Kissat, nuo universumin hallitsijat ja ihanat karvapallerot

Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 444
Nyt on edellisen viestin Sulo asustellut viikon meillä ja jo on oltu (positiivisesti) kuonokkain koiran kanssa, molemmilla ilmeisesti hyvä fiilis, kissakaan ei ole enää ekojen päivien jälkeen sähissyt koiralle lainkaan. Kaveruksia taitavat jo olla, jos kissa lähtee esim robotti-imuria karkuun yläkertaan, juoksee koira perässä - ei jahdaten, vaan vissiin tsekatakseen mikä sillä kaverilla on hätänä. Kissa kuitenkin nysvää todella vahvasti pelkästään ruokasalissa jos alakerrassa ei ole muuten häiriöitä - ei siis ole keittiössä, tuolla ruokasalissa ei ole tarjolla mitään ruokaa, sieltä löytyy vain ruokapöytä josta näkee ulos joten sen puolesta tietysti hyvä paikka, mutta mietin että onkohan tuo oman reviirin pienuus nyt kotona joku tulos tuosta, että kissa löytyi alunperin metsästä josta päätyi eläinsuojeluun jossa sillä oli myös pieni huone (josta tosin yritti kokoajan karata). Täällä chillailee kokoajan tuolla pöydällä, venyttelee ohikulkiessa ja kerjäilee rapsutuksia. Ei tule olohuoneeseen kerjäämään huomiota eikä ole sen enempää muutenkaan aktiivisempi ellei sitten ole ruoasta kyse. Ruoka maittaa, peseytyy normaalisti eikä näytä ulospäin stressaavalta, joten liekö sitten kuitenkin ihan normaalia kissan käytöstä tilanteen huomioonottaen?
 
Liittynyt
07.11.2018
Viestejä
958

Sen verran lyhyen aikaa on ollut, että voi olla vielä totutteluvaihe käynnissä. Meillä meni useampia viikkoja ennen kuin uusin asukas liikkui rohkeasti kaikissa huoneissa. Reilun puolen vuoden jälkeenkin sillä on muutama suosikkipaikka, joista se yleensä löytyy jos ei ole näkösällä. Ja onhan näillä luonne-erojakin. Ensimmäinen kissani otti talon haltuun kerralla, samoin se tutki välittömästi paikat, kun olimme jommassa kummassa mummolassa vieraisilla.
 
No näin ajattelin, ehkä se tuosta alkaa muotoutumaan.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 395
Nyt kun on kesä niin meillä toisella kissalla on lempipaikka parvekkeen sohvalla. Heti kun aamulla avaa parvekkeen oven niin menee partsin sohvalle pötköttämään ja on siellä kunnes tulee nälkä tai wc-hätä ja niiden jälkeen menee takaisin samaan paikkaan keskelle partsin sohvalle nukkumaan.

Toinen taas tykkää hakeutua wolt- tai foodora-paperikasseihin, heti kun sellaisen jättää johonkin lattialle niin oleskelee siellä käytännössä kaiken ajan poislukien ruokailun ja vessakäynnit.

Tai tietty molemmat änkeävät sänkyyn kun koittaa mennä nukkumaan ja herättävät kyllä päällä pomppimalla ja tassuttamalla jos aamupala ei ole ajallaan kupissa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 395
Heh.. Nyt molemmat roikaleet ovat parvekkeen tähystystolpan nokassa ja vaikka kuinka koittaa houkutella nitä sisälle niin molemmat vaan ilmoittavat "hv" ja tarraavat entistä tiukemmin tolpan nokkaan itsensä. :D Parvekelasien toisella puolella on lintuja niin ei voi poistua passipaikalta jos vaikka joku lintu tulisi lähemmäksi...

Ehkä meillä mennään parin tunnin päästä nukkumaan... tai sitten noi rontit pitää väkisin kiskoa tuolta tolpasta sisälle yöksi. Hassua kun toinen pelkää lintuja kun ne tulee lähelle mutta silti pitää vahdata niitä silmä kovana. Toinen taas melkein odottaa että lentäisivät suoraan suuhun...
 
DädiFinn

Слава Україно!
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 203

Kai ne saa houkuteltua sisälle ravistamalla naksupussia/rasiaa?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 395
Vähän riippuu tilantesta. Jos niillä on nälkä niin jo raksupussin sisältävän kaapin avaus saa molemmat singahtamaan paikalle mutta tuo parvekkeen tähystystolppa vaan on niille sellainen paikka että pitää ihan oikeasti olla nälkä tai totaalinen tylsistyminen että sieltä tullaan pois. Se on sellainen paikka että siellä kun näkee jänniä asioita niin ei malteta mitenkään lähteä pois vaikka "tavallinen" ruoka olisi kupissa. Saa aina raksuilla houkutella että malttavat tulla syömään. Meillä ei siis raksuja normaalisti pidetä tarjolla vaan ne ovat vähän niinkuin herkkua ja se kyllä toimiikin varsin hyvin. Jos tarvitsee saada kissat esim johonkin tiettyyn huoneeseen vaikka remontin ajaksi niin heittää pari raksua niin molemmat on yleensä noin nanosekunnissa siellä. Tosin, tuohon parveke"ongelmaan" tuo ei auta, jos he ovat päättäneet olla partsilla niin ne pysyvät.
 
Viimeksi muokattu:

neko

ᓚᘏᗢ
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 751
Liittynyt
07.11.2018
Viestejä
958
Tabletti voi olla hankala, mutta nestemäinen lääke on helppo antaa, jos vain sormet ovet riittävän pitkät: keskisormi ja peukalo takakautta kissan suuhun, toisella kädellä lääke ruiskulla sisään. Pitkät sormet auttavat asiaa.
 
DädiFinn

Слава Україно!
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 203
Tabletti voi olla hankala, mutta nestemäinen lääke on helppo antaa, jos vain sormet ovet riittävän pitkät: keskisormi ja peukalo takakautta kissan suuhun, toisella kädellä lääke ruiskulla sisään. Pitkät sormet auttavat asiaa.
Tulehuskipulääkettä nuo tykkää litkiä ruiskun päästä ihan itse. Ei tarvi pakottaa
 
TurbinoZ100000

Myyntihuuma
Tukijäsen
Liittynyt
28.07.2020
Viestejä
873
Melkein minkä tahansa lääkkeen saa menemään ruokaan sekoittamalla kun kissa on tarpeeksi perso herkuille. Jotkut tosin haistaa sen sieltä seasta eivätkä suostu edes kokeilemaan, mutta omille ollaan yleensä kaikki madotukset ja kipulääkitykset pistetty safkan seassa ja ongelmitta meni.

Väkisin jos tarttee niin antaa niin pillerit voi murskata nesteen sekaan ja laittaa ruiskulla.
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
3 828

Meillä aiemmat katit kummatkin osasivat kiertää ruoan sekaan piilotetut pillerit. Ahneempi pari kertaa sai sellaisen suuhunsa, sylki pois ja jatkoi syömistä.

Ruisku suun takareunasta yllätyshyökkäyksellä sisään on ollut toimiva tapa joka kerta.
 
neko

ᓚᘏᗢ
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 751
Tuttuja jutta varmaan kaikille, mutta varmuudeksi.
Muistakaa ruiskun kanssa olla tosi tarkkoina, ettei kissa vedä henkeen. Jouduin rakasta kissavainaata elämänsä loppuosan n. 5 vuotta lääkitsemään joka ainut päivä ruiskulla, onneksi vain kerran päivässä. Siinä oppi kyllä. Mutta on ihan pienestä kiinni, että kissa vetää henkeen, ja pahimmillaan saa keuhkokuumeen.

Tätä ei voi verrata muihin, mutta ajan kanssa tilanteesta tulee onneksi helpompi. Tapahtuma oli lopulta joka päiväinen rauhallinen juttu, kissa oppi, ettei turhaan kannata lähteä pakoon. Ikään kuin olisi ajatellut, että tämä on hoidettava, se siitä. Yleensä annostelin ruiskun, laitoin sen valmiiksi lähettyville, ja odottelin sohvalla, että kissa itse tulee luokse (tykkäsi usein tulla viereen ja/tai syliin). Ja kun on itse rauhallinen, niin ei periaatteessa tarvinnut pitää edes kiinni. Kissa vieressäni sohvalla oli ikään kuin kainalossa seisomassa, etutassut jalkani päällä. Annoin haistaa ruiskua, että varmasti tunnisti mistä on kyse. Sitten pikkuisen vasemmalla kädellä ohjasin päätä hieman, oikealla kädellä ruisku sivusta suuhun (kulmahampaiden takaa), ja vasen ei oikeastaan edes pitänyt kiinni. 1,5 ml annoin osissa, ja siinä auttoi kummasti hahmottamaan määrää oikeankokoinen ruisku. Kyllähän kisu hyppäsi lattialle lipomaan suuta yms. Mutta parin minuutin päästä kuitenkin oli taas vieressä tyytyväisenä pörisemässä.

Itse ruiskusta. Ajatelkaa, kuinka vähän kissa esim. vettä juodessaan nielaisee kerralla. Siksi mielellään (pientä) lääkemäärää vastaava ruisku. Tarkoitan, että jos lääkettä/nestettä annetaan vaikka 1,5 ml, niin mieluummin esim. 2 ml ruisku (tai korkeintaan 5 ml ruisku joka sekin on mielestäni liian suuri). Suuremmankin annoksen annoin pienellä ruiskulla. Saa paremman kuvan siitä määrästä. Suurella ruiskulla annostelee helpommin kerralla koko satsin, joka voi olla liikaa. Kissan on voitava itse nielaista kuten parhaaksi katsoo. Näin koen siis itse asian.

Tableteista. Moni kissa ei mene herkkuhalpaan, kuten suurin osa tietääkin. :lol: Kissoilla on tajuttoman hyvä hajuaisti. Tableteille on olemassa myös ne. tablettiruisku. Kätevä apuväline, kunhan on taas varovainen.
Tablettiruiskulla olen saanut sellaiset "Ja jumaliste en muuten ota tota lääkettä" -tabun annettua (kissa muuten esim. kiedottu pyyhkeeseen). Ikävä juttu, kissa tietää kyllä mitä on tulossa, kun alkaa valmistelemaan. Onneksi omalla kohdalla ei ollut kovin usein annettavasta lääkkeestä kyse. Itse sipaisin pieneen pillerin palaan aavistuksen voita. Ajattelin, että ei olisi niin kuiva kulmikas kikkare, kun tuollaisella antaa, jos menisi helpommin alas kurkusta. En osaa sanoa, oliko lopulta oleellista.

Tosi paljon on siitä kiinni, miten kissaa on käsitelty ihan pienestä pitäen. Jos kissa tottuu siihen, että ihminen ottaa kissan syliin vaikka vain halittavaksi ja pusuteltavaksi (kyllä, esim. päälaelle :love:) ja lepertelyjä kuuntelemaan (jota ei kehtaa vieraiden kuullen edes harkita ;)), kissa tottuu ihmisen käsittelyyn. Itsellä tämä tulee luontaisesti, ja kaikki kissani ovat aina tottunee käsittelyyn. Jokainen saa huomiota osakseen useamman kerran päivässä. Kissan uljaana käveleminen reviiriensä halki saattaakin keskeytyä meikäläisen yllätyssyliin milloin vain. Ei kuulunut kisun suunnitelmiin, vaan tykkäävät kuitenkin. Sen lisäksi, että tietenkin itsekin hakeutuvat syliin tai viereen rapsuteltavaksi.

Rotukissat ovat hyvältä kasvattajalta juuri siksi usein tuottaa niin helposti hoidettavia kissoja, kunhan kasvattaja on älynnyt totuttaa ihan pienestä pitäen siihen, että ihminen käsittelee kissaa. Tätä tajuavat tehdä erityisesti kissanäyttelyitä ajatellen kasvattavat kissalat, koska näyttelyssä on todellakin apua jos kissa luottaa ihmisiin. Mutta kaikkia kissoja voi pennusta lähtien opettaa. Ja kyllä aikuisetkin saa opetettua, vaikeampaa se on, yksilöstä riippuen tietenkin. Aito välittäminen kyllä menee perille. Kissaa ei pysty huijaamaan, mutta toisaalta, kissat tietävät kyllä kuka niistä aidosti välittää.

Miksi edellä näin pitkä höpötys käsittelystä? Mielestäni se on yksi parhaita varautumisia lääkkeiden antoa ajatellen! Ja ihan sivutuotteena. Saa helliä upeita kissoja, ja palkaksi tulee ansaittu luottamus. On kuin laittaisi rahaa säästöön huonojen aikojen varalle.

Olipa taas monologi. Minun mielipiteitä vain.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 900
Kyllä nuo kissatkin yllättävän sopeutuvaisia ovat. Erään tutun kissalle tuli vanhemmalla iällä diabetes ja kaksi kertaa päivässä piti insuliinia piikittää jotta kisu pysyi kunnossa. Parin ensimmäisen kerran jälkeen kisu yllättävän nopeasti oppi että siihen pistämiseen ei kuole vaikka se tuskin mukavalta tuntuikaan. Oli myös hienoa nähdä omistajan hoitavan kissaansa näin hienosti sillä kun kyseessä ei ollut mikään rotukissa olisi osa omistajista varmasti aika nopeasti vienyt kissansa toisenlaiselle piikille. Kissa kuitenkin eleli tällä keinolla vielä kolme vuotta melko tyytyväisen oloisesti ennenkuin syövän takia jouduttiin lopettamaan.
 
neko

ᓚᘏᗢ
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 751
Oli myös hienoa nähdä omistajan hoitavan kissaansa näin hienosti sillä kun kyseessä ei ollut mikään rotukissa olisi osa omistajista varmasti aika nopeasti vienyt kissansa toisenlaiselle piikille. Kissa kuitenkin eleli tällä keinolla vielä kolme vuotta melko tyytyväisen oloisesti ennenkuin syövän takia jouduttiin lopettamaan.
Juuri näin. Itse asiassa, minun rakkain kissa oli ihan "tavallinen" löytökissa, ihan niin kuin olisi tavallista kissaa. Vaan sitäkin arvokkkaampi hän oli minulle. Jotenkin kova alku sai antamaan rakkautta ja huolenpitoa entistä enemmän, jos mahdollista.

Jotta ei jäisi väärinkäsityksiä, niin omassa viestissä mainitsin tietyllä tavalla pienestä pitäen huomioon otetut rotukissan pennut vain siksi, että on ihan todistusta siitä, miten mahd. aikaiset hyvät ihmiskontaktit parantavat kissan ja ihmisen yhteiseloa. Valitettavasti näin onnellisessa asemassa on pieni määrä kissoista. Samanlaista hoivaa ja läheistä kanssakäymistä ansaitsisivat kaikki kissat, oikeastaan reppanat vielä enemmän. Onneksi ikään katsomatta, voi aina tehdä töitä paremman suhteen eteen. Kissa on viisas eläin ja huomaa välittämisen kyllä. Kissan luottamus kannattaa voittaa.
 
Liittynyt
17.07.2018
Viestejä
1 437
Meillä kun koetettiin antibioottia antaa kisalle erikoisherkkupalaan kätkettynä, niin se haisteli ja käveli pois ja toinen kissa sitten tuli ja söi sen. :cautious:
Paras oli varmaan se että se söi sen herkkupalan siitä pillerin ympäriltä, ja sylki pillerin lattialle.
Tuo siis sellaisesta pilleristä minkä pystyi jakamaan neljään pieneen osaan.

Ruiskua on koetettu, lopputuloksena veriset kädet meillä molemmilla ja ei lääkettä kissalle.

Koiralle kun tarvii lääkettä antaa, niin sen kun kätkee sen makkaraan tai mihin tahansa lihanpalaan ja problem solved.
 
Liittynyt
17.07.2018
Viestejä
1 437
Kai tämmöinen menee kissaketjussakin...
Pari vesikippoa on takapihalla joka kesä vedellä täytettynä, ei maksa mitään paitsi sen 1,50€ per kippo.
Oravat käy tuosa juomassa helteillä, ja siiliherra/rouva myöskin ilta-aikaan.
 
neko

ᓚᘏᗢ
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 751
Pari vesikippoa on takapihalla joka kesä vedellä täytettynä, ei maksa mitään paitsi sen 1,50€ per kippo.
Oravat käy tuosa juomassa helteillä, ja siiliherra/rouva myöskin ilta-aikaan.
Aivan mahtavaa. Kiitos ihan eläinten puolesta. :tup:
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 282
Tableteista. Moni kissa ei mene herkkuhalpaan, kuten suurin osa tietääkin. :lol: Kissoilla on tajuttoman hyvä hajuaisti. Tableteille on olemassa myös ne. tablettiruisku. Kätevä apuväline, kunhan on taas varovainen.
Tablettiruiskulla olen saanut sellaiset "Ja jumaliste en muuten ota tota lääkettä" -tabun annettua (kissa muuten esim. kiedottu pyyhkeeseen). Ikävä juttu, kissa tietää kyllä mitä on tulossa, kun alkaa valmistelemaan. Onneksi omalla kohdalla ei ollut kovin usein annettavasta lääkkeestä kyse. Itse sipaisin pieneen pillerin palaan aavistuksen voita. Ajattelin, että ei olisi niin kuiva kulmikas kikkare, kun tuollaisella antaa, jos menisi helpommin alas kurkusta. En osaa sanoa, oliko lopulta oleellista.
Meillä kun koetettiin antibioottia antaa kisalle erikoisherkkupalaan kätkettynä, niin se haisteli ja käveli pois ja toinen kissa sitten tuli ja söi sen. :cautious:
Paras oli varmaan se että se söi sen herkkupalan siitä pillerin ympäriltä, ja sylki pillerin lattialle.
Tuo siis sellaisesta pilleristä minkä pystyi jakamaan neljään pieneen osaan.
Meillä on kanssa pilleriruiskua kokeiltu, mutta sillä ei saatu mitään aikaiseksi. Niitäkin on kyllä erilaisia, niin saattoi vain kyseinen kappale olla huonosti suunniteltu/valmistettu. Kyse oli antibiootin antamisesta ja kissa osasi kyllä todella hyvin pyöritellä tabletin suustaan sen antamisen jälkeen, vaikka voiteli voilla. Ratkaisu löyty tuollasesta Royal Canin Pill Assistista, eli kyse on makupalasta joka on sisältä ontto ja sinne voi tabletin sulkea sisään. Tuon kun antoi kissalle niin se joka kerta suostui nielaisemaan sen eikä sylkenyt enään tabletteja pois. Ei kuitenkaan siis itse sitä syönyt vaan piti silti syöttää väkisin. Ihan vinkkinä jos muut tavat ei meinaa onnistua. :)

Surullisempiin aiheisiin...
Meidän 12v Aku kissa jouduttiin lopettamaan viime kuussa. Hänellä oli jo viime syksystä ilmennyt oksentelua ja ripulia, jota hoidettiin sitten eliminaatiodietillä kun epäiltiin joko allergiaa tai ibd:tä, eli suolistosairautta. Ruokavalion vaihtaminen auttoikin pitkän aikaa kunnes ongelmat taas palasi ja paheni. Siinä vaiheessa päätettiin ottaa koepalat sisäelimistä että voitaisiin varmistua onko kyse allergiasta vai ibd:stä.

Sitten selvisikin että Akulla oli suolistolynfooma, eli syöpä. Itse koepalojen ottaminenkin oli iso asia, kun periaatteessa koko vatsa avattiin ja Aku sai sen jälkeen olla haavapuvussa 10 vuorokautta. Haava parani todella hyvin, mutta kissa alkoi saamaan pahoinvointikohtauksia ja lopetti syömisen. Siihenkin saatiin toimiva lääke ja kisu näytti taas paranevan, mutta sitten tuli sellainen pahoinvointikohtaus johon ei enään lääkkeet auttaneet eikä kissa suostunut enään syömään tai juomaan.

Viimeisenä päivänä Aku oli koko päivän eläinlääkärissä tiputuksessa ja kun sekään ei auttanut niin päädyimme lopettamiseen. Jo syöpädiagnoosin saatua tiesi ettei kissalla olisi elinaikaa jäljellä kuin korkeintaan muutamia kuukausia. Eläinlääkärikin kerkesi suosittelemaan sytostaattihoitoja joiden avulla kissa olisi saanut elää vielä monta hyvää kuukautta. Silti tuo loppu tuli yllättävän nopeasti. Todellista kuolinsyytä ei tiedetä, mutta eläinlääkäri arveli, että vatsalaukussa/suolistossa voisi olla tulehdus leikkauksen takia, mitään ulkoisia merkkejä ei näkynyt. Itselle tuo lopetus oli kova pala, kun kissa oli aina ollut kiintynein minuun ja tuli joka yö viereen nukkumaan. :cry:
 
neko

ᓚᘏᗢ
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 751
Itselle tuo lopetus oli kova pala, kun kissa oli aina ollut kiintynein minuun ja tuli joka yö viereen nukkumaan. :cry:
Otan osa. Jokainen tapaus on omanlaisensa, mutta voin sanoa tuntevani osan siitä tyhjiöstä ja surusta, mitä rakas kissa jättää lähtiessään. Se on merkittävä. Onhan usein kyse kuitenkin ihan jokapäiväisestä elämään osallistuvasta perheenjäsenestä. Voimia sinne. Tällä hetkellä sanat ei juurikaan auta, mutta kuitenkin.
 
neko

ᓚᘏᗢ
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 751
Kissaihmisille katsottavaa pian Netflixissä, Kissaihmiset -dokumenttisarja.

En ole varma, viitsinkö katsoa, näyttää menevän osa taas sen verran överiksi, mutta jos kiinnostaa niin tuo Kissaihmiset (Cat People) -sarja on nyt katsottavissa Netflixissä keskiviikosta 7.7.21 alkaen.
 
neko

ᓚᘏᗢ
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 751
Anteeksi jälleen OT, mutta jos täällä sattuisi olemaan Pirkanmaalta* olevia eläinrakkaita ihmisiä, jotka voisivat tarvittaessa auttaa heikompia hädässä. Pienikin apu voi olla suuri.:thumbsup:

* Eläimet tarvitsevat apua nyt toki muuallakin, mutta em. jutussa kyse mainitusta alueesta.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
95
Meillä on kanssa pilleriruiskua kokeiltu, mutta sillä ei saatu mitään aikaiseksi. Niitäkin on kyllä erilaisia, niin saattoi vain kyseinen kappale olla huonosti suunniteltu/valmistettu. Kyse oli antibiootin antamisesta ja kissa osasi kyllä todella hyvin pyöritellä tabletin suustaan sen antamisen jälkeen, vaikka voiteli voilla. Ratkaisu löyty tuollasesta Royal Canin Pill Assistista, eli kyse on makupalasta joka on sisältä ontto ja sinne voi tabletin sulkea sisään. Tuon kun antoi kissalle niin se joka kerta suostui nielaisemaan sen eikä sylkenyt enään tabletteja pois. Ei kuitenkaan siis itse sitä syönyt vaan piti silti syöttää väkisin. Ihan vinkkinä jos muut tavat ei meinaa onnistua. :)

Surullisempiin aiheisiin...
Meidän 12v Aku kissa jouduttiin lopettamaan viime kuussa. Hänellä oli jo viime syksystä ilmennyt oksentelua ja ripulia, jota hoidettiin sitten eliminaatiodietillä kun epäiltiin joko allergiaa tai ibd:tä, eli suolistosairautta. Ruokavalion vaihtaminen auttoikin pitkän aikaa kunnes ongelmat taas palasi ja paheni. Siinä vaiheessa päätettiin ottaa koepalat sisäelimistä että voitaisiin varmistua onko kyse allergiasta vai ibd:stä.

Sitten selvisikin että Akulla oli suolistolynfooma, eli syöpä. Itse koepalojen ottaminenkin oli iso asia, kun periaatteessa koko vatsa avattiin ja Aku sai sen jälkeen olla haavapuvussa 10 vuorokautta. Haava parani todella hyvin, mutta kissa alkoi saamaan pahoinvointikohtauksia ja lopetti syömisen. Siihenkin saatiin toimiva lääke ja kisu näytti taas paranevan, mutta sitten tuli sellainen pahoinvointikohtaus johon ei enään lääkkeet auttaneet eikä kissa suostunut enään syömään tai juomaan.

Viimeisenä päivänä Aku oli koko päivän eläinlääkärissä tiputuksessa ja kun sekään ei auttanut niin päädyimme lopettamiseen. Jo syöpädiagnoosin saatua tiesi ettei kissalla olisi elinaikaa jäljellä kuin korkeintaan muutamia kuukausia. Eläinlääkärikin kerkesi suosittelemaan sytostaattihoitoja joiden avulla kissa olisi saanut elää vielä monta hyvää kuukautta. Silti tuo loppu tuli yllättävän nopeasti. Todellista kuolinsyytä ei tiedetä, mutta eläinlääkäri arveli, että vatsalaukussa/suolistossa voisi olla tulehdus leikkauksen takia, mitään ulkoisia merkkejä ei näkynyt. Itselle tuo lopetus oli kova pala, kun kissa oli aina ollut kiintynein minuun ja tuli joka yö viereen nukkumaan. :cry:
Otan osaa.

Meillä on käytetty tyhjiä gelatiinikapseleita hankalien/pahanmakuisten pillerien kanssa =>

Kapseli tulee tosi liukkaaksi kun vähän kastelee tai laittaa margariinia hitusen.
 
DarkkiFIN

Sosiaalisesti etääntynyt
Liittynyt
17.07.2017
Viestejä
1 602
Pitkään sitä tuli suuniteltua ja eilen sai vihdoin aikaseksi toteuttaa. Nyt pääsee kissan ketaleet partsille ihmettelemään maailman menoa. :) Pikkusen vajaa satanen tais mennä tarvikkeisiin, mutta kukapa ei vähän välillä tuhlais noihin karvapalloihin. :D
20210720_160302.jpg
20210720_153336.jpg
20210720_153323.jpg

Juniori ei tosin tästä mahdollisuudesta heti innostunut, vaan vasta iltamyöhällä meni ihmettelemään kun ikkunasta pääsi vapaasti omaan tahtiin partsille. :)
 
Liittynyt
07.04.2018
Viestejä
476
Eipä sillä, itse en ole koskaan tuota kautta kissaa (tai muuta eläintä) hankkinut joten en oikeasti tiedä miten tuo "sopimus" toimii ja lähtevätkö nuo oikeasti peräämään jotain 500€ sopimusrikkomusta jos menee muuttamaan ja esim. koira kuolee vanhuuteen eikä siitä kerro heille.
Nuo eläinten kaupassa käytetyt sanktiot, kasvattajan tapaamisoikeudet jne ovat aivan höpöhöpöä, eivät oikeasti päde lainkaan. Eläin on lain silmissä esine jonka omistajuus siirtyy ja myyjän oikeudet loppuvat siihen paikkaan.

Kertokaas muuten mitä rekattu maine coon nykyään maksaa? Lemmikkien hintoja kun jostain käsittämättömästä syystä piilotellaan eikä kasvattajilta saa vastausta, hyvä jos maksuvaiheessa kuiskaavat hinnan sen jälkeen kun ovat pitäneet saarnansa siitä kuinka sillä myyntihinnalla ei ole mitään väliä koska hoitokuluthan ne vasta maksaa ja voivotelleet kasvatustoiminnan kuluja.

Rotukoirista ollaan maksettu tonnin luokkaa mutta kissoista ei mitään hajua kun nykyiset ja entiset ovat maatiaisia. Perhe tuossa havittelee maine coonia seuraavaksi...
 
Hatusta veikaten tonnin molemmin puolin
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
138
Kertokaas muuten mitä rekattu maine coon nykyään maksaa? Lemmikkien hintoja kun jostain käsittämättömästä syystä
Norskit maksaa about 1200, riippuen tietty kasvattajasta ja taustasta. Veikkaan että Coonit on samaa luokkaa, ehkä muutaman satasen enemmän.

Tuli tehtyä meidän norskeille kissatarha, tai valmistahan tarhasta ei tule koskaan. Aina on jotain kiipeilytelinettä tai jatkopalaa suunnitelmissa.
IMG_20210720_202632.jpg
 
neko

ᓚᘏᗢ
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 751
Hinta riippuu ihan siitä ostaako esim. näyttelytason pennun joltain huippukasvattajalta. Kasvattajan voi olla vaikea sanoa tarkasti ennen pentujen olemassa oloa minkä hintaisia pennut ovat, koska riippuu tietenkin pennun tasosta.

On kasvattajia jotka myyvät "ei näyttelytasoisia" pentuja, ja nämä ovat usein kokonaan rekisteröimättömiä.

Btw. Jos epäilee onko oma rotukissa rekisteröity, niin tältä sivustolta löytyy kaikki virallisesti rekisteröidyt kissat. Tutulle tuli yllätyksenä, ettei hänen kissansa olleetkaan virallisesti rotunsa edustajia, selvisi em. sivustolta. Asialla ei ole muuten niin väliä, itse kissa on tärkein eikä on pöyhkeät tulokset, mutta jos haaveilee vaikka näyttelyssä käymisessä rotunsa luokassa, tai pentujen (virallisten) tekemisestä, kissan tulee olla rekisteröity ja esim. sukupuu tiedossa (selviää myös em. sivustolta). Rotukissalla on myös aina rekisterikirja, ja rekisteröinnin voi tehdä ainoastaan Kissaliittoon rekisteröidyt kasvattajat (ajallaan tehtynä, rotukissan pennun luovutuksen jälkeinen rekisteröinti ei ole mahdollista).

Huom! Mikrosirurekisteriin voi rekisteröidä myös rekisteröimättömän kissan, on vain hyvä jos näin tekee.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
06.12.2020
Viestejä
238
Tervehdys!

Onkos teillä eli kissoillanne käytössä GPS-paikantimia? Kertokaahan vähän kokemuksia. Markkinoiltahan löytyy 1-2 valmista vaihtoehtoa mutta vaikutti kokonaisuudessaan melko kalliilta kuukausimaksuineen.

Kissahan oli tässä ihan jopa vuorokauden kateissa ja löytyi ulkoa, mutta melko flegmaattisena ja väsyneenä. Ei ulkoisia vaurioita, mutta hieman mietityttää mikä kaverilta on noin kovasti mehut vienyt.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 395
Norskit maksaa about 1200, riippuen tietty kasvattajasta ja taustasta. Veikkaan että Coonit on samaa luokkaa, ehkä muutaman satasen enemmän.

Tuli tehtyä meidän norskeille kissatarha, tai valmistahan tarhasta ei tule koskaan. Aina on jotain kiipeilytelinettä tai jatkopalaa suunnitelmissa.
Ei hitto, ei pidä kyllä omakotitaloon muuttaa... Saattaisi tulla samanlainen projekti eteen. :D Nytkin jo kerrostalokämpässä on kaikenlaisia kiipeilyviritelmiä ja parvekekin vähän karvaturrien mukaan sisustettu niin varmaan lähtisi aika pahasti lapasesta omakotitalon takapihalla...
 
neko

ᓚᘏᗢ
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 751
Anteeksi taas pieni OT, mutta yleensä kissaihmiset ovat myös muutenkin eläinrakkaita, joten voi kenties tavoittaa jonkun auttajan huomion...
(tämä on eri uutinen kuin viimeksi postasin, se koski Pirkanmaata)
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 282
Hieno partsi @DarkkiFIN, hyvin on mun mielestä satanen käytetty kun kissat pääsee kyttäileen partsilta :) . Itsellä on parvekelasit ja nyt helteillä ei ole kissoja voinut parvekkeelle päästää kun lasit kiinni siellä on liian kuuma.

Ja @Chromatin kyllä on tyylikäs kissatarha. Kissoilla on kyllä hulppeat oleskelutilat :tup:
 
Meilläkin on parvekelasit ja jos niitä kokonaan pitäisi kiinni niin parveke olisi kuin sauna mutta meillä on lasit muutaman sentin irti toisistaan ja kiilattu siihen asentoon ettei kissat saa itse siirreltyä laseja niin parveke ei ole ihan tappavan kuuma. Tykkäävät varsinkin illalla myöhään ja aamuisin mennä sinne ihmettelemään maailman menoa. Päivän kuumimpaan aikaan parvekkeen lämpötila on ehkä pari-kolme astetta ulkoilmaa kuumempi.
 
DarkkiFIN

Sosiaalisesti etääntynyt
Liittynyt
17.07.2017
Viestejä
1 602
Hieno partsi @DarkkiFIN, hyvin on mun mielestä satanen käytetty kun kissat pääsee kyttäileen partsilta :) . Itsellä on parvekelasit ja nyt helteillä ei ole kissoja voinut parvekkeelle päästää kun lasit kiinni siellä on liian kuuma.

Ja @Chromatin kyllä on tyylikäs kissatarha. Kissoilla on kyllä hulppeat oleskelutilat :tup:
Tattis. Toi verkotus auttaa tosin vähän itteäkin kun saa yöks jätettyä oven auki että kämpässä vähän viilenee, niin ei ihan pelkästään kissoja varten tullut sijoitettua. :D Mutta nyt se on tehty, tosin vähän pitää vielä tehdä lisäyksiä. Parit tasot pitää rakenella tohon verkon viereen vielä, niin karvakorvat pääsee paremmin kattelemaan maailman menoa. Tossa pihalla kun on jonkin verran elikoita pyörimässä. Tänään aamulla karvakorvat näki ekan kerran citypupun, oli muuten ihmeissään. :D

Toi @Chromatin tarha on kyllä omassa luokassaan. :thumbsup:
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 282
Meilläkin on parvekelasit ja jos niitä kokonaan pitäisi kiinni niin parveke olisi kuin sauna mutta meillä on lasit muutaman sentin irti toisistaan ja kiilattu siihen asentoon ettei kissat saa itse siirreltyä laseja niin parveke ei ole ihan tappavan kuuma. Tykkäävät varsinkin illalla myöhään ja aamuisin mennä sinne ihmettelemään maailman menoa. Päivän kuumimpaan aikaan parvekkeen lämpötila on ehkä pari-kolme astetta ulkoilmaa kuumempi.
Tuo varmaan vaatii juuri oikean määrän laseja, meillä kun yhden avaa ja yrittää muut tasata niin silti raot on liian suuria.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 395
Tuo varmaan vaatii juuri oikean määrän laseja, meillä kun yhden avaa ja yrittää muut tasata niin silti raot on liian suuria.
Meillä on vasemman laidan lasi vain noin 5cm auki "tuuletusasennossa" eli siinä on sellainen lukitus että saa pysymään vain vähän raollaan ja loppuja laseja sitten on siirretty kiskoilla parin sentin väleillä ja väleihin olen tunkenut alakiskon uraan jämäkkää pakkausfoamia lasien väliin ja se pitää lasit sivusuunnassa paikallaan. Tietty jos ei ole laitimmaisessa lasissa mahdollisuutta lukita vain vähän raolleen auki niin tuo temppu ei ihan noin helposti onnistu. Just nyt ei kehtaa ottaa kuvaa tuosta järjestelystä kun helteiden aikana ei oikein jaksanut siivota ja parvekekin on ihan kaaoksessa...
 
Liittynyt
07.11.2016
Viestejä
2 311
Ollut kanssa suunnitelmissa laittaa verkko mutta osittain sen takia jäänyt tekemättä kun ei siinä auringon porotuksessa olisi muuta hyvää tullut kuin vitutus. Varsinkin kun se verkko pitää asentaa lasien ulkopuolelle.
Laseja pitänyt noin 50mm raolla, pikapuristimia käyttänyt stoppareina.
Kerran jäi se "tuuletus"-lasi huonosti eikä ollut lukossa siinä "pienirako'-kohdassa niin eikö se saamarin karvanaama lähtenyt livohkaan (pääsee kaidetta pitkin lähelle puun oksaa, toki voi olla että hyppäsi alas tuon 3m). Ihmettelin kun kissaa ei näy, kävin myös katsomassa partsilta alas, ei näy. Toisen kerran kun kävin katsomassa niin siellä se alhaalla mauku ja yritti kiivetä partsin pieltä ylös. Kissan kiinni saaminenkin oli 30min seikkailu (oli prkl leikkipäällä).

No, ei noissa raoissa muuta vikaa olle ollut mutta ilmeisesti varpusen poikanen eksyi niistä sisälle su-ma yönä noin 3 ja 4 välissä. Heräsin kun kissa piti semmoista jahtaamismeteliä ja luulin että se painelee pitkin kämppää pallon perässä. Aika yllätys kun jahtasikin lintua. Ei kerennyt mitään näkyvää vahinkoa saada aikaiseksi.

Toi on muutenkin ihan hulluna sulkiin (ja herneenpalkoihin).

Hyviä neuvoja miten tuota saisi opettua antaa leikkaamaan kynnet helposti (kun ei ole syli-syli kissa)? Tuppaa olemaan etutassujen kynnet semmoiset neulat että neulatkin tulee kateeksi. Ja kyllä raapii raapimapuita ja eteisen mattoja (ja muovista pyykkikoria).
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 282
Meillä on vasemman laidan lasi vain noin 5cm auki "tuuletusasennossa" eli siinä on sellainen lukitus että saa pysymään vain vähän raollaan ja loppuja laseja sitten on siirretty kiskoilla parin sentin väleillä ja väleihin olen tunkenut alakiskon uraan jämäkkää pakkausfoamia lasien väliin ja se pitää lasit sivusuunnassa paikallaan. Tietty jos ei ole laitimmaisessa lasissa mahdollisuutta lukita vain vähän raolleen auki niin tuo temppu ei ihan noin helposti onnistu. Just nyt ei kehtaa ottaa kuvaa tuosta järjestelystä kun helteiden aikana ei oikein jaksanut siivota ja parvekekin on ihan kaaoksessa...
Joo nyt tajusin mitä tarkoitit, eli yks lasi ei ole kokonaan pois vaan raollaan. Kyllä meilläkin sen tuuletusasentoon saa, eli voisi tuota kokeilla.
 
Liittynyt
08.03.2020
Viestejä
109
Meillä tehty lasin kokoinen "verkkoikkuna" parvekkeelle joka menee kiskojen sisään ja ei pääse liikkumaan / tippumaan pois paikaltaan.

Materiaalina käytettiin 13x50mm rimaa ja väliin ruuvattuna teräsverkkoa 6mm reikäkoolla.
Lopuksi mustaa spraymaalia 2 kertaa ja nyt toista kesää paikallaan ja hyvin on kestänyt.
IMG_20210721_193619.jpg

IMG_20210721_193720.jpg
 
Viimeksi muokattu:

finWeazel

Chief Karpfen
Liittynyt
15.12.2019
Viestejä
7 953
Jonkun entisen naapurin hylkäämä semivilliintynyt kissa yrittää kesyttää mua. Aluksi sähisi ja pakoili. Kiimassa kun se oli niin erehdyin sitä silittelemään. Nyt se tulee sisälle nukkumaan, jos jättää oven auki. Kai se on mukavampi sisällä nukkua kuin pihoilla peläten, että joku käy päälle. Ovi on illasta auki, kun kämppä on kuuma kuin sauna ja jostain pitää saada tuulettimella viileää ilmaa sisään.

1626907833175.png
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
138
Kertokaas muuten mitä rekattu maine coon nykyään maksaa?
Ai niin, unohtui mainita että joskus kasvattajilta saa leikkaamattomia urospentuja ilmaiseksi sijoitussopparilla. Eli sovitaan että kasvattaja teettää esim. 2-3 pentuetta uroksella ja sen jälkeen omistus siirtyy sijoituskotiin. Vaatii vaan erityistä omistautumista leikkaamattoman uroskissan pito. Kasvattaja usein vaatii että on jo ennestään reilusti kokemusta kissoista.
 
finWeazel

Chief Karpfen
Liittynyt
15.12.2019
Viestejä
7 953
Tahi jos ei, niin voisko löytölään toimittaa? Kesyltä selvästi vaikuttaa.
Noita on useampi tässä. Tuntuu olevan maan tapa, että kissa jää jälkeen, kun muutetaan pois. Pitää kysyä kompleksin omistajalta voisko kissoille tehdä jotain niiden elämän parantamiseksi. Ihan hyvin kai pärjäävät, kun täällä on kuitenkin aina lämmin tai kuuma. Pitävät rotat sun muut kurissa, kun tässä on talojen välillä tilaa luonnolla elää. Toki linnuille sun muille huono. Ei paljoa näy opossumia pienempää elossa maatasossa, jos jättää kissat pois laskuista.
 
Liittynyt
07.04.2018
Viestejä
476
Ai niin, unohtui mainita että joskus kasvattajilta saa leikkaamattomia urospentuja ilmaiseksi sijoitussopparilla. Eli sovitaan että kasvattaja teettää esim. 2-3 pentuetta uroksella ja sen jälkeen omistus siirtyy sijoituskotiin. Vaatii vaan erityistä omistautumista leikkaamattoman uroskissan pito. Kasvattaja usein vaatii että on jo ennestään reilusti kokemusta kissoista.
Kiitoksia vaan vastauksista. Mun motiivi ei ollut löytää halpaa tai "ilmaista" kissaa vaan tosiaan ihan vilpittömästi olen ihmetellyt rotukissojen hintaa kun sellaista tietoa ei kasvattajista saa irti kirveelläkään :)

Pitääkö muuten joku ihan vapaaehtoisesti leikkaamattomia kissoja (pl. tietysti kasvattajat) ?
Meillä on vuosien varrella pari kissaa ehtinyt ensimmäiseen kiimaan ennen leikkausta ja sitä jatkuvaa mouruamista ja levotonta kattia ei kyllä jaksaisi pitkään katsella, puhumattakaan kuinka paljon se stressaa kissaa itseään... :p
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 545
Viestejä
4 194 396
Jäsenet
70 749
Uusin jäsen
Amaattimies

Hinta.fi

Ylös Bottom