Laadukkaat nappikuulokkeet?

Liittynyt
08.12.2018
Viestejä
1 504
Tänään tulivat omat XM4:t. Pitää nyt vielä tutkia lisää ja säätää, mutta ensivaikutelma 15min testauksella on, että mitähän paskaa tuli taas ostettua. Istuvuus korviin on vähän niin ja näin, noise canceling ei tunnu tekevän mitään ja musiikkia toistettaessa äänenlaatu on Jabra Elite Active 75t:n jälkeen korkeintaan välttävä (matalien äänten toisto on heikkoa ja ääni alkaa rasittamaan korvia hetkessä). Lisäksi softa ilmeisesti vaatii jotain helkutin rekisteröintiä Sonyn palveluun ennen kuin kaikki ominaisuudet ovat edes käytössä. Bonuksena pakkauskin on ilmeisesti ekologisten arvojen vuoksi jotain kananmunakennoissa käytettyä kierrätyspahvia. Ei nyt ainakaan alkuun tosiaan vakuuta...

Oliko jossakin listattuna suositeltavia asetuksia, jotta saisi näissä edes äänenlaadun hyväksi?
Kokeiles normitulppia. Noi foamit vuotaa ainakin mulla siihen malliin joka koossa että soundi on mitä sattuu. Nappasin jostain vanhoista kokeeksi perus silikonit ja heps, basso löytyi ja soundi asettui heti. Jouduin hieman leikkaamaankin sitä alapäätä kun oli jo liian tuhtia. Äänikuva myös asettui napakasti keskelle. Kyllä siellä siis hyvä soundi on jemmassa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 658
Lähtisin kyllä myös tarkastelemaan niitä sovitteita, erityisesti jos/kun ANC ei tunnu tekevän mitään. XM4:ssä on kyllä hyvä ANC.

Mutta itselläkin ne vaihtui Linkbuds S:ään, koska XM4 on edelleen aika isokokoinen, ja istuvuus siksi hieman huono.
 
Liittynyt
18.12.2016
Viestejä
369
Sennheiser Momentum True Wireless 3 -kuulokkeet ovat olleet pari kuukautta käytössä. Ei nyt olleet talviurheiluun parhaat mahdolliset. Näillä pärjää, jos hiihto- tai pyörälenkki on maksimissaan tunnin. Sen jälkeen alkaa pipo kastua hiestä sen verran, että kuulokkeiden kosketustoiminnot tekevät omiaan. Muut kosketukset saa pois, mutta sitten kuulokeet menevät paritustilaan ja toisto katkeaa. Tämä ongelma ratkesi tosin yllättäen, mutta kelvottomalla tavalla. Vasen kuuloke mykistyi, eikä lähtenyt lataamaan. Lenkille lähtiessä toisesta napista oli virta lopussa, joten lenkillä kuuntelin podcastia toisella korvalla. Kun nappi on vaan yhdessä korvassa, niin eipä mene kuulokkeet paritustilaankaan.

Transparency modea ajattelin käyttää pyöräillessä, mutta eihän siitäkään mitään tule. Korviin tulee vaan suhinaa vauhdin kasvaessa, joten piti sekin moodi hylätä.

Nyt kun nuo pitää lähettää takaisin, niin mietin samalla vaihtoa toisiin. Olisikohan Apple Airpods Pro 2 parempi vaihtoehto? Onko niissäkin paritus kosketuseleillä, joka sitten menee itsekseen päälle?
Talvipyöräily ja hiihto jäänyt käytännössä kokonaan TWS3 kanssa. Pipon kanssa jo tuntuvat vähän hassuilta.

Aikoinaan Airpods Pro kuulokkeiden kanssa tuli fillaroitua läpi talven ja hiihdettyä. En muista, että olisi ongelmia ollut. Airpods Pro kuulokkeissa kontrollit ei ehkä ole ihan niin herkällä kohdalla, kun ovat ”stemmissä”. Jos siis verrataan Sennheiseriin.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527
Jabrat on yliampuvalla bassolla varustetut, jos korvat on tottunut bassojyrään niin tottakai kaikki neutraalimmat napit kuulostaa laihabassoisilta.
Ei kyse ole pelkästään siitä. Lähes flatti-asetuksilla olevilla Geneleceillä kuuntelen kotona ja EQ:lla olen säätänyt äänen miellyttäväksi Jabroissakin. Näillä ei samaa tunnu saavan aikaiseksi ihan helpolla. Vaikuttaisi johtuvan ainakin osittain näiden epämääräisestä istuvuudesta omiin korviin. Ääni tuntuu olevan tosi herkästi "puhelinkoppimainen" ja ilmavuus puuttuu. M-kokoiset korvanapit ovat kuitenkin parhaat, eli S on liian pieni ja L liian iso.

Näitä pitää asetella paikoilleen vähän enemmän kuin välittäisin, mutta nyt kun sain nämä säädettyä kutakuinkin kohdalleen ja asetuksista laitoin päälle "Priority on Sound Qualityn" ja "DSEE Extremen" sopivilla EQ-säädöillä, niin kuulostaa kyllä ihan hyvältä, mutta heti jos korvia liikuttaa, niin matalat taajuudet katoavat. Ei sillä, että korvia koko ajan tarkoituksella heiluttelisin, mutta mm. salilla ja urheillessa kaikenlaisia irvistyksiä pukkaa väkisinkin.

Enkä tosiaan tiedä vaikuttaako tuo DSEE oikeasti edes mihinkään, mutta olkoon nyt sekin päällä ainakin testimielessä.

Pari uutta huomiota/kysymystä:

- Jos vaihtaa kosketuspainikkeiden asetuksia, kuulokkeet on ilmeisesti aina pakko käynnistää uusiksi?
- Jos laittaa toiseen nappiin volumesäädöt ja toiseen playback controllin, niin ilmeisesti ei ole mahdollista määritellä noiden lisäksi jotain muuta painikeyhdistelmää, jolla voisi vaihtaa ANC:n asetuksia? Eli se on aina joko tai? Mieluiten laittaisin täysin kustomoidut asetukset, joissa on samoja asetuksia ristiin eri napeissa, mutta lieneeköhän mahdollista, kun ei ainakaan ihan heti sellaista optiota löytynyt tuolta softasta?
- Napit saa sammumaan automaattisesti kun ne ottaa pois korvista, mutta saako tämän automatic off -ominaisuuden aikarajaa määriteltyä itse?
- Saako jostakin säädettyä kosketusnappeja painettaessa tulevien piippausten voimakkuutta? Se ei tunnu muuttuvan automaattisesti äänenvoimakkuuden mukana ja nyt jos musiikki soi jo muutenkin kohtuullisella voimakkuudella ja haluaa säätää sitä vielä kovemmaksi, ei piippausta kuule välttämättä lainkaan.

Kokeiles normitulppia. Noi foamit vuotaa ainakin mulla siihen malliin joka koossa että soundi on mitä sattuu. Nappasin jostain vanhoista kokeeksi perus silikonit ja heps, basso löytyi ja soundi asettui heti. Jouduin hieman leikkaamaankin sitä alapäätä kun oli jo liian tuhtia. Äänikuva myös asettui napakasti keskelle. Kyllä siellä siis hyvä soundi on jemmassa.
Pitää kokeilla, mutta toisaalta juuri siksi halusin näitä testata, kun Jabrojen silikonit eivät meinaa pysyä paikoillaan korvissa (aiheuttaen juuri samaa ongelmaa) ja vähän toivoin että nämä pysyisivät paremmin ja tiiviimmin paikoillaan. Tuntuvat itse asiassa pysyvänkin, mutta nappien asennosta ovat vaan aika tarkat.

Ensivaikutelma oli tosiaan karu, mutta kyllä nämä nyt alkavat vaikuttamaan jo paremmilta.
Lähtisin kyllä myös tarkastelemaan niitä sovitteita, erityisesti jos/kun ANC ei tunnu tekevän mitään. XM4:ssä on kyllä hyvä ANC.

Mutta itselläkin ne vaihtui Linkbuds S:ään, koska XM4 on edelleen aika isokokoinen, ja istuvuus siksi hieman huono.
Koko näissä ei ole minulle ongelma, mutta jotenkin tuo muotoilu voisi muuten olla vähän parempi.

ANC kyllä toimii selvästi, mutta ainakaan kotioloissa en huomannut sen tekevän mitään mainittavaa television taustaäänille ja muulle puheensorinalle. Lähinnä tarvitsen sitä muutenkin vain fillaroidessa tuulen kohinan poistamiseen, joten täytyy testata sitä erikseen.

Nappien firmis näyttää olevan versiota 1.5.0. Joillakin se on ollut 2.5.1. Uudempaa ei kuitenkaan näytä irtoavan näihin OTA-päivityksenä. Mikähän juttu tuo on? Valmistusaika on pakkauksessa olevan tarran mukaan ilmeisesti 10/2022 (malli YY2948).

Redditissä on tosin jotain keskustelua, että joillakin on ANC ollut tuolla 2.5.1 versiolla huonompi:

Viimeksi muokattu:
Liittynyt
08.12.2018
Viestejä
1 504
Pitää kokeilla, mutta toisaalta juuri siksi halusin näitä testata, kun Jabrojen silikonit eivät meinaa pysyä paikoillaan korvissa (aiheuttaen juuri samaa ongelmaa) ja vähän toivoin että nämä pysyisivät paremmin ja tiiviimmin paikoillaan. Tuntuvat itse asiassa pysyvänkin, mutta nappien asennosta ovat vaan aika tarkat.
Noissa on hyvin vaatimaton määrä sitä foamia jotta ne tukkis korvakäytävän tiiviisti ja pysyis paikoillaan. Ääni muuttuu kun avaa suuta tai puree purkkaa jne.
En osaa sanoa kuinka tehokas nc näissä on muihin verrattuna kun ei ole ennen ollut semmosta ominaisuutta napeissa. Bassoa tulee jostain syystä enemmän kun se on päällä.
Dsee tuntuu vain kompressoivan ääntä ja tekevän jotain ylimääräistä äänelle, en tykkää.
Komentoja en ole itsekään jaksanut juuri opetella kun ei ole ollut tarvetta.
 
Liittynyt
17.09.2020
Viestejä
1 760
Tänään tulivat omat XM4:t. Pitää nyt vielä tutkia lisää ja säätää, mutta ensivaikutelma 15min testauksella on, että mitähän paskaa tuli taas ostettua. Istuvuus korviin on vähän niin ja näin, noise canceling ei tunnu tekevän mitään ja musiikkia toistettaessa äänenlaatu on Jabra Elite Active 75t:n jälkeen korkeintaan välttävä (matalien äänten toisto on heikkoa ja ääni alkaa rasittamaan korvia hetkessä). Lisäksi softa ilmeisesti vaatii jotain helkutin rekisteröintiä Sonyn palveluun ennen kuin kaikki ominaisuudet ovat edes käytössä. Bonuksena pakkauskin on ilmeisesti ekologisten arvojen vuoksi jotain kananmunakennoissa käytettyä kierrätyspahvia. Ei nyt ainakaan alkuun tosiaan vakuuta...

Oliko jossakin listattuna suositeltavia asetuksia, jotta saisi näissä edes äänenlaadun hyväksi?

Edit.
Karun alkuvaikutelman jälkeen alkaa vaikuttamaan nyt vähän paremmalta. Kommentteja myöhemmissä viesteissä.
Tässä omat yleisasetukset PowerAmpissa. Tuosta sitten ruuvausta basson osalta tilanteen mukaan. Pääasiassa kuuntelen metallia, joten säätö sen mukaan.

Itse olen tykästynyt näihin ja ajan kanssa yhä enemmän.

Screenshot_20230131-231615~2.png
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527
Tässä omat yleisasetukset PowerAmpissa. Tuosta sitten ruuvausta basson osalta tilanteen mukaan. Pääasiassa kuuntelen metallia, joten säätö sen mukaan.

Itse olen tykästynyt näihin ja ajan kanssa yhä enemmän.

Ok, kiitos, mutta Poweramp ei taida toimi Spotifyn tai muidenkaan streamauspalveluiden kanssa ja vaikka jollakin kikalla toimisikin, niin ei jaksa viritellä mitään ylimääräistä softaa väliin. Ei nappaa enää herran vuonna 2023 säätää erillisten mp3/flac-tiedostojen kanssa.

Ja on kyllä sellainen V-mallin käyrä tuossa sun EQ:ssa, että eipä se paljon muulle kuin metallimusiikille taida sopia muutenkaan. :D
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.09.2020
Viestejä
1 760
Ok, kiitos, mutta Poweramp taida Spotifyn tai muidenkaan streamauspalveluiden kanssa toimia ja vaikka jollakin kikalla toimisikin, niin ei jaksa viritellä mitään ylimääräistä softaa väliin. Ei nappaa enää herran vuonna 2023 säätää erillisten mp3/flac-tiedostojen kanssa.
Nimenomaan toimii Spotifyn kanssa. Sonyn softaa käytän vastamelutoiminnon säätöön, ja eq tuolla PowerAmpilla.

Tarkoittaa käytännössä sitä, että laitan Spotifyn soimaan. Ilman tuota PowerAmpia, olisin heittänyt kaikki luurit ja napit roskikseen. Hirveää skeidaa oli kaikki. En muista montako euroa maksaa tää appi, mutta on ollut sen arvoinen (ja enemmän).
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527
Noissa on hyvin vaatimaton määrä sitä foamia jotta ne tukkis korvakäytävän tiiviisti ja pysyis paikoillaan. Ääni muuttuu kun avaa suuta tai puree purkkaa jne.
En osaa sanoa kuinka tehokas nc näissä on muihin verrattuna kun ei ole ennen ollut semmosta ominaisuutta napeissa. Bassoa tulee jostain syystä enemmän kun se on päällä.
Amazonista saisi XM4-yhteensopivat Complyt reilulla parilla kympillä. Pitää varmaan tilata tuollaiset sitten kun on sieltä jotain muutakin tilattavaa.

Nimenomaan toimii Spotifyn kanssa. Sonyn softaa käytän vastamelutoiminnon säätöön, ja eq tuolla PowerAmpilla.

Tarkoittaa käytännössä sitä, että laitan Spotifyn soimaan. Ilman tuota PowerAmpia, olisin heittänyt kaikki luurit ja napit roskikseen. Hirveää skeidaa oli kaikki. En muista montako euroa maksaa tää appi, mutta on ollut sen arvoinen (ja enemmän).
Ok, tuon softan esittelysivulta sai toisenlaisen kuvan ja joku keskustelukin sanoi vaan että "toimii Spotifyn kanssa vain jos muuntaa biisit ensin tiedostoiksi". Varmaan vanhaa tietoa sitten.
 
Liittynyt
17.09.2020
Viestejä
1 760
Amazonista saisi XM4-yhteensopivat Complyt reilulla parilla kympillä. Pitää varmaan tilata tuollaiset sitten kun on sieltä jotain muutakin tilattavaa.

Ok, tuon softan esittelysivulta sai toisenlaisen kuvan ja joku keskustelukin sanoi vaan että "toimii Spotifyn kanssa vain jos muuntaa biisit ensin tiedostoiksi". Varmaan vanhaa tietoa sitten.
Huom. Kyseessä siis PowerAmp Equalizer!
 
Liittynyt
13.01.2017
Viestejä
4 627
Lähti Truthear Hola tilaukseen Amazooniasta samalla kun pisti 5800X3D kiven tilaukseen.
Saa nähdä miten pärjää Chu-nappeja vastaan. Chut toimivat nytkin erinomaisesti parin päivän työmatkalla kun niiden kaverina on Qudelix 5K.
 
Liittynyt
27.07.2022
Viestejä
30
Hei olisko kellään fairphonen nappikuulokkeita ? Haluaisin mielipiteesi minkälaiset on ? Vapaa muotoisena.
 
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
1 465
Lähti Truthear Hola tilaukseen Amazooniasta samalla kun pisti 5800X3D kiven tilaukseen.
Saa nähdä miten pärjää Chu-nappeja vastaan. Chut toimivat nytkin erinomaisesti parin päivän työmatkalla kun niiden kaverina on Qudelix 5K.
Tarkoitus on tilailla itsekin vielä Hola, niin teen vertailun kolmikosta Chu, Hola ja Salnotes Zero. Moondropin Quarks DSP saattaa tulla neljäntenä samaan juttuun.

Salnotes Zero on mielestäni parempi ja tasapainoisempi versio Chu:sta, joka on varsin ohut ja hyökkäävä.
 
Liittynyt
09.12.2017
Viestejä
20
Ostin Jabra elite 4 active kuulokkeet. Pystynkö millään säädöillä tms. vaikuttamaan siihen, että askelten töminä ei kuuluisi niin kovaa?
 
Liittynyt
09.12.2017
Viestejä
20
Hmmm, itselläni samat napit ja käytän paljon lenkillä ja kotona touhutessa. Käytännössä aina anc päällä enkä ole moista ongelmaa kokenut. Ehkä voit koittaa erikokoisia tulppia.
Täytyy kokeilla, auttaisiko niiden vaihto. Mullakin oli anc päällä, mutta säädetty niin, että kuulin liikenteen ääntäkin. Mä en oikein tiedä, miten syvälle korviin noi pitäis mennä vai ei kovin syvälle. Eli että minkäkokoiset tulpat sitten pitäis olla…
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
09.12.2017
Viestejä
20
Hmmm, itselläni samat napit ja käytän paljon lenkillä ja kotona touhutessa. Käytännössä aina anc päällä enkä ole moista ongelmaa kokenut. Ehkä voit koittaa erikokoisia tulppia.
Kokeilin nyt ihan tässä kotona eritulppia, mutta kyllänoi parhaimmilta tuntuu, mitkä mulla niissä oli. Ja ihan samalla tavalla tuntui kuuluvan askeleet kaikilla tulpilla. Mä kuuntelen näillä äänikirjoja tai podcasteja. En tiedä, onko tällä vaikutusta. Siis ettäjos kuuntelis musiikkia, niin kuuluisko sitten omat askeleet niin hyvin.
 
Liittynyt
29.12.2017
Viestejä
726

No tuo saattaa selittää, kuuntelen 100% musiikkia.
 
Liittynyt
18.05.2020
Viestejä
142
Kokeilin nyt ihan tässä kotona eritulppia, mutta kyllänoi parhaimmilta tuntuu, mitkä mulla niissä oli. Ja ihan samalla tavalla tuntui kuuluvan askeleet kaikilla tulpilla. Mä kuuntelen näillä äänikirjoja tai podcasteja. En tiedä, onko tällä vaikutusta. Siis ettäjos kuuntelis musiikkia, niin kuuluisko sitten omat askeleet niin hyvin.
Itsellä samat kuulokkeet ostettu hiljattain ja kokeilin tuossa aiemmin ulkona kävellessä podcastin kuuntelemista. ANC-moodi päällä ei kyllä kuulunut kyllä yhtään mitään ulkopuolista ääntä edes hiljaisissa kohdissa. Eri asia sitten sillä HearThrough asetuksella jota itse käytän suurin osa ajasta. Mulla on käytössä ne pienimmät kumit, jotka istuu tosi napakasti omana korvaan.
 
Liittynyt
13.01.2017
Viestejä
4 627
Lähti Truthear Hola tilaukseen Amazooniasta samalla kun pisti 5800X3D kiven tilaukseen.
Saa nähdä miten pärjää Chu-nappeja vastaan. Chut toimivat nytkin erinomaisesti parin päivän työmatkalla kun niiden kaverina on Qudelix 5K.
Noniin, nyt tuli sekä Hola että varafiltterit Aria SE nappeihin (joiden filtterin hajotin).
Halot on tosiaan hyvät hintaisekseen. Ei niin kirkkaat yläpäältään kuin Chu ja bassoa hieman enemmän (määrällisesti ei laadullisesti).

Arian korjaus meni vähän räpeltämiseksi kun en tajunnut että metalli-meshin alla oli vielä valkoinen akustinen filtteri joka piti myös poistaa. Tämän takia meni sitten kaksi akustista filtteriä päällekkäin jonka takia filtterin vaihto piti tehdä uudestaan kun kanavabalanssi oli päin mäntyä.
Vaihdoin vielä toisenkin napin filtterit varmuuden vuoksi.
Mutta nyt kuitenkin kanavat on täysin balanssissa. Eipä näitä Aria SE nappeja kyllä voi haukkua nyt kun ne on kunnossa.
Filttereitä on yli tusina jäljellä, ja ne sopivat myös Chu-nappeihin. Eiköhän näillä pärjätä jonkin aikaa.

...kunnes hifihammas iskee jälleen kun näen Truthear Hexat vihdoinkin saksanmaan Amazonin valikoimassa.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
09.12.2017
Viestejä
20
Itsellä samat kuulokkeet ostettu hiljattain ja kokeilin tuossa aiemmin ulkona kävellessä podcastin kuuntelemista. ANC-moodi päällä ei kyllä kuulunut kyllä yhtään mitään ulkopuolista ääntä edes hiljaisissa kohdissa. Eri asia sitten sillä HearThrough asetuksella jota itse käytän suurin osa ajasta. Mulla on käytössä ne pienimmät kumit, jotka istuu tosi napakasti omana korvaan.
Ei se mullakaan ulkopuolinen ääni ole, vaan askeleet kaikuu päässä. Vaikea selittää, korvien välissä ilmeisesti sitten vika :lol:
 
Liittynyt
13.01.2017
Viestejä
4 627
Ei se mullakaan ulkopuolinen ääni ole, vaan askeleet kaikuu päässä. Vaikea selittää, korvien välissä ilmeisesti sitten vika :lol:
Tuosta taitaa olla kyse.
Peruskauraa passiivisesti hyvin eristävissä napeissa.
 
Liittynyt
09.12.2017
Viestejä
20
Tuosta taitaa olla kyse.
Peruskauraa passiivisesti hyvin eristävissä napeissa.
Kiitos! Tästä taitaa olla kyse :):thumbsup:
 
Liittynyt
09.12.2017
Viestejä
20
Tuosta taitaa olla kyse.
Peruskauraa passiivisesti hyvin eristävissä napeissa.
Mietin vaan sitä, että eikö sitten kannatakaan pitää anc:tä päällä? Tolla hearthrough asetuksella kuuluu tuulen suhinatkin.
 
Liittynyt
13.01.2017
Viestejä
4 627
Ei kyllä kovin kummoiselta vaikuta langattomien nappikuulokkeiden elinikä ihan yleisellä tasolla. Kolme vuotta vanhojen Edifier TWS6 nappien akku kestää enää puolisen tuntia, täysin samaa vikaa myös Sony wf-1000xm3 napeissa jotka veli osti samoihin aikoihin.

En kyllä näillä kokemuksilla enää osta kalliita langattomia nappeja. Joku kolmen kympin Creative Outlier v3 menee vielä.

EDIT: Tuli pistettyä KB9P bluetooth-dongle tilaukseen Kiinasta. Arvoin Sennheiser BTD600, Creative BT-W4 ja KB9P välillä. Ilmeisesti Senkussa on karsea kantama pienen kokonsa takia ja Creative onkin sitten turhankin kallis. KB9P pystyy ohjelmoimaan samaan tapaan kuin Qudelixin joten se sitten valikoitui omaan käyttöön parhaaksi, eikä ole hinnalla pilattu.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 163

Joku käyttäjä raportoi, että sen Sonyn WF-1000XM4 kuulokkeet räjähtivät kun olivat latauskotelossa. Sonyltä on tullut joulukuussa firmware-päivitys kuulokkeisiin joka kai ainakin teki jotain parannuksia akkukestoon, mutta teidä sitten olisiko se estänyt tuon räjähtämisen.

Liittynyt
17.09.2020
Viestejä
1 760
Ok, hyvä tarkennus. Googletin PowerAmpia ja sillä löytyi tällainen --> Poweramp – Music Player for Android

Tuo PowerAmp Equalizer onkin hieman eri asia. No, oli miten oli, pyrin kuitenkin pärjäämään ensisijaisesti ilman kolmannen osapuolen sovelluksia.
Itselleni kunnon eq on ihan pakollinen. Vähän tuntuisi samalta kuin reson säätö ja reunanpehmennykset olis tekemättä, eli 4k näyttö pyörittäis 720p resoa. EQ:n kanssa on tullut pelattua paljon, ja riippuu niin paljon genrestä miten paljon joutuu säätämään.
 
Liittynyt
19.04.2018
Viestejä
13
Noniin, olin jo tilaamassa Creative Outlier Air V3, mut totesin että ovat jo poistuneet markkinoilta.
Tilalle on tullut creative zen air.

Löytyykö kokemuksia noista? Hankinnassa ensimmäiset langattomat napit ja hintaa sais olla mieluusti alle 50€.
Saa toki muitakin ehdottaa, tärkein vaatimus on kunnon mikrofoni. Pitäisi olla hyvät puheluihin. :)
 
Rxd

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.07.2020
Viestejä
1 900
Onko tällähetkellä joitain nappikuullokkeita mitä voisi suositella periaatteella edullisuus ensin, mutta kuitenkin jonkinlaista laatua pitäisi olla. Itselläni on tällähetkellä LG true tone-langattomat napit. Hintaluokassa mitä olen etsinyt noin 40 euron pintaan.
 
Liittynyt
16.06.2019
Viestejä
350

Taivutko käytettyihin? Torista Galaxy buds prot olis mun suositus. Equttamalla saa soimaan hienosti, mitä ei todellakaan voi sanoa suurimmasta osaa napeista.
 
Liittynyt
08.08.2019
Viestejä
2 301
Joo ei tuolla 40e oikein saa uutena mitään ainakaan Suomesta. Saksan amazonista löytyy Earfun ja Anker Soundcorelta jotain ihan ok nappeja, mutta mun kokemuksella 40e - 60e hintaloikka kannattaa, 60-70€ saa jo jonkinlaisen melunvaimennuksen ja äänenlaadun.

Itsellä ollut Sony Linkbuds S nyt viikon, ja on mainiot napit. Kevyet ja istuu korvissa niin huomaamattomasti että välillä unohtunut korviin napit. Ja melunvaimennus ihan jees, samoin kuin äänenlaatu. Hieman ontto ja tasapaksu ääni, mutta säätämällä kai näistä saa siedettävät. Sonyltä siis löytyy alta 150 eurollakin asiallisia nappikuulokkeita. Varmaan ANC parempi sitten noissa kalliimmissa, ja ääni vähemmän tasapaksu.
 
Liittynyt
20.01.2018
Viestejä
153
Miettinyt tässä applen airpod pro 2 hankkimista (työmatka)ulkoiluun ja matkusteluun. Onko tws-nappien anc mimmoinen verrattuna esim sonyn vastamelukuulokkeisiin? Akkukesto tietenkin pienempi mutta se on ok.

e. Ostin pro:t, tämän päivän kokeilulla erinomaiset ulkoiluun ja toimistolle, pitää koeajaa ANC imuroimalla kämppä nämä päässä :)
 
Viimeksi muokattu:

wilikki

Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
67
Onnistuin hajottamaan nykyisistä Galaxy Gear IconX:stä vasemman napin, joten uudet napit pitäisi keksiä juoksemiseen ja pyöräilyyn. Olin noihin Samsungeihin oikein tyytyväinen, kun kestivät päässä vähän kovemmassakin menossa ja äänenlaatu ei ollut ainakaan häiritsevän huono. Mitä siis tilalle? ANC:lle ei ole tarvetta ja yli saturaista en ajatellut uusiin nappeihin työntää.
 
jkm

Liittynyt
23.06.2017
Viestejä
1 532
Tuli hommattua jonkinlaisesta alennuksesta Truthear Hexa napit. Alkuminuuttien perusteella ihan jees, mutta hieman sanottavaa löytyy yläpään ajoittaisesta kirkkaudesta. Tilasin samalla 'laadukkaamman' kaapelin, vaikka vaikuttaisi tuo alkuperäinenkin ihan hyvältä. Jospa tuo rauhoittaisi yläpään menoa kunhan jaksaa kokeilla, tiedä sitten.

Ilmeisesti kannattaisi suosiolla hommata laadukkaammat musiikin kuunteluun, mutta hintaluokka taitaa lähestyä sitten jo noin 200eur? Ulkoillessa menen Buds Proilla, mutta reissuun jne. tarkoitus ottaa jatkossa langalliset IEMit mukaan sankaluurien sijaan.

Vielä samaan viestiin häpeämätön mainos: Myydään - Comply T-500 Isolation Earphone Tips - (Large).
 
Liittynyt
25.03.2017
Viestejä
338
Suosituksia täysin langattomista nappikuulokkeista ~100€ hintaluokassa aikalailla ainoastaan äänikirjojen ja podcastien kuunteluun?

edit: tulevat lahjaksi ja hänellä on käytössä android-puhelin
 
Liittynyt
04.01.2018
Viestejä
607

B12

Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
3 530
Jabrat on yliampuvalla bassolla varustetut, jos korvat on tottunut bassojyrään niin tottakai kaikki neutraalimmat napit kuulostaa laihabassoisilta.
Tunnettu fakta on, että Jabroista pitää equttaa se bassokorostuma pois. Sen jälkeen ovat oikein hyvät omasta mielestä. Istuvat hyvin ja yhteys ollut pomminvarma. Asennusvaiheessa tekee kuulotestin, eli piipittelee samalla tavalla kuin terkkarillakin.
 
Liittynyt
13.01.2021
Viestejä
840
Just näin. Omien lasten nappeja etitty välillä kissojen ja koirien kanssa. Parempia sit jos oppivat ymmärtämään jotain hyvistä saundeista. Tiktokiin riittää halvatkin :) .
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527
Lapsien kohdalla nappikuulokkeissa istuvuus on monesti ongelma. Meillä ei kahden lapsen kohdalla löytynyt ainoitakaan nappikuulokkeita, jotka olisivat pysyneet korvissa ennen kuin muksut olivat kasvaneet riittävän isoiksi. Suosittelen siis varautumaan siihen, että joutuu hommaamaan sankakuulokkeet, joissa sitten riittääkin valinnavaraa.
 
Liittynyt
13.01.2021
Viestejä
840
Neljäsluokkalaiselle istui jo kyllä nappikuulokkeet pienimmällä sovitteella. Mut sitä pienemmälle sankakuulokkeet on paremmat.
 
Liittynyt
15.01.2020
Viestejä
218
Kysyinkin toisessa ryhmässä alle 100€ langattomia nappikuullokkeita. Ehdottivat jbl tune 230nc mallia. Onkos nuissa hintaluokissa mitään järkevää jos ei halua että menee korvan sisään vaan niinkuin airpodeissa?
 
Jos vielä löytyy kytkykaupattuja käyttämättömiä niin galaxy buds pro.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 163
Galaxy Buds Prot on mylös in-ear kuulokkeita.

(jaha, myöhässä kun sivu oli jäänyt refreshmaatta)
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 305
Viestejä
4 156 879
Jäsenet
70 407
Uusin jäsen
Eppupelaa

Hinta.fi

Ylös Bottom