Kysymyksiä sähkömiehille

Liittynyt
06.07.2017
Viestejä
460
Aika räpellys. Pyydä vaan vuokranantajaa korjaamaan, voi ilmoittaa että kiukaan joutuu purkamaan tieltä.
Jos tuo kiukaan rasian ulosottokansi olisi kiinni kahdella ruuvilla, niin sehän olisi 90 asteen kulmassa, aika viritys, ja tiiveyshän ei ole ok vaikka olisikin oikeasti kiinni, kun tuo
rasia on jäänyt puoliväliin kahta eri tasoa.

Kaikenlaista
 
B12

Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
3 723
Tuosta kannesta puuttuu toinen ruuvi, eli tippunut jonnekin aikojen saatossa ja kansi lenksottaa sen takia. Ensihätään voisi vaikka laittaa sen puuttuvan ruuvin paikalleen, niin kohenee jo huomattavasti.
 
Liittynyt
15.12.2018
Viestejä
141
Aika räpellys. Pyydä vaan vuokranantajaa korjaamaan, voi ilmoittaa että kiukaan joutuu purkamaan tieltä.
Jos tuo kiukaan rasian ulosottokansi olisi kiinni kahdella ruuvilla, niin sehän olisi 90 asteen kulmassa, aika viritys, ja tiiveyshän ei ole ok vaikka olisikin oikeasti kiinni, kun tuo
rasia on jäänyt puoliväliin kahta eri tasoa.

Kaikenlaista
Jep, huvittaa kun tossa rasian vasemmassa reijässä on ruuvi, mutta kansi on kiinnitetty ylimmäiseen reikään reunasta. Ei voi kun ihmetellä. Eikö oikeaoppisesti tuo rasia pitäisi muutenkin olla joku 20-50 senttiä kiukaan viereessä, eikä kohtisuoraan kiukaan alla. Vesihän tuohon valuu väkisinkin vaikka olisikin kiinni kun kiukaalle heittää vettä.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
7 234

Siellä lienee korokerengas jonka ruuvi on vasemmassa reijässä, pidemmällä ruuvilla olisi voinut kannen kiinnittää korokerenkaan läpi, jolloin kansikin olisi ollut suorassa.
 
Liittynyt
03.05.2018
Viestejä
3 203
Tuossa @BugeHenis tapauksessa on kyllä pari maallikkoa ihmetyttävää asiaa. Tuon kiukaan kytkentäsarjan kannen takapuolella on tiiviste, jonka olettaisin olevan olemassa siksi, että se pitäisi veden nimen omaan rasian ulkopuolella.
Eihän tuota tiivistettä saa mitenkään nykyiseen asennukseen tiiviisti. Siellä on kaksi estävää tekijää. Ensinnäkin laudoitus tulee eritasoon kuin laatoitus ja väliin jää 1cm aukko alareunaan. Toisekseen, vaikka laudoitukseen olisi kolottu kuppiterällä tms oikean kokoinen ja muotoinen aukko tuolle johtosarjan kannelle, ja jätetty korokerengas käyttämättä, joka tuon laudoituksen takia ilmeisesti on sinne värkätty, niin laatoitus päättyy tuohon 20 cm korkeuteen, jolloin sekin olisi taas eritasossa kuin siitä ylöspäin oleva seinä. Josta taas päästään siihen, että varmaankin tämän pohjalla olevan tasojen epäyhtenäisyyden vuoksi siihen on tehty korokerengas, jolla saadaan kytkentäjohdoille paremmin tilaa. Ja sitten kansi olisi ehkä ollut tiivis sitä korokerengasta vasten. Mutta mene ja tiedä, yksi ruuvi on tippunut kyydistä tosiaan, niin siksi se repsottaa tuolla tapaa.
Melkein unohtui sanoa, että saumalaastiahan tuolta myös puuttuu laattojen välistä. Eikä seinärasian ja laatan välissä ole mitään tiivistyystä enää jäljellä. Ehkä siinä on ollut saumalaastia, ehkä ei. Nykyinen status saa uskomaan, ettei ole edes yritetty tehdä tiivistä.. koska korokerrenkaan korko on vajaa laudoitukseen nähden. Siksi korokerengas olnee ollut vain kytkennöille tarvittavaa tilaa varten. jne jne. Että maallikon silmin, tuossa on kyllä tosiaan korjaamisen varaa.
 
Hankala tuota on enää korjata purkamatta paneeleita/laatoitusta jne. Jos olisi omistusasunto niin sitten toki mutta kun ei ole. Lienee ainut mahdollisuus kiinnittää se vaan ruuveilla takaisin paikalleenn ja toivoa parasta.
 
Liittynyt
15.12.2018
Viestejä
141
Kyseinen pesuhuone on muutenkin kyllä tehty ihan päin helvettiä. Yksikään laattasauma ei kohtaa toisen kanssa, hanan läpiviennit leikattu puoli senttiä liian isoksi, ja tiivistetty silikoonilla (voi vaan pohtia onko tekijä muistanut vesieristää läpiviennit ;)) jne. Joko tämän on joku talon entinen isäntä tehnyt itse ilman mitään kokemusta, tai sitten vaan otettu se halvin mahdollinen "ammattimies". En muista kyllä edes ammattikoulussa nähneeni yhtä paskaa jälkeä.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
7 234
Tuossa @BugeHenis tapauksessa on kyllä pari maallikkoa ihmetyttävää asiaa. Tuon kiukaan kytkentäsarjan kannen takapuolella on tiiviste, jonka olettaisin olevan olemassa siksi, että se pitäisi veden nimen omaan rasian ulkopuolella.
Eihän tuota tiivistettä saa mitenkään nykyiseen asennukseen tiiviisti. Siellä on kaksi estävää tekijää. Ensinnäkin laudoitus tulee eritasoon kuin laatoitus ja väliin jää 1cm aukko alareunaan. Toisekseen, vaikka laudoitukseen olisi kolottu kuppiterällä tms oikean kokoinen ja muotoinen aukko tuolle johtosarjan kannelle, ja jätetty korokerengas käyttämättä, joka tuon laudoituksen takia ilmeisesti on sinne värkätty, niin laatoitus päättyy tuohon 20 cm korkeuteen, jolloin sekin olisi taas eritasossa kuin siitä ylöspäin oleva seinä. Josta taas päästään siihen, että varmaankin tämän pohjalla olevan tasojen epäyhtenäisyyden vuoksi siihen on tehty korokerengas, jolla saadaan kytkentäjohdoille paremmin tilaa. Ja sitten kansi olisi ehkä ollut tiivis sitä korokerengasta vasten. Mutta mene ja tiedä, yksi ruuvi on tippunut kyydistä tosiaan, niin siksi se repsottaa tuolla tapaa.
Melkein unohtui sanoa, että saumalaastiahan tuolta myös puuttuu laattojen välistä. Eikä seinärasian ja laatan välissä ole mitään tiivistyystä enää jäljellä. Ehkä siinä on ollut saumalaastia, ehkä ei. Nykyinen status saa uskomaan, ettei ole edes yritetty tehdä tiivistä.. koska korokerrenkaan korko on vajaa laudoitukseen nähden. Siksi korokerengas olnee ollut vain kytkennöille tarvittavaa tilaa varten. jne jne. Että maallikon silmin, tuossa on kyllä tosiaan korjaamisen varaa.
Ei sen kannen tiivisteen ole tarkoitus kohdata panelin tai ylipäätään seinän kanssa, vaan sen tulisi tiivistyä rasiaa vasten.

Jos rasia jää tuolleen epätasaiseen kohtaan, tai esim saunassa liian syvälle paneeliin nähden, siihen rasian päälle pinotaan korokerenkaita kunnes se on paneelin kanssa suunnilleen tasan, ja lipullinen kansi asennetaan korokerenkaan kierteeseen.

On tietysti selvää että kannen repsottaessa puolillaan se ei tiivisty mihinkään.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 574
Kyseinen pesuhuone on muutenkin kyllä tehty ihan päin helvettiä. Yksikään laattasauma ei kohtaa toisen kanssa, hanan läpiviennit leikattu puoli senttiä liian isoksi, ja tiivistetty silikoonilla (voi vaan pohtia onko tekijä muistanut vesieristää läpiviennit ;)) jne. Joko tämän on joku talon entinen isäntä tehnyt itse ilman mitään kokemusta, tai sitten vaan otettu se halvin mahdollinen "ammattimies". En muista kyllä edes ammattikoulussa nähneeni yhtä paskaa jälkeä.
Heh, kuulostaa ihan samanlaiselta kun yhden vuokra-asuntofirman kylppäriremonttien jäljiltä. Kävin kaverilla kylässä sen remontin jälkeen ja ihmettelin työn jälkeä. Kaikki pistorasiat ja valokytkimet vinossa ja kannet irvistivät, laatat olivat vähän sinnepäin suorassa, putkista tehty nurkkaan seinän läpiviennin kohdalle "käärmeenpesä", kaikki aukotukset putkille sun muille tehty reilusti liian isoiksi, peilikaappi vinossa jne. Pahimpia kämmejä sentään kävivät korjaamassa jälkeenpäin mutta se ensimmäisen yrityksen jälkeinen tila vaikutti kyllä aikalailla samalta kuin sulla :D
 
Liittynyt
21.06.2023
Viestejä
17
Onko olemassa mitään sähkökaappiin tulevaa komponenttia millä voisi ulosmenevää virtaa rajoittaa? Mielellään jotain mille voisi antaa ulkoisen herätteen minkä mukaan säätyisi. Sähköauton lataukseen liittyy kun on "tyhmä" laturi missä ei virransäätöä niin josko tuollaisella pystyisi kuristamaan tarpeen mukaan.
 
0nanias

Make ATK Great Again
Liittynyt
03.09.2018
Viestejä
1 905

Sähköautojen ac-lataus ei toimi noin vaan "latausasema" antaa auton sisäänrakennetulle laturille tiedon että paljonko virtaa on saatavilla jolloin auto pudottaa ottamansa virran määrää.
 
Juu tuo on tiedossa, lähinnä mietin onko mahdollista rajoittaa latausaseman kaapilta saamaa virtaa, eli vaikka latausasema kertoisi autolle että saat 16A ja auto pyytää sen, niin putkesta tuleekin asemalle vaan esim. 8A. Ei siis hajua miten nuo käyttyy tuollaisessa tilanteessa mutta vaihtoehtoja pohdin.
 
0nanias

Make ATK Great Again
Liittynyt
03.09.2018
Viestejä
1 905
Juu tuo on tiedossa, lähinnä mietin onko mahdollista rajoittaa latausaseman kaapilta saamaa virtaa, eli vaikka latausasema kertoisi autolle että saat 16A ja auto pyytää sen, niin putkesta tuleekin asemalle vaan esim. 8A. Ei siis hajua miten nuo käyttyy tuollaisessa tilanteessa mutta vaihtoehtoja pohdin.
Virtaa ei ole mahdollista rajoittaa muuten kuin type 2 pistokkeen Control Pilot -johtimen kautta.
Charger vehicle communications (type 2)
 
Liittynyt
21.06.2023
Viestejä
17
Ok, eikä ilmeisesti mitään kilkettä ole sähkökaappiin laitettavaksi mikä tuollaisen kuristuksen voisi tehdä jo ennen laturia?
 
Liittynyt
01.09.2023
Viestejä
47
Onko siis ihan tyhmä laturi missä ei ole mitään säätöä? Aika monessa saa säädettyä syötön mukaan maksimivirran laturista itsestään esim. jummerilla tai vastaavalla.
 
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
1 903
Ok, eikä ilmeisesti mitään kilkettä ole sähkökaappiin laitettavaksi mikä tuollaisen kuristuksen voisi tehdä jo ennen laturia?

Kannattaako asiaa edes miettiä, kun uuden latausaseman saa tähän hintaan, vaikka jotain vois sähkökaapissa tehdä, niin kallimmaksi tulisi varmasti (eikä taida voidakaan).
 
Liittynyt
21.05.2022
Viestejä
448
Ok, eikä ilmeisesti mitään kilkettä ole sähkökaappiin laitettavaksi mikä tuollaisen kuristuksen voisi tehdä jo ennen laturia?
Ei semmoista suoraa pelkästään virran säädintä oikein teoriassakaan voi olla. Kuorma ottaa virtaa siitä mitä jännitettä sille tarjotaan. Resistiivisen kuorman tapauksessa virtaa voisi säätää jännitettä pudottamalla tai kokonaan pätkimällä, mutta auton latauselektroniikka ei ole mikään vastus, vaan jättää leikin joko kokonaan kesken tai sitten pahimmassa tapauksessa rikkoontuu, jos syötettävää jännitettä säätelee.

Vielä jos asialla haluaa saivarrella, niin ei siinä säädössä toimi taajuusmuuttajakaan, kun ei perässä ole moottori, eikä latauselektroniikkaa taatusti ole tehty moottoria emuloimaankaan.
 
Liittynyt
21.06.2023
Viestejä
17
Onko siis ihan tyhmä laturi missä ei ole mitään säätöä? Aika monessa saa säädettyä syötön mukaan maksimivirran laturista itsestään esim. jummerilla tai vastaavalla.
Kannen alla saa dippikytkimillä säädettyä, ei vaan oikein aja asiaa jos haluaisi kotiautomaation kautta pystyä säätämään. Valmiina kun jo on seinässä niin ei viitsisi uutta ostaa pelkästään tämän takia.
 
Liittynyt
21.06.2023
Viestejä
17
Ei semmoista suoraa pelkästään virran säädintä oikein teoriassakaan voi olla. Kuorma ottaa virtaa siitä mitä jännitettä sille tarjotaan. Resistiivisen kuorman tapauksessa virtaa voisi säätää jännitettä pudottamalla tai kokonaan pätkimällä, mutta auton latauselektroniikka ei ole mikään vastus, vaan jättää leikin joko kokonaan kesken tai sitten pahimmassa tapauksessa rikkoontuu, jos syötettävää jännitettä säätelee.

Vielä jos asialla haluaa saivarrella, niin ei siinä säädössä toimi taajuusmuuttajakaan, kun ei perässä ole moottori, eikä latauselektroniikkaa taatusti ole tehty moottoria emuloimaankaan.
Jeps, kuulostaa että kannattaa sitten tämä idea haudata ja vetää mietintämyssy uudestaan päähän
 
Liittynyt
30.11.2016
Viestejä
1 944
Kannen alla saa dippikytkimillä säädettyä, ei vaan oikein aja asiaa jos haluaisi kotiautomaation kautta pystyä säätämään. Valmiina kun jo on seinässä niin ei viitsisi uutta ostaa pelkästään tämän takia.
Minkähän tehoisesta/merkkisestä laitteesta on kyse? Jää auki, onko sille säädölle tarvetta mistä syystä tai miten usein. Ratkaisuksi ei käy pudottaa latausta pois silloin kun kiuas lämpiää tms?
Ja jos dipeillä onnistuu niin onhan tuossa mahdollisuus korvata ne vaikka pienillä releillä ja ohjata niitä sillä kotiautomaatiolla. Ei toki optimaallisin tapa eikä vakuutus korvaa jos omien muutosten takia kärähtää jotain.

Kyllä edellä ehdotettu uusi laite on se paras ratkaisu. Myyt vanhan, viet mökille tms ja saat ilman virittelyjä toimivan ratkaisun.
 
Innohome Charlie kyseessä. Kotiautomaation (HA + Shellyt) kautta on tuolle jo ohjaus että saapi syötön päälle/pois aurinkosähkön tuoton mukaan. Mietinnässä miten saisi virran säädettyä korkeammaksi tilanteissa kun on jo muut kuormat käytössä tai täynnä (esim LVV) niin saisi tehokkaammin oman tuotannon hyödynnettyä. Rahallisesti ei pelkästään tätä varten ole järkevää uutta asemaa ostaa kun muuten homma pelittää.

Dippikytkimien puukosta myös mietin että löisi ESP32:n kotelon sisään ja sillä ohjaisi, mutta siinä sitten omat taas omat ongelmansa. Esim. vaatii aseman uudelleenkäynnistyksen jotta uudet asetukset tulevat voimaan, mikä on ongelma jos tuo ESP samassa virransyötössä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 388

Eikö HA tue OCPP yhteensopivia latureita?
 
Eihän tuo ole sinänsä ongelma, tuohon on lukuisia ratkaisuja. Pirun iso konkka ESP:n virransyöttöön, vähän sähkärille hommia että ottaa ESP:n sähkön ennen laturia tai vaikka pieni akku ESP:n kaveriksi.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 481
vaikka pieni akku ESP:n kaveriksi
Eikös se tämä olisi? Näin sähkömiesten kirjoissa täysin epäammattilaismaallikkona ja harrastajana tuntuisi erittäin mielekkäältä ratkaisulta hoitaa mitätön hobbyelektroniikan hituvirtahomma ihan sellaisena sotkematta siihen varsinaisia sähköasennuksia. Etenkin kun elämme tulevaisuudessa ja tällaiseenkin on vaikka mitä ratkaisuja, eikä maksa paljon. Tietysti satunnaisesti valitulta urakoitsijalta nollatauluna kysyttynä ihan no go, mutta ei ongelmaa jos HA ja Shellyt löytyy ja on "lyömässä ESP32 kotelon sisään ja sillä ohjaisi". :hmm:
 
Jep tämähän se seuraava suunta olisi. Tässä siis automatiikka sammuttaa sähköjä sähkökaapin puolella koko tuolle tulolle missä asema on ja sinne ei saa uusia vedettyä järkevällä vaivalla, joten tuo asetuksen pitäminen pidempää konkalla tai akulla tulee olemaan ongelma. Ehkä jos löytyy joku sopiva elektroniikka komponentti mihin saa tilan fyysisesti tallennettua jotenkin niin voisi olla ratkaisu, ei vaan tietoa onko tuollaisia olemassa.

edit: Niin ja boksi tosiaan ulkotilassa ja myös seinän toisella puolella kylmä tila niin akkuratkaisujen elinikä epäilyttää
 
jpp

Liittynyt
07.12.2021
Viestejä
178

Mikä auto? Esim. Teslassa onnistuu etänä säätää latausvirtaa ja käynnistää/pysäyttää lataus. Jos saat autoasi etänä ohjattua, niin laturissa voi olla aina virrat päällä ja latausvirta täysillä.
 
Mco

Liittynyt
09.11.2021
Viestejä
267
Ehkä jos löytyy joku sopiva elektroniikka komponentti mihin saa tilan fyysisesti tallennettua jotenkin niin voisi olla ratkaisu, ei vaan tietoa onko tuollaisia olemassa.
Jos ajatus oli käyttää ESP32:sta, niin viimeisimmän tilan tallentaminen flash-muistiin ja lukeminen sähköjen palautumisen jälkeen pitäisi olla mahdollista. Satunnainen esimerkki aiheesta:

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 574
Jep tämähän se seuraava suunta olisi. Tässä siis automatiikka sammuttaa sähköjä sähkökaapin puolella koko tuolle tulolle missä asema on ja sinne ei saa uusia vedettyä järkevällä vaivalla, joten tuo asetuksen pitäminen pidempää konkalla tai akulla tulee olemaan ongelma. Ehkä jos löytyy joku sopiva elektroniikka komponentti mihin saa tilan fyysisesti tallennettua jotenkin niin voisi olla ratkaisu, ei vaan tietoa onko tuollaisia olemassa.

edit: Niin ja boksi tosiaan ulkotilassa ja myös seinän toisella puolella kylmä tila niin akkuratkaisujen elinikä epäilyttää
Joku "latching relay" eli rele joka muistaa tilansa olisi tuollainen komponentti. Tarvitsee siis sähköä vain tilan muutokseen ja pysyy vetäneenä tai päästäneenä sähköttömänäkin.
 
Liittynyt
21.06.2023
Viestejä
17
Mikä auto? Esim. Teslassa onnistuu etänä säätää latausvirtaa ja käynnistää/pysäyttää lataus. Jos saat autoasi etänä ohjattua, niin laturissa voi olla aina virrat päällä ja latausvirta täysillä.
Huyndailla ei onnistu lataustehon hallinta sovelluksesta ja muutenkin tarkoitus automaation liittää tuo niin ei oikein aja asiaa. HA:ssa joku custom integraatio olemassa Bluelinkille mikä Hyundain sovellusalusta, mutta ei ilmeisesti taivu lataustehon säätöön eikä vaikuta oikein ylläpidetyltäkään nykyään
 
Liittynyt
21.06.2023
Viestejä
17
Joku "latching relay" eli rele joka muistaa tilansa olisi tuollainen komponentti. Tarvitsee siis sähköä vain tilan muutokseen ja pysyy vetäneenä tai päästäneenä sähköttömänäkin.
Thanks, tämä saattaisi olla toimiva ratkaisu. Täytyy perehtyä tarkemmin. Sitten jos/kun menee homma reisille ja asema kärähtää niin onkin helppo ratkaisu ostaa uusi parempi tilalle :D
 
Liittynyt
26.04.2017
Viestejä
30
Moi. LVV:a ohjaa kuvan mukainen Enston ohjausyksikkö (oikealla)

1000066655.jpg

Hidastusasetuksena on 0, joten lvv menee päälle heti yösähkön kytkeytyessä.

Haluaisin vaihtaa asetusta myöhemmäksi eli laittaa hidastuksen 180 minuutiksi halvempien pörssisähkö hintojen takia.

Ehkä tyhmä kysymys, mutta voiko tuon vipstaakin asetusta vaihtaa lennosta, eikä vaadi virran pois kytkemistä? Koskaan en ole koskenut tuohon, niin arvelu ttaa.
 
Laitoin lainauksen kuvan spoiler-tageihin.

Ohjeen perusteella riittäisi kun vääntää nupin kohtaan 180 ja painaa resettiä. Tosin sekään tuskin on välttämätöntä. Mitään ei siis pitäisi hajota vaikka tuota säätäisi käytön aikana.
Paino sanalla pitäisi koska kyseessä on kuitenkin parikymmentä vuotta vanha laite.

ESLY1.png
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 950
Kuten vähän arveltiinkin. Pistähän tietoa sitten miten kävi asennuksen kanssa.:thumbsup:
No uuni piti kyllä irroittaa ja ei tuo uusi edes sopinut paikalleen. Mutta sähköt on kytketty ja pitää itse modailla hieman vielä. Pisteet asentajalle että teki tuon kaiken kuitenkin.

Eli uusi taso oli aika paljon paksumpi kuin vanha, oletukseni siis oli että ovat standardi mitoilla, mutta vanha monta senttiä ohuempi ja tuolla on ikävästi joku tukipuu jota pitää sahata että uusi menee paikalleen. Täytyy joskus värkkäillä kun kerkeää ja hankkia joku pistosaha. Onneksi tuota nyt voi ihan hyvin käyttää kuitenkin vaikkei ihan paikoilleen menekään niin ei ole niin kiire.
 
Liittynyt
07.09.2017
Viestejä
91
Hei, etsinnässä kauppa jossa voisin teettää/ostaa "venyvää" valmista johtoa sähköpöytään.
Joko suoraan sähköpöydän virtalähteeseen tai vielä mielummin universaalimpi apu-johto joka tulee vasta sähköpöydän normi virtajohdon jälkeen.
Mistään en löydä vanhanaikaisen puhelimen kierrettyä sähköjohtoa jommalla kummalla liittimellä.
Toi erikoisempi plugi näyttää olevan ehkä IEC 60320 female.

Onko neuvoa kuka myy tällaisia? Oudon harvinaisia nyt kun sähköpöytiä on jo tosi monella ja toi A-malli olisi universaali apu heille kaikille ettei roiku johdot ikävästi jaloissa.

2.jpg
51O6AlXUkwL._SL1000_.jpg
 
Viimeksi muokattu:

Cee7 to c5 ois taikasana, sitten lisää vaikka spiral ja GELRHONR CEE7 to C5 Clover Leaf Cable Spiral Cable, 90 Degree 3-Pin AC Power Cable, Right Angle Mickey Mouse Plug Laptop Power Supply Cable Power Cable for Scanners, Printers and LED TV Monitors https://amzn.eu/d/5w2RHXY
 
Liittynyt
07.09.2017
Viestejä
91
Liittynyt
21.12.2016
Viestejä
489
Tuli (rivarin) keittiötä remontoidessa vastaan (ainakin mielestäni) aika erikoisen näköisiä viritelmiä, ja kun tuosta pitää nuo kaakelit poistaa, niin taitaa olla helpoin repiä kaakelit kipsilevyineen irti ja uudet kipsilevyt tilalle niin noita vois koittaa vähän järkeistää. Kuva alla.

Kysymys sähköihin liittyen, tuolla yläreunassa menee ilmeisesti kylppärin (seinän takana) valoille sähköt, ja se on vedetty tuolta seinän pinnan puolella(ollut levyn takana), niin saako tuon laittaa uusia kipsilevyjä asentaessa maallikko kipsilevyjen taakse?
Vai pitääkö johdon olla putkessa jos se kulkee seinälevyn takana tms?

Jos revin vanhat kipsilevyt pois ja asennan uudet tilalle niin tarviinko siihen pykälien mukaan sähkärin laittamaan pistorasiat/valokatkaisimen paikoilleen, josko tarkoitus ei ole kajota kytkentöihin ja rasiat ja valojen läpiviennit pysyy samoilla kohdilla?
Sähkärin tarvitsen jokatapauksessa siinä kohtaa kun keittiötä pääsee kunnolla asentelemaan, mutta siihen mennee vielä muutama viikko, niin nuo valaisimien ja muitten juttujen lopulliset asennukset ja kytkennät menis siinä samalla kertaa...

Pitää myös ehkä funtsia mitä tolle saunan valaistus viritykselle tekee, tuo taitaa olla joku valokuitusysteemi mikä sielä nytten on. Ihan toimiva sinällään, mutta tuo muuntaja ei oo erityisen kätevä tossa keittiöhyllyjen päällä, ellei laita levyä eteen tjsp. Seinälevyn taakse ei saane asentaa kun taitaa lämmetä jonkin verran...

1716671183217.png
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
329

Soita sähkömies..Kuuloostaa erikoiselta.
 
Jos pykälää luetaan, niin maallikko ei saa tehdä mitään.

Mmj saa olla sellaisenaan seinän sisällä, mutta eristeen sisään ei saa kaapeleita jättää (putkitettunakaan). Vedot pitäisi olla suoria, jotta tulevaisuudessa voidaan koittaa tuurilla porata seinään sellaiseen paikkaan josss ei ole kaapelia. Lähtökohtaisesti oletus on että kaapelit kulkevat rasialta suoraan ylös tai alas. Jos tuolla on peltirangat ei kaapeli saa mennä sen läpi tukematta. Peltireuna tunkeutuu ajan kanssa kaapelista läpi.

Sähkäri tuskin on mustasukkainen jos nuo kuitenkin teet itse, mutta jos et tiedä mitä teet se sähkäri voi kertoa sulle sitten mikä osa keittiöstä pitää purkaa.

Esimerkiksi hyppysähköä ei oikeasti ole olemassa, vaan se tarvitsee riittävän määrän oikean paksuisia johtimia.
Pitää myös ehkä funtsia mitä tolle saunan valaistus viritykselle tekee, tuo taitaa olla joku valokuitusysteemi mikä sielä nytten on. Ihan toimiva sinällään, mutta tuo muuntaja ei oo erityisen kätevä tossa keittiöhyllyjen päällä, ellei laita levyä eteen tjsp. Seinälevyn taakse ei saane asentaa kun taitaa lämmetä jonkin verran...

Vaikka pölyhyllyt keittiössä ovatkin muotia, niin yläsokkelit ovat kyllä ihan hyvä keksintö.
 
Liittynyt
21.12.2016
Viestejä
489
Joo, sinällään noi vaikuttaa ihan järkeviltä noi kaapelit ja kytkennät itsessään, mutta tuo kaapelien reititys ja näkyvien osien "mekaaninen asennus" vaikutti siltä että aitaa on ylitelty matalasta kohtaa. Yläsokkeleiden kohtalo riippuu vähän siitäkin päätyykö matalampiin vai korkeampiin kaappeihin...
 
Liittynyt
03.12.2023
Viestejä
3
Morjens, aikani kuluksi tuli testattua toimiiko vanha yleismittari ja päätin sitten pistää sulakkeet pois päältä ja mitata pistorasian vastuksen keittiöstä niin näytti vaiheen ja miinuksen välillä 20 ohmia mutta kun mittasin mistä vaan mualta kämpästä niin näytti useita mega ohmeja . Mistäköhän se johtuu että vain keittiössä on 20 ohmia ? mittaus hetkellä ei ollut mitään muita kojeita ainakaan tietääkseni kytketty kiinni.
 
Liittynyt
30.03.2021
Viestejä
372

Sulla on ollu jääkaappi/pakastin tmv. kiinni siinä ryhmässä samalla niin näyttää sen laitteen resistanssin mitatessa.
 
Liittynyt
16.03.2018
Viestejä
1 650
Morjens, aikani kuluksi tuli testattua toimiiko vanha yleismittari ja päätin sitten pistää sulakkeet pois päältä ja mitata pistorasian vastuksen keittiöstä
Tuo mittaustapa vaikuttaa paitsi hyödyttömältä vastusalueen jännitteellä niin pieni virhe sulakkeiden kanssa ja yleismittari päästää iloiset savut.

Jotain varmaan kiinni laskutehtävänä paljonko 20ohm on tehossa? (toki joku moottori saattaa vääristää)
 
Liittynyt
30.03.2021
Viestejä
372
Tuo mittaustapa vaikuttaa paitsi hyödyttömältä vastusalueen jännitteellä niin pieni virhe sulakkeiden kanssa ja yleismittari päästää iloiset savut.

Jotain varmaan kiinni laskutehtävänä paljonko 20ohm on tehossa? (toki joku moottori saattaa vääristää)
Suuruusluokka 2800 wattia voisi olla joku överitehokas vedenkeitin. Jos se oli just mittausta tehdessä päällä, mikä olisi kummallista.
Vaihtösähkössä tehon määrittävä vastus ei ole se resistanssi minkä yleismittari näyttää, vaan kokonaisimpedanssi johon vaikuttaa resistanssin lisäksi kapasitiivinen reaktanssi ja induktiivinen reaktanssi. Myös vaihtosähkön taajuus vaikuttaa impedanssiin.
 
Liittynyt
16.03.2018
Viestejä
1 650
Vaihtösähkössä tehon määrittävä vastus ei ole se resistanssi minkä yleismittari näyttää, vaan kokonaisimpedanssi johon vaikuttaa resistanssin lisäksi kapasitiivinen reaktanssi ja induktiivinen reaktanssi. Myös vaihtosähkön taajuus vaikuttaa impedanssiin.
Noh mä annnoin tuon letkautuksen laskutehtäväksi kysyjälle, kapasitanssia tuskin on mainittavast, moottori vois pikkasen siirtää kosinia ja toivottavasti hertsit ei ole muuttuneet ;)
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 481
Vaihtösähkössä tehon määrittävä vastus ei ole se resistanssi minkä yleismittari näyttää, vaan kokonaisimpedanssi johon vaikuttaa resistanssin lisäksi kapasitiivinen reaktanssi ja induktiivinen reaktanssi. Myös vaihtosähkön taajuus vaikuttaa impedanssiin.
Ihan tämän tasoisesta perusoppimäärästä en ole tietämätön.

Mahdollisia selityksiä anekdoottiin mittaustiedosta on monia, alkaen mittausvirheestä. Esittämäni arvaus kuitenkin selittäisi havainnon.
 
Liittynyt
07.12.2018
Viestejä
592
Vaihtösähkössä tehon määrittävä vastus ei ole se resistanssi minkä yleismittari näyttää, vaan kokonaisimpedanssi johon vaikuttaa resistanssin lisäksi kapasitiivinen reaktanssi ja induktiivinen reaktanssi. Myös vaihtosähkön taajuus vaikuttaa impedanssiin.
Joku jääkaapin kompura vois hyvinkin olla 20 kähmiä bilteman mittarilla, muut pistorasiakuormat kotona kytketyssä tilassa lienee hakkurivirtalähteitä ja niiden konkan purkuvastukset on linjoilla ainoastaan.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
243 577
Viestejä
4 251 646
Jäsenet
71 345
Uusin jäsen
Suskari

Hinta.fi

Ylös Bottom