Lakeside Airpark Finland * Taas tyhmiä koijataan

Liittynyt
27.05.2017
Viestejä
3 606
Jos itse uskoivat, niin ehkä eivät pitäneet kuntalaisia helposti höynäytettävinä.

Mutta yksi toimintatapa jatkoa ajatellen voisi olla , ottavat rauhallisesti, pistävät asian sivuun, mitä nyt minimi reagointi valitukseen, jolla varmistaa välituksen onnistuminen.

Sillä tavalla pääsevät ehkä helpoiten koko jutusta eroon.

Kukaan ei polta heti mainettaan, voi vähän siirtää epäonnistumista muiden niskaan. vaalien jälkeen sitten unohdetaan koko juttu.
Itse kyllä tykkäisin kun palkkaisivat asiaa hoitamaan jonkun mahdollisimman kalliin helsinkiläisen asianajotoimiston ja polttaisivat siihen mielellään vaikka pari sataa tuhatta euroa mänttivilppilöiden verorahaa.

Eihän tämä ole nyt mistään kotoisin jos hanke karahtaa kiville jo starttiviivalle eikä saada edes sitä Sunny Car Centerin mainostolppaa eikä saada lukea Sambian kuningattaren tulevasta "sioituksesta" kunhan ensin pistävät 10 prosenttia miljoonista WesternUnionin kautta järjestelykuluina tulemaan toiseen suuntaan.

Sunny Car Centterissä riitti kuitenkin hupia ja iloa vuosikausiksi kotikatsomoihin.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
961
Itse kyllä tykkäisin kun palkkaisivat asiaa hoitamaan jonkun mahdollisimman kalliin helsinkiläisen asianajotoimiston ja polttaisivat siihen mielellään vaikka pari sataa tuhatta euroa mänttivilppilöiden verorahaa.
Syyttömiä Mänttä-Vilppulan asukkaat ovat tähän sotkuun. En näe kauhean hyvänä asiana, että homma kaatuu heidän niskaan.

Toivottavasti kuitenkin asia läpivalaistaan huolellisesti läpi pätevien tahojen toimesta nyt kun valitus on tehty. Aika paljon tässä hommassa on kuitenkin vielä auki ja selvittämättä, että mitä kaikkea matkan varrella on tapahtunut ja mitä mahdollisesti on vielä tapahtumassa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
460
Harmi että tässä ei kuitenkaan taideta saada noiden kuntapäättäjien täydellistä nöyryytystä. Nyt voivat elää itsepetoksessa että miljoonat jäi saamatta valittavan kuntalaisen takia.
 
Liittynyt
06.12.2019
Viestejä
98
Mikäs se pun oli tässä?
“If you build it, he will come” (not “they”) is the famous line from the classic 1989 U.S. film, “Field of Dreams”. A corn farmer in Iowa, Ray Kinsella (played by Kevin Costner) hears a mysterious voice one night in his cornfield urging him to build a baseball diamond in his cornfields, saying "If you build it, he will come”. In spite of the fact that this means sacrificing all the income he could make from his corn crop and everyone thinking he’s lost his mind,
 
Liittynyt
03.04.2017
Viestejä
925
Saa nähdä miten tässä käy. Valituksenhan voi aina vetää poiskin.

Minuakin ihmetytti maakaupat 50ha ostettiin n.285000€ ja 119ha n. 3miljoonalla sekä luvattiin vastata alueella mahd. olevista onfelmajätteistä.

Mänttä-Vilppula tuntuu olevan ilmailu myönteinen.

#952
"Mänttä-Vilppulan kaupunki osti Metsä Boardilta noin 50 hehtaaria maata Sassista vuonna 2015 yhteensä 285 000 eurolla.
Sasky rakennutti Sassiin vuonna 2016 Leko-hallin.

Koulutushalli maksoi noin 2,9 miljoonaa euroa. Mänttä-Vilppulan kaupunki teki kahden miljoonan euron pääomakorotuksen kuntayhtymään.

Omaa rahaa yhtymä käytti halliin noin 900 000 euroa. Sasky hoiti kilpailutuksen ja rakentamisen.

Sijoittamalla pääomaan kaupunki nosti omistusosuuttaan kuntayhtymässä. Kaupunki on vuokrannut noin 7 500 neliön tontin Saskylle 30 vuodeksi.

Vuokra on 2 250 euroa vuodessa, ja se on sidottu elinkustannusindeksiin. Vuokra tekee yhteensä 67 500 euroa ilman elinkustannusindeksin huomioon ottamista."

=> Kaupunki sijoitti halliin 2 miljoonaa saa takaisin 67500€. Kaupungille kuluja hallin teknillestä kunnossa pidosta?, hallin arvo 30-vuoden päästä?

Hallissa piti kouluttaa Lentokonetekniikan ammattitutkinto. Ei löytynyt toimivaa linkkiä, mutta ainakin lisää euroja myönnetty

"hyväksyä SASKY:n esityksen Learjet 35 yhteishankinnasta koulutuskäyttöön SASKY:n lentokonekoulutukseen ja myöntää lisämäärärahan 115.000 € talousarvion 2019 investointiosaan valmistelutekstissä esitettyjen periaatteiden mukaisesti."

Onkos tuo lentokoulutustoiminta hyvinkin tuottava investointi MV_lle?
-tuo 115000€ on Learjet 35 -koneen MV (muistaakseni 1/3-osa) lisäsatsaus ko. hankkeeseen.
SASKY:n omistus kokonaan kunnanillalako vai osin yksityinen bisnes?
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
31.01.2020
Viestejä
281
Tässä nähtävästi tuorein KMV:n juttu. Voi voi, kun ei voida vieläkään kertoa kaikkea, kun on niin paljon salaista. Seuravaksi sitten vähän elvitytä siitä, että miksi tällaista jättihanketta viedään eteenpäin salaisena tai ketä se salaaminen tässäkin tapauksessa palvelee.

"Olemme valmistelleet 1,5 vuotta.... ". No niin olette! Mutta miksi valmistelutyö on tehty suurelta osin salassa?

Olisiko Mänttä-Vilppulan kaupunginjohtajasta kiva, jos kuntaministeriö vaikka järjestäisi vuoden verran salaisia seminaareja, joiden päätteeksi se ilmoittaa, että "Mänttä-Vilppula lakkaa kuntana ja kaupunkina olemasta, päätös astuu voimaan heti, mutta perusteluja emme voi kertoa, koska ne ovat salaista tietoa".

Vähän läpinäkyvyyttä kuntapäättämiseen, Mänttä-Vilppula, kiitos!

"Kaikkia faktoja rahoituksen taustoista ei voida kertoa julkisuuteen, koska ne ovat salaisia tietoja. Jotenkin tässä valituksessa on asiat kääntyneet päälaelleen", Auvinen toteaa.

Kaupunginjohtaja Markus Auvinen vastaa Sassin valituksesta: Riski että koko hyvin valmisteltu hanke kaatuu - Projekti on juridisesti hyvin valmisteltu ja suhtaudumme positiivisesti jatkoon

26.2.2020 14.53



Mänttä-Vilppulan kaupunginjohtaja Markus Auvinen ei yllättynyt valituksesta, koska Lakeside Airpark Finland Oy.n hanke on niin erikoinen ja suuri, eikä kaikkea siihen liittyvää sopimusmateriaalia voida tuoda julkisuuteen.


Mänttä-Vilppulan kaupunginjohtaja Markus Auvinen ei yllättynyt valituksesta, koska Lakeside Airpark Finland Oy.n hanke on niin erikoinen ja suuri, eikä kaikkea siihen liittyvää sopimusmateriaalia voida tuoda julkisuuteen.SIRKKA ISO-ETTALA

Keskustele
Sirkka Iso-Ettala

Mänttä-Vilppulan kaupunginjohtaja Markus Auvinen kertoo, että valitus Lakeside Airpark Finland Oy:tä koskevasta kaupunginvaltuuston päätöksestä voi jopa kaataa koko 250 miljoonan euron hankkeen, jos rahoittaja vetäytyy pois.

– Se riski on olemassa, että rahoittaja vetäytyy ja sanoo, tämä on tässä. Suurin huolenaiheemme on, että valitus voi kaataa koko hankkeen. Toisaalta moni uusi ja iso hanke on toteutunut valitusprosessin jälkeen.

Kaupunginjohtajan mukaan rahoittajataho ei ole ollut yhteydessä keskiviikkona kaupunkiin.

Auvisen mukaan kaupunki suhtautuu valituksesta huolimatta positiivisesti hankkeen etenemiseen, vaikka aikataulu venyy. Hanketta toteuttava yhtiö Lakeside Airpark Finland Oy piti perustaa tänä keväänä, samoin piti tehdä Sassin 3,1 miljoonan maakaupat projektia varten.

Hämeenlinnan hallinto-oikeuden keskimääräinen asioiden käsittelyaika on kahdeksan kuukautta.



Auvisen mukaan kaupunki odottaa seuraavaksi, että Hämeenlinnan hallinto-oikeus pyytää valitukseen kaupungin vastausta. On mahdollista, että kaupunki pyytää nopeutettua käsittelyä.

– Emme voi oikein muutakaan tehdä kuin odottaa oikeuden vastauspyyntöä. Hanke on juridisesti käsitelty hyvin. Kaikkia faktoja rahoituksen taustoista ei voida kertoa julkisuuteen, koska ne ovat salaisia tietoja. Jotenkin tässä valituksessa on asiat kääntyneet päälaelleen. Tämä talletustili ei ole laina, takaus tai muu vakuus kenellekään. Se on kaupungin oma, kolmen vuoden määräaikainen tili.

Auvisen mukaan valitus ei tullut yllätyksenä kaupungille, koska poikkeuksellinen hanke ylittää monenlaiset raja-aidat ja on saanut paljon mediajulkisuutta.

– Olemme valmistelleet hanketta 1,5 vuotta ja ymmärtäneet, että kun se tulee julkisuuteen, tulee erilaisia vertailuja toteutumattomiin hankkeisiin.

Sopimuksen mukaan kaupunki avaa 10 miljoonan sulkutilin tai virallisesti 36 kuukauden määräaikaisen edunsaajattoman talletustilin hankkeeseen. Auvisen mukaan sitä ei ole avattu.

– Kaikki hankkeen päätökset ovat ehdollisia, kunnes hanke käynnistyy. Mänttä-Vilppulan kannalta on tosi ikävää, jos hanke kaatuu ja menetämme ison investoinnin kaupunkiin.

Hämeenlinnan hallinto-oikeus sai kunnallisvalituksen tiistai-iltana 25. helmikuuta.

Yrittäjä Sakari Mäkinen Mänttä-Vilppulan Kolhosta jätti valituksen Mänttä-Vilppulan kaupunginvaltuuston 27. tammikuuta tekemästä päätöksestä ja vaatii päätöksen kumoamista.

Kaupunki hyväksyi sopimuksen italialaisen Osanna Groupin kanssa tavoitteena perustaa hankeyhtiö Lakeside Airpark Finland Oy.

Hankeyhtiö toteuttaa Sassin ilmailuun keskittyvän asuin- ja yritysalueen ja Osanna Group järjestää rahoituksen. Lisäksi valtuusto hyväksyi Sassin 3,1 miljoonan euron maakaupat projektia varten.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
961
Markus Auvinen sanoi:
Tämä talletustili ei ole laina, takaus tai muu vakuus kenellekään. Se on kaupungin oma, kolmen vuoden määräaikainen tili.
Miten Auvinen voi jankata tätä. Kyseessä ei ole kaupungin tavallinen määräaikainen tili, vaan escrow-tili, jonne tallennettua rahaa Osanna voi käyttää peruuttamattomana sitoumuksena varainhankintaan mistä tahansa Eurooppalaisesta tai Sveitsiläisestä rahalaitoksesta. Kuten sopimuksessa sanotaan.

Onko tämä valehtelu Auviselta ihan suunnitelmallista ja harkittua. Ja kuinka paljon eri tahoille on projektin aikana valehdeltu ja jätetty kertomatta, että hanketta on saatu väkisin vietyä eteenpäin.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
406
Ohessa siis KMV:n juttu vielä maksumuurin takaa. Kaupunki on vaiennut juuri tuota täälläkin monta kertaa kammatusta 2.3. -sopimuskohdasta. Mänttä-Vilppula ei ole tarvittavan selkeästi informoinut sopimusta käsittelevässä viestinnäsäään, että se sulkutilille siirrettävä raha on sopimuskohdan mukaan Osannan käytettävissä lainoja hakiessa.


Lakeside Airpark Finland Oy:n Sassin hankkeesta valitettiin hallinto-oikeuteen: ”Haluan, että korkeampi taho tutkii, onko asiassa menetelty laillisesti”



Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen on saapunut valitus, joka koskee Mänttä-Vilppulan kaupunginvaltuuston 27. tammikuuta tekemää sopimusta Lakeside Airpark Finland Oy:n kanssa.


26.2.2020 10.52



Ilmailun ympärille keskittyvää asuin- ja teollisuusaluetta suunnitellaan Mäntän Sassiin.


Ilmailun ympärille keskittyvää asuin- ja teollisuusaluetta suunnitellaan Mäntän Sassiin.TONI PANULA

Keskustele
Sirkka Iso-Ettala

Valituksen jätti yrittäjä Sakari Mäkinen Kolhosta yksityishenkilönä. Hänellä ei ole poliittisia yhteyksiä kaupungin päätöksenteossa.

– Haluan että korkeampi taho tutkii, onko asiassa menetelty laillisesti. Hankkeen rahoituskuviot epäilyttävät ja salailu. Minusta asiassa on ristiriitaisuutta kuntalain kanssa.

Kunnallisvalituksessaan Mäkinen vaatii, että päätösten laillisuus tutkitaan ja päätökset perutaan.

– Mielestäni päätös on lainvastainen. Escrow-sulkutili 10 000 000 euroa on ristiriidassa kuntalain (410/2015) 129 pykälän 1 momentin kanssa.


– Kuntalain 129 pykälän 1 momentin mukaan kunnan myöntämä laina, takaus tai muu vakuus ei saa vaarantaa kunnan kykyä vastata sille laissa säädetyistä tehtävistä. Kunta ei saa myöntää lainaa, takausta tai muuta vakuutta, jos siihen sisältyy merkittävä taloudellinen riski. Kunnan edut tulee turvata riittävän kattavilla vastavakuuksilla, valituksessa todetaan.

– Hankkeen vakuusasiakirjassa lukee sivulla 7/14 seuraavasti: lainanantaja voi käyttää Escrow-summaa peruuttamattomana sitoumuksena sopimuskohdan 2.3 mukaisesti velkarahoitukseen ja/tai strukturoituun varainhankintaan käytettävissä olevana talletuksena mistä tahansa eurooppalaisesta/ sveitsiläisestä rahalaitoksesta.

– Mielestäni tämä aiheuttaa pienelle alle 10 tuhannen asukkaan kaupungille suuren taloudellisen riskin. Lainanantaja, johon viitataan, olisi suunnitelmien mukaan tulossa jostakin luxemburgilaisesta rahastosta, jonka taustoja ja olemassaoloa ei ole mitenkään varmistettu. Mitään vastavakuuksia tälle Escrow-talletukselle ei ole. On selkeä riski, että tuo vakuustilin summa 10 miljoonaa euroa voidaan menettää jonkun muun lainan vakuutena jollekin ulkomaiselle rahalaitokselle.

– Myös muodostettavan hankeyhtiön pääosakkaalla ja lainojen välittäjänä toimivalla Osanna ACI Finland Oy:llä on runsaasti valtakunnallista huomiota kerännyttä epäselvyyttä toiminnan uskottavuuden kanssa, joka myös voidaan nähdä riskinä kaupungille.

Mäkinen vaatii, että hankkeeseen liittyvät maaostot Finsilva Oyj:ltä tulee perua.

– On tehty entisestä teollisuuskaatopaikasta ylihintainen kolmen miljoonan euron kauppa, jossa aivan kaikki mahdolliset puhdistusvastuut tulevat kaupungille. Kaupungin ei tule ottaa puhdistusvastuuta, jonka kustannuksia ei vielä kukaan tiedä.Mäkinen toteaa, että hänestä olisi hienoa, jos Mäntän Sassiin saadaan toimintaa, mutta tätä hanketta hän pitää ”pilvilinnana”.Kaupunginvaltuusto päätti 27. tammikuuta osallistua Sassiin suunniteltuun ilmailun ympärille rakennettavaan asuin- ja yritystilahankkeeseen yhdessä italialaisen Osanna Groupin kanssa, jonka Suomeen perustama yhtiö Osanna ACI Finland Oy perustaa hankeyhtiön Lakeside Airpark Finlandin yhdessä kaupungin kehitysyhtiön Yrke Kiinteistöt Oy:n kanssa.Kaupunginvaltuuston päätös syntyi äänestyksen jälkeen 28-7.Valitusaika umpeutuu 5.3.2020

Asiantuntija: Päätös Mänttä-Vilppulan kohutusta lentokaupungista syntyi virheellisesti, tehty valitus kaataa nykysuunnitelmat

– –

Mänttä-Vilppulan lentokaupunkihankkeesta on valitettu hallinto-oikeuteen. Tapaukseen perehtynyt kuntaoikeuden tutkijatohtori Matti Muukkonen uskoo, että valitus kaataa Mänttä-Vilppulan nykysuunnitelmat.

Tarkkaan ottaen valitus koskee Mänttä-Vilppulan kaupunginvaltuuston 27. tammikuuta tekemää päätöstä Lakeside Airpark Finland Oy-hankkeesta.
Muukkosen mukaan tehty päätös on puutteellinen. Kaupunki näyttäisi tarjoavan sopimusosapuolelle sulkutilin muodossa valtiontukea.

– Jos niin sanottua valtiontukiarviointia ei ole merkitty pöytäkirjaan, niin se on muotovirhe päätöksenteossa.

Päättävällä viranomaisella on velvollisuus huomioida valmistelussa kaikki asiaan liittyvä lainsäädäntö. Muukkonen selventää, että EU-oikeudellinen käsite valtiontuesta voidaan nähdä laajammin minkä tahansa julkisen tahon, kuten kunnan, yritystä tukevana toimena.
Tuosta ensimmäisestä lainauksesta ilmenevän perusteella valituksessa ei ole nostettu esille Muukkosen mainitsemaa päätöksen mahdollista valtiontukisääntöjen vastaisuutta. Hallinto-oikeus ei voi kunnallisvalituksen johdosta kumota kunnan päätöstä sellaisella perusteella, johon valituksessa ei ole vedottu. Saapa nähdä, tehdäänkö valtuuston päätöksestä muita valituksia.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
406
HS:n tietojen mukaan tekeillä on toinenkin valitus. Uutisessa myös Kuntien takauskeskuksen toimitusjohtajan arvostelua kaupungin neuvottelemista sopimusehdoista.

Mänttä-Vilppulan jättihankkeesta valitettiin hallinto-oikeuteen ja hanke hämmentää myös asiantuntijaa: Kuka saa käyttää kaupungin tallettamaa 10 miljoonaa?

Mänttä-Vilppulassa asuva yrittäjä valitti kuntaan suunnitellusta suurhankkeesta hallinto-oikeuteen. Kuntien takauskeskuksen toimitusjohtaja kysyy, kenellä on oikeus käyttää Mänttä-Vilppulan tallettamaa 10 miljoonaa euroa.


Kuntien takauskeskuksen toimitusjohtaja Heikki Niemeläinen kysyy, kenellä on oikeus käyttää Mänttä-Vilppulan tallettamaa 10 miljoonaa euroa. (KUVA: Pekka Sakki)
Tuomo Pietiläinen HS
Julkaistu: 26.2. 14:18

Epätavanomainen, ylimalkainen ja isoja kysymysmerkkejä herättävä. Näin kuvailee Kuntien takauskeskuksen toimitusjohtaja Heikki Niemeläinen Mäntä-Vilppulan ja sen kiinteistöyhtiö Yrke Kiinteistöjen italialais-brittiläisten rahoittajayrittäjien kanssa tekemää sopimusta.

Kuntien takauskeskus on julkisoikeudellinen laitos, jonka tarkoituksena on kuntien yhteisen varainhankinnan turvaaminen ja kehittäminen.

Rahoittajayrittäjät ja Mänttä-Vilppula aikovat rakentaa vanhan Serlachiuksen lentokentän ympäristöön 250 miljoonan euron ilmailualan puiston, joka koostuu vapaasti käytössä olevasta lentokentästä, loma-asunnoista, yrityspuistosta ja kylpylähotellista. Kunta on samalla sitoutunut tallettamaan sulkutilille 10 miljoonaa euroa mahdollista sopimussakkoa varten.

Niemeläisen mukaan kunnan tekemä sopimus vaikuttaa epätavanomaiselta ja ylimalkaiselta näin suureen järjestelyyn ja sulkutilille talletettavaan ja kaupungin maksamaan 10 miljoonaan euroon sisältyy isoja kysymysmerkkejä.


Mänttä-Vilppulan kaupunki ja italialais-brittiläiset rahoittajayrittäjät aikovat rakentaa vanhan Serlachiuksen lentokentän ympäristöön 250 miljoonan euron ilmailualan puiston, joka koostuu vapaasti käytössä olevasta lentokentästä, loma-asunnoista, yrityspuistosta ja kylpylähotellista. Kunta on samalla sitoutunut tallettamaan sulkutilille 10 miljoonaa euroa mahdollista sopimussakkoa varten.

HS uutisoi keskiviikkona, että Mänttä-Vilppulassa asuva yrittäjä on valittanut hankkeesta hallinto-oikeuteen.
– –
HS:n tietojen mukaan hankkeesta on tulossa myös ainakin toinen valitus.

Niemeläinen sanoi jo perjantaina Helsingin Sanomissa, että ”kunta näyttää hyväksyneen järjestelyn, jossa se antaa vastapuolelle vakuuden omasta toiminnastaan 10 miljoonan euron sulkutilin kautta”, mutta kunta ei saa mitään vakuutta.

Riski käy ilmi Mänttä-Vilppulan julkistamasta yhteistyösopimuksesta ja sulkutiliin liittyvästä escrow-sopimuksesta.

Keskiviikkona Niemeläinen kiinnitti huomiota escrow-sopimuksen liitteen lauseeseen, jonka mukaan lainanantaja eli italialais-brittiläisten omistama Osanna ACI Finland voi käyttää 10 miljoonaa euroa ”peruuttamattomana sitoumuksena Sopimuskohdan 2.3 mukaisesti velkarahoitukseen ja/tai strukturoituun varainhankintaan käytettävissä olevana talletuksena mistä tahansa eurooppalaisesta/sveitsiläisestä rahalaitoksesta”.

Kuntien takauskeskuksen toimitusjohtaja Niemeläinen kysyy, kenellä on oikeus käyttää talletusta ja missä tarkoituksessa lainaan liittyen eurooppalaisessa tai sveitsiläisessä rahoituslaitoksessa?

”Sopimuskohta on epäselvä sekä englanniksi että suomeksi. Miten Mänttä-Vilppulan kaupungin oikeudet on turvattu tässä kohtaa?”, Niemeläinen kysyy.

Mänttä-Vilppulan kaupunginjohtaja Markus Auvinen vakuutti tiistaina blogissaan, että järjestelyssä talletustilin varoihin ei pääse käsiksi niin vain.

”Järjestelyssä talletustilin varoihin ei pääse käsiksi ilman, että kaupunki loukkaisi yhteistyösopimusta ja tämän perusteella kaupunki todettaisiin välimiesmenettelyssä syyllistyneen sopimusrikkomukseen, josta on aiheutunut todellinen, näytetty vahinkoa Osanna ACI Finland Oy:lle”, Auvinen kirjoitti.

Sekä yhteistyösopimukseen ja sulkutiliin liittyvään escrow-sopimukseen tarkasti tutustunut Niemeläinen kiinnittää huomiota myös siihen, että Mänttä-Vilppula lupautuu rakentamaan Osanna ACI Finlandin 81 prosenttisesti omistamalle ilmailupuistoyhtiölle ”lämpö-, vesi- ja jätevesipalvelut tavanomaisten sopimusehtojen mukaisesti”.

”Mitkä ovat Mänttä-Vilppulassa sovellettavat tavanomaiset sopimusehdot, joita sovelletaan kunnan ulkopuolisiin toimijoihin tapauksessa, jotka ovat kunnan kokoon suhteutettuna ilmeisen suuret?”, Niemeläinen kysyy.

Sopimus jättää Niemeläisen mukaan avoimeksi sen, missä vaiheessa nuo kunnalliset toimijat lähettävät laskun rakennelmista ja palveluistaan maksavalle yhtiölle, ja mikä on tuon maksavan yhtiön osoite, y-tunnus, luottotiedot ja luottokelpoisuus?

”Nämä tiedot liittyvät sopimuskokonaisuuden vastapuoliriskin arvioimiseen. Nyt tuo vastapuoliriskiä koskeva arvio vaikuttaa puuttuvat”, hän muistuttaa.

Niemeläisen mukaan tavanomainen menettely on, että hankkeen käynnistäjä tallettaa kunnan etujen turvaamista varten takuusumman, jolla voi maksaa mahdollisesti turhaksi jäävän kunnallistekniikan purkamisen.

”Normaalia kunnallista käytäntöä on sekin, että tämän tyyppisissä hankkeissa kunta ja kunnalliset toimijat edellyttävät, että toimija on joko muutoin tunnettu ja uskottava tai sitten toimija antaa kunnalle vakuuden laskun maksun varalta tai alueen ennallistamisen varalta, mikäli hanke ei etene mutta rakenteita on jo tehty”, Niemeläinen sanoo.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
327
Jos valitukset menestyvät, miten kukaan hanketta ajanut virkamies voi jatkaa työssään??
 

Freeze

Elitisti
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 211
MiniLex: Virkamies voidaan irtisanoa, jos hän ei enää kykene asianmukaisesti suorittamaan virkatehtäviään. Virkamies voidaan myös irtisanoa, jos tämä jatkuvasti ja olennaisesti laiminlyö virkavelvollisuuksiaan taikka laiminlyö niiden hoitamisen. Jos virkamies irtisanotaan hänestä itsestään johtuvasta syystä, pitää syyn olla erityisen painava.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 202
Ja kuinka nopeaan valitukset käsitellään, ts. joku pistää stopin tuolle hulluudelle?
 
Liittynyt
31.01.2020
Viestejä
281
Mainio tuo HS:n jutun viimeinen kappale. Mänttä-Vilppula on vivuttautunut hankkeeseen, jossa toimitaan juuri päinvastoin. Toimija (eli Osanna) ei ole tunnettu saatika uskottava, eikä se ole antanut Mänttä-Vilppulalle vakuutta siltä varalta, että se ei hoida sitoumuksiaan. Näin kaupunki poikkeaa normaalista käytännöstä. Hyvä kans huomio sopimusehdoista rakentamisen suhteen. Mänttä-Vilppula on siis sopimuksen mukaan velvollinen 'sopimusehtojen mukaan' (joita emme ole nähneet) putsaamaan alueen saastuneen maaperän, rakentamaan alueen perusinfran sekä siihen päälle alueen rakennuskannan, mikä kaikki sitten siirtyy samalla italialaisfirman suomalaiselle tytäryhtiölle, jota ei käytännössä edes ole olemassa.

Jonkinlainen liikesalaisuuden salassapitovelvoite varmaan on olemassa (esimerkiksi Koneen taannoiset hissikauppayritelmät Saksaan) mutta sillloinkin voisi olettaa, että molempien osapuolien tulee olla tunnettavia ja uskottavia toimijoita.

Odotellaanpa vielä, jos muita sopimusoikeuden ja escrow-oikeuden asiantuntijoita vaikka pomppaisi mediassa tähän liittyen esille loppuviikon aikana.

”Normaalia kunnallista käytäntöä on sekin, että tämän tyyppisissä hankkeissa kunta ja kunnalliset toimijat edellyttävät, että toimija on joko muutoin tunnettu ja uskottava tai sitten toimija antaa kunnalle vakuuden laskun maksun varalta tai alueen ennallistamisen varalta, mikäli hanke ei etene mutta rakenteita on jo tehty”, Niemeläinen sanoo.
 
Liittynyt
27.05.2017
Viestejä
3 606
Itseäni kiinnostaisi tietää mitä nämä sopimusehdot käytännössä tarkoittavat:

YHTEISTYÖSOPIMUS / OSANNA ACI FINLAND OY, YRKE KIINTEISTÖT OY, MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI


"Yrkellä on operatiivinen velvollisuus varmistaa, että Yhtiö ja Projekti ovat resursoituja ja että ne toimivat Projektisuunnitelman tai myöhemmin hyväksyttävien Projektisuunnitelman uusien versioiden mukaisesti."​


ja sitten seuraavassa kappaleessa:

"Kunta vastaa myös riittävien resurssien takaamisesta. "
Itse en sopimusoikeutta niin hyvin tunne, mutta käsittääkseni tuo resursointi tarkoittaa myös sitä rahoitusta ja sen takaamista. Eli jos kunta ei suostu takaamaan ja järjestä riittäviä vakuuksia sille 100 miljoonan euron lainalle niin kyse on sopimusrikkomus ja Osanna kuittaa sen perusteella jo sen 10 miljoonaa euroa sulkutililtä.

Olisi mielenkiintoista kuulla joltakin sopimusjuridiikkaan perehtyneeltä mitä nuo edelliset kohdat tarkoittavat käytännössä ja muutama esimerkki siitä mitä ne koskevat ja eivät koske.

Sopimus on laadittu myös niin epätarkaksi ja tulkinnanvaraiseksi, että eihän tuosta pirukaan ota selvää. Olisivat kirjanneet siihen yksityiskohtaisesti esimerkiksi sen kuka vastaa sopimuksen mukaan siitä rahoituksen hankkimisesta ja sen takaamisesta ja sille mahdollisesti tarvittavien vakuuksien järjestämisestä. Lisäksi sopimus olisi kannattanut laatia symmetriseksi eli Osanna olisi tallettanut saman 10 miljoonaa euroa vakuudeksi jonnekkin yhteisesti hyväksyttyyn pankkiin ja sen saisi kunta kuitata jos ei ala sitä 100 miljoonan euron sijoitusta ilmestyä määräaikaan mennessä.
 
Liittynyt
31.01.2020
Viestejä
281
Tätä järjettömyyttä ei voi myöskään liiaksi painottaa. Joku siis määräsi kaupungin päättäjät ja virkamiehet salaamaan rahoituskohtien lisääksi myös itse Sassin kehittämissuunnitelman jatkotyön aina tuonne 16.1.2020 asti, jolloin suunnitelma valmistui sellaiseksi, että se oli mahdollista tuoda julkiseen päätöksentekoon. Mitkä olivat perusteet salaamiselle, kun hanke kuitenkin on helvetin iso, kallis, julkinen sekä koskettaa jokaista kaupungin ja kunnan asukasta? Tämä ei vaan meikäläisellä mene jakeluun. Kyllähän jostain on pakko löytyä mustaa valkoisella, mihin se 200 000 euroa 'suunnittelun jatkotyössä' käytettiin. Lainaus alla on KMV-lehdestä.

“Sassin kehittämissuunnitelman ajaksi virkamiehet ja päättäjät allekirjoittivat vuoden 2018 lopulla vaitiolo- ja salassapitosopimuksen, koska suunnitelmaan liittyy kolmansia osapuolia. Kehittämissuunnitelman valmistuminen julkista päätöksentekoa vaativalle tasolle kesti vuoden 2020 alkuun.”

===

En tunne lakia, mutta tuo tuolla alla oleva sopimuskohta tarkoittaa sitä, että Lakeside Airpark - jossa ulkomaalaisilla on osake-enemmistö - voi päättää yhtäkkiä muuttaa projektisuunnitelmaa (millainen se on) ihan miten sitä huvittaa. Se voi laittaa projektisuunnitelmaan enemmistöllä vaikka kohdan "Jokaisen rakennuksella kiinalaiselle putkimiehellä tulee olla tästedes kaupungilla saatavissa henkilökohtainen terveydenhoito, ilmainen asuminen, hieronta- sekä muita seksipalveluja, ensiluokkainen kiinalainen ruoka joka tuotetaan päivittäin pikakuljetuksena pääkaupunkiseudulta sekä oikeus ilmaiseen omavalintaiseen perjantaipulloon kaupungin Alkosta", jos Mänttä-Vilppula ei tätä projektisuunntelman uutta kohtaa voi täyttää, ei silloin toimita suunnitelman mukaan jolloin sopimus rikkoontuu. Eli yhtiö voi käytännössä pyytää Yrkeltä projektiin mitä vain tuon 'operatiivisen velvollisuuden' kustannuksella (tuokin hyvin hämärä termi).

Olen samaa mieltä, sopimus on sanamuotojensa puolesta tarkoituksellisesti laadittu erittäin tulkinnanvaraiseksi. Toki voi olla että alkuperäinen sopimuksen laatija on myös sen verran hurmaantunut nokkeluudetaan, että teksti on välillä todella vaikeaselkoista.

Mutta jäädään nyt odottamaan lähipäiviä ja seuraavaa juttua, joka toivottavasti pureutuu juuri tähän mainittuun monitulkintaiseen sopimukseen sekä sopimuksen lakikielen ongelmallisuuteen.

"Yrkellä on operatiivinen velvollisuus varmistaa, että Yhtiö ja Projekti ovat resursoituja ja että ne toimivat Projektisuunnitelman tai myöhemmin hyväksyttävien Projektisuunnitelman uusien versioiden mukaisesti."
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
07.01.2017
Viestejä
522
Ja kuinka nopeaan valitukset käsitellään, ts. joku pistää stopin tuolle hulluudelle?
Tietyissä asioissa voisin uskoa, että hallinto-oikeudet ottaa näitä tärkeämpiä valituksia jonon ohi käsittelyyn versus joku parkkisakon valitus. Eiköhän kaupunginjohtaja ole jo ottanut yhteyttä Hämeenlinnaan asian tiimoilta, on se päätös sitten mitä vaan?
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
212
Bravo Sakari Mäkinen! :sclap:
Hyvä että joku järjen ääni löytyi! Tämä on niin järjetön kuvio lähtökohtaisestikin ja kun vielä kohteena on kauniisti sanottuna hiipuva kunta... Liekkö tämä Auvinen sukua Savonlinnan ex-kaupunginjohtaja-Auviselle, jonka paras puoli oli holtiton ja suurempia työhaluja hillitsevä alkoholismi?
 
Liittynyt
31.01.2020
Viestejä
281
Talouselämässä tuore juttu joka alla. Auvisen mielestä Due Diligence -selvitykseen rahat eivät ole menneet hukkaan. Mihin ne ovat sitten menneet, jos kyseinen selvitys - yllätys yllätys - on julistettu salaiseksi? Ja salattua selvitystä on sitten tarkoitus jatkossa käyttää mahdollisten muiden rahoittajien kanssa??? DD on siis jo kolmas salattu asia tässä hankesopassa.


Hankkeen tiimoilta on jo kustannuttu esimerkiksi niin sanottu due diligence selvitys, jossa käydään läpi sen toteuttamismahdollisuuksia. Auvisen mielestä nämä rahat eivät menneet hukkaan

”Selvitys ei ole sidottu rahoittajaan, joten voimme käyttää sitä myös muiden tahojen kanssa.”




Nyt tuli iso hidaste kohutulle Mänttä-Vilppulan hankkeelle – ”Aika on vihollisemme”

26.2.202014:38päivitetty 26.2.202016:05
MATKAILUSIJOITTAMINENRAKENTAMINEN

Kunnan päätös laittaa rahoja sulkutilille on viety tuomioistuimen harkittavaksi. Asiasta kertoi ensimmäisenä Yle.


Kunnan päätös laittaa rahoja sulkutilille on viety tuomioistuimen harkittavaksi. Asiasta kertoi ensimmäisenä Yle.


Satojen miljoonien miehet. Francesco Osanna ja hänen kumppaninsa Luigi Orcese ovat luvanneet järjestää rahoituksen turistihankkeisiin Tahkolle, Luuumäelle ja Mänttä-Vilppulaan. ERIIKA AHOPELTO


Mänttä-Vilppulaan on suunniteltu isoa, 250 miljoonan euron vapaa-ajan hanketta: pienkonelentokenttä, yritystiloja ja huviloita.

Nyt hankkeen eteen on noussut iso hidaste, joka voi osoittautua jopa esteeksi.
Ylen mukaan kuntalainen nimeltä Sakari Mäkinen on tehnyt asiasta valituksen Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen. Hänen mukaan kunnanvaltuusto päätös laittaa 10 miljoonaa euroa sulkutilille hankkeen varuiksi on laiton.

Lain mukaan kunta ei saa vaarantaa perustehtäviensä hoitoa. Mänttä-Vilppulan talous on heikko. aiemmin Ähtärin pandatalosta tehty takaus kumottiin. Sulkutilille laitettavat rahat voidaan myös tulkita valtiontueksi, joka ei ole sallittua.

Mänttä-Vilppulan kunnanjohtajan Markus Auvisen mukaan valituksesta on haittaa hankkeelle.
”Kyllä tässä mietityttää, miten rahoittaja asiaan suhtautuu. Aika on vihollisemme”, sanoo Auvinen Talouselämälle.

Valituksen käsittely Hämeenlinnassa voi kestää pitkäänkin.
Auvisen mukaan asiasta keskustellaan puhelimitse rahoitusta järjestävän Osanna Advisors yrityksen kanssa. Yhtiötä vetää Francesco Osanna.
Hanke on herättänyt laajaa hämmennystä Suomessa.
Hankkeen tiimoilta on jo kustannuttu esimerkiksi niin sanottu due diligence selvitys, jossa käydään läpi sen toteuttamismahdollisuuksia. Auvisen mielestä nämä rahat eivät menneet hukkaan.

”Selvitys ei ole sidottu rahoittajaan, joten voimme käyttää sitä myös muiden tahojen kanssa.”

===

Alla vielä kuva Arto Lampisen eriävästä 27.1.2020 mielipiteestä, jossa puhutaan mielenkiintoisesta 'kaksinkertaisesta salaamisesta' sekä toki tästä DD-selvityksen salaamisesta. "Sanottiin, että jos et allekirjoita (salassapitosopimusta) lähdet pois". Ei mene ihan laittomasta uhkauksesta, mutta paljastaa kyllä hankkeen päsmäreiden moraalikadon tai painostavan toiminnan, joka muistuttaa enemmän 1970-luvun alun ruotsalaisilta maolaisten harrastamaa kidutusta ja simputusta, kuin demokraattista päätöksentekoa 2020-luvun pienessä suomalaisessa maalaiskaupungissa.

En kehtaisi kyllä tällaisen sekoilun jälkeen, jos joku hanketta ajaneista ja siitä hurmaantuneista kunnanisistä olisin, edes naamaani enää Mänttä-Vilppulan raitilla näyttää. Sen verran paljon on asioita salattu, salattu ja taas kerran salattu, sekä puutaheinää hankkeesta kaupungin virallisissa mielipiteissä puhuttu.


dd_salaus.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
26.02.2020
Viestejä
2
Latinan kaupungin lehdestä 20.2.2020

Tekstin yksi kohta:
Hankkeessa on mukana latinalainen liikemies Francesco Osanna, joka tunnetaan parhaiten kaupungissa entisestä sotatoiminnastaan Casapoundissa ja Fiamma Tricoloressa. Nyt Osanna on täysin muuttanut imagoaan ja ohjaa Osanna Advisors srl: tä, Torre Pontinassa sijaitsevaa yritystä, joka harjoittaa liikesuunnittelua kansainvälisissä suhteissa. Viimeisin veto on Suomen lentokenttäpuisto, valtava projekti, johon Osanna-ryhmä osallistuu yhdessä paikallisen yrityksen ja Luxemburgin rahaston kanssa.
 
Liittynyt
06.12.2019
Viestejä
98
3 puhelua tullut tänään Luxemburgista :hmm:
No voe rähmä, siellä Osannan lakimiesarmeija (eli Luigi) jo hioo kynät sauhuten haastetta. En kyllä olisi äkkiseltään huolissaan, tokkopa puheluihinkaan kannattaa mitenkään reagoida tahi vastailla. Jos huolella laadittu vedätys näyttää kusevan, niin pitää yrittää kipurahoja jostain kaivaa. Tuohan voi olla tyyliin "maineen pilaamisesta X euroa välittömästi, tai asia etenee raastupaan, tai Calabran kartellin perintään" :cool::p

Jos olisivat aidosti sijoittamassa niin ensinnäkin nuo vallan epämääräiset sopimukset, muut ihmeelisyydet ja salassa pidettavät asia auki ja uudelleen käsittelyyn jonkun oikeasti osaavan tahon kanssa, minkä jälkeen rahoittava taho (mikälie) antaa vastaavan escrow-sopparin tms. prosessin etenemiselle. Eikä niin että "on täysi luottamus, sovitaan tarkemmin jatkossa ja muut kootut selitykset".
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
14.07.2019
Viestejä
34
3 puhelua tullut tänään Luxemburgista :hmm:
Hei, toimin tämän Vakavaraisen & Luotettavan rahaston hoitajana. Sivuillamme mainittujen sopimusehtojen mukaisesti puhelumme sekä puheluyrityksemme ovat salassapidettäviä tietoja, joita ei saa luovuttaa kolmansille osapuolille. Kertomalla yrityksistämme olette syyllistynyt sopimusrikkomukseen. Sopimuksen mukaisesti riidat käsitellään Surinamen markkinaoikeudessa riita-asiana. Lakiosastomme Senior Partner Maximillian von Fyffendorf on teihin piakoin yhteydessä.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
263
3 puhelua tullut tänään Luxemburgista :hmm:
Voitko mahdollisesti "hieman" avata sisältöä?

[tulimieleensalatutsopimukset]
Tuskin kuitenkaan liian salaista materiaalia ja allekirjoitettu mitään soppareita?
[/tulimieleensalatutsopimukset]
 
Liittynyt
31.01.2020
Viestejä
281
Jos alkaa tulla Luxista puheluita niin nähtävästi joku on Suomen päästä vuotanut tiedon keskusteluista ulkomaille, josta nyt tämän 'tuntemattoman rahoittajatahon' edustaja sitten kovistelee. En jaksa uskoa että 'heillä' on siellä suomenkielen osaajaa passissa keskusteluja seuraamassa. Kiinnostava kuviosta tulee, jos joku Mänttä-Vilppulasta on ollut yhteydessä suoraan Luxemburgiin, koska silloinhan joku hankkeen vetäjistä tietää rahoittajan. Keskustelumme on nyt koko ajan toivottavasti maan suurimpien medioiden monitoroinnissa, joten pidätään sen takia kommentointi vakavasta aiheesta asiallisena. Olisiko jollakulla mahdollisesti tarve hiljentää tämä keskustelu tai jopa sanktion uhalla uhkailla, että keskustelu tullaan jollain tapaa aiheesta täällä hiljentämään?
 
Liittynyt
05.02.2020
Viestejä
4
En muista asiasta olleen juttua, mutta eikö ketään ole ihmetyttänyt Osannan ulkonäkö? Herra on 41-vuotias, mutta näyttää joulupukilta. Mahdotonta se ei tietenkään ole, mutta jotenkin tulee mieleen, ettei lukuun olisi otettu entisessä elämässä vietettyä kahtakymmentä vankilavuotta.
Voi olla että on vaihtanut jossainvaiheessa identiteetin ja siinä samalla syntymäajan . Uuden passin saaminen, uudella nimellä & syntymäajalla on tuskin Italiassa tai saatika lähi-idässä mahdottomuus !
 

Sampsa

Sysop
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
13.10.2016
Viestejä
8 305
Voitko mahdollisesti "hieman" avata sisältöä?

[tulimieleensalatutsopimukset]
Tuskin kuitenkaan liian salaista materiaalia ja allekirjoitettu mitään soppareita?
[/tulimieleensalatutsopimukset]
Taisit allekirjoittaa salassapitosopimuksen, kun et enempää viitsinyt avata?
Jospa ei ole vastannut noihin soittoihin?
Noita puheluita tulee siis yrittäjälle ympäri maailmaa tuntemattomista numeroista lähes päivittäin tai ainakin viikottain, enkä niitä sen ihmeemmin huomioi tai niihin vastaile. Tuli vasta kolmannen jälkeen mieleen tämä tapaus. Katsotaan jos neljännen kerran vielä soittaa niin vastailen.
 
Liittynyt
06.12.2019
Viestejä
98
Jos Osanna ei osaa edes englantia niin tokkopa suomeakaan. Eli on oltu yhteydessä Italiaan ja sieltä viesti Luxemburgin koijareille. Varmasti on tahoja joilla on halu hiljentää tämä keskustelu, kun asiaa on ajettu kuin käärmettä pulloon ja nyt näyttää jäävän vain paskaa käteen (esim. ylihintainen teollisuuskaatopaikka).

Tämä ketju on mielestäni kansalaisdemokratiaa parhaimmillaan! Jos oltaisiin Kiinassa, niin ylläpito ja kaikki postaajat olisi jo leireillä "uudelleenkoulutettavana" N vuotta.
 
Liittynyt
31.01.2020
Viestejä
281
Juuri tunti takaperin luin tämän YLE:n jutun liittyen rakenteelliseen korruptioon Mikkelissä.




Tapahtumasarja alkoi viime keväänä, kun Mikkelin kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja Satu Taavitsainen (sd.) nosti mielipidekirjoituksessaan(siirryt toiseen palveluun) (Länsi-Savo-lehti) esiin epäilyksiä rakenteellisesta korruptiosta Mikkelin rakennushankkeissa. Taavitsainen viittasi kirjoituksessaan esimerkiksi rakennushankkeisiin, joissa on käytetty poikkeuslupia rakennusten muuttamiseksi suuremmiksi kuin alkuperäisessä kaavassa ja rakennusluvassa on sovittu.

Taavitsainen kertoo kokeneensa syrjintää kaupunginhallituksessa esiin nostamiensa epäilyksien vuoksi. Taavitsaisen mukaan häntä on kaupungintalolla uhattu valtuuston varapuheenjohtajan tehtävästä erottamisella, jos hän ei lopeta rakenteellisesta korruptiosta puhumista ja kirjoittamista.

– Jos tosiasiassa on uhkailua tai epäasiallista suhtautumista korruptioepäilysten esittäjää kohtaan, ei se ole hyvän hallintotavan mukaista eikä sopivaa. Se kuulostaa ylireagoinnilta ja on epäasiallista, Salminen toteaa.

Mikkelin kaupunginhallitus pahoitteli tammikuisessa päätöksessään julkisesti esitetyistä epäilyistä aiheutunutta haittaa yrityksille ja yksityishenkilöille.

Lisäksi kaupunginhallitus totesi, että ”perättömien puheiden levittäminen on paheksuttavaa”.
 
Liittynyt
27.05.2017
Viestejä
3 606
Noita puheluita tulee siis yrittäjälle ympäri maailmaa tuntemattomista numeroista lähes päivittäin tai ainakin viikottain, enkä niitä sen ihmeemmin huomioi tai niihin vastaile. Tuli vasta kolmannen jälkeen mieleen tämä tapaus. Katsotaan jos neljännen kerran vielä soittaa niin vastailen.
Pistähän puhelun äänitys päälle jos tulee uhkailusoittoa Luxemburgista ja ei muuta kuin ketjuun vain kaikkien iloksi kuunneltavaksi tallenne. Luultavasti sellainen skooppi että menee läpi ties mihin lehtiin tältä sivustolta.

Suomen lain mukaan puhelut saa nauhoittaa joissa itse on osallisena:

 
Liittynyt
31.01.2020
Viestejä
281
Sopimuskohdasta 2.4 ei voi valittaa, koska kohta salainen


Jos joku on tekemässä asiasta vielä valitusta hallinto-oikeuteen, niin tiedoksi, että sopimuksen escrow-kohdasta eli tuosta sopimuskohdasta 2.4 ei voi valittaa, koska se on salattu, eli vedetty tässä kaupungin virkamiehille lähetetyssä versiossa yli mustalla tussilla tai mustalla teipillä.

Kohta on siis salattu, eikä sitä näin ollen ole olemassa. Olemattomasta ei luonnollisesti voi valittaa.

Sopimus on laadittu siis todella pirullisesti ja on todennäköistä, että laatija on ammattimainen talousrikollinen. Sopimuskohdasta 2.3. valittaminen tuntuu olevan mahdotonta. Tätä kautta se ensimmäinen tehty valitus on hyvä, koska siinä on nostettu esiin hankkeen ja rahoituksen salailu. Nyt tulisi saada vielä valitus, jossa pureuduttaisiiin siihen, että kaupunki on toiminut vastoin jotain lakia, kun se on salannut riskialttiissa ja kaupungille vahingollisessa sopimuksessa olennaista tietoa niin, ettei siitä olennaisesta tiedosta voi valittaa.

Oma mielipiteeni on, että tällaisten salatuilla sopimuskohdilla tilkatuiden sopimuksen alkuperäiset laatijat sekä ne, jotka ovat vaatineet - nähtävästi suurelta osaa kaupungin päättäjiä kuulematta ja pienessä piirissä - suunnitelman sekä sen rahoituksen salaamista sekä laatineet escrow-sopimuksen, tulisi saattaa toiminnastaan rikosoikeudelliseen vastuuseen.

Mänttä-Vilppulan hanketta vetävien tahojen toiminta on tässä aika kaukana niin sanotusta hyvästä hallintoetiikasta. Moraalikatoa on havaittavissa, ja paljon.

Alla pätkä tekstiä jonka sain aamulla yhdeltä valitusta vielä suunnittelevalta:


"Pyydän kiinnittämään huomiota khall salaiseen pykälään 20.1.2020. Sisältää asiaa, josta ei tiedä. Kun teemme valitustamme, emme voi puuttua pykälään koska on salainen. Eipä tämä avautuminen paljon antanut. Valituksesta tulee hyvä!."



sulku.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
320
Sopimuskohdasta 2.4 ei voi valittaa, koska kohta salainen


Jos joku on tekemässä asiasta vielä valitusta hallinto-oikeuteen, niin tiedoksi, että sopimuksen escrow-kohdasta eli tuosta sopimuskohdasta 2.4 ei voi valittaa, koska se on salattu, eli vedetty tässä kaupungin virkamiehille lähetetyssä versiossa yli mustalla tussilla tai mustalla teipillä.

Kohta on siis salattu, eikä sitä näin ollen ole olemassa. Olemattomasta ei luonnollisesti voi valittaa.

Sopimus on laadittu siis todella pirullisesti ja on todennäköistä, että laatija on ammattimanen talousrikollinen. Sopimuskohdasta 2.3. valittaminen tuntuu olevan mahdotonta. Tätä kautta se ensimmäinen tehty valitus on hyvä, koska siinä on nostettu esiin hankkeen ja rahoituksen salailu. Nyt tulisi saada vielä valitus, jossa pureuduttaisiiin siihen, että kaupunki on toiminut vastoin jotain lakia, kun se on salannut riskialttiissa ja kaupungille vahingollisessa sopimuksessa olennaista tietoa niin, ettei siitä olennaisesta tiedosta voi valittaa.
Jos tuo on aito kopio siitä sopparista (edit, juu kunnan sivuilla olevasta prjusta pätkä), niin jotenkin tuntuu oleva ristiriidassa täälläkin lainattujen blogi kirjoitusten kanssa.

Kunta on nyt säästänyt väärässä paikkaa jos ei ole raaskinut tuota näyttää omalle lakimiehelle varmistaen että se on myös sen lukunet ja ymmärtänyt asiayhteyden.

Joo, en usko että salatussa kohtaa on mitää sellaista mikä pistäisi kaikki päälaelleen, vaan pelkään että vain tilannetta pahentavaa.

Muuten, mikä tuon "Lainaaja" "lainanottaja","Lainanantaja", ja "lainanajajalle", summa siis vaateen sattuessa käytetään Lainanajajalle , harvinainen termi ainakin hakukoneiden tulosten perusteella.
Edit tulee mieleen kääntäjän kukkasia, mutta en rohkene ammattilaisen käännöstä kritisoimaan.

Prju on toki paljon pidempi, missä sitten väännetty enemmän asiaa, tosin osa maalikolle terveemmän oloista ja sitten noita ympäripyöreitä, jotka enemmänkin sellaisia tavoitteita kahden toisensa tuntavan ja luotettavan välisestä muistioista, jonka toinen osapuoli on tehnyt.


Sopimus on laadittu siis todella pirullisesti ja on todennäköistä, että laatija on ammattimanen talousrikollinen.
Väistämättä tulee mieleen uutisoinnit missä jotain on lypsetty huolella.

Mutta missä se kunnan lakimies on luurannut kun näitä soppareita on hierottu.


Edit:
Lainanottaja, lainanantaja, tallettaja, kolme sopijaa, tallettaja kunta ? Lainanottaja?, Lainanantaja ?
Edit siellähän ne oli.
Lainanottaja - Lakeside Airpark Finland
Lainanantaja - Osana ACI suomessa
Tallettaja - Kaupunki

Lainanantaja on se jolle rahat on menossa jos tallettaja ei täytä ehtoja.

Lainanantaja määrittää pankin

Yhdessä määritetään agentti, joka luottaa sitten kaikkiin saamiinsa ohjeisiin ja niiden aitoituteen.


Edit:
Sopparissa "määritelmät ja tulkinnat"
mm. termejä joita ei salaamattomassa tekstissä pahemmin näy.
Velkakirja
Rahoitusasiakirja
Lainajärjestelysopimus
Vakuus
Vakuusasiakirja.
Yhteistyösopimus

Voi arvailla mitä salatussa kohdassa on käsitelty (jos nuo termit siihen upottaa, niin ei montaa muuta sanaa enään mahdu), tosin sen sisällöstä vihjataan Liite 1 (vakuusasiakirja).


Edit vielä.

Salaamisesta, muita osapuoli sopimuksessa ei ilmeisesti ole, niin mitä salattavaa tuossa kohtaa on, joka kunan lakimiehenkin mielestä olisi salattavaa (Osana ryhmän mielestä voi toki olla paljonkin salattavaa)
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
961
Voisiko olla niinkin hölmö juttu, että tuo jälkimmäinen kappale on vahingossa jäänyt salaamatta tuossa liitteessä ja Auvinen & kumppanit luulee että salattu kohta ei ole julkisesti tiedossa. Ja tästä johtuen Auvinen edelleen puhuu tilistä sanoilla: "Tämä talletustili ei ole laina, takaus tai muu vakuus kenellekään. Se on kaupungin oma, kolmen vuoden määräaikainen tili."
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
320
Voisiko olla niinkin hölmö juttu, että tuo jälkimmäinen kappale on vahingossa jäänyt salaamatta tuossa liitteessä ja Auvinen & kumppanit luulee että salattu kohta ei ole julkisesti tiedossa. Ja tästä johtuen Auvinen edelleen puhuu tilistä sanoilla: "Tämä talletustili ei ole laina, takaus tai muu vakuus kenellekään. Se on kaupungin oma, kolmen vuoden määräaikainen tili."
No sitten... tuo on jo aika kova syyte ja jos tosiaan noin, niin no, en uskalla kirjoittaa.
 
Liittynyt
31.01.2020
Viestejä
281
Voi myös olla, että kunnan ylimpiä päättäjiä on painostettu hyväksymään ja allekirjoittamaan sopimus tavalla tai toisella.

Luumäki-hankkeeseen tämä Mänttä-Vilppulan rahoitussopimuksen viivästyminen on vaikuttanut siten, että siellä 100 000 000 euron rahoitus tipahtikin yhtäkkiä tämän M-V:n valituksen teon myötä vain 30 000 000 euroon.

Oma teoriani suunnitelmasta puhaltaa tuo sulkutilisumma:

Mänttä-Vilppulan puhalluksen on suunnitellut suomalainen luonnollinen henkilö / suomalasia luonnolliisia henkilöitä yhdessä luotettavan asianajajansa kanssa ja mahdollisesti Lappeenrannan suunnalla. Vanhentunut puuliima ja Huhtiniemi haisevat hankkeessa vahvasti.

Englantilaiset liikemiehet ovat luvanneet järjestää koijareille - mikäli sulkutilisumma saadaan - kultaisen viisumin, minkä lisäksi nämä saavat provisiona käteen 15-20 % tuita kymmenen miljoonan summasta. Kultaisen viisumin avulla muutto Saudi-Arabiaan, jossa voi sitten lekotella eläkepäivät varastetuilla kunnan varoilla. Luumäen ja Tahkon hankkeet ovat lumehankkeita (kummassakaan ei ole kaupunki tai kunta mukana) joita on käytetty enimmäkseen Osannan vaikutusvallan ja julkisuuden vahvistamiseksi Suomessa.

Teemme vain koko ajan oletuksia siitä, että tuo kohta 2.4 olisi julkisesti tiedossa, mutta tosiasiallsestihan se on salattu. Emme siis voi tietää, mitä tuolla lukee.

Salatusta hankesuunnitelmasta, jossa on salaisia rahoituselementtejä, jotka molemmat vaiettu ja salattu valtuutettujen puolipakolla allekirjottamen vaitiolo- ja salaissopimusten avulla, tuodaan julkiseen kokoukseen allekirjoitettavaksi sopimus, jossa salattu kohta.

Kuulostaa erittäin epäilyttävältä. Tässä on kyse kaupungin julkisen jätttimäisen ja ylihintaisen elinvoimahankkeem moninkertaisesta salaamisesta, joka vaatii jonkinlaista rikostutkintaa.

Kiva olisi tietää, voiko poliisi ottaa tapausta tutkittavakseen, eli löytyykö jostain pykäliä siitä, että 'olennaista on päätöksenteossa jätetty kertomatta' tai 'valtuutettuja on johdettu harhaan olennaisia ja kaupungille epäedullisia sopimusyksityiskohtia kertomatta'.

Toivottavasti joku asianajaja lukee tätä sivustoa ja vastaa huutoomme. Alla muuten Kalevan juttu, jossa kerrotaan rikosilmoituksia tehdyn 'kunnan toimintaan' liittyen Muhoksella.


 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
320
Voi olla että on vaihtanut jossainvaiheessa identiteetin ja siinä samalla syntymäajan . Uuden passin saaminen, uudella nimellä & syntymäajalla on tuskin Italiassa tai saatika lähi-idässä mahdottomuus !
Tusta tuli mieleen, onko kukaan kehdannut pyytää papereita näyttään. (siis muualla kuin lentoasemalla)
 
Liittynyt
31.01.2020
Viestejä
281
Olisi myös hienoa, jos nuo salaiset sopimuspaperit tai ainakin osa niistä vuotaisi ainakin osittain julkisuuteen :)
 
Liittynyt
27.05.2017
Viestejä
3 606
Jos joku tuota valitusta hallinto-oikeuteen tekee, niin kannattaa mukaan laittaa myös ehdottomasti tuokin valtiontuki kohta heti valituksen ensimmäisessä vaiheessa:


"HÄNEN mukaansa suunniteltu sulkutili näyttäisi olevan valtiontukea EU-oikeudellisessa merkityksessä. ”Tässä tulisi tehdä valtiontukiarviointi”, Muukkonen tulkitsee."

Lisäksi kannattaa tilata Vaasan hallinto-oikeudesta tuo tuomio ja hyödyntää samoja argumentteja:


"Vaasan hallinto-oikeus: Ähtärin kaupunki ei olisi saanut antaa miljoonien takauksia eläinpuistolle
Hallinto-oikeuden mielestä vakuudet eivät olleet riittävät ja riski oli kunnalle liian suuri."
 
Liittynyt
07.01.2017
Viestejä
522
Sama kuvio tässä ehkä on kuin Sunny Car Centerissä, paikallinen hölmöksi heittäytyvä Columbo "joutuu rikoksen uhriksi" tyyliin lähettää väkisin rahaa prinsessoille, mutta on juonessa mukana jollain veivauksella. Tämä siis teoriatasolla, en halua puheluita benelux-maista.
 
Liittynyt
31.01.2020
Viestejä
281
Ensimmäisen käden oletusta on siitä, että kaupunkikin olisi jotenkin sekaantunut tuon hämärän sopimuksen laatimiseen. Voisiko potentiaalista riskiä mahdollisen puhalluksen valmistelemisesta pienentää se, että hankkeeseen liittyvää sopimusta on ruuvattu 'pienellä paikkakunnalle jota kukaan ei kuitenkaan missään huomaa'? Vai ajatellaanko jossain päin Suomea, että Mänttä-Vilppulan väki on vain sen verran yksinkertasta, tyhmää ja lukutaidonta, että se on helposti höynäytettävissä.
 
Liittynyt
27.05.2017
Viestejä
3 606
Ensimmäisen käden oletusta on siitä, että kaupunkikin olisi jotenkin sekaantunut tuon hämärän sopimuksen laatimiseen. Voisiko potentiaalista riskiä mahdollisen puhalluksen valmistelemisesta pienentää se, että hankkeeseen liittyvää sopimusta on ruuvattu 'pienellä paikkakunnalle jota kukaan ei kuitenkaan missään huomaa'? Vai ajatellaanko jossain päin Suomea, että Mänttä-Vilppulan väki on vain sen verran yksinkertasta, tyhmää ja lukutaidonta, että se on helposti höynäytettävissä.
Taitaa jokaisesta taantuvasta muuttotappioalueen kunnasta Suomesta löytyä samanlaisia hölmöjä päättäjiä jotka innolla ovat lähdössä mukaan "sioittajiksi" jos joku lupailee kuuta taivaalta. Tosin harvassa kunnassa kuitenkaan niin hölmöjä tapauksia löytyy että ei juuri kenelläkään lamppu syty kun joku lupailee jonnekkin keskelle hevonvittua sorakentälle 250 miljoonan euron "sioitusta". Yleensä puhallukset taitavat olla luokkaa 10 tai 100 kertaa pienemmässä kokoluokassa.
 
Liittynyt
31.01.2020
Viestejä
281
Kannattaa varmaan etsiä linkkejä kaupungin ja hankkeen englantilaisten sekä italaialaisten organisaattoreiden väliltä ennen sitä syksyä 2018 eli salaamista. Jos kaupunki kieltää kaikissa haastatteluissa mitään vilunkia tapahtuneen ja vielä keväämmälläkin selittää, että kaikki on ok, niin aika varmaa on silloin, että peitellään 'lakipykäliin ja asian ei-julkisuuteen' vedoten jotain. Silloin on aika varmaa, että kaupungin virkamiehiä on ollut myös mukana sopimusta järjestelemässä.
 
Liittynyt
15.02.2020
Viestejä
15
Luumäki-hankkeeseen tämä Mänttä-Vilppulan rahoitussopimuksen viivästyminen on vaikuttanut siten, että siellä 100 000 000 euron rahoitus tipahtikin yhtäkkiä tämän M-V:n valituksen teon myötä vain 30 000 000 euroon.

Mistä löytyy tuo tieto rahoituksen vähentymisestä? Vois tutkia sitä juttua.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
83 856
Viestejä
1 724 652
Jäsenet
37 263
Uusin jäsen
Arto hyttinen

Hinta.fi

Ylös Bottom