Lomamatkalle

Liittynyt
25.01.2021
Viestejä
397
Mutta jos vaan mahdollista, valitkaa joku muu kuin MSC. Kerran oltiin MSC:llä ja toiste ei mennä. Rasittavaa kun kaikki on tyyliin viidellä eri kielellä eikä esim teatterissa ole mitään sellaista missä kieli olisi ongelma (eli ei esim standuppia tai vastaavaa missä olisi puhetta).
Tähän liittyen niin onko joku törmännyt johonkin sivustoon, jossa olisi kattavasti vertailtu näitä eri laivayhtiöitä keskenään? Siis ulospäinhän kaikki myyvät risteilyä, mutta käytännössä niiden sisältö voi oleellisestikin olla erilainen varsinkin mitä ihan tarkalleen lipun hintaan kuuluu. Voisin olettaa, että näiden piilokulujen kautta risteilyn hinta eri varustamoilla voikin muodostua hieman erilaiseksi kun on alunperin suunnitellut. Ja kaiken tämän tiedon kaivaminen varustamon sivuilta ja vertailu ei varmasti ole tehty helpoksi.
 
Liittynyt
30.05.2018
Viestejä
3 489
Itse kyseltiin tarjousta risteilystä niin kaikkiin pyysin jo oletuksena vähintään perustason juomapaketin. Helpoin verrata eikä tarvitse niitä juotavia miettiä.

Kyseessä oli Välimeren risteily ja ainakin Loistoristeilyltä ja Risteilykeskuksesta tuli hyvät tarjoukset halutulla lähtöaikana, ei tarvinnut miettiä mitään piilokuluja tai palvelu rahoja. Lennot hoidimme itse. Risteilyajankohta oli 03/20 joten Costa perui matkan "määrätyistä syistä". Peruminen tuli pari päivää ennen risteilyn alkua jolloin olimme jo Roomassa. Mutta se onkin sitten toinen tarina.. :D
 
Liittynyt
27.11.2019
Viestejä
413
Mä varaan risteilyt aina suoraan laivayhtiöltä ja seuraan koko ajan hintatasoja sekä sopivia tarjouksia. Meillä kun loma osuu aina samalle ajankohdalle niin suunnittelu on helpompaa. Ja lisäksi keskitän meidän reissut Royalille niin kanta-asiakastaso nousee pikkuhiljaa ja kahden vuoden päästä osutaan timanttitasolle jolloin esim kumpikin saa päivässä neljä drinkkiä ilmaiseksi.

Juomapaketteja en Royalilla osta koskaan (on sikakallista). NCL on kakkosvaihtoehtoni ja sieltä varatessa tulee otettua edullinen "free at sea" -paketti perushinnan lisäksi johon kuuluu mm. rajoittamattomat juomat.

Mutta mihinkään kattavaan vertailusivustoon en ole törmännyt. CruiseCriticin foorumia lueskelen ja sitä kautta tulee aina uutta tietoa. Loppujen lopuksi on vaan valittava joku ja kokeiltava onko se omaan makuun sopiva hinnaltaan ja laadultaan.
 
Liittynyt
30.05.2018
Viestejä
3 489
Omalla kohdalla tarjontaa rajoitti se että maaliskuussa Välimerellä ei paljon vaihtoehtoja ollut. Käytännössä vain MSC ja Costa. Risteilyä varatessa sain laivayhtiön kantisedut myös matkatpimistolta.

Royalilla nuo paketit ovat kyllä törkyhintaisia, he tekevät niillä tai myymällä juotavat erikseen melkoisen tilin.

Karibialle pitäisi ehkä ensi vuonna lähteä mutta helpoin reitti olisi Miamista jolloin tulee pakollisia meripäiviä risteilyyn useampi. Itselle tärkeämpää on nähdä enemmän ja olla laivalla vähemmän.. Ehkä Karibian risteily on vain väärä kohde minulle.. :D
 
Liittynyt
27.11.2019
Viestejä
413
Karibialle pitäisi ehkä ensi vuonna lähteä mutta helpoin reitti olisi Miamista jolloin tulee pakollisia meripäiviä risteilyyn useampi. Itselle tärkeämpää on nähdä enemmän ja olla laivalla vähemmän.. Ehkä Karibian risteily on vain väärä kohde minulle.. :D
Joo Karibialle Miami ja Fort Lauderdale on kätevimmät lähtöpaikat ja lennotkin saa hyvin järjestymään. Valikoimaa on tosi laajasti ja joillakin laivoilla peräkkäisinä viikkoina on eri kohteetkin. B2B on silloin erittäin hyvä vaihtoehto. Omasta mielestä itäisen ja eteläisen Karibian kohteet on huomattavasti paremmat kuin läntisen.

Retket on sitten laivayhtiön kautta vähintään tuplasti kalliimmat kuin suoraan retkifirmoilta ostettuna. Karibialla tulee nykyään siksi varattua retket omatoimisesti.

Aiempaa vertailukeskusteluun liittyen: pelkästään laivayhtiön sisälläkin on paljon valikoimaa ja erilaisuutta. Esim juuri Royal Caribbean: heiltä löytyy maailman suurinta laivaa ja pienenpää vanhaa kalustoa ja kaikkea siltä väliltä. Jättilaivoilla on älytön valikoima (ilmaista) aktiviteettia. Miten sen arvottaa vertailussa? Vai antaako enemmän arvoa perinteisemmälle risteilylle jossa suurempi huomio keskittyy eri kohteisiin.
 
Liittynyt
14.08.2017
Viestejä
2 343
Varasin aikaisemmin Norwegianille lennon Malagaan Travelstartin kautta (lowfare). Tuolle ei nyt näytä saavan lisättyä matkatavaroita kummankaan sivustoilla. Onko koneen ruuma ja hattuhylly vaan ihan täynnä?

Onko muilla mitään vastaavia kokemuksia?

E. LowFareen kuuluu istuimen alle mahtuva reppu 30×20×38 cm. Voiko tuon lisäksi ottaa vielä pienen olkalaukun?
 
Viimeksi muokattu:

kibe

Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 844
Varasin aikaisemmin Norwegianille lennon Malagaan Travelstartin kautta (lowfare). Tuolle ei nyt näytä saavan lisättyä matkatavaroita kummankaan sivustoilla. Onko koneen ruuma ja hattuhylly vaan ihan täynnä?

Onko muilla mitään vastaavia kokemuksia?

E. LowFareen kuuluu istuimen alle mahtuva reppu 30×20×38 cm. Voiko tuon lisäksi ottaa vielä pienen olkalaukun?
Yleensä, kun varaa noilta jälleenmyyjiltä lennot, kaikki ylimääräinen maksaa, ja pahimmassa tapauksessa maksetut lisäpalvelut ei onnistu. Ja asiointi/muutokset ainoastaan matkatoimiston kautta. Säästyy paljolta vaivalta, varsinkin ongelmatilanteissa suoraan lentoyhtiöltä ostaessa, ellei hinta ole hirveästi kalliimpi.
 
Liittynyt
12.12.2018
Viestejä
241
Varasin aikaisemmin Norwegianille lennon Malagaan Travelstartin kautta (lowfare). Tuolle ei nyt näytä saavan lisättyä matkatavaroita kummankaan sivustoilla. Onko koneen ruuma ja hattuhylly vaan ihan täynnä?

Onko muilla mitään vastaavia kokemuksia?

E. LowFareen kuuluu istuimen alle mahtuva reppu 30×20×38 cm. Voiko tuon lisäksi ottaa vielä pienen olkalaukun?
Saat varmastikin soittamalla Norwegianille.
 
Liittynyt
19.06.2020
Viestejä
5
Onko Mixx travel kokemuksia tai tietoa? Olisi äkkilähtö turkkii mielessä ja mixx travel tarjoaa paljon halvemmalla turkkiin lentoja mitä kilpakumpanit. Paljon olisi 700e hintaa 5 tähden hotelleja all inclusive, niin ihmettyttää halpa hinta ja laaja valikoima.
 
Liittynyt
30.05.2018
Viestejä
3 489
Saat varmastikin soittamalla Norwegianille.
Tai sitten kätkevät kääntymään myyjän puoleen jolta saat varattua laukut laukkumaksuilla+ jollain ylimääräisellä palvelumaksulla..

Jos hintaero ei ole ihan älytön varaan aina lentoyhtiöitä suoraan. Mikä tahansa muutos yms tulee lentoyhtiön kautta helppo hoitaa.
 
Liittynyt
27.10.2016
Viestejä
881
Oltiin Costan välimeren risteilyllä viime heinäkuussa. 2+2 hlö. Loistoristeilyiden kautta. Lennot ja kaikki bussit (pl. bussit Suomessa) sisältyi. Vaadittiin täysi koronarokotesetti, alle 48h neg. koronatesti. Lisäksi risteilyn aikana piti tehdä kerran ruumiin lämmön mittaus sellaisella automaatilla. Onneksi ei ollut kuumetta... Ite onnistunut välttelemään koronaa koko korona-aika tähän asti vaikka en erityisesti ole sitä vältellyt ja perheen muilla jäsenillä ollut useampi. Ilmeisesti sain koronan juuri kesken risteilyn, kun kotona kaksi viivaa. Laivalla kuitenkin ihan ok olot eikä vaivannu. Yhtenä yönä hiki ja vähän valvoin, mutta meni alko-olojen piikkiin. Mutta Costaa voin suositella ja kannattaa ottaa vähintään parvekehytti sekä tietty juomapaketti. Varautuu syömään kerran-kaksi maksullisessa ravintolassa, niin ei ala tulla välimeren ruuat korvista.
 
Millä laivalla olitte? Mitä ne erikoisravintoloiden lisähinnat noilla oli?
 
Liittynyt
27.10.2016
Viestejä
881
Millä laivalla olitte? Mitä ne erikoisravintoloiden lisähinnat noilla oli?
Smeraldalla. Käytiin kerran pizzalla. Juomat tietenkin paketin mukaan ja pizzat taisi olla n. 10e/kpl. Olis ollut jotain fine diningia, muttei ne houkutellut. Muistaakseni nämä lisähinnalliset palvelut oli kohtuuhintaisia, jos vertaa Suomeen. Ei halvinta, muttei kalleintakaan. Lounaalla oli kattavasti monemoista mistä valita. Ne illalliset alkoi vähän olla jo saman tyyppisiä välimerellisiä. Muksuille ne tökki jo aiemmin.
 
Ok, meillä oli samalle laivalle varattu matka 03/20. Sisähytti koska laskin ettei maaliskuussa siitä parvekkeesta pääsisi nauttimaan.. Costa upgreidasi hytin parvekehyttiin ennen matkan alkua.

MSC:llä ei perus juomapakettiin kuulu erikoisravintoloiden juotavat, tuntuu vähän erikoiselta mutta keino tuokin on rahastaa.. Nyt kiinnostaisi lähteä MSC:n uudella World Europa laivalla risteily.
 
Liittynyt
12.12.2018
Viestejä
241
Onko kokemuksia Norwegianin käsimatkatavaroista, mittaillaanko laukkuja nykyään? Vähän liian ison repun kanssa oisin menossa pienenä esineenä, mahtuu kyllä istuimen alle. Oon tuolla jo Norskilla mennyt Keski-Euroopassa mutta nyt Suomesta lomakohteeseen Kreetalle.
 
Riippuu kentästä. Tuskin mittaavat, maaliskuussa lennettiin TFS:lle niin ennen boardingia kuulutettiin meidät erikseen tiskille kenellä ei ollut ruumalaukkua eikä ylähyllyn matkatavaroita.. Silmämääräisesti tarkistivat käsimatkatavaroiden määrän ja koon.. Tuntui erikoiselta koska Ryanairillakaan ei ole ollut koskaan tuollaista.

Takaisin tullessa taas ei ollut mitään tarkastusta.
 
Liittynyt
30.05.2018
Viestejä
3 489
Sisäänheittäjiin olen tottunut (olen sen verran vanhus että minua ne yrittävät saada enää ruokapaikkoihin.. :D) mutta Turkissa se meni aivan yli.. Muualla riittää kieltäytyminen mutta tuolla pysäytettiin eikö päässyt edes eteenpäin muuta kuin suuttumalla. Tuo kun tapahtui monta kertaa päivässä alkoi menemään tosissaan hermot siihen maahan. Muutenkin yksi persläpi minne ei ole tarkoituskaan enää mennä. Kohteena siis Kusadasi.

Istanbulissa haluaisin käydä kaupunkilomalla mutta niin kauan kun tuo nykyinen diktaattori siellä heiluu jätän menemättä. Sen verran pitää periaatteita olla etten lähde islamilaista diktatuuria tukemaan..
 
SweeneyTodd

Smooth Operator
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 750
Muualla riittää kieltäytyminen mutta tuolla pysäytettiin eikö päässyt edes eteenpäin muuta kuin suuttumalla. Tuo kun tapahtui monta kertaa päivässä alkoi menemään tosissaan hermot siihen maahan. Muutenkin yksi persläpi minne ei ole tarkoituskaan enää mennä. Kohteena siis Kusadasi.
Turkki on kyllä niitä harvoja paikkoja, johon ei ole mitään halua mennä takaisin. Kaksi kertaa kokeilin ja se riitti.
 
Liittynyt
15.11.2021
Viestejä
1 004
Ylipäätään sen olemassaolo siis vai? Vai erosiko se jotenkin Espanjasta, Bulgariasta, Turkista jne?
Ei vaan kun olen mukulana ollut viimeksi näissä bulgariassa, espanjassa jne niin mulla ei sillai niin kokemusta ole siitä kulttuurista. Eli joo osittain sen olemassaolo hämmensi :D
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 692
Kyllä siitä on kulttuuri kaukana jos jossain (basaari)kadulla tyyppi huutaa suomeksi "terve, terve, tule syömään, on halpaa ja ruoka on hyvää". Itse kategorisesti skippaan ihan jokaisen suomeksi tyrkyttäjän - tai no, oikeastaan on jo lähtökohtaisesti lomanviettopaikka valittu perseelleen jos tuollaiseen törmää eli osittain toki itseäkin asiasta voi syyttää :). Aivan vitun raivostuttavaa touhua, oma mielenterveys ei kestä ollenkaan, ruotsiksi/saksaksi/venäjäksi/enkuksi tuo edes asteen siedettävämpää (ko. kielisille tunne toki varmaan sama), mutta ei siitä siltikään mihinkään pääse että lomapaikka on väärin valittu ja olet jossain helvetillisessä turre hotspotissa jos näin käy. 1-10km sivuun niin voi olla jo vaikeuksia saada palvelua englanniksi, mutta eipähän kukaan tyrkytä mitään ja tarjolla on oikeasti paikallista tavaraa oikeasti paikalliseen hintaan.
 
Liittynyt
10.10.2021
Viestejä
1 453
Huomenna olisi lähtö Kreetalle, sikäli mukava päästä lomamatkalle ulkomaille, että edellisestä kerrasta on vierähtänyt jo kokolailla paljon aikaa.

Paikka on sinänsä tuttu Agia Marina että siellä on tullut käytyä jo kerran aikaisemmin joten suuren suuria yllätyksiä ei pitäisi olla luvassa. Auto on varattu paikallisesta vuokraamosta ensi viikolle jotta pääsee kiertämään saarta hiukan isommalta alueelta. Jos aika riittää niin voisi pyörähtää Agios Nikolaoksessa tms.

Sen verran yritin tutkia että käteinen on toki edelleen varmin tapa maksaa mutta puhelinmaksu ja kortit vielä Curven takana pitäisi myös olla kohtuuturvallinen vaihtoehto. Tietysti tuota ei kannata soveltaa kaikkein epämääräisimmissä paikoissa, mutta isommat kaupat, ravintolat yms. luulisi toimivan kun järkevästi käyttelee. Kortin saa myös deaktivoitua per heti jos tulee outoja tapahtumia joten ehkäpä testailen prepaid-visan käyttöä tuolla.
 
Liittynyt
08.05.2020
Viestejä
166

Olin kesällä Agia Marinan kupeessa Kato Staloksessa, siinä ympäristössä maksoin aikalailla joka paikassa kortilla ilman ongelmia. Mistään hämäristä jointti mestoista en tosin mitään ostellut.
Agia Marinassa oli muutamia sisäänheittäjiä, mutta uskoivat jos ei kiinnostanut.

En noudata mitään erityistä ruokavaliota, eli lihaa syövä hetero, mutta pitää vinkata hyvä ravintola josta sai kyllä maailman parasta kasvisruokaa: https://g.page/katsaroles-taverna---roof-garten?share Tänne ei houkutellut kukaan sisään.
 
Kiitos tiedosta, näin tutkailin itsekin että kohtuuturvallista pitäisi olla kunhan on oma järki päässä.

Tuo kasvisruokavinkki on kyllä hyvä, etenkin toinen puolisko pitää kasvisvaihtoehdoista joten tulee varmasti tarpeeseen. :thumbsup:
 
Liittynyt
24.05.2020
Viestejä
10
Onko kukaan täällä käyttänyt house sitting -sivustoja?

Ajatuksena olisi liittyä Trusted housesitters -sivustolle, jossa vuoden jäsenyys on noin 100 euroa. En haluisi ihan turhaan laittaa rahaa siihen, jos on uutena käyttäjänä epätodennäköistä saada mitään paikkaa.

Onko kokemuksia, kannattaako liittyä? Oletko saanut house sitting -paikkoja, menikö kauan löytää sellainen?
 
Liittynyt
10.10.2021
Viestejä
1 453
Sen verran täytyy ottaa takaisin etten tutkinut tuota Agios Nikolaoksen välimatkaa joka näyttää olevan rapeat 200km - pitäisi siis olla auto useamman päivän että kannattaisi lähteä.

Sen sijaan täytynee suunnata saaren itäpuolelle josta varmasti katsottavaa löytyy yhdeksi päiväksi ihan hyvin.

Elafonissi Beach soittelee kelloja joten lienen joskus käynyt siellä. Edellisestä Kreetan matkasta on 14v joten ymmärrettävästi muistikuvat tahtoo olla hiukan hataria. :D
 
Liittynyt
10.10.2021
Viestejä
1 453
Viimeksi 14v sitten jostain syystä mentiin aika fiilispohjalta rafloihin ja muistiin jäi että osa ei ollut kovin kaksisia. Tällä kertaa pitää hyödyntää paremmin joten lisää suosituksia voi laittaa niin säästyy Tripadvisorin selaukselta.

Tuo Fast Food Friendly näyttää olevan varsin kohtuullisen 650m päässä hotellilta joten testiin menee. :thumbsup:
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
708
No laitan vielä suosituksen Agia Marinan illallismestaksi eli Roka

Ja jos on auto vuokrattuna niin kerran kannattaa ajella Elafonissiin koska kiva reitti vuorten yli ja on aika eri näköinen ranta moneen muuhun verrattuna
 
Sen tuossa laitoin mapsiin ja totesin että voisi käydä ja tulla vuorten kautta takaisin. Agia Marinassa siis yövytään ja auto tuodaan hotellille & haetaan sieltä ja 12h aikaa suhata.
 
Liittynyt
21.05.2017
Viestejä
562
Kohtapuoliin thaimaahan lähtö. Sikäli mukavaa tiedossa kun perillä on ystävä joka jelppaa kaikessa. Rokotuksia piti käydä ottamassa ja vähän oli epäselvyyttä että pitääkö näistä tulostella joku todistus mukaan? Ilmeisesti ei. En puhu nyt korona rokotuksista vaan nämä, kurkkumätä, hepatiitit (a,b) jäykkäkouristus ja MPR.
 
Liittynyt
28.10.2021
Viestejä
207
En puhu nyt korona rokotuksista vaan nämä, kurkkumätä, hepatiitit (a,b) jäykkäkouristus ja MPR.
Eihän nuo mainitsemasi rokotteet ole millään tavalla pakollisia, joten mitään todistuksia et tarvitse.

Taitaa korona-rokotuksen lisäksi vain keltakuume-rokotus olla joihinkin maihin pakollinen, mutta siitä saa automaattisesti keltaisen värisen rokotekortin.
 
Liittynyt
08.05.2019
Viestejä
1 207
Taitaa korona-rokotuksen lisäksi vain keltakuume-rokotus olla joihinkin maihin pakollinen, mutta siitä saa automaattisesti keltaisen värisen rokotekortin.
Itse asiassa Thaimaakin (ja monet muut maat) vaatii keltakuume-rokotustodistuksen (myös suomalaiselta), jos sinne matkustaa sellaisesta maasta tai sellaisen maan kautta, jotka ovat keltakuumeen riskialueita. Listalla on monia Afrikan, Etelä-Amerikan ja Väli-Amerikan maita: List of countries which require International Health Certificate for Yellow Fever Vaccination. - กระทรวงการต่างประเทศ

Mutta kuten totesit, muussa tapauksessa, kuten suoraan suomesta sinne matkustettaessa, mitään rokotustodistuksia ei tarvita.
 
Liittynyt
23.11.2016
Viestejä
741
Sisäänheittäjiin olen tottunut (olen sen verran vanhus että minua ne yrittävät saada enää ruokapaikkoihin.. :D) mutta Turkissa se meni aivan yli.. Muualla riittää kieltäytyminen mutta tuolla pysäytettiin eikö päässyt edes eteenpäin muuta kuin suuttumalla. Tuo kun tapahtui monta kertaa päivässä alkoi menemään tosissaan hermot siihen maahan. Muutenkin yksi persläpi minne ei ole tarkoituskaan enää mennä. Kohteena siis Kusadasi.

Istanbulissa haluaisin käydä kaupunkilomalla mutta niin kauan kun tuo nykyinen diktaattori siellä heiluu jätän menemättä. Sen verran pitää periaatteita olla etten lähde islamilaista diktatuuria tukemaan..
Turkki on kyllä itselläkin mustalla listalla. Viime kesänä KOSilta käytiin päivän reissulla Bodrumissa ja samaa paskaa sisäänheittäjilt yms. mitä Alanyassakin. Paska maa.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
44
Vinkatkaas Dubaissa käyneet jotain hyviä 2-3h kestosia aktiviteetteja. Ja onko jotain erityistä mitä pitäisi Dubaihin matkatessa tietää?
 
Liittynyt
30.05.2018
Viestejä
3 489
Turkki on kyllä itselläkin mustalla listalla. Viime kesänä KOSilta käytiin päivän reissulla Bodrumissa ja samaa paskaa sisäänheittäjilt yms. mitä Alanyassakin. Paska maa.
Paska maa oli jo ennen ja nykyinen diktaattori kun heiluu vallassa niin hävis viimeinenkin kiinnostus sinne menemiseen. Vois ihmiset sen verran miettiä tuonne menemistä. Kaikki rahat mitkä kannat tuonne niin sataa Erdoganin kassaan.. "mut ku siellä on niin halpaa.. " yms kommentteja noista satelee.. Varmaan samat lähtis rantalomalle Krimille jos sinne Detur alkais järjestää matkoja..
 
En kyllä ymmärrä ketä sinne haluaa kun samaan hintaan pääsee huomattavasti mielyttävämpii paikkoihin ilman noiden sisäänheittäjien rääkymistä.
 
Liittynyt
31.12.2016
Viestejä
48
Ensimmäistä kertaa Kroatiassa. Split valikoitui kohteeksi lähinnä hyvien lentojen takia. Ajankohta juuri sopiva kaupunkilomalle, rantasesonki jo ohi. Todella positiivinen kokemus, menen maahan varmasti uudemmankin kerran. Kämppä oli aivan vanhan kaupungin ytimestä, ja oikeastaan muutamassa minuutissa käveli kaikkialle vanhankaupungin ja rantakadun alueella. Ihmiset olivat ainakin Splitin alueella ystävällisiä ja kielitaitoisia. Agressiiviseen kaupustelukulttuuriin en törmännyt kertaakaan (ei mustia miehiä joka kadunkulmassa notkumassa).

Päiväretken tein Krka-kansallispuistoon. Hieno paikka, mutta en välttämättä menisi sinne kaikkein kovimpaan sesonki-aikaan (nytkin hieman liikaa ihmisiä omaan makuun). Lisäksi Hvar-saarella kävin päiväseltään katamaraanilla. Saarella varmasti vilkasta kuumimpaan sesonkiaikaan, nyt jo hieman rauhallisempi meno.

Maa siirtyy ensi vuoden alusta euroon, joten rahanvaihto jää pois kuvioista. Kortti kyllä kelpasi lähes paikassa kuin paikassa, joten käteisen tarve oli lopulta melko vähäinen.
 
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
716
No laitan vielä suosituksen Agia Marinan illallismestaksi eli Roka

Ja jos on auto vuokrattuna niin kerran kannattaa ajella Elafonissiin koska kiva reitti vuorten yli ja on aika eri näköinen ranta moneen muuhun verrattuna
Pari kertaa Rokassa syönyt ja juonut ja oli kyllä mahtava ruokailukokemus.
 
Liittynyt
01.11.2016
Viestejä
21
paljonko budjetti

tuo on hieno jää kyllä mieleen ja näkee koko kaupungin
 
Liittynyt
27.09.2022
Viestejä
459
löhöily ja kalastus. siinäpäpä tärkeimmät en menisi enää. rapalan puukaloja ota 20-30kpl mukaan semmosia 10-20cm pitkiä saata niillä vaihdettua muutaman kalastusreissun, muuten bisseä ja kuoharia rannalla
Juu vois tota kalastusta kokeilla.. Lähinnä kyl vaimokkeen kanssa löhöilyä ja naiskentelua se varmaan tulee olemaan
 
Liittynyt
07.11.2016
Viestejä
391
Joo on ihan pätevä hotelli nii kyllä varmasti aikaa saa kulumaan juomiseen ja syömiseen.. tekis mieli ottaa helikopteri lento ja käydä kattoo niitä vesiputouksia
Kopteri on ehdoton. Ite käynyt New Yorkissa kopterikieroksella ja oli kyllä tosi kiva setti.

Itse tuli varattua 3vko setti tuttuun ja turvalliseen kanarian saaristoon, jouluksi ja uudeksi vuodeksi all incluun pois pakkasesta.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 358
Viestejä
4 158 284
Jäsenet
70 411
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom