Toki voi olla eri tavalla jossain muualla.No voin sanoa näin putkimiehenä että ei mene. pöntön viemäri ei mene lattiakaivon läpi yleensä. Siinä kun on vanha valurauta ja pari mutkaa niin kyllä ne hiukset siihen tarttuu matkalle. Kotonakin vaikka on viemäri muovia ja kaivo muovia niin tasaisesti saan sen putsailla. Pesukone vielä laskee samaan viemäriin. Eli virtaus suunnassa on suihkun kaivo/pk, pesuallas ja vasta sitten pönttö. eli pitäisi pari metriä ensin mennä mutkien ja haaroja kautta ennenkuin kohtaa ne pökäle joiden mukana pitäisi mennä, mutta usein eivät vaan pääse sinne asti. ja asiaan tottakai vaikuttaa käyttääkö suihkua yksi kalju vai viisi pitkätukkaista ihmistä ja pitkäkarvainen koira. Koirankarvoista tulee välillä aika tiiviitä mattoja ihan moderniin DN70 vieserin one lattiakaivoon. kuva liittyy.
![]()
Itsellä nyt ei ole kuin 2 pitkä hiuksista ja 60 kiloinen irlannin susikoira taloudessa, mutta muutamaan vuoteen ei ole mitään ongelmaa viemäreissä ollut. Koiran karvoja pitää välillä kaivon ritilän päältä putsata, hiuksista ei ole vaivaa ollut.