Laadukkaat kuulokkeet?

RTR

Liittynyt
09.04.2021
Viestejä
595
Mites tuon muuten pystyy selvittämään, että onko nämä fazor elementeillä vai ilman, aiempi omistaja ei osannut sanoa, oli kuulemma maanneet käyttämättömänä jo pidemmän aikaa.. kertoi että ostettu vm 2018 hifihuoneelta, mutta eihän näistä ikinä tiedä mistä ovat oikeasti peräisin, kun ei kuittia tullut mukana.
Pre-fazor malleissa sisäpuolen suojaritilässä kaikki reunat ovat suorakulmaisia, fazor-malleissa selkeästi kolmion muotoisia, erottaa helposti sormella tunnustelemalla.
 
Liittynyt
20.09.2018
Viestejä
154
Etsinnässä oikeasti hyvät kuulokkeet työkäyttöön. Olen jo rajannut vaihtoehdot kahteen:

Oisko foorumilla jommasta kummasta nimenomaa työkäytös kokemuksii? Onko tuo Jabran selkeästi kalliimpi hinta perusteltavissa?
Kommentoin kokemuksia toisesta mallista, jota voinee jollain tasolla peilata tuohon Jabra 85.

Työluurit on Evolve2 75:set eli on earit. Voin sanoa että on ihan ok hyvät, eli puhuu kyllä puhelut ja ääni on hyvä, mutta ei näitä koko päivää voi päässä pitää juuri tuon on earin takia. Olisin ennemmin ottanut juurikin nuo over earit (85) mutta oli silloin saatavuus tuntematon. Seitenvitosisten (ja ehkä 85?, dunno) ylivoimaisesti paras ominaisuus on, että päämikki menee mutelle kun puomin asettaa ylös, ainakin MS-mallissa. Lataustelakka on näppärä. Vastamelu ei ole mielestäni kummoinen, odotin enemmän.

Tiedoksi kuitenkin että ainakin 75 on jotain häröjä virransäästöominaisuuksia jotka ilmenee randomisti, esim. sillon tällöin saattaa mikissä olla pieni viive puheen aloittamisesta (0.1-1sec), jos ei ole puhunut pitkään aikaan. Ja mainitsemisen arvoinen asia myös, että muut mikit voivat olla päällä myös puomi ylhäällä, jos erikseen Teamsissa muten ottaa pois.
 
Liittynyt
01.01.2017
Viestejä
1 442
Mulla on nyt toiset He6se v2 käytössä. Ensimmäisissä oli jälkiasennetut velourpadit, näissä toisissa originaalit. Sanoisin että veloureilla diskantti oli aavistuksen rauhallisempi, kuten joku täällä mainitsikin. Pystyi kuuntelemaan kovempaa ilman ärsyyntymisen tunnetta tietyllä materiaalilla. Nyt olen kokeillut näillä originaalipadeilla eq vaihtoehtoja, peace pluginin kautta löytyi "crinacle" auto eq asetus. Rauhoittaa mukavasti kuulokkeiden räväkkää diskanttia menettämättä kuitenkaan näiden huikeaa kykyä tempaista kuuntelija mukaan musiikkiin. Suosittelen kokeilemaan :thumbsup:

Näistä tulee mieleen kaiutinpuolelta Klipschien kyky tempaista kuuntelija mukaan innostavuudellaan, toisaalta se räväkkyys voi joskus kääntyä itseään vastaan käymällä ärsyttäväksi.

Basso on kyllä huikea, huvikseen testailin nostaa alapäätä eq:lla reilummin, tuntuu, että korvalehdet heiluu basson tahtiin ;D
Infected Mushroom - Never Ever Land
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
16.11.2020
Viestejä
2 566
Mullakin ollu viime aikoina jotain pientä sekoilua noiden jabra 85 evolvejen kanssa googlen miiteissä, että mikki on vaan mutella (tai oma ääni ei ainakaan kuulu), vaikka miten koitat veivata ääniasetusten kanssa. Teamsin kanssa toimii hyvin. Ja riittää kuuluvuutta seilata pitkän kämppää, jos on joku palsu, jossa ei tarvii olla asennossa ruudun edessä joka hetki.

Ne seiskavitoset over earitkin oli ja ne alkaa sattuun omiin korviin jossain tunnin kohdalla aika epämiellyttävästi. Muuten ei mitään vikaa.

Oon hiukan eri mieltä siitä, että kotikonttorilla voi olla kaikenlaisia vastameluluureja eikä tarvii puomia. Joo voi varmaan, jos niissä on järkevä mikki ja kämpässä ei oo meteliä, mutta taas on saanu kuunnella palavereissa lasten itkua, ihan muiden ihmisten hälinöitä jne., jotka tommoisella puomilla jäis suurimmaksi osaksi veks, niin ite en viittis tuommoisilla palsuja sotkea.
 
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
1 465
Sain käsiini uudet Edifier WH950NB-vastamelukuulokkeet (käsittääkseni myynnissä vasta Kiinassa ja Britanniassa, mutta tulisi olemaan EU-alueella noin 180-200 euroa). Alustavasti vaikuttaa äänenlaadun osalta varsin hyvältä sellaisenaan ja pienellä taajuuskorjauksella jo oikein mainiolta.

Edifier on keksinyt, ettei kuulokkeita tarvitse pilata bassolla. Keskitaajuudet saisivat olla omaan makuuni hieman täyteläisemmät ja vähemmän hyökkäävät, mutta oikeastaan ylemmän diskantin vajaaksi jäävä ilmavuus on ainoa selvempi miinus. Classic-tilan lisäksi tarjolla on myös dynamic-tila, joka lisää bassoa noin 5 desibeliä 150 hertsistä alaspäin sekä boostaa diskanttia pari desibeliä 5-8 kHz:n välillä.

1674761541220.png

Taajuuskorjain näyttää tältä. Q-arvot on määritettävissä vapaasti 0,5-2 välillä ja taajuuttakin pystyy säätämään tiettyjen rajojen sisällä. Esim. vasemman reunan säätimelle valittavissa vain 0-200 Hz ja oikean reunan säätimelle 5000-10000 Hz. Plussaa pystyy laittamaan 3 dB, kun taas miinusta jopa 9 dB.

1000002962.png

Ja vielä itse kuulokkeet. Käyttömukavuus on tosi hyvä ja ulkonäössä jotakin premium-fiilistä.
1000002964.jpg

Vastamelutoiminnosta täytyy vielä ottaa enemmän irti, mutta alustavasti vaikuttaa melko vastaavalta kuin Soundcore Space Q45. Taustakohinaa Edifierissa ei ole lähes laisinkaan.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
16.11.2020
Viestejä
2 566
Tällä nykyisellä kombolla täytyy sanoa että meinaa tukka lähteä päästä näillä Audezen LCD-3 kuinka läskisti basso paukkuu :) Hymy on herkässä, nämä on toistaiseksi parhaat kuulokkeet mitä olen kuullut näin parin tunnin kokeilulla, aivan huikeat kuulokkeet!
Noi on meikäläisen makuun yksinkertaisesti parhaat luurit musan kuunteluun ja piste :) Aikani jaksoin veivata eri luurien kanssa, mutta möin lopulta kaikki muut veks ja noi jäi.

Välillä on käynyt mielessä laittaa noikin lihoiksi muiden harrastusten rahoittamiseksi, kun monitorisysteemikin nykyään varsin asiallinen työpisteellä, mutta en oo kuitenkaan sit raaskinu.
 
Liittynyt
11.06.2018
Viestejä
178
Focal clearin metallisesta soundista oli aiemmin puhetta ni kannattaa testata equtusta, jos mahdollista. Jostain valmiista mittauksesta nappasin diskantti korjaukset (joka oli se metallisuuteen vaikuttava asia) ja matalampia ja loivempia osia vähän oman maun mukaan.
Ei ihan HD6XX äänen luonnollisuuteen päästä, mutta tosi lähellä ollaan.
Edit: nämä siis niihin alkuperäsiin versioihin.

1674768008130.png
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
11.12.2022
Viestejä
188
Noi on meikäläisen makuun yksinkertaisesti parhaat luurit musan kuunteluun ja piste :) Aikani jaksoin veivata eri luurien kanssa, mutta möin lopulta kaikki muut veks ja noi jäi.

Välillä on käynyt mielessä laittaa noikin lihoiksi muiden harrastusten rahoittamiseksi, kun monitorisysteemikin nykyään varsin asiallinen työpisteellä, mutta en oo kuitenkaan sit raaskinu.
Tuntuu että ensimmäistä kertaa kuulokkeista tuli kunnolla se ''Wau'' fiilis oikein kunnolla mitä olen koittanut hakea, kylmät väreet lähti paristä ensimmäisestä biisistä mitkä laitoin soimaan.. Se on se mistä tiesin että tämä oli hintansa arvoinen päivitys, vaikka kirpaisi aika pahasti ostohetkellä:hmm: Muut kuulokkeet ei ole vielä samaa efektiä saanut jostain syystä aikaan.

Saa nähdä miten ne Focal Clear MG:t iskee, mukavaa kun on jotain taas mitä odottaa viikonlopuksi!
 
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
1 465
HD660S2-malliin liittyen...

"In doubling the sound pressure at the very lowest frequencies, we’ve nevertheless retained extraordinary precision and balance throughout the sub bass, mid-bass, and beyond."

Eli onko alabassoa tullut siis kokonaiset 3 dB lisää aiempiin malleihin verrattuna? Sennheiserin bassontoistolla sitä onkin ollut vara boostata hieman, jotta päästään lähemmäs modernien avoimien kuulokkeiden tasoa. :) Huvittaa markkinointimateriaalissa maininta siitä, että audiofiilit ei pidä alabassosta, koska se kuulostaa herkästi kumisevalta ja löysältä. Ärsytystä taitaa kyllä pikemminkin aiheuttaa voimakas korostus ylemmillä bassotaajuuksilla. Harvoinpa over-ear-kuulokkeissa (saatikka avoimissa malleissa) on liikaa alabassoa siten, ettei muut bassotaajuudet vetäisi lopulta enemmän huomiota itseensä.

Mielenkiintoiset kuulokkeet silti, jos pitkästä aikaa Sennheiserilta oikeasti jotakin uutta laadukkaampien hifi-kuulokkeiden kategoriassa.
 
Pari kuukautta tätä harrastelua takana ja lähti kyllä käsistä, mutta voi pojat että nämä Focalit kyllä osuu myös makuhermoon muutaman biisin perusteella, saa nähdä kumpi lopulta voittaa Focalit vai Audeze..

Mielestäni ulkonäkö ja viimeistely on kaikista hienoin ylivoimaisesti näissä Focaleissa, todella upeat ja istuvat näistä parhaiten minun päässä. Plussaa myös että mielestäni suhteellisen kevyet, ainoastaan Hifimanit ovat vielä kevyemmät tai ainakin tuntuvat kevyemmiltä päässä.

Focalit myös soi tosi lujaa jo pienellä volumella tuon Monolith THX 887 kautta, kun taas Audezet vaativat paljon enemmän vahvistimelta ja gain asetus saa olla jopa kolmosella.
 
Liitteet

Liittynyt
05.01.2020
Viestejä
224
HD660S2-malliin liittyen...

"In doubling the sound pressure at the very lowest frequencies, we’ve nevertheless retained extraordinary precision and balance throughout the sub bass, mid-bass, and beyond."

Eli onko alabassoa tullut siis kokonaiset 3 dB lisää aiempiin malleihin verrattuna? Sennheiserin bassontoistolla sitä onkin ollut vara boostata hieman, jotta päästään lähemmäs modernien avoimien kuulokkeiden tasoa. :) Huvittaa markkinointimateriaalissa maininta siitä, että audiofiilit ei pidä alabassosta, koska se kuulostaa herkästi kumisevalta ja löysältä. Ärsytystä taitaa kyllä pikemminkin aiheuttaa voimakas korostus ylemmillä bassotaajuuksilla. Harvoinpa over-ear-kuulokkeissa (saatikka avoimissa malleissa) on liikaa alabassoa siten, ettei muut bassotaajuudet vetäisi lopulta enemmän huomiota itseensä.

Mielenkiintoiset kuulokkeet silti, jos pitkästä aikaa Sennheiserilta oikeasti jotakin uutta laadukkaampien hifi-kuulokkeiden kategoriassa.
Minä hommasin Senkun HD650 rinnalle suljetut, jotta iltaisin voi kuunnella ilman, että häiritsee kaikkia muita. Tuli Denonin AH-D7200 niin nää osuu omaan makuhermoon sillein, että ei ole paljon senkku päässyt enää soittoon. Vaikka ovat suljetut niin silti mielestäni avoimempi ja tarkempi ääni kuin senkuissa ja kun tähän bassoon tottuu niin hd650 on kyllä aika ohut isku.. vaikka mulla on zen can signature hd6xx virityksellä mikä vähän parantaa sitä bassoa senkuissakin. Molemmat kuulokkeet balansoidulla kaapelilla.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
20.09.2018
Viestejä
154
Jaahas. Just kun luulin että voi unohtaa kuulokemurheet ja ehti hankkia nämä 660s niin julkistaat nuo 660S2... Pitänee tilata sitten nuo, huoh :greedy:

Hinta on kyllä suolanen, jos on about 700 euroissa. Vrt. 660s normihinta 429€, outletistä 280€

edit.
Eihän se sitä toki sano että nuo paremmat on kokonaisuutena kuin ykkösmallit. Selvinnee sitten kun noist alkaa arvosteluja tippumaan ja itse kokeilee. Liekköhän noissa sitten palattu 600/650 elementteihin tuon ohmimäärän perusteella vai tehty kokonaan uusi? Harmi sinänsä, koska tuo 660s oleva 700 sarjan kaiutin kuulostaa hyvältä ja ilmeisesti lähtökohtana ei ole ollut sitä parantaa. Korjatkaa toki jos jotain meni väärin

edit 2.
Mukana ilmeisesti 1.8m kaapelit, myös 4.4mm balanced. Vanhassa on 3m kaapelit.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
01.01.2017
Viestejä
1 442
Topping E70&L70, He6seV2 crinacle AutoEQ = Bliss

Meikäläisen taival loppui nyt toistaiseksi tähän, herranjestas että kuulostaa hyvältä. Toimii miesvokaalit, naisvokaalit, akustinen, rock, metalli, konemusiikki. Basso potkii kuin muuli ja erottelukykyä riittää. Eq vie terävimmän reunan äänestä, tuo runkoa lisää ja mahdollistaa kovempaa kuuntelun.
Tähän vielä suljetut kaveriksi niin näillä mennään siihen asti kunnes joku näistä kiinanvermeistä nostaa savut
:cigar:
 
Liitteet

Viimeksi muokattu:
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
191
Hyvä että joku on päässyt tilanteeseen missä ei enää tee mieli havitella päivitystä.... mutta onko noi kupit tosiaan ihan paljaana ilman ritilää, itse ainakin stressaisin siitä jatkuvasti.:nb:

Stressaan jo näissä HD800:ssa vasemmalta puolelta irronneesta kaapelikannasta.
 
Kyllä :lol:, elementti on hyvin suojattu, ainut murhe noista kaapeleista jos vahingossa nykäisee sormella irti.

Vinkkejä avoimista ritilöistä otetaan vastaan.
 
Liittynyt
01.01.2017
Viestejä
1 442
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
191
Vinkkejä avoimista ritilöistä otetaan vastaan.
Äkkiseltään löytys ainakin nämä Honeycombit ebaysta , ja sattumalta bongasin tänään Torista (aika monta hakuvahtia päällä...) jonkun heebon joka tänään laittoi Ostetaan puolelle ilmoituksen missä koitti kerätä useampia halukkaita noiden joukkotilaukseen, jotta sais jaettua postikulut useammalle.
 
Liittynyt
26.12.2022
Viestejä
118
Kaipaisin vielä hifi ukkelien apua.

Muutin mieltä ja aion sittenkin hankkia suljetut kuulokkeet jotta pääsisin melua karkuun. Alkuperäinen suunnitelma oli hankkia avoimet kuulokkeet joissa on hyvä soundstage.

Passaako FiiO E10K Type-C DAC ja Beyerdynamic DT 770 Pro kuulokkeet hyvin yhteen?
En ole täysin varma miten tuo Type-C liitin käytännössä vaikuttaa. Pystyyköhän kyseisen DAC:in liittämään ihan normaalisti USB porttiin?
 
Liittynyt
13.01.2017
Viestejä
4 629

Type-C on täysin normaali USB-liitäntä siinä missä tietokoneen type-A liitäntä.

Alkuperäisessä E10K:ssa oli micro-usb liitäntä.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
1 465
Mielenkiinnosta kyselen, mitä tykkäsit näistä?
On vielä hieman aikaista sanoa mielipidettä, joka ei tulisi jonkin verran muuttumaan. Nyt mietittynä sana "hyvä" kuvaa mielestäni Venusta osuvasti kaikilla osa-alueilla, mutta mitään erityisempää kuulokkeissa ei oikein ole. Esimerkiksi basso ei herätä suurempia fiiliksiä ja diskantti on välillä korostuneen ilmavaa. Kumpikaan osa-alue ei silti kuunnellessa ala ärsyttämäänkään.

Positiivisena puolena keskitaajuudet on eräänlainen välimuoto Hifimaneista ja Sennheiserin HD600-sarjasta eli ääni on melko luonnollista avaran tuntuisella otteella. Äänten erottelu on myös tarkkaa, joten kuulokkeita voi kutsua helposti yksityiskohtaisiksi etenkin, kun boosti 10 kHz:n yläpuolella tuo pienempiä ääniä hyvin esille.

Äänikuva asettuu mielestäni kooltaan Sundaran ja esimerkiksi Edition XS:n välimaastoon. Tuntuu tilavammalta kuin Sundara, joka saattaa tosin rajata äänten sijainnit jopa hieman tarkemmin. Venus on mukavan avara, mutta hieman epämääräinen tarkasta erottelustaan huolimatta. Ei yllä mielestäni äänikuvan osalta suurella elementillä varustettujen Hifimanien tasolle, vaikka hinta onkin lähempänä niitä kuin Sundaraa. Yleisesti ottaen suoriutuminen on silti hyvää ja ääni on tyyliltään tosi ilmavaa.

Ainakaan tällä hetkellä Venus ei vielä mene lempparikuulokkeiden joukkoon, mutta toisaalta en ole niihin pettynytkään. Hyvät kuulokkeet, joilla ei kuitenkaan oikein ole sellaista "omaa juttua". Periaatteessa pidän kuulokkeiden luonnollisemmasta äänestä enemmän kuin monista Hifimaneista, mutta toisaalta Hifimanit tarjoaa melko vastaavaa ääntä vieläkin vaikuttavamman kuuloisena. Olen kuitenkin kuunnellut Venusta vielä melko vähän, joten katsotaan, miten fiilikset muovautuu ennen kuin kirjoittelen arvostelun.

Sitä ennen on tulossa vielä jutut ainakin ZMF Eikonista, parista Bluetooth-kuulokemallista ja parista vahvistimesta. Perjantaina tuli postissa Focal Bathys, joten viikonloppuna tuli vaan sitä ihmeteltyä. :D
 
escalibur

"Random Tech Channel" @ YouTube
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 072
Sennheiser on ensi kuussa julkaisemassa HD660S2:t

Alustava hinta on $600 (~699€).

Ilmeisesti käyttävät uusia elementtejä ja tällä kertaa parannukset on kohdistettu bassoon, mitä se lopulta sitten ikinä tarkoittaakaan.
Ilmeisesti soundin pitäisi olla tasapainoisempi kuin HD 660S:ssä, mutta katsotaan miltä lopputulos näyttää todellisuudessa.

1675076179518.png
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
20.08.2021
Viestejä
103
ZMF Perf lambskinit on nyt asennettuna 6xx:ään. Kuvissa näytti pehmoisilta nahkasohvilta, mutta nämähän on tosi jämäkät.
Voi olla että soundiltaan suedet olisi osuvammat 6xx:n vahvuudet huomioiden, mutta nämä tuo ehkä ripauksen luxusta muovisiin luureihin.

Instrumenttien soundi kyllä kirkastui, eli kitarat soi heleämmin ja rummut hi-hatteineen erottuu ihan eri tavalla.
Mutta kaikkea ei voi saada ja kyllä ne intiimit vokaalit aikalailla menetettiin, eli esim. omaksi referenssiksi pikkuhiljaa muodostuva Matt Berningerin karhean siisti ääni on jo paljon latteampi kokemus, vaikka bändi siinä ympärillä onkin nyt paljon kivamman ja kiinnostavamman kuuloinen.

Voi siis olla että ne DMS:n kehumat suedetkin pitää aikanaan hommata, jos ne sitten on tarpeeksi hyvä "kultakutriversio" noiden väliltä. Koomista että padeissa olisi sitten saman verran kiinni, kuin luurit maksoi.
Mutta se on silti halpa hinta, koska ruvetaan olemaan kuitenkin aika lähellä sellaista soundia etten oikein osaa kaivata enää mitään.
 
Intiimien vokaalien menetys johtunee ainakin osittain etäisyyden kasvusta, eli äänen koventamisella sitä voisi saada takaisin. Mutta kun kirkkaus kasvaa niin volumee on hankala laittaa raa'asti lisää... Itse sain paikattua tätä laittamalla orkkisfoam-lätkät sinne alle, niin kirkkaus pieneni merkittävästi mutta pysyi kuitenkin kohennetulla tasolla vrt. original.
 
Liittynyt
01.01.2017
Viestejä
1 442
@Sword Of Damocles

Olisikohan Sundara Closed hyvä kaveri He6se v2:lle? Arvostelusi perusteella voisi tarjota hyvää vaihtelua ja suljetun edut samalla.

Hyvässä lykyssä Sundara Closedin headband voisi myös sopia suoraan He6:seen, päikseen vaihto =D
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
1 465
@Sword Of Damocles

Olisikohan Sundara Closed hyvä kaveri He6se v2:lle? Arvostelusi perusteella voisi tarjota hyvää vaihtelua ja suljetun edut samalla.

Hyvässä lykyssä Sundara Closedin headband voisi myös sopia suoraan He6:seen, päikseen vaihto =D
Hieman arveluttaa suositella kyseisiä kuulokkeita sen jälkeen, kun mittasin toisen yksilön vasteen (punainen jana). Kahdessa parissa oli aika merkittävä ero alataajuuksilla, joten en ole varma, kumpi edustaa kuulokemallia yleisesti paremmin. Muilla taajuuksilla erot on pienempiä.

1000003033.png

Sample 2 olisi periaatteessa tavallisemman kuuloinen, mutta luultavasti monien makuun keskitaajuuksiltaan liiankin hyökkäävä. Ellei sitten muistuttaisi Focalin kuulokkeita?

Mulla ollut pari (sininen jana) oli kiva sekoitus menevyyttä ja rentoutta, joten se olisi ollut pidemmän päälle hyvää vaihtelua HE6-mallille. Mielenkiintoisesti Focal Bathysin tuunaus on jokseenkin saman tyyppinen (hienosäädetympi) ja tykkään siitäkin. :hmm: Täytyypä itseasiassa pian latailla lisää kuulokkeita vertailutyökaluun. :comp:
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
27.06.2018
Viestejä
563
Löytyi sellainen helmi että se laittaa ajattelemaan omaa kuuloke metsästystä uudelleen.
Audezen LCD 2.1 prefazor.

Siis hakkaa niin LCD-2C kuin LCD-X 2021 mitä itsellä on ollut. Pataan saa myös hifimanin ananda ja sundarat.
Basso on parasta mitä mistään planarista olen kuullut, menee ALAAAAAS ja potkii mutta on silti sitä planari bassoa eli puhdasta potkua.
Soundstagekin on ihan anandan tasolla ja erottelevuus myös, ei ihan HD800 tasoa mutta ei kovin kauaksi jää.
Sain setin 350€ ja ei tähän hintaan saa parempaa varmaan ikinä.
Toki asiaan vaikuttaa hyvä balansoitu R2R DAC ja vähän kalliimpi niin ikään balansoitu THX vahvari.

Eli minusta lähes tulkoon paras vain musiikin kuunteluun takoitettu kuulloke mitä eteen on tullut. Ja niitä on ollut paljon.
Ei se tarkin eikä flatein mutta 100% hauskin ja tuo tunnetta musiikkiin.
 
Minulla kanssa nyt Monolith THX 887 joilla ajelen Audeze LCD-3, ihastuin kertaheitolla ja kaikki muut kuulokkeet jäi vaille käyttöä kun on vaan niin mehevä saundi. Mielestäni ainoa isompi miinus on se että painoa löytyy näistä kuulokkeista sen verran että 3-4h on aika maksimi mitä voi pitää putkeen..

Audezen jälkeen toki välillä ihan mukavalta heittää Hifiman X V2 päähän, tuntuu taas tosi kevyeltä niin ihan kivaa vaihtelua, kun kuulokkeet on toisistaan aikalailla ääripäät ainakin omasta mielestä sekä istuvuus että äänenlaatu.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
31
Osaatteko sanoa, riittääkö Rega Briossa tehoa ajamaan korkean impedanssin (250+ Ω) tai magnetostaattisia kuulokkeita? Vahvistimen arvot:

Headphone output:
No load = 8V
32Ω = 1.8V
54Ω = 2.6V
300Ω = 5.9V
Source impedance = 109Ω
 
Liittynyt
31.12.2016
Viestejä
1 722
ZMF Perf lambskinit on nyt asennettuna 6xx:ään. Kuvissa näytti pehmoisilta nahkasohvilta, mutta nämähän on tosi jämäkät.
Voi olla että soundiltaan suedet olisi osuvammat 6xx:n vahvuudet huomioiden, mutta nämä tuo ehkä ripauksen luxusta muovisiin luureihin.
Sopiiko tiedusttella, mistä tilasit omasi? Suedeja ZMFheadphones.comista löysin, mutta tulevat vähän hintaviksi toimituskulujen ja tullien kanssa. Tosin maksanevat itsensä takaisin jos ovat orginaaleja selvästi pitkäikäisempiä.

@GiraFFi taisi myös olla kokemusta ZMF:n sennheiser suede padeista, onko ajatukset niistä muuttuneet mihinkään suuntaan?
 
6XX kanssa kuulostaa isolle ja oikeelle kaikki. Mut kyllä mä oon edelleen sitä mieltä, että vaikka teknisesti varmaan onkin kaikki paremmin ni noiden kuulokkeiden pointti häviää samalla kertaa kun se intiimi vokaalien toisto ei ole enää sitä mikä on se juttu noissa kuulokkeissa alkujaan. En tiedä jos nuo litistys vähän, että korjaisko se tuota. Mut tuntuuvat tosi jämäkälle, että tuskin on tapahtumassa
Alan kallistua sille kannalle, että hommaan uudet orkkis padit.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 122
Sain käsiini uudet Edifier WH950NB-vastamelukuulokkeet (käsittääkseni myynnissä vasta Kiinassa ja Britanniassa, mutta tulisi olemaan EU-alueella noin 180-200 euroa). Alustavasti vaikuttaa äänenlaadun osalta varsin hyvältä sellaisenaan ja pienellä taajuuskorjauksella jo oikein mainiolta.

Edifier on keksinyt, ettei kuulokkeita tarvitse pilata bassolla. Keskitaajuudet saisivat olla omaan makuuni hieman täyteläisemmät ja vähemmän hyökkäävät, mutta oikeastaan ylemmän diskantin vajaaksi jäävä ilmavuus on ainoa selvempi miinus. Classic-tilan lisäksi tarjolla on myös dynamic-tila, joka lisää bassoa noin 5 desibeliä 150 hertsistä alaspäin sekä boostaa diskanttia pari desibeliä 5-8 kHz:n välillä.

Taajuuskorjain näyttää tältä. Q-arvot on määritettävissä vapaasti 0,5-2 välillä ja taajuuttakin pystyy säätämään tiettyjen rajojen sisällä. Esim. vasemman reunan säätimelle valittavissa vain 0-200 Hz ja oikean reunan säätimelle 5000-10000 Hz. Plussaa pystyy laittamaan 3 dB, kun taas miinusta jopa 9 dB.

Ja vielä itse kuulokkeet. Käyttömukavuus on tosi hyvä ja ulkonäössä jotakin premium-fiilistä.

Vastamelutoiminnosta täytyy vielä ottaa enemmän irti, mutta alustavasti vaikuttaa melko vastaavalta kuin Soundcore Space Q45. Taustakohinaa Edifierissa ei ole lähes laisinkaan.
Jos testailu jatkuu, niin saisitko mitattua lantenssin Game Modessa? Eräs arvostelija mutuili, että lantenssi ei pienentyisi.
https://www.androidheadlines.com/edifier-wh950nb-review-audio-headphones-best.html sanoi:
I didn’t really notice a difference in the latency. There was still about half a second between when I perform an action and when I heard it.
 
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
1 465
Sopiiko tiedusttella, mistä tilasit omasi? Suedeja ZMFheadphones.comista löysin, mutta tulevat vähän hintaviksi toimituskulujen ja tullien kanssa. Tosin maksanevat itsensä takaisin jos ovat orginaaleja selvästi pitkäikäisempiä.
Ruotsalaiselta ARK Audiolta saa pehmusteita noin 95 eurolla Suomeen toimitettuna. Jos ei ole varastossa, niin joutuu odottamaan jenkeistä tilaamista. Suomalainen hifitalo voinee myös tilata pehmusteita, koska heillä on oma jälleenmyyjän tilaussivu kaikelle, mitä ZMF valmistaa. Hifitalolta pehmusteita joutuu kuitenkin odottamaan monta kuukautta, koska eivät tilaa kuormien välissä erikseen mitään.

Sain tänään valmiiksi jutun ZMF:n rei'itetyistä nahkapehmusteista HD600-sarjalle, mutta ajattelin painaa julkaisunappia vasta huomenna tai tiistaina, jottei Googlen hakukonebotti suutu liian tiheästä julkaisutahdista. Itse olen testannut pehmusteita vain HD600-mallilla, joten tekisi kyllä mieli saada lisäksi käsiini myös HD650/6XX ja suede-versio pehmusteista. HD600:lle nahkapehmusteet sopii lähes täydellisesti, koska kuulokkeista tulee ylätaajuuksiltaan enemmän HD650:n kaltaiset, mutta basso pysyy selkeämpänä. Keskitaajuudet painottuu äänessä kivasti, ja vaikka laulaja sijoittuukin äänikuvassa hieman aiempaa kauemmas, tunneyhteys jopa hieman paranee. Ihan HD650:n tasolle ei tosin taideta silti päästä sen osalta.

Edit. Odotanpa vielä HD650-mallin mukaan, niin selviää samalla kertaa nahkapehmusteiden sopivuus molemmille.

Jos testailu jatkuu, niin saisitko mitattua lantenssin Game Modessa? Eräs arvostelija mutuili, että lantenssi ei pienentyisi.
Testailu jatkuu ja kattavampaa juttua tulee kevään aikana. En ole latenssia aiemmin kuulokkeista mitannut, joten täytyy miettiä, miten se olisi mahdollista kotikonstein. Toisaalta jos saan sen jotenkuten mitattua, luulisi selviävän, tuleeko pelitilassa minkäänlaista muutosta.

Saa heittää ehdotuksia latenssin mittaamiseen. Onko kamera slow motion tilassa tai videokuvan hidastaminen ja siitä tehtävä tulkinta paras tapa?
 
Viimeksi muokattu:

RTR

Liittynyt
09.04.2021
Viestejä
595
Itse olen testannut pehmusteita vain HD600-mallilla, joten tekisi kyllä mieli saada lisäksi käsiini myös HD650/6XX ja suede-versio pehmusteista.
Mä voin lainata vanhanmalliset HD 650:set, jos vastapalveluksena mittaisit DIY-luurit laitteistollasi. (Näistä tulee kunnollinen postaus heti kun jaksan hioa ja maalailla osat.)
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 122
Testailu jatkuu ja kattavampaa juttua tulee kevään aikana. En ole latenssia aiemmin kuulokkeista mitannut, joten täytyy miettiä, miten se olisi mahdollista kotikonstein. Toisaalta jos saan sen jotenkuten mitattua, luulisi selviävän, tuleeko pelitilassa minkäänlaista muutosta.

Saa heittää ehdotuksia latenssin mittaamiseen. Onko kamera slow motion tilassa tai videokuvan hidastaminen ja siitä tehtävä tulkinta paras tapa?
Testailin joskus Aptx LL moodia toistamalla tietokoneen näytöllä Audacityllä ääniraidan jossa oli yksi terävä ääni. Kuvasin kännykällä videota näyttöltä niin että ääni tallentuu mikrofoniin. Videolla siis näkyy koska Audacity soittaa ääniaallon ja sekä kuuluu kun se tulee kuulokkeista. Tulkinnan tein videoeditorissa. LL-moodin ero tuli esiin selkeästi ja toistettavasti.
 
Liittynyt
20.08.2021
Viestejä
103
Sopiiko tiedusttella, mistä tilasit omasi? Suedeja ZMFheadphones.comista löysin, mutta tulevat vähän hintaviksi toimituskulujen ja tullien kanssa. Tosin maksanevat itsensä takaisin jos ovat orginaaleja selvästi pitkäikäisempiä.
Joo, ARKilta minäkin tilasin. Taisi noin viikko mennä että paketti kilahti postilaatikkoon.
 
Liittynyt
16.11.2020
Viestejä
2 566
Onkos kukaan kerennyt saamaan käsiinsä tuoreinta iteraatiota Valcoista (VMK25)?

Periaatteessa mielenkiinto ei oo kauhean suuri, kun molemmat aikaisemmat versiot tainneet hajota samaan tyyliin, etteivät enää lataa ollenkaan, enkä jaksa noita parikymppisiä ruveta mihinkään huoltoon enää postittelemaan, mutta soundin puolesta noi on olleet hintaluokassaan oikein mainiot ja en viittis esim. lenkeillä paskoa työnantajan Sonyja, joten käyttöä vois kaikesta huolimatta olla..
 
Liittynyt
10.08.2021
Viestejä
3 478
CD2000.PNG

Hemmetti siinä olisi kakstonniset... :smoke: aika korkea hintapyyntö kyllä... CD3000 ei ole tullut vielä missään vastaan.
 
Liittynyt
05.05.2017
Viestejä
1 064
Sain pitkään jahkailtuani tehtyä päätöksen ja tänään tuli kotiin Audeze LCD-2 Classicit. Aika täydellinen istuvuus omaan päähän eikä painoa ole yhtään liikaa, joten tyytyväinen olen.

Jokin aika sitten päätin jättää Tidalin MQA-sekoilut taakseni ja vaihdoin Qobuziin. Hieman tutkittuani huomasin, että kohta teini-ikäiseen Squeezebox Touchiin sai päivityksen, jolla sen digitaalilähdöistä saa ulos 192 kHz kamaa ja sehän vielä toimikin heittämällä koaksiaalilähdöstä, muttei USB:stä (DAC on Topping DX3 Pro), mutta hyvin riittää että toinen toimii. Sitten vielä Qobuz-pluginin asennus Squeezeboxiin ja kaikki toimii. Ja nyt saa Qobuzin kautta ruokittua kuulokkeita parhaalla materiaalilla. Vahvistimena on Topping L50, joka tuntuu riittävän hyvin ja kuulokkeet tekivät juuri sen minkä odotinkin, eli vanhoja AKG:n ja Beyerdynamiceja vaivannut rasittava kirkkaus on ton vahvarin kanssa nyt menneisyyttä. Muun hyvän ohessa :)
 
Viimeksi muokattu:

escalibur

"Random Tech Channel" @ YouTube
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 072

HD660S2
Nyt sitä saa, pre-order auki ja tilaus vetämässä.
Kappas! Kerrankin hinta oli vähemmän kuin osasin odottaa. Olin melko varma että aiemmin mainittu hinta on jenkkien tapaan veroton (ja katteeton paikallisten kauppojen osalta). Hyvä niin.
 
Liittynyt
20.09.2018
Viestejä
154
Kappas! Kerrankin hinta oli vähemmän kuin osasin odottaa. Olin melko varma että aiemmin mainittu hinta on jenkkien tapaan veroton (ja katteeton paikallisten kauppojen osalta). Hyvä niin.
Positiivinen yllätys itsellenikin. Tuosta sai vielä arvostelukoodilla -10% hinnasta pois, uutiskirjetilauskoodi ei toiminut tuotteen kohdalla vaikka tätä mallia ei erikseen ehdoissa mainittu.

Tilauspäätökseen vaikutti myös paljon myönteiset arvostelut mitä on jo review mallista saatavilla, tässä mm. yksi ja pari videotakin jo tuubista löytyy.
 
escalibur

"Random Tech Channel" @ YouTube
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 072
Positiivinen yllätys itsellenikin. Tuosta sai vielä arvostelukoodilla -10% hinnasta pois, uutiskirjetilauskoodi ei toiminut tuotteen kohdalla vaikka tätä mallia ei erikseen ehdoissa mainittu.

Tilauspäätökseen vaikutti myös paljon myönteiset arvostelut mitä on jo review mallista saatavilla, tässä mm. yksi ja pari videotakin jo tuubista löytyy.
Hyvältä vaikuttaa. Mahdollisesti tämä S2 on se mitä S1:n olisi kenties pitänyt olla?:think:

Pitää selvittää saisiko nämä arvosteluun. Edellisistä Sennheisereista on jo aikaa. :)
 
Liittynyt
20.09.2018
Viestejä
154
Hyvältä vaikuttaa. Mahdollisesti tämä S2 on se mitä S1:n olisi kenties pitänyt olla?:think:

Pitää selvittää saisiko nämä arvosteluun. Edellisistä Sennheisereista on jo aikaa. :)
Vaikuttaisi siltä ainakin myyntipuheiden ja arvostelun perusteella, mutta veikkaan että jonkin verran vastustusta varmasti ilmaantuu. Onhan tuo 600-sarjan palvominen mielestäni rinnastettavissa uskontoon, eli monella on varmasti vahvat mielipiteet asiasta. Mutta koska en ole 600 ja 650 kuullut, en voi kommentoida niiden puolesta - enkä vastaan. :)

edit. korjattu tekstuuria
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
1 465
Keskitaajuudet on musiikin tärkein osa, eikä kukaan ole onnistunut toteuttamaan niitä 20 vuoteen objektiivisesti arvioituna paremmin (vain eri tavalla) kuin HD600 tai HD650, joten tietynlainen palvonta lienee edelleen paikallaan. Alkaahan ikä toisaalta näkyä pahasti muilla osa-alueilla, joten jospa HD660S2 toisi mallisarjan nykypäivään.

Kunhan nykyiset kuulokkeet on koluttu läpi, HD660S2 ja Mezen 109 Pro voisi olla testilistalla tavalla tai toisella.

Bosen QuietComfort SE tuli hankittua. Vaikuttaa mielenkiintoisesti täysin samalta kuulokkeelta kuin QC45, koska näkyy sekä Bosen sovelluksessa että yhdistetyissä laitteissa nimellä QC45. Ei välttämättä huono asia, kun oli ihan edullinen. Kotelon sijaan mukana tuli tosin vain säilytyspussukka, joka on kuitenkin kätevän pieni. Diskantti kuulokkeissa on aika rajua :dead: mutta helpohkon korjauksen jälkeen en keksi taajuustasapainosta valitettavaa. Tiukkaa vääntöä tulee Bosen, Soundcore Q45:n, Edifier WH950NB:n ja Valco VMK25:n kesken.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
14.11.2016
Viestejä
1 307
HD660S2 odottelisin myös mitä arvostelijat jotka eivät saa Sennheiserilta arvostelukappaletta tuumaavat mutta tuskin metsään menee.

Perus HD660s paranteli HD650 sieltä täältä mutta kokonaisuus ei ollut yhtä sulavan kuuloinen, toisaalta jos toinen olisi pakko valita ainoaksi kuulokkeeksi olisi se varmaan HD660s.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 471
Viestejä
4 163 257
Jäsenet
70 412
Uusin jäsen
O&G

Hinta.fi

Ylös Bottom