• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Täydellinen sopeutuminen? Mitä helvettiä sekoilet? Eletään täysin omien normien mukaan ja käyttäydytään säännöistä piittaamatta. Kai trollaat?

Minä en ala ottamaan kantaa kenenkään yksittäisen foorumilaisen suomalaisuuteen kun en henkilöä lainkaan tunne.
No voiko täydellisemmin sopeutua, isossa kuvassa ja stereotyypitellen, hehän tuntevat suomalaisen kielen, kulttuurin ja yhteiskunnan ja erilaiset järjestelmät melko lailla täydellisesti.

Jos he lisäksi vielä unohtaisivat oman kulttuurinsa, se ei olisi suinkaan enää sopeutumista vaan assimiloitumista.

Joten kyllä, pitäydyn siinä, että sopeuduttu on.

Ja jälkimmäiseen - niin sitä vaan väistellään kun esitetään astetta vaikeampi kysymys. Milloin milläkin verukkeella.
 
Sivusta huutelen että kuvitteellisessa tapauksessa romahtava rakennus tai uppoava laiva: ensisijaisesti lähisukulaiset, sitten suomalaiset hätätilanteessa yhteisen kielen perusteella, ei passitarkastuksen.

Muokkaus: kolmantena tulee muunkieliset ihmiset. Sitä on monelle suomalaiselle suomalaisuus ensin, ei sitä mitä kansalaisuuden juridinen määritelmä sanoo /muokkaus.
Ei nyt noinkaan. Naiset ja lapset ensin on yleinen sääntö. Oman perheensä pelastaa toki eka, osa arvottaa jopa lemmikkinsä muiden edelle. Mutta lapset äitiensä kanssa menee yksinäisten suomenkielisten aikuiten ohi. Monella yksinäiset miehet jäävät viimeiseksi.

Tietysti jossain akuutissa tilanteessa lähisukulaisten jälkeen tilanneanalyysi ja loogisesti lähimpänä ja lähellä pahimmassa pulassa olevat jotka on mahdollista pelastaa.
Tämä on varmasti totta. Aika moni lienee pelastaa vain itsensä ja perheensä.
Niinpä niin, politiikka perustuu ideologioihin yllätys yllätys. Niin ne viime kaudellakin oman kansan edelle menivät velkarahalla elvyttäminen asiantuntijoiden varoituksista huolimatta, vaurauden siirtäminen yksilöiltä valtiolle ja sitä kautta toisille yksilöille, ilmastotavoitteiden asettaminen kuluttajien ostovoiman ja yrittäjien edelle jne.
Ilmasto- ja ympäristöasiat osoittavat itsekkyyden. Ei ajatella jälkikasvua. Suomen päättäjät toimivat varsin hyvin, ongelma vaivaa enemmän muita.

Velkarahalla elvyttäminen on ok, kun sen tekee oikein. Tarvitsisimme päättäjiä, jotka ajavat asioita rationaalisesti, ei ideologisesti
 
Sivusta huutelen että kuvitteellisessa tapauksessa romahtava rakennus tai uppoava laiva: ensisijaisesti lähisukulaiset, sitten suomalaiset hätätilanteessa yhteisen kielen perusteella, ei passitarkastuksen.

Muokkaus: kolmantena tulee muunkieliset ihmiset. Sitä on monelle suomalaiselle suomalaisuus ensin, ei sitä mitä kansalaisuuden juridinen määritelmä sanoo /muokkaus.

Tietysti jossain akuutissa tilanteessa lähisukulaisten jälkeen tilanneanalyysi ja loogisesti lähimpänä ja lähellä pahimmassa pulassa olevat jotka on mahdollista pelastaa.

Niinpä niin, politiikka perustuu ideologioihin yllätys yllätys. Niin ne viime kaudellakin oman kansan edelle menivät velkarahalla elvyttäminen asiantuntijoiden varoituksista huolimatta, vaurauden siirtäminen yksilöiltä valtiolle ja sitä kautta toisille yksilöille, ilmastotavoitteiden asettaminen kuluttajien ostovoiman ja yrittäjien edelle jne.

Niin minustakin. Tuossahan estetään ihmisoikeusjulistuksen mukaista oikeutta tehdä töitä jos työntekijöitä ei päästetä tehtaalle ja lisäksi puolustusteollisuuden ollessa kyseessä voitaisiin lisäksi soveltaa maanpetoslainsäädäntöä.

Ei muuta kuin häkki heilumaan, kyllä "Siperia" opettaa.

Edit:
Kieltämättä kuulosti ihan sarkasmilta tuo kommentti romanien täydellisestä sopeutumisesta.

Romanikulttuuri Suomessa muistuttaa tietyiltä osin hyvin paljon länsinaapurin meininkiä, jossa varjoyhteiskunta ei välitä rikosrekistereistä tai luottotiedoista, pyörii laittomassa katukaupassa ja maanalaisissa hylätyissä sairaaloissa.
Voiko ihmiset jo oikeasti mennä itseensä näiden velkarahaulinoiden kanssa, joka saatana pennii meini noista ihmisille! Mutta eihän nyt näin, koska joka penni on vedetty vessanpytystä alas.
Lyökää arkumenttejä tiskiin jos tuo politiikka oli niin paskaa, lyökää faktoja tiskiin!
 
Vedähän vähän happea, lue se postauksesi johon vastasin ja sitten tuo vastaukseni. Ideologiasta kyse kummassakin sekä oikeisto- että vasemmistopolitiikassa, julkisen talouden leikkauksissa ja velkarahalla julkisen talouden lihottamisessa. Ellet tätä ymmärrä ja kaipaat lisää "faktoja tiskiin", niin en usko että osaan asiaa sinulle ymmärrettävämmäksi tehdä, pahoittelut siitä.

Vinkki vitonen loppuun: keskustelufoorumilla tavoite on (rakentava) perusteltu keskustelu, ei hermoilu ja juupaseipäs-väittely. Viestisi vaikuttavat siltä, että kannattaa käydä välillä haukkaamassa happea.
Ilmasto- ja ympäristöasiat osoittavat itsekkyyden. Ei ajatella jälkikasvua. Suomen päättäjät toimivat varsin hyvin, ongelma vaivaa enemmän muita.

Velkarahalla elvyttäminen on ok, kun sen tekee oikein. Tarvitsisimme päättäjiä, jotka ajavat asioita rationaalisesti, ei ideologisesti
Puhtaasti ideologinen valinta oli lähteä toteuttamaan heidän itsensäkin "maailman kunnianhimoisimmaksi ilmastopolitiikaksi" kutsumaansa strategiaa joka ei edesauta mitenkään oman kansan hyvinvointia.

Suomalaisen velkarahaelvyttämisen ongelma piilee siinä, että sitä on tehty vuosikymmeniä riippumatta siitä onko nousu- vai laskukausi. Julkinen sektori on Suomessa lihotettu ylilihavaksi ja siitä on pakko leikata sillä meillä ei riitä rahantuottajat tässä järjestelmässä kustantamaan niin isoa veropottia mitä valtion budjetti nielaisee. Kyllä sen jokainen järjellä ajatteleva ihminen osaa kuvitella miten käy velkaantuminen on koko ajan suurempaa kuin takaisinmaksukyky ja menot suuremmat kuin tulot. Haihattelija jää odottelemaan suurempia tuloja ja jos löytyy yhtään itsekuria niin menot laitetaan ensin aisoihin tulojen mukaan.
 
Ja jälkimmäiseen - niin sitä vaan väistellään kun esitetään astetta vaikeampi kysymys. Milloin milläkin verukkeella.
Ei kyse ole väistelystä, vaan siitä ettei minulla ole tarpeeksi tietoa jotta voisin antaa yksiselitteisen vastauksen.
 
Voiko täydellisemmin sopeutua. Yhtään enemmän ja se olisi sulautumista, assimilaatiota.
En tiedä mistä ammennat tietosi romaneista. Jos suomalaiset romanit tarvitsevat tulkkausta, kun käyvät lääkärissä, on kotoutuminen jäänyt vähiin.
Yhden kappaleen otsikko kertoo paljon: "Miksi suomalainen romani tarvitsee tulkkia suomalaisessa terveydenhuollossa?".
Artikkeli on vuodelta 2007, mutta yleensä isot muutokset tarvitsevat vuosikymmeniä ja autettavien omaa tahtoa.

Yle haastatteli romaneja.
Molemmat sanovat, että kulttuurissa on vikaa. Poliisihallitus on todennut saman.
Suomessa ei tilastoida rikoksia tekijän etnisen taustan mukaan. Poliisihallituksen keräämien tietojen mukaan romaneiksi oletetut henkilöt ovat kuitenkin yliedustettuja julkisella paikalla tapahtuneissa vakavissa väkivallanteoissa.

Yksi syy siihen on poliisiin mukaan ”negatiiviset käyttäytymissäännöt”. Aihetta käsittelee myös tuore MOT-ohjelma. Siinä selvitettiin tapauksia, joissa väkivaltaa on perusteltu romanien kirjoittamattomilla säännöillä ja kunnialla.

Annanpalon ja Nymanin mukaan tapaukset kertovat vääristyneestä tapakulttuurista.
 
Velkarahalla elvyttäminen on ok, kun sen tekee oikein. Tarvitsisimme päättäjiä, jotka ajavat asioita rationaalisesti, ei ideologisesti
Ei sellaista päätöksentekokoneistoa ole missään. Vähiten siellä missä kerrotaan että tehdään päätöksiä rationaalisesti eikä ideologisesti.
 
Muut puhuivat jostain syystä muslimeista, ei muut ryhmät tuntuneet haittaavan. Annoit ekan luvun haitta-asteelle.
Sinänsä uskontojen, erityisesti islamin asemasta tulisi keskustella paljonkin enemmän. Tällaiset hiljalleen maallistuneet ja pasifismiin pyrkivät länsimaat tulevat pitkällä aikavälillä jäämään vähemmistöön. John Lennonin Imagine biisi kuvaa kauniisti sitä länsimaalaisten ihmisten tavoitteellista sielunmaisemaa, mikä ei tule ikinä toteutumaan niin kauan kuin maan päällä on ihmisiä. Ihminen on idiootti ja toistaa samat virheet aina vain uudestaan ja uudestaan. Yhdistymme ja lähennymme, kunnes mielipide-erot ja ajattelutavat kärjistyvät, mikä johtaa sotiin, jonka jälkeen samanmieliset alkavat taas yhdistyä ja lähentyä. Kierto on aina sama, aiheet mielipiteiden kärjistymisiin muuttuvat, milloin uskonnot, politiikka, talous yms.

300 vuoden aikana tuhottiin käytännössä kymmenet miljoonat Pohjois-Amerikan alkuperäisasukkaat Eurooppalaisten toimesta.1490-luvulla eurooppalaiset saapuivat Amerikkaan ja Amerikan alkuperäiskansoista tuli tärkeitä kauppakumppaneita. Kaikki alkoi rauhanomaisesti. Eurooppalaiset veivät mukanaan vieraita kasvi- ja eläinlajeja, mitkä tuhosivat isosti amerikkalaista ekosysteemiä. Pikkuhiljaa Eurooppalaiset valtiot alkoivat keskenään taistella Amerikan vallasta, alkuperäiskansoja alettiin alistaa eurooppalaiseen elämäntyyliin. Alkuperäiskansojen uskonnot kiellettiin ja oikeudeti vietiin hiljalleen. Ja 1800-luvulle tultaessa alkuperäiskansat oli suljettu jo reservaatteihin. Itse näen tätä samaa kehityskulkua tapahtuvan Euroopassa, se ei tapahdu vuosikymmenissä vaan vuosisadoissa. 200-300 vuoden päästä kristinusko Euroopassa on todennäköisesti samassa tilanteessa kuin alkuperäiskansojen uskonnot 1700-1800-luvulla Amerikassa. Nykyään voidaan helposti kritisoida Eurooppalaisia, jotka tuhosivat alkuperäiskansat. 2500-luvulla voidaan varmasti kritisoida muslimeita, jotka tuhosivat kristinuskon.

Eikä tilanne Rooman valtakunnassakaan ollut mitenkään nykymenosta poikkeava. Siellä asiat tapahtuivat vielä pidemmillä aikajänteillä. Me näemme nykyisessä tilanteessa vain muutaman vuosikymmenen kapean aikajakson, mutta isossa kuvassa elämme samanlaisessa murroksessa. Näen Euroopan Unionissa jo nyt samaa lopun alkua, kuin Rooman hajoamisessa. Vaikka EU on todella nuori.

Näyttökuva 2025-08-15 kello 17.05.31.png
 
Suomessa on jaettu vuosikymmeniä veikkaushäviörahoja sinne ja tänne. Nyt niitä aiotaan leikata. Oikea suunta.
Marinin hallituksen aikana kepulainen valtiovarainministeri Annika Saarikko lupasi, että kaikki vähentyneet Veikkaus-rahat korvataan kaikki verovaroista. Näin he tekivät vaikka olisi ollut hyvä tilaisuus käyttää järkeä ja poistaa turhat tuet.

Tässä on hyvä esimerkki miten Suomessa saa rahaa vaikka mihin, jos vaan kehtaa pyytää ja perustelee asiansa olevan yleishyödyllinen:
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Mummodiskolle yli puoli miljoonaa euroa. Eikö millään ole enää mitään väliä?
 
Viimeksi muokattu:

Raha on menettänyt merkityksensä koska luvut ovat vain numeroita. Sama vastuuttomuus on vallalla sekä yksilöiden että valtion taloudenpidossa: miljoona sinne tai tänne kunhan kaikille saadaan kaikkea ja kenenkään ei tarvi luopua mistään. Kotiin liisataan kiiltävät autot, ruohonleikkurit ja trendikkäät kalusteet ja kodinkoneet koska naapurillakin ne kiiltää. Käytetty tavara joutaa roskiin ja halpa on huonoa, kaikki uskottavat hankinnat maksaa pirun paljon vaikka hankittaisiin pelkkiä harjanvarsia jumppakepeiksi.

Jos tulot ei riitä menoihin niin vika on yrittäjässä joka ei maksa riittävästi tai valtiossa jonka tuet on liian pienet. Menoista ja omista mukavuuksista ei koskaan pidä olla valmis luopumaan.
 
Näin se menee varakkaassa maassa missä ihmiset opetetaan pienestä pitäen jotta jos ei pärjää, valtio maksaa. Pakollinen lopputulema on että varakkaasta tulee köyhä, koska ihmisten tarpeet ovat aina loputtomat. Ei ole sellaista asiaa johon ihmiset eivät keksi vaatia rahaa, jos aina annetaan.

Melkoinen osa suomalaisista elää tänä päivänä mikämikä maassa ja luulee että hyvinvointivaltio on ylhäältä annettu ja joku rahoittaa sen aina. Lopputulos on Almat ja sosialismi, joihin ei vain ole varaa, kellään. Ironia taas löytyy siitä, että meillä olisi ollut varaa pitää ihan kohtuullinen hyvinvointivaltio, jossa kaikkien perustarpeet olisi voitu pitää yllä mutta sekin tulee nyt vaikeaksi.

Suomalaiset saa tästä härskin opetuksen seuraavan kymmenvuoden sisään. Niin ja joo, ihan turha vedota jonkun Italian tai ranskan velkaan tai jenkkien setelirahoitukseen, puhutaan ihan eri kokoluokista ja merkityksistä. Suomi on uhrattavissa.
 
Muut puhuivat jostain syystä muslimeista, ei muut ryhmät tuntuneet haittaavan. Annoit ekan luvun haitta-asteelle.

Tuo suosiminen ei ole niin yksinkertainen 1-1 tilanteessakaan. Pieni lapsi vs aikuinen kaveri voi olla hankala valinta esimerkiksi tulipalossa. Oma lapsi vs toisen lapsi, niin varmasti jokainen valitsee oman. Oma lapsi vs tuhansia ihmisiä on eri asia.

Varsinkin jos asetelma on tuo aiemmin mainittu turvapaikanhakijat vs oma lapsi, mistä tämä lähti. Jätätkö ottamatta 5000 turvapaikanhakijaa, koska joku heistä saattaisi vahingoittaa lastasi?
Kai Draco ja te muut samanmieliset ymmärrätte sen, että islam ei ole mikään pelkkä uskonto vaan yhteiskuntajärjestys? Ja ymmärrättekö sen, että kaikki kulttuurit ei ole samanarvoisia? Länsimainen kulttuuri on PAREMPI kuin paskastanien (Islam-maiden) kulttuuri. Islam on edelleen jotain n.1000v jäljessä länsimaita. Karkea arvio :). Varsinkin täällä Suomessa pitäisi mielestäni vaalia suomalaista ja länsimaista kulttuuria?
 
Näin se menee varakkaassa maassa missä ihmiset opetetaan pienestä pitäen jotta jos ei pärjää, valtio maksaa. Pakollinen lopputulema on että varakkaasta tulee köyhä, koska ihmisten tarpeet ovat aina loputtomat. Ei ole sellaista asiaa johon ihmiset eivät keksi vaatia rahaa, jos aina annetaan.

Melkoinen osa suomalaisista elää tänä päivänä mikämikä maassa ja luulee että hyvinvointivaltio on ylhäältä annettu ja joku rahoittaa sen aina. Lopputulos on Almat ja sosialismi, joihin ei vain ole varaa, kellään. Ironia taas löytyy siitä, että meillä olisi ollut varaa pitää ihan kohtuullinen hyvinvointivaltio, jossa kaikkien perustarpeet olisi voitu pitää yllä mutta sekin tulee nyt vaikeaksi.
On niin kovaa julistusta suomalaisia vastaan, että ihmettelen mistä moinen viha kumpuaa? Kyllä suomalaiset ovat edelleen työorjentuitua kansaa, joka tekee mielellään töitä toimeentulonsa eteen.
 
On niin kovaa julistusta suomalaisia vastaan, että ihmettelen mistä moinen viha kumpuaa? Kyllä suomalaiset ovat edelleen työorjentuitua kansaa, joka tekee mielellään töitä toimeentulonsa eteen.
Toki valtaosan osalta asiat näin vielä on, mutta meillä on yhä kasvava ja huolestuttava joukko yhteiskunnan rattailta pudonneita. Erityisesti nuorten miesten joukossa tulevaisuuden näkymät nähdään synkkinä, siitä kertovat mielenterveys- ja päihdeongelmat, kouluttamattomuus/koulutustaso, syrjäytyminen, yksinäisyys, itsemurhat jne. Oli sitten kyseessä mies tai nainen, jos tulevaisuuden näkymät tai usko tulevaisuuteen on heikko, niin on vain helpompi heittäytyä junasta pois. (kaikista ei tule lääkäreitä tai insinöörejä, ns. heikkolahjaisille on yhä vähemmän kysyntää yhteiskunnassa ja kilpailu kovempaa.)
 
Kai Draco ja te muut samanmieliset ymmärrätte sen, että islam ei ole mikään pelkkä uskonto vaan yhteiskuntajärjestys? Ja ymmärrättekö sen, että kaikki kulttuurit ei ole samanarvoisia? Länsimainen kulttuuri on PAREMPI kuin paskastanien (Islam-maiden) kulttuuri. Islam on edelleen jotain n.1000v jäljessä länsimaita. Karkea arvio :). Varsinkin täällä Suomessa pitäisi mielestäni vaalia suomalaista ja länsimaista kulttuuria?
Lähtökohtaisesti kaikki valtauskonnot, mutta erityisesti seemiläiset juutalaisuus, kristinusko ja islam, tuppaavat olemaan myös yhteiskuntajärjestyksiä. Ne ovat ihmisen kehitelmiä, vallan, hallinnan ja kontrollin järjestelmiä.

Vaikkapa kristinuskon ja maallisen lain suhde on pohjimmiltaan hyvin yksinkertaisesti sellainen, että lainvalvonta on työlästä ja kallista, mutta kun ihmiset saa uskomaan kuoleman jälkeiseen rangaistukseen tai palkintoon, he valvovat toisiaan sekä itse itseään.

Ei se sen kummoisempi se ole se logiikka sen islamin kohdalla.
 
Minkä takia suurin osa islam-valtioista on ns. paskavaltioita? Heillä on kyllä ollut aikaa rakentaa omaa kulttuuriaan paremmaksi yms. Miksi islam-paskakulttuurista tulevat ovat myös kovia raiskaajia?
 
Tämä yksinkertaistus nyt on älyllisesti epärehellistä. Minä en usko yhteenkään satuolentoon tai kuulu mihinkään uskontokuntaan, mutta kyllä uskontojen välillä on huomattavia eroja. Jos meillä pappi vihkii homoparin, niin ollaan valovuosia edellä muita uskontoja. Eikä meidän lait ota ohjenuoria käytännön tasolla uskonnosta kenenkään arkielämässä.
 
Viimeksi muokattu:
Kristinusko, juutalaisuus, hindulaisuus, buddhalaisuus, taolaisuus. Siinä esimerkkejä rauhanomaisista uskonnoista. Nuo ovat hyviä. Jokainen uskoo mihin tahtoo. Itse en kuulu kirkkoon, mutta kunnioitan kirkkoa silti.
 
Johan ne ryssätkin sanoi, että "tsuhna on siisti, mutta vähän tyhmä" suomalaiset on aina olleet helvetin hyväuskoisia hölmöjä. Toi oli vissiin jostain 1800-luvulta, mutta suomalaiset on edelleen täysiä idiootteja. Toivottavasti päästään kohta IMF:n holhoukseen. Parempi sekin olisi, kuin demarit pääministeripuolueena.
 
Kristinusko, juutalaisuus, hindulaisuus, buddhalaisuus, taolaisuus. Siinä esimerkkejä rauhanomaisista uskonnoista. Nuo ovat hyviä. Jokainen uskoo mihin tahtoo. Itse en kuulu kirkkoon, mutta kunnioitan kirkkoa silti.
No minua ei niinkään kiinnosta eri uskonnot, minusta kaikista satukirjoihin perustuvista uskonnoista, mihin kaikki uskonnot pohjimmiltaan perustuvat, pitää ja pitää saada tehdä pilkkaa. Siinä missä South Park sensuroi Islamin uskontoa, niin Kristinusko menee läpi sormien, elävä tuplastandardi, koska ei haluta pahoittaa jotain helvetin kivikautista satutarinaa ja "ihmisryhmää".

Millä konstilla se kristinusko ja muut hömppäyleisö, skientologian tavoin ollaan saatu maalistettua (=muuttamaan tapojaan), kuin nostamalla tapetille? Jan11 ja kumppaneilta ei saa koskaan vastauksia, koska he sisimmässään tietävät vastauksen itse.
 
Viimeksi muokattu:
Kai Draco ja te muut samanmieliset ymmärrätte sen, että islam ei ole mikään pelkkä uskonto vaan yhteiskuntajärjestys? Ja ymmärrättekö sen, että kaikki kulttuurit ei ole samanarvoisia? Länsimainen kulttuuri on PAREMPI kuin paskastanien (Islam-maiden) kulttuuri. Islam on edelleen jotain n.1000v jäljessä länsimaita. Karkea arvio :). Varsinkin täällä Suomessa pitäisi mielestäni vaalia suomalaista ja länsimaista kulttuuria?
Pohjoismainen kulttuuri ja hyvinvointivaltiomalli ovat maailman parhaat. Siksi sen ei saa antaa rapautua kuten nykyhallitus yrittää.
 
Näin se menee varakkaassa maassa missä ihmiset opetetaan pienestä pitäen jotta jos ei pärjää, valtio maksaa. Pakollinen lopputulema on että varakkaasta tulee köyhä, koska ihmisten tarpeet ovat aina loputtomat. Ei ole sellaista asiaa johon ihmiset eivät keksi vaatia rahaa, jos aina annetaan.

Melkoinen osa suomalaisista elää tänä päivänä mikämikä maassa ja luulee että hyvinvointivaltio on ylhäältä annettu ja joku rahoittaa sen aina. Lopputulos on Almat ja sosialismi, joihin ei vain ole varaa, kellään. Ironia taas löytyy siitä, että meillä olisi ollut varaa pitää ihan kohtuullinen hyvinvointivaltio, jossa kaikkien perustarpeet olisi voitu pitää yllä mutta sekin tulee nyt vaikeaksi.

Suomalaiset saa tästä härskin opetuksen seuraavan kymmenvuoden sisään. Niin ja joo, ihan turha vedota jonkun Italian tai ranskan velkaan tai jenkkien setelirahoitukseen, puhutaan ihan eri kokoluokista ja merkityksistä. Suomi on uhrattavissa.
Näin se on. Aina sanotaan että Suomen hyvinvointi on rakennettu sosiaalidemokratialla ja se pitää osin paikkansa. Sotien jälkeisinä vuosikymmeninä sosialismi toimi terveen järjen rajoissa osana valtionpolitiikkaa ja Suomessa alettiin avustaa niitä jotka todellista avustusta tarvitsevat (sotainvalidit, työkyvyttömät, työttömät ja vielä myöhemmin vammaiset).

Toki sille hyvinvointivaltiotasolle päästiin vasta sitten kun NL oli romahtanut, lainamarkkinat vapautettu ja ihmisten todellinen vaurastuminen pääsi alkamaan.

Sittemmin keksittiin yhtä sun toista veruketta jakaa yhteisestä kakusta laiskoille, tyhmille ja saamattomille. Liian suuri osa ihmisistä nauttii sitä samaa kakkua tuottamatta siihen yhtään mitään.

Suomi ajoi itsensä luomaansa poispääsemättömään loukkuun mm. asumistukijärjestelmän kanssa. Monelle 1970-luvun suomalaiselle aikuiselle riitti vuokramakuuhuone, polkupyörä ja työpaikka. Nykyään "natsihallitus ajaa yhteiskuntaa alas" jos jokaisella opiskelijalla ei ole varaa omaan yksiöön ilman lainarahaa ja työtuloja tai jos työttömyystuesta ei jää yhtä paljon rahaa käteen kuin kokopäivätyöstä jäähallin vahtimestarina.
 
Pohjoismainen kulttuuri ja hyvinvointivaltiomalli ovat maailman parhaat. Siksi sen ei saa antaa rapautua kuten nykyhallitus yrittää.
Aha, rapautui jo aiempien hallituksien aikana, myöhästyttiin jo junasta. Oliko muuta? "waa waa kaiken rikkoo nykyinen hallitus waa waa"
 
Pohjoismainen kulttuuri ja hyvinvointivaltiomalli ovat maailman parhaat. Siksi sen ei saa antaa rapautua kuten nykyhallitus yrittää.
Olen samaa mieltä, että meillä on maailman mittapuulla hemmetin hyvä hyvinvointivaltio jossa on esimerkillinen tasa-arvo, sananvapaus ja vapaa media.

Mitä nykyinen hallitus on tehnyt ajaakseen tietoisesti tätä yhteiskuntaa rapautumisen tielle? Listaa ne toimet ranskalaisin viivoin kiitos.
 
Viimeksi muokattu:
Onko sulla? Varmaan kaikilla on. En minä lähde sinun loputtomien kysymyksien suohon mukaan, jos talousajattelu on tasolla 3 luokka.
Luepas kysymys uudestaan. Vai etkö osaa äidinkieltä?

Ei tietenkään vastata mihinkään, itketään vaan jos joku kritisoi hallitusta. Mitä vähemmän tietää, sitä enemmän luulee tietävänsä sinuun. Yläasteen jälkeen on paljon opittavaa BTW.
 
Pohjoismainen kulttuuri ja hyvinvointivaltiomalli ovat maailman parhaat. Siksi sen ei saa antaa rapautua kuten nykyhallitus yrittää.
Nykyinen hallitus pikemminkin yrittää pelastaa meitä joutumasta EU:n tai IMF:n tarkkailuun. Se tulee olemaan kylmää kyytiä, kun joudumme lakkauttamaan monia hyvinvointivaltiomme peruspalveluita pakon edessä. Leikkaukset olisivat tuolloin 10-kertaisia. Hankala tehtävä kääntää taloutta, kun 2000-luvun alusta lähtien tähän päivään pidetty Nokian kulta-ajan huuma ja eletty utopisessa velkakierteessä ilman talouskasvua tai kannustamista vaurastua. Sipilän hallitus kaikesta kritiikistä huolimatta onnistui varsin hyvin talouspolitiikassa ja homma alkoi aivan loppumetreillä rokkaamaan, mutta ongelmana politiikan lyhyt sykli. Kipeiden, mutta tarpeellisten talouspäätösten tekeminen kun ei sosiaaliturvariippuvaiseen kansaan uppoa. Sitten tulee vasemmistovoittoinen hallitus, mikä taas elää pilvilinnoissa velaksi, jolloin taas kansa äänestää oikeistolaisempaa politiikkaa realismin iskiessä päin näköä, kunnes sitten muistetaankin, että ne päätökset voivat lisätä yksilönvastuuta ja vähentää valtioriippuvuutta. Eli todennäköisesti taas näemme vasemmistopolitiikkaa seuraavalla hallituskaudella ja näitä taloustoimia, joita hallitus nyt yrittää epätoivoisesti tehdä, ei jatketa ensi hallituksessa. Oma ennuste on, että 2030-luvun alussa IMF asettaa "talouspakotteita" Suomelle, valtion luottoluokitus laskee ja halpaa rahaa ei saada mistään. Oli sitten vasemman tai oikean laidan hallitus, niin leikkauksia ja sopeutusta tullaan siinä kohtaa tekemään rajusti. Vasemmisto tekee sen suurien veronkorotusten kanssa, jonka seurauksena yrittäjät ja pääomat siirtyvät pois Suomesta. Oikeisto leikkaa sosiaaliturvan minimiin ja pakottaa puolityökykyisetkin töihin.
 
Ei tietenkään vastata mihinkään, itketään vaan jos joku kritisoi hallitusta. Mitä vähemmän tietää, sitä enemmän luulee tietävänsä sinuun. Yläasteen jälkeen on paljon opittavaa BTW.
Hallitusta voi ja saa tietysti kritisoida, mutta siinä kritiikissä pitää ottaa myös huomioon nyanssit sekä suhdanteet. Ei edellinen hallitus aiheuttanut meille 177mrd€ velkaa, eikä nykyinen hallitus lakkauta hyvinvointivaltiota.
 
Pohjoismainen kulttuuri ja hyvinvointivaltiomalli ovat maailman parhaat. Siksi sen ei saa antaa rapautua kuten nykyhallitus yrittää.

Onko käynyt mielessäkään, että sitä rapauttaa nimenomaan teidän kaltaisenne, jotka haluavat islamin kasvavan pohjoismaissa?

Tosiasia, jota ei kukaan voi kiistää, on se, että kaikilla mittareilla Pohjoismaat olisivat parempi paikka mitä vähemmän muslimeita täällä on. Sama pätee jokaiseen maailman maahan.

Sittemmin keksittiin yhtä sun toista veruketta jakaa yhteisestä kakusta laiskoille, tyhmille ja saamattomille. Liian suuri osa ihmisistä nauttii sitä samaa kakkua tuottamatta siihen yhtään mitään.

Ja lisäksi suvaitsevaisuussyndroomasta kärsivillä on vaikeuksia ymmärtää, että tällainen hyvinvointivaltiomalli ei toimi, mikäli omien lisäksi tänne päästetään vapaasti ketä hyvänsä ulkopuolisia jakamaan samaa kakkua. Tuo on jotenkin käsittämätöntä, kun ei siihen edes vaadita paljoa järkeä ymmärtääkseen tuon.
 
Viimeksi muokattu:
Hallitusta voi ja saa tietysti kritisoida, mutta siinä kritiikissä pitää ottaa myös huomioon nyanssit sekä suhdanteet. Ei edellinen hallitus aiheuttanut meille 177mrd€ velkaa, eikä nykyinen hallitus lakkauta hyvinvointivaltiota.
Rapauttamisen ja lakkauttamisen välillä on vissi ero. Olemme ilmeisesti samaa mieltä, että edelliset hallitukset ovat rapauttaneet hyvinvointivaltiota. Minun mielestäni myös nylyinen, sinun mielestäsi ilmeisesti ei. Eikö nykyhallitus todellakaan ole rapauttanut (heikentänyt) hyvinvointivaltiota?
 
Kun valtio on korivaan myöten velkaantunut ja kierre ei näytä vain helpottavan, niin on päivän selvää että korjausliikkeitä pitää yrittää tehdä. Vaakakupissa on kärjistetysti vaihtoehdot:
  1. Vasemmiston tapa: ei leikata ja verotetaan enemmän hyvätuloisia, yrityksiä ja pääomia.
  2. Oikeistolainen tapa: leikataan sosiaaliturvaa enemmän ja verotetaan vähemmän hyvätuloisia, yrityksiä ja pääomia.
Ensimmäisen kohdan ongelma on siinä, että nämä hyvätuloiset, yritykset ja pääomat tuovat tähän maahan ne veroeurot, työpaikat ja hyvinvoinnin. Liiallinen verotus ja kannustimien poistaminen tukahduttaa tämän kaiken.

Toisen kohdan ongelma on siinä, että iso osa suomalaisista on sosiaaliturvasta riippuvaisia ja kannustinloukkujen vankeja. On totuttu siihen, että valtio pitää huolen kaikista ja vastuuta ei tarvitse itse kantaa. Lisäksi maailman pienimmät tuloerotkin voisivat kasvaa, mikä nähdään negatiivisena asiana vaikka nykyongelmat johtuvat pitkälti liian tasaisesta tulonjaosta. Edes työpaikoissa ei ole palkkakilpailua, kun kaikille pitää maksaa saman verran. Suomalainen on valmis menettämään 50 euroa siitä hyvästä, ettei naapuri saa 100 euroa.

Nykyinen oikeistohallitus ei tähtää hyvinvointivaltion rapauttamiseen, vaan siihen että ihmiset ottavat sen pään pois perseestä ja itseään niskasta kiinni. Koulutus on jatkossakin ilmaista, sairaanhoito on jatkossakin ilmaista ja heikoimmista pidetään jatkossakin huolta.

Vaikka Suomessa ei ole niitä ideologisesti työttömiä määrällisesti paljoa, niin maa on täynnä niitä työttömiä, jotka etsivät vain oman alan töitä. Paikallisessa sanomalehdessä oli kesällä juttua yhdestä tuttavastani, joka valitteli työttömyyttään. Kaksi vuotta etsinyt töitä eikä ole löytynyt ja jutussa syytettiin tietenkin oikeistohallitusta, yrittäjiä ja rikkaita. Jäi vain mainitsematta, että korkeakoulutettuna hän ei ole suostunut ottamaan mitään "duunaritöitä" vastaan ja ennen työttömyyttä oman alan hommat olivat sellaisia, että ei raaskinut noudattaa esimerkiksi työaikoja, kun aamuherätykset eivät olleet mieleen tai luvattomia poissaoloja esimerkiksi kesäfestareiden takia.
 
On niin kovaa julistusta suomalaisia vastaan, että ihmettelen mistä moinen viha kumpuaa? Kyllä suomalaiset ovat edelleen työorjentuitua kansaa, joka tekee mielellään töitä toimeentulonsa eteen.
Suomalaiset kyllä mutta esim somalit ei. Tämä on yksi esimerkiksi, miksi näitä ei pitäisi Suomeen rahdata.

Rapauttamisen ja lakkauttamisen välillä on vissi ero.
Rapauttamista on tapahtunut sitten 2000-luvun lopun. (finanssikriisi&nokia etc)

Tämä nyt oli pieni täky, koska odotin yllä jotain perusteellisia vastauksia sekä perusteluita näille rapauttamisille? (nyanssit, suhdanteet sekä historian huomioiden) Oikeisto leikkaa sekä virittää ja vasemmisto jättävävät ne voimaan, rinse and repeat. "Vappusatasilla" saa taas sumutettua eläkeläisiä uurnille, mutta mitään purkuja ei ole tulossa oikeistohallituksen päätöksille.

Haluan toki nähdä tässä taloustilanteessa sen, että demarijohdolla alkavat purkamaan näitä leikkauksia Sipilän ajoilta jäi vähän hommat piippuun ja taloustilanne on nyt huomattavasti pahempi.

SDP:n vaihtoehtobudjetti oli hupihupia ja nyt eivät kerro talouslinjaansa ennen vaaleja, pari vappusatasta kun heittää ilmoille ja ei kerro kenellekään, että ei olla purkamassa mitään, win win.

Olemme ilmeisesti samaa mieltä, että edelliset hallitukset ovat rapauttaneet hyvinvointivaltiota.
Näin on jatkunut about 20 vuotta.

Minun mielestäni myös nylyinen, sinun mielestäsi ilmeisesti ei. Eikö nykyhallitus todellakaan ole rapauttanut (heikentänyt) hyvinvointivaltiota?
On tehnyt ja ihan syystä, koska ei ole rahaa.
 
Viimeksi muokattu:
Minkä takia suurin osa islam-valtioista on ns. paskavaltioita? Heillä on kyllä ollut aikaa rakentaa omaa kulttuuriaan paremmaksi yms. Miksi islam-paskakulttuurista tulevat ovat myös kovia raiskaajia?

Minkä takia suuri osa kristinuskoisista valtioista on ns. paskavaltioita? Hitto, yksi pahimmista paskavaltioista on meidän itänaapuri, joka on suht syvästi kristillinen valtio ja siellä vielä kristittyjen ylin johto suht avoimesti ja kovaäänisisesti tukee tuon paskavaltion harrastamaa sotimista, väkivaltaa ja sortoa.
Puhumattakaan jos katsotaan historiaa, niin mitä tulee sodan, tuhon ja kärsimyksen aiheuttamiseen, niin kristityt maat voivat sanoa islam-valtioille sen klassisen ”Those are rookie numbers”-heiton.

Enemmänkin kyse on siitä, että valtaosa kaikista maista ovat tavalla tai toisella ”paskavaltioita”. Oli ne sitten kristittyjä, muslimeja tai mitä ikinä.
Ns. ”länsimainen” sivistysvaltio on lopulta erittäin harvinainen käsite, etenkin sellainen, joka pysyy vakaasti sellaisena sivistysvaltiona.
 
Minkä takia suuri osa kristinuskoisista valtioista on ns. paskavaltioita? Hitto, yksi pahimmista paskavaltioista on meidän itänaapuri, joka on suht syvästi kristillinen valtio ja siellä vielä kristittyjen ylin johto suht avoimesti ja kovaäänisisesti tukee tuon paskavaltion harrastamaa sotimista, väkivaltaa ja sortoa.
Puhumattakaan jos katsotaan historiaa, niin mitä tulee sodan, tuhon ja kärsimyksen aiheuttamiseen, niin kristityt maat voivat sanoa islam-valtioille sen klassisen ”Those are rookie numbers”-heiton.
Mikä nämä suurin osa ovat ja mitkä valtiot? Venäjällä on noin 140 miljoonaa ihmistä (sekalainen kansa) ja ns. kristittyjä on kai jotain päälle 2 miljardia maapallolla. Toisaalta jos taas suhteutetaan, koska kokoomuslaisena kertomuksesi mukaan olet ja tykkäät työvoimasta, niin heidän työttömyysaste on huomattavasti pienempi kuin lähi-idästä tai afrikasta tulleilla.
 
On tehnyt ja ihan syystä, koska ei ole rahaa.
Eli olin oikeassa, nykyhallitus on rapauttanut hyvinvointivaltiota. Iski vain defenssit päälle.

Eikä taloudenpitokaan ole onnistunut. Lisätty tuloloukkuja, otettu roimasti lisää velkaa ja leikkauksetkin jääneet ohuiksi. Sotesta kyllä leikattu, mutta ideologia estää kunnon leikkaukset. Tuskin tarvitsee laittaa taas liberaalipuolueen linkkiä. Oikeisto on yhtä huono kuin vasemmisto taloudenpidossa.
 
Eli olin oikeassa, nykyhallitus on rapauttanut hyvinvointivaltiota. Iski vain defenssit päälle.
Kuten edelliset, ei tämä mitään rakettitiedettä ole. Mutta jos sinä haluaisit oikeasti keskustella asioista/yksityiskohdista sensaatiomaisten ulostulojen sijaan, voitaisiin keskustella itse asiasta.
 
Kuten edelliset, ei tämä mitään rakettitiedettä ole. Mutta jos sinä haluaisit oikeasti keskustella asioista/yksityiskohdista sensaatiomaisten ulostulojen sijaan, voitaisiin keskustella itse asiasta.
Kyse on mitä priorisoidaan. Onko sinusta suomalainen hyvinvointivaltio säilyttämisen arvoinen? Ei se ole sen kummemmasta kyse. Turha yrittää alkaa puhumaan lillukanvarsista.
 
Kyse on mitä priorisoidaan. Onko sinusta suomalainen hyvinvointivaltio säilyttämisen arvoinen? Ei se ole sen kummemmasta kyse. Turha yrittää alkaa puhumaan lillukanvarsista.
Retorinen kysymys, tässä vastapalloon saako luottotiedoton pankista lainaa? Hyödytöntä. (nyanssit)
 
Retorinen kysymys: onko hallitus ollut niin huono että Suomi on luottotiedoton?
Voidaan me ihan itse asiaankin palata, sopeutustoimia ja leikkauksia ei tehdä kenenkään kiusaksi, vaan pakon edestä. Niitä joutuu tekemään seuraava hallitus, koska (kritiikki) en usko, että tämä hallitus (tai seuraava) saa laivan suunnan käännettyä. Jäävuori on jo ohi ja kylki on auki.
 
Viimeksi muokattu:
Voidaan me ihan itse asiaankin palata, sopeutustoimia ja leikkauksia ei tehdä kenenkään kiusaksi, vaan pakon edestä. Niitä joutuu tekemään seuraava hallitus, koska (kritiikki) en usko, että tämä hallitus saa laivan suunnan käännettyä. Jäävuori on jo ohi ja kylki on auki.
Tuolla olisi yhä paljon leikattavaa, mutta mennään ideologia edelle tehden taloudelle jopa hallaa. Suojaosan poisto oli yksi niistä

Samaa mieltä, että tämä hallitus jatkaa samaa reittiä lupauksistaan huolimatta. Eläkkeisiin ja yritystukiin olisi pakko koskea. Lapsilisä on jo pöydällä, sen voisi tehdä tuloriippuvaiseksi.

Suurin kritiikkini taloudenpidossa on, että hallitus on tehnyt liian vähän. Hyvinvointivaltio voitaisiin yhä säilyttää, ei sitä tarvitse romuttaa. Olen jo aiemmin sanonut, että toimeentulotuki riittäisi kannustavaksi muutettuna ainoaksi tueksi. Hyvä terveydenhoito lisäksi tulee palauttaa. Puolustusmenot kasvavat, se on tosiasia.
 
Viimeksi muokattu:
Tuolla olisi uhä paljon leikattavaa, mutta mennään ideologia edelle tehden taloudelle jopa hallaa. Suojaosan poisto oli yksi niistä

Samaa mieltä, että tämä hallitus jatkaa samaa reittiä lupauksistasm huolimatta. Eläkkeisiin ja yritystukiin olisi pakko koskea. Lapsilisä on jo pöydällä, sen voisi tehdä tuloriippuvaiseksi.

Suurin kritiikkini taloudenpidossa on, että hallitus on tehnyt liian vähän. Hyvinvointivaltio voitaisiin yhä säilyttää, ei sitä tarvitse romuttaa. Olen jo aiemmin sanonut, että toimeentulotuki riittäisi kannustavaksi muutettuna ainoaksi tueksi. Hyvä terveydenhoito lisäksi tulee palauttaa. Puolustusmenot kasvavat, se on tosiasia.
No en minä vastusta mitään näistä asioista, mutta toisaalta ymmärrän, että tulevaisuudenkuvat eivät helpolta näytä. Se tarkoittaa kipeitä leikkauksia, erpäsuoilla yritystuilla säästetään noin muutama miljardia, mikäli suunta on sama, se ei riitä.
 
Hieman kyllä kiinnostaisi tietää, että miten se hyvinvointivaltio on nyt konkreettisesti rapautunut? Onko se hyvinvointivaltion rapautumista, että joku tukien varassa elävä joutuu vaikkapa miettimään halvemman vuokra-asunnon etsimistä?

Leikkauksia tukiin on kyllä tehty, mutta pääosin asiat rullaa kuten aiemminkin. Julkinen terveydenhuolto on kyllä ruuhkautunut, mutta siihen ei hirveästi taida tämän nykyisen hallituksen toimet vaikuttaa, vaan se on jo pitkään jatkuneen kehityksen tulosta.

Isompi ongelma on kaikki ne haitalliset kannustinloukut ja väliinputoamiset jota tämä nykyinen tukiviidakko aiheuttaa. Pitäisi siirtyä kohti jotain perustulomallia.

Ennen kuin joku sanoo, niin en kannata kaikkea mitä tämä nykyinen hallitus tekee, mutta en kyllä myöskään vastusta. En usko, että joku vasemmistohallitus olisi tehdyt kokonaiskuvassa yhtään parempia päätöksiä. Ensi vaaleissa äänestän varmaan Liberaalipuoluetta, koska vaikuttaa olevan ainoa joka on valmis tekemään isompiakin muutoksia tämän systeemin tervehdyttämiseksi.
 
Hieman kyllä kiinnostaisi tietää, että miten se hyvinvointivaltio on nyt konkreettisesti rapautunut? Onko se hyvinvointivaltion rapautumista, että joku tukien varassa elävä joutuu vaikkapa miettimään halvemman vuokra-asunnon etsimistä?
Kai tämä lasketaan niin, että jos valittaa jalkasärkyä, palvelua saa helvetin hitaasti, jos jalka on poikki homma toimii kohtuu hyvin. (erikoissairaanhoito)

Leikkauksia tukiin on kyllä tehty, mutta pääosin asiat rullaa kuten aiemminkin. Julkinen terveydenhuolto on kyllä ruuhkautunut, mutta siihen ei hirveästi taida tämän nykyisen hallituksen toimet vaikuttaa, vaan se on jo pitkään jatkuneen kehityksen tulosta.
Mielestäni asiaa paisutellaan iltapäivälehdissä, aina löydetään se taloutensa paskonut henkilö otsikoihin, kun 200000+ muuta ihmistä elää sillä mitä on. Ei se luksusta ole, päin vastoin, mutta tulee toimeen.

Isompi ongelma on kaikki ne haitalliset kannustinloukut ja väliinputoamiset jota tämä nykyinen tukiviidakko aiheuttaa. Pitäisi siirtyä kohti jotain perustulomallia.
Ja vuosikymmeniä kannustinloukussa olevia on turha juoksuttaa "palveluissa ja erikoissairaanhoidossa". Lasku taitaa olla suurempi kuin siitä saatu hyöty.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
301 362
Viestejä
5 128 597
Jäsenet
81 982
Uusin jäsen
Aleksi94

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom