Laadukkaat kuulokkeet?

En vielä katsonut videota, mutta tähän asti vastaan tulleet arvostelut on kyllä hehkuttaneet vähän paremmiksikin, kuin vaan "sunnuntailuureiksi" :)
Suhteellinen käsite toki
"Sunnuntaikuuntelulla" tarkoitin lähinnä ei-niin-analyyttistä kuuntelua, tapahtuu se kuuntelu sitten työpäivästä toiseen taikka sitten just sunnuntaisin. :p
 
Viimeksi muokattu:
Kävin tänään hakemassa lounastauolla postista Denonin AH-D5200:n töihin kuunneltavaksi. Nämähän on "karmean" AH-D9200-mallin jälkeen mukava yllätys! Tuntuu siltä kuin ylämideistä olisi irrotettu ja siirretty palanen energiaa keskibassoon. Basso on hieman hidasta ja kumahtelevaa, mutta vielä hyvän maun rajoissa. Muutoin on melko tasapainoista ääntä pienellä diskanttikorostuksella höystettynä. Äänikuvakin on yllättävän tarkka ja kerrostunut, eikä kaikki äänet tule yhtenä läjänä päin naamaa. D9200 oli reilusti kirkkaampi ja ilmavampi, mutta omaan makuuni ihan liikaakin. Tiedä vaikka tämä D5200 olisi tyylillisesti lähellä Mezen 109 Pro:ta? Denonia kyllä veikkaisin vielä enemmän sunnuntaikuulokkeeksi, koska ei pidä kuunnellessa kovinkaan virittyneenä.

Focal Bathysista tuli julkaistua eilen arvostelu. :cool:
 
Täytyykin käydä lukemassa juttu!

Mulla on edelleen Argon modit todella kovassa käytössä ja on kyllä ollut positiivinen yllätys kaikin puolin, ihmeen hyvin toiminut myös pelaamiseen. Askeleet erottuu erittäin tarkasti vaikkapa csgo ja call of dutya pelaillessa :kippis:

Nyt odotellaan postipatea, sillä tänään pitäisi saapua samaan aikaan Audeze LCD-2C ja uudet Beyerdynamic DT 1770 Prot..
 
Meze kiusottelee tulevalla julkaisulla:

1679058527892.png

En keksi muuta veikkausta kuin avoimet Liricit. Toivottavasti ei ole jälleen yksi versio Empyreanista. Ei sillä etteikö ne voisi olla hyviä, vaan mielestäni Meze kaipaisi kipeästi 500€-hintakategorian mallistoa.
 
^ Eiköhän siellä olla todettu, että Empyrean Elite vaikuttaa jo liian halvalta esimerkiksi uuden Focal Utopian ja Yamaha YH-5000SE:n rinnalla, joten täytyy julkaista uusi versio 5000 euron hintaisena. Sama rakennehan tossa näyttäisi olevan kuin Empyreanissa. :think:
 
Hyvinkin mahdollista. HiFiMANkin korjasi Susvaran "puutteen" nostamalla sen hintaa tonnilla. :)
 
Kävi niin ikävästi, että Indiegogosta asti (kesän lopussa tulisi viisi vuotta niiden kanssa täyteen) olleet Audeze:n Mobiukset päättivät sitten alkaa lahoamaan.
Tai no ihan käyttökuntoiset vielä mutta toiseen sankaan tuli halkeamaa.
Eli vielä mitään, mitä ei pieni pikaliimaus korjaisi, mutta kai tässä pitää alkaa pohtia niille "jo" seuraajia.
Varalla löytyy ATH-MSR7:t, jotka ei kauheankaan hyvin sovi omaan päähän ja pitäisikin pistää ne myyntiin, kunhan tässä muistaisi.

Mitähän techiläiset tällä hetkellä suosittaa musiikkiin ja pelaamiseen?

Mikkejä tai langattomuutta ei tarvita.
Äänikorttina on Focusriten Scarlet 2i2, joten vahvistuksesta en tiedä sen enempää kuulokkeiden osalta. Mobiushan hoitaa itse vahvistamisensa ja noi ATH-MSR7 ei vahvistusta juuri kaipaa.
Mielellään step up noista Mobiuksista ja n.500€ hintaluokkaan.
Ostan mielellään myös käytettynä, jos on laadukasta.
 
Jos halkeama on kuppiin kiinnityvässä sangassa niin sen kyllä voi vaihtaa: Audeze Mobius Earcup Swivel v2 by xhuy
 
Tyhmä kysymys mut eikö muka 5 metriä pitkä stereo äänipiuha lähetä headsetin mikin kautta ääntä? Jostain syystä windows/discord ei tunnista ääntä kun koitan puhua 5 metrin johdolla. Mutta heti toimii headsetin omalla 3.5mm johdolla.

Olenkos nyt ostanu jotenki väärän 3.5mm johdon vai olenko nyt tyhmä :D
 
Minkä väriseen reikään tuollainen 4 johtimen plugi pitää kytkeä jotta sekä mikki että kuulokkeet toimii?
Eipä sille taida olla mitään tiettyä värikoodausta, kun enimmäkseen läppäreissä noita combojakkeja käytetään. Voi olla jossain pöytäkoneessakin, mutta itse en muista moiseen törmänneeni. Noihinhan saa splittereitä, jos on erilliset kuuloke- ja mikkiliitännät koneessa, mutta comboplugi kuulokkeissa; https://www.amazon.com/Headphone-Splitter-KOOPAO-Microphone-Earphones/dp/B084V3TRTV
 
Näinpä se näyttää olevan. Ajattelin siis perus emolevyn äänipistokkeita joissa noita värejä käytetään. Huoliikohan muuten emon mikkiliitäntä trrs mikkiä? Esim. nappimikeissä on usein sellainen plugi.
 
Kohta pääsee maistelemaan uusia tuulia. Mezen empyrians uusilla kulmassa olevilla padeilla joiden pitäisi parantaa ääntä ja siihen sitten uusi DAC/AMP: IFI PRO iDSD kylkeen. Pääsee vertailemaan tuota ARES II DAC joko on voittaja löytynyt sille :D
 
Jahas, Mehiläiskennot from Ebay to HE6se:lle saapuivat tänään. Näyttivät ja tuntuivat ihan laadukkailta :cool:

En lähtenyt heti vääntämään, täytyy katsoa joku Y-tube opetusvideo ensin, ettei tule rikottua kaikkea.
 
Siellä ois Sash tressit vihdoin saapunu suomeen ja odottamassa tullimaksuja... onneksi tulli sivut rikki eikä pääse maksamaan... noh kait sitä oottaa vielä tovin lisää:(
Noita kun pääsisi testaamaan ennen ostopäätöstä. Nuo ovat ehdottomasti tämän hetken yhdet mielenkiintoisimmista kuulokkeista.
 
Noita kun pääsisi testaamaan ennen ostopäätöstä. Nuo ovat ehdottomasti tämän hetken yhdet mielenkiintoisimmista kuulokkeista.
Toivon todella että nämä maistuu itselle kaiken vaivan ja säätmämisen jälkeen. Luurit tietyllä tavalla kuitenkin vielä uniikit monellakin tapaa... ottajia kyllä on jonossa jos tuntuu että olisi jäämässä hyllyn koristeeksi.
 
Uskoisin Tres:in olevan useimpien mielestä helposti omaksuttavan kuuloinen, ellei yläkeskitaajuuksien/alemman diskantin pieni rauhallisuus (jotkut saattavat kokea epäselvyytenä) haittaa. Keskitaajuudet ja diskantti on tyyliltään melko lähellä Sennheiserin HD600:aa sillä erotuksella, että äänikuva on avarampi. Basso ja äänten erottelu onkin sitten mukava hyppy eteenpäin noin 300 euron avoimista kuuulokkeista. Mulla on nyt käsittelyssä Moondrop Venus, jolla on huomattavasti hankalampaa hahmottaa äänten tarkkoja sijainteja Tres:iin tai edes Hifiman Sundaraan verrattuna. Tres on myös erottelultaan ja äänikuvan tarkkuudeltaan vertailukelpoinen Hifiman Edition XS:n kanssa ollen samalla luonnollisemman ja vähemmän kirkkaan kuuloinen. Näkisin siis Tres:in äänenlaadun osalta hintaluokassaan melko turvallisena ja perusteltuna ostoksena.
 
Kuulokenurkan arviointien perusteella. Intouduin hankkimaan uudet kuulokkeet. Jonkin aikaa nyt mennytkin pelkällä kaiutinkuuntelulla, viimeisen kuulokeparini- sekä vahvistimen lähdettyä poikani matkaan.

Tuon arvioinnin osuessa suorastaan hämmästyttävällä tarkkuudella omiin havaintoihini, reilun viikon kuuntelulla. Haluaisin esittää itse tekijälle kysymyksen; laajempaa äänimaisemaa hakiessa. Resoluution ollessa ykköskriteereitä, tulisiko ajatuksiin suosituksia antaa? Kuulokekuuntelun edelleen ollessa satunnaista, hinnan tulisi asettua alle 500 euroa luokkaan.

Ja tämä puheena oleva uusi hankintani, on Hifiman Sundara. Erittäinkin tyytyväinen olen äänenlaatuun. Sub-taajuuksien EQ:lla maltillisen noston jälkeen, tuntuvat nämä suorastaan halvoilta saantiin nähden. Ehkäpä tämäkin sektori on kehittynyt siitä, kun vuosikymmeniä taaksepäin aktiivisemmin harrastin. Resoluutio, instrumentaation jäsentelyn hahmottaminen on hyvällä tasolla. Vokalistit eivät aivan Sennheisereiden tasolle yllä. Mikäli audiomuisti oikeassa on. Viimeisin kuulokkeeni oli Sennheiser HD58X.

Ei tälläinen setämieheksikin yli-ikäinen, osaa henkilöä jota tässä haen. Linkittää. Kyseessä siis Roderick.
 
Tähän vielä toinen kysymys Kuulokenurkan herrasmiehille; poikani mukaan lähti kuulokkeiden ohella Massdrop THX 789 vahvistin. Nyt uutta, mutta edullisemman pään tuotetta hakusessa. Olisiko teillä mahdollista testata Sabaj a10d/a20d vahvistinta? Speksit ainakin riittävällä tasolla näkyvät olevan. Vauhdikasta on näissä kehitys ollut.
 
@fotoni Kiva kuulla että arvostelusta oli hyötyä :) Alle 500 eurolla on hankala pistää sundarasta paremmaksi. Sash Tres olisi hyvä vaihtoehto mutta kuulokkeita joutuu odottamaan pari kuukautta. Pahimmillaan enemmänkin jos Ukrainan tilanne muuttuu jotenkin dramaattisesti.

Hifiman Anandan open box maksaa hifimanin verkkokaupassa alle 500€. Minä en niin kauheasti edes välitä tuosta Anandasta mutta onhan ne erottelevat ja tarkat kuulokkeet.

Open box Hifiman he6se olisi parempi toki mutta menee jo jonkin verran yli budjetin.

Oikein muuta ei äkkiseltään tule mieleeni. Beyerdynamic dt1990 yms on mun mielestä enemmän sivuttaisliikettä sundarasta eivätkä varsinaisesti parempia. Ollo S5X saattaisi olla hyvä valinta mutta en ole sitä itsekään kuullut.

Sabaj a10d/a20d olis kiva testata mutta nyt on testattavaa jonossa monen kuukauden tarpeiksi. Sabaj A20h vahvistin mulla kyllä jo onkin. En ole paljoa kerinnyt kuuntelemaan mutta vaikuttaa ihan pätevältä peliltä. Kuulokeliittimet on kyllä erikoisesti laitteen takana.

Tuota halvemmalla tuskin saa parempaa vahvistinta käytettynäkään. Vitosen saa vielä hinnasta pois koodilla " MANDYCODE ".
 
Pääsinpäs testaamaan legendaariset Sennheiser HD600, onnistunut aina välttämään ne ja moni vannoo niiden nimeen nykyvehkeistä huolimatta, Google sanoisi julkaisu vuodeksi 97.

HD600 on kuin tehty OTL putkivahvistimelle, basso pysyy napakkana ja diskantti säkenöivää, yhtä sopivaa yhdistelmää en ole kuullut Feliks Echo Mk2 OTL vahvistimelle.
Harmillisesti omat fanfaarit legendalle jäävät tuohon, suurin syy lienee HD6XX.

HD6XX on huoleton yleiskuuloke jos ei tarvi äänieristystä tai jaksa viimeisen päälle fiilistellä yksityiskohdilla sekä jos se pöydältä lipsahtaa lattialle niin hinnanpuolesta ei maailmanloppu koita.
Kuuntelin HD600/HD6XX ristiin rastiin niin HD600 kanssa jää lievästi "äh" olot.

HD600 taajuusvaste on mainio putkivahvistimella, perinteisestä SS vahvarista bassoa on niukasti sekä vokaalit tulevat pistävän terävästi, plussa tai miinus riippuu siis laitteesta.
HD6XX on lämpöisemmän ja osin muhjuisemman kuuloinen mutta kirkkaammasta tuunauksesta huolimatta HD600 ajuri kuulostaa äänentoistossa heikommalta, kaikki on vähän löysempää ja ei niin hallittua paitsi ehkä basso.

HD6XX yksityiskohdat eivät ikinä liiemmin häirinneet vaikka kuullut useita tonnin+ kuulokkeita mutta HD600 tietynlainen elähtäminen nosti enemmän päätään, saan eron kuulostamaan varmaan suuremmalta kuin se on mutta ehkä HD600 jäi juuri sen "good enough" kynnyksen alapuolelle ja HD6XX ei.

Sen lisäksi äänikuva on uskomattoman ahdas, niin leveys kuin pystysuunnassakin, HD6XX hoitaa tämän puolen paremmin.

Legenda ei nyt kolahtanut ihan niin kovaa kuin odotin.
 
@fotoni Kiva kuulla että arvostelusta oli hyötyä :) Alle 500 eurolla on hankala pistää sundarasta paremmaksi. Sash Tres olisi hyvä vaihtoehto mutta kuulokkeita joutuu odottamaan pari kuukautta. Pahimmillaan enemmänkin jos Ukrainan tilanne muuttuu jotenkin dramaattisesti.

Hifiman Anandan open box maksaa hifimanin verkkokaupassa alle 500€. Minä en niin kauheasti edes välitä tuosta Anandasta mutta onhan ne erottelevat ja tarkat kuulokkeet.

Open box Hifiman he6se olisi parempi toki mutta menee jo jonkin verran yli budjetin.

Oikein muuta ei äkkiseltään tule mieleeni. Beyerdynamic dt1990 yms on mun mielestä enemmän sivuttaisliikettä sundarasta eivätkä varsinaisesti parempia. Ollo S5X saattaisi olla hyvä valinta mutta en ole sitä itsekään kuullut.

Sabaj a10d/a20d olis kiva testata mutta nyt on testattavaa jonossa monen kuukauden tarpeiksi. Sabaj A20h vahvistin mulla kyllä jo onkin. En ole paljoa kerinnyt kuuntelemaan mutta vaikuttaa ihan pätevältä peliltä. Kuulokeliittimet on kyllä erikoisesti laitteen takana.

Tuota halvemmalla tuskin saa parempaa vahvistinta käytettynäkään. Vitosen saa vielä hinnasta pois koodilla " MANDYCODE ".
Kiitokset nopeasta vastauksesta. Kaikkea hyvää tuolle laadukkaalle suomalaiselle sivustolle, missä äänentoiston sanomaa levitätte.
 
Kyllä tämä on tässä. IFI PRO iDSD ja Meze Empyrean.
Ei tarvitse enään etsiä kuuloke settiä. Pientä viilailua piuhoilla ja pehmusteilla. :D
Jos ei tule lotto voittoa ja saa senkun HE-1:stä niin ei tästä kuuloke ääni parane enään niin paljon että kannattaa laittaa enempää rahaa kiinni.
20230326_230804.JPG
 
Focal julkaisi Bathys-vastamelukuulokkeille sovelluksen kautta Firmware-päivityksen ja samalla myös uuden valmiiksi räätälöidyn Dynamic-EQ-profiilin, joka tekee äänestä enemmän Harman-tyylistä. Mielenkiintoisesti muut valmiit EQ-profiilit on tehty sovelluksen taajuuskorjaimen säätimillä, kun taas Dynamic-tilaa ei pääse säätämään itse laisinkaan.

Aiemmin Dynamic-tilaa vastaavaan lopputulokseen pääsi keskitaajuuksien osalta vain superlujalla puristusvoimalla, joka ei nähdäkseni toteudu kenenkään pään muodolla tai koolla. Normaalisti ääni on tasapainoista tuhdilla ja rennolla tavalla, kun taas Dynamic-tila tekee lopputuloksesta varsin neutraalin. Muutoksesta on hyötyä etenkin ääntä pehmentävällä Bluetooth-yhteydellä kuunnellessa. USB-kaapelilla saatan jopa suosia hiuksen hienosti normaalia ääntä, koska tuhdimpi ja hauskempi esitystapa sopii jotenkin tosi hyvin yhteen hyvän erottelun ja tiukemman basson kanssa. Bathysista saa joka tapauksessa nyt myös neutraalimman, mikä on tervetullut lisäys.

1679941127633.png
 
Siinä ois nytte. Siten kun pääsisi vielä testaamaan kunnolla. Alkupuraisulla ei kyllä valittamista!
 
Liitteet

  • 20230328_150641.jpg
    20230328_150641.jpg
    230,1 KB · Luettu: 150
  • 20230328_150631.jpg
    20230328_150631.jpg
    289,6 KB · Luettu: 178
  • 20230328_150720.jpg
    20230328_150720.jpg
    271,1 KB · Luettu: 179
Ja btw. Oli tuo boxi ottanu hieman kipeää ja toinen sarana ei ollut enään paikallaan. Tokihan ei sasha vika, mutta lupasi antaa 50$ alennuksen jos tilaan vielä tai joku "tuttu" tilaa. Eli jos joku oikeasti laittamassa tilausta tuonne niin miun kautta saa sitten alennusta
 
Joitain huomiota nyt nuista sash tres luureista kun ajellut tässä uudella fiio r7. Jos käyttää verokkina esim lcd-3(en tiedä onko muuta syytä kuin ovat nyt tossa pöydällä ja näyttää vähän samalta) niin sash tres tuntuu omaan korvaan pitävän hyvinkin paljon että saa kunnolla virtaa. Lcd-3 kuulostaa oikeastaan ihan samalta ajaako low vai korkeimmalla gain modilla kun volyymi mätsää. Kun sash tres selkeästi hyötyy kun laittaa korkeimman gaini, tulee alapäähän kunnolla lisää potkua. Omaan korvaan myös sash intiimimpi ja mielyttävämpi kuuneltava hieman.
Sen verra noobie vielä tämän hifi harrastuksen kanssa etten tarkempaa analyysia osaa antaa, mutta tossa omia mietteitä hieman. Pitäny kyllä nuista todella paljon, sekä sashista että R7
 
Lainaan tämän viestin tietyin muutoksin naapurisivustolta:

Pääsinpäs yllättymään pitkästä aikaa "kuulokeuralla".

Ostin täältä ZMF Atticukset ja tavallaan ymmärrän miksi olen jo 3. omistaja 3 kuukauden aikana.

Hyppäsin näihin Beyerin DT1990 kuulokkeista joita käytän pelatessani FPS-pelejä - olipas transitio!

Pelatessa tai oikeastaan muutenkaan äänet tai soittimet ei tule läheskään yhtä tarkasti paikannettuna kuin DT1990- puhumattakaan HD800s - kuulokkeista.

MUTTA, nämä kuulokkeet jotenkin jämähtää päähän hyvällä tavalla.

Hain kuulokkeet postista tänään ~ 16.00 aikaan ja olen sen jälkeen istunut paikallani kuunnellen musiikkia ja naureskellut.

Nautinto on ehkä oikein sana.
 
Audezelta ilmeisesti tulossa alle 500€ hintaluokkaan kuulokkeet. Näyttäisi olevan täysin sama sankarakenne kuin Maxwell kuulokkeissa, mutta avoimena versiona.
 
Liitteet

  • RDT_20230405_0647446364839473805865370.png
    RDT_20230405_0647446364839473805865370.png
    1,9 MB · Luettu: 97
Nähtävästi FiiO:kin on liittynyt avoimien kuulokkeiden valmistajien joukkoon:

1679225609952.png

Lienee jonkinlainen Focal/Sundara-tyylisekoitus.

Testejä odotellessa...

;)

1680844202570.png

Voimakas korostuma 11 kHz:n kohdalla on puoliksi mittalaitteen sisäisen resonanssin voimistama eli ei kuulokkeita kuunnellessa yhtä paha. 4 kHz:n pieni kuoppakin toistuu todellisuudessa tasaisempana eli todella Harman-tyyliset tuunaukseltaan.
 
Kieltämättä tuo aiheutti melkoisen mielenkiinnon noihin. Suede pehmusteilla tuo. 500-600Hz alue ehkä kaipaisi pientä EQ-hienosäätöä, samoin tuo 11kHz ylikorostus. Haettiinkohan sillä sitä ”erottelevuutta”? :hmm:

Mites käyttömukavuus? Kuvien perusteella eivät välttämättä ole niitä muokautuvimpia kuulokkeita.
 
Onkos kukaan päässyt vielä kuuntelemaan Audezen uusia Maxwell -kuulokkeita?

Headphones.com arvion mukaan vaikuttaa äänenlaadullisesti selkeältä hypyltä ylöspäin ANC-verrokkeihin nähden. Myöskin tuo Audezen Filter - teknologia vaikuttaisi olevan aika mukava lisä esim. teams-käyttöön.
 
Kieltämättä tuo aiheutti melkoisen mielenkiinnon noihin. Suede pehmusteilla tuo. 500-600Hz alue ehkä kaipaisi pientä EQ-hienosäätöä, samoin tuo 11kHz ylikorostus. Haettiinkohan sillä sitä ”erottelevuutta”? :hmm:

Mites käyttömukavuus? Kuvien perusteella eivät välttämättä ole niitä muokautuvimpia kuulokkeita.

Herkästi jää pientä epätasaisuutta mekaanisesti ääntä tuunatessa, mutta aivot kyllä korjaa noin pienet vaihtelut melko tehokkaasti. Hieman intensiiviseksi koin itse esitystavan, mutta erityisen rasittavan kuuloista ääni ei ollut. Kuulokkeet menivät takaisin @Roderick ille, joka kirjoittelee aikanaan enemmän omia fiiliksiään. Mulle kuulokkeet oli mukavat ja istui hyvin. Puristus oli tasainen ja aika lempeä.
 
Sen verran voin kommentoida jo tässä vaiheessa, että minullakaan ei ole FiiO:n mukavuudesta valittamista. Pehmusteet on vähän ohuet mutta elementti istuu kallistettuna melko syvällä kupissa, joten se ei pääse korvia vasten hieroutumaan.

Rakennehan noissa on mainio. Hauska oli myös huomata, että FiiO on tosissaan panostanut noiden akustiikkaan kuppien sisällä. Tämmöstä ei yleensä näe 300 euron kuulokkeissa.
IMG_20230407_015126__01.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Jos kiinnostelee lukea Valcon VMK25:stä lisää suomeksi, nyt löytyisi arvostelu io-techin lisäksi myös Kuulokenurkasta.

1681149228869.png

Tässä VMK25:n ja VMK20:n erot taajuusvasteen muodossa:
1681149282424.png

Huom. Osa ylemmillä taajuuksilla sijaitsevien korostumien jyrkkyydestä voi mennä mittauslaitteen sisäisten resonanssien piikkiin. Tämä ei ole mikään Linus Tech Tipsin 50k maksava laite, vaan 150 € + korvat. :lol: MiniDSP EARS:in hakkaa kuitenkin 100-0.

Mulle on matkalla Kiinasta pehmeämmät silikonikorvat, jotka parantaa mittaustarkkuutta entisestään. Niissä on myös silikonista tehdyt korvakäytävät, joiden pitäisi olla realistisemmat kuin nykyisten metallisten putkien.
 
Viimeksi muokattu:
Onko kuulokkeissa tosiaan noin huono kanavatasapaino vai onko toi mittauksen haaste?
 
Näiden arvostelu mittauksineen: FiiO FT3 Open-Back Dynamic Driver Headphones Review

@Sword Of Damocles Tuossa TPU:n srvostelussa ei ollut sun mainitsemaa 11kHz-piikkiä? Lieköhän yksilöissä eroja, tai sitten joku teistä mokasi mittauksen? :)

Onhan siellä korostumaa 10 kHz:n yläpuolella, joten omalla tavallaan pitää paikkansa molemmilla mittaajilla. :) Erilaisia mittauslaitteita ei voi koskaan verrata täysin toisiinsa. VSG:n (tekee TPU:n kuulokearvostelut) laite on vielä enemmän DIY-mallia kuin mulla ja siinä on pyritty parantamaan juuri ylimpien taajuuksien mittaustarkkuutta pienentämällä sisäisiä resonansseja. Mun laite on tarkka vain 10 kHz:iin saakka, joten sen jälkeen kuulokkeiden korostumiin tulee toisinaan herkästi lisäboostia. Fiion tapauksessa on kyse juuri tuosta eli laite kyllä löysi korostuman, mutta korosti itse sen suuruutta lisää. Siksi mainitsinkin, että todellisuudessa kuulokkeissa ei ole yhtä dramaattista diskanttia kuin mun mittauksista voisi nopeasti katsomalla päätellä (muutoin kyseinen korostuma ei olisi FT3:ssa kovinkaan huomionarvoinen). Toisaalta VSG:n laite mittaa moniin kuulokkeisiin vähemmän diskanttia kuin kalliimmat ammattilaistason GRAS:it, joten sekään ei ole kaikkein vertailukelpoisinta. Ja jos tarkkoja ollaan, niin myös GRAS-mittauksissa (esim. Audio Science Review) osa diskantin energiasta on mittauslaitteen itse aiheuttamaa, eikä kuulokkeet kuulosta samalta ihmisen korvaan.

Taajuusvasteiden mittaamiseen liittyy harmillisesti kuolevaisten laitteilla haasteita, joten täytyisi ostaa tollainen 20-50k maksava B & K varmaankin seuraavaksi, kun GRAS:it ja niiden kopiot alkaa olla jo vanhentuneita. :psmoke:
 
Viimeksi muokattu:
Totta tuokin. Lähinnä ihmettelin sitä selvää piikkiä, mutta olet oikeassa ettei noihin voi luottaa liian kriittisesti kun niin moni asia voi vaikuttaa lopputulokseen.

Millainen erottelevuus näissä oli? Ilmeisesti se ei taida olla näiden paras puoli?
 
Statistiikka

Viestiketjuista
301 111
Viestejä
5 146 948
Jäsenet
81 935
Uusin jäsen
JAO

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom