Maaseudulla asuminen. Kaupunki vs maaseutu

Miksi siihen pitäisi olla pakoreitti? Vähän sama kuin tein 2v kiinteän sähkösopparin @ 30c/kWh. Vastan jälkeenpäin ihmetellään, että mihin helvettiin tuli sitouduttua...

Siksi noiden hinnat on tollasia. Harva haluaa osaketta pyörivine kuluineen riippakiveksi. Kiinteistön taitaa onnistua hylkäämään niin, että kiinteistövero pyörii vain ja se lienee kuukautta päälle luokkaa 10-30€. Vähän eri kuin vastikkeet 200-500€ + riski lisäkuluista päälle...

Toki jos alkaa keplottelemaan eli satasella jollekkin pummille ja antaa vaikka käteen tonnin vielä, että siitä sulle ryyppykämppä ja rahaa vähän päälle. Se onkin sitten vitun kiva niille muutamalle ketkä siellä vielä asuu. Mutta onhan noita tehneet ihan pankitkin kun halunneet päästä tappiollisista osakkeista eroon.
Perustat OY:n, laitat sinne 5000e omaa pääomaa perustamisvaiheessa sisään ja ostat asunto-osakkeen firmalle.

Pidät sen jälkeen vaan huolen että OY:n taseessa ei ole parin kuukauden vastikemaksuja enempää kassassa, niin jos joku tulee velkomaan jotain talon purkukuluja tai yllättäviä vastikkeita, niin senkus velkoo OY:n konkurssiin ja ottaa osakkeen konkurssipesästä itselleen..

edit:
Sen jälkeen teet vuokrasopimuksen firman nimissä itsellesi / puolisollsesi ja muutatte itse vuokralle ja maksat vastikkeen + pari euroa kuussa extraa firman tilille joka maksaa vastikkeet taloyhtiölle.
 
Mietin tota, vaikuttaako paikan tulevaisuudenkehitys mitenkään niillä valintaan, jotka haluavat muuttaa maalle? Jos paikkakunta on nyt 3000 asukkaan kokoinen, voi olla että kun on itse eläkeiässä, siellä on enää 1500 ihmistä. Tai jos nuorena muuttaa, niin 1000-1200. Ja palvelut luultavasti sen mukaisia. Onko ideana sitten vanhana muuttaa takaisin johonkin palvelutaloon tai ulkomaille? Monessa paikassahan nuo vanhukset aiheuttavat ison vaivannäön kun palvelut hoitoa, ruokapuolta yms. myöden pitää järkätä kotiinkuljetuksena. Esim. vanhustalossa ruuan vie 20 metrin päähän seuraavalle ovelle paljon nopeammin kuin 50 km, osin yksityistietä ajaen keskellä kylmintä talvea.

Toki ongelmaa ei kai ole, jos itse maksaa kulunsa, mutta varsinkin kun ikää alkaa olla niin, että omalla autolla liikkuminen muuttuu hankalammaksi, niin luotetaanko nyt autokannan robotisaatioon vai mitenkä? Esim. oma mummo asui yksin maalla ja tuskin se elämä hirveän huippua viime aikoina oli, mutta muistisairaalle olisi ollut ongelma sopeutua mihinkään uuteen ympäristöön. Lämmitys oli onneton, kaivosta kannettu vesi oudon makuista, ei oikein mobiilikuuluvuutta ja kaikki kämpän ja pihan hoito jäi pois jo aikaa sitten. Ruokapuolikin oli aika onnetonta ja yksipuolista ja eli vähän sen varassa, että omat lapset joskus käyvät katsomassa perään.
Nää on taas näitä juttuja että eletäänkö nyt vai varaudutaanko ikuisesti tulevaisuuteen. Säästetäänkö ja pihistetäänkö joka ikinen sentti aina 50 vuotiaaksi asti ja pannaan sitten elämä risaiseksi? Asutaako koko elämä ahtaassa yksiössä ytimessä että "asunnon" arvo säilyy ja voi sitten myydä sen 60-vuotiaana hurjalla voitolla?
Me haluttiin maalle ja ei sinällään kiinnosta paskaakaan mikä talon arvo tai kylän viriiliys on 30v päästä kun ollaan siinä iässä että yksin ei pärjää. Veroja tullut siihen mennessä maksettua sen verran että niistä on aika tulla jotain takaisinkin. Valtio on ihmisiä varten eikä ihminen valtiota varten.
 
Me haluttiin maalle ja ei sinällään kiinnosta paskaakaan mikä talon arvo tai kylän viriiliys on 30v päästä kun ollaan siinä iässä että yksin ei pärjää. Veroja tullut siihen mennessä maksettua sen verran että niistä on aika tulla jotain takaisinkin. Valtio on ihmisiä varten eikä ihminen valtiota varten.
Se on aivan yhdentekevää mitä mieltä sinä olet asiasta. Kun se kunta / valtio siinä vaiheessa 30v päästä toteaa että mitään et ole saamassa, niin meinaatko väkivalloin mennä hakemaan?

Eipä sillä - ei siinä kohtaa auta vaikka asuisi kaupungissa. Tosin jos asuu jossain keskustorin laidalla, niin saattaa päästä köpöttelemään kauppaan ja (teoreettiseen terveyskeskukseen, ihan kuin jotain terveyspalveluita vielä olisi) vaikka ajokortti lähtisi jne...
 
Se on aivan yhdentekevää mitä mieltä sinä olet asiasta. Kun se kunta / valtio siinä vaiheessa 30v päästä toteaa että mitään et ole saamassa, niin meinaatko väkivalloin mennä hakemaan?

Eipä sillä - ei siinä kohtaa auta vaikka asuisi kaupungissa. Tosin jos asuu jossain keskustorin laidalla, niin saattaa päästä köpöttelemään kauppaan ja (teoreettiseen terveyskeskukseen, ihan kuin jotain terveyspalveluita vielä olisi) vaikka ajokortti lähtisi jne...
Pointti oli se, että eletään nyt ja katotaan sitten mitä myöhemmin tapahtuu.
 
Nää on taas näitä juttuja että eletäänkö nyt vai varaudutaanko ikuisesti tulevaisuuteen. Säästetäänkö ja pihistetäänkö joka ikinen sentti aina 50 vuotiaaksi asti ja pannaan sitten elämä risaiseksi? Asutaako koko elämä ahtaassa yksiössä ytimessä että "asunnon" arvo säilyy ja voi sitten myydä sen 60-vuotiaana hurjalla voitolla?
Me haluttiin maalle ja ei sinällään kiinnosta paskaakaan mikä talon arvo tai kylän viriiliys on 30v päästä kun ollaan siinä iässä että yksin ei pärjää. Veroja tullut siihen mennessä maksettua sen verran että niistä on aika tulla jotain takaisinkin. Valtio on ihmisiä varten eikä ihminen valtiota varten.
Siis tässä ei ollut pointtina mihinkään sotaan tai ekokatastrofiin varautuminen vaan ihan normaalin ihmisen elinkaari. Teet esim. ikävuodet 20-65 töitä ja elät eläkeläisenä 65-85. Ehkä ikävuodet 75-85 jollain tasolla liikuntarajoitteisena, ilman ajokorttia, leskenä, muistisairaana yms. Tämä on suurelle osalle ihmisistä ihan normaali elämäntilanne. Vähän samaan tapaan kuin peruskoulun lopulla pitää päättää meneekö lukioon vai amikseen ja 17-kesäisenä on ajokortit mielessä jne.

Voiko tästä tehdä johtopäätöksen, että maalle muuttava ei suunnittele elämää nykyhetkeä pidemmälle ja optimistisesti vaan toivoo että kaikki jotenkin järjestyy? Tai sitten on ihan ok erakoitumisen kanssa. Tarkoitan vaan, että vaikka hankkisi lapsia normimäärän, etäisyys lasten koteihin voi aiheuttaa sen, että ei heitä näe kuin kerran vuodessa jos sitäkään. Esim. omalla kohdalla vähän kaduttaa, että ei tullut ikinä sukua tätä enempää nähtyä. Nyt on liian myöhäistä. En huomannut ikinä kysyä, oliko omilla isovanhemmilla ihan tarkoitus elää eristyksissä keskellä metsää/peltoa ja nauttivatko aidosti elämänsä järjestelystä. Rahaa olisi kyllä ollut muuttaa. Esim. toinen isoäiti hankki kuusikymppisenä maanviljelykset lopetettuaan keskusta-asunnon, mutta taisi viitisen vuotta mennä ennen kuin lopulta muutti sinne. Piti mieluummin asuntoa tyhjillään ja asui mieluummin yksin maatilalla, josta oli vajaan tunnin matka keskustaan. Keskustassa kauppaan oli tyyliin 100m ja muihin palveluihin 200-600m.
 
Siis tässä ei ollut pointtina mihinkään sotaan tai ekokatastrofiin varautuminen vaan ihan normaalin ihmisen elinkaari. Teet esim. ikävuodet 20-65 töitä ja elät eläkeläisenä 65-85. Ehkä ikävuodet 75-85 jollain tasolla liikuntarajoitteisena, ilman ajokorttia, leskenä, muistisairaana yms. Tämä on suurelle osalle ihmisistä ihan normaali elämäntilanne. Vähän samaan tapaan kuin peruskoulun lopulla pitää päättää meneekö lukioon vai amikseen ja 17-kesäisenä on ajokortit mielessä jne.

Voiko tästä tehdä johtopäätöksen, että maalle muuttava ei suunnittele elämää nykyhetkeä pidemmälle ja optimistisesti vaan toivoo että kaikki jotenkin järjestyy? Tai sitten on ihan ok erakoitumisen kanssa. Tarkoitan vaan, että vaikka hankkisi lapsia normimäärän, etäisyys lasten koteihin voi aiheuttaa sen, että ei heitä näe kuin kerran vuodessa jos sitäkään. Esim. omalla kohdalla vähän kaduttaa, että ei tullut ikinä sukua tätä enempää nähtyä. Nyt on liian myöhäistä. En huomannut ikinä kysyä, oliko omilla isovanhemmilla ihan tarkoitus elää eristyksissä keskellä metsää/peltoa ja nauttivatko aidosti elämänsä järjestelystä. Rahaa olisi kyllä ollut muuttaa. Esim. toinen isoäiti hankki kuusikymppisenä maanviljelykset lopetettuaan keskusta-asunnon, mutta taisi viitisen vuotta mennä ennen kuin lopulta muutti sinne. Piti mieluummin asuntoa tyhjillään ja asui mieluummin yksin maatilalla, josta oli vajaan tunnin matka keskustaan. Keskustassa kauppaan oli tyyliin 100m ja muihin palveluihin 200-600m.
Siis tässä ei ollut pointtina mihinkään sotaan tai ekokatastrofiin varautuminen vaan ihan normaalin ihmisen elinkaari.
En minäkään tästä puhunut, vaan ihan normaalista varautumisesta tulevasuuteen tietyissä rajoissa.
Teet esim. ikävuodet 20-65 töitä ja elät eläkeläisenä 65-85. Ehkä ikävuodet 75-85 jollain tasolla liikuntarajoitteisena, ilman ajokorttia, leskenä, muistisairaana yms
Pointti oli se, että jos sun telee mieli 25v muuttaa maalle ja taloudellinen tilanne sen sallii ja muutenkin siitä haaveilet, niin pitääkö kuitenkin jäädä siihen keskustan betonikuutioon varmuuden vuoksi koska 65v saattaa tarvita apua ja hissitaloa ja asunnonkin arvo on vain noussut.
Ts. jos olet haaveillut maalla asumisesta ja isosta omakotitalosta niin pitääkö unelmasta luopua vain siksi että talo menettää arvoaan ja 30+ vuoden päästä saattaa tarvita apua tai ei jaksa tehdä lumitöitä? Että parempi varmuuden vuoksi asua siinä palveluiden lähellä betonikuutissa niin saa 30v päästä apua kun sitä tarvii.

Voiko tästä tehdä johtopäätöksen, että maalle muuttava ei suunnittele elämää nykyhetkeä pidemmälle ja optimistisesti vaan toivoo että kaikki jotenkin järjestyy? Tai sitten on ihan ok erakoitumisen kanssa.
Varautuminen on aina tervettä, mutta siinäkään ei pidä mennä liiallisuuksiin. Jos sä alat 30v miettimään että pitääpä koittaa muuttaa asuntoon ja paikkaa missä toimii palvelut vielä 30v päästä kun niitä alkaa tarvitsemaan on omasta mielestä vähän hukkaanheitettyä elämää. Samoin kuin väkisin asua ahtaasti jossain betonikuutiossa ihan vaan sen takia että voi pojat sen arvo vaan nousee vuosien saatossa.
Jotkut tykkää asua väljästi ja omakotialossa maalla ja siinä punnitaan sitten onko se tuleva asunto koti vai sijoituskohde. Itse valitsin kodin jonka olis tarkoitus olla koti mahdollisimman pitkään eikä mua kiinnosta mikä asunnon arvo on siinä vaiheessa jos ja kun joutuu muuttamaan pois koska ei pärjää tai tarvitsee palveluita. Ja jos elämä menee normaalia rataa niin siinä vaiheessa kun ei enää tuolla pärjää niin sitten muutetaan muualle ja ikää on varmaan jo sen verran että siinä vaiheessa rahalla ei ole oikein enää merkitystä.
Tarkoitan vaan, että vaikka hankkisi lapsia normimäärän, etäisyys lasten koteihin voi aiheuttaa sen, että ei heitä näe kuin kerran vuodessa jos sitäkään. Esim. omalla kohdalla vähän kaduttaa, että ei tullut ikinä sukua tätä enempää nähtyä. Nyt on liian myöhäistä.
Tilanteen mukaan tietenkin eletään. Jos suku ja sukulaiset on tärkeitä niin se pitä ottaa huomioon muuttaessa. Ihan samalla tavalla kuin muutkin asiat muuttaessa ylipäätään mihinkään.

En huomannut ikinä kysyä, oliko omilla isovanhemmilla ihan tarkoitus elää eristyksissä keskellä metsää/peltoa ja nauttivatko aidosti elämänsä järjestelystä. Rahaa olisi kyllä ollut muuttaa. Esim. toinen isoäiti hankki kuusikymppisenä maanviljelykset lopetettuaan keskusta-asunnon, mutta taisi viitisen vuotta mennä ennen kuin lopulta muutti sinne. Piti mieluummin asuntoa tyhjillään ja asui mieluummin yksin maatilalla, josta oli vajaan tunnin matka keskustaan. Keskustassa kauppaan oli tyyliin 100m ja muihin palveluihin 200-600m.
Meitä on erilaisia. Toiset tykkää asua omassa rauhassa "erakkona" jos sen niin haluaa määritellä. Kaikki ei kaipaa niitä palveluita ja kahviloita ja Woltteja ja Foodoroita vaan pärjää esim sillä että on joku lähikauppa siinä itselle inhimillisen matkan päässä.
Aika harva kuitenkaan haluaa sieltä omasta kodistaan muuttaa pois vanhana, oli se sitten kerrostalokuutio tai maaseutu talo. Moni haluaa asua omassa kodissaan niin pitkään kun on vaan pystyy ja sitten pakon edessä muuttaa pois. Musta on jotenkin absurdi ajatus että työelämä loppuu 63v että "jaaha, se on työura loppu, pannaas pillit pussiin ja muutetaan kaupunkiin". Aika harva taitaa noin asiaa ajatella tai toimia. Koti on koti ja siellä moni haluaa asua viimeiseen asti niin kauan kuin pärjää. Ulkopuolisen on aina vähän vaikea tietää miten toinen tekee ja ajattelee.

Piti mieluummin asuntoa tyhjillään ja asui mieluummin yksin maatilalla, josta oli vajaan tunnin matka keskustaan. Keskustassa kauppaan oli tyyliin 100m ja muihin palveluihin 200-600m.
Niimpä, kynnys muuttaa pois omasta kodistaan mihin on tottunut on toisilla aika kova kynnys ehkä vuosikymmenien asumisen jälkeen ja ymmärrän varsin hyvin.
Eikä se ole mistään rahasta kiinni, vaan siitä että koti on koti.
 
Eikä se maalla asumisen tarvitse välttämättä tarkoitaa sitä että ollaan metsän keskellä ja sudet pyörii kotipihalla ja karhu tekee talvimajansa portaiden alle. Välimuotoja on paljon kaupunki ja maalla asumisen välillä.. Hyvinkin lähellä kaupunkia voi asua rauhassa palveluiden vieressä.

Joskus "maalta" on lyhyemmät ja nopeammat etäisyydet läheiseen kaupunkiin kuin Helsingin sisällä lähiöstä palveluiden äärelle.

Ts. jos olet haaveillut maalla asumisesta ja isosta omakotitalosta niin pitääkö unelmasta luopua vain siksi että talo menettää arvoaan ja 30+ vuoden päästä saattaa tarvita apua tai ei jaksa tehdä lumitöitä? Että parempi varmuuden vuoksi asua siinä palveluiden lähellä betonikuutissa niin saa 30v päästä apua kun sitä tarvii.
samaa mieltä.
 
Eikä se maalla asumisen tarvitse välttämättä tarkoitaa sitä että ollaan metsän keskellä ja sudet pyörii kotipihalla ja karhu tekee talvimajansa portaiden alle. Välimuotoja on paljon kaupunki ja maalla asumisen välillä.. Hyvinkin lähellä kaupunkia voi asua rauhassa palveluiden vieressä.

Joskus "maalta" on lyhyemmät ja nopeammat etäisyydet läheiseen kaupunkiin kuin Helsingin sisällä lähiöstä palveluiden äärelle.


samaa mieltä.
Joo tästä itsekkin meinasin jo aikasemmin mainita kun oli jostain hiekkateistä puhe että niitä on välimuotojakin olemassa kuin moottorie ja hiekkatie :D

Ja tosiaan mikä kenellekkin on "maalla" asumista. Jollekkin stadilaiselle jo se että Keravalla on jo täyttä pöndeä ja jääkarhut ja sudet pyörii nurkissa kun toisille se on tunnin hiekkatien päässä oleva torppa missä lähin naapuri on 20km päässä.
Itse asun 8000 asukkaan kunnassa jossa lähin iso kaupunki on 25km päässä ja vaikka asun pientalo alueella jossa on naapureita niin silti lasken tämään olevan "maalla".
 
Kyllä minä ainakin miellän maalla asumisen tarkoittavan nimenomaan jossain taajaman ulkopuolella tai sitten oikeasti vähän pienemmässä kylässä asumista. Jonkun Helsinkiläisen mielestä nyt varmaan kehä III ulkopuolella ei muuta olekaan kuin maaseutua. Suomessakin on kuitenkin paljon pienempiä paikkakuntia joissa voi helposti asua kävely/pyöräilymatkan päässä palveluista ja elää melko "kaupunkimaista" elämää.

Suomessa on näköjään 49 taajamaa joissa asuu vähintään 10 000 ihmistä. 5000 ja suurempia sitten toinen mokoma. Vähintään 40 000 asukkaan 18 kappaletta.

Sitä en kyllä aivan ymmärrä, että mikä siellä Helsingissä on niin hienoa. Suomessa on mukavampiakin kaupunkeja. Onhan Helsingissä sitten toki vähän sellaista oikeasti ison kaupungin vilinää, mitä ei missään muualla Suomessa ole, mutta ei se sitten kuitenkaan mikään maailmanluokan suurkaupunki ole. Isossa kaupungissa on myös ison kaupungin lieveilmiöt, asuminen kallista, ja työmatkoihin ja muihin siirtymiin kuluu herkästi paljon aikaa. Pääkaupunkiseudulla ja yleisemmin Uudellamaalla on keskimäärin ajallisesti pisimmät työmatkat Suomessa.
 
Kyllä minä ainakin miellän maalla asumisen tarkoittavan nimenomaan jossain taajaman ulkopuolella tai sitten oikeasti vähän pienemmässä kylässä asumista. Jonkun Helsinkiläisen mielestä nyt varmaan kehä III ulkopuolella ei muuta olekaan kuin maaseutua. Suomessakin on kuitenkin paljon pienempiä paikkakuntia joissa voi helposti asua kävely/pyöräilymatkan päässä palveluista ja elää melko "kaupunkimaista" elämää.

Suomessa on näköjään 49 taajamaa joissa asuu vähintään 10 000 ihmistä. 5000 ja suurempia sitten toinen mokoma. Vähintään 40 000 asukkaan 18 kappaletta.

Sitä en kyllä aivan ymmärrä, että mikä siellä Helsingissä on niin hienoa. Suomessa on mukavampiakin kaupunkeja. Onhan Helsingissä sitten toki vähän sellaista oikeasti ison kaupungin vilinää, mitä ei missään muualla Suomessa ole, mutta ei se sitten kuitenkaan mikään maailmanluokan suurkaupunki ole. Isossa kaupungissa on myös ison kaupungin lieveilmiöt, asuminen kallista, ja työmatkoihin ja muihin siirtymiin kuluu herkästi paljon aikaa. Pääkaupunkiseudulla ja yleisemmin Uudellamaalla on keskimäärin ajallisesti pisimmät työmatkat Suomessa.
Eihän siinä mitään hienoa olekaan mutta jossain ihmisen pitää asua niin toiselle se voi olla sitten Helsinki. Siellä on paljon työpaikkoja ja lentokenttäkin on lähellä. Kaikki ei kaipaa rauhaa samalla lailla joten voihan sitä sitten asua pääkaupunkiseudullakin ja vaikka keskustassa jos siltä tuntuu. Jos on ikänsä ytimessä asunut niin ei sitä osaa samalla lailla kaivata maaseudun rauhaa, tai edes omakotitaloasumista taajamassa. Ihmiset on erilaisia ja ymmärrän heitäkin joita maaseudun rauha pitkästyttää (otetaan mukaan ne omakotitalolähiötkin kun niissäkin melkoisen hiljaista on). Olen itsekin vähän rauhaton sielu joten nuorempana varmasti olisi voinut Helsinkin melskekin kiinnostaa. Nyt kun ikää on enemmän niin vähän vähempikin riittää, mutta ihan maalle en edelleenkään halua sillä tarpeen vaatiessa on päästävä vähän tuulettumaan ja lentokentällekin pitää kerran pari kvartaalissa vaivattomasti päästä.
 
Minulle pääkaupunkiseudun palvelut ovat sellaisia, joita tarvitsen noin kerran vuodessa tai harvemmin. Tietyt erikoisliikkeet, ravintolat, museot, lentokenttä jne. Ei niiden äärellä tarvitse koko ajan olla.
 

Statistiikka

Viestiketjuista
304 731
Viestejä
5 161 939
Jäsenet
82 557
Uusin jäsen
Vector587

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom