Väitän ettei Marin ollut vaikuttamassa näihin asioihin millään tavalla.No miksi helvetissä sitten väki valittaa niin paljon siitä Marinin henkilökohtaisesta elämästä? Jos Marin olisi niin surkea pääministeri kuin väki täällä väittää (joka on poikkeuksellinen kanta jos katsotaan mitä mieltä Suomen kansa yleensä ottaen on), niin eiköstä sitten sitä kritiikkiä riittäisi sieltä Marinin toimista pääministerinä? Sen sijaan täällä huudellaan jotain naurettavuuksia siitä, että ei muka kykenisi hoitamaan toimiaan koska vähän bilettää jonain viikonloppuna.
Muutenkin tämä puhe "vastuunkantamisen ja vaikeiden päätösten" puutteesta on suorastaan koomista kun katsotaan mitä Marin on joutunut hoitamaan pääministerinä. Eli ensinnä Suomen rauhanajan suurin kriisi, i.e. koronapandemia, jossa hallitus joutui toimimaan ennen näkemättömällä tavalla. Jos joku väittää, että kaikki koronatoimet mitä Suomessa tehtiin, kuten Uudenmaan eristäminen, koulujen sulkeminen (ja sitten avaaminen kun suuri määrä väestöstä kurkku suorana huusi, että ei niitä vielä saa avata), kaikki liikkumisrajoitukset, ravintoloiden sulkemiset, jne. jne. eivät olleet vaikeita päätöksiä, niin mä haluaisin tietää, että mikä hitto sitten on vaikeita päätöksiä?
Ja sitten kun tuo koronakriisi alkoi hellittään, niin Marinin hallitus joutui kohtaamaan Suomen rauhanajan historian toiseksi suurimman kriisin. Eli Venäjän hyökkäyksen Ukrainaan. Jonka seurauksena Suomi on ottanut erittäin tiukan linjan Venäjän vastaisiin pakotteisiin. Siitä huolimatta, että Venäjä on ollut Suomen sijainnin kannalta erittäin tärkeä Suomen taloudelle. Hallitus myös alkoi ennennäkemättömällä tavalla antamaan sotilaallista tukea Ukrainalle. Ai niin juu, ja lähti ajamaan Suomen NATO-jäsenyyttä erittäin määrätietoisesti ja nopealla aikataululla.
Jos Marin ei ole tehnyt vaikeita päätöksiä niin helvetti, ei sitten ole kyllä kukaan muukaan suomalainen politiikko Risto Rytin jälkeen.
Tiukemmissa paikoissa Marin ilmoitti saaneensa ehkä tartunnan ja jatkoi biletystään kotona. =onnistuminen?
Koronatoimet tehtiin vasta kun löysät oli jo housussa (esim lentokenttien tiukempi seula jäi tekemättä köytännössä kokonaan) ja muutenkin toimet oli päinvastoin mitä asiantuntijat neuvoivat. =onnistuminen?
Nato jäsenyyden kannatus vasta kun kaikki muut sitä kannatti? =onnistuminen.
Jes hyvä pääministeri Marin!