Kryptovaluuttojen louhintathreadi

Mikäs on palstan louhijoiden suosikkitapa siirtää kryptoista rahat euroiksi tilille armon vuonna 2023?
 
Jossain johonkin missä halvat siirtokulut kuten LTC -> coinbase -> paypal -> tilille. Otetaan vastaan halvempia kotiutus keinoja. Ainakin Kaspa ->USDT -> LTC on huono eli varmaan kannattaisi siirtää Kaspa pörssiin mikä tukee Kaspa - BTC paria ja BTC taitaa aika edukkaasti liikkua. Coinbase ottaa silti siivun myynnistä, mutta mahtaako olla halvempia?

e: Alkaa taas tulla 'vanhat ajat' mieleen kun saa nukkua ilman peittoa ja ikkuna auki :D. Ja tammikuussa vielä värjöteltiin villasukat jalassa kahta tulipesää lämmittäen.
 
No nehän on vähennyskelpoisia tappioita että kyllähän ne nyt kannattaa ilmoittaa.

Todellakin. Ymmärrän kyllä jos ei jaksa perehtyä kun asia ei ole mitenkään yksioikoinen ettei jaksa nähdä vaivaa. Toki pienillä summilla asia voikin olla helpompi, mutta kyllä siinä silti joutuu aivosoluja käyttämään. Suuri osa ihmisistä ei edes jaksa perehtyä veroihin sen vertaa, että mikä ero on vähentää verotuksessa työmatkaa tai kotitalousvähennystä...

Itse tein pääomatulojen puolelta viimevuonna 8k€ tappiota kun ethin loppumisen jälkeen möin kalliilla louhittuja ja vaihdoin btc. Ja vähän on vielä lisää tappiota siellä tulossa jos menen myymään niitä shitcoineja mitä samoihin aikoihin ostettu :D. No viidessä vuodessa ehtii vielä (toivottavasti) yksi jos toinen omaisuuslaji nousta jotta eiköhän noi ehdi hyödyntämään.

Just sanoin naputeltua viimevuoden louhinta kuviot. Aika +/-0€ tilanteeseen meni vuodelta 2022. Ei tässä kyllä itseään tai verottajaa ole kovin paljoa päässyt rikastuttamaan.

Viime vuonna meni ihan vitusti aikaa ja tupakkia koko touhuun ja jäi about viimeisiin päiviin. Nyt leiska on aika hyvin hiottu ja kun päätös tuli sunnuntaina niin tänään se on jo korjattuna lähetetty eteenpäin :cigar2:

Toki en ole 100% varma, että nytkään kaikki oikein. Ei ole mitään yhtä ja tiettyä paikkaa mistä poimia keskitetysti tietoa vaan joutuu poimimaan todella paljon sieltä ja täältä. Verottajan oma kyrptolouhinta kun koskee vaan tyyliin yhdellä tietokoneella louhimista eli harrastamista. Omalla kohdalla ottanut ihan eri linjan alusta asti ja menään tulonhankkimistoimintana kun tässä kymppitonnit pyörii. Sen näkee sitten miten käy jos joskus 6v sisällä pyydetään excelit nähtäväksi. Senkin takia piti taas laittaa mainereiden piuhat punaiseksi kun homma alkoi vähänkin näyttää kannattavalta.

Ehkä tässä pitää miettiä jotain uutta tupakkiasicia hommaavansa jotta pysyy leikissä mukana. Riippuu vähän pajonko tuottoa on tarjolla muuten tänä vuonna, että tartteeko taas yrittää tehdä nollatulosta :).
 
Olisi kyllä kiva tietää jos joku on hieman hintoja vertaillut että mikä on edullisin ja turvallinen palvelu siirtää.

Jos edelleen Kaspasta puhutaan, niin esim Tradeogresta LTC kautta kierrätys on ~600 € asti edullisempi kuin BTCllä suoraan. Ja FIAT pareja tarjoavista mitä itse käytän Kraken ja Binance, jälkimmäinen vähän edullisempi. Kraken ottaa 1,6 € per tonni ja binance 1 € tai 0,75€, jos käyttää BNBtä kuluihin. Mutta sitten taas tilisiirrosta omaan pankkiin binance kuittaa 1 € ja Kraken 9 snt. Joten Kraken on edullisempi ~1500 € tilisiirtoihin asti. Isommilla summilla Binance. Ja jos käyttää BNBtä kuluihin niin raja on ~1070 €. Binancella maker/taker fee sama. Krakenilla ei, joten edullisempaa käyttää Limit orderia.
 
Mikäs on palstan louhijoiden suosikkitapa siirtää kryptoista rahat euroiksi tilille armon vuonna 2023?

Vaihdan shitcoinit pitkoksi pörssissä, jossa ei tarvitse tunnistautua (vaikkapa coinex) ja pitkot omaan lompakkoon. Duunista saa sen verran euroja elämiseen, että ei mitään järkeä haalia niitä yhtään enempää. Verottajaa (ja itseä) ei ole tullut vaivattua. Jos joskus tarvitsee pitkoja muuttaa euroiksi tai hyödykkeiksi, niin p2p.
 
Nyt kun Nexaa ja Kaspa louhitaan, niin laitetaas tänne vielä pienenpieni extra profiitti Nexa+Zil vihreän tallin kellotteluilla, tämä toimii vain ja ainoastaan Lolminer Custom 1.72, Bzminer ym. eivät anna samaa hyötysuhdetta.

Customminer, linkki:
https://github.com/Lolliedieb/lolMiner-releases/releases/download/1.72/lolminer-1.72.ZIL.tar.gz

Wallet and worker templat:
%WAL%.%WORKER_NAME%

Pool:
stratum-eu.rplant.xyz:7092 (tai mitä nyt käyttää, ainut prop nexa pool. Kryptex antaa liikaa troijalaista)

extra arguments:
--cclk 1470
--mclk 5001
--coff 300
--pl 155
--zpool eu.crazypool.org:5005
--zuser zil1gs2hazdvqclompakko.%WORKER_NAME%
--zcclk 1620
--zmoff 1500
--zcoff 0
--zmclk 7000

E. Toimii myös Kaspalla, valitaan vain kolikoksi Kaspa ja vaihdetaan oikeat arvot lisäasetuksiin.
 
Viimeksi muokattu:
Ei mitään hirveitä määriä ole, muutama satku. Aivan liian lyhyt aika minetettiin. Mutta sen verran että nämä voi pitää hodlissa ja louhia kivasti sitten nicehashilla suoraan btc:si koko loppuvuoden. Jos olisi elämää muuttavia määriä niin sitten myytäisiin.

Se tuosta Kaspasta pitää kyllä sanoa, että se on "virkistävin" projekti mitä on tullut seurattua ja uskokin siihen on ihan eriluokkaa kuin RTM tai muihin vastaaviin lottoihin. Nolliinhan se tietysti menee, mutta elämä on :)

e. Ajatuksissa että sitten tehdään ensimmäinen veromerkintä jos Coinbase tai muu iso pörssi listaa tämän, siihen piikkiin sitten kaikki sileeksi ja romahdettua jotain takaisin.
Itsekin virittelin Kaspan innoittamana Nicehashin ensimmäistä kertaa.... Vain 3070 meni silti Kaspan louhintaan ja Nicehashin oma benchmark pisti menemään BeamV3 RX580+5600 XT:llä. Lolmineria kaikki nuo käyttää...

Jotenkin ei luotto kestä tämmösiin Kaspoihin yms. tai että juna meni jo, niin parempi lienee antaa mennä Bitcoiniksi... Muutenkin olisi pitänyt jo aiemmin viritellä toi Nicehash, kun Ergosta lähti paras pöhinä. Tuotto 2minersissa BTC-payouteilla laskenut kuin lehmän häntä :( No, ei tällä kapasiteetilla ja näillä vehkeillä mitään omaisuuksia viritellä, mutta alustavasti näyttäisi kuitenkin Nicehash tuplatuottoa vrt. Ergo BTC-payouteilla. Nicehash on kyllä siitä kätevä, että kaikenlaisia kolikkoja voi painaa menemään ja saa Bitcoinia maksuksi.

Tässä aivan tuoreena vielä ihmettelen noita Nicehashin kuvioita, mutta ohjaatteko lisäksi GPU-parametreja vaikka Afterburnerilla vai voiko noihin Nicehashin asetuksiin luottaa? En ole kerinnyt näitä kaikkia Beam/kHeavyhasheja vielä selvittelemään, mitkä olisi optimit.
 
Melkein alkoi kiinnostaa jo louhinnan uudelleenkäynnistäminen kun katseli Kaspan kurssia (tosin toinen kone jo hävitetty, että yhdellä 3090-kokoonpanolla pitäisi touhuta).

Mitä tuo Kaspan louhinta oikeasti tuottaa nykyisillä sähkönhinnoilla? (veroineen ja siirtoinen varmaan ~25c/kwh) Vai olenko jo auttamattomasti myöhässä? Tai käykö kuten shiballe (jolla olen edelleenkin "miljonääri") että onko tuo kuukauden päästä täysin unohdettu killinki, ja minulla käsissäni vain sähkölaskut. Onhan minulla vielä hodlissa raptoreumiakin, kun jossain vaiheessa ei ollut enää järkeä vaihtaa sitä mihinkään, mutta ei taas toisaalta kannattanut tulouttaakaan muutaman kympin takia.

Viime kesänä laitoin louhinnat seis ja nyt olen laittanut ylimääräiset rahat ihan perinteisiin osakkeisiin. Nytkin kovasti kiinnostaisi laittaa louhinnan sähkölaskun verran mieluummin osakkeisiin eli "varmaan tuottoon", ellei tuo Kaspa ole oikeasti joku tuleva Ethereum. (sitäpaitsi sotateollisuuteen sijoittamalla tuen samalla Ukrainaa sodassa.)
 
Eipä kai tässä suurta järkeä ole, ellei lämmitysenergiaa tarvitse. Itse lämmitän kämppää ja varastoa, niin sama se siinä yhteydessä muutama watti sinne tänne. Toki varastoa on turhan lämpimänä tullut pidettyä, että varmasti pysyy kuivana :D

@elmo tuolle aiemmin puheli, että hän pitää 3070/3090-vehkeillään 10 c/kWh rajana.
 
Melkein alkoi kiinnostaa jo louhinnan uudelleenkäynnistäminen kun katseli Kaspan kurssia (tosin toinen kone jo hävitetty, että yhdellä 3090-kokoonpanolla pitäisi touhuta).

Mitä tuo Kaspan louhinta oikeasti tuottaa nykyisillä sähkönhinnoilla? (veroineen ja siirtoinen varmaan ~25c/kwh) Vai olenko jo auttamattomasti myöhässä? Tai käykö kuten shiballe (jolla olen edelleenkin "miljonääri") että onko tuo kuukauden päästä täysin unohdettu killinki, ja minulla käsissäni vain sähkölaskut. Onhan minulla vielä hodlissa raptoreumiakin, kun jossain vaiheessa ei ollut enää järkeä vaihtaa sitä mihinkään, mutta ei taas toisaalta kannattanut tulouttaakaan muutaman kympin takia.

Viime kesänä laitoin louhinnat seis ja nyt olen laittanut ylimääräiset rahat ihan perinteisiin osakkeisiin. Nytkin kovasti kiinnostaisi laittaa louhinnan sähkölaskun verran mieluummin osakkeisiin eli "varmaan tuottoon", ellei tuo Kaspa ole oikeasti joku tuleva Ethereum. (sitäpaitsi sotateollisuuteen sijoittamalla tuen samalla Ukrainaa sodassa.)

Jos lopetit jo kesällä milloin ethillä tehtiin vielä isoja rahoja niin ei kannata Kaspaa kohti edes katsoa. Tällä ei muutamalla kortilla tee edes senttejä todennäköisesti kun hyöty menee loppu pc:lle. Lisäksi näitä ei saa missään siirrettyä kustannustehokkaasti jos puhutaan pienistä summista. Menis pelkkään spekulointiin ja jos muutenkin suorasähköllä lämmittää ja kalusto olemassa niin sitten toki. Järkevämpi olisi tehdä tuossakin tilanteessa kuten jalmos, että pooli maksaa btc:nä niin ei tartte vaihdella.

40korttia @ 18GH (poolin ilmoittama) @ 2800W (seinästä mitattu) @ 6,42MHs/W. Whattomine sanoo päivätuotoksi 10c sähkökulujen jälkeen 6,36usd. Ton ku jakaa kortti määrällä niin se on päivässä 16 senttiä per kortti :cigarbeye:. En nyt äkkiä muista mutta ethi ei tainnut viimeisen parin vuoden aikana kyllä laskea alle kahta euroa per kortti tuoton kanssa? e: Kyl se tais euroon tippua kun oikein miettii, mutta menikö alta euroon :hmm:

Ei millään muotoa rahallisesti järkevää, mutta kerran leikkiin lähdettiin ja oikeasti on noita näykestereitä vielä kohtalaisesti niin pitää ne nyt laittaa töihin kun se about just ja just kannattaa.

En usko Kaspaan enkä mihinkään muuhunkaan :D. Kaikki nämä on hatullista paskaa, mutta katotaan jos jostain välistä onnistuu pienellä vaivalla rahaa tekemään.
 
Nyt kun Nexaa ja Kaspa louhitaan, niin laitetaas tänne vielä pienenpieni extra profiitti Nexa+Zil vihreän tallin kellotteluilla, tämä toimii vain ja ainoastaan Lolminer Custom 1.72, Bzminer ym. eivät anna samaa hyötysuhdetta.

Customminer, linkki:
https://github.com/Lolliedieb/lolMiner-releases/releases/download/1.72/lolminer-1.72.ZIL.tar.gz

Wallet and worker templat:
%WAL%.%WORKER_NAME%

Pool:
stratum-eu.rplant.xyz:7092 (tai mitä nyt käyttää, ainut prop nexa pool. Kryptex antaa liikaa troijalaista)

extra arguments:
--cclk 1470
--mclk 5001
--coff 300
--pl 155
--zpool eu.crazypool.org:5005
--zuser zil1gs2hazdvqclompakko.%WORKER_NAME%
--zcclk 1620
--zmoff 1500
--zcoff 0
--zmclk 7000

E. Toimii myös Kaspalla, valitaan vain kolikoksi Kaspa ja vaihdetaan oikeat arvot lisäasetuksiin.
Rigel on myös kova mineri. Onnistuu nexa+zil, mutta en ole uusimmalla testannut. Kaspa+zil toimii hyvin (paremmin kuin bzminer 3000-sarjalaisilla).
 
On muuten tuo Etherminen Bitfly karsinut kaikenmaailman kolikoita aikalailla, listalla on enää ETC, RVN ja Ergo, lisäksi on vielä ETH johdattamassa staking pooleihin. Kyllä omastakin mielestä altcoinien uskottavuus on monesti aika olematon, BTC aika selvä ykkönen ja ETH yhtä selvä kakkonen. Jälkimmäinen jäi vähän BTC-keulimisesta jälkeen, mutta ottaa nyt mukavasti kiinni, kun Shanghai upgrade tulee ensi viikolla. Sitten onkin hyvä kysymys, mitä tapahtuu sen jälkeen, laskeeko, kun ETH otetaan ulos vai otetaanko sittenkään?
 
Rigel on myös kova mineri. Onnistuu nexa+zil, mutta en ole uusimmalla testannut. Kaspa+zil toimii hyvin (paremmin kuin bzminer 3000-sarjalaisilla).
Rigelillä puskee aina hirmu paljon invalidi shareja, vaikka laskisi kellot pois. Muilla ei oikeastaan lainkaan.

En ole saanut kiinni miksi näin.
 
Ei millään muotoa rahallisesti järkevää, mutta kerran leikkiin lähdettiin ja oikeasti on noita näykestereitä vielä kohtalaisesti niin pitää ne nyt laittaa töihin kun se about just ja just kannattaa.

Joo olisihan se näillä summilla järkevämpää keräillä pulloja ja suoraan euroiksi käteen. Kuntokin kasvaisi.
 
Tässä yön pimeinä tunteina kun on taas pohtinut tämän touhun järkevyyttä.

Oma viesti tuolta veroketkusta: Kryptovaluuttojen verotus
  • Tulonhankkimistoiminnan tappio ansiotulon osalta vähennetään verovuoden muista ansiotuloista ja seuraavan kymmenen vuoden aikana ansiotulosta sitä mukaa kuin ansiotuloa syntyy (TVL 118 § 1 momentti).
Eli vaikka nyt tekisi helvetisti tappiota sähköjen tai laitehankintojen puolesta niin vähän balsamia haavoihin saa siinä, että ansiotulojen verotus pienenee (olettaen, että on niitä ansiotuloja).

Kryptothan on juuri hyvin spekulatiivinen. Kaspapaska taas hyvä esimerkki. Vaikka sitä olisi louskuttanut tappiolla tässä 6kk ennen bumbseja niin sato oli korjattavissa jälkeenpäin. Eli verottaja ei oikein voi puuttua siihen, että teet tarkoituksella pelkästään tappiota.

Suurimmalla osalla kuitenkin kyse on harrastustoiminnasta ja tällöin tappiot siirtyy seuraavalle vuodelle eikä niitä saa vähentää ansiotuloverotuksessa. Eikä ole kyllä mitään tietoa missä menee raja harrastoiminnan ja tulonhankkimistoiminnan välillä.
 
Viimeksi muokattu:
Kokeilen huvikseni nicehashil louhia kaspaa. No ei mun mielestä mikään huono tuotto, pari egee päiväs (jos pitäisin myös yöt päällä). Pidän minerii päällä vaan päiväs aikaan kun aurinkovoimala tuottaa sähköä pirttiin niin lasken että saan n. 10-12h louhia päivässä näin kevät/kesä aikaan kun on valoisaa. Tekee n. egen päiväs, 30€ kuukaudes jos tuottokäyrä pysyy samana. Sähkö itel maksaa nyt tällä hetkellä 17snt/kWh ja siihen siirrot,verot yms päälle eli varmaa joku +20snt tai jotain. Jos pitäisin 10h päällä kun aurinko on laskenut, mineri syö noin 0.5kWh/h sähköä, eli maksaa n. 10snt/h ja tuotto on tuntia kohden 8snt niin menee miinukselle sähkölaskun kanssa.

Saa nähä jaksanko muutaman kympin takia kuussa vatkaa ja veivaa mineriä päälle pois aamuin illoin. Voi olla etten jaksa mut harrastus mielessä onhan tää ihan kivaa koneella räpeltelyä.
 
Liitteet

  • kaspa nicehash.png
    kaspa nicehash.png
    43,9 KB · Luettu: 64
  • kaspa prof.png
    kaspa prof.png
    158,5 KB · Luettu: 73
  • kaspa hashminer.png
    kaspa hashminer.png
    404,4 KB · Luettu: 67
Viimeksi muokattu:
Kokeilen huvikseni nicehashil louhia kaspaa. No ei mun mielestä mikään huono tuotto, pari egee päiväs (jos pitäisin myös yöt päällä). Pidän minerii päällä vaan päiväs aikaan kun aurinkovoimala tuottaa sähköä pirttiin niin lasken että saan n. 10-12h louhia päivässä näin kevät/kesä aikaan kun on valoisaa. Tekee n. egen päiväs, 30€ kuukaudes jos tuottokäyrä pysyy samana. Sähkö itel maksaa nyt tällä hetkellä 17snt/kWh ja siihen siirrot,verot yms päälle eli varmaa joku +20snt tai jotain. Jos pitäisin 10h päällä kun aurinko on laskenut, mineri syö noin 0.5kWh/h sähköä, eli maksaa n. 10snt/h ja tuotto on tuntia kohden 8snt niin menee miinukselle sähkölaskun kanssa.

Saa nähä jaksanko muutaman kympin takia kuussa vatkaa ja veivaa mineriä päälle pois aamuin illoin. Voi olla etten jaksa mut harrastus mielessä onhan tää ihan kivaa koneella räpeltelyä.

Joo 4090 on todella kova kortti ainakin Kaspaan. Melkeen 1=1 6x 3060ti rigi vai pc yhdellä 4090. Joku 6x 4090 olis aika porno setuppi :drool:

Eth algoilla ei taida kovin kummosia lukemia tulla.
 
Tässä yön pimeinä tunteina kun on taas pohtinut tämän touhun järkevyyttä.

Oma viesti tuolta veroketkusta: Kryptovaluuttojen verotus
  • Tulonhankkimistoiminnan tappio ansiotulon osalta vähennetään verovuoden muista ansiotuloista ja seuraavan kymmenen vuoden aikana ansiotulosta sitä mukaa kuin ansiotuloa syntyy (TVL 118 § 1 momentti).
Eli vaikka nyt tekisi helvetisti tappiota sähköjen tai laitehankintojen puolesta niin vähän suolaa haavoihin saa siinä, että ansiotulojen verotus pienenee (olettaen, että on niitä ansiotuloja).

Kryptothan on juuri hyvin spekulatiivinen. Kaspapaska taas hyvä esimerkki. Vaikka sitä olisi louskuttanut tappiolla tässä 6kk ennen bumbseja niin sato oli korjattavissa jälkeenpäin. Eli verottaja ei oikein voi puuttua siihen, että teet tarkoituksella pelkästään tappiota.

Suurimmalla osalla kuitenkin kyse on harrastustoiminnasta ja tällöin tappiot siirtyy seuraavalle vuodelle eikä niitä saa vähentää ansiotuloverotuksessa. Eikä ole kyllä mitään tietoa missä menee raja harrastoiminnan ja tulonhankkimistoiminnan välillä.

Joo se tässä on jännää ja vähän outoakin, että normaalit työtulot ja nämä louhintahommat saa pistää tulo- ja vähennysmielessä yhteen, vaikka olisi ilmoituksessa määritellyt ne "tavoitteelliseksi toiminnaksi" eikä pelkäksi huviksi. Vaikuttaa muistaakseni siihen saako laitteita vähentää vuosipoistoina vai pitääkö vähentää kerran vuodessa. Maallikko kuvittelisi että louhintatuotot on yksi asia ja niistä tehtävät vähennykset määritellään niin että vähennyksiä ei voi tehdä enempää kuin on tulojakaan. Ja työtulot sitten oma juttunsa ja niiden vähennykset. Mutta ilmeisesti on ihan luvallista että nuo menee sekaisin. Sillä logiikalla minäkin sain käännettyä parin sadan mätkyt 800 euron palautuksiksi viime keväänä, vaikka tuloja tuli louhinnasta vain jotain puolitoista tonnia. Eli tuo määrä palautuksia ei selity pelkästään sillä. Mutta ihan sääntöjen mukaan tuo meni, ja pulinat pois.

Nyt olisi sama kikkailu taas tehtävänä kun jaksaisi ja ehtisi. Näköjään omaverossa oli jo veropäätökset odottamassa, paperiversiota vielä odottelen. Tietokoneiden poistoista on vielä 3/4 tekemättä. :)
 
Mielestäni kyse on ihan siitä miten sen haluaa ilmoittaa. Jos tekee tosimielellä tulonhankkimismielessä, niin vaikka tekisi yhdellä 3060ti:lla niin ei kai verottajalla ole siihen mitään sanomista. Huonoa bisnestä ei ole mitenkään verotuksellisesti kielletty. :D Mutta hyvänä puolena noin ilmoittamisessa on tuo tappioiden siirtyminen ja laitteiden poistot jne. mitkä menee eri tavalla silloin kun puhtaasti "harrastaa". En tosin muista enää miten. Mutta verottajan kanssa tätä puolitoista vuotta sitten viestittelin varmaan parinkymmenen viestin verran, koska halusin tehdä kaiken oikein ettei varmasti tule mitään sanomista jälkeenpäin.
 
Kyllä siinä vinha logiikka on jos sen mieltää työnteoksi ja tulonhankinnaksi. Siitä ei taida olla päätöstä tai tulkintaa riittääkö pelkkä oma mindset tulonhankintaan vai onko siihen jotain euro rajaa harrastustoiminnan ja tulonhankinnan välille. Vähenyksissähän ero on tosiaan iso, jos verottaja laskee harrastustoiminnaksi niin et voi vähentää enempää mitä ks. toiminnasta tuloja vaikka lomake antaakin siihen laittaa isommat lukemat.

Lomakehan ei tuota päätöstä tee se ottaa vaan vastaan yhdet luvut menot ja vähennykset. Verotettavan itsensä vastuulla on pitää kirjantpitoa mistä käy ilmi miten ks. lukuihin on päästy. Jos menee harrastustoiminta edellä niin vähennykset max. siihen mitä tuotot ja excelissä sitten siirtää seuraavalle vuodelle.

Huono bisnes ei ole kiellettyä, mutta itse epäilen, että näihin tapauksiin missä vähennyksiä on enemmän kuin tuloja tartutaan herkemmin. Juuri kuten mainitsit niin sait hyötyä palkkatulojen verotuksessa louhinnan vähennyksien avulla. Eli voi joutua perustelemaan oman kantansa miksi tulonhankimistoimintaa sekä uskon että toiminnan tarkoitukselliseen kannattomuuten otetaan myös kantaa koska tappiollisena pienentää palkkatulojen verotusta...

2021 ja 2022 on varmaan tullut niin eksoottisia verotuksia kryptojen takia, että niihin palataan joskus myöhemmin jos palataan. Dokumentaation kannattaa kuitenkin olla tallella ja perustelut omalle toiminnalle mietittynä.
 
Tässä yön pimeinä tunteina kun on taas pohtinut tämän touhun järkevyyttä.

Oma viesti tuolta veroketkusta: Kryptovaluuttojen verotus
  • Tulonhankkimistoiminnan tappio ansiotulon osalta vähennetään verovuoden muista ansiotuloista ja seuraavan kymmenen vuoden aikana ansiotulosta sitä mukaa kuin ansiotuloa syntyy (TVL 118 § 1 momentti).
Eli vaikka nyt tekisi helvetisti tappiota sähköjen tai laitehankintojen puolesta niin vähän balsamia haavoihin saa siinä, että ansiotulojen verotus pienenee (olettaen, että on niitä ansiotuloja).

Kryptothan on juuri hyvin spekulatiivinen. Kaspapaska taas hyvä esimerkki. Vaikka sitä olisi louskuttanut tappiolla tässä 6kk ennen bumbseja niin sato oli korjattavissa jälkeenpäin. Eli verottaja ei oikein voi puuttua siihen, että teet tarkoituksella pelkästään tappiota.

Suurimmalla osalla kuitenkin kyse on harrastustoiminnasta ja tällöin tappiot siirtyy seuraavalle vuodelle eikä niitä saa vähentää ansiotuloverotuksessa. Eikä ole kyllä mitään tietoa missä menee raja harrastoiminnan ja tulonhankkimistoiminnan välillä.
Siis tarkoittaako tämä nyt sitä, että louhinnassa tehdyt tappiot (louhintatulo ei kata sähkökuluja esim.) voidaan vähentää myös muusta ansiotulosta? Minä jotenkin muistelin ja kuvittelin sen olevan tulolajikohtaista, eli louhinnan tappioita ei voisi vähentää esim. normaalista ansiotulosta? Sittenhän tämä onkin varsin sukkelaa toimintaa, kun energiakin on vielä hyötykäyttöä lämmityksen osalta.
 
Silloin voi vähentää jos tulonhankkimistoiminta katsotaan ammattimaiseksi.

Jos se katsotaan harrastuspohjaiseksi niin vähennys on tulolajikohtainen.
 
Kryptotietäjät. Nopea kysymys. Onko toi cake wallet edelleen ihan ok ratkaisu android-monero combolle? En jasksaisi uppoutua redditin juupas-eipäs kommenttien lukemiseen. Kyse on lähinnä taskurahoista, enkä halua pitää binancen panttivankina mitään nyt jos sieltä taas saa jotain ulos... Vähän läpinäkyvää muuten tuo binancen touhu nostojen kanssa. Ainakin moneron kohdalla tuntuu että kurssin noustessa vähänkään ripeämmin, ei nostaminen onnistu jonkun tekosyyn varjolla.
 
Kyllä siinä vinha logiikka on jos sen mieltää työnteoksi ja tulonhankinnaksi. Siitä ei taida olla päätöstä tai tulkintaa riittääkö pelkkä oma mindset tulonhankintaan vai onko siihen jotain euro rajaa harrastustoiminnan ja tulonhankinnan välille. Vähenyksissähän ero on tosiaan iso, jos verottaja laskee harrastustoiminnaksi niin et voi vähentää enempää mitä ks. toiminnasta tuloja vaikka lomake antaakin siihen laittaa isommat lukemat.

Lomakehan ei tuota päätöstä tee se ottaa vaan vastaan yhdet luvut menot ja vähennykset. Verotettavan itsensä vastuulla on pitää kirjantpitoa mistä käy ilmi miten ks. lukuihin on päästy. Jos menee harrastustoiminta edellä niin vähennykset max. siihen mitä tuotot ja excelissä sitten siirtää seuraavalle vuodelle.

Huono bisnes ei ole kiellettyä, mutta itse epäilen, että näihin tapauksiin missä vähennyksiä on enemmän kuin tuloja tartutaan herkemmin. Juuri kuten mainitsit niin sait hyötyä palkkatulojen verotuksessa louhinnan vähennyksien avulla. Eli voi joutua perustelemaan oman kantansa miksi tulonhankimistoimintaa sekä uskon että toiminnan tarkoitukselliseen kannattomuuten otetaan myös kantaa koska tappiollisena pienentää palkkatulojen verotusta...

2021 ja 2022 on varmaan tullut niin eksoottisia verotuksia kryptojen takia, että niihin palataan joskus myöhemmin jos palataan. Dokumentaation kannattaa kuitenkin olla tallella ja perustelut omalle toiminnalle mietittynä.

Kerron esimerkin parin kk takaa. Ilmoitin 2021 joulun välipäivinä ostetun koneen verottajalle jolla ei louhittu 2021 vuonna. 1/4 osa vähennys oli 837euroa minkä vähensin ja päätös tuli muutamassa päivässä sain palautusta muistaakseni noin 240euroa. Tuo palautussumma riippuu ilmeisesti omasta lopullisesta veroprosentista verovuonna 2021.

Eli kaikki tappiot/vähennykset kannattaa ilman muuta ilmoittaa vaikkei tuloja olisi.
 
Eipä tuo nyt kerro yhtään mitään. Olisit voinut laittaa sinne vaikka 5000€ ja olisi tullut lisää rahoo takaisin. Louhinnan vähennykset menee muiden tulonhankkimiskulujen alle ja sinne laitetaan vain 1 summa ei mitään selitystä miten siihen päästy. Näihin palataan jälkikäteen jos palataan. Se, että rahat tuli ensimmäisellä kertaa ei tarkoita, että tulee seuraavaksi tai että se olisi ollut oikein.

Esimerkiksi ansiotuloista ja pääomatuloista tehtävissä vähennyksissä on lisäksi tekstikenttä mihin pitää jotain kertoa. Siitä voi olettaa, että ehkä joku on edes lukenut sen miten lukemaan päästy toki niistäkin voidaan kysellä perään.

1681123494481.png

Muista ansiotuloista ei ole tollasta saati mahdollisuutta ladata liitteitä. Eli verottaja lähtökohtaisesti uskoo mitä sinne laitat. Ja voin sanoa, että eksoottiestkin summat meni mutinoitta läpi. Se ei silti tarkoita, että nyt olisin saanut synninpäästön ja tehnyt kaikki oikein.

Noin muuten kaspa senkun jatkaa sinnittelyä... Taas ollaan kolmessa sentissä. Piti jo roudata pari rigiä talliin kun 31-32C sisälämpötila alkoi olla liikaa. Nyt kait mä tän kuukauden ainakin louskuttelen pooliin isommalla kalustolla vaikka meneekin lämmöt nyt harakoille. Katotaan mikä arvo kuun lopussa ja sitten otetan joku euro ainakin sähköihin pois.
 
Louhitko suoraan johonkin Kaspa-pooliin? Mä tosiaan pistelen Nicehashin kautta menemään 3070:lla ja aika hyvin tuottaa. Lolminerilla tuo Nicehash sitä louhii. Tykkään siitä, kun maksu tulee Bitcoinina, ei tartte sen enempää sumplia tai pitää kirjaa, muuta kuin laittaa Bitcoinit FIFO-taulukkoon.

Mutta tuo varaston AMD-romurigi ei Kaspaa louhi, ei tuota sitä vähääkään. RX580 louhii Beam ja 5600 XT Fluxia. Fluxilla hieman parempi tuotta kuin Beamilla. Kaikki nämä semmosia kolikkoja, kun ei viitsisi omassa lompsassa pitää yhtään :D

EDT: Jaa niin, hämmästyttävästi killinkejä tuottaa myös R7 1700, joka 20 W kulutuksella louhii Moneroa samalla. Ajattelin mutulla, että jos tuota 3070 varten konetta pitää käynnissä, niin kaipa sen 20 W kämpän lämmitykseen voi uhrata 20 sentin päivätuotolla :)
 
Joo hamstraan herominersin pooliin sitä. Ennen otin suoraan coinexin pörssi lompsaan, mutta herominers ei suostunut sinne mainaamaan niin nyt oma winukka lompsa. Ei jaksa useampaa transaktiota tehdä niin katotaan sitten kerran kuussa aina kannattaako homma vielä.

Enkä tosiaan jaksa säätää sähkön hinnankaan mukaan... Käsin liian työlästä ja jos pistorasioita ajastaisi niin sieltä puuttuu about puolet korteista louhimasta eli tarttis sit tehdä perään vielä softa bootti, että löytää kaikki kortit. Jotta jauhaa nyt sit 24/7 oli se sähkönhinta alle 1c kuten eilen tai 18c kuten viikko sitten...
 
Luotto kova että kaspa keulii ja pitää hintansa? :) Ergohan oli yhteen aikaan sellanen, mutta nyt vaan vajoaa ja kurssi Bitcoiniin heikkenee koko ajan. Siksi tää NH on niin kätevä, kun ei tartte miettiä noita ja nytkin menee tosiaan 3 kolikkoa samaan aikaan. Ja tosiaan tuntuu, että tuotto on varsin hyvä, nehän mainostaa, että se on parempi kuin kolikkoihin suoraan, tiedä sitten mihin perustuu? Mutta ei tää huonolta tunnu, olisi ehkä pitänyt ruveta heti ETH:n jälkeen tähän vaan. Silloin, kun oli 1 itsestäänselvä kolikko eli ETH, niin ei tässä mitään järkeä olis ollut. Varsinkin, jos ajatteli hodlta ETH.
 
Todennäköisemmin laskee kuin nousee. Lisäksi vaikeusaste vetää koilliseen hinnan noususta riippumatta kun porukat kääntää kalustoa tälle. Luulen et toi hasraten liian kova nousu on aika nopea tie kolikon tuhoon. Sinne tulee nyt paljon kalustoa isolla hasratella jonka ainut tarkoitus on myydä kaikki heiti. En tiiä onko tää coini ollut tarpeeksi pitkään pystyssä kestääkseen tollasen vai ottaako hetken päästä 10x kertoimen taaksepäin...

On vaan helpoin vaihtoehto, ettei myy manuaalisesti niin usekn. Pienemmissä erissä menee siirtojen kustannuksiin liikaa rahaa jotta aattelin kuukauden päivät louhia ja kattoa sen jälkeen mitä tekee. Nisehäasiä tai nhos:ää en ole koskaan oppinut käyttämään Windowsissa menis kun voi ite säätää, mutta nhos on silti imho pökäle vaikka kehitystä ollutkin. En saanut itse ainakaan tota 14 kortin rigiä sillä toimimaan kaikilla korteilla ja hivellä ok. Lisäksi hivellä säätö 10x helpompaa.

Vaihdetaan sit kuukauden päästä vaikka nexaan kun se on ykkösenä ja kaspa rommannut sit taas seuraavaan jne. Jos ei muuta niin ainakin tulee sähkökuluja muutama euro. Enempää kortteja en viite tänä vuonna myydä ja pakko tällä kortti määrällä on jotain räpeltää.
 
Luotto kova että kaspa keulii ja pitää hintansa? :) Ergohan oli yhteen aikaan sellanen, mutta nyt vaan vajoaa ja kurssi Bitcoiniin heikkenee koko ajan.

Tuo Ergohan vaikuttaa siis hyvältä spekulointiin, mutta näyttää että hashrate ei ole vieläkään toipunut Ethereumin jurnutuksen päättymisestä.

1681304748688.png
 
Nyt on tilanne muuttunut taas jotenkin, Nicehash meinaa ruveta louhimaan Ergoa, ei enää Beam tai Flux.
 
Suuremmat voimat selvästi lukevat tätä palstaa.
Hiukan ehkä harmittaa, että tota Nicehashia on dissattu niin paljon ja kesti aikansa ennen kuin asensin sen. Olisi varmaan saanut parempia tuottoja ETH-louhinnan jälkeen eikä taistella itse kolikkojen vaihtamisen kanssa, kun maksut olis saanut Bitcoinina. Nicehashin perustajiin kuuluva joku jamppahan oli kai tuomittu jostain ja jotain epäselvyyksiä ollut aikanaan? Ja ilmeisesti isompien rigien ja ilman Windowsia tilanne hankalampi. Siinä mielessä kyllä ihan "kunnon" louhintatausta auttaa, että osaa noita Nicehashin asetuksia parannella, kun huomaa, ettei ne mitään optimoituja ole.

Ethereumin Shanghai upgrade tuli eilen käyttöön, eli steikatut ETH:t pystyy nyt saamaan takaisin jollain hallitulla käytännöllä ilman suuren myyntirysäyksen vaaraa. Nyt näyttäisi kyllä käyneen toisinpäin eli ETH on 6 % nousussa suhteessa Bitcoiniin... Taidanpa jatkaa ETH-hodlaamista steikattuna edelleen.
 
Kyllähän se nicehash itseäkin inhottaa, mutta silti käytän silloin kun kolikkojen arvo hetkellisesti raketoi, ts. ehtii ennen muita => saa suhteessa helposti ja nopeasti BTC.

Zergpool on toinen vastaava, mutta sen kanssa on oltava vielä tarkempi. Esim. nyt Radianttia louhiessa ollut surkea tuuri ja ansiot kehnot, mutta sieltä sitten saa suoraan haluamanaan cryptona.

Mitenkähän tuo kun louhii Zergpoolilla ja tallettaa Raptoreumina suoraan iNodezin steikkiin. Ovatkohan killingit sitten nostettaessa louhittuja vai steikattuja, ne eivät ole omassa hallinnassa ennen kuin ne kotiutetaan iNodezin stakesta :hmm:
 
Joo, nyt on paljon vaihtelua, mitä NH louhii. 3070 meni Fluxiin myös Kaspan sijasta, välillä ilmeisesti ETH PoWia meni 5600 XT:llä, ainakin ethashia louhi. Tänään on taas palattu "normaaliin" AMD:n osalta ja ne vetelee Beamia. 3070 taisi viimeksi edelleen vedellä Fluxia.

NH antaa nykyisin ilmeisesti myös valita Bitcoinin sijasta jonkun muunkin kolikon, jolla maksu suoritetaan, mutta itse olen ihan tyytyväinen tuohon Bitcoiniin. Mulla on edelleen suurin osa ETH:na louhinnan jälkeen ja lienee ihan järkevää pikemminkin tasapainottaa Bitcoinin suuntaan. Tosin parhaillaan ETH ottaa kyllä Shanghain jälkeen hyvin kiinni Bitcoinin alkuvuonna ottamaa etumatkaa, saa nähdä, onko pysyvä tilanne. Aika mukavasti on tämä vuosi noustu, mutta on kyllä melkoisen pitkä matka vielä, että louhinta muuttuisi itsessään kannattavaksi minun laitteistolla ainakin... Kaspa taisi olla sitä hetken tehokkaammilla 3000 ja 4000-sarjalaisilla.
 
Käytetään hiveä osoittamaan rigit, niiden oma softa on jäänyt käyttämättä. Toistaiseksi vain Kaspaa on tullut pyöritettyä sitä kautta.

Onko kukaan vaihtanut ASUS 3070 TUF pädejä? Olihan ne kaikki 2mm? :rofl:

Yksi kierrätetyistä laski 74c + 100% fan => 64c + 86% fan, muut 47-50c + 45% fan. Vie paljon enemmän virtaakin. Oisko grillautunu hajalle..

E. Ilmeisesti 1-2th Kaspa asicit preorderissa, ei siinä kauan kestänyt :confused2:

E. Näemmä edellinen Zergpoolin tilitys 20h sitten. Miningpoolstatsin mukaan blockeja on kyllä löytynyt, mutta niistä ei ole jaettu tänne yhtään, ellei sitten ole ollut solo. Näyttäisi kuitenkin ettei Zergpool tarjoa solo vaihtoehtoa RXD:lle.
Eli RXD myös hylkyyn Zergpoolin osalta :(
 
Viimeksi muokattu:
Hiukan ehkä harmittaa, että tota Nicehashia on dissattu niin paljon ja kesti aikansa ennen kuin asensin sen. Olisi varmaan saanut parempia tuottoja ETH-louhinnan jälkeen eikä taistella itse kolikkojen vaihtamisen kanssa, kun maksut olis saanut Bitcoinina. Nicehashin perustajiin kuuluva joku jamppahan oli kai tuomittu jostain ja jotain epäselvyyksiä ollut aikanaan? Ja ilmeisesti isompien rigien ja ilman Windowsia tilanne hankalampi. Siinä mielessä kyllä ihan "kunnon" louhintatausta auttaa, että osaa noita Nicehashin asetuksia parannella, kun huomaa, ettei ne mitään optimoituja ole.

Ethereumin Shanghai upgrade tuli eilen käyttöön, eli steikatut ETH:t pystyy nyt saamaan takaisin jollain hallitulla käytännöllä ilman suuren myyntirysäyksen vaaraa. Nyt näyttäisi kyllä käyneen toisinpäin eli ETH on 6 % nousussa suhteessa Bitcoiniin... Taidanpa jatkaa ETH-hodlaamista steikattuna edelleen.

Ei se NH siihen autuutta tuo, että ethin jälkeen mikään ei ollut lähimainkaan kannatavaa pitkään aikaan. Mullahan oli pläni siirtyä tuota käyttämään, mutta NHOS paskuus ja negatiiviset tuotot ei oikein kannustaneet edes yrittämään. Marraskuussako kaspa alko olee +/-0€ sähköntuoton suhteen hetken aikaa. Ja nyt vasta 1-2kk ollaan oltu selkeämmin "plussalla" ja milloin minkäkin kolikon kohdalla joten nyt NH voi toimia juuri niinkuin toivoin ethin loppumisen jälkeen käyvän, mutta silloin ei kyllä tosiaan mikään kolikko kannattanut lähimainkaan.

Uusin versio NHOS:stä oli tosiaan huomattava parannus, mutta silti kasa höyryävää paskaa XD. Juniorilla pelitti ihan ok pelikoneessa ja varmaan windows rigillä ihan varteenotettava vaihtoehto kun voi jollain muulla säätää asetukset.

Eipä näissä mitään yhtä 'oikeaa' tapaa ole jokainen pelaa sillä mikä itselle toimii.
 
Ei se NH siihen autuutta tuo, että ethin jälkeen mikään ei ollut lähimainkaan kannatavaa pitkään aikaan. Mullahan oli pläni siirtyä tuota käyttämään, mutta NHOS paskuus ja negatiiviset tuotot ei oikein kannustaneet edes yrittämään. Marraskuussako kaspa alko olee +/-0€ sähköntuoton suhteen hetken aikaa. Ja nyt vasta 1-2kk ollaan oltu selkeämmin "plussalla" ja milloin minkäkin kolikon kohdalla joten nyt NH voi toimia juuri niinkuin toivoin ethin loppumisen jälkeen käyvän, mutta silloin ei kyllä tosiaan mikään kolikko kannattanut lähimainkaan.
Ei, mutta kyllä tuo tuotta on aika hyvä, en tiedä mihin se oikein perustuu. Kun itse asiassa hashratekaan ei jostain syystä Nicehashilla saa ihan huippuja vrt. suora louhinta, mutta tuotot silti hyviä ja varsinkin Bitcoiniksi käännettynä. Loppuaikana Ergon louhinta 2minersissa BTC-payoutilla alkoi olla ihan olematonta. Nyt mä saan varmaan melkein tuplatuottoja, toki tässä nyt puhutaan killingeistä vrt. tuplat killingit :D Mutta kuitenkin. Olisi lämmityskaudella saanut enemmän haalittua BTC:tä. Pian saa laittaa myllyt kiinni ja ainoastaan kylminä kevätpäivinä käynnistellä tilapäisesti edes kämpässä.

Tänäänkin on muuten käynyt niin, etto 3070 on vaihdellut koko ajan Kaspan ja Fluxin välillä. Eli ilmeisesti se tuotto voi päivän sisälläkin vaihdella aika paljon. Tämmösellä hienosäädöllä nyt ei ole merkitystä, mutta kun meikäläinen takoi päätään seinään jonkun Ergon kanssa sen enempää asiaa seuraamatta, niin olisi voinut kolikko vaihtua talven aikana jo monta kertaa, mitä olisi kannattanut louhia. Mutta kun osa näistä on semmosia, että pooleja ei ole missään ja Binance ei kelpuuta noita lainkaan, niin ei saa edes itse vaihdettua. Ergokin on sellainen, mitä Binance ei vaihda. Fluxista ja Kaspasta puhumattakaan. Eikä myöskään toi Beam, mitä RX580 on louhineet.
 
Flexpool antaa airdropin IRONia niille jotka stressitestaavat heidän pooliaan ennen mainnettiä.

Rabidminingilla hyvä ohje miten node päivitetään viimeisimpään ja miten louhitaan flexillä. Nyt on hyvä hetki valmistella rauta torstaita varten.
 
Viimeksi muokattu:
Nyt taitaa Kaspa olla tippunut sen verran, että 3070 ja 5600XT louhivat koko ajan pelkästään Fluxia. 3070 tuotto Fluxilla onneksi lähes samaa tasoa kuin Kaspallakin tässä viikko pari takaperin. Tämä kyllä osoittaa, että Nicehashilla on kyllä pointtinsa tässä hommassa, kun ei ole yhtä selkeästi kannattavaa louhittavaa kuten ETH:n aikoina.
 
Nopeasti näkyy keskustelu täälläkin laantuvan kun isot pojat ottaa pajatsosta rahat pois.
 
Höh. Kerkesin jo herätellä toiveita kaspan mainauksen suhteen. Näytti jo about 3€/päivä, nyt tänään kun mainalin oli taas sitä euron luokkaa. Pöh.
Etheriumia täs ollu jo ikävä hyvä tovi. Tykkäsin et yhel näyttiksel sai 300-400€/kk. Nyt jos saa 30€/kk.. elämmä kovia aikoja ystävä hyvä
 
Onko tää nyt tämän aktiivisempaa ollut muutenkaan aikoihin. Ollaan tässä nyt alkuvuodesta edelleen aika mukavasti ylhäällä, kaipa tässä nykyisessä on kyse vaan voittojen kotiuttamisesta. Katsotaan miten homma jatkuu toukokuussa.

Omalta kohdalta touhu pienenee muutenkin, kun lämmitystarve vähenee kesää kohti. Pidetään tässä nyt satunnaisesti vielä vehkeitä tulilla, kämpässä vielä jatkuvastikin.
 
Höh. Kerkesin jo herätellä toiveita kaspan mainauksen suhteen. Näytti jo about 3€/päivä, nyt tänään kun mainalin oli taas sitä euron luokkaa. Pöh.
Etheriumia täs ollu jo ikävä hyvä tovi. Tykkäsin et yhel näyttiksel sai 300-400€/kk. Nyt jos saa 30€/kk.. elämmä kovia aikoja ystävä hyvä
Kaspan parhaat ajat tais jo olla ja mennä taas... Kuten sanoin, Fluxia vetelee 3070, ei enää Kaspaa. Onneksi tuotto lähes samaa tasoa kuin Kaspallakin. Vaihda siihen, eli Zelhash!
 
Oon tässä nyt kokeillu radiantia, nexaa ja kaspaa sen mukaa milloin kunkin arvo ollut kovimmillaan. Nyt en enää jaksa vaihdella kun joka päivä joku kikkare kolikko pomppaa jonon ykköseks. Nakuttelen tolla nicehashillä päiväs aikaan kaspaa, helppo käyttää ja kännykän kautta apilla seuraaminen helppoa. Kokeilen krypto lottoa sillein et mainaan hetken ja saan sieltä muutaman euron. Nicehashillä kokeilen 2-3€ beteillä saada ostettuu hashpowerii ja sit osallistun arvontaan ja kokeilen saada block rewardeja. Pari kertaa ostanut tunnin ajaksi raven louhintaa mistä voi tuurilla saada blockin eli n. 60€ palkintoa. Päiväkohtainen tuotto niin pientä etten oikeestaan tienaa sillä mitään mutta parin päivän tuotoilla ostelen lottokuponkeja mistä saan mukavaa jännitystä elämääni.
Teammining kans ihan hauska ajatus. Ostat shareja sen verran ku haluut ja voit päästä hyväl tuuril osingoille. Ajattelin seku kokeilla. Mahdollisuus voittoon aika pieni mut voi sentään puhua mahdollisuudesta, hehee. No huvinsa itte kullaki!
 
Liitteet

  • ECAAF24D-AF9F-4788-8FDF-61BF604E5DE0.png
    ECAAF24D-AF9F-4788-8FDF-61BF604E5DE0.png
    343,9 KB · Luettu: 50
Viimeksi muokattu:

Statistiikka

Viestiketjuista
299 652
Viestejä
5 104 782
Jäsenet
81 683
Uusin jäsen
Euforinen

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom