Kysymyksiä&Vastauksia (Pieniä kysymyksiä aiheesta kuin aiheesta)

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Mika!
  • Aloitettu Aloitettu
Jeps, vähän pitää testailla mitä mun pihalla tarttuu kameraan niin tietää jatkaako operaatiota supikoiran loukutus. Muuten sitten laite palautuu kaverille joka tekee sillä mitä tekee, ei ole ihmeemmin ollut käyttöä tähänkään mennessä. Ei kovin tekninen kaveri, niin ei nyt tietoa minkälaisesta kamerasta edes kyse, kunnes näkee.
Juu, no sinne kameran kortille ne liikkeet pihassa jokatapauksessa tallettuu, jos se on riittävä tieto. Kuvien lähetyksessäki on oma viiveensä (2-5 min, riippuen yhteydestä ja kuvien koosta)
 
No mikseipä vaikka uretaania. En ole rakennuspuolen ammattilainen missään mielessä. Tulee vaan mieleen että noita tulee sitten jatkossakin samoja reittejä sisään samoihin paikkoihin, niin jossain kohtaa seinä/seinät on täysi.

Kylppäriremppaa kun tehtiin vuosia sitten niin yllätys oli melkoinen kun revittiin kaikki auki ja raatojen määrä oli melkoinen. Naapuritalon rempassa löytyi jopa arviolta näädän raato, toisella puolella taasen sitten olivat tulleet pannuhuoneen katosta läpi, lämmön takia varmaan. Ei sentään asuintiloihin. Kaverilla taas kauempana rintsikassa vierailevat keittiön roskiksella - sisällä siis.

Jep. Tulee varmasti lisää.

Ulkokuori on käytännössä mahdoton tehtävä suojauksien osalta. Yläpohja on miinoitettu, minkä uskon olevan sen hyökkäys suunnan. Kun tuo ihanien oravien rauhoitus loppuu, niin tulee häkkejä (..jotka vien sitten tarpeelsi kauaksi metsään). Olisi aika fiksaills myös huoneita, vaihtaa seinät kipsiin ja samalla katsoa ettei siellä seinän sisään enää ole väyliä.

Ylhäältä suojaaminen ennen seinien avaamista on turhan suuri urakka. Kovalevy pois, 30-40cm villaa pois ja ihmettelemään. Liikaa.

Kyllä, kuulen myös nyt, että joku hiiri tai muu vilistää yläpohjassa :)
 
Juu, no sinne kameran kortille ne liikkeet pihassa jokatapauksessa tallettuu, jos se on riittävä tieto. Kuvien lähetyksessäki on oma viiveensä (2-5 min, riippuen yhteydestä ja kuvien koosta)

Korttihan siellä on. Itseä ei kiinnosta montako minuuttia tai tuntia kestää, koska joudan purkaa sen kortin silloin kun jaksan, ja kysehän on vain päivästä parista mikä riittää mulle. Kaverin jatkokäyttö lähinnä kiinnostaa, koska se on se joka maksaa mahdollisen datan käytön. Nytkin laiska tarkistelemaan mitä sinne on tullut kuvattua. Mutta juu kunhan saan sen kameran, siinäkin kohtaa sama kummalle ne kuvat ilmestyy tavalla tai toisella, jos vain syyllinen löytyy. Koska ollaan melkein naapureita, eli muutama kymmenen metriä välimatkaa ja ongelma on sama.
 
Jep. Tulee varmasti lisää.

Ulkokuori on käytännössä mahdoton tehtävä suojauksien osalta. Yläpohja on miinoitettu, minkä uskon olevan sen hyökkäys suunnan. Kun tuo ihanien oravien rauhoitus loppuu, niin tulee häkkejä (..jotka vien sitten tarpeelsi kauaksi metsään). Olisi aika fiksaills myös huoneita, vaihtaa seinät kipsiin ja samalla katsoa ettei siellä seinän sisään enää ole väyliä.

Ylhäältä suojaaminen ennen seinien avaamista on turhan suuri urakka. Kovalevy pois, 30-40cm villaa pois ja ihmettelemään. Liikaa.

Kyllä, kuulen myös nyt, että joku hiiri tai muu vilistää yläpohjassa :)

Kyllä pitäis vetää niin tiheäntuuhea verkko ettei siitä muurahaista isompi menisi läpi - siis koko talon ympärille. Aika melkoinen tehtävä ja käytännössä mahdoton.

Eikai nuo oravat enää lisäänny tähän aikaan vuodesta, loukuttaa vaan ja kuskaa niin kauas ettei takaisin osaa, oli rauhoitus mikä hyvänsä. Orava ei ole muutan ikinä osunut mihinkään mun loukkuun tai losssaan. Muutama pikkulintu sen sijaa on, mikä on vähän harmillista. Voivat olla hankalia saalistaa.

Valvontakamera ilmoitteli tuossa muutama tunti sitten että jonkun naapurin kissa tuli pihalle, saa tulla ja olla kunhan saa noi jyrsijät kiinni ja on saanutkin kun mokoma jättää raadot pihalle syömättä mutta kuitenkin :)
 
Tarttis ulos vaihtaa liiketunnistinlamppu.
Irrotin äsken tossa vanhan johdosta ja siellä oli sininen, ruskea ja keltavihreä johto.
Uudessa lampussa on paikat L, N ja sit joku ihan ihmeen symboli, niin onks kellään tietoa missä järjestyksessä noi sinne tulee? :hmm:
 
Jos nyt oikein muistain niin L= Ruskea (vaihe), N=Sininen (nolla) ja KeVi= on se symboli, jos se on samanlainen kuin alla kuvassa (maadoitus). Joku vois vielä varmistaa, että meni oikein.

10-154.jpg
 
Keltavihreä johto tulee siihen symboliin, ruskea L:ään ja sininen N:ään.

JohdotPistorasiat.jpg
 
Jos nyt oikein muistain niin L= Ruskea (vaihe), N=Sininen (nolla) ja KeVi= on se symboli, jos se on samanlainen kuin alla kuvassa (maadoitus). Joku vois vielä varmistaa, että meni oikein.

10-154.jpg
Juu ton näköinen se ikoni on, ainakin suunnilleen :)

Edit: Kiitos molemmille, menen takasin hommiin :)
 
Tarttis ulos vaihtaa liiketunnistinlamppu.
Irrotin äsken tossa vanhan johdosta ja siellä oli sininen, ruskea ja keltavihreä johto.
Uudessa lampussa on paikat L, N ja sit joku ihan ihmeen symboli, niin onks kellään tietoa missä järjestyksessä noi sinne tulee? :hmm:
En ole sähkömies, mutta voin vastata… sininen ja ruskea kytketään L ja N-liittimiin, järjestyksellä ei käytännössä väliä. Keltavihreä siihen (suojamaa)symbolilla varustettuun. Oletuksena, että tulopuoli on kytketty oikein. Googlaa: suojamaa merkki

Varmista vaikka mittaamalla, että suojamaan ja toisen johtimen välillä ei ole jännitettä, kun rasiaan on kutketty jännite, näin tunnistat maajohtimen (N=neutral). Jos L=live johtimen ja maan, sekä suojamaan ja L väliltä pystyy mittaamaan n. 230 V jännitteen, käyttäytyy kytkentä loogisesti.
 
Yli 3 tuntia tein tota perkelettä, lopputuloksena että toi uusi lamppu on ihan paska vanhaan verrattuna, toi herkkyys ei yllä kuin kolmannekseen siitä mitä vanha, ja kaiken kruunas että sitku kaikki oli valmista ja korjasin tavaroita ja vanhaa lamppua sisälle niin huomasin että tohon perkeleeseen olisi voinut vaan vaihtaa lampun :mad:

Nyt tuskin edes vanhaa lamppua saa takaisin tohon kun jouduin lyhentämään tota sähköjohtoa joku 5cm että sen sai tohon uuteen :rofl:
Kyllä meni putkeen.
 
Tämä ei ole pieni kysymys eikä siihen ole pientä vastausta olemassa. Siinä on logistiikassa ja tuotannossa niin montaa eri välivaihetta mitkä pitää huomioida eri tilanteissa, minkälaisia autoja vertaillaan, missä ympäristössä ajetaan, mitä hyötysuhdetta vertaillaan ym juttuja, ettei voi vain sanoa että kyllä tuo toinen on parempi. Vastaukseksi voi saada kumman vaan erilaisilla määrittelyillä.

Yksinkertaistetaanpa asetelmaa.

Jos kyseessä on valtio, joka tuottaa kaiken sähköenergiansa öljyllä mm. Saudi-Arabia, Qatar, Bahrain ym.
Oletetaan, että kaikki nykyiset autot ovat bensiinikäyttöisiä, ei hybrideitä.
Jos kaikki autot vaihdetaan vastaavan mallin täyssähköiseen versioon esim. Open Mocca, saadaanko parempi hyötysuhde (Sähköautolla: Hyötysuhde1, kun sähköenergia tuotetaan öljyllä X Hyötysuhde2, kun sähköauton moottori toimii sähköenergialla X Hyötysuhde3, kun sähköautoa ladataan pikalatauspisteestä 22 kW teholla).

Bonuskysymyksenä, olisiko tässä tilanteessa siirtyminen täyssähköisiin autoihin ekologista Co2 päästöjen puolesta?
 
Onko remonttitarvikkeita myyvissä kaupoissa, esim. K-Rauta, mahdollista sahata lista poikki kuljetusta varten? Listan ollessa ~3 metriä pitkä, ei sitä saa kuljetettua henkilöautolla.
 
Onko remonttitarvikkeita myyvissä kaupoissa, esim. K-Rauta, mahdollista sahata lista poikki kuljetusta varten? Listan ollessa ~3 metriä pitkä, ei sitä saa kuljetettua henkilöautolla.

Yleensä on. Osassa on jopa katkaisusaha asiakkaita varten jossa voi valmiiksi leikata mittaan lautatavaran. Googlaa haluamasi kaupan yhteystiedot ja soita sinne ja kysy (tai laittaa sähköpostia jos ei uskalla soittaa)
 
Puhelin ollut huollossa operaattorilla X kohta 5 viikkoa, pystyykö tässä tilanteessa tehdä mitään? Osaa kuulemma odotellaan, ja ei pystytä antamaan päivämäärää, milloin laite saadaan takaisin. Käsittääkseni kohtuullinen korjausaika on jotain 2-3 viikkoa, ja varmaan enemmänkin 1-2 viikkoa, kun nykypäivänä puhelimesta puhutaan. Alle 1v sitten ostettu puhelin, niin tuntuu kohtuuttomalta, että näin kauan joutuu omalla ikälopulla varapuhelimella olemaan. Omasta mielestä pitäisi kohta puhua kaupan purusta, tai vähintään vastaavan laitteen antamisesta, mutta myyjän näkemys luultavasti eri.

Kysellään täältä mielipiteitä, kun ei ole oma tapaus, onko tämä vain "voi voi" tilanne?
 
Eipä siinä varmaan paljoa ole tehtävissä. Operaattori varmaan voi tarjota jotain vaihtolaitetta jos rupeat hankalaksi, mutta tuskin muuta.
 
https://www.amazon.de/-/en/SanDisk-Extreme-Solid-State-Flash/dp/B08KXVDH52/ref=sr_1_3?crid=1JCQF01PQ0BGT&keywords=ssd+stick&qid=1665778796&qu=eyJxc2MiOiI1LjQ4IiwicXNhIjoiNS4wOCIsInFzcCI6IjQuNTUifQ==&sprefix=ssd+stick,aps,115&sr=8-3&th=1

Pitäis telkkariin joku tallennustapa kehitellä.. Aikaisemmin oli joku 128gb, mutta tuntuu että heti täynnä. Oiskohan tuosta mihinkään? Joku 500gb kokoinen kiikarissa, että saisi vähän jotain mahtumaankin ja sitten varmaan aika poistella, jos ei tuokaan riitä..

Ulkoinen kovo lienee halvempi, oman töllön takana on vuosia ollu pienen usbjatkojohdon päässä teranen Seagate Expansion Drive, ei oo vielä ollu ensimmäistäkään ongelmaa sen kanssa. Myöskin mun telkkarissa on usb:t niin lähekkäin toisiaan ett todennäköisesti tuollainen tikku suoraan liittimessä blokkais toisenkin usb:in käytön.
 
Löyityisiköhän jostain oikeasti matalaa led-lamppua? Ei tarvi olla maailman kirkkain kun tarkoitus olisi valaista vain vitriini eikä kokonaista huonetta.
 
Löyityisiköhän jostain oikeasti matalaa led-lamppua? Ei tarvi olla maailman kirkkain kun tarkoitus olisi valaista vain vitriini eikä kokonaista huonetta.
Eihän joku piirilevylle juotettava pieni LED ole kuin millin korkea. Tai jos haluaa valmiin tuotteen niin led nauhat on ~5mm korkeita. Vai oliko tässä joku valmiina oleva kanta mihin se lamppu pitää sopia?
 
Vai oliko tässä joku valmiina oleva kanta mihin se lamppu pitää sopia?

Ei mutta luulen että nauhaa on hankala saada siististi liimattua vitriinin kattoon (jossa sisääntulo on takaosassa keskellä eikä päällä ole sokkelia mihin piilottaa muuntajaa ym.), ainakin jos laittaa enemmän kuin yhden raidan, niin matala valaisin (jollainen siis käytännössä olisi haussa eikä kantaan törkättävä lamppu) olisi helpommin olohuonekelpoinen ratkaisu. Jollei löydy niin täytyy katsoa mitä ledinauhalla saa aikaiseksi.

Tarkoitus siis korvata nykyinen törröttävä himmeä rimpula siistimmällä ja kirkkaammalla ratkaisulla.
 
Miten saan tiedostot näkymään automaattisesti suurina kuvakkeina kun liitän usb-tikun tai ulkoisen kovalevyn koneeseen?
 
Taloyhtiöiden internet-yhteyksistä, joissa valokuitu-ethernet -toteutus: talon teknisissä tiloissa on reititin ja kytkin, mietin vain että miten asuntojen väliset yhteydet muodostetaan, kiertävätkö ne (turhaan) kauempaa ulkoverkon kautta ja siten ostetun internet-yhteyden nimellisnopeudella, vai tapahtuuko reititys toiseen asuntoon jo taloyhtiön reitittimessä ja siten menee paikallisen ethernetin läpi (joka lienee 1G ethernet yhtään modernimmassa talossa)?

Esimerkiksi jos yhdessä asunnossa on palvelin ja toisesta asunnosta otetaan siihen yhteys ulkoverkon IP:n avulla.
 
Miten saan tiedostot näkymään automaattisesti suurina kuvakkeina kun liitän usb-tikun tai ulkoisen kovalevyn koneeseen?
Jos kyseessä on Windows kone, niin voit määrittää mitä näyttötapaa käytetään oletuksena kaikkialla tiedostoselaimessa.

Avaa joku kansio ja valitse mieleisesi kuvakekoko. Tämän jälkeen avaa kolmen pisteen valikosta asetukset -> näytä-välilehti -> käytä kansioille
 
En tiedä maaleista tai maalaamisesta mitään... joten kysyn.

Voiko tuollaista halpis ikean hyllyä maalata ihan vain kalustemaalilla? On nyt melkein musta ja tarkoitus maalata takaseinä valkoiseksi. Pitääkö ensin käsitellä jollain vai?
 
Voi olla, että jotain ns. tartuntamaalia olisi hyvä pohjamaaliksi laittaa, jos ei kaluste (pinta) puuta/huokoista ole vaan jotain muuta. + tietty pese pinta pölystä ym. paskasta.

Toki voit ensin pienen alan maalata testiksi, miten pysyy. Pariin kertaan ku jokatapauksessa maalaa, nii eipä sen testialueenkaan pitäisi näkyviin jäädä, ainaki, jos hioo/raapii enimmät pois.

e: ja kaupassa luultavasti osaavat sanoa, ku kysyy.
 
Viimeksi muokattu:
Itse hakisin valkoiseksi pinnoitettua kovalevyä rautakaupasta kuin lähtisin maalaamaan tuota taustalevyä
 
^taikka DC Fix tai muu vastaava kalvo. Halvempaa, helpompaa ja todennäköisesti parempi lopputuloskin. Kulutuskestävyys voi olla huonompi mutta taustalevyn tapauksessä se ei varmaan ole kovin olennaista.
 
DC-Fix kestää uskomattoman paljon kulutusta, itselläni on ollut vanha taittopöytä vähän modattuna etätyöpisteenä ja se on päällystetty DC-Fixillä. Siinä ei vieläkään juurikaan huomaa kulumisen jälkiä vaikka koko korona-ajan on tietokoneella pöydän ääressä töitä tehnyt, vähän on kovimman kulutuksen kohdista alkanut tarran valkoinen taustaväri paistaa kuvion takaa.
 
Kun tuulivoimala ottaa energiaa niin mistä se on pois?

Ilman kineetisestä energiasta?

Wind is the movement of air across the surface of the Earth, driven by areas of high and low pressure.[17] The global wind kinetic energy averaged approximately 1.50 MJ/m2 over the period from 1979 to 2010, 1.31 MJ/m2 in the Northern Hemisphere with 1.70 MJ/m2 in the Southern Hemisphere. The atmosphere acts as a thermal engine, absorbing heat at higher temperatures, releasing heat at lower temperatures. The process is responsible for the production of wind kinetic energy at a rate of 2.46 W/m2 thus sustaining the circulation of the atmosphere against friction.[18]
 
Mikä sen muistaakseni tumma- ja lyhyttukkaisen tyypin nimi oli, joka juonteli tai oli mukana vuosituhannen vaihteen tienoilla muistaakseni Maikkarilla tietotekniikka-aiheisessa tai -aiheisissa ohjelmissa? Hämärä muistikuva Alex Nurmisesta, mutta en löydä mitään sillä nimellä tai pienillä variaatioilla. Olen melko varma, että etunimi ainakin oli Alex tai Aleksi.
 
Alex Nieminen.
 
Sattuuko jollain olemaan käsitystä mitä vaatii, että Liveleakin korvanneelle Itemfix-sivustolle saa oikeudet uppia videoita? Rajoitetuilla perusoikeuksilla ei voi postata edes kuvia keskusteluihin, kun taas monet näyttävät voivan niin tehdä. Mulla on oletus, että samoilla oikeuksilla voi ladata myös videoita, mutta oma tunnukseni on pysyny rajoitettuna nyt jo 1-2 kk rekisteröimisestä. Laitoin ylläpidolle viestin asiasta jokusen vko sitten, mutta ei ole vastattu.
 
Ilman kineetisestä energiasta?

Wind is the movement of air across the surface of the Earth, driven by areas of high and low pressure.[17] The global wind kinetic energy averaged approximately 1.50 MJ/m2 over the period from 1979 to 2010, 1.31 MJ/m2 in the Northern Hemisphere with 1.70 MJ/m2 in the Southern Hemisphere. The atmosphere acts as a thermal engine, absorbing heat at higher temperatures, releasing heat at lower temperatures. The process is responsible for the production of wind kinetic energy at a rate of 2.46 W/m2 thus sustaining the circulation of the atmosphere against friction.[18]
Mutta onko tuulta sitten vähemmän kun on tuulivoimaloita imemässä energiaa. Eihän energia ilmaiseksi tule.
 
Mutta onko tuulta sitten vähemmän kun on tuulivoimaloita imemässä energiaa. Eihän energia ilmaiseksi tule.
Kyllä. Ilmalla on massa, ja kun ilma liikkuu sillä kineettistä energiaa. Kun liikkuva ilma osuu tuulivoimalan siipeen, ilman liike hidastuu ja siipen nopeus kasvaa.
 
Kyllä. Ilmalla on massa, ja kun ilma liikkuu sillä kineettistä energiaa. Kun liikkuva ilma osuu tuulivoimalan siipeen, ilman liike hidastuu ja siipen nopeus kasvaa.
Ei tuuli siitä vähene. Tuulen takana on kuite muut voimat ja tuuli on vain seuraus niistä, on siinä seinää (vaikka avaruuteen asti) tai tuulivoimalaa välissä tai ei, niin paine-ero silti tahtoo tasaantua, tuulivoimala vain hidastaa sitä prosessia ja seinän läpi mennään, jos tarpeeksi potentiaalieroa on.
 
Mistähän johtuu kun ääni rupee pätkimään hdmin kautta jos tvn taajuuden nostaa 120hz, 100hz ei pätki. Rtx 3080 yhdistetty samsungin s95b tvhen ja siitä earcin kautta marantz nr1508 vahvarille.
 
audiotietäjille kysymys, kaiuttimen takapaneelista katkennut kummatkin liittimet (muutossa kaiutin oli vahingossa selällään joten naps) joten tarvitsisi uudet tilalle, kysymys kuuluukin että mitkä tuohon ovat yhteensopivat/mahdollisimman lähellä vanhoja liittimiä ja mistä niitä voisi tilata? kuvassa ehjät liittimet (toinen ruuvattu auki ja toinen kiinni) ja hajonneet irti ruuvattuina.

edit: ilmeisesti voisi hankkia valmiin terminaalin ja irroittaa siitä? kaiutinliitin
edit2: tilasin kokeeksi terminaalin ja parit banaaniliittimet :whistling:
 
Liitteet

  • kaiutinliitin.jpg
    kaiutinliitin.jpg
    3,4 MB · Luettu: 79
Viimeksi muokattu:
Onko tosiaan niin, että jos haluaa pudottaa osoitteensa pois numeropalveluista, niin on pistettävä numeronsa salaiseksi? Näin sanoo Telian chat-asiakaspalvelu. Hämmennystä herättää vielä, että kahdella näennäisesti identtisellä Telian liittymällä toinen näkyy Fonectassa ja toinen ei. Kummassakin kaikki markkinointiviestintä on ruksittu pois.
 
En tiedä miten nykyään toimii, mutta liittymän käyttäjätiedot on ainakin saanut pois näkyvistä, eli ei näy mitään numeropalveluissa. Muistaakseni sinne olisi voinut jättää minkä tiedon tahansa yksinään, vaikkapa pelkkä etunimi. Sieltä jostain telian omilta sivuilta se löytyi, saattoi olla ihan liitymätietojen alla ja siellä käyttäjä.

Numero näkyy, mutta mitään muita tietoja ei tule numeropalveluista.

Edit:

1666365443424.png
 
Onko tosiaan niin, että jos haluaa pudottaa osoitteensa pois numeropalveluista, niin on pistettävä numeronsa salaiseksi?
Eikö se ole vähä niinku sen salaisuuden idea, että numerolla/nimellä ei löydy tietoja (numeropalveluista)? E: meinaan, että ei se käsittääkseni numeroa kuite piilota, ku soitat. Se on eri juttu.
 
Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
254 350
Viestejä
4 427 710
Jäsenet
73 322
Uusin jäsen
Saqux

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom