Keskustelua TechBBS-foorumin säännöistä ja moderoinnista

Zalama

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
51
Kerta asiasta tiedät, niin miten tähän nimien listaamiseen suhtaudutaan tapauksissa, joissa etunimi + sukunimi on harvinainen. Omalla nimi-combolla ei löydy suomesta (tai varmaan koko maailmasta) ketään muuta. Onko tällaisten nimien listaaminen eri asia, kun vaikka Ville Virtasen?
Nimet ovat aina henkilötietoa ja muodostavat henkilörekisterin. Tietosuojavaltuutetun sivuilla asia on aika selkeästi ilmoitettu. Minkä tahansa näihin liittyvän tiedon tai niihin suoraan linkittyvän tiedon kerääminen on henkilötietoa. Henkilötietoja ovat myös muunmuassa kulunvalvonta tiedot, henkilön sijaintitiedot (GPS) yms. Esimerkiksi kerätyistä geodata tiedoista voi sitten vaikka valvontakameralla tunnistaa ihmisen kun tiedetään mistä ja milloin katsoa vaikkapa kameralla.

On olemassa myös sensitiivistä henkilötietoa jota sitten koskee vielä tiukkempi lainsäädäntö. Jos siellä on esimerkiksi etnisyyteen, uskontoon, terveyteen yms liittyvää tietoa.

Mikä on henkilötieto?

Henkilötietoja ovat kaikki tiedot, jotka liittyvät tunnistettuun tai tunnistettavissa olevaan henkilöön.

Henkilötietoja ovat sellaiset tiedot, joiden perusteella henkilö voidaan tunnistaa suoraan tai välillisesti esimerkiksi yhdistämällä yksittäinen tieto johonkin toiseen tietoon, joka mahdollistaa tunnistamisen. Henkilö voidaan tunnistaa esimerkiksi nimen, henkilötunnuksen tai jonkin hänelle tunnusomaisen tekijän perusteella.

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 192
Altterit olisi myös hyvä listata, ja yhdistää bannattuun nimimerkkiin. Erityisesti pari asiaketjua oli vielä vuosi sitten täynnä alttereita komppaamassa omaa agendaansa, Osta ja Myyntipalstasta nyt puhumattakaan.

Esim. Tornionyymi on Banned, syy: Sopsyn altteri.
Niin aivan jos paljastuu altteri = bannit. Mutta mikäs oli tuo sun heittämä "Brycifani"?
 
juhei

Tukijäsen
Liittynyt
29.01.2017
Viestejä
1 827
Totta! Mikä tuossa on sitten ideana? Jos mie haluaisin piilottaa oman profiilin niin oletuksena ajattelisin sen myös piilottavan mun viestihistorian ja myöskään haulla ei viestejä löytyisi. Piilottamalla oman profiilin sie ainoastaan blokkaat muilta käyttäjiltä tiedon milloin olet ollu viimeksi aktiivinen ja missä ketjussa?
En muista mitä kaikkea tuo piilottaa, mutta lähtökohtaisesti laitan aina kaikki tuollaiset asetukset päälle.
 
Heikki_H

Arch, btw
Tukijäsen
Liittynyt
26.02.2020
Viestejä
1 350
Kerta asiasta tiedät, niin miten tähän nimien listaamiseen suhtaudutaan tapauksissa, joissa etunimi + sukunimi on harvinainen. Omalla nimi-combolla ei löydy suomesta (tai varmaan koko maailmasta) ketään muuta. Onko tällaisten nimien listaaminen eri asia, kun vaikka Ville Virtasen?
Otanpa muuten tuon kohdalla takapakkia; koko nimi on sellaisenaankin yksilöivä tieto.

Toki mitä tahansa nimeä voi esimerkkinä käyttää, eli kuten nyt tässä käytämme Ville Virtasta. Tuolla epärehellisten kauppiaiden ketjussa näkyy vähän väliä kun on julkaistu koko nimi ja samassa viestissä kerrottu nimimerkki, jota täällä käyttää, tuo on toki suoraan yksilöivä tieto ja noista ylläpito älähtää samantien (ja ihan oikein onkin älähtää).

Ja vielä @Zalama yksi kohta tuolta tietosuoja.fi:stä:

1724092930669.png

Anonymisoidut tiedot -linkki vie sivulle "Pseudonymisoidut ja anonymisoidut tiedot", myöskään pseudonymisoidut tiedot SELLAISENAAN eivät siis ole henkilötietoja.

Tämä nyt menee jo reippaamminkin tämän ketjun aiheesta jo ohi kyllä.

EDIT:
Vaikka tiedot olisi pseudonymisoitu, niiden avulla yksilö voidaan edelleen erottaa joukosta ja yhdistää eri tietoaineistoissa.
Pseudonymisoidut tiedot ovat yhä henkilötietoja, ja niiden käsittelyssä on sovellettava tietosuojasäännöksiä.
Tästä Zalama on kyllä oikeassa sinänsä. Pseudo-tietojen kohdalla riippu niin paljon siitä, missä mikäkin eri data säilötään. Jos kukaan ei koskaan pääse käsiksi kuin vain yhteen osaan (eli vaikka nimimerkkiin), sillä ei vielä pysty yksilöimään ketään. Korostan siis tuossa omassa viestissäni sanaa SELLAISENAAN.
 
Viimeksi muokattu:

emagdnim

=☠️=
Tukijäsen
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
10 690
Totta! Mikä tuossa on sitten ideana? Jos mie haluaisin piilottaa oman profiilin niin oletuksena ajattelisin sen myös piilottavan mun viestihistorian ja myöskään haulla ei viestejä löytyisi. Piilottamalla oman profiilin sie ainoastaan blokkaat muilta käyttäjiltä tiedon milloin olet ollu viimeksi aktiivinen ja missä ketjussa?
Jokainen viestisi on julkinen, nii kyl ne aina myös listataan. Profiili on oma juttunsa. Siellä voi olla muutakin ja sen näkyvyyttä voi hallita.

e: Heikki_H:n viestistä tuli mieleen, että käyttäjänimen viestien listaus on vain hakutulos tietyn käyttäjän viesteistä.
 
Viimeksi muokattu:

Heikki_H

Arch, btw
Tukijäsen
Liittynyt
26.02.2020
Viestejä
1 350
Piilottamalla oman profiilin sie ainoastaan blokkaat muilta käyttäjiltä tiedon milloin olet ollu viimeksi aktiivinen ja missä ketjussa?
Tämänkin toki voi kiertää:

Oikeasta yläkulmasta hakukentän vierestä rattaankuvaa -> tarkennettu haku -> Etsi keskusteluita -> syötä käyttäjätunnus "lähettäjä" -kenttään ja haku. Tuolla näkee myös profiilinsa katselun estäneiden viestihistorian.
 
juhei

Tukijäsen
Liittynyt
29.01.2017
Viestejä
1 827
Tämänkin toki voi kiertää:

Oikeasta yläkulmasta hakukentän vierestä rattaankuvaa -> tarkennettu haku -> Etsi keskusteluita -> syötä käyttäjätunnus "lähettäjä" -kenttään ja haku. Tuolla näkee myös profiilinsa katselun estäneiden viestihistorian.
Sen viestihistorian tosiaan näkee myös siitä esikatselusta, kun klikkaa viestien määrää.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
20 388
Vai että GDPR:n myötä foorumilla ei saisi näkyä edes nimimerkkejä millään listalla, kaikkea sitä kuuleekin... :)
Jos profiilin tiedot on estetty niin tulee ilmoitus:

Oho! Törmäsimme ongelmaan.

Tämä käyttäjä on rajoittanut profiilinsa katselua.

Kuten esimerkiksi @juhei
Kuten jo todettiin, tuolla ei ole mitään tekemistä viestihistorian näkemisen kanssa. Viet hiiren osoittimen nimimerkin päälle ja siitä avautuvasta pikavalikosta sitten klikkaat viestien lukumäärää, niin näet koko postaushistorian (kuva alla) keneltä tahansa. Se profiilin näkymisen esto on minullakin päällä ihan vaan tottumuksesta, vaikka siellä ei mitään tietoja edes ole piilotettavaksi.

1724092896363.png

Totta! Mikä tuossa on sitten ideana? Jos mie haluaisin piilottaa oman profiilin niin oletuksena ajattelisin sen myös piilottavan mun viestihistorian ja myöskään haulla ei viestejä löytyisi. Piilottamalla oman profiilin sie ainoastaan blokkaat muilta käyttäjiltä tiedon milloin olet ollu viimeksi aktiivinen ja missä ketjussa?
Profiili ja viestihistoria ovat ihan eri asioita. Ei viestihistoriaa voi muutenkaan piilottaa, kun se vaatisi, että viestit piilotetaan myös kaikista ketjuista mihin sitä tajunnanvirtaa on kirjoitettu.

Profiili taas on paikka, jonne voi kertoa syntymäpäivän, asuinpaikkakunnan ja vaikka kengännumeron ja sieltä asetuksista voi sitten säätää, että mille käyttäjäjoukolle ne tiedot haluaa jakaa. Harvalla siellä kuitenkaan on yhtään mitään tällä foorumilla, mutta jossakin toisessa samaa alustaa käyttävässä palvelussa voi sitten olla enemmänkin.
Toisaalta tuo olis ihan hyvä asia jos muille käyttäjille näkyis syy banniin, en nyt siis meinaa mitään "wall of shame" -ketjua vaan sitä, että jos profiili on tauolla niin näkyis syy ja vaikka viesti mistä bannit on tullu. Siinähän samalla oppii myös muut käyttäjät sen, että mikä tän foorumin linja on.
Se että bannatulla käyttäjällä on viimeisimmät viestit ihan asiallisia, ei kerro mitään, koska banni voi olla tullut esim. liian monen varoituksen myötä ja niitä taas voi kertyä paljon myöhemminkin riippuen siitä onko joku vanha viesti osunut moderaattoreiden silmään vasta myöhemmin, tai sitten ne viestit, joista on saanut varoituksen tai suoran bannin, on yksinkertaisesti poistettu. Se bannattu käyttäjä on kuitenkin itse saanut tiedon asiasta, eivätkä ne syyt muille sen enempää kuulu. Ihan vaan pelkän "no kun olisi kiva kytätä miksi käyttäjä x on bannattu" -perustelun vuoksi niitä ei ole syytä mainostaa julkisesti.

Jos viestiä ei ole ollut pakko poistaa kokonaan, niin niiden yhteydessä kyllä näkyy se annettu sanktio punaisella palkilla ja niistä jokainen oppii foorumin linjan, mikäli sääntöjen lukeminen ja pelkkä maalaisjärki ei ole ollut riittävästi.

Niin aivan jos paljastuu altteri = bannit.
Jos nyt oikein muistan, niin altteritunnuksen käyttäminen ei ole täällä kiellettyä. Bannien kiertäminen sellaisella kuitenkin on.
 
Viimeksi muokattu:

Zalama

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
51
Tästä Zalama on kyllä oikeassa sinänsä. Pseudo-tietojen kohdalla riippu niin paljon siitä, missä mikäkin eri data säilötään. Jos kukaan ei koskaan pääse käsiksi kuin vain yhteen osaan (eli vaikka nimimerkkiin), sillä ei vielä pysty yksilöimään ketään. Korostan siis tuossa omassa viestissäni sanaa SELLAISENAAN.
Mutta riittää, että yksikin ihminen maailmassa pääsee eli vaikkapa ylläpitäjä. Tämä tarkoittaa myös sitä, että tietomurron tapauksessa voisi päästä myös joku muu..

Tähän liittyvä juristi veti vielä niin tiukan linjavedon, että riittää että avain siihen on olemassa vaikka ketään ei siihen suoraan pääsisi käsiksi. Eli jos datan yhdistelevä avain laitetaan kassakaappiin ja heitetään mariaaninen hautaan pysyy se edelleen pseudonymisoituna tietona eikä tällöin ole kokonaan anonymisoitu jos avainta ei tuhota.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
15 298
Pitäisikö teidän jatkaa tätä GDPR-vääntöä GDPR-ketjussa? Ei nyt kauheasti liity sääntöihin ja moderointiin. Tässä linkki uudestaan:

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 192
Se että bannatulla käyttäjällä on viimeisimmät viestit ihan asiallisia, ei kerro mitään, koska banni voi olla tullut esim. liian monen varoituksen myötä
Mie en ole koskaan saanut varoitusta täällä viesteistäni, mutta taisin tähän ketjuun kerran jo postata kun kysyin tarkempaa syytä banneihinini. Syy miksi sain bannit oli R&T alueelta(oli ensimmäinen viesti ja ensimmäinen aloitettu ketju alueella) oli väärä "tägi". Ei varoitusta ei mitään vaan suoraan pari päivää "jäähylle". Yritin ettiä miten noita tägejä saa käyttää, mutta en koskaan niitä löytäny. Vastauksena vain tuohon kohtaan "liian monen varoituksen myötä".
 
Taneli-

☤ Virallinen ⚔ testaaja ☣
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 155
Mutta riittää, että yksikin ihminen maailmassa pääsee eli vaikkapa ylläpitäjä. Tämä tarkoittaa myös sitä, että tietomurron tapauksessa voisi päästä myös joku muu..

Tähän liittyvä juristi veti vielä niin tiukan linjavedon, että riittää että avain siihen on olemassa vaikka ketään ei siihen suoraan pääsisi käsiksi. Eli jos datan yhdistelevä avain laitetaan kassakaappiin ja heitetään mariaaninen hautaan pysyy se edelleen pseudonymisoituna tietona eikä tällöin ole kokonaan anonymisoitu jos avainta ei tuhota.
Mutta käytännössä jos tällä foorumilla on yksikin rekisteröitynyt käyttäjä tämä näkyy esim. katsomalla: members ketjua joten olet sitä mieltä että jokaisen käyttäjän nimimerkki pitäisi piilottaa koska aina kun joku kirjoittaa jotain tämän nimimerkki tulee viimeistään silloin näkyville ja kuka tahansa voi tehdä siitä listaa.. ..sitten vain murtautuu foorumille ja "voi päästä" käsiksi sähköposteihin.. ..tuskin tulee tapahtumaan että kaikki postaukset laitetaankin nimimerkin "random käyttäjä" tms. alle... jolloin ei olisi enää mahdollista seurata ja kirjata ylös käyttäjien nimimerkkejä...
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
20 388
Mie en ole koskaan saanut varoitusta täällä viesteistäni, mutta taisin tähän ketjuun kerran jo postata kun kysyin tarkempaa syytä banneihinini. Syy miksi sain bannit oli R&T alueelta(oli ensimmäinen viesti ja ensimmäinen aloitettu ketju alueella) oli väärä "tägi". Ei varoitusta ei mitään vaan suoraan pari päivää "jäähylle". Yritin ettiä miten noita tägejä saa käyttää, mutta en koskaan niitä löytäny. Vastauksena vain tuohon kohtaan "liian monen varoituksen myötä".
Räbä on ihan oma alueensa omilla säännöillä. Siellä on vapaampaa menoa kuin muualla, mutta toisaalta sinne kirjoitellessa ottaa samalla riskin, että sopivasti mokaamalla saattaa mode huonona päivänä viuhauttaa banhammeria pienemmästäkin.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 192
Räbä on ihan oma alueensa omilla säännöillä. Siellä on vapaampaa menoa kuin muualla, mutta toisaalta sinne kirjoitellessa ottaa samalla riskin, että sopivasti mokaamalla saattaa mode huonona päivänä viuhauttaa banhammeria pienemmästäkin.
Juu tiedän sen olevan "villi länsi". Jos oikein muistan tais olla otsikkona joku "Tykätään kaikkien viesteistä maraton" tjsp. Eli kerätä paljon tykkäyksiä jos se ei vielä ilmi käyny :lol: = virtuaalip*****i kasvaa(**sen vuoksi etten joudu pakkolomalle)

Mutta aika kohtuutonta laittaa R&T alueelta tuon perusteella pari päivää lomaa suoraan?
 
Liittynyt
11.11.2016
Viestejä
2 162

Tuon alueen moderointiin liittyvä keskustelu käytiin jo aikoja sitten, johon ylläpidon kanta oli EVVK
 
jsa

Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
648
Kaipaatko siis jotain Jatkoajan tyylistä toteutusta?
Eräällä lailla joo, selkeähköä kun ylläpito/moderointi tiimi perustelee miksi se janari X on jäähyllä tai ikibannissa.

Sitten toki voidaan väitellä siitä pitääkö ne bannissa olijat kölihaalata julkisesti, niin ehkä eräällä lailla pitää. Mene ja tiedä. Vastaavalla logiikalla toki voisi kysellä että mitä virkaa kauppiaspalauteella on - samalla lailla se arvottaa käyttäjiä tekemisien perusteella.

Mutta tästä taisi linjaus olla joskus että ei ole tulossa. Mutta ei se kaipausta poista ;)
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
20 388
Eräällä lailla joo, selkeähköä kun ylläpito/moderointi tiimi perustelee miksi se janari X on jäähyllä tai ikibannissa.
Minun mielestä se ei kuulu ulkopuolisille millään tavalla, mutta saahan siitä toki olla eri mieltä.

Mutta tästä taisi linjaus olla joskus että ei ole tulossa. Mutta ei se kaipausta poista ;)
Näin se on joo. J.Kokkonen vastasi tuohon jokunen viesti aiemmin samalla tavalla kuin edelliselläkin kierroksella -->
Tästä on ollut puhetta ennenkin, eikä ole kyllä mitään suunnitelmaa toteuttaa minkäänlaista julkista "häpeälistaa" varoituksiin ja banneihin liittyen. Asianomainen saa tiedon ja se riittää.
 
Liittynyt
11.11.2016
Viestejä
2 162
Hyvä keskustelutoverimme Zalama kuittasi hiljattain lennon banaanisaarelle, vaikka mitään merkintää ei laitettu tämän viesteihin lukuun ottamatta vänkäämisviestiä, josta sankari kuittasi varoituksen aikaisemmin.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 159
Montako kuittausta pitäisi muille näkyä? Käyttäjä saa kyllä tiedon banneista.

Eiköhän tässä tullut kymppitili täyteen jatkuvasta jankkaamisesta.
 
jsa

Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
648
Montako kuittausta pitäisi muille näkyä? Käyttäjä saa kyllä tiedon banneista.

Eiköhän tässä tullut kymppitili täyteen jatkuvasta jankkaamisesta.
Jos hyväksytään se että moderoinnin ei tarvitse olla läpinäkyvää käyttäjille niin silloin voidaan poistaa koko BANNED banneri myös jäähyllä olevalta käyttäjältä. Nyt jäädään miettimään että tuliko jankkaamisesta vai jostain muusta se kymppitili täyteen.

Mutta joo, oma mielipiteeni on asiasta käynyt selväksi. Lopetan tästä asiasta keskustelun tähän.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
20 388
Jos hyväksytään se että moderoinnin ei tarvitse olla läpinäkyvää käyttäjille niin silloin voidaan poistaa koko BANNED banneri myös jäähyllä olevalta käyttäjältä. Nyt jäädään miettimään että tuliko jankkaamisesta vai jostain muusta se kymppitili täyteen.
Se banned-merkintä on siellä siksi, ettei kukaan suotta yritä vaatia vastausta johonkin toiseen keskusteluun bannatulta tunnukselta. Ja niissä viesteissä, joista on tullut sanktio, on merkintä siksi, että muut eivät raportoisi enää uudestaan samaa viestiä ja toisaalta siksi, että muut ymmärtäisivät millainen ulosanti ei ole sallittua.

Sitten taas se että joku ei saa unta, kun ei tiedä miksi joku toinen on bannattu, ei ole olennaista.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 598
Mä en itse kannata mitään julkista syntilistaa - vaikken itse siellä juuri keikkuisikaan. Se itsessään voi lisätä provosointia suuntaan tai toiseen.

Tuolla Jatkoajan palstalla voi sitten mässäillä tällaisilla:

Nimimerkki *** on aiemminkin poistettu väliaikaisesti Löylyhuoneesta huonon käytöksen takia. Edellisen löylyistä annetun pelikiellon jälkeen käyttäjä on kirjoittanut kuta kuinkin yhden käden sormilla laskettavan määrän (heikkoja) viestejä ja nyt koetaan oleelliseksi heitellä mauttomia viestejä juutalaisvihasta ja leimataan muita antisemitisteiksi Israelin toimien kritisoinnin vuoksi. Koska toiminta on kaikkien rangaistusten ja huomautusten jälkeen tällaista, saa käyttäjä keskittyä jatkossa kirjoittamaan muualle kuin Löylyhuoneeseen.
Ei tällaiset musta kuulu asialliselle palstalle. Perseilijöille bänniä ja sillä selvä.
Sinänsä nostan hattua tuosta, täällä raportoin vastaavaa, ja vastauksena oli jotain 'ei se sinua voinut tarkoittaa, kun eihän noissa sinun viesteissäsi ollut mitään antisemitististä'.
 
Taneli-

☤ Virallinen ⚔ testaaja ☣
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 155
Lisäksi esim. kauppa ketjuissa on hyvä nähdä jos myyjä on esim. bannattu että ei turhaan ihmettele miksi ei kauppaa hyväksytä tai tuotetta toimiteta tai yksityisviestiin vastata vaikka kuinka olisi rahaa tyrkyttämässä...
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
250 443
Viestejä
4 360 259
Jäsenet
72 642
Uusin jäsen
Deknus

Hinta.fi

Ylös Bottom