Liittymät

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Ano
  • Aloitettu Aloitettu
Tänään siirtyy klo 14. Eilen tuli 17,99€/kk, tänään 16,99€/kk.

Heh. Meinasin viestit tähän asti lukeneena tulla kirjoittamaan, että tuskin tarjoavat parempaa, kuin 17,99€/kk, koska minullekin tuli se toiseksi viimeisenä päivänä. Olisi sieltä varmaan sitten 16,99€/kk tullut.

Liittymä olisi kuitenkin siirtynyt jo klo 11.00 ja mihinkään omaan puheluun ei oltu vastattu ja takaisin soitto tuli aina usean tunnin päästä, joten tiukille se olisi mennyt. Ehkä liian kova urakka kesken aamuvuoron.

Väitänpä, että yli 95% tapauksissa mainitsevat sen toimenpidemaksun sitten, kun kaikki muut asiat on lyöty lukkoon. Se oli kaksi vuotta sitten tyylinä ja niin se oli nytkin omalla kohdalla. Muutenhan tuo olisi ihan selvä peli, että sen saa jälkikäteen takaisin. Jos niitä on jouduttu joskus palauttamaan niin palaute ja ohjeistus on ihan varmasti kissan kokoisilla kirjaimilla myyntitiimin muistilapuissa.
 
Nyt tulee ensimmäistä kertaa eteen tuo liittymän siirto työnantajalta itselle. Työnantajan puolelta homma meni läpi jeesbox vuorokaudessa, mutta miten tuo toimii toisessa päässä?

Voinko siirtää numeron jo olemassaolevaan liittymään? Olisi yksi randomnumero Telia DOT (Vanhaa hinnoittelua) vai pitääkö avata uusi? Kokemuksia?
 
En tiedä miten on Elisa Viihteessä, mutta Telia on vielä ovelasti laittanut jonkun 14pv irtisanomisajan näihin heidän kauttaan otettuihin suoratoistopalveluihin. Tän sai oppia kantapään kautta kun oletin toki että on kuten suoratoistopalveluissa yleensä, että riittää kun irtisanoo ennen seuraavaa veloituspäivää niin eipä riittänyt vaan maksoin puoli kuukautta sitä urheilupakettia turhaan.

Kannattaa ainakin tarkistaa sopimuksen ehdot. Elisan (vai olikohan jopa Telia) aspa väitti, että Viaplay:ssa on 30 päivän irtisanomisaika ja laittoi sopimuksen päättymään tuon mukaan. Onneksi aloin tarkistamaan sopimuksesta voiko se olla oikeasti noin ääliömäisesti niin eipä todellakaan ollut. Ei muuta kuin uusi yhteys aspaan ja palvelu muutettiin päättymään juurikin kyseisen laskutuskauden loppuun.
 
  • Tykkää
Reactions: VVG
Nyt tulee ensimmäistä kertaa eteen tuo liittymän siirto työnantajalta itselle. Työnantajan puolelta homma meni läpi jeesbox vuorokaudessa, mutta miten tuo toimii toisessa päässä?

Voinko siirtää numeron jo olemassaolevaan liittymään? Olisi yksi randomnumero Telia DOT (Vanhaa hinnoittelua) vai pitääkö avata uusi? Kokemuksia?
Ainakin kannattaa mielestäni välttää numeronsiirtoa suoraan toiselle operaattorille. Työnantaja luultavasti on vaan vapauttanut liittymän omalla operaattorilla, mutta jos yrität siirtää suoraan toiselle, näkyy varmaan työnantaja vielä omistajana. Ja sitten kun siirto keskeytyy, ja työantajan määrittämä irtisanomispäivä osuu kohdalle, sammuu liittymä, ja numero menee operaattorin pooliin. Varmaan valtakirjalla voi onnistuakin..

Mutta jos sama operaattori, kannattaa varmaan kysyä aspasta, saako numeron vanhaan liittymään. Tuskin onnistuu itsepalveluna.
 
No, tekstiviesti tuli jo eilen, että numero on hallussani ja taitaa olla että menee samalle Operaattorille. Aikaa on vielä 30.4.2025, Puhelinetu nääs.
 
  • Tykkää
Reactions: k70
Ei tullut telialta hyvää tarjousta 20,23€/kk+ 30€ lidl lahjakortti 200M rajaton 4G oli paras. 15min päästä siirtyy dna:lle liittymä.
Minä sain saman liittymän hintaan 18,21€/kk + 30€ lidl lahjakortin, kun totesin, että tuo sama 20,23€/kk tarjous löytyy netistä suoraan, niin teen sen itse teidän sivuilla jos ei tässä puhelimessa löydy parempaa tarjousta. Yllättäen löytyi.
 
Joo en alkanut soittamaan edes telian suuntaan, kun ei sieltä soitettu. Viestillä vaan pommittivat nuita tarjouksia. Ensin 22,26€ ja sitten 5 päivää ennen siirtoa 20,23€.
 
Maanantaina olisi siirtymässä numero Moille klo 13 aikoihin. Kannattaako yleensä odotella näissä tapauksissa maanantaiaamuun asti viimeisiä tarjouksia vai tarjotaanko noin myöhään enää mitään?

Muistaakseni tässä ketjussa oli mainittu, että joitakin oli kosiskeltu takaisin vielä paria tuntia ennen h-hetkeä. Jokatapauksessa sen numeronsiirron voi ymmärtääkseni perua vielä viime tingassa jos haluaa, joten mitään ei siinä menetä.
 
Maanantaina olisi siirtymässä numero Moille klo 13 aikoihin. Kannattaako yleensä odotella näissä tapauksissa maanantaiaamuun asti viimeisiä tarjouksia vai tarjotaanko noin myöhään enää mitään?
Eipä Elisan suunnalta lopulta kuulunut enää mitään aamun aikana ja kukaan ei myyntinumerosta vastaillut. Ollaan sitten nyt hetki ainakin Moin asiakkaana :D
 
Elisalta soittelivat Moin asiakkaalle ja tarjosivat Elisa Perus 100M hintaan 10€/kk 24kk.
Kaupan päälle sai Keskon 50€ lahjakortin.
Avausmaksun sai kuulemma pois kun otti kuukaudeksi viihteet ja tietoturvan. Sim kortin toimitus maksaa 3€.

Sama paitsi ke 25.9. 10:40 nurkilla Enialta soitteli. Ei hotsittanut (4 liittymää Moilla) niin nosti "esimieheltä kysymällä" Keskon lahjukset 70 €:hen, sitten sataseen ja ku en ollu kiinnostunut niin 3x50€=150 € (vaikka siis 4 liittymää mut yks pakko jättää kuulema ilman kun ehdoton kokonaissumma 150 €) mikä kuulemma ihan viimeinen, mihin pystyvät, sillä tehtiin kaupat ja lahjakortit saa kun liittymät olleet auki 2 kk. Toki Elisa Perus 4G 100 M liittymien hinnat 9,99 €/kk. Ja ilman avausmaksuja sai vielä. 2,99 € postimaksua ei saanu veke :D Pyysin sit soittamaan vanhemmilleni, niin sama laulu mutta 2 liittymällä sai 60 € Keskon lahjakorttia ekalta kuulemalta kun oli jo neuvotellut kuulemma esimiehen kans maksimit 2 liittymään... ja faija meni hölmönä hyväksymään sen (15 € Moin tilalle :D)

Mä kerkisin olla pari vuotta Moilla, vanhemmat pari kk.
 
Eipä Elisan suunnalta lopulta kuulunut enää mitään aamun aikana ja kukaan ei myyntinumerosta vastaillut. Ollaan sitten nyt hetki ainakin Moin asiakkaana :D
Itselle ei myöskään tullut Elisalta viestejä viime päivinä. Ainoastaan heti numeronsiirtojen tilausten jälkeen.

Miten Elisa on lähetellyt tarjouksia muiden operaattorien asiakkaille? Onko muut kuin Moilla olleet saaneet niitä? Kirjeitä tuli aikoinaan. Tuleeko nykyisin tekstiviesti, oliko liittymien puhelinmyynti kielletty?
 
Vanhempien piti lähettää Enian myyntipäällikön puhelimeen txt "Haluaisin kuulla Lotalta liittymätarjouksen" saadakseen 9,99 €/kk Perus 4G 100M Moin tilalle. Jos joku haluu sen numeron niin voin käydä kattomassa naapurissa faijan luurista sen.
 
Osaako kukaan kertoa pitääkö Moille maksaa tuo 5€ avausmaksu, että numeronsiirto aktivoidaan?
Aiemmin se on aina mennyt kun ainoa maksutapa oli luottokortti, mutta nyt kun tuossa on tuo lasku Mun Moissa vaihtoehto niin siinä näyttää olevan 14vrk maksuaika.
 
Ei tarvitse, tai ainakaan mä en tehnyt elettäkään maksaakseni sitä ja hyvin rullas asiat eteenpäin.
 
Viimeviikon maanantaina laitoin siirtymään yhden Telian ja yhden Elisan liittymän Moille. Mitään ei ole kuulunut kummaltakaan koko viikkona, outoa...
Mikä on Telia winback numero? Tuli surkea txt tarjous 22.26, 200mb rajaton
Kun kirjauduin Telian asiakassivuille, niin chatissa oli oikein oma nappi, että olet siirtämässä numeroo, klikkaa tästä ja saat tarjouksen. Kysyin suoraan, että ku numeronsiirto aktiivisena, että laittaa sen 18 euron tarjouksen Lidl lahjakortin kera. Samaan aikaan palvelijakin sieltä samaista hintaa ehdotti ja tehtiin sopimus sit samantein...
 
Osaako kukaan kertoa pitääkö Moille maksaa tuo 5€ avausmaksu, että numeronsiirto aktivoidaan?
Aiemmin se on aina mennyt kun ainoa maksutapa oli luottokortti, mutta nyt kun tuossa on tuo lasku Mun Moissa vaihtoehto niin siinä näyttää olevan 14vrk maksuaika.
Aktivointi kyllä tapahtuu ilman maksua, mutta pitääkö avausmaksu maksaa vaikka liittymää ei ottaisikaan? 😄
Odottelen elisan tarjousta.
 
Mulla loppu viime kuussa Telian kaksi vuotta voimassa ollut 18€/kk 4G 150M puhelinliittymä, josta siirryin Moille 300M 22€ & parisen viikkoa myöhemmin soiteltiin Elisalta, että kelpaisko 100M 9,99€ johon tietysti tartuin. Tämän jälkeen Moilta vastatarjouksena 200M 9€ ja juuri äsken Elisalta vielä koetettiin tarjota 100M 9,99 + 50€ lahjakortti (kaikissa 24kk voimassaolo & puhelut/viestit erikseen). Päädyin jäämään Moille, kun en puhelussa keksinyt mitä moisella koskaan ostaisin :kahvi:
Nyt tuli Elisalta vielä 7,99€/kk 100M + 50€ Lahjakortti, myyjän mukaan tänään alkanut kampanja ja ei ollut tietoinen aiemmista soitoista mulle :psmoke:
 
Elisa lähestyi tekstiviestillä että tsekkaappa etu Elisa - Verkkokauppa

Mulle tarjosi tarkka 100 7,99/kk plus 30€ kesko ja rajaton 200 16,99/kk plus 50€.

Taidan tarttua rajattomaan, katotaan miten/jos Moi vastaa. Saatan pysyä Moilla jos jatkavat nykyistä 9€kk/ 200 diiliä
 
Hmmm, uskaltaako joku tilata uuden Moin laitenetin ja sit kokeilla tuota linkkiä, että irtoisko samantein tuo Tarkka 100M 7,99e/kk...
 
Elokuussa soitivat elisalta ja eivät tarjoneet ollekaan mitään lähelläkään noin hyvää.
Halusivat vaan tyrkytää 5G ja yli 20€ liitymät. Sanoin että voin ottaa sama mitä nyt onja jopa sanoin että voin maksaa max 15€ / kuukaudessa. Mutta sillä saisin vaan 10m LOL. No Joulukuussa vaihtuu moille kun tää sopimus loppuu.
 
Noniin nyt päättyi 2 viikkoa kestänyt numeronsiirto Elisalta Moille. Yhteensä 5 "älä lähde"-viestiä ja kerran soitin tarjousnumeroon. Paras tarjous oli 13,99€ 4G Tarkka. Rajatonta tarjosi muistaakseni 17,99€. En ottanut kumpaakaan. Täytyy tutkia josko noita aiemmin mainittuja 7,99€ sopimuksia olisi jossain kohtaa saatavilla.

Te, jotka olette tuon halvan sopparin saaneet: oletteko olleet aikaisemmin missään kohtaa Elisan asiakkaita vai siirryittekö ihan uutena? Kiinnostaisi tietää onko tuo tarjous räätälöity vain uusille asiakkaille.
 
Heti kun liittymä on siirtynyt Moille niin käy katsomassa tuo Elisan salainen tarjous sivu. Tarjoukset on aina erilaiset Moi asiakkaille.
 
Te, jotka olette tuon halvan sopparin saaneet: oletteko olleet aikaisemmin missään kohtaa Elisan asiakkaita vai siirryittekö ihan uutena? Kiinnostaisi tietää onko tuo tarjous räätälöity vain uusille asiakkaille.
Aikoinaan hetken olin, ja nopeasti totesin ettei Elisa toiminut ollenkaan kämpässäni, joten kauppa meni purkuun. Tämän lisäksi kerran hyväksyin Elisan tarjouksen, lähinnä Moin winback mielessä, jonka sainkin ja joka tälläkin hetkellä käytössä.
 
Onkos kellään hajua mitenkä pitkään Telia Dot etu on ollut saatavilla Lidl Plus sovelluksessa? Omasta mielestä tuntunut olevan koko ajan. Viime kuun loppuun asti sai 30e/liittymä lidlirahaa, mutta se perhana poistui nyt.
E: Tarkennuksena koko Dot etu poistunut.
 
Viimeksi muokattu:
Onkos kellään hajua mitenkä pitkään Telia Dot etu on ollut saatavilla Lidl Plus sovelluksessa? Omasta mielestä tuntunut olevan koko ajan. Viime kuun loppuun asti sai 30e/liittymä lidlirahaa, mutta se perhana poistui nyt.
Taitaa olla 9.2021 lähtien.
 
Elisa lähestyi tekstiviestillä että tsekkaappa etu Elisa - Verkkokauppa

Mulle tarjosi tarkka 100 7,99/kk plus 30€ kesko ja rajaton 200 16,99/kk plus 50€.

Taidan tarttua rajattomaan, katotaan miten/jos Moi vastaa. Saatan pysyä Moilla jos jatkavat nykyistä 9€kk/ 200 diiliä

Ei ole tullut txt, mutta kokeilin olemassa olevalla Moi liittymällä, niin halvin 4G 200M Rajaton 29,99€ -.-””
 
Ei ole tullut txt, mutta kokeilin olemassa olevalla Moi liittymällä, niin halvin 4G 200M Rajaton 29,99€ -.-””
Sama oli mulla, omaan 9e moi-liittymään ei tarjonnut kun tuollaisia kalliita "salaisia tarjouksia". Mietin juurikin, että uskaltaisiko ottaa esim. moin laitenetti ja sillä yrittää saada tuota 7,99/kk (pitäisi vanhemmalle väelle saada jatkoa nettiyhteyteen).
 
Onko muuten kukaan kuullut mitään siitä vanhasta Moi 9e/kk liittymästä, että onko se päättymässä vanhoilta asiakkailtakin jossain vaiheessa?
 
Kokeilemani Moi-liittymä oli Laitenetti -liittymänä. Tiedä sitten, että millä ilveellä tuon saisi.

Ennen vanhaan sai etukoodilla suoraan, eikä olisi randomia pelissä ja kaikki olivat tyytyväisiä - kunpa tulisi takaisin ;):giggle:
 
Ei ole tullut txt, mutta kokeilin olemassa olevalla Moi liittymällä, niin halvin 4G 200M Rajaton 29,99€ -.-””
Sama oli mulla, omaan 9e moi-liittymään ei tarjonnut kun tuollaisia kalliita "salaisia tarjouksia". Mietin juurikin, että uskaltaisiko ottaa esim. moin laitenetti ja sillä yrittää saada tuota 7,99/kk (pitäisi vanhemmalle väelle saada jatkoa nettiyhteyteen).

Sama. Kokeilin myös monia Moi:n numeroita ja ihan sama homma. Jos käyttäjiä, joille näyttää olisi vain yksi, niin menisi suoraan trollauksen piikkiin :)

Lienee kuitenkin muutama käyttäjä sen 7,99€ saanut ja jos vielä lahjakortti, niin vajaa 7€ jäisi hintaa. Kuulostaa vähän silti oudolta, kun Moi:n halvin on sen 15€/kk.

Numeroita poimin Moi:n liittymien tilauksesta ja näyttivät siirretytnumerot.fi palvelussa operaattoriksi EMO, mikä lienee European Mobile Operator Oy, jonka alla taas Moi lienee. Jos katsot oman numeron tuolta, niin EMO:ksi kertoo?
 
Oman Moi- Laitenetin nro laitoin em. sivustoon ja ilmoitti:” Numeron xxx xxx xxxx operaattori on EMO (teleyritystunniste 13)”
 
Muksun käytössä ollut liittymä pitäisi hänen täysi-ikäistyttyään siirtää hänen nimiinsä. Dna liikkeessä eilen kävin asiasta kyselemässä ja koska omistaja vaihtuu, pitää tehdä myös uusi liittymäsopimus. Heillä oli tarjolla ainoastaan ylihintaisia liittymiä. 200meganen rajaton oli 30e. Eikös liikkeessä tehty sopimus ole siinä mielessä erilainen että etämyynnin 14vrk palautus mahdollisuutta ei ole? Mutta jos ottaa uuden liittymän liikkeessä ( tämä ei onnistu netin kautta koska omistaja vaihtuu) ja tekee sen jälkeen netissä toiselle operaattorille numeronsiirron, niin joutuuko siitä avatusta dna liittymästä silti maksamaan ensimmäisen kuukauden jos simmiä ei ota käyttöön?
 
Muksu voi siirtyä suoraan toiselle operaattorille, jos nykyisellä operaattorilla ei ole sopivaa tuotetta. Numsin yhteydessä voi tehdä myös omistajanvaihdoksen, kun toimittaa tarvittavan valtakirjan. Tällä välttää myös monella operaattorilla olevan erillisen palvelumaksun omistajanvaihdoksesta.

Esim. Moin valtakirja jolla homma onnistuu löytyy seuraavasta: https://www.moi.fi/files/moi_valtakirja_numeronsiirtoon.pdf

Sama prosessi pätee kyllä kaikilla operaattoreilla, koska usein numeron omistaja ja operaattori vaihtuvat samalla kertaa (kun henkilöiden omia liittymiä vaihdellaan työsuhdeliittymiksi ja päin vastoin).
 
  • Tykkää
Reactions: MI7
Samaa mietin minäkin. Onko kellään tietoa kuinka kauan tuo 7,99e/kk tarjous on voimassa?
En älynnyt ottaa kuvakaappausta, tai älysin, mutta sössin sen näköjään. Muistelisin että tuo minun tarjous olisi ollut voimassa jotain * asti. Itse tartuin tohon tarjoukseen ja odottelen nyt jännityksellä kuuluuko Moista mitään. Olen kyllä ollut hyvin tyytväinen Moin kuuluvuuksiin ja nopeuksiin, niin en hirveän innokas ole vaihdosta.

e: olikin tuossa tekstiviestissäkin, vain 3.10 asti

e2: Tuossa muuten luki että liittymän voi tilata myös myyntipalvelusta 0800 469050. Jos joku haluaa kokeilla onneaan sitä kautta

Tuossa tuo kuvakaappaus, jonka luulin ottaneeni koko leiskasta, mutta eipä ollutkaan kuun screeni

1000020566.png
 
Viimeksi muokattu:
Onko muuten kukaan kuullut mitään siitä vanhasta Moi 9e/kk liittymästä, että onko se päättymässä vanhoilta asiakkailtakin jossain vaiheessa?
Ei ole Moi ainakaan tästä mitään ilmoittanut. Viime viikolla elisan myyjä kyllä maalaili aiheesta piruja seinille, kun yritti minua asiakkaaksi kalastella. Sieltä suunnalta on kyllä tosi paljon ollut nyt soittoja, parhaimillaan kerran viikossa. Piti jo viimeisimmälle myyjälle sanoa että yhtä hyvin on liittymäasiat kuin viime viikolla :lol: pahoitteli kovasti ja sanoi että numerolistojen kanssa ollut jotain sekaannusta.

Elisan 4G 100M nettiyhteys oli tässä loppumaisillaan, olin jo henkisesti varautunut johonkin poskettomaan hinnankorotukseen ja vaihtorumbaan, mutta onneksi olin väärässä. Hinta nousikin vain 15,13 -> 15,99€/kk. Mennään nyt vuosi tällä ja katsotaan sitten jatkoa, pois en mielellään vaihtaisi, kun kotona toimii ylivoimaisesti Elisan parhaiten (ainakin vuosi sitten testattuna). Näköjään nopeampia puhelinliittymiä saisi winbackin muodossa, mutta ei taida olla varmaa sekään, joten olkoon.
 
Eikös liikkeessä tehty sopimus ole siinä mielessä erilainen että etämyynnin 14vrk palautus mahdollisuutta ei ole? Mutta jos ottaa uuden liittymän liikkeessä ( tämä ei onnistu netin kautta koska omistaja vaihtuu) ja tekee sen jälkeen netissä toiselle operaattorille numeronsiirron, niin joutuuko siitä avatusta dna liittymästä silti maksamaan ensimmäisen kuukauden jos simmiä ei ota käyttöön?
Kuluttaja-asiakkaalta ei saa ottaa maksua, jos liittymä ei tule käyttöön. Tämä on säädetty etämyynnin peruutusoikeuden lisäksi. Jos ottaa myymälästä liittymän, joka avataan heti käyttöön, maksut pitää maksaa. Merkitsevää on, että yhteys on käytettävissä, vaikka simmiä ei koskaan käyttäisi.
 
  • Tykkää
Reactions: MI7
Onko kukaan saanut elisan sim-toimitusmaksus pois hakemalla myymälästä? Vai koskeeko tuo vain jos itse liitttymän tilaa myös myymälästä?
 
Statistiikka

Viestiketjut
254 366
Viestejä
4 420 084
Jäsenet
73 368
Uusin jäsen
MarkkuKangas

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom