom.
GZ:llakin saa hyvin liki vanillatyylisen fiiliksen, mutta se vaatii säätämistä ja asetusvalikko on perehtymättömille välitön ähky.
 
Liittynyt
09.12.2023
Viestejä
180
Jos Doom kiinnostaa muuten, niin sille on olemassa nykyään toistakymmentä source portia, joista useimmissa voi pelata niin korkealla resolla kun haluaa yms yms.

En minäkään Doomia pysty enää alkup. resolla pelaamaan :D

Jos haluat mahdollisimman vanilla-tyylisen kokemuksen, mutta HD+ resoluution sekä muutaman muun QoL parannuksen niin DSDA Doom lienee helpoin lähtökohta.
Edelisessä koneessa oli GZdoom ja siinä Brutal Doom, joka oli ihan hauska splatter versio. Pitänee kokeilla jotain muutakin jossain hetkessä.
 
AsiJu

Premium-jäsen
Liittynyt
09.04.2024
Viestejä
347
Toivon, että tämä näkee joskus vielä päivänvalon (Brutal Doomin kehittäjän oma peli):

Liittynyt
18.12.2018
Viestejä
102
Kirjoitan tänne, kun ajattelin ettei tämä ole tarpeeksi retroa tuonne retropelikone ketjuun.

Lähti alun perin siitä että kaipasin konetta jossa vanhat pelit pysyisivät pidemmän aikaa asennettuna
ja voisi kokeilla pelejä joita ei silloin nuorena syystä tai toisesta tullut kokeiltua.
2011 koottu, osat olivat aika uusia, ei ollut kiinnostusta retro osia hankkia silloin.
2012 Win xp asennettu.
2014 cd ja dvd-pelit asennettu + jotain abandonware & good old games versiota.
Kaikenlaista säätöä että kaikki jotenkin toimii. Onkohan ollut pari kertaa internet-yhteys käytössä, viimeinen kerta oli 2014.
2020 lähtien ollut aika lailla nykyisen kaltainen, tämän jälkeen ei ole tullut paljoa mitään uusia pelejäkään tähän asennettua.

Komponentit jotka tullut vaihdettua tänä aikana:
cpu jäähy, virtalähde, näytönohjain, bios patteri kahdesti.

Tällä aika välillä osasta pelejä julkaistu jo remaster, remake tai muita versiota kuten vaikka:
Diablo 2 Resurrected ja Mass Effect trilogy.
Yrittänyt myös katsella huuto netistä pelejä ja korvata ladattuja, esim. Rally Trophy.
Löytyy muttei asennettuna myös Battle for Middle Earth 1+2, Trackmania Nations United, Operation Flash Point, Thief 1&2 ja Jedi Academy.

Mielestäni pelit yleisesti toimineet hyvin, tosin nyt kun aikaa jo kulunut on
tullut huomattua, että modit kuten
Deus Ex grafiikka modi ei ainakaan ole xp:tä tukenut enää pitkään aikaan vaan vaatii vaikka Win 7 tai uudemmista löytyviä ominaisuuksia.
Osa peleistä myös oikuttelee näytönohjaimella, ehkä jotain ajurijuttua kun ovat 2010 vuodelta ja pelit vielä vanhempia.
Jedi Academy ei halunnut käynnistyä kuin mustaan ruutuun ja Battle Realms:in tuli efektit lagaavat pelin totaalisesti.
Kaksi yllämainittua toimivat paremmin Win7 koneella jossa GTX 980ti.

Lopulta jos mietin tälläistä kymmenen vuoden väliä, niin tuli pelattua eniten niitä pelejä joihin oli jonkinlainen nostalginen suhde jo aiemmin.
Joitakin pelejä tuli aloitettua muttei koskaan jatkettua, kuten vaikka Arx Fatalis.
Kiintolevyltä käytetty tilaa n. 333Gt.
Näyttönä käytettynä ostettu 1600x1200 Samsung syncmaster.

2016
desktop2016.png

2022
desktop2022.png

konexp.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
27.03.2017
Viestejä
2 845

Mulla oli sama näyttö. Makso maltaita ja tais painaa ainaki 20kg, mutta tuota parempaa ei ollut saatavilla.

Ois kyllä mukava kattella wanhoja screenshotteja työpöydältä, harmi ettei niitä ole tajunnu ottaa. Winamp jossaki nurkassa, Deamon Tools vieressä DC++ vieressä, pikakuvakkeissa suomennettu Civ4, Unreal Tournamentit...

Nykyään on pelkästään peleille Steam, Epic Store, Xbox app, GoG, Ubisoft launcher, EA launcher, ja Spotify.
 
AsiJu

Premium-jäsen
Liittynyt
09.04.2024
Viestejä
347
Kirjoitan tänne, kun ajattelin ettei tämä ole tarpeeksi retroa tuonne retropelikone ketjuun.

Lähti alun perin siitä että kaipasin konetta jossa vanhat pelit pysyisivät pidemmän aikaa asennettuna
ja voisi kokeilla pelejä joita ei silloin nuorena syystä tai toisesta tullut kokeiltua.
2011 koottu, osat olivat aika uusia, ei ollut kiinnostusta retro osia hankkia silloin.
2012 Win xp asennettu.
2014 cd ja dvd-pelit asennettu + jotain abandonware & good old games versiota.
Kaikenlaista säätöä että kaikki jotenkin toimii. Onkohan ollut pari kertaa internet-yhteys käytössä, viimeinen kerta oli 2014.
2020 lähtien ollut aika lailla nykyisen kaltainen, tämän jälkeen ei ole tullut paljoa mitään uusia pelejäkään tähän asennettua.

Komponentit jotka tullut vaihdettua tänä aikana:
cpu jäähy, virtalähde, näytönohjain, bios patteri kahdesti.

Tällä aika välillä osasta pelejä julkaistu jo remaster, remake tai muita versiota kuten vaikka:
Diablo 2 Resurrected ja Mass Effect trilogy.
Yrittänyt myös katsella huuto netistä pelejä ja korvata ladattuja, esim. Rally Trophy.
Löytyy muttei asennettuna myös Battle for Middle Earth 1+2, Trackmania Nations United, Operation Flash Point, Thief 1&2 ja Jedi Academy.

Mielestäni pelit yleisesti toimineet hyvin, tosin nyt kun aikaa jo kulunut on
tullut huomattua, että modit kuten
Deus Ex grafiikka modi ei ainakaan ole xp:tä tukenut enää pitkään aikaan vaan vaatii vaikka Win 7 tai uudemmista löytyviä ominaisuuksia.
Osa peleistä myös oikuttelee näytönohjaimella, ehkä jotain ajurijuttua kun ovat 2010 vuodelta ja pelit vielä vanhempia.
Jedi Academy ei halunnut käynnistyä kuin mustaan ruutuun ja Battle Realms:in tuli efektit lagaavat pelin totaalisesti.
Kaksi yllämainittua toimivat paremmin Win7 koneella jossa GTX 980ti.

Lopulta jos mietin tälläistä kymmenen vuoden väliä, niin tuli pelattua eniten niitä pelejä joihin oli jonkinlainen nostalginen suhde jo aiemmin.
Joitakin pelejä tuli aloitettua muttei koskaan jatkettua, kuten vaikka Arx Fatalis.
Kiintolevyltä käytetty tilaa n. 333Gt.
Näyttönä käytettynä ostettu 1600x1200 Samsung syncmaster.

2016

2022

But can it run Crysis?

:D
 
Liittynyt
18.12.2018
Viestejä
102
Tuosta xp:n alku ajatuksesta että asennan vain vanhat pelit levyltä, tuo ajatus sitten vähän villiintyi seuraavan 5-6 vuoden aikana.
Tässä viime vuosina kiinnostus vähentynyt ja ei ole tullut asenneltua mitään uutta.
Jokaista peliä ainakin joskus tullut kokeiltua.
Enhän minä noita ole joka päivä käyttänyt, joskus menee kuukausiakin ilman käynnistystä.
Onpahan ollut pidemmän ajan harraste.

Crysis pyörii toisella koneella.;)
Tuossa oli silloin joskus ennen seiskan tuen loppumista mmorpg pelejä ja
Steamista oli asennettuna Risen, Skyrim ja Wreckfest ainakin.
Sitten tuli kokeiltua jotain Good Old Games versiota.
Bioshock ja Supreme Commander löytyy varmaan myös, ei tosin asennettuna.
Tuossa on aika vaatimaton pelimäärä verrattuna toiseen.

Desktop7.png

konew7.png

Omalta kohdalta näyttää siltä kun koneissa tehot lisääntynyt niin pelien määrä vähentynyt.
Nykyisellä koneella ehkä kaksi peliä asennettuna, eivät ihan uusimpia mutta tarvitsevat internet yhteyden.
 
Viimeksi muokattu:

AsiJu

Premium-jäsen
Liittynyt
09.04.2024
Viestejä
347
Vastaava havainto itsellä, sitä mukaa kun kone päivittyy niin pelien määrä vähenee ja jopa niin, että vanhempia pelejä on suhteessa enemmän koko ajan eikä sitä uusinta uutta.

Kovasti houkuttaisi itseäkin jossain kohti rakentaa ainakin yksi retrorigi.

Tod. näk. 486 tai Pentium kun se aika on perskoht. nostalgisin.
 
Liittynyt
04.10.2018
Viestejä
385
Otin vielä uudestaan testiin New Colossuksen ja tosiaan minulla oli ollut silloin kolme vuotta sitten jostain syystä Field of view asetettuna aivan liian suureksi mikä selitti ponnettoman asetuntuman. Oikein messävä peli tämäkin - ei niin mainio kuin New Order varmaan kun toistaa samaa kaavaa, mutta mielellään tätäkin pelaa. Jonkin aikaa sitten Area 51 koluttu läpi, joten tämäkin taitaa olla yli puolen välin. Sen jälkeen sitten vuorossa Control tai jokin lyhyempi peli Wii Ulle tai vanhalle Xbox 360lle.
Kolme kuukautta siinä meni, mutta nyt New Colossus tuli pelattua läpi. Oli sen verran hauska peli etenkin loppua kohden ja kruununa päätösvihulaisten jälkeiset videot, että pitänee pelata joskus uudestaan Ferguksella (varmaan sitten ennen sitä New Order). Sitä ennen täytyy etsiä jokin lyhyempi ja rennompi peli katalogista.
 
Liittynyt
04.10.2018
Viestejä
385
Kiitoksia muutamasta pelivinkistä, pitääpä kurkkailla nuo kolme viimeistä nimeä, josko olisivat sellaisia jota itsekin jaksaisi pelailla. Edelleen nuo point'n'click seikkailut ovat omaan makuun ja taitaa suunnilleen kaikki Lucasfilmin/Lucasartsin sekä Sierran seikkailut olla pelattu + Thimbleweed Park sekä pari muuta tuoreempaa saman tyylistä. Tällä hetkellä on menossa Heroine's Quest: The Herald of Ragnarok, tosin on ollut vähän muita kiireitä niin ei ole liiemmin taas kerinnyt pelailemaan, mutta ehkäpä taas kohta alkaisi olla aikaa kun pahimmat härdellit akavat olla pikkuhiljaa ohi.
Jos ei ehdi pelata niin mukavaan fiilikseen pääsee vaikka takkatulen ääressä Bitmap Booksin The Art of Point-and-Click Adventure Gamesin avulla (The Art of Point-and-Click Adventure Games).

Suosittelen.
 
Liittynyt
17.04.2017
Viestejä
297
Ikää tuli 34v ja voin sanoa, että pelaaminen jäi lopullisesti taakse. Vielä vuosi sitten tuli pelailtua paria peliä puolen tunnin erissä, mutta nyt en ole avannut yhtäkään peli useampaan kuukauteen. Seuraava askel on myydä peliroippeita pois tilaa viemästä jossain vaiheessa.
 
Liittynyt
18.02.2022
Viestejä
586

Itellä jäi perhekuvioiden takia about viideksi vuodeksi koska ei vaan jaksanut iltaisin pelata tai sitten oli töitä tai muuta hässäkkää. Lapset kun pelaa omia pelejään ei itse oikein löydä sopivaa väliä pelata mitään. Viime aikoina on aamu-unisena tullut uudelleen aloiteltua pelailua puolesta tunnista tuntiin PS5:lla kun pienin on viety päiväkotiin ja isommat on lähteneet kouluun ja oman työpäivän saa starttailla hitaasti omaan tahtiin. Vietän nykyään parina päivänä viikossa aamukahvini siis pleikkarin ääressä enkä enää sähköpostin.
 
Väitän, että elämänlaatukin parani hieman tuon myötä. Kyllä ne sähköpostissa odottavat ongelmat ja kyselyt ehtii kahvin jälkeenkin ja aamu alkaa pienemmällä stressitasolla.

Itsellä oli paha tapa vilkuilla työsähköpostia vähän väliä ja pahimmillaan meni yö sitten pohtiessa jotain.
Harvoin jos koskaan siitä oli hyötyä kuitenkaan.
 
Olet oikeassa, tää on yksi niistä valinnoista mitkä olen tietoisesti tehnyt vähentääkseni turhaa kiirehtimistä. Olen opetellut vuosia sanomaan tarvittaessa ei ja olemaan rehellinen ennemmin kuin antamaan yltiöpositiivisen arvion.

Aikoinaan lähti työnteko ihan käsistä. Välillä valvoin kahteen töiden kanssa, välillä nousin kolmelta tekemään niitä "aamulla". Kesälomat keskeytin kahtena, talviloman yhtenä tai kahtena vuonna peräkkäin. Bonareita tuli ihan hyvin, mutta nykyään hallitsen hermonikin paljon paremmin.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 492
Ikää tuli 34v ja voin sanoa, että pelaaminen jäi lopullisesti taakse. Vielä vuosi sitten tuli pelailtua paria peliä puolen tunnin erissä, mutta nyt en ole avannut yhtäkään peli useampaan kuukauteen. Seuraava askel on myydä peliroippeita pois tilaa viemästä jossain vaiheessa.
Ihan mielenkiinnosta kysyn, että mitä tapahtui juuri tässä kohtaa (sanoit, että tuli 34 v mittariin ja nyt jäi pelaaminen lopullisesti taakse)? Koetko, että nyt on jo "liian vanha" näihin hommiin vai onko ikä tuonut mukanaan jotain muuta eikä vain enää ehdi?
 
AsiJu

Premium-jäsen
Liittynyt
09.04.2024
Viestejä
347
Olet oikeassa, tää on yksi niistä valinnoista mitkä olen tietoisesti tehnyt vähentääkseni turhaa kiirehtimistä. Olen opetellut vuosia sanomaan tarvittaessa ei ja olemaan rehellinen ennemmin kuin antamaan yltiöpositiivisen arvion.

Aikoinaan lähti työnteko ihan käsistä. Välillä valvoin kahteen töiden kanssa, välillä nousin kolmelta tekemään niitä "aamulla". Kesälomat keskeytin kahtena, talviloman yhtenä tai kahtena vuonna peräkkäin. Bonareita tuli ihan hyvin, mutta nykyään hallitsen hermonikin paljon paremmin.
Kuulostaa tutulle, siitä tulee semmonen veemäinen noidankehä helposti. Itellä tämä kulminoitui burnoutiin lopulta, mutta siitäpä sitä viimeistään oppi.

Pelaaminen oli ja on kuitenkin hyvä vastapaino, pelien maailma pakotti aivot pois työasioista, edes hetkeksi.
 
Liittynyt
17.04.2017
Viestejä
297
Ihan mielenkiinnosta kysyn, että mitä tapahtui juuri tässä kohtaa (sanoit, että tuli 34 v mittariin ja nyt jäi pelaaminen lopullisesti taakse)? Koetko, että nyt on jo "liian vanha" näihin hommiin vai onko ikä tuonut mukanaan jotain muuta eikä vain enää ehdi?
Kiinnostus lopahti totaalisesti, eipä sitä paremmin voi sanoa. Edes niitä vanhoja klassikoita ei jaksa enää tahkota. Kyseinen alamäki tosin alkoi jo viitisen vuotta sitten, kun perus AAA-pelit lakkasivat kiinnostamasta ja keskityin enemmän indiepuoleen + modeihin, mutta nyt nekään eivät innosta.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
528

Älä nyt silti sano, että lopullisesti. Itse vähän vanhempi ja niin kovin tutun oloista tekstiä. Jäi kanssa aikoinaan kaikki pelaaminen ja kymmeneen vuoteen ei ollut edes minkäänlaista pelikonetta. Sitten se jotenkin salakavalasti hiipi takaisin ja taas mennään. Erilailla kyllä kuin aikaisemmin, nykyään menee enemmän omia polkuja, ja pelit kääntyneet enemmän juuri indiepeleihin ja klassikoihin ja alennuslaarit tutumpia kuin uudet julkaisut, mutta muuten mennään melkein yhtä lujaa kuin ennenkin. Ilman mitään stressiä ja paineita vaan.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 815
Kyllähän se on krooninen ajanpuute mikä estää pelaamista. Töiden jälkeen on muitakin mielekkäitä harrastuksia, kuten punttisali ja soittotunnit. Eipä siinä jaksa enää pelata, kun pitää jo valmistautua seuraavaan päivään. Eikä ole edes jälkikasvua, niin nyt jo tällainen tilanne. Viikonloppuisin ja lomalla olisi vähän enemmän aikaa, mutta silloinkin on muita "projekteja", joita ei arkena ole ehtinyt tekemään.

Täytyy tähän vielä sanoa sama asia, jonka aikaisemmin totesin, että nuorempana ei ollut rahaa ostaa kunnon pelikoneita tai edes pelejä, mutta aikaa ja jaksamista olisi ollut pelata. Nyt on pelit ja rensselit viimeisen päälle, mutta ei aikaa ja jaksamista. Elämä on raakaa.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
01.12.2016
Viestejä
160
Itse huomannut, että peli motivaatio, aika ja kiinostus menee jonkinlaisissa sykleissä. Tähän tietenkin vaikuttaa käytettävissä oleva aika ja muut harrastukset. Välillä on niitä ajanjaksoja milloin ei tule pelattua juuri ollenkaan, voi mennä puolivuotta muissa projekteissa (okt / autot yms.) Sitten taas tulee niitä hetkiä, kun muut projektit taukoaa ja tulee uppudutta joksikin aikaa pelien pariin ja sitten tuleekin pelattua. Sitten on niitä ajanjaksoja jolloinka nämä kaikki menee päälekkäin. Muutama tunti pelaamista viikossa muiden projektien ohella.

Huomaan myös, että pelit mitä pelaan valikoituu käytettävissä olevan ajan kanssa. Talvella tulee pelattua monesti pelejä mitkä vaatii enemmän keskittymistä ja aikaa. Kesällä taas muut projektit ja okt vie kaiken ajan ja pelit on huomattavasti rennompia, muutama pubg matsi viikossa tai ei sitäkään.

Toisinaan nyt hyviä hetkiä pelaamiseen tarjoaa työ. Työn puolesta joutuu välillä matkustamaan ulkomaille x ajaksi. Vaihdoin pöytökoneen tehokakaseen peliläppäriin ja olen pidemmillä matkoilla kantanut lisäksi 27¨ näyttöä mukana. Ulkomailla ei ole muita häiriötekijöitä, niin aikaa pelaamiseen on valittavissa reilummin. Joten viimeaikoina on tullut pelattua enemmän ulkomailla, kun suomessa :comp2:
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
528
Tuo on juuri ongelma kun menee kiinnostus sykleissä. Elektroniikka varsinkin kun on sellaista, että varsinaiseksi sijoittamiseksi ei voi kutsua, kun parin viikon päästä saa jo todennäköisesti halvemmalla kuin nyt, niin syklikiinnostus vähän hillitsee. Ottais päähän hankkia vermeet viimeisen päälle huomatakseen, että jäi puoleksi vuodeksi käyttämättä. Nytkin kyllä vähän 4070ti super himottaisi, mutta saas nähdä. Ehkä jos black fridayhin odottaisi.
 
Taneli-

☤ Virallinen ⚔ testaaja ☣
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 153
Niin no, nyt "hieman iäkkäämpänä" (päälle 50) ei enää jaksa pelata FPS pelejä kuten nuorena (DOOM, Dukenukem 3D, Quake jne) olen huomannut että kun sijoittaa ehkä alunperin hieman parempaan mitä tarvitaan se kestää pidempään prosessori ja muistipuolella varsinkin (2600K kun "kaikki sanoivat" että 2500K on parempi, 1700X kun kaikki sanoivat että 7700K on parempi, muistia 16Gb DDR3 800, 32Gb DDR4 3200).

Nyt on käytössä 2020 hankittu 5900X minkä kaverina 32Gb 3200 muistia mikä kellotettu 3600 16-16-19-16-36-58-1T 1.36V. 2018 hankittu Acerin 27" 1440p 144Hz monitori (XF27HUA). "Juuri äsken" (helmikuun lopulla 2022) päivitin kesällä 2019 hankitun Vega 64 (392,72€ saksan amazon) 6700XT korttiin (551€ AMD:n omasta kaupasta, myin Vega 64 ~400€ kiitos kryptobuumin joten väliraha ei ollut kovin suuri)

Eihän nuo koskaan ole sijoituksia mutta kyllä se 2015 julkaistu Battletech pyörii ihan OK hieman hitaammallakin koneella. Samaten roolipelit (Pathfinder Kingmaker, Wrath of the Righteous, Baldur's Gate III, Rogue Trader) ja joku Total War: Warhammer III mitkä pitävät sisällään varmaan 90% pelaamistani "uusista peleistä".

Kyse on kuitenkin myös harrastuksesta ja intohimosta joten sanoisin että aika halvaksi se tulee kun vertaa lähes mihin tahansa muuhun harrastukseen.

EDIT: se oli kickstart 2015, Battletech taidettiin julkaista joskus 2018 ja DLC't jne saada ulos 2019 mennessä sekä viimeisetkin päivitykset 2020.
 
Liittynyt
18.03.2018
Viestejä
849
Tämä raudanhimo on kyllä ihan kyltymätön keissi nykyään.En edes jaksa laskea et paljon tässä viikon loman jälkeen on jo rahaa palanut.Nyt on jo 9950x tilattu ja makseltu ja varmaan kohta tulee jo joku uus.No vanha 7800x3d joutuukin vaihtoon kun uusi vaan saapuu :p Mut nyt aiheeseen et mä oon aina pelaillu periaatteessa pelaillut vaan pelkät kampajat vaan läpi.
 
Corsten

Tukijäsen
Liittynyt
11.11.2017
Viestejä
1 268

Vähän samaa vikaa itsellä, koko lapsuus ja opiskeluaika vedetty budjettikoneilla ja paskalla fps:llä pelissä kuin pelissä, mutta nyt kun sitä on saanut vähän rahaa säästämisen kautta aikuisiällä takataskuun, niin mikään ei tunnu riittävän. 4090+7800x3d, 34" OLED ja VR-lasit löytyy ja pelaaminen on hauskaa, kun vaan viitsii tohon koneen eteen iltaisin asettua. Mutta tuleehan sitä tuokin kokoonpano varmaan talven aikana taas päivitettyä, viimeistään keväällä.

Pelaan tällä hetkellä vain MSFS simua, kirjastossa edelleen korkkaamatta helmiä kuten RDR2 ja Cyberpunk. Uusimman Star Wars jedi pelin aloitin, mutta eka isompi vihu jo osoittautui liian kovaksi. Täytyy varmaan vaikeustasoa madaltaa. Upealta peli kyllä näyttää ei siinä.
 
Liittynyt
08.03.2022
Viestejä
838
Itse huomannut, että peli motivaatio, aika ja kiinostus menee jonkinlaisissa sykleissä.
Sama. Yleensä näin syksyllä alkaa taas kiinnostamaan enemmän, toki ihan luonnollista kun iso osa harrastuksista liittyy kesään (golf, futis, mökin rassailu, kalastelu ym.). Ja usein joku yks peli saa sen kipinän aikaan että innostuu sitten muitakin taas pelaileen, kun huomaa miten mukavaa hommaa se on. Viimeisimmistä BG3 oli itelle tällainen vaikka läpi en ole päässytkään, mutta useamman kerran sentään aloittanut. :rofl:

Usein kuvio menee näin; flex-vapaa järkätty, kaljat kylmässä, muksu vaikka isovanhemmilla eikä muita menoja sovittuna, mietin vähän edellisenä iltana mitä sitä pelailisi jne. (varmaan 20-30 ns. hyvää peliä backlogilla jatkuvasti) mutta kun hetki on käsillä, kokeilen 15min jotain, nääh ei jaksakaan, siirryn seuraavaan ja taas 10-15min, muutaman tämmöisen jälkeen toteaa ettei nyt huvittanutkaan pelata ja teen jotain muuta. :rofl: Aikoinaan kun CoDia vielä pelasin noi päivitykset tappoi myös innon, olis huvittanut pelata jotain niin okei joku 30GB update tullut välissä taas vaihteeksi, no ei sitten pelatakaan kun ei jaksa odotella...Auto-update toki ton ratkaisisi mutta on tapana nykyään sammuttaa kone aina käytön jälkeen, ettei se turhaan idlaile kun voi mennä viikkokin ettei siihen koske ollenkaan.

Kokoonpano on itellä 5800X3D, 4080 Super, 34" 1440p Ultrawide, suurin osa pyörii siellä 144Hz kieppeillä, ihan tyytyväinen kokoonpanoon vihdoin ja kerrankin niin ettei tarve mitään palikkaa päivittää just nyt (okei, UW OLED olisi kiva jos loppuvuodesta sopiva julkaistaan) tai säätää mitään, kovaa ajoa vaan. Ennen tuli päiviteltyä lähinnä päivittämisen ilosta (revikoiden selailu, uuden raudan haju unboxatessa, virittely ja säätäminen), ja kun kone oli tapissa ei sillä tullut edes tehtyä oikein mitään. Ehkä tosta päässyt pikkuhiljaa eroon ja osaa enemmän tarpeiden mukaan suhtautua. Toki ne päivitykset tapahtuu sitten muissa harrastuksissa, just tuli golfiin tilattua 600e+ driveri jonka "tarvin" vaikka pelaajana oon aivan keskinkertainen ja vanhallakin olis vielä pärjännyt.
 
AsiJu

Premium-jäsen
Liittynyt
09.04.2024
Viestejä
347
Itse tein noin vuosi sitten sen päätöksen (kun ostin 5800X3D:n), että tämä nykyinen tietokone saa olla "se viimeinen" eli en enää tee täysiä overhauleja.
Särkyneiden osien tilalle uutta tarvittaessa, mutta muuten ajetaan tämä loppuun asti ja päivänä, jona se niin sanotusti kuolee, arvioidaan tilanne tietokone- sekä pelaamisharrastuksen suhteen uusiksi.

Tietokoneen tulen varmasti tarvitsemaan senkin jälkeen, mutta ilman täyttä mielenmuutosta se lienee sitten jokin edullinen perusläppäri.

Pelaaminen kiinnostaa edelleen, mutta yhä enemmän se on vanhempia pelejä ja jo tutuksi tulleiden uusiksi pelaamista.
Jos nyt kuvitellaan, että tämä nykyinen kokoonpano kestää vaikka vuoteen 2030, niin sen aikaisella kohtuuhintaisella läppärillä pyörittää varmasti tarvittavat pelit mennen tullen.
Kestolla tarkoitan tässä nyt esimerkiksi hetkeä, että CPU tai emolevy lakkaa toimimasta eikä takuuseen saa uutta eli tilannetta, jossa koneen saattaminen taas kuntoon käytännössä edellyttäisi overhaulia.

En ole pitkään aikaan oikeastaan edes odottanut uusien pelien julkaisuja. Nytkin ainut on Doom The Dark Ages eikä senkään suhteen mikään älytön hypetys ole päällänsä.

Mulla tämä kulminoitui jotenkin Cyberpunk 2077:ään. En sitä ostanut julkaisuhetkellä tai odottanut mitenkään vesi kielellä, mutta seurasin sitä ja lopulta ostin GOGista, kun se oli muutamat päivitykset saanut ja konsensus oli, että se on pelattavassa kunnossa.
Lopputulema: pelasin alkua pari-kolme tuntia, peli toimi kaikin puolin, genre on itselle sopiva, tarina vaikutti mielenkiintoiselta, peli näytti todella hyvältä ja siihen nähden pyörikin hyvin (pelasin ensin RTX 2070:llä, sittemmin RX 6800 XT:llä).
Eli mitään syytä sinänsä ei ollut jättää peliä kesken, mutta kesken se silti jäi, vaikka ns. vanha minä olisi varmasti pelannut sen ainakin kerran läpi huonommillakin mekaniikoilla varustettuna.

Tajusin samalla sen, että mitkään satojen tuntien eepokset ei ole minun juttu enää. Tähän tosin teki yhden poikkeuksen Elden Ring sitten myöhemmin, mutta siitä tuleekin ensimmäinen FromSoft peli minulle, jota en pelaa toista kertaa läpi.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
528
Kanssa just iän myötä tullut samaa. Nuorena pelattiin pelit läpi ja vaikeusaste aina sellainen, että ei varmasti helpoin. Ja nykyään pelit meinaa jäädä kesken ja jos tulee joku hankalampi boss fight, niin viimeistään kolmannella yrityksellä on vaikeustasot laskettu tasolle, joka ei koettele hermoja. Cyberpunk jäi itselläkin ensimmäisellä ihan alkuun, toisella pääsi johonkin arasakan varastolle ja kolmannella rupeamalla siitä jatkaen siihen saakka kun tuli se joku ninja hyppeli pitkin seiniä, jonka nimi on jo unohtunut, ja siinä se on vieläkin. Mutta sitten aina jotkut pelit yllättää ja ne väännettävä loppuun asti. Kuten bioshock infinite ja molemmat plague talet, vaikka requiemin alku aika tuskainen. Se, mitä ei kanssa meinaa enää oikein jaksaa on rts-pelien opettelu. Niitä olis kiva pelata, ja jurassic world evolutionia yrittänyt aloittaa, mutta aina hyytyy mielenkiinto.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
250 454
Viestejä
4 363 810
Jäsenet
72 634
Uusin jäsen
Jota

Hinta.fi

Ylös Bottom