Oliko tälle mitään muita perusteita kuin se suolistosyöpä? (Johon tuolla aikaisemmin jo otin kantaa)
Asiantuntijat arvioivat yli kilon lihaa viikossa syövien miesten ruokailutottumukset: ”Punaisen lihan syöminen on miehisyyden symboli”
"Laatikaisen mukaan olemassa on myös viitteellistä näyttöä siitä, että sekä punaisen lihan että prosessoitujen lihatuotteiden runsas käyttö lisää ruokatorven ja mahalaukun syöpää, sydän- ja verisuonitautien sekä tulehduksellisten suolistosairauksien riskiä."
Suolalla on omat vaaransa, jos käyttää prosessoitua lihaa.
" Mutta jos tällaisia miehiä olisi vaikka tuhat, niin prosessoidun ja punaisen lihan käytön puolittaminen ja siirtyminen
kalaan, kanaan, maitotaloustuotteisiin ja kasviproteiinin lähteisiin kuten tofuun, nyhtökauraan tai linsseihin parantaisi heidän pitkäaikaisterveyttään selvästi, Laatikainen arvioi.
– Edellä mainittujen sairauksien ennenaikainen riski pienenisi arvioltani
15–30 prosenttia."
Kana onkin mainittu tuossa, hyvä tietää ettei se ole mukana tuossa 500 grammassa. Tuo taitaisi olla toteutettavissa minulla, luopuisi punaisesta jauhelihasta ja söisi lähinnä naudan pihvejä ja possun ribbsejä tuohon 500 grammaan. Ilmaston kannalta ei niinkään hyvä, kun possusta ja naudasta käyttäisi vain murto-osan, mutta eiköhän ne joillekin kelpaa. Jos asuisin yksin niin tuon muutoksen voisikin tehdä, lukuunottamatta satunnaisia hampurilaisia ja ulkona syömistä. En kuitenkaan harrasta noita kovin usein. Kalan voisin lisätä tuohon kolmeen kertaan ja sitten kanalla korvata punaista lihaa. Kana on ihan yhtä hyvää tortillan välissä. Lasagnessa ja makaronilaatikossa voisi olla totuttelua.
Tapojaan on kuitenkin vaikea muuttaa, varsinkin kun se liittyy syömiseen. Rehellisyyden nimissä täytyy lisäksi sanoa, että eiköhän sipsit ja muut herkut ole kuitenkin punaista lihaa pahempi terveydelle. Niistä voi halutessaan aloittaa jos ei halua luopua lihasta.
Sitten on tietysti nuo otsikossa mainitut muut syyt, eli ilmasto. En tiedä kuinka paljon ilmastonmuutos on otettu huomioon suomalaisessa suosituksessa. WWF:llä on siten omat suosituksensa jossa ympäristö on otettu voimakkaammin huomioon.