Liittymät

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Ano
  • Aloitettu Aloitettu
Jahas.. Tänään Jumbon Elisan myyjä sanoi että MOI menee kohta konkkaan. Tarjosi Moi liittymään 18e/kk (kaikki rajatonta). :srofl:
On se onni, että tuli itse vaihdettua juuri ennen konkurssia Moilta Elisalle liittymät. Tosin, vaihdon yhteydessä saatujen kylkiäisenä saatujen S-ryhmän lahjakorttien arvolla kustantaa kuukausimaksut yhteensä lähes 1,5 vuodeksi joten ei se Elisan liiketoimintakaan kovin kannattavaa ainakaan oman asiakkuuden kohdalla voi olla, ellei myydyn liittymän asiakkaalle negatiivinen hinta käänny jossain operaattorin kirjanpidossa jollain mekanismilla positiiviseksi. Näiden liimalettien juttujen perusteella tosin sekin varmasti kyllä onnistuu :rofl:

Operaattorin kannalta harmillinen puoli asiassa on kuitenkin se, että kunhan nämä kirjallisesti Elisan lupaamat ruokalahjakortit on saatu, ja seuraava halpojen ei-määräaikaisten 24kk liittymien jakelu alkaa miltä tahansa muulta operaattorilta, niin lähtee ne Elisan liittymät jälleen välittömästi vaihtoon sen enempää kyselemättä. :psmoke:
 
1760810940772.png

Moin 4G 200M kampanjaliittymässä ei ilmeisesti ole juurikaan rajoitettu lähetysnopeutta? Pääsee helposti yli 100 megan lähetysnopeuksiin (sopimuksessa ilmoitetaan että maksimi on 50 Mbit/s).

Moilla myös latausnopeuskin menee aina yli luvatun, toisin kuin Elisan liittymissä, jotka ovat aika tarkasti rajoitettu maksimiin.
 
mulla DL oli 400 kantimissa yhtenään, niin naurattihan se

mutta juu, hyvin toimii sullakin

nyt dna 5g 400m ja vastaavasti tollasta 430 DL ja uppi pyörinyt 140... toki aika villejä 800+ DL lukemia nähty, mutta niistä se laskee tuohon hieman päälle 400 lukemiin
 
Jahas.. Tänään Jumbon Elisan myyjä sanoi että MOI menee kohta konkkaan. Tarjosi Moi liittymään 18e/kk (kaikki rajatonta). :srofl:

Telenor ASA-konserniin kuuluu ja se omistaa DNA operaattorin. Moi taas on DNA:n brändi.

Telenorin enemmistön omistaa taas Norjan valtio. Norjan valtiolla on taas esimerkiksi siinä Oljefondetissa pätäkkää noin 2000 miljardin euron edestä.

Eli voisi kuvitella, että Elisa firma on paljon ennen itse konkurssissa kuin Telenor ASA-konsernin Moineen.

😅
 
Telia päivitti kodin vieressä olevan maston 5G-mastoksi. Muut 5G-operaattorit toimivat täällä huonosti. Tällä hetkellä kotona nettiä tarjoilee Elisan VDSL-liittymä, käytännössä 85/25 Mbps nopeuksin hintaan 40 e/kk (hinta nousi vastikään, aiemmin olen saanut sen neuvoteltua 30 e/kk). Liittymä on varmatoiminen mutta hidas ja kallis. Valokuitu tulee aikaisintaan ensi vuonna.

Haluaisin testata tuota Telian koti 5G:tä esim. 600 Mbit/s 27 e/kk, mutta siinä on pakotettu mukaan lisäksi 300 euron ulko-5G-purkki, jollaisen ostaisin mieluummin Torista halvemmalla. Jos valitsee kodin laajakaistan sijaan mobiililaajakaistan, ei mukaan pakoteta 5G-laitteita, mutta edes 30 e/kk etuhinnan saamiseksi pitäisi olla jo jokin Telian liittymä.

Onko vinkkejä, miten saisi nimeomaan Telialta hyvän diilin ilman mukaan pakotettua 5G-laitetta tai muita Telian liittymiä? Voin tietty ottaa 14 päivän testiin tuon pakkomodeemi-mukaan-tarjouksen, selviää ainakin että ovatko nopeudet sellaiset mitä toivon.
Telia prepaid 5g? 15pv 16.99, 31pv 24.99 ja 93pv 59.99€ teoreettinen nopeus muistaakseni 300/50
 
Telia prepaid 5g? 15pv 16.99, 31pv 24.99 ja 93pv 59.99€ teoreettinen nopeus muistaakseni 300/50
Kiitos ehdotuksesta, mutta ei tuolla ainakaan ihan maksiminopeuksia pääse testaamaan. Edullinen on kyllä.

Ajattelin odotella black fridayhyn asti että tulisiko jotain houkuttelevaa.
 
Eipä saanut telialta tota 100mb 4g 12e liittymää enää, väitti ainakin puhelimessa että tänään loppui se tarjous…
 
Telialla oli soittamalla kysyttäessä 100 megan rajaton liittymä 14,99, Elisalla ollut myyntipisteellä 17,99.

Mitenköhän myyntipalvelussa puhelimitse kysytään, kun tehdään sopimus, en yhtään tiedä? En siis osaa neuvoa tästä. (Edit: ilmeisesti lähinnä hetu, osoite ja numero.)

Avasin vanhemmalle ikäpolvelle tätä liittymämyyntiä ja kilpailuttamista ja tuli kuvaava kommentti pelleilystä. Vaikka onhan sillä varmaan myynti- ja business-järkeä operaattoreille. Asiakkaille hankalaa.

Edit: tässä tilanteessa siis vanhempieni laskut putosivat 37,5 eurosta kuussa (DNA) 15 euron tasolle (Telia). Yhteensä 900 eurosta vuodessa 360 euroon. 540 euroa säästöä vuodessa.
 
Viimeksi muokattu:
Laitetaas omat kokemukset ja tulokset:
Alunperin löytyi aikoinaan tarjouksista poimitut 4G 200 kotinetti (26€/kk) ja 5G rajaton 200 känny (35e/kk). Eli yhteensä ~60e/kk joka ny tuntuu järkyttävä ylihinta ja laskut pyöri 60-70e/kk.

Tein soitto tarjouskierroksen Elisalle verrattuna Moin omiin jotka oli netissä (ei aktiivisia kampanjoita ku ständeil ilm Moilla).
Netin pystyi pudottaa samantien pitämällä saman 4G 200, mut 14,99€/kk /12kk sopimus. Otin sen.

Kännykkään ei ollut mahdollista tarjota mitää heiltä siinä ku ei tarjouksia/kampanjoita, MUTTA vihjasi, että tilaan Moin ni varmaan tulee winback tarjous vielä. Laitoin Moille tilauksen vetää 4G 150 15€/kk. Ja tuli sitten txt tarjous Elisalta että jäämällä saan Huoleton 5G 300 19.99€/kk /12kk +70€ S-ryhmän lahjakortin. (Äitini oli juuri kans saanu saman tarjouksen Elisalta ku meni Moille mut tarjottiin 100e korttia.) Soitin aspaan kuten oli txt ja kysyin 100e kortista ni sanoi et saa kyllä sen päivitettyä tuohon. Huomiona et lahjakortti tulee ~3kk päästä kun pysynyt asiakkaana ilm. Eli tammikuussa.

Lopputulos et pysyn nyt Elisan asiakkaana 12k kun sit taas tarkastellaan liittymiä uudestaan ja nyt laskut about puolittui 65e-->35e/kk sekä kännykkä nopeus nousi 200->300 sekä tuloillaan oleva 100e S-ryhmän kortti :) Eroa vanhaan on siis yli 300e/v joka on jo huomattavasti!!!
 
Torstaina olisi siirtynyt itsellänikin liittymä MOI:lle, mutta kun tekstareita ei alkanut kuulumaan, niin Elisan winback numerosta tuo ylläkin mainittu 5G 300M 19,99e/kk 12 kk määräaikaisena ja 100e S-ryhmän lahjakortilla, lisäksi katsomo+ ilman mainoksia, ruutu+ premium ja viaplay leffat ja sarjat kuukaudeksi veloituksetta.
 
Pistin aamusta soittopyynnön Telialle. Hetki sitten tarjosivat 100megainen 4g 11,99e/kk + 8e avausmaksu. Ja Lidlin 50e lahjakortti. Elisalta vaihto Telialle.
Tämä tarjous on päättynyt viime viikolla. Juuri tein soittopyynnön ja näin sanoivat. Myyjä pystyi tarjoamaan vain 14,99€/kk ilman lahjakorttia tuon saman ja kun mainitsin että "tuttava sai paremman tarjouksen viime viikolla" ilman tarkennuksia, niin hän mainitsi juuri tuon diilin. Otti vain numeron talteen ja sanoi soittavansa seuraavan kerran kun tuo tarjous on taas voimassa.
 
Ovatko Black Friday-tarjoukset olleet oikeasti hyviä viime vuosina? Muistelen, että jonain vuonna parhaat tarjoukset tuli jo sinkkupäivillä 11.11.
 
Ovatko Black Friday-tarjoukset olleet oikeasti hyviä viime vuosina? Muistelen, että jonain vuonna parhaat tarjoukset tuli jo sinkkupäivillä 11.11.
kyllähän sen niistä keskusteluista voi lukea

suomessa täyttä skeidaa viimeset pari vuotta, USAssa varmaan yhä ns. oikeita tarjouksia

suomen tarjoukset sellaisia että se on normihinta saksassa joka päivä
 
Onko tietoa?Vaihto Telialta---> Dna 8 päivää sitten tehty sopimus eikä vieläkään näy siirtoa? Mikä kestää?
 
Onko tietoa?Vaihto Telialta---> Dna 8 päivää sitten tehty sopimus eikä vieläkään näy siirtoa? Mikä kestää?
Oletko aktivoinu liittymän tai noutanut mahdollisen paketin postista?(paketin nouto aktivoi liittymän automaattisesti)

Aktivointi käynnistää numeronsiirron.
 
Vittuku alkaa vituttaa tää oma huoleton 4g 200mb 16,99, ku porukka saa täällä 5g liittymiä alle 20e/kk :poop: Ens heinäkuulle asti määräaikainen.
 
Osaako kukaan vastata miten tämä menee. Mulla on nyt Telian liittymä, toistaiseksi voimassa oleva. Laitoin Moi: sivuilta liittymän tilaukseen ja numeron siirron siis. Nyt Moin sivuilla näkyy, että pitäisi ottaa liittymä käyttöön, sim kortti on vielä matkalla. Mitään viestiä siirrosta ei kuitenkaan ole, toki laitoin sen vasta sunnuntaina. Kysymys kuuluukin pitääkö minun ottaa tuo liittymä käyttöön, jotta numeronsiirto etenee ? Tarkoitus ei ole jäädä moin asiakkaaksi vaan pysyä Telialla ja hyödyntää tuo etu Erikoisetu sinulle | Telia . Kuitenkin sitä ottaessa päättyy virheilmoitukseen. Oletan, että se johtuu siitä, että numeronsiirto ei ole käynnissä vielä.

Moilta tuli sähköpostia kyllä, jossa lukee:
"
Muistathan viimeistään simmit saadessasi käydä ottamassa uudet liittymäsi käyttöön Mun Moissa.
Saat kolme tekstiviestiä numeronsiirrosta:
1) Kun numeronsiirron tarkka ajankohta on vahvistettu
2) Vuorokausi ennen siirtoa
3) 10 minuuttia ennen siirtoa "

Mutta ei tosiaan mitään tietoa, että pitäisikö tuo liittymä ottaa ns käyttöön, jotta tuo asia etenee.
 
Sillä ei ole merkitystä että milloin ottaa liittymän käyttöön. Numeronsiirto etenee siitä huolimatta ja Moilta tulee sähköposti- ja tekstiviesti kun numeronsiirto on tilattu. Kaikki siis tapahtuu täysin automaattisesti. Liittymä siis pitää ottaa käyttöön että sillä voi soittaa mutta se ei vaikuta numeronsiirtoon milään tavalla.
 
Elisalta soitti äsken ja tarjos 11,99€/kk 4G 100M, harmi kun on määräaikanen liittymä telialta ens kesään asti
 
OmaElisassa:
"Liittymiin sisältynyt mahdollisuus lähettää tekstiviestejä OmaElisassa päättyy 1.12.2025."

Harmi! Ei tuo nyt suuri säästö ole ollut (maksimissaan kai vähän alle 20e vuodessa olettaen että hyödyntää kaikki 20 ilmaista tekstiviestiä joka kk), mutta ihan hyödyllinen etenkin 0e/kk latausliittymässä.
 
Elisalta soitti äsken ja tarjos 11,99€/kk 4G 100M, harmi kun on määräaikanen liittymä telialta ens kesään asti
Eli voisi kuvitella, että Telia tarjoaisi hyvää winbackkiä Elisaan siirrettäessä? En tiedä, nämä jutut ei ole kauhean loogisia. :D
 
Harmi! Ei tuo nyt suuri säästö ole ollut (maksimissaan kai vähän alle 20e vuodessa olettaen että hyödyntää kaikki 20 ilmaista tekstiviestiä joka kk), mutta ihan hyödyllinen etenkin 0e/kk latausliittymässä.

Itselleni paras hyöty tästä oli, että pystyi kirjoittamaan tekstiviestin tietokoneella. Toki tähän on nykyään muitakin keinoja, mutta Elisan nettisivujen SMS oli kätevä, koska ei vaatinut mitään ylimääräistä. Aika harvoin tuli käytettyä, mutta muutaman kerran oli hyötyä kun piti lähettää useille henkilöille (lähes) sama viesti.
 
Olin siirtymässä Telialta Elisalle mutta sain Telian chatista vastatarjouksen "Yhteys Rajaton 100M" liittymästä 12kk määräaikaisena 9,99€/kk, mutta tähän hintaan piti ottaa "Telia Turvapaketti Total S -palvelu" 3,99 €/kk 2kk:n ajaksi , ilman turvapakettia hinta olisi ollut 14,99€/kk. Lisäksi tuo Lidelin 30€ lahjakortti. Joten liittymän hinnaksi jäi 8,15€/kk.
Minulle tuo 1OOM riittää mainiosti Elisan 200M verrattuna.
 
Viimeksi muokattu:
Osaako kukaan vastata miten tämä menee. Mulla on nyt Telian liittymä, toistaiseksi voimassa oleva. Laitoin Moi: sivuilta liittymän tilaukseen ja numeron siirron siis. Nyt Moin sivuilla näkyy, että pitäisi ottaa liittymä käyttöön, sim kortti on vielä matkalla. Mitään viestiä siirrosta ei kuitenkaan ole, toki laitoin sen vasta sunnuntaina. Kysymys kuuluukin pitääkö minun ottaa tuo liittymä käyttöön, jotta numeronsiirto etenee ? Tarkoitus ei ole jäädä moin asiakkaaksi vaan pysyä Telialla ja hyödyntää tuo etu Erikoisetu sinulle | Telia . Kuitenkin sitä ottaessa päättyy virheilmoitukseen. Oletan, että se johtuu siitä, että numeronsiirto ei ole käynnissä vielä.

Moilta tuli sähköpostia kyllä, jossa lukee:
"
Muistathan viimeistään simmit saadessasi käydä ottamassa uudet liittymäsi käyttöön Mun Moissa.
Saat kolme tekstiviestiä numeronsiirrosta:
1) Kun numeronsiirron tarkka ajankohta on vahvistettu
2) Vuorokausi ennen siirtoa
3) 10 minuuttia ennen siirtoa "

Mutta ei tosiaan mitään tietoa, että pitäisikö tuo liittymä ottaa ns käyttöön, jotta tuo asia etenee.
Tähän liittyen kävin kysymässä chatissa ja sain tuollaisen tarjouksen Telialta. Otin sen vastaan.

Screenshot_2025-10-22-19-57-41-95_3aea4af51f236e4932235fdada7d1643.jpg
 
Ei ole tullut vielä Elisalta mitään halvempaa tarjousta, Telialle siirtymässä liittymä ensi maanantaina 100 megainen 16,99 €
 
Ei ole tullut vielä Elisalta mitään halvempaa tarjousta, Telialle siirtymässä liittymä ensi maanantaina 100 megainen 16,99 €
Mä sain viime viikolla Telialta 5G 300M hintaan 17,99 €/kk 12kk määris kun siirsin yhden liittymän Elisalta. Tuskin Elisa pystyy parempaa tarjoamaan?
 
Mä sain viime viikolla Telialta 5G 300M hintaan 17,99 €/kk 12kk määris kun siirsin yhden liittymän Elisalta. Tuskin Elisa pystyy parempaa tarjoamaan?
Eilen tarjottiin mulle elisalta 5G 300M 17.99e 12kk määräaikainen kun on siirto telialle menossa. 70e lahjakortti kylkeen, en vielä tarttunut tarjoukseen.
 
Elisalta tuli äsken tuollainen tarjous. Pitää miettiä. En tarvi noin tehokasta liittymää puhelimeeni.

Ja millainenkohan tuollainen lahjakortin toimitusnopeus on?

Screenshot_2025-10-23-11-01-36-81_0ce57feeccaa51fb7deed04b4dbda235~2.jpg
 
Tähän liittyen kävin kysymässä chatissa ja sain tuollaisen tarjouksen Telialta. Otin sen vastaan.

Screenshot_2025-10-22-19-57-41-95_3aea4af51f236e4932235fdada7d1643.jpg
Oma liittymäni olisi siirtynyt viikon päästä Elisalle hintaan 21,99€/kk eikä Telian winback-tarjousta alkanut kuulumaan. Onneksi huomasin viestisi, koska kävin tähän saamaasi tarjoukseen viitaten chatissa ruikuttamassa ja onnistuin saamaan vastaavan tarjouksen myös itselle, kiitokset!
 
DNA tarjosi jatkoa nykyiseen 18€ 200M 4G liittymään ensin hintaan 22€/kk ja suostui laskemaan hintaan 19€/kk.
Kysyin mitä 100M liittymä maksaisi johon vastaus alkoi sekavasti ja kuulin luvun 12 jonka jälkeen lopetti vastauksen kesken ja alkoi taas puhumaan tuosta 200M liittymästä ja miten kaikki maksaa enemmän kuin vuosi sitten.
Nykyinen soppari päättyy 30.11, niin onhan tässä aikaa vielä säätää.
 
Tässä nyt winback ping-pongia pelaillen, kun elisan vanha Secret-Moi-muuttaja tarjoukset päättyivät viimeinkin 4v jälkeen.
 
Tässä nyt winback ping-pongia pelaillen, kun elisan vanha Secret-Moi-muuttaja tarjoukset päättyivät viimeinkin 4v jälkeen.
Eka jokin liittymä telialta --> Elisan automaagi winback --> Chat viestissä telialle win-win-back --> 11.99/kk 12kk 100Mbit rajaton --> Elisa ei enää jaksanut win-win-win-back vaan sulki chatin.
 
Elisalta tuli äsken tuollainen tarjous. Pitää miettiä. En tarvi noin tehokasta liittymää puhelimeeni.

Ja millainenkohan tuollainen lahjakortin toimitusnopeus on?

Screenshot_2025-10-23-11-01-36-81_0ce57feeccaa51fb7deed04b4dbda235~2.jpg
Tänne tuli sama tarjous, mutta tässä hyvä huomioida, että tuohon pakettiin ei kuulu mobiilivarmenne. Mobiilivarmenne maksaa sitten 3€ kuussa tuohon päälle.
 
Elisan liittymä tällä hetkellä ja siirto pistetty nyt Moille. Tarkoitus vain kuulostella, mitä vastatarjousta Elisa tarjoaa. Käsitelty jo tuhannesti, mutta pitikö nyt Moin päässä tehdä jotain liittymän aktivointia, että numeronsiirto näkyy Elisalle. Markkinointiluvat ja vastaavat pistetty päälle, jotta Elisa saa pistää vastatarjousta.

Ei tästä ole kuin vuosi samasta rumbasta, mutta ei taas muista, pitikö jotain tuolla Moin päässä vielä tehdä.
 
.
Tänne tuli sama tarjous, mutta tässä hyvä huomioida, että tuohon pakettiin ei kuulu mobiilivarmenne. Mobiilivarmenne maksaa sitten 3€ kuussa tuohon päälle.
Sen on saanu 12kk ajaksi 0€ kun muistaa mainita asiasta. Viimeksi jatkoivat mulle aspasta suoraan kun oli loppumassa ja sanoin siirtyväni sinne missä se on maksuton.
 
Elisan liittymä tällä hetkellä ja siirto pistetty nyt Moille. Tarkoitus vain kuulostella, mitä vastatarjousta Elisa tarjoaa. Käsitelty jo tuhannesti, mutta pitikö nyt Moin päässä tehdä jotain liittymän aktivointia, että numeronsiirto näkyy Elisalle. Markkinointiluvat ja vastaavat pistetty päälle, jotta Elisa saa pistää vastatarjousta.

Ei tästä ole kuin vuosi samasta rumbasta, mutta ei taas muista, pitikö jotain tuolla Moin päässä vielä tehdä.
Heti kun Moin web-portaalista pystyy aktivoimaan liittymän, kannattaa se tehdä. Itselleni tässä syksyllä Telialta tosin soitettiin jo pari tuntia siirron tekemisen jälkeen ja Moin aktivointinappi oli tietysti edelleen harmaana.
 
Eli vaikka tarkoitus ei ole edes Moille lopulta siirtyä? Niin ja mites sitten tuo siirron peruminen tapahtui, Elisaan vai Moihin yhteyttä?
 
Eilen tarjottiin mulle elisalta 5G 300M 17.99e 12kk määräaikainen kun on siirto telialle menossa. 70e lahjakortti kylkeen, en vielä tarttunut tarjoukseen.
Juu ja tietysti mulle luvattiin kans Telialta kylkeen 50€ Lindin lahjakortti. Melko tasoissa siis.

Alkuvuodesta oli silloin hirveä huuto päällänsä, kun alle kahdenkympin ei tahtonut saada yhtään mitään liittymää, puhumattakaan 5G-liittymistä, jotka oli lähelle kolmeakymppiä. Nyt niitä tarjotaan ovista ja ikkunoista. :D
 
.

Sen on saanu 12kk ajaksi 0€ kun muistaa mainita asiasta. Viimeksi jatkoivat mulle aspasta suoraan kun oli loppumassa ja sanoin siirtyväni sinne missä se on maksuton.
Ei onnistunut mulle kun soitin tuohon numeroon. Sanoin jääväni Elisan asiakkaaksi jos vaan saan mobiilivarmenteen ilmaiseksi kylkeen. Ei kuulemma mitään saumaa antaa ilmaiseksi ja ei huvita soittaa uudestaan siinä toivossa, että saisi linjoille myyjän jolta se irtoaa. Numero siirtyy maanantaina Telialle.
 
Elisan liittymä tällä hetkellä ja siirto pistetty nyt Moille. Tarkoitus vain kuulostella, mitä vastatarjousta Elisa tarjoaa. Käsitelty jo tuhannesti, mutta pitikö nyt Moin päässä tehdä jotain liittymän aktivointia, että numeronsiirto näkyy Elisalle. Markkinointiluvat ja vastaavat pistetty päälle, jotta Elisa saa pistää vastatarjousta.

Ei tästä ole kuin vuosi samasta rumbasta, mutta ei taas muista, pitikö jotain tuolla Moin päässä vielä tehdä.
Ei tarvii tehdä mitään eikä kannatakaan jos et halua menettää sitä avausmaksua.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
299 482
Viestejä
5 100 026
Jäsenet
81 658
Uusin jäsen
Fyri

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom