• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Kuntavaalit 2021

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 532
Keskustelua 13.6.2021 järjestettävästä kuntavaaleista, ehdokasasettelusta, kuntavaalimittauksista ja muista kuntavaaleihin liittyvistä asioista.

Kuntavaalien siirtämistä kesäkuun 13. päivään tehtiin poliittinen linjaus oikeusministerin ja eduskunnassa edustettuina olevien puolueiden puoluesihteereiden kokouksessa 6.3.2021. Eduskunta päättää kuntavaalien siirrosta hallituksen esityksen pohjalta.

Vaalien toimittamisen aikataulu hallituksen esityksessä ehdotetun mukaisesti:
  • äänioikeusrekisterin tietojen poimintapäivä (missä kunnassa kukin on äänioikeutettu): 23.4.2021
  • ehdokashakemusten jättöpäivä: 4.5.2021
  • ehdokasasettelun vahvistaminen: 14.5.2021
  • äänioikeusrekisteri lainvoimainen 25.5.2021
  • kotiäänestykseen ilmoittautuminen päättyy 1.6.2021 klo 16
  • ennakkoäänestys kotimaassa: 26.5. - 8.6.2021
  • ennakkoäänestys ulkomailla: 2. - 5.6.2021
  • vaalipäivä: 13.6.2021
  • tulosten vahvistaminen: 16.6.2021
  • valtuustot aloittavat työnsä 1.8.2021.
Lähde: Aikataulut kuntavaaleissa - Vaalit

Ylen kuntavaalimittaus (%) 4.3.2021:
SDP 19,5
PS 18,7
KOK 18,0
KESK 12,8
VIHR 11,0
VAS 9,1
RKP 4,3
KD 3,7
LIIK 1,5
muut 1,4

Lähde: Ylen kuntavaalimittaus: Kisa kärjessä kiristyy – SDP:n kannatus tipahti alle 20 prosentin, vasemmistoliitto pomppasi

Puoluekannatuskyselyt kuntavaaleissa: Kuntavaalit 2021 – Wikipedia

KUNTAVAALIKONEET:

YLE: Ylen Vaalikone 2021 - Yles Valkompass 2021
HS, IS, AL ja SK: Helsingin Sanomat – Kuntavaalit 2021
ILTALEHTI: Vaalikone | Kuntavaalit 2021 | Iltalehti
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
24.11.2016
Viestejä
592
Olen kyllä kiitollinen, että itse jättäydyin näistä kekkereistä kesken leikin pois.

Olisin nimittäin aloittanut kuntavaalikampanjani helmikuussa ja nyt vaalit olisivat siirtyneet.
Ois voinut sapettaa. Hyvä näin.

Mielenkiintoista on nähdä miten käy nyt valta-asemien ja tapahtuuko mitään merkittävää huhtikuu - kesäkuu akselilla ja siirretäänkö vaaleja uudestaan.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 532
Neljän suurimman puolueen ehdokasmäärät 10.3.2021 Uuden Suomen mukaan:
Keskusta 6514
Kokoomus 5612
Perussuomalaiset 5400
SDP 5200

Nyt kun vaalit siirretään kesäkuuhun ja uuden aikataulun mukaan ehdokasasettelu sulkeutuu 4.5.2021, on mielenkiintoista seurata yllä mainittuja lukuja, koska vanhan aikataulun mukaan ehdokasasettelu olisi päättynyt eilen 9.3.2021.
 
Liittynyt
30.07.2017
Viestejä
1 022
Äänestääkö porukka kuntavaaleissa henkilöä vai puoluetta? Itse kallistun henkilöön, koska haluan äänestää ihmistä joka tekee valtuustossa aloitteita tai äänestää niiden puolesta mitkä mielestäni parantavat asuin kaupunkini asioita, esim. liikunnan, ulkoilu mahdollisuuksien, yleisen viihtyvyyden, kirjastojen, kulttuurin jne suhteen.

Tuossa jokin aika sitten yksi nykyinen valtuutettu vei pienen ehdotukseni (mitä kompattiin alueen asukkaiden toimesta kyllä) valtuustoon mikä parantaisi asukkaiden viihtyvyyttä asuinalueellani. Tämä meni myös läpi, eli tämä toteutetaan ja toinen hieman samaan liittyvä vielä käsittelyssä, mutta päätyi sinne. Mielestäni tässä kyseinen kunnanvaltuutettu joka otti ideasta kopin ja vei sen sinne, toimi juuri kuten kuntapoliitikon pitääkin, eli kuunteli asukkaiden toiveita ja toimi. Samalla hän teki kaupungista taas pikkaisen mukavamman paikan elää vaikka tämä pikku juttu olikin. Todennäköisesti tämä ehdokas joka vei sen sinne saa ääneni seuraavissa kuntavaaleissa, vaikka eduskuntavaaleissa en hänen puoluetta äänestäisi. Eli lipeän puolue kannastani seuraavissa kuntavaaleissa, koska uskon että yksittäiset oikeasti fiksut ja pätevät valtuuston edustajat saa paremmin asioita vietyä eteenpäin (tekemällä esim. fiksuja aloitteita, kannanottoja ja äänestyspäätöksiä), vaikka se puolue ei oliskaa juuri itselle oikea. Tämä siis yhtenä esimerkkinä miksi itse ainakin kallistun puoleen sijasta henkilöön kuntavaaleissa.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 946

Riippumatta siitä, mitä joku kuvittelee äänestävänsä, menee Suomessa ääni ensijaisesti puolueelle ja vasta puolueen sisällä ehdokkaalle.

Selvittäkää itsellenne vaalijärjestelmän toiminta ennen kuin äänestätte, niin ei tule ikäviä yllätyksiä myöhemmin.
 
En usko että kukaan äänestää kuvittelemalla, tai jos näin niin voi olla kysyntää telekiinikko hommissa. :) Kuntavaalit ovat myös henkilövaalit. Kaupunginvaltuuston päätökset syntyvät pääasiassa yhteisen näkemyksen pohjalta usein yli puoluerajojen. Mitä fiksumpia ja toteutumiskelpoisimpia ideoita sinne muille valtuutetuille viedään sitä paremmin ne etenee sitä kautta valtuustoon ja mahdollisesti menee läpi. Fiksuihin aloitteisiin saa tukea niin omasta kuin muistakin ryhmistä, tyhmiin ei, ei edes omasta. Pienemmissä kunnissa sillä ei ole merkitystä juurikaan minkä puolueen listoilta olet päässyt läpi. Tietysti ryhmät usein liittoutuvat kaupungeissa, mutta silti itse ainakin äänestän henkilöä, en puoluetta. Syyt löytyykin jo aikaisemmin. Jokainen saa toki äänestää ihan millä perusteella itse haluaa, ei siinä.

Ihmiset kuitenki Suomessa lähestyy etupäässä kuntavaaleja henkilön ei puolueen kautta. Mikä minustakin on se oikea tapa kuntavaaleissa äänestää, toki saa äänestää myös puoluetta jos haluaa. Itse en kuntavaaleissa mieti kun omaa kotikuntaani ja sen asioita (näin pitäisi tehdä jokaisen, koska tuskin Inarilaista hirveästi kiinnostaa vaikka Hangon kirjastojen kunto), eikä siinä se puolue merkitse siinä määrin kun eduskuntavaaleissa, ainakaan itselle. Mutta summa summarum jokainen äänestää miten parhaaksi näkee.

"Suomessa kuntavaalit ovat vahvasti henkilövaalit. Verrattaessa eri asioiden tärkeyttä asteikolla ”ei lainkaan tärkeä – hyvin tärkeä”, suuri enemmistö kyselyyn vastanneista pitää tärkeimpänä kuntavaaleissa äänestämisen valintakriteerinä tiettyä henkilöä, seuraavaksi suosituin valintakriteeri on puolue, toteaa tutkimuspäällikkö Marianne Pekola-Sjöblom Kuntaliitosta."

Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 532
Kuntavaalit olisivat alkuperäisen aikataulun mukaan tulevana sunnuntaina. Näin jälkiviisaana voi todeta, että THL:n mallinnus heitti ja pahasti, mutta ei kait kukaan noihin lukuihin uskonut, piti saada sopiva pamfletti vaalien siirtämistä varten. Mutta miltä näyttää tartuntaluvut kesäkuussa, johonka on kuitenkin vielä matkaa ja suomalaisilla alkaa menojalka vipattaa kesän lähestyessä ja paikkojen avaamisen myöden. Riittääkö yli 1½ vuotta valmistautumista kesän vaaleihin?
 
Liittynyt
09.10.2020
Viestejä
1 381
Luulen että SDP tai KOK tulee voittamaan noi vaalit ja PS sitten hienosti kolmantena.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
8 003
Kiinnostus vaaleja kohtaan on kyllä niin nollissa että vaikka nyt varmaan tulee äänestettyä siirron ansiosta, niin ei pahemmin jaksa miettiä ketä äänestäisi tai katsoa tuloksia.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 532
Kuntavaalien ehdokasasettelu päättyi – katso miten oma puolueesi pärjäsi

Kuntavaalien ehdokasasettelu päättyi tänään, neljän suurimman puolueen ehdokasmäärät:
Keskusta 6900
Kokoomus 6015
Perussuomalaiset 5962
SDP 5612

Vahva aloitus kokoomukselta, ehdokasmäärä ylitti 6000 rajapyykin sitten vuoden 2008 ja vaikka eduskuntavaaligallupit näyttävät synkiltä, on kokoomus yksi kuntavaalien voittajasuosikeista. Perussuomalaiset ohitti SDP:n ehdokkaiden määrässä. Keskusta ja SDP saivat tarvittavaa lisäaikaa ehdokaslistojen täyttöä varten, muuten asetetut tavoitteet olisivat jääneet reilusti nykyisestä.
 
”diginatiivi”

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
994
Somealustat ja älypuhelin voivat ratkaista kuntavaalit yle visioi.

Vihreiden puoluetoimistolla on meneillään Zoom-iltapäivädisko. Screenin edessä tanssivat vihreiden nuorten puheenjohtajat Brigita Krasniqi ja Peppi Seppälä.
Kaiuttimista kuuluu “Maailma on tehty meitä varten” ja molemmat huutavat sanoja ääneen.

Minusta hieman tuntuu että yli 30v ihmiset harkitsevat aivan muualta tulevaa informaatiota kuin somesta eivätkä tee päätöksiään hetken heilahduksesta.
 
Liittynyt
08.12.2018
Viestejä
1 504
Kokeilin tässä vaalikoneita. Aika hyvin ne suoltaa samansuuntaisia ehdotuksia: kepu ja sdp kärjessä, persut ja vihreät hännillä. Huomaan olevani hieman ärsyyntynyt kaikista isommista puolueista minkä vuoksi vaalikoneisiin eksyinkin. Rajasin sitten ehdokkaat ihan omaan kaupunginosaan (Korso) ja selasin ehdokkaat läpi. Huoh. 'Parempaa perheille, ilmastolle ja ihan kaikille mahollisille'. No onneksi Vantaalla on muitakin alueita ja ehdokkaita melkein 500. Eiköhän sieltä joku löydy. Ehkä täytyy tietoisesti yrittää häivyttää mielestä se puolue ja yrittää tuijottaa vain ehdokasta jossain äärirajatussa agendassa. Sitten se ehdokas valitaan eikä kyseinen agenda etene mihinkään. Sen sijaan verot nousee ja aseman parkkihallissa kusenhaju vain syvenee. Harmittaa jo etukäteen. Ehkä pitää toivoa ettei ehdokas tule valituksi niin voi syyttää sitten äänekkäästi muita.
 
Liittynyt
03.04.2017
Viestejä
6 190
Nyt on YLE:llä kuntavaalien puheenjohtajien keskustelut. Arenasta vai katsoa jälkikäteen.
Tänään oli Jussi Halla-aho. Pisteet herralle selkeästä esiintymisestä (en ole Persu), on aivan toinen tyyli kuin Timo Soinilla (joka oli ennemmän showmies). Halla-aho osasi selkeästi perustella kantansa. Eikä mm. lähtenyt tarkentamaan millaisia valtuuksia opettajille pitäisi antaa kurinpitoon. Sanoi vaan jotain kyllä katsojat tietävät (nythän ei voi ääneen mitään sanoa, kun kullannuppujen vanhemmat/lehdistö saattaisivat tulkita väärin).

Kyllä on ajat vaan muuttuneet . Meidän koulun rehtori oli joskus nostanut kanslia edessä juokseen nuoren miehen korvista seinille (sai kuullemma varoituksen siitä), mutta sana kierti luokalta toiselle ja reksin kanslian edessä osattiin liikkua asiallisesti :) Tosta siis x-kymmentä vuotta sitten, ei kuitenkaan enää karttakepillä sormille aikaa.
 
Kyllä nää puoluejohtajat voisi olla vähän innostavampia. Aika haukotusta ollu kaksi ekaa. Tuntuu että Saramo on ainoa joka vaikuttaa edes etäisesti innostuneelta asiastaan vai jäätyköhän sekin sitten. Halla-aho vaikuttaa aina kyllästyneeltä ja että olisi mieluummin jossain muualla. Orposta ei ota selvää mitä se miettii. Ja loput luennoi tai mäkättää. Tarvittais ihan uutta naamaa tuonne. Ja uudet jutut. 'Meidän puolue lähtee siitä että...'
Ei hitto vie.
E. Marinin ja Halliksen iltistentti otsikoitiin 'tulistui' ja ärsyyntyi'. Ei saatana. Tuoko on noiden tunneilmaisun rajuinta kamaa? En erottanut mitään mielenkuohuntaa kummaltakaan.
 
Halla-aho tyyli on tosiaa vähän "kuivahko", mutta hän perustelee kantansa ja tuo asiat esiin vaikka ne aina kuulijaa miellytäkään. Toi tuossa keskustelussa hyvin esiin mitä talous merkitsee ja sen, ettei yksittäisen yrittäjän etu ole aina valtakunnan etu. Selitti myös yhden syistä miksi nuoret ei työllisty.

Monet poliitikot puhuvat paljon, mutta kuulija lopulta joutuu toteamaan. Eihän hän edes vastannut siihen mitä kysyttiin.
Kun vertaa Halla-ahoa Timo Soiniin ero on kuin yöllä ja päivällä. Pidän siitä, että asiat esitetään selkeästi, vaikka sitten kuivahkostikin.

OT Halla-ahosta tulee mieleen vanha matikan opettani. Aiva järkyttävän kuiva, mutta erittäin tekokas käyttämään aikaansa, sanoisin paras opettaja jonka minä opiskelujeni aikana kohtasin.
 
Viimeksi muokattu:

Miguel

genderfluid sapiosexual demisexual questioning
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
509

Iltalehden vaalikoneen piirtämä arvokartta.
SDP on enemmän vasemmalla ja liberaalimpi kuin Vasemmisto, ja SKP on "oikeistolaisin" vassareista. Myös porvaripuolueiden päällekäinen asema vahvistaa käsitystä oikean oikeistopuolueen olemassaolon puutteesta Suomessa. Äärioikeistolainen Persutkin enemmän vasemmalla kuin Vihreät
 
En katsonut, mutta ei nyt aivan uskottavalta kuullostanut, että Persut olis vasemmalla (sen paikkaa on vaikea määritellä). Toisaalta eikös Kokoomuskin joskus ihan vaaleissa mainostanut olevansa Työväen puolue.
 
No Persujen talouspolitiikka esim on täysin vasemmistolaista. Sitä on ajettu äärioikealle kuin käärmettä piippuun koko puolueen olemassaolon ajan pelkän nuivan maahanmuuttopolitiikkansa ansiosta
 
Liittynyt
08.04.2017
Viestejä
1 298

Jaa, ei verojen korotuksia, turhien menojen leikkaaminen, yrityksille paremmat edellytykset toimia. Ei mielestäni kovin äärivasemmistolaista politiikkaa.

Edit. vai tarkoititko jonkun tietyn kunnan/kaupungin valtuustoryhmää. Niissähän voi sitten kunnittain talouspoliittinen linja vaihdella.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
475

Iltalehden vaalikoneen piirtämä arvokartta.
SDP on enemmän vasemmalla ja liberaalimpi kuin Vasemmisto, ja SKP on "oikeistolaisin" vassareista. Myös porvaripuolueiden päällekäinen asema vahvistaa käsitystä oikean oikeistopuolueen olemassaolon puutteesta Suomessa. Äärioikeistolainen Persutkin enemmän vasemmalla kuin Vihreät
Sijainnit arvokartan liberaali-konservatiivi-akselilla määräytyvät näihin kysymyksiin annettujen vastausten perusteella: ”Mielestäni yhteiskunnan ei pitäisi ohjata vahvasti siihen, että äiti ja isä ovat perhevapaalla yhtä paljon lasten kanssa kotona”, ”Ei haittaa, että yhteiskunnassa jotkut ryhmät ovat paremmassa taloudellisessa asemassa kuin toiset”, ”Kannatan viikoittaisia kasvisruokapäiviä kouluihin kunnassani”, ”Kannatan vuosittaista Pride-viikon sateenkaariliputusta kunnassani”, sekä ”Monikulttuurisuuden edistäminen lisäämällä maahanmuuttajien määrää kunnassani on hyvä asia.”

Oikeisto-vasemmisto-akselilla sijainti määritellään puolestaan näihin kysymyksiin annettujen vastausten perusteella: ”Verotusta ei pidä kunnassani enää nostaa, vaan etsiä mieluummin menoleikkauksia”, ”Kunnan on ennemmin helpotettava yksityisautoilua kuin kehitettävä julkista liikennettä”, ”Ei haittaa, että yhteiskunnassa jotkut ryhmät ovat paremmassa taloudellisessa asemassa kuin toiset”, ”Kuntaani pitäisi rakennuttaa lisää edullisia vuokra-asuntoja”, sekä ”Vanhusten hoivapalvelujen tuottamista ei pitäisi ulkoistaa yhtään enempää yksityisille yrityksille.”

En nyt ehkä kuitenkaan kauhean voimakkaita päätelmiä tekisi kysymysten perusteella tuosta arvokartasta.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 532
No Persujen talouspolitiikka esim on täysin vasemmistolaista. Sitä on ajettu äärioikealle kuin käärmettä piippuun koko puolueen olemassaolon ajan pelkän nuivan maahanmuuttopolitiikkansa ansiosta
Ylen kuntavaalitentin asiantuntijat pitivät perussuomalaisten talouspolitiikkaa oikeistolaisena ja että perussuomalaiset ovat astuneet kokoomuksen tontille talouspolitiikan osalta. Kuten Halla-aho sanoi, oikealta heitä pidetään vasemmistolaisena ja vasemmalta oikeistolaisena.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
951

Iltalehden vaalikoneen piirtämä arvokartta.
SDP on enemmän vasemmalla ja liberaalimpi kuin Vasemmisto, ja SKP on "oikeistolaisin" vassareista. Myös porvaripuolueiden päällekäinen asema vahvistaa käsitystä oikean oikeistopuolueen olemassaolon puutteesta Suomessa. Äärioikeistolainen Persutkin enemmän vasemmalla kuin Vihreät
Olisko linkkiä tuohon kuvaan ja miten se on tehty?
edit: jaah, olitkin selventänyt asiaa jo osittain mutta kiinnostaisi lähde
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
951
Miten vastaisitte IL vaalikoneen kysymykseen 18. Ei haittaa, että yhteiskunnassa jotkut ryhmät ovat paremmassa taloudellisessa asemassa kuin toiset. ?

Mitä ihmettä tarkoitetaan "joillain ryhmillä"?
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 946
Sijainnit arvokartan liberaali-konservatiivi-akselilla määräytyvät näihin kysymyksiin annettujen vastausten perusteella: [...] ”Kannatan viikoittaisia kasvisruokapäiviä kouluihin kunnassani
Jotenkin luulen, että pakottaminen lasketaan tässä liberaaliksi, mutta toivon olevani väärässä.
 
Liittynyt
08.12.2018
Viestejä
1 504

Iltalehden vaalikoneen piirtämä arvokartta.
SDP on enemmän vasemmalla ja liberaalimpi kuin Vasemmisto, ja SKP on "oikeistolaisin" vassareista. Myös porvaripuolueiden päällekäinen asema vahvistaa käsitystä oikean oikeistopuolueen olemassaolon puutteesta Suomessa. Äärioikeistolainen Persutkin enemmän vasemmalla kuin Vihreät
Oma äänestyshistoria sisältää kokoomuksen, rkp:n, vihreät ja kepun. Kartan mukaan aika kapealla sektorilla on ollut valinnat. Vasemmalle ei viitsi mennä ja oikealla ei ole ketään. No, tuo kuvahan on vaan yksi tulkinta ja puolueiden sisällä on runsaasti heittoa ja valinnanvaraa. Jos jättäis ens alkuun vaikka parrakkaat ja jakkutakit pois niin saisi vähän kavennettua tuota tarjontaa.
Millähän vastauksilla tuonne oikeaan laitaan pääsee? Ei varmaan millään.
 
Liittynyt
20.07.2019
Viestejä
2 537
Huoltovarmuuskeskus mainostaa Uusimaa-lehdessä, että "Suomessa on luotettavat vaalit. Käytä ääntäsi."

Jos Suomen vaaleja pidetään oletusarvoisesti luotettavina, niin miksi pitää erikseen mainostaa että vaalit ovat luotettavat? Minusta tällainen mainostaminen ei ainakaan luottamusta lisää.

Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
1 166

Varmaan joku viittaus ameriikkoihin, jossa vaalivilppiä ehkä oli ehkä ei, mutta siitä ainakin puhuttiin paljon. Aika turhaa tuollainen mainostaminen silti, koska Suomessa on oikeasti erittäin luotettavat vaalit. Jo se, että vaalilautakunnissa pitää olla mahdollisuuksien mukaan ehdokkaita asettaneiden ryhmien edustajat estää jo suurimmat vilpit. Lisäksi täällä ei sählätä millään äänestyskoneilla, vaan se paperinen lappu lasketaan ihmiskäsin ja taas vaalivilppi on paljon hankalampaa.

Jos Suomessa on jotain tehty hyvin, niin äänestäminen on yksi niistä asioista. En itse ainakaan haluaisi mitään digitaalista äänestämistä tai nettitouhuja, koska mahdollisuus vilppiin nousisi heti suuresti.

Miten vaalien luotettavuus liittyy huoltovarmuuskeskuksen toimialaan? Sitä en itsekään tiedä ja kysymyksesi onkin aiheellinen. :hmm:
 
Liittynyt
12.01.2021
Viestejä
474
Yhtä vaikeaa tämä on kuin aina, Helsingissä pitäisi keksiä ehdokas ja ennen kaikkea puolue, joka olisi siedettävän pieni paha.

SDP:llä voisi olla ok ehdokkaita ja puolueenakin siedettävä, mutta pelkään että ääni SDP:lle on tässä tilanteessa kannatusääni istuvan hallituksen Marinille ja Kiurulle ja sitä en haluaisi antaa. Puolueen linja mainittujen myötä on valumassa liikaa vasemmalle ja "kyllä valtio tietää" -suuntaan. Kohtuullinen ehkä.

Kokoomuksella voisi olla ok ehdokkaita, mutta puolueessa on aivan liikaa pro business -väkeä ja kaverikapitalisteja kahmimassa etuja itselleen, ja toisaalta niitä joiden mielestä työttömiä ja huono-osaisia pitää rangaista lisää, vaikuttavuudesta viis. Erityisinhokkini on pormestariehdokas Vartiainen. Heikko ehkä.

Vihreillä on muutamia ok ehdokkaita, vaikka puolueessa on liikaa niitä, joille hyvesignalointi on tärkeämpää kuin vaikuttavuus. Helsingissä kuitenkin hyvä vastavoima kokoomuksen pahimmalle "moottoritie keskustaan" -siivelle. Kohtuullinen ehkä.

Perussuomalaisilla on muutamia ok ehdokkaita ja puolueella on monia hyviäkin ajatuksia, mutta öyhötyssiipi on liian vahva. Epäilen PS:n kykyä tehdä järkevää kokonaispolitiikkaa mm. talousasioissa, pelkällä maahanmuuton tulppaamisella ei Suomea onnelaksi muuteta ja se tuntuu vieläkin olevan puolueen ainut selkeä yhteinen linjaus. Kohtuullinen ei.

Keskustalla ei ole mitään annettavaa Helsinkiläiselle enkä ole edes tutustunut ehdokkaisiin. Vahva ei.

Vasemmistolla on samaa tautia kuin vihreillä, mutta vielä vahvalla "rikkailta henki tai ainakin rahat pois" -mausteella. Kommunismin juna meni jo. Vahva ei.

KD ja RKP ovat molemmat yhden asian liikkeitä, (uskonto, ruotsin kieli), ja kumpikaan ei kuulu omiin kiinnostuksen kohteisiini. Vahva ei.

Siniset, Liike Nyt, Piraatit ja muut pikkupuolueet ovat liian hukassa edes itsensä kanssa tarjotakseen jotain kannatettavaa kokonaispoliittista linjaa. Kohtuullinen ei. (Saatan lopulta löytää itseni silti äänestämästä jotain ehdokasta näistä porukoista).

Kristallipuolue on vitsi, jos jotain positiivista hakee niin ainakin muutama pahin hörhö on siellä, eikä vakavammin otettavien puolueiden listoilla. Vahva ei.

Muita pikkuryhmiä en ole edes jaksanut miettiä, Helsingissä näytti olevan tarjolla ainakin pari eri nimbyilyn yhdistämää porukkaakin. Todennäköisesti nimbyilyyn ja asioiden vastustamiseen pohjaavat ryhmät hajoavat jo sisäisiin riitoihinsa.

Yllä olevat ovat siis vahvasti vinoutunutta mutua, eivät universaaleja totuuksia. Joka tapauksessa ikävä on puoluetta, joka ajaisi pragmaattista ja liberaalihkoa päätöksentekoa parhaimmillaan yli oman ideologisen viitekehyksen. Käytännössä paras vaihtoehto taitaa olla saada valtuustoon sopivat vastavoimat vakavasti otettavan poliittisen kentän eri puolilta.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 995
Mielenkiinnolla odotan pääkaupunkiseudun tulosta ja kuinka iso perussuomalaisten kannatus on verrattuna edellisiin vaaleihin.

edit: ite kävin äänestää tänään.
 
Hyvin kiteytetty. Vantaalla mietin samaan tapaan. Ajattelin että koska täällä on omasta puolesta kaikki suunnilleen kunnossa niin teen vastoin tapojani konservatiivisen valinnan ja katon jonkun joka on kököttänyt valtuustossa jo jonkin aikaa.
 
  • Tykkää
Reactions: eba
Liittynyt
03.04.2017
Viestejä
6 190
No Persujen talouspolitiikka esim on täysin vasemmistolaista. Sitä on ajettu äärioikealle kuin käärmettä piippuun koko puolueen olemassaolon ajan pelkän nuivan maahanmuuttopolitiikkansa ansiosta
Luulen sen olevan "mitä tahansa" tapauksesta riippuen, pääpiirteenä näyttää olevan ettei kannata veroeurojen siirtämistä
muiden maiden kansalaisille.
Mitä tulee vasemmistopolitiikkaan edelliset Soimin Persut olivat työvoimaministerinsä "johdolla" kiristämässä työttömien korvauksia, vaikka hallitus sopi aiemmin työntekijäjärjestöjen kanssa ettei niitä enää leikattaisi. Minusta toi ei vasemmistolaiselta politiikalta tunnu.
 
Liittynyt
03.04.2017
Viestejä
6 190
Riippumatta siitä, mitä joku kuvittelee äänestävänsä, menee Suomessa ääni ensijaisesti puolueelle ja vasta puolueen sisällä ehdokkaalle.

Selvittäkää itsellenne vaalijärjestelmän toiminta ennen kuin äänestätte, niin ei tule ikäviä yllätyksiä myöhemmin.
Noinhan se on, mutta kunnallispolittiikka on muutakin kuin valtuustotyöskentelyä. Valiokunnat tekevät monesti kuntalaisen kannalta merkittäviä päätöksiä ja niihin valitaan heitä jotka ovat saaneet enemmän ääniä, vaikka eivät valtuustoon päässeetkään. Monet huomioivat tämän ja katsovat löytyisikö asuinalueella edes "lähes sopiva ehdokas".
 
Liittynyt
03.04.2017
Viestejä
6 190
Tänään oli RKP :n vaalitentti TV 1:ssä (Näkyy myös Arenassa), kuuntelin tossa vieressäni kommentteja. Lääkärin palveluista kunnissa
-Pääkaupunkiseudulla on palveluja pikkukunnissa ei niinkään: Niin on mutta, pääkaupunkiseudulla on niin paljon "potilaita" etteivät
kaikki pääse ajallaan niinhin. Pikkukunnissa on usein tilanne oikeasti parempi.

RKP:n puheenjohtaja valitti ettei ruotsinkielisiin kuntiin saa edes suomenkielisiä lääkäreitä. Vierestäni tuli välittömästi kommentti: No miksi sitten heitä ei kouluteta lisää!!! => samalla saataisiin vähennettyä työttömyyttä (lääkäriksi valmistuneet eivät kilpaile/vie muista työketjun työpaikoista.

RKP:n puheenjohtajan mielestä pitäisi " ensin kouluttaa ruotsinkielellä ja sitten vasta suomenkiellä".
No oli aikanakin rehellistä puhetta.
Hienosti ovat puolensa pitäneen, edes Persujen ollessa hallituksessa ei saatu pakkoruotsia pois tai ruotsinkielisten kiintiöitä "ylempiin oppilaitoksiin" Lue: vievät opiskelupaikkoja paremmin menestyneiltä.
 
Viimeksi muokattu:

Tlapio

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
1 984
–  TS:n tietojen mukaan näitä henkilöitä tuodaan äänestämään ja heitä ohjataan, jopa pakotetaan äänestämään tiettyä ehdokasta, lehti kirjoittaa.

Vähän erinlaista äänestämistä
 
Miguel

genderfluid sapiosexual demisexual questioning
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
509
Huomautus - oneliner nollapostaus, Perustelematonta kommentointia tulee välttää kaikissa tilanteissa parhaan kyvyn mukaan. Pyri esittämään väitteidesi tueksi uskottava lähde.
–  TS:n tietojen mukaan näitä henkilöitä tuodaan äänestämään ja heitä ohjataan, jopa pakotetaan äänestämään tiettyä ehdokasta, lehti kirjoittaa.

Vähän erinlaista äänestämistä
Varmaan Persujen kampanjointia
 
Tlapio

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
1 984
Varmaan Persujen kampanjointia
– Siinä on ulkomaalaistaustaisia huutelijoita. On vaikea tilanne, jos joku huutaa numeron vaikka somaliksi. Vaalivirkailija ei voi sanoa, mitä hän huutaa. Siihen saattaa liittyä suusanallista uhkailua, mutta emme pysty todentamaan, koska emme ymmärrä kieltä.

Juu persut asialla
 
Miguel

genderfluid sapiosexual demisexual questioning
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
509
Varmaan Persujen kampanjointia
Pyydän nöyrimmin anteeksi ettei sarkasmini auennut ilman Reddit-tyyppistä /s -merkintää, mutta että ihan varoitus. Näillä mennään :rofl2:
 
Tlapio

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
1 984
Pyydän nöyrimmin anteeksi ettei sarkasmini auennut ilman Reddit-tyyppistä /s -merkintää, mutta että ihan varoitus. Näillä mennään :rofl2:
En ollu minä kuka itki modeille. Eikä kyl avautunu sarkasmi. Mitä nyt on kattonu keskusteluja ni lähes kaikki mitä vaaleihin on liitetty, julisteiden repimiset, uhkaavat tilanteet ni on laitettu persujen syyksi.
 
Miguel

genderfluid sapiosexual demisexual questioning
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
509
En ollu minä kuka itki modeille. Eikä kyl avautunu sarkasmi. Mitä nyt on kattonu keskusteluja ni lähes kaikki mitä vaaleihin on liitetty, julisteiden repimiset, uhkaavat tilanteet ni on laitettu persujen syyksi.
No jos kyse on ulkomaalaistaustaisista ihmisiä varissuolla niin lähtökohdat persujen kampanjalle on aika ohuet, mutta myönnetään, sarkasmi on vaikea laji tietyissä piireissä
 
Liittynyt
13.01.2021
Viestejä
535
Hirveän vaikea yrittää päättää, että ketä tässä äänestäisi. Puolue edellä tässä pitäisi kai mennä, mutta kaikki puolueet tuntuu vain enemmän tai vähemmän huonoilta vaihtoehdoilta. Pitäisi kai nyt vain yrittää valita vähiten huono vaihtoehto.
 
Liittynyt
05.01.2021
Viestejä
2 207
Yhtä vaikeaa tämä on kuin aina, Helsingissä pitäisi keksiä ehdokas ja ennen kaikkea puolue, joka olisi siedettävän pieni paha.

SDP:llä voisi olla ok ehdokkaita ja puolueenakin siedettävä, mutta pelkään että ääni SDP:lle on tässä tilanteessa kannatusääni istuvan hallituksen Marinille ja Kiurulle ja sitä en haluaisi antaa. Puolueen linja mainittujen myötä on valumassa liikaa vasemmalle ja "kyllä valtio tietää" -suuntaan. Kohtuullinen ehkä.

Kokoomuksella voisi olla ok ehdokkaita, mutta puolueessa on aivan liikaa pro business -väkeä ja kaverikapitalisteja kahmimassa etuja itselleen, ja toisaalta niitä joiden mielestä työttömiä ja huono-osaisia pitää rangaista lisää, vaikuttavuudesta viis. Erityisinhokkini on pormestariehdokas Vartiainen. Heikko ehkä.

Vihreillä on muutamia ok ehdokkaita, vaikka puolueessa on liikaa niitä, joille hyvesignalointi on tärkeämpää kuin vaikuttavuus. Helsingissä kuitenkin hyvä vastavoima kokoomuksen pahimmalle "moottoritie keskustaan" -siivelle. Kohtuullinen ehkä.

Perussuomalaisilla on muutamia ok ehdokkaita ja puolueella on monia hyviäkin ajatuksia, mutta öyhötyssiipi on liian vahva. Epäilen PS:n kykyä tehdä järkevää kokonaispolitiikkaa mm. talousasioissa, pelkällä maahanmuuton tulppaamisella ei Suomea onnelaksi muuteta ja se tuntuu vieläkin olevan puolueen ainut selkeä yhteinen linjaus. Kohtuullinen ei.

Keskustalla ei ole mitään annettavaa Helsinkiläiselle enkä ole edes tutustunut ehdokkaisiin. Vahva ei.

Vasemmistolla on samaa tautia kuin vihreillä, mutta vielä vahvalla "rikkailta henki tai ainakin rahat pois" -mausteella. Kommunismin juna meni jo. Vahva ei.

KD ja RKP ovat molemmat yhden asian liikkeitä, (uskonto, ruotsin kieli), ja kumpikaan ei kuulu omiin kiinnostuksen kohteisiini. Vahva ei.

Siniset, Liike Nyt, Piraatit ja muut pikkupuolueet ovat liian hukassa edes itsensä kanssa tarjotakseen jotain kannatettavaa kokonaispoliittista linjaa. Kohtuullinen ei. (Saatan lopulta löytää itseni silti äänestämästä jotain ehdokasta näistä porukoista).

Kristallipuolue on vitsi, jos jotain positiivista hakee niin ainakin muutama pahin hörhö on siellä, eikä vakavammin otettavien puolueiden listoilla. Vahva ei.

Muita pikkuryhmiä en ole edes jaksanut miettiä, Helsingissä näytti olevan tarjolla ainakin pari eri nimbyilyn yhdistämää porukkaakin. Todennäköisesti nimbyilyyn ja asioiden vastustamiseen pohjaavat ryhmät hajoavat jo sisäisiin riitoihinsa.

Yllä olevat ovat siis vahvasti vinoutunutta mutua, eivät universaaleja totuuksia. Joka tapauksessa ikävä on puoluetta, joka ajaisi pragmaattista ja liberaalihkoa päätöksentekoa parhaimmillaan yli oman ideologisen viitekehyksen. Käytännössä paras vaihtoehto taitaa olla saada valtuustoon sopivat vastavoimat vakavasti otettavan poliittisen kentän eri puolilta.
Ihan hyvin tiivistetty. Noista pienpuolueista saattaa parhaimmillaan löytyä vaihtoehto, jossa yhdistyy omaan näkemykseen hyviä puolia esimerkiksi vihreistä, kokoomuksesta ja perussuomalaisista. Vihreiden suhteen on omalla kohdallani vähän maku mennyt juuri siksi, että monet ilmastotavoitteisiin liittyvät ehdotukset tuntuvat olevan ristiriidassa tavoitteiden saavuttamisen kanssa. Eli siis välillä joku ilmastoteko näyttää ilmastoystävälliseltä tarjoten hyvän otsikon lehteen, vaikka voisikin löytyä perusteita epäillä näiden tekojen vaikutusta.

Ohisalon haastattelu Yle Puheella oli toistaiseksi jonkinlainen viimeinen niitti. Puheenjohtajan autovastaisuus ja esimerkiksi mielipiteet keskustatunnelista tuntui ennemmin ideologiselta kuin järjelliseltä. Antoi vähän samalla tavalla happaman fiiliksen kuin Halla-aholta aivan jatkuva maahanmuuton tuominen ihan mihin aiheeseen tahansa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
227
No jos kyse on ulkomaalaistaustaisista ihmisiä varissuolla niin lähtökohdat persujen kampanjalle on aika ohuet, mutta myönnetään, sarkasmi on vaikea laji tietyissä piireissä
Facebookin silakkaryhmäläiset on ihan Turun sanomista lukeneet että persut asialla. Itse Turun sanomien uutista eivät kyllä jakaneet.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 520
Viestejä
4 165 050
Jäsenet
70 419
Uusin jäsen
KukkoPärssinen

Hinta.fi

Ylös Bottom