Kysymyksiä&Vastauksia (Pieniä kysymyksiä aiheesta kuin aiheesta)

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Mika!
  • Aloitettu Aloitettu
En tiedä miten nykyään toimii, mutta liittymän käyttäjätiedot on ainakin saanut pois näkyvistä, eli ei näy mitään numeropalveluissa. Muistaakseni sinne olisi voinut jättää minkä tiedon tahansa yksinään, vaikkapa pelkkä etunimi. Sieltä jostain telian omilta sivuilta se löytyi, saattoi olla ihan liitymätietojen alla ja siellä käyttäjä.

Numero näkyy, mutta mitään muita tietoja ei tule numeropalveluista.

Edit:

Viides kerta toden sanoo - sieltähän se löytyi. Kiitos!

Eikö se ole vähä niinku sen salaisuuden idea, että numerolla/nimellä ei löydy tietoja (numeropalveluista)? E: meinaan, että ei se käsittääkseni numeroa kuite piilota, ku soitat. Se on eri juttu.

Numero on jo vuotanut epätoivotulle taholle. Osoitetta se ei välttämättä ole tajunnut katsoa, joten sen piilotuksesta oli kyse.
 
Eikö se ole vähä niinku sen salaisuuden idea, että numerolla/nimellä ei löydy tietoja (numeropalveluista)? E: meinaan, että ei se käsittääkseni numeroa kuite piilota, ku soitat. Se on eri juttu.

Telialla jos numero on salainen, niin numeroakaan ei soittaessa näy vaan pitää puhelimen asetuksista laittaa näkyviin. Aspan kautta ehkä saa säädettyä sen aina näkyväksi.
 
Chromella Youtubea katsoessa ärsyttävästi tummat alueet (kommenttikentässä ja sivuilla ~2cm alue) "värisee". Ts. eri harmaan sävyillä ärsyttävää häröä. Mistäköhän mahtaa johtua?

Nopeasti kokeilin niin esim. Edgellä ei tee samaa. Ei myöskään väliä millä näytöllä (3kpl) katsoo.
(Win11, uusimmat selaimet ja pitäisi olla nVidian ajuritkin ajantasalla).
 
Onko sulla laitteistokiihdytys käytössä?
Tai muutenkin kannattaa kokeilla vaihtaa se täppä toiseen asentoon ja kokeilla sillä.
 
Otin pois, niin värinä ehkä vähän tasaantui. Tosin nyt se on sitten lähes koko selaimen alueella o_O

Tähän samaan voi ehkä avautua, että miksi Logitechin kuulokeet jää Discordissa mutelle (jos siis sammuttaa mikin ~10-15sek. ajaksi). Ei missään muussa sovelluksessa.

Ehkä pitää tuonne ongelmat-alueelle mennä tutkimaan jne.
 
Otin pois, niin värinä ehkä vähän tasaantui. Tosin nyt se on sitten lähes koko selaimen alueella o_O
Tuo laitteistokiihdytys on kyllä kaksipiippuinen asia, päällä ollessa videot sun muut mediat ei syö kaikkea prossua esim videopurkuun mutta taas päällä ollessa itselläni näytönohjain jopa kaatuu (linux, lokista näkee etä näyttis "boottaa") satunnaisesti jos kiihdytys on päällä. Tosin, lähinnä kaatuilua ilmenee vain tietyillä sivuilla eli joku tietty koodekki ilmeisesti saa joskus näyttiksen vetämään herneen nenään.
 
Telialla jos numero on salainen, niin numeroakaan ei soittaessa näy vaan pitää puhelimen asetuksista laittaa näkyviin. Aspan kautta ehkä saa säädettyä sen aina näkyväksi.

Hmm.. mie oon ollu siinä käsityksessä, että numeroesto on eri palvelu, kuin salainen numero. E2: lukihärö, nimenomaan sanoit tosiaan, että telialla :D

edit: Piti tarkastaa. Elisalla näin tosiaan onkin. Varmaan operaattorikohtaista sit, mut luulis pyytämällä saavan kaikilla samallalailla.
Näyttökuva 2022-10-22 kello 7.48.54.png
 
Viimeksi muokattu:
Lyhyt johdatus lyhyeen kysymykseen: On ollut kaakkoissuomessa huono sienisato perinteisten ruokasienien osalta. Kantosieniä on kumminkin ollut erittäin runsaasti. Koivunkantosieni ( Koivunkantosieni, Kuehneromyces mutabilis - Sienet - LuontoPortti ) maistui kesästä äärimmäisen herkulliselle ja kuusilahokka ( Kuusilahokka, Hypholoma capnoides - Sienet - LuontoPortti ) kiinnostaisi. Ongelma vaan on, että syksyllä kasvaa myös tappavan myrkyllinen myrkkynääpikkä ( Myrkkynääpikkä, Galerina marginata - Sienet - LuontoPortti ) ja erottamiset ovat mahdottomat, koska en kuvauksista tunnista satavarmasti tätä myrkkynääpikkää.

Metsässä olen käynnyt ja 98% uskaltaisin väitää lukemani perusteella tuntevani suuremmat koivunkantosienet.
****************
Kysymys: Voisiko tähän olla ratkaisu mikroskooppi ja onko (edellytys) tunnetuista sienistä olemassa jonkinlainen julkinen solukartasto, jolla tämän harmistuksen ratkaisisi? Loppujen lopuksi uskon, että kyseinen myrkkynääpikkä on kuin kanttarelliin sekoitettavissa oleva valevahvero, jota vähänkin kerännyt näkee jo kaukaa, ettei tuonne nyt ainakaan lähdetä...
 
Olen yli 30 vuotta kulkenut sienimetsällä ja uskon 99% varmuudella erottavani koivunkantosienen myrkkynääpikästä, lakki on niin erilainen. Silti en kerää koivunkantosieniä, pienen pieni riski sekoittaa riittää tässä tapauksessa.

Oletko katsonut olisiko esim. itiöpöly eriväristä.
 
Viimeksi muokattu:
Olen yli 30 vuotta kulkenut sienimetsälle ja uskon 99% varmuudella erottavan koivunkantosienen myrkkynääpikästä, lakki on niin erilainen. Silti en kerää koivunkantosieniä, pienen pieni riski sekoittaa riittää tässä tapauksessa.

Oletko katsonut olisiko esim. itiöpöly eriväristä.
Itiöpöly on tuntunut olevan se ja sama. Monet kantosienet olen nuuhkaissut. Koivunkantosientä kuvaavat hienon aromikkaaksi (?) kun taas myrkkynääpikkää ummehtuneen jauhoiseksi (?).

Voin kokea samaistuneeni kumpaakiin tuoksuun, mutta niihin ei kannata vain samastua, koska niissä on hengestä kysymys.

Koivankantosienet ovat loistavaa murkinaa pannulla, mutta vain alkukesästä noita uskaltaa poimia. Elokuun alun pistäisin itselläni ehdottomasti lukkoon, kun syyskuu olisi tuo nääpikkäiden puhkenemisaika.
Paljon jää potenttiaalia pois siksi, kun ei halua pelata hengestä...
 
Autossa 230V pistorasia (kuva netistä).
Onko olemassa adapteria jolla tuollaisen kapean pistorasian saisi muutettua normaaliksi pyöreäksi maadoitetuksi pistorasiaksi, jotta tuossa voisi ladata esim läppäriä?
Luultavasti on, mutta en osaa oikealla hakusanalla etsiä...

1666535560890.png
 
Ei taida laillisesti/turvallisesti olla adapteria saatavilla mikä muuttaa suojamaadoittamattoman rasian suojamaadoitetuksi, se kun periaatteessa on vielä mahdotonta.
 
NEDIS EURO PLUG C7 2M MUSTA - Power.fi leikkaa tuommoisesta toinen pää poikki ja tilalle maadoittamaton pistoke naaras. Sitten sulla on adapteri näin esimerkkinä.
 
ok. Voisikohan tätä lähestyä eri kautta eli löytyyköhän läppärille tarpeaksi tehokasta maadoittamatonta usb-c laturia? Ainakaan Samsungin 45W laturilla ei suostu lataamaan.

Sen verran tuo oma sähköosaaminen heikkoa, että en ala itse rakentelemaan mitään virityksiä. Palaa vielä koko auto...
 
Mulla on tommonen itellä käytössä: 65W Power Adapter Trio black | Samsung Suomi

Mikä läppäri sulla on ja/tai minkä tehoinen se sen oma laturi on?
 
ok. Voisikohan tätä lähestyä eri kautta eli löytyyköhän läppärille tarpeaksi tehokasta maadoittamatonta usb-c laturia? Ainakaan Samsungin 45W laturilla ei suostu lataamaan.

Sen verran tuo oma sähköosaaminen heikkoa, että en ala itse rakentelemaan mitään virityksiä. Palaa vielä koko auto...

Tällä itse lataillut läppäriä yms laitteita samanaikaisesti toki muiltakin merkeiltä varmaan löytyy vastaavia:

edit: Toki jos läppäri vaatii yli 65w niin sitten tuo ei toimi. Ankerilla ja Xiaomilla ainakin löytyy 120w malleja, mutta niissä toki hyvä selvittää että löytyy sopivat lataus standardit että osaavat sitten keskustella.
 
ok. Voisikohan tätä lähestyä eri kautta eli löytyyköhän läppärille tarpeaksi tehokasta maadoittamatonta usb-c laturia? Ainakaan Samsungin 45W laturilla ei suostu lataamaan.

Sen verran tuo oma sähköosaaminen heikkoa, että en ala itse rakentelemaan mitään virityksiä. Palaa vielä koko auto...
Katso laturista paljonko watteja se antaa koneelle, mutta tuossa varmasti ainakin tehot riittää ja löytyy tuolta muitakin Satechi 165W GaN PD charger 4-porttinen USB-C -virtalähde 131,99
 
Kiitos kaikille avusta eli ei muuta kuin ostoksille.
Läppärinä Lenovo T495, jonka oma laturi 65W.

Työläppärinä Dell, joka näyttikin itseasiassa latautuvan tuolla Samsungin 45 W laturilla, joskin hyvin hitaasti.
 
Tarkoitus on kytkeä kaksi näyttöä kahteen läppäriin, siviili- ja työkoneet. Toinen näyttö 27" 1920x1080 ja toinen 34" 3440x1440. Toimisikohan tämmöinen HDMI-jakaja, Gigantissa 56€.

Liitteet

  • Screenshot_20221023_192314_Samsung Internet.jpg
    Screenshot_20221023_192314_Samsung Internet.jpg
    186,7 KB · Luettu: 4
ok. Voisikohan tätä lähestyä eri kautta eli löytyyköhän läppärille tarpeaksi tehokasta maadoittamatonta usb-c laturia? Ainakaan Samsungin 45W laturilla ei suostu lataamaan.
Tässä ongelmaksi voi muodostua, että lähdöstä ei tule siniaaltoa, vaan kanttiaaltoa. Monet hakkurivirtalähteet eivät toimi tällaisessa.
 
Ihan heittona vaan väliin, mutta miksi sen läppärin täytyy toimia juuri tuosta pistokkeesta? Noita USB PD latureita saa myös suoraan tupakansytyttimeen eri tehoisina, sellaiseen itsekin päätynyt. Muuhun tarpeeseen jos tuota pistoketta käyttää, niin täytyy vaan yrittää löytää sopivalla pistokkeella oleva laite.
 
Kylhän tuollainen 230vac laturi on paljon monikäyttösempi kun tupakkasytkäri malli. Toisekseen kuten linkattu niin ei järin vaikeeta ole löytää 65w 230vac laturia. Sehän käsittääkseni noitten pikku tehoisten pistorasioiden idea nykyautoissa on että pärjäisi normi laturilla mitkä toimii kotona yms.
 
Onnistuuko mitenkään langattomasti kuvan siirto läppäriltä televisioon sillä tavalla että pelaaminen onnistuisi myös? Mitä tämä vaatisi? Ruudunjakamisella tulee liian suuri viive, onko tähän muuta keinoa?
 
Riippuu mitä pitäisi pystyä pelaamaan. Itselläni on työn puolesta kokemusta esimerkiksi Gefenin ja Extronin langattomista videosiirtopalikoista ja niiden kautta viive on pienempi kuin Miracastilla tai Chromecastilla mutta kyllä niissäkin selkeästi viiveen havaitsee. Eli FPS-pelit saa aikalailla unohtaa langattomalla kuvan siirrolla.

Ratkaisu on siis kaapeliyhteys.
 
Onnistuuko mitenkään langattomasti kuvan siirto läppäriltä televisioon sillä tavalla että pelaaminen onnistuisi myös? Mitä tämä vaatisi? Ruudunjakamisella tulee liian suuri viive, onko tähän muuta keinoa?
Steam link tai vastaava ja kuvanlaaduksi 90-luvulta oleva peruna.

Mikä vika HDMI:ssä on?
 
Ei varsinaisesti mitään vikaa mutta pulttasin telkkarin seinään enkä ottanut kuin yhden hdmi-piuhan ulos liittimistä... Sen verran iso hökötys ettei saa irti seinästä ilman kahta nostajaa. Muutenkin tykkäisin langattomuudesta vaihtoehtona jos vain sen saisi fiksusti toteutettua.
 
Onnistuuko mitenkään langattomasti kuvan siirto läppäriltä televisioon sillä tavalla että pelaaminen onnistuisi myös? Mitä tämä vaatisi? Ruudunjakamisella tulee liian suuri viive, onko tähän muuta keinoa?
Viivehän tulee siinä, kun tallennetaan näyttöä, pakataan se ja sit vastaanottopäässä puretaan. Siirtäminen on varmaan pienin viive, muihin kohtiin vaikuttanee tehot lähetys- ja vastaanottopäässä.

Esim. xboxilla ku striimaa lähiverkkoon, nii kylläpä sillä melkeinpä vaikka rallipeliä ajelee, aikanaan oon ainaki PESiä pelannu online ihan hyvin ja sillo oli alkuperäisestä xbox onesta kyse wlanin yli. Xboxin tapauksessa veikkaan, että siinä ei näyttöä kuvata, vaa pakataan pelikuva striimiksi suoraan lähetystä varten tai sit kuva muodostetaan vasta vastaanottopäässä :D (xbox app), tosin sama kuva tuli televisioonki yhtäaikaa.. En tiedä, mutuilen vain, ku viive on pieni.

Mut joku muu tietänee paremmin mikä softa olis hyvä. Jokatapauksessa nopeatempoiset moninpelit (ja ehkä mainitut autopelit; vaikee ohjata, jos ohjauksessa on viivettä) voinee unohtaa.
 
Viimeksi muokattu:
On olemassa Wireless HDMI mutta nekin laitteet a) lisäävät lagia ja b) vaativat sen piuhan vastaanottimen ja telkkarin väliin.
 
Onko olemassa jotain taskuja ja remmikiinnikkeitä auton takakonttiin? siellä kun pyörii sateenvarjo, kauppakasseja (tyhjiä), renkaantäyttövehkeet, fikkari yms muuta tarpeellista, niin sais noi vakiovarusteet jonnekin siististi kiinni. Paras olis just semmonen tasku joka tulis takakontin sivuseinään ja sen sais vetoketjulla kiinni.
 
Ei varsinaisesti mitään vikaa mutta pulttasin telkkarin seinään enkä ottanut kuin yhden hdmi-piuhan ulos liittimistä... Sen verran iso hökötys ettei saa irti seinästä ilman kahta nostajaa. Muutenkin tykkäisin langattomuudesta vaihtoehtona jos vain sen saisi fiksusti toteutettua.

HDMI-kytkin, tai AV-vahvari väliin?
 
HDMI-kytkin, tai AV-vahvari väliin?
Tai sit vaa vaihtelee hdmi-piuhaa laitteeseen jota kulloinki käyttää, jos ei minkään uuden laitteen ostaminen ole vaihtoehto tällä hetkellä. Pienehkö vaiva, mut pienin säätö ja itku verrattuna langattomuuteen (jota on vaikea pelaamiseen toteuttaa, ainakaa edullisesti)
 
Yritän tässä moottoripyörää ostaa eräältä vanhemman sukupolven edustajalta toiselta puolelta Suomea. Hän vaatii, että rahat näkyvät tilillä, ennen kuin on valmis antamaan avaimet käteen, eikä riitä että teen maksun paikan päällä verkkopankissa.

Suomessa vaan ei rahat liiku samana päivänä pankkien välillä, ja meillä on eri pankit, enkä mitenkään ehdi tuonne ennen puolta päivää niin että siirto tapahtuisi vielä saman päivän aikana. En myöskään luonnollisesti halua itse maksaa rahoja etukäteen, näkemättä pyörää tai edes myyjää. Enkä haluaisi viettää yötä toisella puolella Suomea.

Onko tässä mitään ratkaisua (pl. käteinen, mutta summa on epäkätevän suuri) millä tämän saisi ratkaistua?
 
Yritän tässä moottoripyörää ostaa eräältä vanhemman sukupolven edustajalta toiselta puolelta Suomea. Hän vaatii, että rahat näkyvät tilillä, ennen kuin on valmis antamaan avaimet käteen, eikä riitä että teen maksun paikan päällä verkkopankissa.
Aivan oikein. Liikaa huijattu "tilisiirroilla" paikan päällä.

Suomessa vaan ei rahat liiku samana päivänä pankkien välillä, ja meillä on eri pankit, enkä mitenkään ehdi tuonne ennen puolta päivää niin että siirto tapahtuisi vielä saman päivän aikana. En myöskään luonnollisesti halua itse maksaa rahoja etukäteen, näkemättä pyörää tai edes myyjää. Enkä haluaisi viettää yötä toisella puolella Suomea.
Asentakaa molemmat puhelimeen mobilepay. Tai jos toisella on nordea, nii sit siirtomaksuna onnistuu. esim. op:lla pivo-sovellus.

e: eiku mobilepayssa lienee tonnin (1000e) raja.. Mites noita autokauppoja hoidetaan? En osannutkaan vastata tähän.
 
Mitkä pankit ovat kyseessä?

On näitä palveluita

Mutta se on tuollakin +2,9% lisää hintaan
OP:seen pitäisi saada rahaa, maksupankkeja olisi vaihtoehtoina Handels tai Nordea. Sen verran iso summa, ettei viitsi mitään tuollaisia siirtopalveluita käyttää, eikä onnistu mobilepayllakaan ym. On myös sen verran seniori kaveri, ettei taida mobilepayt yms. olla hänelle kovin tuttuja.
 
Eipä siihen oikein muuta vaihtoehtoa sitten jää, kuin että avaat itsellesi OP tilin.
 
Näinhän se taitaa olla. Harmi kun suomessa ei pika-SEPAa oikein vielä tueta kuin vastaanottamisen kannalta. Kyllä menee ostaminen vaikeaksi, mutta minkäs teet
 
Löyhästi asiaan liittyyen, huvitti kun tässä viikko-pari sitten itse siirsin euroja Osuuspankista S-Pankkiin ja samaan aikaan Banco Sabadell:iin espanjaan, espanjan tilillä ne näkyi tunnin päästä, Ääs-pankissa seuraavana päivänä.. :cool:
 
Eikö OP ole juuri tyyliin ainoa suomalainen pankki mikä tukee pikasiirtoa lähettäessä ja mm. S-Pankki tukee vastaanottoa?

En ole ikinä palvelua tarvinnut tai sen ihmeemmin ihmetellyt, joten täysin mielikuva. OP toimii molempiin suuntiin ja ”kaikki muut” vain vastaanottoon.
 
OP:seen pitäisi saada rahaa, maksupankkeja olisi vaihtoehtoina Handels tai Nordea. Sen verran iso summa, ettei viitsi mitään tuollaisia siirtopalveluita käyttää, eikä onnistu mobilepayllakaan ym. On myös sen verran seniori kaveri, ettei taida mobilepayt yms. olla hänelle kovin tuttuja.
Et puhunut minä päivänä olet menossa mopoa ostamaan, mutta jos käyt viikolla niin kyllä nuo rahat siirtyy samanpäivän aikana nykyään
Nordean sivuilla maininta, että siirtyisi samana päivänä jos kyseessä on arkipäivä ja ennen klo 14.00.

Sama on myös
OP:lla

OP:n sivuilta

SEPA-maksu – Mitkä pankit Suomessa vastaanottavat SEPA-pikasiirtoja?
Suomessa SEPA-pikasiirtoja vastaanottavat tällä hetkellä OP, Aktia, Danske Bank, Handelsbanken, Nordea, POP Pankki, S-pankki ja Säästöpankki.

Danske bankilla
- Danskella vielä erikseen pika sepa käytössä lähetykseen.

S-Pankilla

En jaksa nyt enempää pankkeja tarkistaa, mutta eiköhän tuo liene nyt muillakin pankeilla käytössä.
 
Et puhunut minä päivänä olet menossa mopoa ostamaan, mutta jos käyt viikolla niin kyllä nuo rahat siirtyy samanpäivän aikana nykyään
Nordean sivuilla maininta, että siirtyisi samana päivänä jos kyseessä on arkipäivä ja ennen klo 14.00.

Sama on myös
OP:lla

Danske bankilla

S-Pankilla

En jaksa nyt enempää pankkeja tarkistaa, mutta eiköhän tuo liene nyt muillakin pankeilla käytössä.
Joo, haasteena oli että kaupat käytäisiin illalla, eivätkä rahat ehtisi noihin kellonaikoihin. Mutta tämä tilanne ratkesi sillä, että siirrän varat kaverille jolla on OP:n tili, joka puolestaan maksaa sitten myyjälle heti siirtyvät rahat samassa pankissa.
 
Luitko noita mitä linkkasin? Danskella on pika SEPA käytössä, OP:lla on pika SEPA käytössä. Miksi et vain siirrä itse rahoja sille myyjälle?

1666636211910.png

Jos asia epäilyttää niin varmasti pankista osaavat kertoa siirtyykö rahat vai ei samanpäivän aikana.
 
Testasin kaverin kanssa euron siirroilla, vaihtoehtoina olleista Handelsbankenista tai Nordeasta maksettuina rahat eivät löytäneet tietään heti perille. Monet suomalaispankit tukevat rahojen VASTAANOTTOA pikana, mutta ilmeisesti vain OP:sta voi myös lähettää pikana.
 
Menikin Handelsbank ja Danske sekaisin, Danskessa kun on myös tuo pikasiirto.
 
Mainitaan tänne semmoinen huvittava juttu kun jos OPstä maksaa OP Visa tilille menee päivä pari, kun maksaa samalta OP tililtä s-pankin Visa-tilille niin kestää alle 10min.
 
Onko olemassa jotain taskuja ja remmikiinnikkeitä auton takakonttiin? siellä kun pyörii sateenvarjo, kauppakasseja (tyhjiä), renkaantäyttövehkeet, fikkari yms muuta tarpeellista, niin sais noi vakiovarusteet jonnekin siististi kiinni. Paras olis just semmonen tasku joka tulis takakontin sivuseinään ja sen sais vetoketjulla kiinni.
Eikös miltei kaikissa autoissa ole kontissa välipohja jonka alla on vaihtelevasti erilaisissa lokeroissa tilaa juuri näille irtotavaroille? Sinun autossako ei näitä ole?
 
Olisiko hakusessa jokin tämän tapainen?
Tavaratilalaukku - Biltema.fi
 
Eikös miltei kaikissa autoissa ole kontissa välipohja jonka alla on vaihtelevasti erilaisissa lokeroissa tilaa juuri näille irtotavaroille? Sinun autossako ei näitä ole?
Välipohjan alla oleva tila on ihan kätevä, jos kontti on tyhjä tavarasta. Mutta jos kontissa on tavaraa, niin erillinen laukku/tasku on paljon kätevämpi käyttää.
 
Statistiikka

Viestiketjut
254 349
Viestejä
4 427 672
Jäsenet
73 322
Uusin jäsen
Saqux

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom