Life is Strange

Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
130
Joo onhan tuo ollut tiedossa tosiaan jo pitkään (jos ei ole mennyt ohi :vihellys:), hieman vain arveluttaa julkaisuajankohta, sillä tälle vuodelle Dontnodilta pitäisi ilmeisesti olla myös Vampyr tulossa pihalle, ellei Season 2 veny 2019:n puolelle, eihän tuosta tosin uutisia tai mitään ole vielä julkaistukkaan vaikka Before the Stormikin kyllä aika nopealla aikataululla loppujen lopuksi esiteltiin ja julkaistiin. Mutta ilmeisesti alkuperäinen Life is Strange sitten sen verran hyvin möi että on nykyään kahta eri peliä samaan aikaa varaan kehittää. Hieman myös harmittaa että on varmistettu ettei tarina tai hahmot ole minkäänlaisissa liitoksissa enää vanhoihin taikka edes Arcadia Bay:hin, näihin kun on kerennyt jo niin hyvin kiintymään että hieman etukäteen ainakin pettymystä tuottaa ja arveluttaa että pitäisi aivan uusiin hahmoihin ja sijaintiin tutustua seuraavalla kaudella.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
130
Itseä kyllä vituttaa kun on eri hahmot, mutta toisaalta..
Chloen jos uhraa, niin hieman olisi paha tuoda takaisin. :D
Kirjoittajat varmaan katsoneet että ei tehdä haista vittua faneille ja valita yhtä lopetusta canoniksi ja päättäneet tehdä kokonaan uuden tarinan :dead:
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 658
No onhan noi hahmot jo nyt taputeltu loppuun asti. Joku pieni cameo varmaan tossa kakkos seasonissa mut ei kummosempaa, eikä tarviikkaan olla. Eniten tän tyyppisissä peleissä harmittaa se, että kuinka merkityksettömiä valinnat oikeesti loppujenlopussa on. Toki tässä on ainakin TellTaleen verrattuna ihan hyvin tehty pari valintaa, eihän tässäkään kun pari tainnut vaikuttaa mitenkään mihinkään. Esim
Katen kuolema tai selviäminen on hienosti otettu huomioon dialogissa, mutta se huumediilerin tappaminen tais olla loppujenlopuks ihan yhdentekevä homma kun siitä ei sitten kuulunu mitään sen jälkeen?

Mutta toisaalta vaikea näistä on tehdäkkään sellasia että jokaisella valinnalla on merkitystä ja ettei se tarina menis lähestulkoon täysin raiteillaan. Yhden pelikerran pelejä lähestulkoon, haluaisin kyllä joskus nähdä sellasenkin pelin missä oikeasti valinnanvaraa sen suhteen mihin suuntaan tarina lähtee menemään ja valinnoilla on jopa jotain merkitystäkin. Esimerkkinä vaikka että tässä olis voinu valita että rupeeko nyt ykskaks viettämään aikaa Chloen kanssa ties kuin monen vuoden jälkeen vai jättäiskö sen väliin josta se tarina sit lähtis täysin eri suuntaan eri ihmisten kanssa. Toisaalta tollanen vaatis aika tajuttomasti työtä. Mut toisaalta vituttaa jo pikkuhiljaa sekin että näillä peleillä on vähän tapana mitätöidä jokaikinen valinta mitä oot tehny loppua kohden, eikä tääkään oikeastaan poikkeus ole. Antaahan se lopussa tavallaan sen isoimman valinnan, mut sekin on tyyliä et valitse nyt kumpi tahansa niin mitätöidään kaikki sun edelliset valintas ihan täysin ja pistetään lopetus pyörimään. Mitä enemmän näitä tän tyyppisiä pelejä pelaa niin sitä enemmän toi valintojen merkityksettömyys alkaa häiritsemään ja sitä enemmän vituttamaan se et jokaikinen näistä peleistä sönkkää sulle siinä alussa et niillä olis mukamas jotain väliä, kun suurimmalla osalla ei todellakaan ole ja loppujenlopuks millään valinnalla ei ole väliä siihen minkälaisen lopun saat, sen kun satut valitsemaan nappia painamalla ja sit lähtee jompikumpi pätkä pyörimään. Tykkäsin toki tästä pelistä ja sen hahmoista sekä tarinasta mut samat kompastuskivet tästäkin kyllä löytyy kun useimmista muista.

Sekin olis jo aika paljon parempi vaihtoehto et se loppu valikoitus just nimenomaan niitten valintojen mukaan, eikä sen mukaan kumpaa nappia nyt satut siinä painamaan. Sekin ois ollu varmaan toteutettavissa että se loppu määräytyy vaikkapa sen mukaan kuinka monesti oot
aikaa kelaillu taakepäin ja tän johdosta saanu sen myrskyn kasvamaan tai pysymään aisoissa riippuen kuinka paljon oot aikaa kelaillu. Mun mielestä joku tollanen ratkasu ois ollu ihan mielettömän siisti, pelin aikana kelailet aikaa miten huvittaa ihan vaan koska voi ja sitten loppupuolella selviääkin et homma kusi kokonaan just sen takia ku käytit sitä niin paljon
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
130
Joo tai toinen vaihtoehto olis et tulis vaikka myöhemmin joku extra episode joka sijottuu viimeisen valinnan jälkeen ja kertoo mitä sitten tapahtui. Ei olis niin tyhjentävää kun joku pari minuutin loppuvideo.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
130
Todellakin lähtee fyysinen versio ostoon, vaikka on jo Deluxe Edition digiversiona. Ei vaan voi fanittaa liikaa. :love:
Ei ole tullut itse varmaan viiteen viimeiseen vuoteen juurikaan tullut ostettua fyysisiä versioita mutta viime marraskuussa tuli heräteostoksena hommattua alkuperäisen kauden Limited Edition ja siitä kyllä syntyi pikku kipinä kerätä näitä limited editioneja. Pitänee tilata tuo Vinyl Edition. :nb:
 

iNdo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
480
Aika hajuton ja mauton oli eikä sinänsä tuonut mihinkään mitään lisää. Arvosanaksi Meh+.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
130
Hieman lyhkäinen oli mutta muuten kyllä antoi hyvin kontekstiä
miten nopeasti Max sitten oikeasti hävisi Chloen elämästä. Paskat olosuhteet ei voi muuta sanoo.
 
Liittynyt
30.03.2017
Viestejä
1 096
Eikös tuossa ollut juoniaukko?

Max on juuri lähdössä ja Chloen isä yhä hengissä. Pääpelin takaumassa näytettiin kuitenkin Max ja Chloe yhdessä päivänä, jolloin William kuoli.

Vai onko kyse samasta päivästä? En vielä tiedä koko episodin juonta, koska ainoa lähteeni on Many A True Nerdin letsplay, johon ei ole vielä tullut kakkososaa. Itse episodia en viitsinyt ostaa.

Jatkoa: Jos asia nyt on näin, se ei sovi yhteen alkuperäisen pelin kanssa. Aikamatkatakaumassa Chloe ei selvästikään tiennyt, että Max oli juuri lähdössä.
"She's never leaving me!"

"That makes all of us."
Tässä lisäepisodissa muutosta voi kertoa jo alussa, ainakin valinta annetaan.

Edit: Okei, katsoin tuon loppuun ja oikeastaan kaikki valituksen aiheeni olivat turhia. Ajoitin tuon päivän väärin. Itse asiassa episodi oli oikein hyvää kamaa ja lopussa tuli jopa tippa linssiin. Enpä noin lyhyestä tujauksesta olisi silti vitosta maksanut.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 839
Ihan mukava bonus toi Farewell oli. En mitään pitkää odottanutkaan. Antoi hieman lisää lihaa luiden ympärille, miksi Chloen elämä alkoi mennä päin vittua.
 
Liittynyt
30.03.2017
Viestejä
1 096
Chloen imagoon sopisi paremmin se, että piirtelet tussilla seinät täyteen.
 

iNdo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
480
Harvinaisen paska arvostelu virheellisestä otsikosta, (käytännössä) eri pelistä olevasta ensimmäisestä kuvasta, ja Before The Stormin "kakkoskaudeksi" kuvittelemisesta lähtien: Arvostelu: Life is Strange: Life is Strange on edeltäjänsä tavoin hieno peli, mutta tarjoaa liian vähän tekemistä | Muropaketti.com

Näitä ei voi pistää edes ryssityn käännöksen piikkiin (kirjoittaja Skye Borg, eli oletan alkukieleksi epäsuomi), saati ylipäätänsä kommentoida koko artikkelia. :facepalm:

E: No vikassa kappaleessa sentään ohimennen mainitaan Farewell, ei kyllä edelleenkään perustele kuvavalintaa.
 
Liittynyt
30.03.2017
Viestejä
1 096
Pari asiavirhettä tuossa on, mutta muuten mukiinmenevä arvio. Olen monesta asiasta, kuten pelin tylsyydestä, samaa mieltä. Kolme ja puoli tähteä on ihan reilu arvosana.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 866
Harvinaisen paska arvostelu virheellisestä otsikosta, (käytännössä) eri pelistä olevasta ensimmäisestä kuvasta, ja Before The Stormin "kakkoskaudeksi" kuvittelemisesta lähtien: Arvostelu: Life is Strange: Life is Strange on edeltäjänsä tavoin hieno peli, mutta tarjoaa liian vähän tekemistä | Muropaketti.com

Näitä ei voi pistää edes ryssityn käännöksen piikkiin (kirjoittaja Skye Borg, eli oletan alkukieleksi epäsuomi), saati ylipäätänsä kommentoida koko artikkelia. :facepalm:

E: No vikassa kappaleessa sentään ohimennen mainitaan Farewell, ei kyllä edelleenkään perustele kuvavalintaa.
Ei nyt artikkelina mitenkään hohtava mutta olen kyllä vähän samoilla linjoilla. Tarinana tuo oli hyvä, mutta pelinä paikoin hyvinkin pitkästyttävä siksi että mitään varsinaista järjellistä tekemistä ei ollut vaan se "pelaaminen" tuntui väkinäisesti lisätyltä pakkopullalta tarinan sekaan.

Nimen omaan ne kaksi aikaisemmasta pelistä erottavaa tekijää on ne että tarinan loppu jo tiedetään ja "aikakelauksen" puute jotka antoivat omanlaisia mahdollisuuksia aikaisemmassa pelissä. Näiden puutteessa ei onnistuttu tuomaan mitään niiden tilalle.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
30.03.2017
Viestejä
1 096
Nimen omaan ne kaksi aikaisemmasta pelistä erottavaa tekijää on ne että tarinan loppu jo tiedetään ja "aikakelauksen" puute jotka antoivat omanlaisia mahdollisuuksia aikaisemmassa pelissä. Näiden puutteessa ei onnistuttu tuomaan mitään niiden tilalle.
Näiden lisäksi tarina on aika tylsä. Alkuperäisessä Life is Strangessa oli ihmissuhdedraamaa, mutta myös murhamysteeriä, yliluonnollista elementtiä ja katastrofielokuvaa. Aikamatkailu oli iso osa tarinaa ja se toi siihen mukaan scifimäisiä piirteitä. Before the Storm rakentaa pelkän ihmissuhdedraaman päälle.

Innostuin kovasti ykkösepisodin lopussa käynnistyvästä metsäpalosta, mutta se ei johtanut oikein mihinkään. Jännitys lässähtää nopeasti kakkosepisodissa ja taas keskitytään ongelmallisiin isäsuhteisiin ja kiusallisiin perheillallisiin. Alkuperäinen Life is Strange lisäsi koko ajan kierroksia loppua kohti.

Ensimmäisen pelin tarina oli paljon monipuolisempi ja mielenkiintoisempi.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 866
Näiden lisäksi tarina on aika tylsä. Alkuperäisessä Life is Strangessa oli ihmissuhdedraamaa, mutta myös murhamysteeriä, yliluonnollista elementtiä ja katastrofielokuvaa. Aikamatkailu oli iso osa tarinaa ja se toi siihen mukaan scifimäisiä piirteitä. Before the Storm rakentaa pelkän ihmissuhdedraaman päälle.

Innostuin kovasti ykkösepisodin lopussa käynnistyvästä metsäpalosta, mutta se ei johtanut oikein mihinkään. Jännitys lässähtää nopeasti kakkosepisodissa ja taas keskitytään ongelmallisiin isäsuhteisiin ja kiusallisiin perheillallisiin. Alkuperäinen Life is Strange lisäsi koko ajan kierroksia loppua kohti.

Ensimmäisen pelin tarina oli paljon monipuolisempi ja mielenkiintoisempi.
Kieltämättä se murhamysteeri ja aikamatkailun ongelmat loivat sellaisen todella kutkuttavan yhtälön. Voitaisiin ehkä puhua jopa sellaisesta twinpeaks maisesta tunnelmasta.
 

iNdo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
480
Mutta kun tätä (BTS) ei oltu alunalkaenkaan tarkoitettu alkuperäisen "veroiseksi" vaan täydentäväksi lisälevyksi. Se oikea jatko-osa tulee sitten myöhemmin.
Tämä näkyy jo episodien määrässä, tarinan mittasuhteissa (Before The Stormin koko aikajana muutaman päivän) ja maailmallakin käytetään termiä miniseries.

Before The Storm vertautuu kooltaan Life Is Strangeen kutakuinkin kuten Farewell Before The Stormiin eikä näitä kolmea ole ihan reilua yrittää suoraan keskenään vertailla.
 

Yeenoghu

Neighbour of the beast
Liittynyt
07.11.2016
Viestejä
1 263
Life is Stange on itselleni kokematta enkä siis tiedä pelin tarinasta mitään, enkä halua spoilata itseäni.

Nyt peli on päässyt vihdoin to-do -listani kärkeen, joten kertokaapas juonellisesta näkövinkkelistä katsottuna että kumpi kannattaa tai pitää pelata ensin. Life Is Strange vai esiosa Before The Storm?
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 150
Sinänsä ehkä ”ihan sama” mutta Before the Storm on ehkä mielenkiintoisempi pelata jälkeenpäin kun siinä kerrotaan pääpelin hahmojen taustoja paremmin :)
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 692
Life is Strangen maailmaan sijoittuva ilmainen yhden(?) episodin peli tulossa 26.6. :think:


"The Awesome Adventures of Captain Spirit is not Life is Strange 2, but it does connect to it in multiple ways. This is the first step into the diverse world of Life is Strange beyond Arcadia Bay where you will find secrets and hints as to what to expect in Life is Strange 2. In addition to this, choices & actions you make in Captain Spirit will carry over to Life is Strange 2."
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
130
Ei kyllä ainakaan heti yhtään iske tämä ilmainen osa mutta saa toivoa että on kuitenkin melko mature sisältöä kuten aiemmat pelit. Tai ainakin itse Season 2, jos ei tämä prequel jakso vai mikä onkaan.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
206
Jes! Tuleehan se kakkonen.

"Episode 1 of Life is Strange 2 will release on September 27th 2018.

Further information about DONTNOD's #LifeisStrange2 will be revealed this August."
 
Liittynyt
30.03.2017
Viestejä
1 096
Vähän veikkaan, että tuo nyt julkaistava ilmainen peli on jollain tapaa kytköksissä Life is Strange 2:een. Olisiko siinä pelin päähenkilö lapsena?
 
Liittynyt
30.03.2017
Viestejä
1 096
The Awesome Adventures of Captain Spirit pelattu läpi. Aktivoin pelin lopun käynnistävän asian vahingossa, joten sivutehtävistä jäi kaikki paitsi yksi tekemättä. Ne vaatii aika tarkkaa joka nurkan nuohoamista, pitää palata niihin uudestaan.

Chrisin keskustelut juoppoisänsä kanssa oli tuskallista katsottavaa. Toivottavasti äijälle pääsee maksamaan potut pottuina itse LiS 2:ssa. Episodin loppuratkaisun arvasi etukäteen, mutta se oli aika hyvin toteutettu. Nyt kysymys kuuluukin, miten pitkän ajan päähän pääpeli sijoittuu? Haluaisin paljon mieluummin pelata teinillä kuin vinkuvaäänisellä kakaralla, mutta Captain Spiritin tapahtumat sijoittuvat joulukuuhun 2016, mikä ei jätä paljoa varaa aikahypylle. LiS 2 tuskin tapahtuu tulevaisuudessa.

Hyvä silti että yliluonnolliset elementit on tuotu taas sarjaan mukaan. BtS tuntui vähän raakileelta ilman niitä.
 

Sleipnir

Platinum-jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
353
Mielenkiintoinen video ja teorioita tästä Captain Spiritistä


Tuota mietin itsekin demon jälkeen, että Chris ei välttämättä olisikaan uuden LiS kauden pääosassa, vaan pelkästään mukana kuvioissa. Nuo lopussa tulevat supervoimatkin tulivat liian ennalta-arvattavsti mukaan, että luulisi siinäkin jonkun twistin olevan.
 
Liittynyt
30.03.2017
Viestejä
1 096
Tuota mietin itsekin demon jälkeen, että Chris ei välttämättä olisikaan uuden LiS kauden pääosassa, vaan pelkästään mukana kuvioissa. Nuo lopussa tulevat supervoimatkin tulivat liian ennalta-arvattavsti mukaan, että luulisi siinäkin jonkun twistin olevan.
Yksi tuubisti spekuloi, että telekineetikko saattaakin olla jompikumpi katsomaan tulleista naapureista. Ehkä sama henkilö on myös LiS2:n päähahmo.
 
Liittynyt
30.03.2017
Viestejä
1 096


Hieman ylitulkintaa: joulukoristeet asettuvat aika näppärästi kummankin hahmon taakse. Toista kehystää portti, toista hohtava valokehä. Olisiko siinä vihjeitä hahmojen mahdollisista kyvyistä ja roolista tarinassa?
 

Sleipnir

Platinum-jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
353
Uutta teaseria LiS season 2:sta


Tuo aika vihjaa vahvasti siihen ettei Chrisillä ole niitä voimia, vaan jollakin muulla. Ehkä sillä naapurilla, niin kuin moni epäili.
 
Liittynyt
02.01.2018
Viestejä
606
LiS 2 tulee olemaan K18? Nice, ehkä vihdoin saahaan vähän aikusmaisempaa tarinaa.
 
Liittynyt
30.03.2017
Viestejä
1 096
Nyt näyttää hyvältä. Kehittäjien tiedotteesta napattua:

The main characters of Life is Strange 2 are brothers Sean (16) and Daniel Diaz (9), two brothers living a fairly normal life in Seattle, Washington state. Following a tragic event, their lives are forever changed. Now on the run from the police and threatened with both separation and incarceration, Sean decides to take his younger brother and seek a better life in their family's home town of Puerto Lobos, Mexico.

Life on the road is tough and dangerous. The brothers will face all manner of challenges as they bravely undertake a journey that will test the bonds of brotherhood. Playing as Sean, you will need to make the kind of tough choices you can expect from a Life is Strange game, and you will need to live with the consequences of your actions. The game will this time focus on brotherhood alongside the need to guide and educate your younger brother whilst simultaneously coming of age yourself. As with previous games in the series, Life is Strange 2 will tackle a host of issues that all of us can identify with and that will cause moral dilemmas and require much soul searching. These themes come together most powerfully in the way Daniel will develop depending on the lessons you teach him and the role model you decide to be.
Road trip lain väärällä puolella. Kyllä kiitos! Tuon Daniel-pikkuveljen inspiraatio on selkeästi ensimmäisen Walking Deadin Clementinessä, toivottavasti siinä on onnistuttu yhtä hyvin. Jää vähän epäselväksi miten Chris "Captain Spirit" liittyy kuvaan, mutta veljekset vilahtivat pikkupelin lopussa. Supervoimana tarjotaan mitä todennäköisimmin telekinesiaa, joka on myös luultavasti poikien ongelmien alku ja juuri.

Edit: Kohdassa 0:58 onkin mielenkiintoinen lehtileike. Eli liipaisinhullu jenkkipoliisi ampui poikien isän pidätystilanteessa. Isoveljen supervoimat riehaantuivat ja hän tappoi poliisin joko vahingossa tai raivonpuuskan vallassa. Haneenhan sitä oli sitten lähdettävä. Leikkeessä mainitaan myös paikalta löytynyt tajuton teinipoika, olisiko siinä Chris?
 
Viimeksi muokattu:

Sleipnir

Platinum-jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
353
Mielenkiintoista kyllä nähdä miten Captain Spirit liittyy tarinaan. Sen verran kuitenkin taustoitettiin sitäkin, että luulisi olevan jotenkin mukana. Ja oliko demon viittaukset aiemmasta pelistä pelkästään fanien iloksi.

Ensimmäinen gameplay video:


Näyttää upealle
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
12.08.2018
Viestejä
451
Minulta menny tuo Captain Spirit ihan täysin ohi, pitänee sekin pelata alta pois. Life is Strange 2:sta odotan kyllä! Ja tottakai pelataan jaksot sitä mukaan kuin ne julkaistaan, tuo kuukauden päivien odotus on yksi osa nautintoa näinä aikoina kun televisiosarjat sun muut saa kaikki katsottua kokonaisuutena vaikka yhdelle iltaa. Aikoinaan oli niin mahtava katsoa jakso Kylmää Rinkiä, sitten jauhaa siitä koulussa viikko odotellen seuraavaa heh.

Ihan sattumalta ostin tuon ensimmäisen Life is Strangen julkaisupäivänä ja siitä tuli yksi suosikkitarinoistani. Muistutti niin paljon vanhaa Twin Peaksia, eli taustalla kulki kutkuttavan jännä yliluonnollisia elementtejä sisältävä mysteeri mutta pääosissa ovat kaupungin mielenkiintoiset henkilöt. Petyin vain loppuratkaisuun, joka oli juuri niin kliseinen kuin pelkäsin. Toinenkin vaihtoehto oli vaan se oli selkeästi vain äkkiä kyhätty kasaan ja jäi fiilis, että tekijöiden mielestä tarinalla on vain yksi oikea loppu. Sääli.

Before the Storm hieman lässähti viimeisessä jaksossa, muuten kyseessä oli hieno tekele. Ehkä jopa koskettavampi kuin ensimmäinen. Aivan viimeinen kohtaus oli kyllä puistattavan vahva :S Farewell-episodia en ole vielä pelannut vaikka ostin heti deluxe-editionin. Vois ottaa työn alle, mutta iskeekö sitä sitten vain pahempi ikävä näitä hahmoja?
 

Sleipnir

Platinum-jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
353
Minulta menny tuo Captain Spirit ihan täysin ohi, pitänee sekin pelata alta pois. Life is Strange 2:sta odotan kyllä! Ja tottakai pelataan jaksot sitä mukaan kuin ne julkaistaan, tuo kuukauden päivien odotus on yksi osa nautintoa näinä aikoina kun televisiosarjat sun muut saa kaikki katsottua kokonaisuutena vaikka yhdelle iltaa. Aikoinaan oli niin mahtava katsoa jakso Kylmää Rinkiä, sitten jauhaa siitä koulussa viikko odotellen seuraavaa heh.

Ihan sattumalta ostin tuon ensimmäisen Life is Strangen julkaisupäivänä ja siitä tuli yksi suosikkitarinoistani. Muistutti niin paljon vanhaa Twin Peaksia, eli taustalla kulki kutkuttavan jännä yliluonnollisia elementtejä sisältävä mysteeri mutta pääosissa ovat kaupungin mielenkiintoiset henkilöt. Petyin vain loppuratkaisuun, joka oli juuri niin kliseinen kuin pelkäsin. Toinenkin vaihtoehto oli vaan se oli selkeästi vain äkkiä kyhätty kasaan ja jäi fiilis, että tekijöiden mielestä tarinalla on vain yksi oikea loppu. Sääli.

Before the Storm hieman lässähti viimeisessä jaksossa, muuten kyseessä oli hieno tekele. Ehkä jopa koskettavampi kuin ensimmäinen. Aivan viimeinen kohtaus oli kyllä puistattavan vahva :S Farewell-episodia en ole vielä pelannut vaikka ostin heti deluxe-editionin. Vois ottaa työn alle, mutta iskeekö sitä sitten vain pahempi ikävä näitä hahmoja?
Kyllähän tuo Captain Spirit kannattaa pelata läpi ennen kakkoskauden julkaisua, vaikkei tarina välttämättä liity hirveästi tulevaan kauteen. Hieman lyhyt, mutta nostattaa tunnelmaa sopivasti pääpeliä varten.

Farewell episodi on myös erittäin lyhyt, mutta hieno jakso. Auttaa hieman ymmärtämään, miksi Chloesta tuli anarkistimainen ongelmanuori.
 

Sleipnir

Platinum-jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
353
Life is Strange 2:n julkaisuaikataulu


PS4 pelaajat pääsevät pelaamaan jo ensi yönä ja suurin osa Xbox ja PC pelaajistakin pääsee pelin kimppuun huomenna.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
198
Ei ole oikein herättänyt omaa kiinnostusta tämä kakkoskausi trailerien perusteella. Ei näköjään tällä kertaa ole tarjolla edes vaihtoehtoa että ostaisi pelkästään ykkösepisodin?
 

Sleipnir

Platinum-jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
353
Ei ole oikein herättänyt omaa kiinnostusta tämä kakkoskausi trailerien perusteella. Ei näköjään tällä kertaa ole tarjolla edes vaihtoehtoa että ostaisi pelkästään ykkösepisodin?
En tiedä olisiko ensimmäinen kausikaan hirveästi kiinnostanut, jos siitä olisi trailerin katsonut ensin. Sen kuitenkin tietää että varmasti hieno tarina tulossa, hankalilla päätöksillä höystettynä. Ja ei ole saatavilla vain yhtä episodia, ainakaan vielä.
 
Liittynyt
30.03.2017
Viestejä
1 096
Steamin kauppasivun perusteella ykkösepisodi myydään yhdessä paketissa ja loput episodit toisessa - ja ostamalla kaikki kerralla säästää vain 3%. Voisi siis ostaa nyt vain ykkösen kaiken varalta. Luotan kyllä Dontnodiin, mutta paras olla hankkimatta sikaa säkissä ennen kuin tietää minkätyylinen peli on.
 
Liittynyt
30.03.2017
Viestejä
1 096
Life is Strange 2:n ensimmäinen episodi pelattu läpi ja herätti kyllä aika paljon ajatuksia. Laitan kaiken spoilereihin kun on näinkin uusi peli, keskustelkaa kun olette pelanneet.

Olen aina rakastanut road trip -tarinoita, vaikka tunnelma onkin nyt aika synkeä. Onneksi Life is Strange osaa edelleen ottaa rennosti ja kuljettaa tarinaansa seesteisen rauhallisesti. Toiminta ja draama toimii paljon tehokkaammin kun sen vastapainona on paljon hiljaista aikaa.

Hahmot ovat tarpeeksi hyviä, tosin Seanin ääninäyttelijään kesti hetken tottua. Sarjakuvarasismi tosin vähän ärsytti. Huoltoaseman punaniskalla oli nähdäkseni täysi syy pistää Sean rautoihin: hänhän piti tätä etsintäkuulutettuna murhaajana. Mukaan oli heitetty noloja viittauksia Trumpiin muureineen ja Sean kutsui tyyppiä päiväkirjassaan rasistiksi. Olisi nämä aiheet tosin paljon ärsyttävämminkin voinut käsitellä. Kuten Kaulaparta-Brody sanoi: nykyään kaikki on poliittista.

Seanin ja Danielin reppureissu tuntuu täysin päämäärättömältä. Meksikoon olisi matka, mutta miksi? Toki tällaisissa tarinoissa matkan varsinainen pointti on aina itsensä löytäminen, mutta olisi kiva jos tavoitteet olisi määritelty vähän tarkemmin.

Tunnelma on monissa kohtauksissa erinomainen ja huonoimmillaankin toimiva. Dialogi on paljon parempaa kuin ykköspelissä, vaikka hölmöjä lapsuksiakin löytyy yhä.

Kappaleista ei löytynyt yhtään, jota ei olisi unohtanut heti musiikin lakattua.

Pelkäsin etukäteen, että aikamatkailun poistaminen johtaisi siihen, että valinnat ja niiden seuraukset menisivät Telltaleksi. Ei ole kivaa olla oikeassa. Valinnat eivät koskaan ole tuntuneet Life is Strangessa näin turhilta. Kokenut tarinapelaaja huomaa heti, että isoistakin valinnoista ylivoimainen enemmistö on täysin feikkejä. Siihen ei tarvita kykyä hypätä kaksi minuuttia taaksepäin ja valita uudestaan.

Ensimmäinen valinta: aloitatko tappelun naapurin juntin kanssa, vai teetkö sen vasta puolen minuutin kuluttua automaattisesti välinäytöksessä kun tämä solvaa äitiäsi? Lopputulos on identtinen, joskin tilanteen eskaloituminen on tarinan kannalta tärkeää.

Varastatko kaupasta? Olin itse rehellinen ja tuhlasin puolet "budjetista" ruokaan. Kaupan omistaja kävi sitten pihalla iholle ja alkoi kovistelemaan, että mennäänpä sisälle selvittämään ostitko nämä vai et. Et voi suostua ehdotukseen, vaikka se olisi ylivoimaisesti järkevin vaihtoehto. Vaihtoehdot: juokse, taistele tai keskustele. Valitsin keskustelun, mutta Sean (sinä) alkaa pyristellä vastaan ja yrittää paeta, vaikka on täysin syytön. Lyön Seanin viimeisen paidan vetoa että jokainen kolmesta valinnasta johtaa nippusiteisiin kaupan takahuoneeseen. Tässä vaiheessa peli myös häpäisee itsensä Quick Time Eventeillä ja yrittää noloa rasismikritiikkiä. Toisaalta kohtaus sisältää kauan kaivattua toimintaa ja takahuoneesta pakeneminen on hauskaa.

(Toki on mahdollista että ukko tunnisti Seanin etsintäkuulutuksesta heti alussa, mutta Sean ei voinut tietää sitä.)

Valintoja on muitakin, mutta vain parilla niistä voisi kuvitella olevan kauaskantoisia seurauksia, yksikään ei muuttanut välitöntä tilannetta niin etteivätkö muut vaihtoehdot olisi johtaneet samaan lopputulokseen, ja kaikki ovat sellaisia että tekijätiimi voi halutessaan ohittaa seuraukset kokonaan tarinan kärsimättä. Miten kohtelit henkilöä, joka lähti juuri maisemista? Hän voi tulla takaisin tai olla tulematta.

Toki tämä on vasta ykkösepisodi ja on mahdollista että joku valinta tuleekin puremaan jatkossa persiiseen, mutta se olisi yllätys.

Kesti hetken tottua pelin löysään kameraan, mutta alun jälkeen se ei haitannut. Vapaaehtoinen piirtämisminipeli on kamala, mutta lopputulos on melkein kaiken vatkaamisen arvoinen. Keskustelu on toimivaa, vaikka valintoja toivoisi enemmän. Pikkunipotettavaa riittää, mutta se ei merkittävästi haittaa kokonaisuutta.

Peli innostuu joskus välinäytösten kanssa vähän liikaa. Välillä mitään nappeja ei tarvitse painella varttiin. Onneksi mukana on vapaita, tutkittavia alueita. Pulmat ovat ikävä kyllä poistuneet lähes kokonaan, aikamatkailumekaniikan puutteesta sekin?

Ehdin jo riemuita Quick Time Eventtien totaalisesta puuttumisesta, mutta olihan niitäkin pari ujutettu mukaan. Eivät onneksi häiriöksi, tosin astuvat kuvaan juuri kun peli kompastelee muutenkin.

Kaikesta valituksesta huolimatta peli on mainio ja odotan mielelläni kakkosepisodia. Kiinnostaa tietää mihin veljesten matka lopulta vie ja road trip -rakenne antaa mahdollisuuden nähdä maailmaa ja tavata uusia, mielenkiintoisia hahmoja. (Ehkä jopa vanhoja tuttuja?)
 
Viimeksi muokattu:

JL79

omistaja
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
348
En kyllä oikein tykännyt jos vertaa ensimmäiseen kauteen.
Ei yltänyt tunnelmaltaan mielestäni ensimmäisen tasolle. Alku oli hyvä, mutta alkuintron jälkeen mentiinkin alamäkeä. hypittiin paikasta toiseen. skippailtiin päiviä.
Lisäksi kehittäjien vahva poliittinen sanoma lähinnä ärsytti ja rikkoi immersiota.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
237 367
Viestejä
4 158 690
Jäsenet
70 411
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom