Laadukkaat kuulokkeet?

Siitä on aikaa kun itsellä oli nuo niin muistikuvat hataria, mutta oletko kokeillut sekä donglella että kaapelilla? Jos ei millään toimi niin sitten kyse voi toki olla viallisesta yksilöstä.
Monesti omistuksen aikana on joutunut nappaamaan donglen irti, niin sitten lähtee pelittämään. Joka tapauksessa ylimääräinen vaiva, jota ei pitäisi tapahtua. Mihin viittaat kaapelilla?

Joku henkilökohtainen ongelma, sillä kyllähän ne presetit näkyy siellä puhelimen sovelluksessa.
En käytä näitä kuulokkeita puhelimella joten ei ole myöskään sovellusta asennettuna.
 
IMG_2025-11-28-162236.jpeg

Tommosseet kuulokkeet mulla käytössä. Heavys H1H. Kyllä kelpaa kuunnella Blood Incantationia!

Vähän huumoria loppuun:

IMG_0565.jpeg
 
Täällähän joku oli tehnyt arvostelun ja kehunut noita Audeze Maxwellejä. Itsekin innostuin kun löytyi demotuotteena hintaan 229€ - ja olipa hiljattain mahdollista saada siitä vielä - 20% . Ovat laadukkaat ja hyväntuntuiset, ei siinä ja huomattava parannus entisiin. En vain kestä tätä, että Audeze app ei toimi sitten milloinkaan. Ajattelin, että katsonpa ennen uuden tietokone kokoonpanon asentamista mitähän mulla oli Preset 1:n laitettu, mutta ei katota ei, koska ei suostu näyttämään sovelluksessa, vaikka kuinka käynnistän kuulokkeet uudelleen. Äänet sentään tulee.

Helvetin amatööri indie kehittäjät ja pienet budjetit.
Olis varmaan pitänyt pysyä langallisissa kuulokkeissa kun ei ole tällaista säätöä.

ttu.png
Firmware päivitetty ajan tasalle?
 
On napakan hintaisia silti :) Ei ihan hirveän lähellä minun ostoskoria. Fiion FT1 luikahti ostoskoriin aliexpressistä.

Vaihdoinpa päivällä LCD2 classic:iin padit.
Oginaalin malliset nahkaiset, mutta pienillä ilmareillä.

Olipa sitten yllätys miten paljon ääni muuttui.
Kuulostaa aiempaan verrattuna todella ohkaiselta ja munattomalta.
Rävelsin DAC:in valikot ja windowssin ym APO:t läpi ennen kun tajusin että padit on syypää.

Noissahan on kummallinen rakenne että ovat ikäänkuin suljetut kuulokkeet avoimella elementin takapuolella ja näillä pädeillä eivät ole enään niin tiiviit.

Täytynee koettaa vielä totutella ja makustella.
 
Mistä halvalla hyvät vaihtopädit Hifiman he4xx orkkispädien tilalle. Kaverilta meni vanhat rikki.
Tarvitseeko ne uudet kiinnitysrenkaat hommata kanssa vai saako vanhat käytettyä uudelleen?
 
Hifimanin omassa kaupassa on jotain padeja, joku normi 400-sarjalainen käytti samoja padeja kuin dropin 4xx.

Sitten Aliexpressistä saa erilaisia joissa se kiinnityssysteemi on mukana. Koska eivät ole orginaaleja niin ääni voi muuttua. Itselläni oli joskus todella kauan sitten alista ostetut lampaannahkaiset, tai lampaannahkaisena ainakin myydyt, olivat ehkä alkuperäisiä mukavammat jopa.
 
Ananda nanot saapui eilen, onkos näistä kellään muulla kokemuksia?

Pikaisia huomioita, suoraan uudehkon läppärin kuulokelähdöstö;

-Erittäin helpot vahvistaa, läppärin integroidulla n. 30% sopiva kuunteluvoimakkuus, mukana hard case suojakotelo, joten olisiko nämä tarkoitettukkin on the go käyttöön. Ehdoton plussa, näillä saa pleikkarin kanssa suoraan ohjaimestakin äänimaailman ihan uusiin svääreihin.
-Hyvä comfortti, He6se ja Sundaran jälkeen, nämä sopii omaan kupoliin paremmin

Innokkaat, eläväiset ja nopeat.

Basso on heti alkuun näiden suurin vahvuus, jopa näin ilman erillistä vahvistinta kuunneltuna, rummut potkii ja elektronisen musiikin kanssa isku, nopeus ja kyky ulottua alas on huikea. Basso on myös artikuloiva, Leonard Cohenin äänessä on tekstuuria ja syvyyttä. He6se kanssa melkein sama isku, joskin tämä ei tuota kutosen luomaa fyysistä iskun tunnetta kuppien sisälle. Katsotaan miten muuttuu vahvistettuna.
Keskiäänet / vokaalit ei hyppää mitenkään erityisesti esille eikä lähelle, vokaalit pysyy kuitenkin hienosti kasassa, eivätkä hyppää muista soittimista liian etäällekkään.
Diskanttipuolella mennään energisen ja erottelevan puolella ja itselle kovempaa kuunneltaessa hiuksen hienosti sibilanssin rajamailla.

Stage ei ole niin laaja kuin oletin, vokalisti pysyy kohtalaisen lähellä, soittimet leviää kuitenkin hienosti sivusuunnassa ympärille ja separaatio/erotteluvuus on vahvuus. Näitä voisi luonnehtia kuin istuisit studiossa sisällä ja soittimet jakaantuu huoneeseen. Tai liveä kuunnellessa, olet aivan eturivissä ja yleisö sivuilla, orkesteri suoraan edessä.

Dynamiikkapuolella ei päästä ihan pyöreäkuppisten tahtiin, näissä kuitenkin eläväinen nopea esitystapa, isompi äänikuva ja objektien koko paikkaa tätä puolta hyvin.

Näille tulossa vielä kaveriksi Fiio ka17, jännä nähdä tuleeko vahvistimella skaalautuvuutta. Saa satunnaiseen kotikäyttöön ja työmatkoille kuunteluun pitkästä aikaa kunnon kuulokkeet. Suositella näitä voi jo nyt, tähän alennettuun n. 300€ hintaluokkaan.

IMG_20251128_180044.jpg
 
Viimeksi muokattu:

Dynamiikkapuolella ei päästä ihan pyöreäkuppisten tahtiin, näissä kuitenkin eläväinen nopea esitystapa ja isompi äänikuva paikkaa tätä puolta hyvin.

Näille tulossa vielä kaveriksi Fiio ka17, saa satunnaiseen kotikäyttöön ja työmatkoille kuunteluun pitkästä aikaa kunnon kuulokkeet. Suositus jo nyt, tähän alennettuun n. 300€ hintaluokkaan.

IMG_20251128_180044.jpg
Millä vahvarilla ajat he6se? Kiinnostelis kovin, koska pidetään hintaansa nähden todella hyvinä kuulokkeina (äänen puolesta, hifimanin QC toki sitten oma juttunsa), mutta johtaisi itselläni väkisin uuden kuulokevahvistimen ostoon. Nämä nanot tai sitten uudet Ananda Unveiledit olleet myös vaihtoehtoja korvaamaan nykyiset ~10v palvelleet hifiman 400i:t.
 
HE6SE V2 versio oli käytössä ja ajelin Topping E50 & A30 Pro kombolla. Tuo vahvistin a-luokan toteutuksella ja tehokas (6w), varsin hyvä setuppi oli, toki parempien laitteiden kanssa en päässyt kuulokkeita koittamaan.

Nuo kutoset oli itselle äänenlaadultaan endgame kuulokkeet, tuli vaan luovuttua kokonaan työpöytäkoneesta ja sitä kautta jäivät hyllylle pölyttymään , enkä lähtenyt edes koittamaan vahvistaa noita portable laitteilla.
 
Viimeksi muokattu:
Vähän alkoi yhtäkkiä himottamaan kuulokkeiden päivitys. Langattomat over earit, käytetään paljon ja monipuolisesti, kuunnellaan musaa, katsellaan leffoja ja telkkaria, pelataan ja vastamelukin olisi tarpeen kun vanha Civicci on aika äänekäs sisältä. Käytännössä koko ajan kotona päässä. Mikrofonia ei tule käytettyä missään vaiheessa, niin se ei ole tarpeellinen.

Nopeasti katsottuna johtavat vaihtoehdot hinta luokassa ~200€ paikallisissa liikkeissä ovat Sony WH-1000XM4, Bose QuietComfort ja Sennheiser Momentum 4. Edellisellä sivulla mainitut AKG N9 Hybrid olisi edelleen Thomannilla 205€.

Nopealla googlauksella Sonyt kiinnostaisi eniten, ilmeisesti ne tukee myös Dolby Atmosia, ehkä tuo leffojen katseluun jotain lisää vai onko tuo Dolby Atmos kuulokkeissa pelkkää markkinointipuhetta?

Sanokaapahan perehtyneemmät mielipiteenne, ja onko mahdollisesti muita, parempia, tarjouksia jossakin. Budjettiakin voisi periaatteessa venyttää hyvän tarjouksen edessä, mutta ehkä liian hyvät laitteet alkaa menemään jo vähän hukkaan tässä käytössä.
 
Tolla noin 200 eurolla N9 Hybrid on verkkoyhteyttä tukevan USB-lähettimensä myötä monipuolisin ja äänenlaadultaan parempi (tasapainoisempi, selkeämpi, luonnollisempi) kuin Sony XM4 tai Sennheiser Momentum 4. AKG:ssä on myös monipuolisin taajuuskorjain, joten basson taso saadaan kyllä tarvittaessa kilpailijoiden tapaan yliampuvaksi. Jos taas tehokkaammalle vastamelulle on ensisijaista tarvetta, XM4 voisi olla ihan hyvä vaihtoehto. Tilaäänijutut kuulokkeissa on mielestäni aika turhia, koska ei niillä kotiteatteria saavuteta.
 
Näillä vaatimuksilla tuli itselle mieleen ensimmäiseksi HyperX Cloud. Ja nyt sattuisi olemaan hintahaarukkaankin sopiva HyperX Cloud Alpha peliheadset, punainen - Power.fi tarjolla.

En tiedä mikä HyperX:n laatu on nykyään, mutta kymmenisen vuotta sitten, mallit olivat ihan jämäkän oloisia, eikä niin pahan kuuloisiakaan.
Nämä menin nyt tilaamaan kun alkoi venymään harkinta ja jotain oli jo hyvä saada käyttöönkin asti. Tosin mietin että olisiko Logitech G Pro X -kuulokkeet olleet vielä hitusen paremmat? Rtingsin arvostelussa aika samalla viivalla mutta itse pidän enemmän Pro X:n ulkoasusta, joka on hillitympi. Plus siinä olisi tullut kahdet pehmusteet. Hintakin toki ~20 euroa kalliimpi eli 70 euroa BF-tarjouksessa (vielä tänään maanantaina, Powerissa).

No, eiköhän nämä ostamanikin asiansa aja ja ainakin puristusvoima on vähän pienempi kuin Pro X:ssä, mikä ehkä tuntuu mukavuudessa.

HD599 on tällä hetkellä 59€. Nämä kuulokkeet ovat laatua verrattuna pelikuulokkeisiin ja HD599 kestää ainakin 10 vuotta käytössä. Kuulokkeisiin on saatavilla myös HD500 BAM mikrofoni, mutta hinta menee tällöin reilusti yli (n. 50€) budjetin. Aliexpressistä tai Amazonista saattaa löytyä oikeanlainen mikrofoni huomattavasti halvemmalla.
Nämä varmasti hyvät mutta en tuollaista mikkisysteemiä haluaisi vaan pitäisi olla paketissa heti mukana. Kiitos kuitenkin ehdotuksesta, niitä ei ikinä ole liiaksi. Toinen miksi en tästä ehkä niin innostunut on se, että ovat ilmeisesti avonaiset enkä tykkää että ääntä tulee yhtään ympäristöön. Kotona saa kuulla jo ohjaimen liipaisimien äänestä, joten yritän pitää ylimääräiset äänet minimissä.
 
Ananda nanot saapui eilen, onkos näistä kellään muulla kokemuksia?

Pikaisia huomioita, suoraan uudehkon läppärin kuulokelähdöstö;

-Erittäin helpot vahvistaa, läppärin integroidulla n. 30% sopiva kuunteluvoimakkuus, mukana hard case suojakotelo, joten olisiko nämä tarkoitettukkin on the go käyttöön. Ehdoton plussa, näillä saa pleikkarin kanssa suoraan ohjaimestakin äänimaailman ihan uusiin svääreihin.
-Hyvä comfortti, He6se ja Sundaran jälkeen, nämä sopii omaan kupoliin paremmin

Innokkaat, eläväiset ja nopeat.

Basso on heti alkuun näiden suurin vahvuus, jopa näin ilman erillistä vahvistinta kuunneltuna, rummut potkii ja elektronisen musiikin kanssa isku, nopeus ja kyky ulottua alas on huikea. Basso on myös artikuloiva, Leonard Cohenin äänessä on tekstuuria ja syvyyttä. He6se kanssa melkein sama isku, joskin tämä ei tuota kutosen luomaa fyysistä iskun tunnetta kuppien sisälle. Katsotaan miten muuttuu vahvistettuna.
Keskiäänet / vokaalit ei hyppää mitenkään erityisesti esille eikä lähelle, vokaalit pysyy kuitenkin hienosti kasassa, eivätkä hyppää muista soittimista liian etäällekkään.
Diskanttipuolella mennään energisen ja erottelevan puolella ja itselle kovempaa kuunneltaessa hiuksen hienosti sibilanssin rajamailla.

Stage ei ole niin laaja kuin oletin, vokalisti pysyy kohtalaisen lähellä, soittimet leviää kuitenkin hienosti sivusuunnassa ympärille ja separaatio/erotteluvuus on vahvuus. Näitä voisi luonnehtia kuin istuisit studiossa sisällä ja soittimet jakaantuu huoneeseen. Tai liveä kuunnellessa, olet aivan eturivissä ja yleisö sivuilla, orkesteri suoraan edessä.

Dynamiikkapuolella ei päästä ihan pyöreäkuppisten tahtiin, näissä kuitenkin eläväinen nopea esitystapa, isompi äänikuva ja objektien koko paikkaa tätä puolta hyvin.

Näille tulossa vielä kaveriksi Fiio ka17, jännä nähdä tuleeko vahvistimella skaalautuvuutta. Saa satunnaiseen kotikäyttöön ja työmatkoille kuunteluun pitkästä aikaa kunnon kuulokkeet. Suositella näitä voi jo nyt, tähän alennettuun n. 300€ hintaluokkaan.

IMG_20251128_180044.jpg
Mulla olleet varmaan vuoden päivät samanlaiset kovassa ajossa, yhdet suosikki kuulokkeista edelleen. Super nopeat ja laaja soundstage. Hinta/ääni/laatu-suhde mielestäni 5/5 ja istuu todella mukavasti päähän. Vahvistimena sennheiserin hdvd800 tuomassa lisäpotkua ja toimii.

Pelatessa myös aivan erinomaiset kun tarvitsee kuunnella askeleita ja paikantaa vihollinen esim cs2, cod, battlefield jne.

Vaikea löytää yhtäkään haastajaa muilta valmistajilta näille kuulokkeille samassa hintaluokassa.. aika monet luurit on tullut käytyä läpi. Nuo uudet hifimanin XV ja he600 kyllä kiinnostaa kovasti vielä hommata jos sattuu tulemaan sopivasti vastaan.
 
Taitaa olla erit kun omat asustelut ovat EU-alueen ulkopuolella, anyways jos ok hinnalla löytyy niin ei todennäköisesti tule pettymään kuhan tietää mitä on hakemassa.
Aiempi TH909 malli saattaa myös olla käypä vaihtoehto. TH900 en ehkä lähtisi enää ostamaan ellei välttämättä tarvi suljettua mallia tai löydä mahtavaa tarjousta.
No nyt saatiin tähänkin taloon TH808:t. Olikin myyjä vaan poistanut ilmoituksensa väliaikaisesti.
Soundi näissä on mukavan intensiivinen ja aggressiivinen mitä olinkin hakemassa.
Pientä taajuuskorjausta kyllä vaatii omaan korvaan. Lisäsin samalla tavalla 5,5K tienoille 4 dB kuopan kapealla Q.lla ja 8k:sta hylly muutaman yksikön verran ylös. Kuulostaa turhan tummalta kun tainnut korvat planaareista tottua suureen määrään ylimpiä taajuuksia. Tipautin myös 300Hz 3 dB alaspäin selkeyttämään ääntä. 2K on henkilökohtainen preferenssi ja käytännössä jokainen kuuloke vaatii tälle alueelle boostin jos metallia kuuntelee ja haluaa ääneen purevuutta. Hyvin nämä nyt iskee ja ovat enemmän anteeksiantavat kuin korkean resoluution planaarit.
Kuulokkeiden rakenne on jokseenkin naurettava ja hyvin vanhanaikainen. Tuntuu kuuluvan ennenkin jonnekin 90-luvulle. On kyllä kevyet mutta pääpannan pehmustus olematon, Fostexin stock-pehmusteet ovat aina huononlaatuiset ja epämukavat ja kaapeli tietenkin kilometrin pitkä single ended.
Laitoin Alista tulemaan parit pehmusteet korviin sekä päälaelle ja uuden kaapelin.

Onkohan @Sword Of Damocles hyvät pehmusteet 660S2:lle? Etkö kokeillut ja mitannut jotkut vastaavat kylmägeelitassut HD600:n vai oliko 650:n kanssa? Heitin noi kuitenkin sokkona kuormaan mukaan. Replacement Mesh / Ice gel / Leather Ear pads Fits for Sennheiser HD650 HD660S HD600 HD580 HD565 HD545 HD535 Headphones,11.9 - AliExpress 44
 
Viimeksi muokattu:
@Jarmo80 ei näköjään tägäyksestä tule ilmoitusta, jos sen lisää viestiä muokatessa. Tulipa kuitenkin huomattua.

Melko samalta noi Alin kylmägeelipadit näyttää Amazonin Soulwit-pehmusteiden kanssa, mutta pienetkin erot voi toki tehdä niistä lopulta hyvinkin erilaiset HD 600-sarjan "pehmusteherkkyys" tuntien. En itseasiassa osaa yhtään ennakoida, miten toimivat 660S2:n kanssa, koska sen elementtien akustinen suunnittelu poikkeaa jonkin verran muusta 600-sarjasta. HD 600:n kanssa Soulwit-pehmusteet kuitenkin on tosi hyvät, ellei jopa Sennheiserin alkuperäisiä paremmat.

Täälläkin kyseltiin arviota Sennheiser HDB 630:sta, joten voin juhlallisesti ilmoittaa sellaisen valmistuneen Kuulokenurkkaan. Äänipuoli on odotetusti kuulokkeissa kohdallaan, mutta muutoin jäin aika pettyneeksi 500 euron hinta huomioiden. Toki alennukset parantaa tilannetta, mutta tällä hetkellä kilpailijat tarjoaa halvemmalla enemmän.
 
Oli nämä harkinnassa, mutta mittojen perusteella nuo kupit ovat aika ahtaat. Missäköhän langattomissa luureissa mahtaisi olla oikeasti tilaa? Omat (langalliset) luurit tällä hetkellä luokkaa 7,5 x 4,5 x 2,5-3cm :D Vastaavia kuulokkeita mukavuudeltaan taitaa olla aika niukasti markkinoilla.
 
Tilaa löytyy korville tavallista runsaammin esim. Focal Bathysista, Audeze Maxwellista (ei vastamelua) ja CMF Headphone Pro:sta. On esim. Valcon kuulokkeet myös tilavampaa sorttia moniin muihin verrattuna. Huomennahan Valcolta tulee myyntiin päivitetty VMK25.2 -malli, josta olettamani mukaan laittoivat mulle tänään testikappaleen tulemaan. Kommentoin sitten tuoreeltaan, mihin suuntaan ääni on muuttunut, jos on muuttunut. Tekninen päivitys vaikuttaisi ensisijaisesti olevan kyseessä.
 
Käytin pc:llä ennen mediaan ja pelailuun hypex cloud flight langattomia. Nyt hankin ensimmäistä kertaa pc:lle kuulekkeet missä noice cancelling eli ilmeisen laadukkaat sennheiser momentum 4.

Pienen ongelman huomasin heti ja mietin totunko vai palautanko. Siis kun käytän välillä kuulokkeita vain toisella korvalla. Tuo vastamelu vähän inhottavasti tuo paineen tunnetta toiselle korvalle kun pitää tuollei puoliksi päässä. Lisäksi huomasin, että jos keittiöstä kuuluu kokkailun ääniä niin kaikki kolaukset vaan voimistuu vastamelun yli?

Onko mun kuulossa vikaa vai käykö tälläinen kokemus järkeen :D
 
Aika vähän olen omassa käytössä vastamelua kunnolla testaillut mutta olethan tietoinen että sitä vastamelun voimakkuutta saa säädettyä oikean puoleista kuuloketta hiplaamalla? Vähän kuin kännykällä zoomailisisit karttaa kahdella sormella nipistämällä, keskeltä ulospäin vähentää vastamelutoimintoa ja reunoilta sisäänpäin nipistämällä lisää. Omasta mielestä se minimiasetus tosiaan jopa voimistaa kuuluvia ääniä
 
Kiitos näköjään joskus ne ohjeet kannattaakin katsoa heh. Ilmeisesti ei kuitenkaan saa vastamelua kokonaan pois?
 
Ei saa tietääkseni, puhelimella appin kautta olisi kaiketi paremmin säätöjä mutten muista moista siinäkään nähneeni, enkä ole nyt vähään aikaan katsellut josko olisi tullut uutena ominaisuutena
 
Apin kautta saa kyllä pois: Noise control = Custom ja pallo keskellä jolloin sekä ANC että Transparency 0%.

1000028446.png
 
Nyt olen pari iltaa kunnellut uusia Hifiman Edition XS -kuulokkeitani, jotka 190 eurolla ostin BF-alennuksista. DAC/vahvistin minulla on mittausten mukaan erinomainen Fosi ZH3. Aiempaa kokemusta avoimista kuulokkeista minulla on vain Grado SR80:ista ja viimeiset kahdeksan vuotta olen kuunnellut Sony MDR-1000X:ia joka ilta. Reippaasti suurin osa ajasta tulee kuitenkin kuunneltua kaiuttimilla (Q-Acoustics 2010i + Arendal 1961 Subwoofer 1S).

Edition XS:t kuulostivat heti ongelmattomilta, eivätkä rasita ääneltään parin tunnin kuuntelun jälkeen, toisin kuin Gradot. Basso toistuu alemmas kuin subbarillani kuuntelupaikalla (pitäisi optimoida kun jaksaisi). Toisaalta ne kuulostavat myös huomattavan erilaiselta kuin kaiuttimeni tai 1000X:t, joten jonkun aikaa saa uuteen soundiin totutella. Äänenvoimakkuudenkin säätäminen tutulle tasolle tuntuu vaikealta ja vaikuttaa vaihtelevan eri musiikkikappaleiden välillä totutusta poikkeavin määrin.

Uuteen ääneen totuttelu jatkuu ja pitää kokeilla myös vuorotella kaiuttimien kanssa. Ehkä täytyy sukeltaa taajuuskorjausten ihmeelliseen maailmaan.

Pääpanta ei ole ollenkaan hyvä minun päälleni. Kuulokkeita ei tarvitse pitää kauan päässä kun päälakea alkaa poltella. Capra Audio Hifiman Comfort Strap vaikuttaisi olevan hyvä ratkaisu. Ehkä voisi aluksi kokeilla sitoa pannan keskikohdan littaan irti päästä, jolloin paino jakautuisi sen molemmille puolille yhden pisteen sijaan. Silmälasien sangatkin painavat päätä, mutta samaa vaivaa oli Sonyjen kanssa aluksi lasien vaihdon jälkeen.
 
No nyt saatiin tähänkin taloon TH808:t. Olikin myyjä vaan poistanut ilmoituksensa väliaikaisesti.
Soundi näissä on mukavan intensiivinen ja aggressiivinen mitä olinkin hakemassa.
Pientä taajuuskorjausta kyllä vaatii omaan korvaan. Lisäsin samalla tavalla 5,5K tienoille 4 dB kuopan kapealla Q.lla ja 8k:sta hylly muutaman yksikön verran ylös. Kuulostaa turhan tummalta kun tainnut korvat planaareista tottua suureen määrään ylimpiä taajuuksia. Tipautin myös 300Hz 3 dB alaspäin selkeyttämään ääntä. 2K on henkilökohtainen preferenssi ja käytännössä jokainen kuuloke vaatii tälle alueelle boostin jos metallia kuuntelee ja haluaa ääneen purevuutta. Hyvin nämä nyt iskee ja ovat enemmän anteeksiantavat kuin korkean resoluution planaarit.
Kuulokkeiden rakenne on jokseenkin naurettava ja hyvin vanhanaikainen. Tuntuu kuuluvan ennenkin jonnekin 90-luvulle. On kyllä kevyet mutta pääpannan pehmustus olematon, Fostexin stock-pehmusteet ovat aina huononlaatuiset ja epämukavat ja kaapeli tietenkin kilometrin pitkä single ended.
Laitoin Alista tulemaan parit pehmusteet korviin sekä päälaelle ja uuden kaapelin.

Onkohan @Sword Of Damocles hyvät pehmusteet 660S2:lle? Etkö kokeillut ja mitannut jotkut vastaavat kylmägeelitassut HD600:n vai oliko 650:n kanssa? Heitin noi kuitenkin sokkona kuormaan mukaan. Replacement Mesh / Ice gel / Leather Ear pads Fits for Sennheiser HD650 HD660S HD600 HD580 HD565 HD545 HD535 Headphones,11.9 - AliExpress 44
Mulle on ok jos 2K kohdalla on kuoppa niin ääni jossain tapauksissa "hönkää" vähemmän päälle, Hifiman kuulokkeissa on monessa kuoppa tuossa kohtaa, pääpantaan kannattaa lisätä pehmuste.
Käytän Beyerdynamic Gel pehmusteita jotka tulivat mukana. Gel Series Earpads for Beyerdynamic Headphones | Dekoni Audio
Aliexpressistä on mullakin tulossa pari pehmustetta testiin jos kuulostaisivat paremmilta.

Kuitenkin äänenlaatu on mielestäni paras vakiopehmusteilla, mm basso pyöristyy korvikepehmusteilla mutta vakiopehmusteet ovat kovat korville ja eivät hengitä loistavasti joten vaihtokauppa on ehkä väärti.

Taajuuskorjauksen en käyttänyt hirveästi aikaa, pyrin taajuuskorjaaman lievästi yleensä.
Screenshot 2025-12-06 100716.png
 
Pääpanta ei ole ollenkaan hyvä minun päälleni. Kuulokkeita ei tarvitse pitää kauan päässä kun päälakea alkaa poltella. Capra Audio Hifiman Comfort Strap vaikuttaisi olevan hyvä ratkaisu.
Käytin itse XS kanssa Custom Cans headstrapia. Se paransi käyttömukavuutta huomattavasti HiFiMan Comfort Headband Strap DIY Mod - Custom Cans Shop

Äskettäin ostin 3D tulostimen ja sillä olen tulostanut Capra strapit Sennheisereille ja Focaleille (XS en enää omista). Nämä parantavat mukavuutta myös valtavasti ja voin lämpimästi suositella. Kaupasta ostettuna ovat melko kalliita kun EU alueelle pitää tuoda rapakon takaa.
 
Tuota pitää myös harkita, mutta liimaaminen ei tunnu kovin kivalta. Olisipa 3D-tulostin. Taitaa se myytävä Caprakin olla vaan tulostettu.
 
Kummat mahtavat olla paremmat Sony WH-1000XM4 vai Valcon uudet 25.2 kuulokkeet? Molemmissa ilmeisesti ihan hyvät melunvaimennukset.

Puhelimesta äänikirjojen ja musiikin kuunteluun, molempien hinta 200e.
 
Uudet Valcot tukee AptX Lossless ja LC3 kodekkeja. Piti kysyä, että todellako ei ole tukea, kun puuttui tiedoista aikaisemmin, mutta nyt näköjään päivitetty myös sivustolle.

"VMK25.2 hyödyntää Qualcommin QCC3095-piiriä, joka mahdollistaa uusimmat Snapdragon Sound -ominaisuudet. Tuettuja ovat AAC, SBC, LC3 sekä Qualcommin edistyneet aptX Lossless, aptX Lite ja aptX Adaptive."
 
LC3:n olen todennetusti saanut kaivettua VMK25.2:sta esiin Sennheiser BTD 700 -donglella, mutta AptX Lossless ei jostakin syystä aktivoidu, vaan pysyy AptX Adaptive -tilassa. En siis tukea ainakaan täysin universaaliksi uskaltaisi vielä todeta.
 
Itsellä on nämä ja en ole ikinä eläessäni ole ollut niin tyytyväinen äänenlaatuun kuin näiden kanssa.
Hintaa jotain max 40e Thomannilta tilatessa. Itse taisin hankkia omani jo yli 5-6 vuotta sitten ja ovat hintaan nähden todella
hyvät edelleen kaikkien näiden vuosien jälkeenkin. En edes liioittele kun kerron näiden olevan paras hankinta koskaan
mitä tulee kuulokkeisiin. Tietenkin todellisten hifistien kannattaa lähteä karkuun jo nyt, mutta tavalliselle kuluttajalle
nämä ovat ihan oikeasti joku jumalan toinen siunaus. Ainoa huono puoli on se kun "ear padit" vai miksi noita nyt suomeksi edes
kutsutaan alkavat hajoamaan vuosien saatossa. Minulla nyt muistaakseni kuudes vuosi menossa ja hyvin toimii.
 
Noihin sopii muistaakseni beyerin dt770:n pehmusteet. Ovathan ne niiden kloonit muutenkin, äänikin samoilla pehmusteilla muistaakseni saman suuntainen.
 
Viimeksi muokattu:
Kun vielä Euroopassakin tehdään kuulokkeita, niin mitkä olisivat täällä valmistetut tunnetusti hyvät edullisemman hintaluokan suljetut lankakuulokkeet?
 
Julkaistu vuonna 1985 ja valmistettu aina Saksassa.
 
Viimeksi muokattu:
Noihin sopii muistaakseni beyerin dt770:n pehmusteet. Ovathan ne niiden kloonit muutenkin, äänikin samoilla pehmusteilla muistaakseni saman suuntainen.

Kyllä juuri näin, taitaa kaikki dt770 varaosat sopia näihin! Juuri ostin itselle uuden pääpannan pehmusteen ja aiemmin on jo nuo velour korvapehmusteet Superluxeissa.
 
Julkaistu vuonna 1985 ja valmistettu aina Saksassa.
Verkkokaupan outletista näitä saa usein noin satasella ja alle. Muutamat outlet Beyerit sieltä ostanut ja ovat olleen uudenveroisia.
 
Noihin sopii muistaakseni beyerin dt770:n pehmusteet. Ovathan ne niiden kloonit muutenkin, äänikin samoilla pehmusteilla muistaakseni saman suuntainen.
Enpäs tiennytkään noiden sopivan kuulokkeisiini.

Näissä kuulokkeiden pehmusteissa olisi tosiaan hyvä muistaa vaihtaa niitä edes joskus.
Helposti käy niin että ne vain pikkuhiljaa kuluvat ja asiaan tottuu kun se tapahtuu niin hitaasti.
Sitten jossain vaiheessa kun niitä litistyneitä kuluneita lättyjä katsoo niin tajuaa: "ei hitsi, nuo olisi pitänyt vaihtaa jo aikoja sitten".

Päätinkin nyt tarttua härkää sarvista ja ostaa kahdet pehmusteet noihin HD-330 kuulokkeisiini, niin saa taas usean vuoden edestä hyvää käyttöaikaa näille lisää.

Päädyin HD-660 mallisiin pehmusteisiin kuulokkeisiini, kun niiden hinta oli yli puolet halvempi.
Lisäksi pelkkien pehmusteiden hinta olisi DT770 tapauksessa posteineen ollut jo niin iso, että olisi voinut jo alkaa miettiä vaikka ihan uusien HD-330 kuulokkeiden tilaamista.

Elikkäs sain kahdet pehmusteet samaan hintaan kun DT770 pehmusteita olisi saanut yhdet.
Vaikka nämä kuluisivat kaksinkertaisella vauhdilla niin siinäkin tapauksessa olisivat samanhintaisia noiden kalliimpien mallien kanssa.
Sitä en kyllä osaa sanoa vaikuttaako pehmusteiden laatu äänenlaatuun mitenkä paljon tai käyttömukavuuteen. Ainakaan itseä käyttömukavuus ei ole tähän mennessä vaivannut.
 
Kommentoin tuolla Valcon VMK25.2 uutisketjussa VMK25.2:n kohinaa. Oma pari lähti palautukseen mm. ANC-moodissa kuuluvan jatkuvan taustakohinan vuoksi (mysteeriksi jäi, oliko kyse ominaisuudesta vai oliko saamassani parissa jotain vikaa). Kuulokkeita ei tullut enempää testailtua koska nopeasti selvisi että palautan ne.

Tilalle tuli Sennheiserin Momentum 4:t. Havaintoja taustakohinasta: nämäkin kuulokkeet kohisee, mutta huomattavasti vähemmän, ja taajuus / kohinan rakenne on mielyttävämpi. Lisäksi, vaikuttaa enemmän siltä että näillä kuulokkeilla kohina on huoneen taustakohinan ylikompensointia jos ANC on täysillä / automaatilla eli adaptive (tuntui että kohina hävisi / katosi toisissa huoneissa); ja koska näillä on applikaatio, saa ANC:n myös säädettyä pienemmälle jolloin kohina vähenee entisestään.

Soundimaailma on myös omaan kuuntelutottumukseen ainakin parempi kuin VMK25.2:ssa (lähtökohtaisesti en pidä suljetuista kuulokkeista, näissä on onneksi myös EQ jolla voi vielä säätää).

Momentum 4:sia saa myös kohtuu edullisesti tällä hetkellä. Itse nappasin Verkkokaupan Outletista, mutta myös muualta saa lähes samaan hintaan (Verkkiksen normihinta on nyt kyllä liikaa vrt muihin), mukaanlukien Sennheiserin omasta verkkokaupasta. Itse asiassa, jos olisin etukäteen huomannut, olisin turhamaisuuttani tilannut kupariaksentilla olevan mallin näiden mustien sijaan =). En nyt kehtaa enää lähteä palauttelemaan, ja säästääpähän vähän rahaa.

Momentum 4:n huonoja puolia:
  • Hipaisukytkimet ylipäätänsä. Kyllä näiden kanssa tulee toimeen. Jos oikein rupeaa ärsyttämään, niin saahan ne poiskin (en tarkkaan katsonut mitä muita säätöjä sovelluksesta voi tehdä), mutta kuulokkeissa onkin sitten vain yksi fyysinen nappi, eli kaikki säädöt pitäisi tehdä muualta. Mieluummin ottaisin kuulokkeet joissa on vain fyysisiä näppäimiä, mutta kaikkea ei voi saada. Plussana, nämä ilmaisee pienellä äänimerkillä aina kun hipaisu on rekisteröity - eli hipaisutoimintojen toteutusta on tehty ainakin vähän paremmin kuin rimaa hipoen.
  • Volyme säätää liikaa kerrallaan. Hipaisu ylös / alas säätää volumea vähintään 5-6%, joskus jos tekee "pitkän sivelyn" niin volyme säätyy vielä enemmän (tämä on hankalaa toistaa / inkonsistenttia). Joka tapaksessa, minimimäärän millä volumea voisi säätää pitäisi olla mielellään esim. 1%, enintään 2% portaissa. En tiedä, onko tässä nyt joku BT<->käyttöjärjestelmän välisen Bluetooth -protokollasta johtuva rajoite ja onko sama ongelma kaikilla BT-kuulokkeilla (oli ainakin myös VMK 25.2:lla).
 
FiiO Ka17 kotiutettu ja tutustuminen Hifiman Nanoihin jatkuu. On kyllä mahtavat ja monikäyttöiset kuulokkeet, Fiio toi ääneen lisää runkoa ja erottelevuutta.

Audioscienreview arvostelussa moititaan näiden tuunausta, meikäläisen mielestä nämä on vakiotuunaukseltaan omaan makuun tähänastisista kuulokkeista parhaat. Basso neutraali, kyntää kuitenkin tarvittaessa alas ja isku on hyvä, jos vaan nauhoite tarjoilee. Keskialue on sopiva ja diskantti just mukavan eläväinen. Yksittäisiä häiritseviä s sihahduksia huomaa, mutta rumpujen hi hatit on hienosti esillä.

Milläs musalla ja kuulokemallilla täällä muilla harrastus polkaissut käyntiin, kuuntelen tässä parhaillaan Straitsien Tunnel Of Love biisin upeaa kitarasooloa,

Aikanaan vuosituhannen vaihteessa tästä biisistä lähti Sennheiser HD497 kanssa tämä harrastus liikenteeseen. Samat kylmät väreet tämä saa edelleen aikaan.

Ananda nanot saapui eilen, onkos näistä kellään muulla kokemuksia?

Pikaisia huomioita, suoraan uudehkon läppärin kuulokelähdöstö;

-Erittäin helpot vahvistaa, läppärin integroidulla n. 30% sopiva kuunteluvoimakkuus, mukana hard case suojakotelo, joten olisiko nämä tarkoitettukkin on the go käyttöön. Ehdoton plussa, näillä saa pleikkarin kanssa suoraan ohjaimestakin äänimaailman ihan uusiin svääreihin.
-Hyvä comfortti, He6se ja Sundaran jälkeen, nämä sopii omaan kupoliin paremmin

Innokkaat, eläväiset ja nopeat.

Basso on heti alkuun näiden suurin vahvuus, jopa näin ilman erillistä vahvistinta kuunneltuna, rummut potkii ja elektronisen musiikin kanssa isku, nopeus ja kyky ulottua alas on huikea. Basso on myös artikuloiva, Leonard Cohenin äänessä on tekstuuria ja syvyyttä. He6se kanssa melkein sama isku, joskin tämä ei tuota kutosen luomaa fyysistä iskun tunnetta kuppien sisälle. Katsotaan miten muuttuu vahvistettuna.
Keskiäänet / vokaalit ei hyppää mitenkään erityisesti esille eikä lähelle, vokaalit pysyy kuitenkin hienosti kasassa, eivätkä hyppää muista soittimista liian etäällekkään.
Diskanttipuolella mennään energisen ja erottelevan puolella ja itselle kovempaa kuunneltaessa hiuksen hienosti sibilanssin rajamailla.

Stage ei ole niin laaja kuin oletin, vokalisti pysyy kohtalaisen lähellä, soittimet leviää kuitenkin hienosti sivusuunnassa ympärille ja separaatio/erotteluvuus on vahvuus. Näitä voisi luonnehtia kuin istuisit studiossa sisällä ja soittimet jakaantuu huoneeseen. Tai liveä kuunnellessa, olet aivan eturivissä ja yleisö sivuilla, orkesteri suoraan edessä.

Dynamiikkapuolella ei päästä ihan pyöreäkuppisten tahtiin, näissä kuitenkin eläväinen nopea esitystapa, isompi äänikuva ja objektien koko paikkaa tätä puolta hyvin.

Näille tulossa vielä kaveriksi Fiio ka17, jännä nähdä tuleeko vahvistimella skaalautuvuutta. Saa satunnaiseen kotikäyttöön ja työmatkoille kuunteluun pitkästä aikaa kunnon kuulokkeet. Suositella näitä voi jo nyt, tähän alennettuun n. 300€ hintaluokkaan.

IMG_20251128_180044.jpg

1gbrulombwm51 (1).jpg
 
Viimeksi muokattu:
Milläs musalla ja kuulokemallilla täällä muilla harrastus polkaissut käyntiin
Sain isältä joskus 90-luvun alkupuolella muutaman vuoden käytössä olleet Sennheiser HD 480, olivat silloin vähän turhan helmiä sialle. Mutta muutama vuosi niitä tuli satunnaisesti käytettyä, kunnes joskus '98-'99 korvapehmusteet alkoi murenemaan. Kuulokkeet päätyivät sitten romukasaan ja harrastus siinä mukana. Mutta itu oli ilmeisesti jäänyt.

2020 sitten sain käsiini (ja päähäni) muutamat AKG:t, ja niiden innoittamana kaivelin wanhat 'Heiseri esiin...
DSC_0184_2.jpg

Vähän IPAa rättiin ja kevyt pyyhkäisy. Sitten parin viikon metsästysreissu nettinsyövereihin, ja löytyi vihdoin ihan kotimainen hifikauppa jolla oli varaston kätköissä vielä yksi pari alkuperäisiä korvapehmusteita. Pannanpehmusteeksi löytyi korvaaja AKG:n mallistosta. Tänä vuonna sitten viimeistelin projektin custom-kaapelilla Arachne Audiosta (ehkä liioittelua, mutta kuka näitä laskee...).
20251219_125908_2.jpg

Uudet kuuloke hankinnat tulee yleensä aina korkattua ensin Dire Straitsin Sultans Of Swingillä, just because... ja toisena soi Judas Priestin Turbo Lover, joka ainakin omiin korviin paljastaa hyvin miten kuulokkeet selviää s - ts jne. suhu äänteistä.
 
Milläs musalla ja kuulokemallilla täällä muilla harrastus polkaissut käyntiin

Aika mahdoton vastata mutta se oli joku Walkmanin kopio korvalappustereot 80-luvulla ja itse / kavereiden nauhoittamaan musiikkia C-kasetille... Olisikohan ollut luokkaa "Sleeper's Sleepers", "Accept", "Twisted Sisters", "Kiss" yms.

1766165300503.png
 
Tolla noin 200 eurolla N9 Hybrid on verkkoyhteyttä tukevan USB-lähettimensä myötä monipuolisin ja äänenlaadultaan parempi (tasapainoisempi, selkeämpi, luonnollisempi) kuin Sony XM4 tai Sennheiser Momentum 4. AKG:ssä on myös monipuolisin taajuuskorjain, joten basson taso saadaan kyllä tarvittaessa kilpailijoiden tapaan yliampuvaksi. Jos taas tehokkaammalle vastamelulle on ensisijaista tarvetta, XM4 voisi olla ihan hyvä vaihtoehto. Tilaäänijutut kuulokkeissa on mielestäni aika turhia, koska ei niillä kotiteatteria saavuteta.
Tilasin sitten nuo AKG N9 hybridit, pääosin teikäläisen suosittelun ja arvostelujen pohjilta, ja onhan se todettava että on nää hyvät kuulokkeet. Äänenlaadultaan ehdottomasti parhaat mitä minulla on ollut, ero Accentumiin on selkeä, mutta ehkä kuitenkin pienempi kuin odotin. Ehkä kertoo pääasiassa Accentumien laadusta. Päässä nämä on selkeästi painavammat ja tukevammat kuin Accentumit, jotka taasen on kevyemmät ja huomaamattomat. Pieniä kolinoitakin kuuluu nappuloista jos nopeasti päätä heilauttaa, mikä on kyllä aika nihkeätä tämän hintaluokan vehkeissä. Joka tapauksessa olen hyvin tyytyväinen näihin, tosin ei autossa ei ole tullut vielä testattua, mutta ensi viikolla sitten kun matkataan joulun viettoon.

Mutta yksi asia mihin ehkä osaat neuvon antaa, tai toki ihan kuka vaan, on tuo bluetooth yhteyden katkonaisuus. Minulla on siis yleensä ollut tapana että kuulokkeet yhdistyy telsuun, LG C3, jota kautta sitten pääasiassa tietokoneelta kuuluu musiikit ja muut. Leffoja sitten tulee katsottua telsun appien kautta ja 4k-soittimelta. Mutta nyt siis kun kuulokkeet yhdistää telkkuun, niin kaikki on hyvin kun istut paikallasi, mutta jos vähänkään käppäilet tai teet kotitöitä tai vaan heilautat enemmän päätäsi, niin kuulokkeista kajahtaa äänimerkki, kuuluu device connected(tjsp.), äänet katkeaa ja sitten jatkuu normaalisti. Appin asetuksista sain tuon "device connected"-huudon pois, mutta silti noita piippauksia ja katkoja tulee, että onko siellä joku ihmeellinen yhteyden jatkuva uusiminen käynnissä vai mikä tässä on? Ongelman voi kiertää käyttämällä donglea, mikä tietenkin on muutenkin se ensisijainen vaihtoehto, mutta jotenkin outoa minusta miten se noin lähes käyttökelvoton on bluetoothilla.
 
Jotain häikkää kuulostaisi olevan jommassa kummassa päätä bluetooth-yhteyttä. En ole televisioon kokeillut yhdistää omaa N9:iä, mutta minulla ei ole mitään yhteysongelmia jos käyn vaikka keittiössä täydentämässä kahvikuppia kesken palaverin ja kuulokkeet ovat bluetoothin kautta yhdistetty työläppäriin. Verrokiksi vanhassa Audeze Penrosessa alkoi yhteys pätkiä heti kun poistuin huoneesta.
 
Ei ole puhelimeen yhdistettynä ollut mitään ongelmia.
Töllön bluetooth on omasta mielestä aivan kauhea idea ihan siitä syystä etteivät ne töllöt tue kuin perus SBC codeccia minkä latenssit voi olla ihan mitä sattuu. Äänenlaadusta puhumattakaan.
EDIT: Ilmeisesti LG töllöt tukevat nykyään perus aptx codeccia.
 
Kieltämättä puhelimen kanssa bluetoothilla ei ole moista ongelmaa juuri ilmennyt*. Jos vika telsun päässä, niin se ei kuitenkaan ilmennyt vanhojen kuulokkeiden kanssa. Jotenkin outoa että kun se ilmoitus "device connected" tulee niin musiikki vaimenee taustalle ja sitten tulee se pätkäisy ja uudelleen aloitus.

* Tässä kun nyt oikein testaillut asiaa, niin kyllä se vähän oireilee puhelimenkin kanssa. Näissä ilmeisesti joku automaattinen uudelleen yhdistäminen päästä pois otettaessa, tai tarkemmin takaisin päähän pistättäessä, voisiko se jotenkin aktivoitua liikkuessa? Ja muutenkin, saako sen jotenkin jostain pois käytöstä?

Ei ole puhelimeen yhdistettynä ollut mitään ongelmia.
Töllön bluetooth on omasta mielestä aivan kauhea idea ihan siitä syystä etteivät ne töllöt tue kuin perus SBC codeccia minkä latenssit voi olla ihan mitä sattuu. Äänenlaadusta puhumattakaan.
EDIT: Ilmeisesti LG töllöt tukevat nykyään perus aptx codeccia.
Olen käsittänyt että tämä tosiaan käyttäisi aptx codeccia, ja kai se on hyvä? En ole näihin lainkaan perehtynyt. En kuitenkaan ole mitään ongelmaa huomannut sen enempää latenssien kuin äänenlaadunkaan kanssa.
 
Tilasin sitten nuo AKG N9 hybridit, pääosin teikäläisen suosittelun ja arvostelujen pohjilta, ja onhan se todettava että on nää hyvät kuulokkeet. Äänenlaadultaan ehdottomasti parhaat mitä minulla on ollut, ero Accentumiin on selkeä, mutta ehkä kuitenkin pienempi kuin odotin. Ehkä kertoo pääasiassa Accentumien laadusta. Päässä nämä on selkeästi painavammat ja tukevammat kuin Accentumit, jotka taasen on kevyemmät ja huomaamattomat. Pieniä kolinoitakin kuuluu nappuloista jos nopeasti päätä heilauttaa, mikä on kyllä aika nihkeätä tämän hintaluokan vehkeissä. Joka tapauksessa olen hyvin tyytyväinen näihin, tosin ei autossa ei ole tullut vielä testattua, mutta ensi viikolla sitten kun matkataan joulun viettoon.

Mutta yksi asia mihin ehkä osaat neuvon antaa, tai toki ihan kuka vaan, on tuo bluetooth yhteyden katkonaisuus. Minulla on siis yleensä ollut tapana että kuulokkeet yhdistyy telsuun, LG C3, jota kautta sitten pääasiassa tietokoneelta kuuluu musiikit ja muut. Leffoja sitten tulee katsottua telsun appien kautta ja 4k-soittimelta. Mutta nyt siis kun kuulokkeet yhdistää telkkuun, niin kaikki on hyvin kun istut paikallasi, mutta jos vähänkään käppäilet tai teet kotitöitä tai vaan heilautat enemmän päätäsi, niin kuulokkeista kajahtaa äänimerkki, kuuluu device connected(tjsp.), äänet katkeaa ja sitten jatkuu normaalisti. Appin asetuksista sain tuon "device connected"-huudon pois, mutta silti noita piippauksia ja katkoja tulee, että onko siellä joku ihmeellinen yhteyden jatkuva uusiminen käynnissä vai mikä tässä on? Ongelman voi kiertää käyttämällä donglea, mikä tietenkin on muutenkin se ensisijainen vaihtoehto, mutta jotenkin outoa minusta miten se noin lähes käyttökelvoton on bluetoothilla.
Nämä liiankin ahkerat ilmoitukset ovat yksi N9 Hybridin omituisista piirteistä, muttei kuulokkeiden normaalisti tulisi jatkuvasti muodostaa yhteyttä uudestaan ja asioista ilmoittaa, ellei niitä oteta välillä pois päästä. Oletko kokeillut ottaa korvatunnistinta pois päältä? Jos se vaikka liikkuessa välillä kuvittelee, että kuulokkeet poistuu korvilta. Bluetooth ja dongle eroaa hieman noilta ilmoituksiltaan ja toimintaperiaatteeltaan, joten korvatunnistin kannattaa ainakin tsekata alkuun.
 
Ei ole puhelimeen yhdistettynä ollut mitään ongelmia.
Töllön bluetooth on omasta mielestä aivan kauhea idea ihan siitä syystä etteivät ne töllöt tue kuin perus SBC codeccia minkä latenssit voi olla ihan mitä sattuu. Äänenlaadusta puhumattakaan.
EDIT: Ilmeisesti LG töllöt tukevat nykyään perus aptx codeccia.

En minäkään täydellinen ihminen silti ole, olohuoneen telkkari on bluetoothilla stereovahvistimessa kiinni kun tv on ripustettu seinälle ja hdmi-arc kaapeli on löystynyt töllön päästä niin ettei yhteys enää toimi. Rako taas on niin tiukka, että sitä on mahdoton sörkkiä ilman että televisio täytyy nostaa seinältä pois. Vaimo on kieltäytynyt avustamasta, niin näillä on menty pari kuukautta :D Yllättävän hyvin on toiminut kaikesta huolimatta.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
301 054
Viestejä
5 145 467
Jäsenet
81 930
Uusin jäsen
No Johan

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom