Kryptovaluuttojen louhintathreadi

Nojoo, bugihan tuon selittäisi. Paniikkimyynniltä ei näytä kun kurssi päinvastoin vaan nousee.
 
ei kai kukaan hullu nyht oikeasti myy?!? Nyt on ostajan markkinat!
Itse en huutelisi ostajan markkinoista tällä hetkellä. Varaa tippua alaspäin on vielä reilusti. Jokainen toki pelaa omilla riskitasoillaan ja oman pelikirjansa mukaan, mutta itse en ainakaan laita ostohousuja jalkaan vielä pitkään aikaan.

Muihin aiheisiin. Torstaina myyntiin tulevan RTX 3050:n mainausteho ethereumissa olisi nykytietojen valossa 13-14mh/s. Eipähän siis tarvitse tuhlata aikaa tuonkaan julkaisun kyttäämiseen. Nvidia =
1643184965855.png
.
 
Viimeksi muokattu:
Eikös siinä ole muistiakin vaan 4 gigaa, joten eipä se ETH louhintaan siltäkään osin sovellu?

Se oli AMD:n 6500 XT missä oli pihdattu muistissa.

e: Eiku on tuossakin :O Tai google löytää molempia eli vissiin joku läppäriversio 4Gb:llä, mutta esim anuksen kortit 8gb ASUS Dual GeForce RTX 3050 8GB GDDR6 | Graphics Card | ASUS Global

Nojoo, bugihan tuon selittäisi. Paniikkimyynniltä ei näytä kun kurssi päinvastoin vaan nousee.
Aika paikallaan/alavireinen tuo on ollut. Sen horjuttaa pienilläkin siirroilla. Möin ensin 26k ja sen jälkeen 84k:

rtm.PNG

Tollaset punaset kynttilät tuli niistä... Eli eli. Jos porukkaa on hillonnut tätä alusta asti eikä ole rahastanut koskaan ja nyt jos ollaan bearin äärellä milloin on mahdollisuus, että jääkin rahastamatta ikuisesti niin siellä on myynti potentiaalia kyllä. Toki varmaan moni holdaa, mutta kyllä sieltä nodeista myyjiä sen verran tulee löytymään, että tämä saadaan sinne 0,01c pintaan tai alemmas.

Tämä omaa vahvaa mutuilua.

Kyllähän mä tätä silti louhin, mutta pitää joskus jotain kotiuttaakkin. Nyt on sitten varhaa hodlailla eetteriä ja maksella rtm tuotoilla sähkölaskuja vähän aikaa XD.
 
Viimeksi muokattu:
Eli tästä voimme päätellä, että korroosiota tapahtuu varmasti jos pitää konetta auki olevan ikkunan tai oven juuressa ja silti tätä hyvin moni tekee.

Kannattanee siis unohtaa kokonaan koneen lasitetulle parvekkeelle laittaminen tai ulkoa imuilman ottaminen oven/ikkunan raosta tai imuputkella.
Kyllä, auki olevan ikkunan tai muun aukon läheisyydessä ei ole hyvä pitää laitteita niin, että kosteampi sisäilma pääsee sekoittumaan siihen ikkunasta/aukosta tulevaan ilmaan. Ja siis etäisyys ikkunasta on olematon.

Lasitettu parveke ei pitäisi olla ongelma, koska ilma parvekkeella on viileää eikä siellä tapahdu lämpimämmän ja kosteamman ilman sekoittumista viileäämpään ilmaan ainakaan niin, että virtaus välttämättä olisi suoraan johdonmukaisesti tällaisesta sekoittumispisteestä koneen suuntaan.

Parempi tapa olisi jäähdyttää koko tila, esim. huone, avaamalla joku parvekkeen ovi. Ja tietenkin niin, että ovi ei ole suoraan louhijan vieressä. Jos katsoo noita amerikkalaisia kellarilouhimoja, niin siellähän on tuloilmapuhallin ulkoa sinne huonetilaan ja toisaalta poisto.
 
Pätkiikö kenelläkään muulla BZminer Alph:ssa? Ainut coin/miner jolla HiveOS tekee näin, keskimäärin 1h välein antaa viallisen sharen "yhteys menetetty", uudelleenyhdistää ja homma jatkuu.

Samoilla kelloilla esimerkiksi TON coin LOLminer, eij ongelmia.

E: Uusin miner, 7.2.1
 
Jepp. Siinä on bugi. 7.2.2 beta4 löytyy tällä hetkellä:

New version
7.2.2 4Beta Bzminer

To download a version of the HiveOS platform you will need to run this command on (Run Command)
cd /tmp && wget https://bzminer.com/downloads/bzminer_v7.2.2b4_linux.tar.gz && tar -xvf bzminer_v7.2.2b4_linux.tar.gz && miner stop && cp bzminer /hive/miners/bzminer/7.2.1/ && miner start

After downloading use this command on (Run Command)
cd /tmp && cp bzminer /hive/miners/bzminer/7.2.1/ && miner start

Tulee varmaan kohta virallisesti HiveOS:ään
 
Minulla tämä (?) näkyy niin että bzminer uudelleenkäynnistää itsensä? Samasta asiasta kyse?
 
Pariin viikkoon ei oo tullu homma seurattua, vaan kone on louhinut eth:ta 2minerssissa ja maksut btc:nä. Tämähän ei taida olla enää järkevää (maksu btc:nä) vaan ottaa eth:t talteen arvon laskemisen takia
 
Sama asia, itsekin tätä ihmettelin kunnes laitoin läppärillä shellin pyörimään television viereen ja osui silmään rivi missä ilmoitti noin. Näkyy minerin uudelleenkäynnistyksenä.

Ja kiitos @__pena laitoin minerin käyntiin ja ajoin selaimen kautta suorita: cd /tmp && wget https://bzminer.com/downloads/bzminer_v7.2.2b4_linux.tar.gz && tar -xvf bzminer_v7.2.2b4_linux.tar.gz && miner stop && cp bzminer /hive/miners/bzminer/7.2.1/ && miner start

=> Päivitti lennosta :)
 
Pariin viikkoon ei oo tullu homma seurattua, vaan kone on louhinut eth:ta 2minerssissa ja maksut btc:nä. Tämähän ei taida olla enää järkevää (maksu btc:nä) vaan ottaa eth:t talteen arvon laskemisen takia

Eikös nuo kannata ottaa ulos tuolta NANOna ja sitten vaihtaa ETH niin ei mene mitään ylimääräisiä kuluja välistä vai olenko ymmärtänyt väärin?
 
Kyllä, auki olevan ikkunan tai muun aukon läheisyydessä ei ole hyvä pitää laitteita niin, että kosteampi sisäilma pääsee sekoittumaan siihen ikkunasta/aukosta tulevaan ilmaan. Ja siis etäisyys ikkunasta on olematon.

Lasitettu parveke ei pitäisi olla ongelma, koska ilma parvekkeella on viileää eikä siellä tapahdu lämpimämmän ja kosteamman ilman sekoittumista viileäämpään ilmaan ainakaan niin, että virtaus välttämättä olisi suoraan johdonmukaisesti tällaisesta sekoittumispisteestä koneen suuntaan.

Parempi tapa olisi jäähdyttää koko tila, esim. huone, avaamalla joku parvekkeen ovi. Ja tietenkin niin, että ovi ei ole suoraan louhijan vieressä. Jos katsoo noita amerikkalaisia kellarilouhimoja, niin siellähän on tuloilmapuhallin ulkoa sinne huonetilaan ja toisaalta poisto.

Tuo riski on kyllä varmasti olemassa ainakin teoriatasolla jos kone olisi avoinna olevan ikkunan tai oven vieressä, mutta veikkaan sitli, että käytännössä tätä ilmojen sekoittumista ennen konetta ei käytännön tasolla juurikaan ehdi tapahtumaan ainakaan niin, että siitä oikeasti jotain kondensia ehtisi muodostumaan jos miettii, että kone imee kuitenkin suoraan tuulettimen kautta kylmää ulkoilmaa sisäänsä, lämmittää sen siellä ja puhaltaa ulos?

Ehkä ei kuitenkaan riskin ottamisen arvoista kokeilla.

Toisaalta ulkona pakkasella koko koneen pitäminen kuulostaa jotenkin paljon suuremmalta riskiltä maalaisjärjellä ajateltuna kun esimerkiksi emolevy ja poweri luultavasti ovat lähellä 0C pintalämpötiloja ja niitä tuskin on suunniteltu toimimaan niin kylmässä. Kuitenkaan kondensoitumisongelmaa ei pitäisi tällöin olla jos miettii tuota sinun logiikkaasi.
 
Eikös nuo kannata ottaa ulos tuolta NANOna ja sitten vaihtaa ETH niin ei mene mitään ylimääräisiä kuluja välistä vai olenko ymmärtänyt väärin?
Nanona maksun ottaminen ei muuta hommaa. Meinasin sitä että nyt on eth->btc/nano muutos välissä, jos eth:n arvo myöhemmin nousee niin se vaikuta lompakon arvoon kun siellä on btc/nanoa.
 
Tuo riski on kyllä varmasti olemassa ainakin teoriatasolla jos kone olisi avoinna olevan ikkunan tai oven vieressä, mutta veikkaan sitli, että käytännössä tätä ilmojen sekoittumista ennen konetta ei käytännön tasolla juurikaan ehdi tapahtumaan ainakaan niin, että siitä oikeasti jotain kondensia ehtisi muodostumaan jos miettii, että kone imee kuitenkin suoraan tuulettimen kautta kylmää ulkoilmaa sisäänsä, lämmittää sen siellä ja puhaltaa ulos?

Ehkä ei kuitenkaan riskin ottamisen arvoista kokeilla.

Toisaalta ulkona pakkasella koko koneen pitäminen kuulostaa jotenkin paljon suuremmalta riskiltä maalaisjärjellä ajateltuna kun esimerkiksi emolevy ja poweri luultavasti ovat lähellä 0C pintalämpötiloja ja niitä tuskin on suunniteltu toimimaan niin kylmässä. Kuitenkaan kondensoitumisongelmaa ei pitäisi tällöin olla jos miettii tuota sinun logiikkaasi.
Joko olet testannut mainaamista? Mitä muistien lämmöt näyttää sillä RTX3080 LHR kortilla? Siis ihan normaali huoneen lämmössä.
 
Onkos kukaan perehtynyt tuohon RYO kolikkoon? Pistin testiin soolo mainauksella ja johan sieltä blokki löytyi.
 
Sama asia, itsekin tätä ihmettelin kunnes laitoin läppärillä shellin pyörimään television viereen ja osui silmään rivi missä ilmoitti noin. Näkyy minerin uudelleenkäynnistyksenä.
Puskeeko muullakin bzminerilla semmonen 0,5% rejectiä vaikka kellot olisi kuinka maltillisia (ALPH)? Semisti ärsyttävää.
 
Pariin viikkoon ei oo tullu homma seurattua, vaan kone on louhinut eth:ta 2minerssissa ja maksut btc:nä. Tämähän ei taida olla enää järkevää (maksu btc:nä) vaan ottaa eth:t talteen arvon laskemisen takia

Tämä on vain sitä tulevaisuuden arvailua, ei kannata liikaa miettiä...
 
Eilen kahtelin metamaskia kännykältä ja näytti 0€ ETH:n kohdalle, kun taas maticcia oli perus 30€. Alko kova kuumotus, että mitäs helvettiä. No 5min päästä tuli eth summakin näkyviin.

En nyt kuitenkaan luota tuohon sen enempiä ja kun ledger nano x löytyy... Kyssäri tuohon siirtoon liittyen. Pitääkö mun tehdä noille kolikoille jotain, kun nythän ne on polygon verkossa ns. weth:iä niin enhän mä voi siirtää sitä tonne ledgeriin kun sen eth on erc20 verkossa varmaankin. Ilmeisesti tuon muuttaminen taas maksaa ja samoin siirto maksaa... Kaikki maksaa XD. En kyllä yhtään ihmettele ettei tästä tule mitään mainstreamia ainakaan tässä vaiheessa...
 
Tänään sattumalta just kirjauduin pitkästä aikaa Ledger Liveen ja näköjään tulossa oma visa Ledgerille nii liityin jonoon. Ei ollu kovin hyvä sijotus jonossa nii saa nähdä millon kortti tulee :D jää kyllä Binancen visa vähälle käytölle ku tulee tuo ledgerin visa.
 
Nanona maksun ottaminen ei muuta hommaa. Meinasin sitä että nyt on eth->btc/nano muutos välissä, jos eth:n arvo myöhemmin nousee niin se vaikuta lompakon arvoon kun siellä on btc/nanoa.
No tämä on sitten ihan sun omasta kristallipallosta katsottu, eikä siihen voi yleispätevää keinoa antaa, kannattaako ottaa ulos ETH vai Bitcoin vai Nano vai mikä. Voihan se olla että Bitcoin ja Nano raketoi ja ETH romahtaa, ja lompakosta löytyy vain ETH:ta.
 
Totta, mutta kyse oli tämän hetkisestä tilanteesta
 
Ei pidä paikkaansa. Silti se 3080 pelikäytössä syö tuottoa vaikka on vain 1/3 hashratesta tällä hetkellä

Toki syö tuottoa, mutta sanoinkin, että hommaa niin paljon ettei ahdista. Se mikä on tarpeeksi riippuu henkilöstä. Omalla kohdalla voi sanoa, että ei ahdista enää pelailla 3090:lla mainaukset paussilla. Joskus kävin töistäkin himassa boottaamassa yksittäisiä 3070 koneita ylös. Nyt voi olla 5x3080 rigi puolen päivää alhaalla ilman suurta paniikkia :).

Samoin kun korttia on tarpeeksi ja tarpeeksi kauan harrastanut niin ei tartte olla mindsettinä enää se, että ks. kortin pitää maksaa itse itsensä takaisin vaan ne kaikki kortit auttaa maksamaan myös niitä uusia kortteja takaisin. Eli tällöin yksittäsiten korttien idlaus ei ole niin paha enää.

Tänään sattumalta just kirjauduin pitkästä aikaa Ledger Liveen ja näköjään tulossa oma visa Ledgerille nii liityin jonoon. Ei ollu kovin hyvä sijotus jonossa nii saa nähdä millon kortti tulee :D jää kyllä Binancen visa vähälle käytölle ku tulee tuo ledgerin visa.

Joo ite kanssa liityin tuohon joskus, mutta mitä jostain näin niin siellä oli aivan törkeästi ihmisiä edellä.

Tammikuu näyttää jäävän melkein puoleen euromääräisten tuottojen suhteen. Onhan tämä silti vielä 3-4x sähkönkulutus, että on vieläkin varaa rommata ennenkuin pitää laittaa osa ainakin korteista jäähylle.
 
Viimeksi muokattu:
Toimiiko tuo 2miners tosiaan niin, että laittaa .bat -tiedostoon ainoastaan esim. Binancesta NANO -osoitteen ja silloin Ethereumia louhittaessa maksu tulee aina automaattisesti Nanona Binancen lompakkoosi vai täytyisikö tuossa tehdä jotain muutakin? Ilmeisesti jos laitat Binancen ETH -osoitteen tuonne niin maksun yhteydessä välistä lähtee Ethereumia ja Nanossa ei mitään vai olenko ymmärtänyt täysin väärin?
 
Tässä virallinen ohje. Eli asetuksissa kolikko/algo=eth, ja vastaanotto-osoite joko nano tai bitcoin.
 
Tuon juuri olen lukenut. Mitä tarkoitat "asetuksissa kolkko/algo=eth"? Siis 2minersin asetuksiin pitää jotain muuttaa vai laitan ainoastaan 2minersin ETH -louhinnan .bat -tiedostoon esim. Binancen nano -osoitteen ja homma sillä selvä eli tulee maksut näin tehtynä suoraan nanona Binancen lompakkoon?
 
Normaalisti se algo/kolikko mitä mainaat, on myöskin se minkä lompakko-osoitteen laitat. Tässä tapauksessa kuitenkin mainattava kolikko säilyy ETH:na, mutta lompakko-osoite on joko Bitcoin tai Nano. Eli se poikkeaa merkittävästi "normaalista" ja 2miners pool mahdollistaa tämän ja tekee tarvittavan konversion. Eli Nanon tapauksessa muutat sinne ETH battiin Nano-osoitteen. Sen jälkeen on hyvä käydä poolin sivulla muutaman minuutin päästä katsomassa että homma toimii, eli menet 2miners poolin web-sivulle ja laitat sinne sen Nano osoitteesi ja katsot että pooliin kertyy ETH:ta kuten normaalistikin. (Ja jos haluat niin nostat maksurajan johonkin järkevään lukemaan niin helpottaa verotuksellista kirjanpitoa, vakio on muistaakseni 0.0005 ETH eli naurettavan alhainen, luokkaa reilu $1, joten lompakkoon tulee pahimmassa tapauksessa melkoisen monta tapahtumaa per päivä.)
 
Eli siis lyhyesti ja ytimekkäästi taitaa mennä juurikin niin kuten ensimmäisessä viestissäni totesin. Ei siis vaadi mitään muuta kuin nano -lompakon osoitteen .bat -tiedostoon ja siinä kaikki.
 
Noin 2miners munkin testien mukaan toimii. Nano- ja BTC-lompsiin tuli maksut kuten pitikin. Huomion arvoista tuossa on, että poolin Unpaid Balance on ETH ja vaihto tapahtuu vasta maksun yhteydessä. Eli potentiaalisesti pystyy hieman kikkailemaan ottamalla maksun hyvän vaihtokurssin päivänä (maksut enintään kerran vuorokaudessa 12:00 UTC). MoneroOcean hoitaa tuon toisin eli siellä pooliin kertyy XMR ja louhitut ETH, RTM jne. muutetaan jatkuvasti louhinnan aikana.
 
Tänään sattumalta just kirjauduin pitkästä aikaa Ledger Liveen ja näköjään tulossa oma visa Ledgerille nii liityin jonoon. Ei ollu kovin hyvä sijotus jonossa nii saa nähdä millon kortti tulee :D jää kyllä Binancen visa vähälle käytölle ku tulee tuo ledgerin visa.

Onkos tuossa visassa millaset kulut vai meneekö vaan aina sillä maksaessa jokin siivu?
 
Hiveos api:n ssl näköjään vanhentunu. Kaikki rigit näyttää offline, mutta louhinta pyörii normaalisti. Muilla sama ongelma?
 
Noin 2miners munkin testien mukaan toimii. Nano- ja BTC-lompsiin tuli maksut kuten pitikin. Huomion arvoista tuossa on, että poolin Unpaid Balance on ETH ja vaihto tapahtuu vasta maksun yhteydessä. Eli potentiaalisesti pystyy hieman kikkailemaan ottamalla maksun hyvän vaihtokurssin päivänä (maksut enintään kerran vuorokaudessa 12:00 UTC). MoneroOcean hoitaa tuon toisin eli siellä pooliin kertyy XMR ja louhitut ETH, RTM jne. muutetaan jatkuvasti louhinnan aikana.

Tuossa ilmeisesti siis pitäisi kärkkyä milloin ETH arvo on matala suhteessa esim. Nanoon niin ottaisi sillon maksun nanona?
 
Puskeeko muullakin bzminerilla semmonen 0,5% rejectiä vaikka kellot olisi kuinka maltillisia (ALPH)? Semisti ärsyttävää.
Nyt kun rigi käynnistetty uusiksi ja päivitetty tuo Beta ajuri alko toimia, peräti 18h ilman d/c tai muuta häröä. Rejectit hävis kanssa, mutta eiks ne oo tuossa enemmän netistä kiinni ja Invalidit kelloista? (ihan mutua)
Woolypooly antaa 100ping ja miettinyt pitäisikö vaihtaa tuohon toiseen Pooliin takaisin, mutta nyt kun on toiminut 0:rejectillä 18h taidan pitää tuolla tämän kuun ja vaihtaa sitten takaisin TON koko rigin.

E: Myös uusi mineri pätki, mutta ei niin usein. Nyt ei lainkaan, voi olla että Poolin päässäkin tehty parannuksia.

Voi tätä himoa kaikkea uutta steikattavaa kohtaan, onko kukaan perehtynyt tuohon TON steikkaamiseen? Ei varmaan kummonen homma.
 
Eikös siinä ollut kohtuullisen raskaat vaatimukset pannulle, millä validaattoria pyöritettäisiin? Vai enkö ymmärrä
 
Kannattaa ostaa pleikkari tai xboxi siihen kylkeen. Niillä kun ei voi louhia niin ei pelit kärsi.

Offtopicia, mutta sitäpä piti vielä sanoa, että kunnon peli-PC:n ostin juurikin sen takia että saan kunnon grafiikat ja fps:t käyttöön. Eihän PS5 minun käsittääkseni tarjoa yli 60fps kuin fullHD-tilassa. Toisaalta olkkarin 4K-tykki ei pysty yli 60hz muutenkaan, joten sinällään siitä ei ole haittaa (eikä fps-pelejä pysty pleikkaohjaimella pelaamaan muutenkaan).

Käytin PS4:ää ennenkaikkea VR-lasien kanssa. Kun siihen hommaan innostui niin normipelit ei tuntuneet enää miltään. Esim Firewall: Zero Hour -räiskintä Aim Controllerilla ja VR-laseilla on ihan mieletön yhdistelmä, ja oikeasti pystyy tekemään vaistonvaraisesti asioita joita ei pysty hiirellä ja näppiksellä edes tekemään. Skyrimiä pelasin 200 tuntia VR:llä, parhaimmillaan 11 tuntia päivässä. Vaikkei VR-pelejä koskaan paljon ollut, niin silti ihan riittävästi jotta into pysyi yllä.

Mutta jossain vaiheessa VR-julkaisujen nimikkeiden määrä alkoi pudota, ja kun normi pleikkapelit ei enää innostaneet ollenkaan, laitteet jäi keräämään pölyä. Siitä se ajatus sitten lähti, että hommaan kunnon PC:n ja sille uusimman ja hienoimman VR-systeemin niin pääse vihdoin kokemaan Elite Dangerousin VR:nä. Eli Pleikkarin hylkääminen oli ihan tietoinen valinta. PC on nyt, tosin kuten sanottu, meinaa louhinta kaapata vallan talossa... Mutta VR puuttuu vielä, kun en tiedä mitä ostaisi ja onko kulman takana odottamassa jotain teknologiaa mikä vanhentaa päivässä juuri hankkimani tonnin VR-härvelin. Eli seuraan tilannetta. Kun luin uutisen, että PS5 olisi saamassa VR:n niin voihan se olla, että kun tarpeeksi kauan odotan ja aprikoin, niin se ehtii ilmestyä ja sitten saankin pelkän PC VR:n hinnalla sekä pleikan että VR:n. Näin kävi aikoinaan kun PS4 Pro:n ja VR-härvelit hommasin. Yhteishinta oli saman verran kuin sen hetken VR-vehkeet (joita silloinen PC:ni ei olisi edes kyennyt pyörittämään).
 
Oisko täällä ehdottaa jotain sivua, josta saisi edullisesti sekä inhimillisellä toimitusajalla Risereita ja/tai GPU telineitä?
Ebaysta saa Risereita hyvään hintaan, mutta laatu(?) ja toimitusaika. Jos esim Ebaysta niin onko linkata jokin tuote mitä te olette tilanneet, käyttäneet ja todenneet hyväksi.
Kiitos jo etukäteen!

Niin ja jos löytyy ylimääräsiä nurkista, voin ostaa pois! Tarkoitus olisi nyt vähä päivitellä näitä rigejä.
 
Älä nyt ainankaan noita osta, mitä sulla osto ilmon Jimssin linkissä. Nuo vanhaa mallia(7?) ja sata virralla. Tosiaan vaikka mineshakista noita mihin saa pci virran. 14€ näyttäs olevan nuo uusimmat 8 kondensattorin mallit. Suht hyvä hinta, kiinasta halvimmat joku 7€ kpl ja toimitus herran haltuun, tulee kun tulee - jos tulee.
 
Eikös siinä ollut kohtuullisen raskaat vaatimukset pannulle, millä validaattoria pyöritettäisiin? Vai enkö ymmärrä
EI kyllä mitään tietoa asiasta, silläpä kysäisinkin :)
E: Jotain palvelumallista, voisi louhitut laittaa sinne seuraavaan BTC halvingiin.. joo on riskiä :)
E: Kannattaa ostaa myös pci-e splitteripiuhoja. Paksuja jotka jakaa 8pinnisellä eikä 6pinnisellä.
 
Viimeksi muokattu:
Oisko täällä ehdottaa jotain sivua, josta saisi edullisesti sekä inhimillisellä toimitusajalla Risereita ja/tai GPU telineitä?
Ebaysta saa Risereita hyvään hintaan, mutta laatu(?) ja toimitusaika. Jos esim Ebaysta niin onko linkata jokin tuote mitä te olette tilanneet, käyttäneet ja todenneet hyväksi.
Kiitos jo etukäteen!

Niin ja jos löytyy ylimääräsiä nurkista, voin ostaa pois! Tarkoitus olisi nyt vähä päivitellä näitä rigejä.

Amazonista tilasin maanantaina 15:reikäleipä. Tänään torstaina oli 11:00 ulko-oven edessä...

Samassa lootassa oli splittereitä ja serverpowerin virtajohtoja. Eilen tuli samaan aikaan tilattu 1 to 4 pci-e palikka. 120mm fan grillit on vielä jossain. Viimeksi niiden myyjä perruutti kaupat ja palutti rahat vaikka näytti, että toimitettu...

e: Tosiaan ei tule posteja kun tilaa tarpeeksi tai on prime jäsen jotta ei paljon kannata kiinasta tilailla kun tuolta saa halvemmalla ja tuleekin nopeaa :).

Tykkään noista kun on mulexmolex kanssa kyljessä kun välillä sillä virroittaa riserejä.

Mulla on jotain 006 ja 005 riserejä eikä koskaan ole yhdenkään kanssa ollut ongelmia. Kaikissa toki vähintään pci-e virransyöttö. Ei jymmärrä miksi esim joku redpanda kippaa vanhoja hyvin toimivia riserejä roskiin. Taitaa saada gpurisers.com:lta hyvät sponsori rahat uusien risereiden lisäksi kun kehuu niitä joka välissä ja on vanhoja vaihtamassa pois.
 
E: Jotain palvelumallista, voisi louhitut laittaa sinne seuraavaan BTC halvingiin.. joo on riskiä :)

Itse käsitin että olisi vasta tulollaan TONniin jokin steikkaus systeemi telegram bottina. Muuta tietoa en äkkiseltään löytänyt.

Onkos kukaan perehtynyt tuohon Helium louhintaan nettipurkilla. Jossain oli jotain että saisi purkin ilmaiseksi kun varaa hotspotille paikan mutta loppui oma ymmärrys kun noi tunnukset tuli tuonne tehtyä. Linkki sigussa jos jollain mielenkiintoa tuota viritellä.
 
Olisi mielenkiintoista kuulla minkälaisiin ansioihin niillä pääsee Suomessa. Ostin 2kpl noita hotspotteja joskus maaliskuussa, mutta peruin kaupat siinä vaiheessa kun consensus group poistui ja purkit olivat vielä saamatta.
E: Näyttäisi että Alephiumin hinta painuu hissukseen kohti 0 ja karhumarkkinat taputtelevat hommat.. Vaihdoin ne kortit TON, telegram botti steikkaus kyllä kuulostaa jo elämälle veitsenterällä :D
 
Itse käsitin että olisi vasta tulollaan TONniin jokin steikkaus systeemi telegram bottina. Muuta tietoa en äkkiseltään löytänyt.

Onkos kukaan perehtynyt tuohon Helium louhintaan nettipurkilla. Jossain oli jotain että saisi purkin ilmaiseksi kun varaa hotspotille paikan mutta loppui oma ymmärrys kun noi tunnukset tuli tuonne tehtyä. Linkki sigussa jos jollain mielenkiintoa tuota viritellä.
Elokuussa tilasin helium minerin ja nyt helmikuussa pitäisi vihdoin tulla. Pikku hiljaa niitä on onneks tullu lisää tähän omalle asuinalueelle. Torissa on muutama myynnissä tonnin pintaan
 
Amazonista tilasin maanantaina 15:reikäleipä. Tänään torstaina oli 11:00 ulko-oven edessä...

Samassa lootassa oli splittereitä ja serverpowerin virtajohtoja. Eilen tuli samaan aikaan tilattu 1 to 4 pci-e palikka. 120mm fan grillit on vielä jossain. Viimeksi niiden myyjä perruutti kaupat ja palutti rahat vaikka näytti, että toimitettu...

e: Tosiaan ei tule posteja kun tilaa tarpeeksi tai on prime jäsen jotta ei paljon kannata kiinasta tilailla kun tuolta saa halvemmalla ja tuleekin nopeaa :).

Tykkään noista kun on mulexmolex kanssa kyljessä kun välillä sillä virroittaa riserejä.

Mulla on jotain 006 ja 005 riserejä eikä koskaan ole yhdenkään kanssa ollut ongelmia. Kaikissa toki vähintään pci-e virransyöttö. Ei jymmärrä miksi esim joku redpanda kippaa vanhoja hyvin toimivia riserejä roskiin. Taitaa saada gpurisers.com:lta hyvät sponsori rahat uusien risereiden lisäksi kun kehuu niitä joka välissä ja on vanhoja vaihtamassa pois.
Amazon.de tilannut riserit ym. Tulee välillä alle viikossa ukko koputtelemaan ovelle paketin kanssa. Sieltä 009S versioita viimeksi tilasin..mihin ne oikeen kaikki menee..pitää kai taas tilata kuuden setti! ..tai lopettaa korttien ostaminen ;)
 
Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjuista
299 992
Viestejä
5 113 275
Jäsenet
81 724
Uusin jäsen
Leivotech

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom