Lomamatkalle

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Sampsa
  • Aloitettu Aloitettu
Oli oli, mutta oliko se osuva, kun moisiksi voi sitten luokitella vasemmalla kädellä aika monta yhtiötä. Kuten mainittu Lufthansa...
En tiedä Lufthansassa näin tapahtuvan kun niillä tulee lennettyä aika paljon. Lakkoilee ne kyllä, mutta korvaukset ym tulee heti eikä kuten Finnairilla puolen vuoden päästä. Viimeksi lensin neljästi Lufthansalla viime kuussa ja mitään ongelmaa ei ollut Hesassa, Munchenisssa, Birminghamissa, Frankfurtilla tai Wienissä.
 
No, mitkä ongelmat olisi Finnairilla olleet?
Viimeksi kun ko. skeidayhtiötä käytin, lennot peruutettiin ja rahoja odotin n. 5kk siitä takaisin. Varatut paikat eivät pitäneet, koska Finnair päätti etten saa istua siellä missä piti. Laukut harvemmin tulee perille jos on vaihtoja ja matkustamohenkilökunta on naama norsunvitulla jatkuvasti, sekä tuntuu olevan geriatriaosastolta peräisin. Sitä edellinen matka Finnairilla meni muuten hyvin, mutta taas kerran extra legroomia ei saanut vaikka siitä maksoi erikseen ja käsimatkatavaroista tuli kinaa, et pitäisi pistää ruumaan (oli pelkkä reppu, painoa ehkä 4kg), koska "kone niin täynnä", kun samaan aikaan rinkkoja vedetään huoletta matkustamon puolelle.
 
Liittynee löyhästi loma matkoihin, että Turkish Airilla omat viimeisiNmät loma lennot tehty ja hoNma toimii. Jatkossakin Finski jää väliin vaikka vaatisi väli poNpun jossain, toki nykyään pisnixessä tulee mentyä niin pääsee loundkeen lepiä ottamaan. Emirates/Qatar kanssa kehuttuja keltä voisi ottaa lennot. Air Chinan pisnis oli kuraa kun Finski sinne puoli toista vuotta sitten uudelleen reititti Japaniaan lakkojensa aikana, että jääpi nuo kinkit ym. välistä loma lennoilla.

Käsittämätöntä pasketta tuo Finskin touhu (aikoinaan pelkästään Finskillä lennelty loma lennotkin kun oli vielä "hyvä").
 
Kertokaapas Te paljon matkaavat, että miten minimoitte matkakustannukset lomamatkoilla, ja viittaan erityisesti lentojen kustannuksiin. Olen tähän asti lentänyt vain ja ainoastaan Finskillä ja nyt muutamaa matkakohdetta taas katsoessa itse kohteen majoitus on kohtuullinen kolmelle yöllle, mutta lennot maksavat pirusti enemmän suhteessa yöpymiseen. Ja ymmärrän, että lentäminen on nykyään luksusta ja kaikki maksaa.. mutta silti.

Finnairilla on tämä Economy Superlight, joka mahdollistaa vain etuistuimen alle laitettavan 40 cm x 30 cm x 15 cm (max 8kg) kokoisen matkatavaran mukaanoton. Normaalisti olen mennyt Economy Classicilla, koska ylälokeroon on voinut laittaa sitten toisen käsimatkatavaran, eli pienemmän matkalaukun. Eli tuossa olisi neljälle ihmiselle Superlight 440€, tai sitten laukut mukaan 580€. Ja toki vielä paluumatka joka on euroarvoltaan suurinpiirtein samaa luokkaa.
Eli onko joku onnistunut säästämään euroja lähtemällä muutaman päivän mittaiselle reissulle pelkälllä 40x30x15 repulla. Jos reissusta kotiintuotavaa, niin oletteko sitten maksaneet yhden ekstra käsimatkatavaran (..at) kentällä vai miten toimitte?

1777265452451.png
 
Kertokaapas Te paljon matkaavat, että miten minimoitte matkakustannukset lomamatkoilla, ja viittaan erityisesti lentojen kustannuksiin.

Kirjoitin tuossa aiemmin lentojen kustannuksien minimoinnin vaihtoehdoista:
Jos haluaa vähentää lentämisen kustannusta niin omasta kokemuksesta hyviä vaihtoehtoja on:
1. Vaihtoehtoiset lentoyhtiöt Suomesta Finnairin lisäksi, jos löytyy (Ryanair, Norwegian..)
2. Vaihdolliset lennot
3. Lennot Tukholmasta tai Tallinnasta ja menee sinne ensin
4. Matkanjärjestäjien "vain lennot"

Ja sit tietysti kannattaa miettiä että voiko ajankohdasta joustaa, saako pisteillä jotain hyötyjä ja sattuuko löytymään jotain muita tarjouksia.

Mutta matkatavaraan liittyen paras optimointivaihtoehto olisi lähettää pakettina. Japanilaiset harrastaa tätä aika paljon enemmänkin mukavuuden vuoksi (ei tarvitse roudata laukkuja lentokentälle).

Pakettien hinnat on nykyään muutamia kymppejä (tietysti poikkeuksiakin löytyy) ja Hotellit yleensä mieluusti hoitavat logistiikan (pakettien vastaanottamisen ja luovuttamisen kuriirille)

Laittaa koko seurueen matkatavarat pakettiin ja toivoo ettei huku matkalle. (useammin mulla on kyllä matkatavarat eksyneet kuin postipaketit)
 
Mutta matkatavaraan liittyen paras optimointivaihtoehto olisi lähettää pakettina. Japanilaiset harrastaa tätä aika paljon enemmänkin mukavuuden vuoksi (ei tarvitse roudata laukkuja lentokentälle).

Pakettien hinnat on nykyään muutamia kymppejä (tietysti poikkeuksiakin löytyy) ja Hotellit yleensä mieluusti hoitavat logistiikan (pakettien vastaanottamisen ja luovuttamisen kuriirille)
Mitenkä saa matkalaukun lähetettyä alle 100€ ?
 
Juu. Saa kuitenkin olla 2 vyöhykkeen maa että itse millään tavalla näkisin mielekkääksi.

En ole itse koskaan kokeillut mutta kiehtoisi ajatus että laukkuja ei tarvitsisi roudailla ympäriinsä, niin voisin siitä maksaakin.

Loppuperheen saaminen ajatuksen taakse on tosin sen verran suuri homma että taidan jättää väliin.

Posti ei todennäköisesti ole myöskään kustannustehokkain vaihtoehto mutta hinnasto löytyi näppärimmin.
 
Kertokaapas Te paljon matkaavat, että miten minimoitte matkakustannukset lomamatkoilla, ja viittaan erityisesti lentojen kustannuksiin. Olen tähän asti lentänyt vain ja ainoastaan Finskillä ja nyt muutamaa matkakohdetta taas katsoessa itse kohteen majoitus on kohtuullinen kolmelle yöllle, mutta lennot maksavat pirusti enemmän suhteessa yöpymiseen. Ja ymmärrän, että lentäminen on nykyään luksusta ja kaikki maksaa.. mutta silti.

Finnairilla on tämä Economy Superlight, joka mahdollistaa vain etuistuimen alle laitettavan 40 cm x 30 cm x 15 cm (max 8kg) kokoisen matkatavaran mukaanoton. Normaalisti olen mennyt Economy Classicilla, koska ylälokeroon on voinut laittaa sitten toisen käsimatkatavaran, eli pienemmän matkalaukun. Eli tuossa olisi neljälle ihmiselle Superlight 440€, tai sitten laukut mukaan 580€. Ja toki vielä paluumatka joka on euroarvoltaan suurinpiirtein samaa luokkaa.
Eli onko joku onnistunut säästämään euroja lähtemällä muutaman päivän mittaiselle reissulle pelkälllä 40x30x15 repulla. Jos reissusta kotiintuotavaa, niin oletteko sitten maksaneet yhden ekstra käsimatkatavaran (..at) kentällä vai miten toimitte?

1777265452451.png
Otat halvimmat lennot koko porukalle ja yhden matkatavaran ruumaan ekstrana, johon koko lössin tavarat.
 
Noihan on ärsyttäviä kun matkalaukkujen kokoja ei ole standardoitu, joka yhtiöllä ikiomat mitat. Joita myös muutellaan aika taajaan. Oma kassi on kameralaukku, joka menee tuohon "penkin alle" ja muijalla on sitten omansa. Aiemmin kun sai sen "kabiinilaukun" joka yhtiöllä, niin oli matka millainen tahansa, niin meillä oli yksi sellainen yläkertaanmenevä, jossa kummankin kamat. Ja harvoin se oli edes täysi. Mutta me ollaan erilaisia. Usein nälkee kentillä kun joku parikymppinen muidu taiteilee kahden jättilaukun kanssa.
 
Kertokaapas Te paljon matkaavat, että miten minimoitte matkakustannukset lomamatkoilla, ja viittaan erityisesti lentojen kustannuksiin. Olen tähän asti lentänyt vain ja ainoastaan Finskillä ja nyt muutamaa matkakohdetta taas katsoessa itse kohteen majoitus on kohtuullinen kolmelle yöllle, mutta lennot maksavat pirusti enemmän suhteessa yöpymiseen. Ja ymmärrän, että lentäminen on nykyään luksusta ja kaikki maksaa.. mutta silti.

Finnairilla on tämä Economy Superlight, joka mahdollistaa vain etuistuimen alle laitettavan 40 cm x 30 cm x 15 cm (max 8kg) kokoisen matkatavaran mukaanoton. Normaalisti olen mennyt Economy Classicilla, koska ylälokeroon on voinut laittaa sitten toisen käsimatkatavaran, eli pienemmän matkalaukun. Eli tuossa olisi neljälle ihmiselle Superlight 440€, tai sitten laukut mukaan 580€. Ja toki vielä paluumatka joka on euroarvoltaan suurinpiirtein samaa luokkaa.
Eli onko joku onnistunut säästämään euroja lähtemällä muutaman päivän mittaiselle reissulle pelkälllä 40x30x15 repulla. Jos reissusta kotiintuotavaa, niin oletteko sitten maksaneet yhden ekstra käsimatkatavaran (..at) kentällä vai miten toimitte?

1777265452451.png
En ole ikinä edes harkinnut ylös menevää käsimatkatavaraa viikon pituisiin tai lyhyempiin Euroopan reissuihin, ja olen aina ihmetellyt mitenkä toiset onnistuvat tuomaan koko omaisuutensa mukanansa. Kaikkeen mahdolliseen ei kuitenkaan tarvitse useimmissa lomakohteissa varautua, kun kohdemaassa voi kyllä kaupasta ostaa mitä jäikin puuttumaan. Tämän lisäksi tuo 8 kg raja tulee kahdella laukulla vastaan varsin nopeasti, vaikkakaan en ole Finnairilla ikinä nähnyt että niitä punnittaisiin. Tuliaisille ei toki hirveästi tilaa jää, mutta tässäkin on hyvät puolensa, kun voi perustella tuliaisten puutetta sillä, ettei sitä tilaa nyt vaan ollut. Jos siis löytyy elämästä ihmisiä, jotka tuliaisia odottavat mutta joille niitä ei hirveästi kiinnosta hankkia.

Joka tapauksessa pelkän ylimääräisen käsimatkatavaran vuoksi ei kalliimpaa lipputyyppiä kannata ostaa, koska lisäpalveluna se on halvempaa.
 
Täällähän olikin paljon viestejä kysymykseeni liittyen, hienoa ja kiitos. Yritän kommentoida kaikille tässä samalla.
Postitus on liian iso riski, mutta jos olisi 100% luotettava taktiikka, niin hell yeah! Eniten varmaan pelottaa Suomen puolen ikioman Postimme luotettavuus..

Ruumaan laitettavaa laukkua pohdin myös, mutta sitten joutuu odottelemaan hihnalla laukkua. Voi olla että en ole enää tiedon tasalla, mutta n. 25v sitten tapahtunutta muistelen, että hihnalla tuli n.30min ylimääräistä odottelua kentän puolella. Vaihtoehto se toki tuokin on jos kustannuksia miettii. Toisaalta 16€ on se laukku ylälokeroon, ja ruumaan taitaa olla 32€. Eli nopealla laskukaavalla ylälokeroon saa samalla rahalla enemmän kuin ruumaan ja lisäksi ei joudu hihnalle odottelemaan.

Itsehän olen mies joka lähtee reissuun kun reissuun minimivarusteella, eli paita, alusvaatteet, sukat per matkapäivä. 1kpl: pitkät housut, shortsit, pitkähihainen esim. viikon reissulle. Sit dödöt, hammasharjat ja muut tilpehöörit, niin mun ylälokeroon menevä laukku on nk. puolillaan. Kun tulen takaisin, niin reissusta ostetut mahdolliset tuotteet on sitten se joka täyttää laukkua. Takaisin tullessa laukku on yleensä niin täynnä kuin voi olla. Laukkua ei ole Finskillä tosiaan ikinä punnittu. Ja sitten on vielä tämä nais-aspekti, eli jos mulla on laukku puolillaan Suomessa, niin "joillakin" se on 3/4 täynnä.

Ehkä 3-4 päivän visiitti voisi toimia pelkällä penkin alle menevällä repulla, jopa naisillakin. Tekoäly neuvoi, että reput selässä matkaan ja yhden tai tarpeen mukaan parin repun sisälle lähtömatkalla taitettava Samsonite Foldable Duffel Bag. Tuo on siis kooltaan ylälokeron vaatimukset täyttävä.

1777284050760.png

Ja sitten paluumatkalle ottaa yhdelle tai parille henkilölle sen 16€ extra käsimatkatavaran. Väittäisin, että kun juuri reissusta palattiin 4 hlön voimin ja 4 ylälokerolaukun kera, me saataisiin vähän fiksummalla järjestelyllä tavarat kyllä mahtumaan jos vähän harjoiteltaisiin.

Niin ja kustannus säästöistä puheenollen. Miten voi istumapaikan varaaminen ollakaan arvoltaan 50€/hlö. Me ollaan aina varattu nämä paikat ja maksettu kiltisti. Nyt ajattelin, että neljältä henkilöltä yhteensä 200€ penkinvalintaan on aivan saatanasti liikaa. Eli ei paikkavarauksia ja jos ripottelevat teinit ja aikuiset erikseen, niin antaa mennä.
 

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjuista
306 002
Viestejä
5 179 581
Jäsenet
82 810
Uusin jäsen
HerStren

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom