Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
No jaa, makuasioita. Jos laitetta pitää ohjata puhelimen kautta yhden käyttäjän tunnuksen takaa, niin en sanoisi sitä käytettävyydeltään erityisen hyväksi varsinkaan useamman käyttäjän talouksissa. Saa tuolla toki lisättyä uusia mahdollisuuksia vanhempiin televisioihin, mutta henkilökohtaisesti en ole oikein koskaan ymmärtänyt hypeä chromecastin ympärillä. Vaan eipä noille vanhoille televisioille ole oikein parempiakaan vaihtoehtoja.
Tällä posteineen noin 80 euroa maksavalla aparaatille television älyominaisuudet voisi päivittää nykyaikaan. Parempi ja käytettävyyskin parempi mitä missään kalliissakaan uusissa älytelkkereissa. Ei mene hankinta hukkaan vaikka televisionkin uusii.
Omalla kohdalla olen todennyt kätevämmäksi vaihtaa koko televisiota, jos vanhaan ei ole saanut jotain sovellusta, mutta eihän se toki mitään halpaa huvia ole.
Chromecast with Google TV tukee useampaa google-tiliä. Graafinen käyttöliittymä on se juttu. Sama kuin Android-telkkareissa, tällä hetkellä kympissä mennään.No jaa, makuasioita. Jos laitetta pitää ohjata puhelimen kautta yhden käyttäjän tunnuksen takaa, niin en sanoisi sitä käytettävyydeltään erityisen hyväksi varsinkaan useamman käyttäjän talouksissa. Saa tuolla toki lisättyä uusia mahdollisuuksia vanhempiin televisioihin, mutta henkilökohtaisesti en ole oikein koskaan ymmärtänyt hypeä chromecastin ympärillä. Vaan eipä noille vanhoille televisioille ole oikein parempiakaan vaihtoehtoja.
Omalla kohdalla olen todennyt kätevämmäksi vaihtaa koko televisiota, jos vanhaan ei ole saanut jotain sovellusta, mutta eihän se toki mitään halpaa huvia ole.
En sitä tarkoittanutkaan, vaan että jos esim. perheessä yksi henkilö laittaa ohjelman x päälle ("castaa", kuten trendikkäästi sanotaan) ja poistuu kesken kaiken jonnekin muualle, niin se ohjelmakin katkeaa ja jonkun muun sohvalle kyhjöttämään jääneen pitää sen jälkeen tuoda oma laitteensa kuuluvuusalueelle ja mahdollisesti myös aloittaa manuaalisesti toisto sieltä. Ei ole meikäläisen juttuja tuollainen pulaaminen, mutta jokainen tavallaan.Chromecast with Google TV tukee useampaa google-tiliä.
Add profiles on Google TV - Google TV Help
You can add more than one user profile on your Google TV and sign in to Google services with multiple accounts. Your media and activity sync across devices that you’re signed in to. Add a profile witsupport.google.com
Tällä ei castata. Tämä on itsenäinen. Ja käyttö kaukosäätimellä Eli kun katson jossain sovelluksessa jotakin, niin jos lopetan, voin toisen huoneen android-televisiossa avata sovelluksen ja se osaa jatkaa oikeasta kohdasta. Ja toki myös toisinpäin. Ainakin eilen toimi myös HBOMaxissa.En sitä tarkoittanutkaan, vaan että jos esim. perheessä yksi henkilö laittaa ohjelman x päälle ("castaa", kuten trendikkäästi sanotaan) ja poistuu kesken kaiken jonnekin muualle, niin se ohjelmakin katkeaa ja jonkun muun pitää sen jälkeen tuoda oma laitteensa kuuluvuusalueelle ja mahdollisesti myös aloittaa manuaalisesti toisto sieltä. Ei ole meikäläisen juttuja tuollainen pulaaminen, mutta jokainen tavallaan.
Jatkot sopivat tosiaan paremmin sinne varsinaiseen Chromecast-ketjuun.
No ei tuonne apkmirroriin sentään mitä tahansa laiteta ladattavaksi ja kaikki sentään tarkistetaan, joten tuo on oikeastaan seuraava play-storesta, jos "virallista" latauspaikkaa kaipaa.Kiitos @Moloch @Pretor. Telkkari on kuitenkin sisäverkossa, niin pitkään harkitsen, ennenkuin netistä ladatun APK:n sinne laitan sisään.. Ei ole nyt osaamisesta kiinni, vaan siitä, että olen paranoidi ja samassa verkossa on vaikka NAS, jonne menee kaikki backupit ja sen joutuminen kryptohyökkäyksen kohteeksi olisi fataalia.
Godzilla Vs. Kong 29.60Mbit/s 3840x2160 23.98FPS H.265 on maksimi laatu valittavana kodilla nvidia shieldillä. Itselläni ei ole 4k tvtä niin en pääse kokeilemaan. 1080p on taasen 11.87 Mbit/s 1920x1080 23.98 FPS H.265.Hbo Maxissa löytyy kokonaista 8 leffaa 4k:na! Miten olet todentanut bittivirran?
Jep apkmirrorista uskaltaa ladata.No ei tuonne apkmirroriin sentään mitä tahansa laiteta ladattavaksi ja kaikki sentään tarkistetaan, joten tuo on oikeastaan seuraava play-storesta, jos "virallista" latauspaikkaa kaipaa.
Tuo on hyvä paikka jo senkin takia apk:n lataukselle, koska sieltä saa myös tarvittaessa vanhemman sovellusversion, jos uuden version kanssa on jollain (vanhalla) laitteella toimimattomuusongelmia.
Ei tuolla nyt ihan kauheasti uutta katsottavaa ole, jos Nordic on jo kelattu läpi.Tulee tämä MAX varmasti otettua kuukaudeksi puoleen hintaan. Nordicilta olin katsonut kaikki mikä kiinnostaa.
Tätä täytyy kompata, kauhea kasaMutta hyvä kristus tuo Mortal Kombat oli peräreiästä. Siinä vanhassa ekassa leffassa sentään on näyttelijöillä karismaa ja muutenkin leffa käppäisyydestä huolimatta omaa viihdearvonsa, mutta tämän uuden näyttelijät olivat karismaltaan kuin Ikean halvimmat hyllyt. Varsinkin Raiden tuotti järkytyksen.
. Edes nostalgiapisteitä ei pysty antamaan, sen verran heikkoa oli
En tiedä, jotenkin kuulostaa edelleen omituiselta, kun tarjouksen piti koskea vain ja ainoastaan uusia tunnuksia. Vanhojen tunnusten kohdalla palvelu herjasi uutta tiliä samalla tunnuksella luotaessa, että tunnus on jo olemassa. Se että tilaus ei ollut aktiivinen, saattoi toki vaikuttaa, vaikka erikoiselta sekin kuulostaa, kun samalla tavalla sen olisi pitänyt herjata. Aspassa eivät kysyttäessäkään voineet tehdä mitään, vaan vastasivat että tarjouksen hyödyntäminen edellyttää uuden tilin luomista, tai vaihtoehtoisesti vanhan asiakkaan vuositilauskampanjan hyödyntämistä, joka taas ei ole yhtä hyvä tarjous.
Mitä muuten tarkoitat maksulla "Googlen kautta"?
Mainitsin aiemmin tässä threadissä heti avauspäivänä omalta osalta saman asian eli siis ei mullakaan herjannut mitään, kun vanhalla pari kuukautta ilman tilausta olleella tunnuksella tilasin sen linkin kautta tuon -50% tarjouksen. Todennäköisesti siis aktiivisen tilauksen puuttuminen vaikuttaa.
Ok, eli aktiivinen tilauskaan ei vaikuta, ainakaan kaikilla. Vaikuttaisikohan sitten tunnuksen ikä, itselläkin ollut vuosikaudet tuo HBO tilaus on/off samalla tunnuksella, mihin nyt sitten tilasin tuon HBO Max:in.Minulla oli aktiivinen tilaus ja meni läpi.
Tämä tosin HBO:lta 26.10. saamani mainospostin linkin kautta. Mainospostissa ollut linkki oheiselle sivullle, ja sieltä tilailin: HBO Max | Warner Brosin, HBO:n, DC:n, & Cartoon Networkin suoratoistokoti.
Mutta eihän tuossa linkissä sinänsä ei ole mitään erikoista.
Muistin tässä, että annoin toki jossain vaiheessa s-postiosoitteeni HBO:lle, jotta tulisi infoa MAXiin siirtymisestä. Mutta juuri se samainen s-postiosoite on minulla käytössä/tunnarina HBO:lla (on ollut vuosikaudet).
Meneillään oleva tilausjakso päättyy 25.11., ja 26.11. alkaen pitäisi tilaustietojen mukaan maksaa sen 4,49 e/kk.
Minulla oli tilaus aktiivisena siitä päivästä lähtien kun se Suomessa on ollut mahdollista. Ja kun asiakaspavelustakin sanottiin, etteivät voi sitä tilausta miksikään muuttaa tai vaikuttaa hintaan, niin eiköhän tuossa ole ihan vaan tuurista kyse, eli taustalla on jotain mennnyt pieleen ja osa vanhoistakin käyttäjistä on saanut tuon mahdollisuuden vanhalle tilille ja sillä siisti.Ok, eli aktiivinen tilauskaan ei vaikuta, ainakaan kaikilla. Vaikuttaisikohan sitten tunnuksen ikä, itselläkin ollut vuosikaudet tuo HBO tilaus on/off samalla tunnuksella, mihin nyt sitten tilasin tuon HBO Max:in.
Tuo 29.6 mbit/s taitaa olla hetkellinen maksimaalinen bittivirta vai?, mutta kova luku joka tapauksessa. Muistaakseni Netflixistä oli jossain todettu UHD n 15 keskimäärin, maksimaalinen luokkaa 25 mbit/s.Godzilla Vs. Kong 29.60Mbit/s 3840x2160 23.98FPS H.265 on maksimi laatu valittavana kodilla nvidia shieldillä. Itselläni ei ole 4k tvtä niin en pääse kokeilemaan. 1080p on taasen 11.87 Mbit/s 1920x1080 23.98 FPS H.265.
Aika randomiltahan tuo alkaa kuulostaa. Jää varmaan mysteeriksi, miksi osalla toimii vanhalla tunnuksella ja osalla eiMinulla oli tilaus aktiivisena siitä päivästä lähtien kun se Suomessa on ollut mahdollista. Ja kun asiakaspavelustakin sanottiin, etteivät voi sitä tilausta miksikään muuttaa tai vaikuttaa hintaan, niin eiköhän tuossa ole ihan vaan tuurista kyse, eli taustalla on jotain mennnyt pieleen ja osa vanhoistakin käyttäjistä on saanut tuon mahdollisuuden vanhalle tilille ja sillä siisti.

Sama homma, automaattisesti tarjosi maksutavaksi tuota Google playta ja se sopii itselle hyvin, varamaksutavaksi puhelinlasku.Itsekin otin HBO Max -tilauksen kännykän kautta, jolloin tarjosi tuota maksuvaihtoehtoa. Siihen sai määrittää myös varamaksutavan, jolloin 50 % alennus ei pääse vahingossa katkeamaan luottokortin vanhetessa.
Mahdotonta ennustaa, mutta toissapäivänä valittelin että pari uusinta jaksoa What We Do in the Shadowsista puuttui, mutta eilen oli ilmestynyt molemmat. Tänään jenkeissä kauden vika jakso, pitää seurata milloin ilmestyy maxiin.
Jännä sinänsä että kyseinen sarja ei ole HBO:n, vaan FX:n, joka on Disneyn omistuksessa. Ehkä alkuun priorisoivat uutuuksien saatavuutta, vanha kirjasto sitten tulee kun kerkiää.
Jos sulla on jokin toinen Android laite, johon pystyt asentamaan softan Play Storesta, niin sit vaan kopsaat koneelle ADBn avustuksella, onpahan ainakin virallinen versio.Kiitos @Moloch @Pretor. Telkkari on kuitenkin sisäverkossa, niin pitkään harkitsen, ennenkuin netistä ladatun APK:n sinne laitan sisään.. Ei ole nyt osaamisesta kiinni, vaan siitä, että olen paranoidi ja samassa verkossa on vaikka NAS, jonne menee kaikki backupit ja sen joutuminen kryptohyökkäyksen kohteeksi olisi fataalia.
Pieni googlettelu sanoo, että telkkarini käyttää samaa käyttöjärjestelmää kuin @Moloch (QM163E), niin varmasti lähtisi noilla neuvoilla toimimaan. Ja eilinen päivityskin on samalla aikaleimalla.
Prime Videon kanssa joutui myös kikkailemaan, mutta sain sen asennettua Play Storesta etänä.
Tein vastaavan Raised by Wolves eka jakso LG:n sovelluksella. Reilu 6Mbit/s reitittimen laskurin mukaan olisi keskimääräinen bitrate.Todella epätieteellinen testi tiistailta, reitittimen datakäyttö näytti tiistaina tältä. Eka puolisko randomia GoT jaksoa, jälkipuolisko Godzilla vs Kongin alusta. Ei pitäis olla merkittävää muuta nettitoimintaa samalla.
Eiköhän se ole se maksimi. Mitä itte olen testannut niin HD12.4 raita anto jotain 7-9mbit/s.Tuo 29.6 mbit/s taitaa olla hetkellinen maksimaalinen bittivirta vai?, mutta kova luku joka tapauksessa. Muistaakseni Netflixistä oli jossain todettu UHD n 15 keskimäärin, maksimaalinen luokkaa 25 mbit/s.
Kävin fontit läpi kun oli pelkkää kokoa vaihtamalla alkuun vaikeuksia löytää sopivaa.Tekstitys on tässä jotenkin kökkö. Toisiksi suurin koko on liian suuri ja siitä pykälää pienempi liian pieni. Teksti taitaa olla myös todella ylhäällä? Täytyy jaksaa laittaa ihan palautetta.
Softa on myös Android-telkkarillani aika hidas ja kömpelö, mutta niin on moni muukin, esim. Disney. Netflix toimii selvästi parhaiten. Vielä ei ole kokemusta, onko tässä jotain oikeasti toimivaa katseluhistoriaa ja tietäisi missä olen sarjoissa menossa, Nordicissa sitä ei käytännössä ollut.
Lisäksi ärsyttää että se on asetuksissa "Tekstitys kuulovammaisille" eli käännetty suoraan englannista, vaikka pohjoismaissa tekstitystä käyttävät muutkin kuin kuulovammaiset.
HBOn twitterissä kertoman mukaan kaikki Nordicissa ollut sisältö tulee Maxiin mutta kestää jonkin aikaa. Sarjojen uudet ilmestyvät jaksot tulee ensin vanhemmat seuraa myöhemmin.power sarja ei näytä olevan enää hbo:lla ku ei ainekaa löydy :S
Ainakin Android-TV 9 ja CCGTV (Android TV 10) appi osaa hyvin käynnistää seuraavan jakson automaagisesti.Eikö tuo appi osaa edes enää käynnistää automaattisesti seuraavaa jaksoa?
Ainakin Android-TV 9 ja CCGTV (Android TV 10) appi osaa hyvin käynnistää seuraavan jakson automaagisesti.
Tai sitten vaan joihinkin sarjoihin jäänyt tallentamatta se kohta mistä lähtee autoplay.Kyllä tuo mulla iPadillakin tulee. Täytyy napauttaa ruutuun, niin oikeaan alakulmaan ilmestyy ”seuraavaksi” linkki.Jaahas, vissiin pitää katsoa lopputekstitkin loppuun, sitten vasta käynnistyyTai sitten vaan joihinkin sarjoihin jäänyt tallentamatta se kohta mistä lähtee autoplay.
iOS-apista itsellä kyse ja sarjana The Wire.


Eikö tuo appi osaa edes enää käynnistää automaattisesti seuraavaa jaksoa?
Hyvin toimi xboksilla. Vähä jäänyt semmonen fiilis että telkkareissa ei resurssit, muisti kenties lähinnä, riitä ja noita softia ei ehkä hirveesti testailla että toimis jokaisella kymmenistä eri malleista. Joten suljetummilla alustoilla toimii paremmin.Olen LG OLED (55B7V) Koittanut tuota Curbin uusimman kauden ekaa jaksoa kattoa, mutta aina noin 10min katselun jälkeen jäätyy ruutu ja koko telkkari tiltissä ja hetken päästä buuttaa automaattisesti telkkarin.
Ei helvetti. Eihän tuossa ole mitään järkeä!HBOn twitterissä kertoman mukaan kaikki Nordicissa ollut sisältö tulee Maxiin mutta kestää jonkin aikaa. Sarjojen uudet ilmestyvät jaksot tulee ensin vanhemmat seuraa myöhemmin.
Jaahas, vissiin pitää katsoa lopputekstitkin loppuun, sitten vasta käynnistyyTai sitten vaan joihinkin sarjoihin jäänyt tallentamatta se kohta mistä lähtee autoplay.
HBO Maxin PS5 app se vasta buginen on: ei tue 4k, ei tue HDR:ää, kuva pehmeä ja suttuinen, ei tue monikanavaääntä Dolby Atmoksesta puhumattakaan! Apple tv 4k -app tuntuu tällä hetkellä toimivan parhaiten.Faktaa ei ole lyödä tiskiin, mut omat kokemukset oikeastaan kaikista älytelkkarien sovelluksista on huonoja, tai ainakin huomattavasti huonompia ku muilla laitteilla.
Käytämme välttämättömiä evästeitä, jotta tämä sivusto toimisi, ja valinnaisia evästeitä käyttökokemuksesi parantamiseksi.