Erilaisissa notkuvissa tai liikkuvissa joukoissa on eroa. Tämä ei koske vain vierasperäisiä joukkoja, vaan myös kantasuomalaisia ja kaikenlaisia joukkioita.
Osa joukoista on selvästi levottomampia, aggressiivisempia ja siten uhkaavampia. Luulen, että jokainen tietää sen eron, kun jokin kohdattu joukko herättää ajatuksen, että tässä on nyt vaaran mahdollisuus, kun taas osa joukoista tuntuu ihan harmittomilta. Sen tunteen, kun niskakarvat nousevat pystyyn muistuttaen, että nyt täytyy olla normaalia tarkempana. Tai kun näkee kauempaa, että muiden ihmisten täytyy olla selvästikin normaalia enemmän varuillaan, kun tietynlainen joukko hyörii ja mahdollisesti mekastaa ympärillä. Kyse on siitä, että ihminen lukee pieniä vihjeitä tiedostamattaankin (aina ne eivät ole niin pieniäkään). Sellaisia ovat käytöksen lisäksi myös esim. yleinen olemus.
Eli meluhaitat yms. ovat harmillisia, mutta minusta pahinta on kuitenkin se, kuinka selvästi joistain joukkioista voi lukea hyvin selvän arvaamattomuuden ja vaaran. Ei välttämättä puhuta edes juuri siitä hetkestä, vaan ajatuksesta, kuinka ahdistavasti tuollaiset ihmiset vaikuttavat yhteiskuntaan ympärillään, ja mitä jos heitä tulee enemmän. Mitä jos joka vuosi heitä näyttäisi olevan aiempaa enemmän?
Se tunne häiritsee ja kiukuttaakin. Kyse ei ole siitä, että harmittaisi ympäristön muuttuminen, vaan siitä, että ei parhaalla tahdollakaan pysty näkemään, että se muuttuisi parempaan suuntaan. Päinvastoin, näkee, kuinka suunta on kohti Ruotsin ongelmalähiöiden henkeä: ahdistavaa ja levotonta. Jotkut ihmiset symboloivat ja havainnollistavat sitä kehitystä. Kyllä se joskus ärsyttää.