- Liittynyt
- 25.11.2018
- Viestejä
- 72
Kuulokenurkan arviointien perusteella. Intouduin hankkimaan uudet kuulokkeet. Jonkin aikaa nyt mennytkin pelkällä kaiutinkuuntelulla, viimeisen kuulokeparini- sekä vahvistimen lähdettyä poikani matkaan.
Tuon arvioinnin osuessa suorastaan hämmästyttävällä tarkkuudella omiin havaintoihini, reilun viikon kuuntelulla. Haluaisin esittää itse tekijälle kysymyksen; laajempaa äänimaisemaa hakiessa. Resoluution ollessa ykköskriteereitä, tulisiko ajatuksiin suosituksia antaa? Kuulokekuuntelun edelleen ollessa satunnaista, hinnan tulisi asettua alle 500 euroa luokkaan.
Ja tämä puheena oleva uusi hankintani, on Hifiman Sundara. Erittäinkin tyytyväinen olen äänenlaatuun. Sub-taajuuksien EQ:lla maltillisen noston jälkeen, tuntuvat nämä suorastaan halvoilta saantiin nähden. Ehkäpä tämäkin sektori on kehittynyt siitä, kun vuosikymmeniä taaksepäin aktiivisemmin harrastin. Resoluutio, instrumentaation jäsentelyn hahmottaminen on hyvällä tasolla. Vokalistit eivät aivan Sennheisereiden tasolle yllä. Mikäli audiomuisti oikeassa on. Viimeisin kuulokkeeni oli Sennheiser HD58X.
Ei tälläinen setämieheksikin yli-ikäinen, osaa henkilöä jota tässä haen. Linkittää. Kyseessä siis Roderick.