Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Itse en huutelisi ostajan markkinoista tällä hetkellä. Varaa tippua alaspäin on vielä reilusti. Jokainen toki pelaa omilla riskitasoillaan ja oman pelikirjansa mukaan, mutta itse en ainakaan laita ostohousuja jalkaan vielä pitkään aikaan.ei kai kukaan hullu nyht oikeasti myy?!? Nyt on ostajan markkinat!
Eikös siinä ole muistiakin vaan 4 gigaa, joten eipä se ETH louhintaan siltäkään osin sovellu?Muihin aiheisiin. Torstaina myyntiin tulevan RTX 3050:n mainausteho ethereumissa olisi nykytietojen valossa 13-14mh/s. Eipähän siis tarvitse tuhlata aikaa tuonkaan julkaisun kyttäämiseen. Nvidia = katso liitettä 779157.
Eikös siinä ole muistiakin vaan 4 gigaa, joten eipä se ETH louhintaan siltäkään osin sovellu?
Aika paikallaan/alavireinen tuo on ollut. Sen horjuttaa pienilläkin siirroilla. Möin ensin 26k ja sen jälkeen 84k:Nojoo, bugihan tuon selittäisi. Paniikkimyynniltä ei näytä kun kurssi päinvastoin vaan nousee.
Kyllä, auki olevan ikkunan tai muun aukon läheisyydessä ei ole hyvä pitää laitteita niin, että kosteampi sisäilma pääsee sekoittumaan siihen ikkunasta/aukosta tulevaan ilmaan. Ja siis etäisyys ikkunasta on olematon.Eli tästä voimme päätellä, että korroosiota tapahtuu varmasti jos pitää konetta auki olevan ikkunan tai oven juuressa ja silti tätä hyvin moni tekee.
Kannattanee siis unohtaa kokonaan koneen lasitetulle parvekkeelle laittaminen tai ulkoa imuilman ottaminen oven/ikkunan raosta tai imuputkella.
Jepp. Siinä on bugi. 7.2.2 beta4 löytyy tällä hetkellä:Pätkiikö kenelläkään muulla BZminer Alph:ssa? Ainut coin/miner jolla HiveOS tekee näin, keskimäärin 1h välein antaa viallisen sharen "yhteys menetetty", uudelleenyhdistää ja homma jatkuu.
Samoilla kelloilla esimerkiksi TON coin LOLminer, eij ongelmia.
E: Uusin miner, 7.2.1
Pätkiikö kenelläkään muulla BZminer Alph:ssa? Ainut coin/miner jolla HiveOS tekee näin, keskimäärin 1h välein antaa viallisen sharen "yhteys menetetty", uudelleenyhdistää ja homma jatkuu.
Samoilla kelloilla esimerkiksi TON coin LOLminer, eij ongelmia.
E: Uusin miner, 7.2.1
Minulla tämä (?) näkyy niin että bzminer uudelleenkäynnistää itsensä? Samasta asiasta kyse?Jepp. Siinä on bugi. 7.2.2 beta4 löytyy tällä hetkellä:
New version
7.2.2 4Beta Bzminer
To download a version of the HiveOS platform you will need to run this command on (Run Command)
cd /tmp && wget https://bzminer.com/downloads/bzminer_v7.2.2b4_linux.tar.gz && tar -xvf bzminer_v7.2.2b4_linux.tar.gz && miner stop && cp bzminer /hive/miners/bzminer/7.2.1/ && miner start
After downloading use this command on (Run Command)
cd /tmp && cp bzminer /hive/miners/bzminer/7.2.1/ && miner start
Tulee varmaan kohta virallisesti HiveOS:ään
Sama asia, itsekin tätä ihmettelin kunnes laitoin läppärillä shellin pyörimään television viereen ja osui silmään rivi missä ilmoitti noin. Näkyy minerin uudelleenkäynnistyksenä.Minulla tämä (?) näkyy niin että bzminer uudelleenkäynnistää itsensä? Samasta asiasta kyse?
Pariin viikkoon ei oo tullu homma seurattua, vaan kone on louhinut eth:ta 2minerssissa ja maksut btc:nä. Tämähän ei taida olla enää järkevää (maksu btc:nä) vaan ottaa eth:t talteen arvon laskemisen takia
Kyllä, auki olevan ikkunan tai muun aukon läheisyydessä ei ole hyvä pitää laitteita niin, että kosteampi sisäilma pääsee sekoittumaan siihen ikkunasta/aukosta tulevaan ilmaan. Ja siis etäisyys ikkunasta on olematon.
Lasitettu parveke ei pitäisi olla ongelma, koska ilma parvekkeella on viileää eikä siellä tapahdu lämpimämmän ja kosteamman ilman sekoittumista viileäämpään ilmaan ainakaan niin, että virtaus välttämättä olisi suoraan johdonmukaisesti tällaisesta sekoittumispisteestä koneen suuntaan.
Parempi tapa olisi jäähdyttää koko tila, esim. huone, avaamalla joku parvekkeen ovi. Ja tietenkin niin, että ovi ei ole suoraan louhijan vieressä. Jos katsoo noita amerikkalaisia kellarilouhimoja, niin siellähän on tuloilmapuhallin ulkoa sinne huonetilaan ja toisaalta poisto.
Nanona maksun ottaminen ei muuta hommaa. Meinasin sitä että nyt on eth->btc/nano muutos välissä, jos eth:n arvo myöhemmin nousee niin se vaikuta lompakon arvoon kun siellä on btc/nanoa.Eikös nuo kannata ottaa ulos tuolta NANOna ja sitten vaihtaa ETH niin ei mene mitään ylimääräisiä kuluja välistä vai olenko ymmärtänyt väärin?
Joko olet testannut mainaamista? Mitä muistien lämmöt näyttää sillä RTX3080 LHR kortilla? Siis ihan normaali huoneen lämmössä.Tuo riski on kyllä varmasti olemassa ainakin teoriatasolla jos kone olisi avoinna olevan ikkunan tai oven vieressä, mutta veikkaan sitli, että käytännössä tätä ilmojen sekoittumista ennen konetta ei käytännön tasolla juurikaan ehdi tapahtumaan ainakaan niin, että siitä oikeasti jotain kondensia ehtisi muodostumaan jos miettii, että kone imee kuitenkin suoraan tuulettimen kautta kylmää ulkoilmaa sisäänsä, lämmittää sen siellä ja puhaltaa ulos?
Ehkä ei kuitenkaan riskin ottamisen arvoista kokeilla.
Toisaalta ulkona pakkasella koko koneen pitäminen kuulostaa jotenkin paljon suuremmalta riskiltä maalaisjärjellä ajateltuna kun esimerkiksi emolevy ja poweri luultavasti ovat lähellä 0C pintalämpötiloja ja niitä tuskin on suunniteltu toimimaan niin kylmässä. Kuitenkaan kondensoitumisongelmaa ei pitäisi tällöin olla jos miettii tuota sinun logiikkaasi.
Puskeeko muullakin bzminerilla semmonen 0,5% rejectiä vaikka kellot olisi kuinka maltillisia (ALPH)? Semisti ärsyttävää.Sama asia, itsekin tätä ihmettelin kunnes laitoin läppärillä shellin pyörimään television viereen ja osui silmään rivi missä ilmoitti noin. Näkyy minerin uudelleenkäynnistyksenä.
Pariin viikkoon ei oo tullu homma seurattua, vaan kone on louhinut eth:ta 2minerssissa ja maksut btc:nä. Tämähän ei taida olla enää järkevää (maksu btc:nä) vaan ottaa eth:t talteen arvon laskemisen takia
Tänään sattumalta just kirjauduin pitkästä aikaa Ledger Liveen ja näköjään tulossa oma visa Ledgerille nii liityin jonoon. Ei ollu kovin hyvä sijotus jonossa nii saa nähdä millon kortti tuleeEilen kahtelin metamaskia kännykältä ja näytti 0€ ETH:n kohdalle, kun taas maticcia oli perus 30€. Alko kova kuumotus, että mitäs helvettiä. No 5min päästä tuli eth summakin näkyviin.
En nyt kuitenkaan luota tuohon sen enempiä ja kun ledger nano x löytyy... Kyssäri tuohon siirtoon liittyen. Pitääkö mun tehdä noille kolikoille jotain, kun nythän ne on polygon verkossa ns. weth:iä niin enhän mä voi siirtää sitä tonne ledgeriin kun sen eth on erc20 verkossa varmaankin. Ilmeisesti tuon muuttaminen taas maksaa ja samoin siirto maksaa... Kaikki maksaa XD. En kyllä yhtään ihmettele ettei tästä tule mitään mainstreamia ainakaan tässä vaiheessa...
Ei pidä paikkaansa. Silti se 3080 pelikäytössä syö tuottoa vaikka on vain 1/3 hashratesta tällä hetkelläHommatkaa lisää kortteja niin ei ahdista niin paljoa jos pelikoneella pelaa![]()
No tämä on sitten ihan sun omasta kristallipallosta katsottu, eikä siihen voi yleispätevää keinoa antaa, kannattaako ottaa ulos ETH vai Bitcoin vai Nano vai mikä. Voihan se olla että Bitcoin ja Nano raketoi ja ETH romahtaa, ja lompakosta löytyy vain ETH:ta.Nanona maksun ottaminen ei muuta hommaa. Meinasin sitä että nyt on eth->btc/nano muutos välissä, jos eth:n arvo myöhemmin nousee niin se vaikuta lompakon arvoon kun siellä on btc/nanoa.
Totta, mutta kyse oli tämän hetkisestä tilanteestaNo tämä on sitten ihan sun omasta kristallipallosta katsottu, eikä siihen voi yleispätevää keinoa antaa, kannattaako ottaa ulos ETH vai Bitcoin vai Nano vai mikä. Voihan se olla että Bitcoin ja Nano raketoi ja ETH romahtaa, ja lompakosta löytyy vain ETH:ta.
Ei pidä paikkaansa. Silti se 3080 pelikäytössä syö tuottoa vaikka on vain 1/3 hashratesta tällä hetkellä
Tänään sattumalta just kirjauduin pitkästä aikaa Ledger Liveen ja näköjään tulossa oma visa Ledgerille nii liityin jonoon. Ei ollu kovin hyvä sijotus jonossa nii saa nähdä millon kortti tuleejää kyllä Binancen visa vähälle käytölle ku tulee tuo ledgerin visa.
Tässä virallinen ohje. Eli asetuksissa kolikko/algo=eth, ja vastaanotto-osoite joko nano tai bitcoin.Toimiiko tuo 2miners tosiaan niin, että laittaa .bat -tiedostoon ainoastaan esim. Binancesta NANO -osoitteen ja silloin Ethereumia louhittaessa maksu tulee aina automaattisesti Nanona Binancen lompakkoosi vai täytyisikö tuossa tehdä jotain muutakin? Ilmeisesti jos laitat Binancen ETH -osoitteen tuonne niin maksun yhteydessä välistä lähtee Ethereumia ja Nanossa ei mitään vai olenko ymmärtänyt täysin väärin?
Tässä virallinen ohje. Eli asetuksissa kolikko/algo=eth, ja vastaanotto-osoite joko nano tai bitcoin.
Normaalisti se algo/kolikko mitä mainaat, on myöskin se minkä lompakko-osoitteen laitat. Tässä tapauksessa kuitenkin mainattava kolikko säilyy ETH:na, mutta lompakko-osoite on joko Bitcoin tai Nano. Eli se poikkeaa merkittävästi "normaalista" ja 2miners pool mahdollistaa tämän ja tekee tarvittavan konversion. Eli Nanon tapauksessa muutat sinne ETH battiin Nano-osoitteen. Sen jälkeen on hyvä käydä poolin sivulla muutaman minuutin päästä katsomassa että homma toimii, eli menet 2miners poolin web-sivulle ja laitat sinne sen Nano osoitteesi ja katsot että pooliin kertyy ETH:ta kuten normaalistikin. (Ja jos haluat niin nostat maksurajan johonkin järkevään lukemaan niin helpottaa verotuksellista kirjanpitoa, vakio on muistaakseni 0.0005 ETH eli naurettavan alhainen, luokkaa reilu $1, joten lompakkoon tulee pahimmassa tapauksessa melkoisen monta tapahtumaa per päivä.)Tuon juuri olen lukenut. Mitä tarkoitat "asetuksissa kolkko/algo=eth"? Siis 2minersin asetuksiin pitää jotain muuttaa vai laitan ainoastaan 2minersin ETH -louhinnan .bat -tiedostoon esim. Binancen nano -osoitteen ja homma sillä selvä eli tulee maksut näin tehtynä suoraan nanona Binancen lompakkoon?
Normaalisti se algo/kolikko mitä mainaat, on myöskin se minkä lompakko-osoitteen laitat. Tässä tapauksessa kuitenkin mainattava kolikko säilyy ETH:na, mutta lompakko-osoite on joko Bitcoin tai Nano. Eli se poikkeaa merkittävästi "normaalista" ja 2miners pool mahdollistaa tämän ja tekee tarvittavan konversion. Eli Nanon tapauksessa muutat sinne ETH battiin Nano-osoitteen. Sen jälkeen on hyvä käydä poolin sivulla muutaman minuutin päästä katsomassa että homma toimii, eli menet 2miners poolin web-sivulle ja laitat sinne sen Nano osoitteesi ja katsot että pooliin kertyy ETH:ta kuten normaalistikin. (Ja jos haluat niin nostat maksurajan johonkin järkevään lukemaan niin helpottaa verotuksellista kirjanpitoa, vakio on muistaakseni 0.0005 ETH eli naurettavan alhainen, luokkaa reilu $1, joten lompakkoon tulee pahimmassa tapauksessa melkoisen monta tapahtumaa per päivä.)
Tänään sattumalta just kirjauduin pitkästä aikaa Ledger Liveen ja näköjään tulossa oma visa Ledgerille nii liityin jonoon. Ei ollu kovin hyvä sijotus jonossa nii saa nähdä millon kortti tuleejää kyllä Binancen visa vähälle käytölle ku tulee tuo ledgerin visa.
Emt en ole perehtynyt yhtään asiaan, kuhan liityin jonoon vaan.Onkos tuossa visassa millaset kulut vai meneekö vaan aina sillä maksaessa jokin siivu?
Nope, toimii kuten ennenkinHiveos api:n ssl näköjään vanhentunu. Kaikki rigit näyttää offline, mutta louhinta pyörii normaalisti. Muilla sama ongelma?
Noin 2miners munkin testien mukaan toimii. Nano- ja BTC-lompsiin tuli maksut kuten pitikin. Huomion arvoista tuossa on, että poolin Unpaid Balance on ETH ja vaihto tapahtuu vasta maksun yhteydessä. Eli potentiaalisesti pystyy hieman kikkailemaan ottamalla maksun hyvän vaihtokurssin päivänä (maksut enintään kerran vuorokaudessa 12:00 UTC). MoneroOcean hoitaa tuon toisin eli siellä pooliin kertyy XMR ja louhitut ETH, RTM jne. muutetaan jatkuvasti louhinnan aikana.
Korjattiin vähän tuon viestini jälkeen. Oli reilu tunnin epäkunnossaNope, toimii kuten ennenkin
Nyt kun rigi käynnistetty uusiksi ja päivitetty tuo Beta ajuri alko toimia, peräti 18h ilman d/c tai muuta häröä. Rejectit hävis kanssa, mutta eiks ne oo tuossa enemmän netistä kiinni ja Invalidit kelloista? (ihan mutua)Puskeeko muullakin bzminerilla semmonen 0,5% rejectiä vaikka kellot olisi kuinka maltillisia (ALPH)? Semisti ärsyttävää.
Eikös siinä ollut kohtuullisen raskaat vaatimukset pannulle, millä validaattoria pyöritettäisiin? Vai enkö ymmärräVoi tätä himoa kaikkea uutta steikattavaa kohtaan, onko kukaan perehtynyt tuohon TON steikkaamiseen? Ei varmaan kummonen homma.
Kannattaa ostaa pleikkari tai xboxi siihen kylkeen. Niillä kun ei voi louhia niin ei pelit kärsi.
Oisko täällä ehdottaa jotain sivua, josta saisi edullisesti sekä inhimillisellä toimitusajalla Risereita ja/tai GPU telineitä?
Ebaysta saa Risereita hyvään hintaan, mutta laatu(?) ja toimitusaika. Jos esim Ebaysta niin onko linkata jokin tuote mitä te olette tilanneet, käyttäneet ja todenneet hyväksi.
Kiitos jo etukäteen!
Niin ja jos löytyy ylimääräsiä nurkista, voin ostaa pois! Tarkoitus olisi nyt vähä päivitellä näitä rigejä.
Älä nyt ainankaan noita osta, mitä sulla osto ilmon Jimssin linkissä. Nuo vanhaa mallia(7?) ja sata virralla. Tosiaan vaikka mineshakista noita mihin saa pci virran. 14€ näyttäs olevan nuo uusimmat 8 kondensattorin mallit. Suht hyvä hinta, kiinasta halvimmat joku 7€ kpl ja toimitus herran haltuun, tulee kun tulee - jos tulee.Oisko täällä ehdottaa jotain sivua, josta saisi edullisesti sekä inhimillisellä toimitusajalla Risereita ja/tai GPU telineitä?
Ebaysta saa Risereita hyvään hintaan, mutta laatu(?) ja toimitusaika. Jos esim Ebaysta niin onko linkata jokin tuote mitä te olette tilanneet, käyttäneet ja todenneet hyväksi.
Kiitos jo etukäteen!
Niin ja jos löytyy ylimääräsiä nurkista, voin ostaa pois! Tarkoitus olisi nyt vähä päivitellä näitä rigejä.
EI kyllä mitään tietoa asiasta, silläpä kysäisinkinEikös siinä ollut kohtuullisen raskaat vaatimukset pannulle, millä validaattoria pyöritettäisiin? Vai enkö ymmärrä
Oisko täällä ehdottaa jotain sivua, josta saisi edullisesti sekä inhimillisellä toimitusajalla Risereita ja/tai GPU telineitä?
Ebaysta saa Risereita hyvään hintaan, mutta laatu(?) ja toimitusaika. Jos esim Ebaysta niin onko linkata jokin tuote mitä te olette tilanneet, käyttäneet ja todenneet hyväksi.
Kiitos jo etukäteen!
Niin ja jos löytyy ylimääräsiä nurkista, voin ostaa pois! Tarkoitus olisi nyt vähä päivitellä näitä rigejä.
Ei muuten pidä paikkaansaEihän PS5 minun käsittääkseni tarjoa yli 60fps kuin fullHD-tilassa.
Ei muuten pidä paikkaansa
E: Jotain palvelumallista, voisi louhitut laittaa sinne seuraavaan BTC halvingiin.. joo on riskiä![]()
Olisi mielenkiintoista kuulla minkälaisiin ansioihin niillä pääsee Suomessa. Ostin 2kpl noita hotspotteja joskus maaliskuussa, mutta peruin kaupat siinä vaiheessa kun consensus group poistui ja purkit olivat vielä saamatta.Itse käsitin että olisi vasta tulollaan TONniin jokin steikkaus systeemi telegram bottina. Muuta tietoa en äkkiseltään löytänyt.
Onkos kukaan perehtynyt tuohon Helium louhintaan nettipurkilla. Jossain oli jotain että saisi purkin ilmaiseksi kun varaa hotspotille paikan mutta loppui oma ymmärrys kun noi tunnukset tuli tuonne tehtyä. Linkki sigussa jos jollain mielenkiintoa tuota viritellä.
Elokuussa tilasin helium minerin ja nyt helmikuussa pitäisi vihdoin tulla. Pikku hiljaa niitä on onneks tullu lisää tähän omalle asuinalueelle. Torissa on muutama myynnissä tonnin pintaanItse käsitin että olisi vasta tulollaan TONniin jokin steikkaus systeemi telegram bottina. Muuta tietoa en äkkiseltään löytänyt.
Onkos kukaan perehtynyt tuohon Helium louhintaan nettipurkilla. Jossain oli jotain että saisi purkin ilmaiseksi kun varaa hotspotille paikan mutta loppui oma ymmärrys kun noi tunnukset tuli tuonne tehtyä. Linkki sigussa jos jollain mielenkiintoa tuota viritellä.
Amazon.de tilannut riserit ym. Tulee välillä alle viikossa ukko koputtelemaan ovelle paketin kanssa. Sieltä 009S versioita viimeksi tilasin..mihin ne oikeen kaikki menee..pitää kai taas tilata kuuden setti! ..tai lopettaa korttien ostaminenAmazonista tilasin maanantaina 15:reikäleipä. Tänään torstaina oli 11:00 ulko-oven edessä...
Gfryerty 6 StüCk VER009 USB 3.0 PCI-E Riser 009S Express 1X Bis 16X Extender Riser Karte SATA 15Pin Bis 6 Pin Power Netzkabel: Amazon.de: Computer & Zubehör
Gfryerty 6 StüCk VER009 USB 3.0 PCI-E Riser 009S Express 1X Bis 16X Extender Riser Karte SATA 15Pin Bis 6 Pin Power Netzkabel: Amazon.de: Computer & Zubehörwww.amazon.de
Samassa lootassa oli splittereitä ja serverpowerin virtajohtoja. Eilen tuli samaan aikaan tilattu 1 to 4 pci-e palikka. 120mm fan grillit on vielä jossain. Viimeksi niiden myyjä perruutti kaupat ja palutti rahat vaikka näytti, että toimitettu...
e: Tosiaan ei tule posteja kun tilaa tarpeeksi tai on prime jäsen jotta ei paljon kannata kiinasta tilailla kun tuolta saa halvemmalla ja tuleekin nopeaa.
Tykkään noista kun on mulexmolex kanssa kyljessä kun välillä sillä virroittaa riserejä.
Mulla on jotain 006 ja 005 riserejä eikä koskaan ole yhdenkään kanssa ollut ongelmia. Kaikissa toki vähintään pci-e virransyöttö. Ei jymmärrä miksi esim joku redpanda kippaa vanhoja hyvin toimivia riserejä roskiin. Taitaa saada gpurisers.com:lta hyvät sponsori rahat uusien risereiden lisäksi kun kehuu niitä joka välissä ja on vanhoja vaihtamassa pois.
Käytämme välttämättömiä evästeitä, jotta tämä sivusto toimisi, ja valinnaisia evästeitä käyttökokemuksesi parantamiseksi.