Keskustelua TechBBS-foorumin säännöistä ja moderoinnista

Liittynyt
05.07.2022
Viestejä
407
Sinulla on sitten varmaan "sivusta seuranneena" antaa tästä myös edes yksi esimerkki, jossa jokin poikkeava mielipide olisi syynä minkäänlaiseen sanktioon? Minä en ole sellaista huomannut kertaakaan.

Sen sijaan olen huomannut aika ajoin tällaista epämääräistä syyttelyä ylläpitoa kohtaan, kun ei rautalangasta taivuttelemallakaan ymmärretä, että sanktion syy on yleensä sääntöjen vastainen argumentointivirhe (henkilökohtaisuus tms), tai jonkin salaliiton tuputus ilman minkäänlaisia lähteitä. Näinhän nimenomaan oli selvästi tuossa eenonkin tapauksessa.

Maalaisjärjellä ja yleisiä käyttäytymissääntöjä noudattamalla pärjää kyllä ilman ongelmia, mutta jos haluaa elää ja öyhötellä kuin pellossa, niin sitä saa mitä tilaa.
Muakin kiinnostaisi nähdä muutama esimerkki tällaisesta. Eli että varoituksen/bännin syy on ollut nimenomaan väärä mielipide, eikä sääntöjen vastainen kirjoittaminen (esim. täysin perustelemattomat salaliittoteoriat tai muu vastaava keskustelun paskominen). Kyllä täällä musta saa olla vapaasti eri mieltä kunhan perustelee ja kirjoittaa asiallisesti. Toki saa varautua loputtomiin vasta-argumentteihin oikealta ja vasemmalta.
Hyvä esim. on tietty sotaa lityyvää lankaa missä on permbanneja lentänyt ilman varoitusta.
 
Liittynyt
20.03.2018
Viestejä
951
Joku on jossain joskus sanonut että ihmiset todellakin unohtaa käytöstavat kun internetsissä ollaan... En itte kyl oo itsestä moista huomannut, saatan joskus vähän ärhäkämmin sanoa joo mutta en mitään mitä kadulla vastaantulevalle vois sanoa.

Ja oikeest, modeille on ihan turha aukoa jos itte omalla hölmöilyllä nasahtaa banskut tai varoitukset. Vai auotteko poliiseillekin tien päällä jos pamautat tutkaan 40:n alueella 120 ja kortti lähtee sen takia?

Ja se että jos ei vaan osaa tietystä aiheesta asiallisesti jutella niin sitten oisko mitenkään mahdollista pysyä siitä ketjusta pois? Vai onko tässä ideana just se että haluaakin vääntää riitaa ja rähistä ja pakko saada se oma mielipide kuuluviin?
 
3dfx

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
21.04.2020
Viestejä
1 372
viestini näköjään poistettiin. Nyt hitaimmillekkin tiedoksi, että sen idea oli tuoda esiin se, että kaikenlaisia "banneja" pitää pystyä kyseenalaistamaan sen sijaan että ottaa vastaan vaan jotain sanktioita, kokeilematta pitääkö ne perusteet vettä vai ei...
 
3dfx

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
21.04.2020
Viestejä
1 372
Jätit sitten just sen olennaisen pois tosta Mooniksen lainauksesta.

Keskustelu ja oman mielipiteen kertominen on varsin hyvä juttu, JOS SEN OSAA TEHDÄ ASIALLISESTI.
välillä hankalaa jos esim. yhteiskuntatieteellisen debatin teemoja tän palstan aiheisiin tuotuna tulkitaan aika matalalla kynnyksellä salaliittohörhöilyksi...
 
Heikki_H

Arch, btw
Tukijäsen
Liittynyt
26.02.2020
Viestejä
1 324
viestini näköjään poistettiin. Nyt hitaimmillekkin tiedoksi, että sen idea oli tuoda esiin se, että kaikenlaisia "banneja" pitää pystyä kyseenalaistamaan sen sijaan että ottaa vastaan vaan jotain sanktioita, kokeilematta pitääkö ne vettä vai ei...
Ei pidä.

Harmaalta alueelta saatuja varoituksia voi kyseenalaistaa, mutta jos säännöissä kielletään esim. ryssän propaganda, silloin ryssän propagandasta voi bänniä ihan suorilta.
 
Heikki_H

Arch, btw
Tukijäsen
Liittynyt
26.02.2020
Viestejä
1 324
välillä hankalaa jos esim. yhteiskuntatieteellisen debatin teemoja tän palstan aiheisiin tuotuna tulkitaan aika matalalla kynnyksellä salaliittohörhöilyksi...
Jos on edes "välillä hankalaa" keskustella asiallisesti, se on ihan oma ongelma.
Salaliitoiksi todistetut jutut voidaan "tulkita matalalla kynnyksellä" salaliittohörhöilyksi. Varsin yksinkertaista.
 
3dfx

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
21.04.2020
Viestejä
1 372
Jos on edes "välillä hankalaa" keskustella asiallisesti, se on ihan oma ongelma.
Salaliitoiksi todistetut jutut voidaan "tulkita matalalla kynnyksellä" salaliittohörhöilyksi. Varsin yksinkertaista.
Jaa a, taas näitä "todistajia". Täällä ihan tieteeksi todennettaviakin asioita on esim. allekirjoittaneen kohdalla poistettu salaliittohörhöilynä. Jonkun asian todistaminen lienee myös kohtalaisen hankalaa jossain nettikeskustelussa, joten olen kyllä eri mieltä siitä kuinka matalalla kynnyksellä noita asioita tuomitaan, salaliittohörhöksi leimaamisen kynnys pitäisi olla aika korkea ja sen ei pitäisi olla mitenkään aihesidonnainen. Tuo kuitenkin on niin vahva syytös ja loukkaus harhaan osuessaan, ettei ohiampumiselle oli oikein sijaa.
 
3dfx

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
21.04.2020
Viestejä
1 372
Ei pidä.

Harmaalta alueelta saatuja varoituksia voi kyseenalaistaa, mutta jos säännöissä kielletään esim. ryssän propaganda, silloin ryssän propagandasta voi bänniä ihan suorilta.
Maailma ei ole tuonkaan suhteen mustavalkoinen, vaan yleensä harmaa. Räikeimmät tapaukset toki ovat sitä mustaa.
 
Heikki_H

Arch, btw
Tukijäsen
Liittynyt
26.02.2020
Viestejä
1 324
Jaa a, taas näitä "todistajia". Täällä ihan tieteeksi todennettaviakin asioita on esim. allekirjoittaneen kohdalla poistettu salaliittohörhöilynä. Jonkun asian todistaminen lienee myös kohtalaisen hankalaa jossain nettikeskustelussa, joten olen kyllä eri mieltä siitä kuinka matalalla kynnyksellä noita asioita tuomitaan, salaliittohörhöksi leimaamisen kynnys pitäisi olla aika korkea ja sen ei pitäisi olla mitenkään aihesidonnainen. Tuo kuitenkin on niin vahva syytös ja loukkaus harhaan osuessaan, ettei ohiampumiselle oli oikein sijaa.
En ota nyt kantaa sinuun, kun en viestejäsi ole lukenut, mutta otetaas aika konkreettinen esimerkki.
Jokainen, joka kehtaa väittää, että 5G ja koronarokote ovat vain ihmisten seurantaa varten, ovat minun silmissäni salaliittohörhöjä. Jossain sentään raja mikä on päivänselvää ilman minkäänlaisia "todisteluja".
Tällä foorumilla on välillä nimittäin sen sortin vipeltätäjää, ettet ole vissiin edes huomannut.

Maailma ei ole tuonkaan suhteen mustavalkoinen, vaan yleensä harmaa. Räikeimmät tapaukset toki ovat sitä mustaa.
Maailma on ryssän propagandan suhteen hyvin mustavalkoinen. Ryssän propagandasta suoraan pihalle vaan.
 
3dfx

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
21.04.2020
Viestejä
1 372
En ota nyt kantaa sinuun, kun en viestejäsi ole lukenut, mutta otetaas aika konkreettinen esimerkki.
Jokainen, joka kehtaa väittää, että 5G ja koronarokote ovat vain ihmisten seurantaa varten, ovat minun silmissäni salaliittohörhöjä. Jossain sentään raja siinäkin mitä täytyy kenenkin "todistella".
Tällä foorumilla on välillä nimittäin sen sortin vipeltätäjää, ettet ole vissiin edes huomannut.
Nuo lienee niitä tunnelisota- tier porukoita. Välillä on aika paljon harmaampaa sävyä, jos esimerkiksi otetaan vaikka koronarokotteen tapauksessa suomen viranomaisten lääketeollisuuden bisnesintressien ajaminen. Salaliitto se tuokin, mutta paljon harmaansävyisempi kuin joku surveillance-siru.

Itse en ole missään salaliitto topicissa käynyt kun ne asiat eivät itsestään minua kiinnosta joten varmaan jää se syvin pääty havannoimatta. Lähinnä vaan katsonut muualla tulleita varoituksia ja kehotuksia siirtyä salaliittotopicceihin mitkä minusta on annettu aika matalalla kynnyksellä.
 
Heikki_H

Arch, btw
Tukijäsen
Liittynyt
26.02.2020
Viestejä
1 324
Itse en ole missään salaliitto topicissa käynyt kun ne asiat eivät itsestään minua kiinnosta joten varmaan jää se syvin pääty havannoimatta. Lähinnä vaan katsonut muualla tulleita varoituksia ja kehotuksia siirtyä salaliittotopicceihin mitkä minusta on annettu aika matalalla kynnyksellä.
En ole minäkään käynyt salaliittoketjuja lukemassa, noita kun tuppaa tulemaan melkoisella syötöllä ihan näihin "oikeisiinkin" ketjuihin. Ja kun niistä annetaan varoituksia ja kehotuksia mennä salaliittoketjuihin, se on vain hyvä että se tapahtuu matalalla kynnyksellä.
Vaikuttaa siltä, että tiedät varsin hyvin itsekin mikä on sallittua, mikä on kiellettyä ja mikä on vähintäänkin harmaata aluetta ja nyt haluat sitten löytää konsteja ja perusteluja miten kiertää sääntöjä.
 
3dfx

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
21.04.2020
Viestejä
1 372
Vaikuttaa siltä, että tiedät varsin hyvin itsekin mikä on sallittua, mikä on kiellettyä ja mikä on vähintäänkin harmaata aluetta ja nyt haluat sitten löytää konsteja ja perusteluja miten kiertää sääntöjä.
No minä postaan mihin postaan ja sitä asiaa niillä sanoilla mitä postaan ja se sitten käy ylläpidolle tai ei. Mulla ei ole sen isompaa tarvetta kiertää mitään sääntöjä. Mun mielestäni on hyvä, että täällä on tälläinen topic missä voi tuoda havaintoja esille.
En ole minäkään käynyt salaliittoketjuja lukemassa, noita kun tuppaa tulemaan melkoisella syötöllä ihan näihin "oikeisiinkin" ketjuihin. Ja kun niistä annetaan varoituksia ja kehotuksia mennä salaliittoketjuihin, se on vain hyvä että se tapahtuu matalalla kynnyksellä.
Ei todellakaan ole, jos menee huti.
 
Heikki_H

Arch, btw
Tukijäsen
Liittynyt
26.02.2020
Viestejä
1 324
No minä postaan mihin postaan ja sitä asiaa niillä sanoilla mitä postaan ja se sitten käy ylläpidolle tai ei. Mulla ei ole sen isompaa tarvetta kiertää mitään sääntöjä. Mun mielestäni on hyvä, että täällä on tälläinen topic missä voi tuoda havaintoja esille.
Hyvä, ettei ole tarvetta. Kuten sanoin, se vaikutti siltä.
Ei todellakaan ole, jos menee huti.
Eihän mikään ole hyvä jos menee huti, tuo oli huono argumentti. Mikä tahansa voi mennä pieleen, eikä se sitä määritä kuinka matalalla tai korkealla kynnyksellä siihen pitää reagoida. Jos menee huti niin sitte meni huti ja (toivottavasti) otetaan opikseen, mutta kun on asioita joihin pitää puuttua, on hyvä että niihin puututaan matalalla kynnyksellä eikä katsella viikkotolkulla.
Toistaiseksi ei ole mennyt huti, hyvin on toiminut salaliittoteorioiden torppaaminen.

Noh, menee muutenkin vähän jo offtopiciksi, ja muutenkin VAIKUTTAA SILTÄ, että vastustat ihan vaan vastustamisen vuoksi. Ehkäpä tämä oli sitten mun osaltani tässä.
 
3dfx

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
21.04.2020
Viestejä
1 372
Eihän mikään ole hyvä jos menee huti, tuo oli huono argumentti.
Täskään asiassa maailma ei ole mustavalkonen. Jos saa huomautuksen offtopicista perusteetta on aika yhdentekevää vrt. salaliittohörhöksi leimaaminen. Toinen on loukkaavaa, toinen ei.

Noh, menee muutenkin vähän jo offtopiciksi, ja muutenkin VAIKUTTAA SILTÄ, että vastustat ihan vaan vastustamisen vuoksi. Ehkäpä tämä oli sitten mun osaltani tässä.
VAIKUTTAA SILTÄ että kehittelet päässäsi kaikennäköstä motivaatiota toiminnalleni lähinnä omista lähtökohdistasi. Jos sun ensisijainen tapa toimia, minkä oletat muiltakin ilmeisesti, on joku sääntöjen kiertely tai vastustaminen vastustuksen vuoksi, toisilla motivaattorina voi olla vaikka halu kehittää palstan käytänteitä keskustelemalla niistä.

Itse nyt ajattelen että halu kehittää olisi suurimpana motivaattorina tähän topicciin osallistuville.
 
Viimeksi muokattu:

Heikki_H

Arch, btw
Tukijäsen
Liittynyt
26.02.2020
Viestejä
1 324
VAIKUTTAA SILTÄ että kehittelet päässäsi kaikennäköstä motivaatiota toiminnalleni lähinnä omista lähtökohdistasi. Jos sun ensisijainen tapa toimia, minkä oletat muiltakin ilmeisesti, on joku sääntöjen kiertely tai vastustaminen vastustuksen vuoksi, toisilla motivaattorina voi olla vaikka halu kehittää palstan käytänteitä keskustelemalla niistä.
Huomaatko edes toimivasi itse juuri siten, miten nyt oletat minun toimivan?
Ei, minun ensisijainen tapani toimia ei ole sääntöjen kiertely. Jos sinun toimintasi oikeasti siltä vaikuttaa, ei se tee siitä minulle mitenkään "ensisijaista tapaa toimia".
Maailma on siinä hyvinkin mustavalkoinen, että sääntörikkeestä sanktio ja sillä hyvä. Virhetulkintoja ja virhearviointeja varmasti sattuu kaikille, myös moderaattoreille, mutta sitä nyt vaan et pysty kitkemään nollaan. Niin kauan kun ihmiset keskustelevat, välillä nyt vaan sattuu inhimillisiä virheitä.

Tämä viimeinen viestisi oikeastaan vaan alleviivasi aiemmin sanomaani. En jaksa tästä enää vääntää.
Illanjatkot!
 
En. Mun tarkoitus on kehittää tätä palstaa eikä mulle tulisi mieleenikään olettaa, että esimerkiksi sinä tai joku muu täällä topicissa haluisi vastustaa vastustuksen vuoksi tai kierrellä jotain sääntöjä. Ehkä siinä on sulle itsetutkiskelun paikka, mistä tälläiset oletukset sulle tulee niin vahvana, että ne piti vielä viestiinkin kirjoittaa.

Illanjatkot myös sinulle ja hyvää juhannusta.
 
Mä nyt vastaan vielä kerran, mutta sitten annan jo olla.
Mun tarkoitus on kehittää tätä palstaa eikä mulle tulisi mieleenikään olettaa, että esimerkiksi sinä tai joku muu täällä topicissa haluisi vastustaa vastustuksen vuoksi tai kierrellä jotain sääntöjä. Ehkä siinä on sulle itsetutkiskelun paikka, mistä tälläiset oletukset sulle tulee niin vahvana, että ne piti vielä viestiinkin kirjoittaa.
Tämä on se missä menet pieleen. Minä en OLETA yhtään mitään. Jos joku näyttää ankalta, tuoksuu ankalta ja ääntelee kuin ankka, se todennäköisesti on ankka, ilman mitään oletuksia.
Sinun viestisi näyttävät ja vaikuttavat kaikin tavoin siltä, että vastustat vastustamisen vuoksi. En myöskään väitä, että HALUAISIT niin tehdä, mutta ihminen tekee monesti asioita tahtomattaa ja tiedostamattaan.
Hyvä jos näin ei ole, mutta sen kuvan viesteistäsi saa, ja väärinymmärryksien riski kasvaa melkoisesti.

Ollaan selkeästi asioista eri mieltä, ja jäämmekin olemaan. Se ei ole huono asia, mikäli asioista keskustellaan asiallisesti.
Hyvät juhannukset myös sinne! :thumbsup:
 
Dudem

Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 873
Täällä keskusteltiin jossain kohtaan raportoinnista ja seurauksista, kun raportteja tekee. Omalla kohdalla voin ainakin todeta ettei ole kertaakaan tullut varoitusta tai huomautusta siitä, että olen raportin laittanut ylläpidolle. Ja olen noita vuosien saatossa useamman tehnyt. On toki tullut raportin kuittaus, ettei kyseinen viesti aiheuta toimenpiteitä ym, mutta ei noissakaan kertaakaan ole ylläpito uhkannut seurauksilla. Sekä olen myös onnistuneesti raportoinut useamman viestin kerralla sillä yhdellä raportilla ihan kertomalla ylläpidolle, että katsovat myös x määrän viestejä raportoidusta viestistä eteenpäin tai laittanut mukaan linkkejä viesteihin.

Mitä nyt yleisesti on jo monen muunkin suusta todettu, että täällä toimii moderointi hyvin. Ja joskus kannattaa siihen omaan käyttäytymiseen kiinnittää huomiota, useamman kerran olisi ollut tilanteita kun voisi heittää huumoria tai jopa vähän trollata, mutta miettii hetken ja toteaa ettei siitä varsinaisesti ole mitään hyötyä kyseisessä keskustelussa. Vitsitkin helposti tekstissä menettävät toimivuutensa kun ei näe ihmisten naamoja/reagointeja. Hyvä hyväksyä sekin ettei vaan ole jonkin henkilön kanssa samaa mieltä asioista ja jättää vänkäämättä, aina ei tarvitse todistaa että on "oikeassa"(tm). :)
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
17 114
Meemi keskusteluketjusta
Poistuuko vai eikö näyttää riippuvan myös siitä kuka ilmiannetun viestin on kirjoittanut ja kuka siitä on ilmoittanut. Vaikka moderointi miten väittäisi olevansa "neutraali" niin moderaattorit ovat kuitenkin ihmisiä - eli kyllä moderoijan mahdollinen etukäteistieto/asenne aina vaikuttaa siihen minkävärisillä laseilla ilmoitettua viestiä moderoidessa tarkastellaan. Näin se on ollut jo 80-luvun BBS-ajoista saakka, eikä täysin neutraalia moderointia ole olemassakaan. Neutraalius tuskin onnistuu sen paremmin AI-avusteisenakaan koska "koulutusmateriaali" on sekin kuitenkin ihmisten kirjoittamaa.
Jos viittaa siihen että itse raportoi viestistä ja tulee ilmoitus ei aiheuta toimia, mutta myöhemmin havaitse että raportoimaisi viesti on saanut huomautuksen/varoituksen. Niin joo voi johtua ilmoittajasta, mutta ei välttämättä moderaatorien laseista, vaan ihan siitä miten ilmoittaja onnistunut siinä raportin teossa. Ehkä toinen tehnyt paremman raportin siitä viestistä.

Tässä ketjussa esimerkkejä missä jotkin nimimerki tehtailleet raportteja urakalla, häirinnän puolelle, niin tuskin yllättys että sellainen nimimerkkin mahdollinen asiallinen perusteltu raportti menee pesuveden mukana. Siitäkään en kutsuisi ns jonkinväriset lasit.

Jos meinaat että jotkin nimerkit saa siimaa enemmän, ehkä, mutta vuosien saatossa näyttää paljon asiallista sisältö kirjoittavat saaneet varoitusta, ja topa lomaa, jos sekaan on tullut varoituksen arvoista (*, ja joku sattunut siitä raportoimaan.

Muistettava että moderoinnilla on sen kirjoituksen lisäksi muutakin tietoa, dataa käytössä, joka voi näkyä tiettyjen sääntöjen vastaisuuksien osalta vaihtelevalta tehokkuudelta, jos trolleja mietit, niin kaikki siltä näyttävät eivät välttämättä ole ja osa ammattisellaisista ei välttämättä tekstissä ilmiselviä.

(*
Ymmärtääkseni bannit tulee automaattisesti, eli huonolla tuurilla jos kirjoittaja lipsuu viikonloppuna parissa viestissä, niin seuraavalla viikolla voi huomata saaneensa bannit. Jos niistä yksittäisistä on joku taitavasti raportoinut ja moderaattorit alkuviikosta raportteja käyneet läpi yksitellen.

Varoitus voi tulla kirjoituskesta joka ihan moka jonka itse huomannut ja korjanut lähettämisen jälkeen.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 291
@Ville Suvanto moderaattori, vastaatko kysymykseeni mistä annoit minulle varoituksen "nollapostauksesta". Se ei näy antamassasi varoitus viestissä.
Jos sulla ei ole siihen perusteluja niin perut varmaan sen varoituksen.
 
Viimeksi muokattu:

Ville Suvanto

Modulaattori
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
469

Olet tämän kysymyksen postannut kolmeen paikkaan, mutta vastaillaan tänne. Lisää kuolleita -ketjun postauksista sait varoituksen.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 291
Olet tämän kysymyksen postannut kolmeen paikkaan, mutta vastaillaan tänne. Lisää kuolleita -ketjun postauksista sait varoituksen.
Olen, koska et vastannut viestiini. Mikähän siellä viestissäni oli se nollapostaus..? Pelisilmää voisi olla lukemalla ketjua. Jos siellä ei mielestäsi ole muita nollapostauksia niin ihmettelen.
Raportoin yhden.
 
Viimeksi muokattu:

Ville Suvanto

Modulaattori
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
469
Olen, koska et vastannut viestiini. Mikähän siellä viestissäni oli se nollapostaus..? Pelisilmää voisi olla lukemalla ketjua. Jos siellä ei mielestäsi ole muita nollapostauksia niin ihmettelen.
Esim. tämä:
Mikä vitun nollapostaus. Kunhan kommentoin että ei ollut tuttu mistään. Miksi se sinua kiinnostaa vai mikä tässä on ideana..?
Jos pelisilmästä puhutaan, niin jos odotat alle 10 min reaktioaikaa yksityisviesteihin näin juhannusiltana, niin ehkä kannattaa miettiä asiaa toistamiseen.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
15 045
Vaikea ymmärtää, mitä järkeä ylipäänsä on postat ketjuun viestiä, jossa kertoo vain ettei tunne ketjussa mainittua kuollutta. Tuollainen ei liity ketjuun, tuo ei luultavasti yhtään ketään myöskään kiinnosta, eikä generoi mitään järkevää keskustelua. On päivänselvää, että kaikki eivät tunne kaikkia ja aina löytyy joku, joka ei postattua henkilöä tunne. Sitä ei tarvitse kertoa. Mutta jos jostain kuolleesta on kirjoitettu artikkeli johonkin valtamediaan - kuten tässä YLEeen - niin kuoleman postaaminen ketjuun on ihan perusteltua.
 
..ja se että itselle se ei kerro mitään, on siis väärin. Kuten aiemmin mainitsin niin olisi kiva, linkin lisäksi kertoa jotain mistä se kuollut henkilö on tunnettu.
Mutta kommenttisi ei liity tähän saamani varoitukseen muutenkaan. Turha postaus tähän lankaan.
 
emagdnim

Tukijäsen
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
10 007
Niinpä, kuitenkin oletan että aikuiset täällä keskustelee pääsääntöisesti fiksusti ja pienet ylilyönnit on ymmärrettäviä.
Itse arvostan sinua fiksuna keskustelukumppanina täällä foorumilla.
Kiitos. Ylilyöntejä itsellekin toki joskus sattuu. Minä en sua raportoinut, jos se tuskaa yhtää helpottaa :D
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
17 114
Vaikea ymmärtää, mitä järkeä ylipäänsä on postat ketjuun viestiä, jossa kertoo vain ettei tunne ketjussa mainittua kuollutta. Tuollainen ei liity ketjuun, tuo ei luultavasti yhtään ketään myöskään kiinnosta, eikä generoi mitään järkevää keskustelua. On päivänselvää, että kaikki eivät tunne kaikkia ja aina löytyy joku, joka ei postattua henkilöä tunne. Sitä ei tarvitse kertoa. Mutta jos jostain kuolleesta on kirjoitettu artikkeli johonkin valtamediaan - kuten tässä YLEeen - niin kuoleman postaaminen ketjuun on ihan perusteltua.
Tämä varmaan liittyyä allaolevasta postauksesta (kuolleet ketjussa) alkaneeseen mielipiteiden vaihtoon.(*
Centterilla jotain ajatustakin rivienvälissä, tuo ketju on pitkään ollut sellainen että sinne postailaan pelkkiä linkkejä, kuten tuoki mitä nimimerkki Centteri kritisoi. Tai joku heitto" kevyet mullat" ja linkki. muut sitten klikkailee että jaahan, kuka tuntematon on kuollut ja arvailla miksi kuoleme nostettu julkisuuteen. Varmaan merkittävä kun ei des nimeä jakseta postata.

Ketjussa on myös ansiokkaina postauksia, joissa kerrottu kuka kuollut ja mistä tunettu, mitä merkittävää touhunnut ja mitä erityistä postaajalle, mikä saanut asiasta kertomaan muille (varsinkin jos pienen piirin tuntema). Lukijan ei tarvi klikkailla, vaan selviää ihan lukemalla se postaus, usein nimi voi olla osalla lukijoista vieras, mutta kuvaus saa tunnistaan, tai jos kokonaan tuntematon, niin saa ainakin käsityksen mikä vainaja on miehiään, miksi ketjuun tieto kuolemasta postattu.

Linkki(t) sitten täydentämää / lähde viitteenä.

(*
Julkisesti tuolla ei kai näkynyt mitkä postaukset saanut varoituksia/huomatuksia, ilmeisesti niitä ollut useampia.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 291
Toki olisin voinut siinä keskustelussa ilmaista asiallisemmin pointtini mutta joskus impulsiivisuus ottaa hetkeksi vallan.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
245 266
Viestejä
4 287 505
Jäsenet
71 612
Uusin jäsen
MBlondie

Hinta.fi

Ylös Bottom