• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Keskustelua Suomen maahanmuutosta, maahanmuuttopolitiikasta ja niihin liittyvistä ilmiöistä (KR 2.0)

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Sampsa
  • Aloitettu Aloitettu
Toisaalta tuolla saadaan työrauha jos ei muuta. Vaikka odotellessa että opettaja joutuu eläkkeelle jos hän sattuu olemaan ongelmien lähde. Se vaatii vain vanhemmilta suurta vaivaa. Tämähän pätee myös jos tyttölasta ahdistellaan koulussa, sinne voi mennä turvaksi jos työt antavat myöten. Taikka jos tietää etukäteen milloin pakolaiset tulevat tutustumaan.

Entä jos vaan poistetaan nuo tutustumiskäynnit, niin ongelma ja vaivannäkö katoaa kuin itsestään?

En edes kysy miksi pakolaisia pitäisi tuoda "tutustumaan" kouluihin, päiväkoteihin, tai ties mihin muuhun turhaan. Jos johonkin pitää tutustua niin töiden tekemiseen ja verojen maksamiseen.
 
En edes kysy miksi pakolaisia pitäisi tuoda "tutustumaan" kouluihin, päiväkoteihin, tai ties mihin muuhun turhaan. Jos johonkin pitää tutustua niin töiden tekemiseen ja verojen maksamiseen.

Yleisesti ottaen miehet ja fiksut naiset pyörittää yritysmaailmaa, joten siellä tällaista pelleilyä toki on vähemmän. Sen sijaan koulutusala on hyvin pitkälti suvakkinaisten valloittamaa, joten he pystyvät pyörittämään tietynlaista "omaa kokonaisuutta" johon kuuluu koulut, päiväkodit, VOK:it sekä arabimiesten viihdyttäminen ja tarpeiden tyydyttäminen.
 
En kykene kuuntelemaan Lokan änkytystä joten tekstinä avainkohdat toimis hyvin. Mihin tuo kuvateksti viittaa, että Lokka uhkailee (valtuutettuja?) ja pyytelee näiden lasten tietoja?
Haistanko ennakkoluuloja puhevikaisia ja huonoja esiintyjiä kohtaan, vai mitä tarkoitat. Kaikilla meillä ei ole hyvä ulosanti, silti meillä on oikeus sanoa mielipiteemme, vaikka se sinua kuinka harmittaa.

Pertti Paasio oli SDP:n parhaita puheenjohtajia, mutta hän ei kelvannut änkytyksensä ja karsastavien silmiensä takia kermape...lle ja jotkut jopa pilkkasivat häntä noista asioista. Jätti sitten valitettavasti puheenjohtajan tehtävät osin sen takia.
 
Tämä on keskustelu-, ei videofoorumi. Mulla on harvoin tilaisuus katsoa videoita läpi äänet päällä ja silloin katson mieluummin jotain muuta kuin huonoja puhujia. Siksi pyysin mielenkiintoa herättäneestä kohdasta pientä tekstikommenttia.
 
Käsittääkseni kouluun voi mennä kuka tahansa Suomessa valvomaa luokkatoimintaa kunhan ei ole häiriöksi. Suomen lain mukaan koululuokka ei ole yksityinen tila. Lokka tai sinä voitte myös mennä tarkkailemaan opetusta kunhan ette ole häiriöksi. Opettaja sitten päättää mikä on häiriötä mutta mielivaltainen hänkään ei voi olla. Parhaimmillaan tätä käytetään kun on epäilystä että opettaja tai joku muu kiusaa luokassa eikä koulu ole saanut asiaa kuriin.

Edit. Lokka pyysi videossa päättäjien lasten yhteystietoja tarkoituksenaan levitellä niitä kauppakeskuksessa. Minusta tuo on eri asia kuin se että luokkaan tulee vierailijoita vai eikö sinusta? Eli jos annat luvan luokkavierailuun niin annat samalla luvan lapsen yhteystietojen antamiseen? Ehkä jopa luokkaretkellä jaettaisiin lasten yhteystiedot vapaasti?
Suomessa on korkeakouluissa ja yliopistoissa vapaa luentojen seuraamis oikeus, mutta päiväkotiin eikä kouluun saane mennä noin vain, kyllä siihen pitää pyytää lupa rehtorilta ja opettajalta. Onhan tuo törkeää, kun kouluihin ja päiväkoteihin vietiin mamuryhmiä ilman vanhempien lupaa ja ottivat kuvia heistä lasten kanssa joita sitten julkaistiin sosiaalisissa medioissa ilman vanhempien lupaa.
 
Tämä on keskustelu-, ei videofoorumi. Mulla on harvoin tilaisuus katsoa videoita läpi äänet päällä ja silloin katson mieluummin jotain muuta kuin huonoja puhujia. Siksi pyysin mielenkiintoa herättäneestä kohdasta pientä tekstikommenttia.
OK, käsitin väärin, anteeksi minun virheeni.
 
Ei niitä videoita ole pakko katsoa. Pääasia, että videon sisällöstä on kerrottu pieni alustus.
 
Suomessa on korkeakouluissa ja yliopistoissa vapaa luentojen seuraamis oikeus, mutta päiväkotiin eikä kouluun saane mennä noin vain, kyllä siihen pitää pyytää lupa rehtorilta ja opettajalta. Onhan tuo törkeää, kun kouluihin ja päiväkoteihin vietiin mamuryhmiä ilman vanhempien lupaa ja ottivat kuvia heistä lasten kanssa joita sitten julkaistiin sosiaalisissa medioissa ilman vanhempien lupaa.
Perusopetuslain 19 §:n mukaan perusopetuslaissa tarkoitettu opetus on julkista. Perustellusta syystä voidaan oikeutta päästä seuraamaan opetusta rajoittaa.

Monesti taitaa joutua kuitenkin ilmoittamaan etukäteen. Ja jos tulee häiriötä niin se voidaan estää
KHO:2013:159 - Korkein hallinto-oikeus
 
Silloin vaatisitte vierailijoita myös niihin kouluihin missä on päättäjien lapsia, ette poliitikkojen läheisten henkilötietojen levittämistä. Vai haluaako Lokka ja kumppanit näyttää esimerkkiä ja julkaista omien läheistensä tiedot?

Pointti lienee siinä että näissä tapaamisissa on vaihdettu myös niitä yhteystietoja, eikä tarvitse ihan hirveän vikkeläjärkinen olla että näkee sellaiseen liittyvät riskit. Jos valtuutetut näkevät tässä suurensuuren ongelman niin on vähäsen kaksinaamaista olettaa että asia ei olisi ongelma kuntalaisille. Noita vierailuja on tehty ilman vanhempien lupaa ja vanhempien tahdosta välittämättä, mitä pidän erittäin törkeänä koska lähtökohtaisesti lasten vanhempien/huoltajien olisi voitava luottaa siihen, että viranomaiset huolehtivat lasten turvallisuudesta ja lasten huoltajina heillä on ainakin erinäisten kansainvälisten sopimusten perusteella aika vahvat oikeudet päättää lastensa kasvatukseen ja koulutukseen liittyvistä asioista. Suomi vain vaikuttaa olevan sen verran sivistymätön että näitä sopimuksia tulkitaan vähän valikoivasti ja pääsääntöisesti kansalaisten vahingoksi.
 
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Kaksisuuntainen kotoutuminen? Tässä on ihan pointti. Miksi muslimeja viedään lapsien luo.

Vähemmälle huomiolle jäänyt sen yhden suvakkitädin selittelyt videolla. Kaupungin oksettavien tapahtumien jälkeen selittelee tuolla kansainvälisistä sopimuksista ja että maahanmuuttovastaiset puheenvuorot uhkaavat Oulun kansainvälistymistä.

Siis kyllä on Oulussa huikeaa lapsiin kohdistuvaa kansainvälisyyttä. Suomen turvallisuus on yksi tärkeä houkutin turismille ja työperäiselle maahanmuutolle, mutta nämä yrittävät senkin paskoa. Ihan hyvin tuo Junes totesi lopussa että kansainvälistyminen ei tarkoita sitä, että Oulusta tehdään Rotherhamin kaltainen kaupunki.
 
Ja tässä lisäys edelliseen ...

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Itsekin vähän vierastin tuota Lokan ulosantia tuossa kohtaa missä kyseli lasten yhteystietoja. Olisi asian voinut vähän paremminkin muotoilla.

Toinen mikä itseä pännii on tämä natsikorttiin verrattava "kansainväliset sopimukset"-heitto jota ei tarvi ikinä mitenkään avata. Ei voida tehdä asiaa X koska kansainväliset sopimukset.
Jos joku kansainvälinen sopimus sanelee jonkun asian ja puhuja sen tietää voisi sanoa tarkemmin, esim. Euroopan ihmisoikeussopimus sanoo X ja siksi emme voi...
tai Geneven pakolaissopimuksessa on sanottu Y...

Toisi vähän auktoriteettia puhujan argumenteille ja antaisi mahdollisuuden tarkistaa faktoja.
 
Kansainväliset sopimukset nyt vaan sattuu olemaan tällä alalla perseestä koska niitä on niin helppo hyväksikäyttää ja kusettaa. Ne sopparit on tehty maailmaan jolloin pakolaiset oli pakolaisia, turvapaikanhakijat haki oikeasti turvapaikkaa, ja kenellekään random läpsyttelijälle ei tullut mieleen että systeemiä voi hyväksikäyttää. Jossain kohtaahan pitää vaan tajuta että sopimukset pitää sopia uudestaan. Maailma on muuttunut totaalisesti siitä ajasta kun ne sopimukset sorvattiin.
 
Se on oma lukunsa. Mutta minusta ei pitäisi hyväksyä pelkkää "kansainväliset sopimukset" vastaukseksi kritiikkiin mistään asiasta. Pitäisi aina vaatia spesifisiä sopimuksia ja kohtia niissä. Muutenhan kaikki kritiikki voidaan sivuuttaa näillä mystisillä sopimuksilla vaikka mikään sopimus ei jotain tiettyä toimintaa rajoittaisi. Se myös kertoisi että puhuja on oikeasti perehtynyt asiaan eikä vain käytä termiä peittelemään omaa tietämättömyyttään.
 
Tavallaan joo mutta se ei sitä isompaa asiaa varsinaisesti auta, koska jos soppareita luetaan orjallisesti (ja Suomihan aina lukee) niin periaatteessa minkä tahansa asian voi torpata "koska ihmisoikeudet". Ihan lähtien siitä että terroristista sarjamurhaajaa ei voi palauttaa kotimaahansa "koska ihmisoikeudet". Turvapaikkahakemuksia voi tehdä äärettömän määrän ja kuormittaa sillä suomalaisia oikeuslaitoksia äärettömän monta kertaa "koska ihmisoikeudet ja kansainväliset sopimukset".
 
Vain silloin kun teko rikkoisi noita ihmisoikeuksia tai muita sopimuksia. Siksi on hyvä vaatia kohta missä moinen teko kielletään. Tuosta sinun esimerkistäsi on ennakkotapaus, jossa turvapaikanhakija oli tuomittu kuolemaan murhasta mutta hän oli saanut tuomion Syyriassa ilman että häntä itseään oli kuultu. En tiedä jos oikeuydenkäynti olisi tehty oikein (esimerkiksi kyseessä Yhdysvalloissa kuolemaantuomittu)

Tuolla lopussa "Tapaus Bader ja muut v. Ruotsi Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen päätös 2005"
Oikeus elämään – Ihmisoikeudet.net

Teabag Shakur nimenomaan sanoi että "koska ihmisoikeudet" ei olisi riittävä peruste ja sinä vastasit että se ei auta. Sinun mielestäsi meidän ei tulisi noudattaa sopimuksia koska oikeuslaitos kuormittuu.
 
Sinun mielestäsi meidän ei tulisi noudattaa sopimuksia koska oikeuslaitos kuormittuu.

No minun mielestä sopimukset pitää päivittää vastaamaan vuoden 2019 todellisuutta ja tulevaisuudennäkymiä, eikä mitään vuoden 1960 maailmaa tms. Valitettavasti rikolliset kuormittavat Suomen oikeuslaitosta sillä että samat itsestäänselvyydet pyöritetään moneen kertaan, se ei varsinaisesti ole minun vika. Nykyiset sopimukset tekevät maailmasta kollektiivisesti huonomman paikan elää verrattuna järjellisiin sopimuksiin, siinä sulle riittävän ylätasolla sanottuna. Maailmassa on muitakin ihmisiä kuin muslimimiehiä, asioita pitää osata sopia myös kollektiivisesti, rehellisesti ja heikompien ehdoilla siten että torpataan porsaanreiät.
 
Valepoliisijutussakin ainakin kahdella tuomitulla on nimen perusteella 500 vuotta kotoutumista takana.

"Kovimman tuomion rikosryppäässä sai 38-vuotias Mika Kalevi Antero Jauhiainen (s. 1981) joka tuomittiin 4 vuodeksi vankeuteen.

Lisäksi 24-vuotias Tino Robertino Långström tuomittiin vankeuteen 3,5 vuodeksi, 27-vuotias Kyösti Henrik Koivisto 2,5 vuodeksi ja 26-vuotias Roni Terno Allan Långström 2 vuodeksi."

Valepoliisit huijasivat vanhuksia myös Mikkelissä — Valitsivat uhrinsa etunimen perusteella - Länsi-Savo
 
Siellä on kuitenkin sopimuksia päivittäessä lopulta "backstoppina" se, jonka suuri osa edelleen allekirjoittaa eli ihmisiä ei voi lähettää kuolemaan. Ja sen todellisen uhan olemassaolon tai -olemattomuuden tarkistamisen helvetilliseen hankaluuteen kaikki sortuu.

Siksi ne palautuskeskukset, joissa pidetään niin kauan kuin asiaa selvitetään ja joihin laitetaan vapaaehtoista paluuta miettimään jos syytä turvapaikkaan ei löydy.
 
Porkkanaa tarjotaan, mutta ei keppiä?
Lentolippu Irakiin ja 5 000 euroa päälle? Suomi tarjoaa turvapaikanhakijoille yhä enemmän rahaa, jotta he poistuisivat maasta
Ylelläkin vääristellään edelleen otsikoita.
Toi maksimissaan 5000€ maksetaan hyödyketukena, käteen saatava raha jää pienemmäksi.

Yksi syy on se, että tuhansia kielteisen päätöksen saaneita on tavalla tai toisella poistunut maasta. Noin neljän tuhannen vapaaehtoisesti palanneen lisäksi poliisi on saattanut kotimaihinsa satoja kielteisen päätöksen saaneita.
Hyvä uutinen, mutta silti vain noin 10% luokkaa vuodesta 2015 lähtien saapuneista.

Huomattavasti suurempi määrä – noin 7400 henkilöä vuodesta 2015 alkaen – on yksinkertaisesti kadonnut. He ovat joko jääneet Suomeen ilman oleskelulupaa, palanneet kotimaihinsa omin neuvoin, tai sitten he ovat lähteneet Suomesta muualle Eurooppaan.
Mutuillen varmaan iso osa lähtenyt meneen, koska mitä ne täällä jään keskellä tekisivät.

Lentolippu Irakiin ja 5 000 euroa päälle? Suomi tarjoaa turvapaikanhakijoille yhä enemmän rahaa, jotta he poistuisivat maasta
Tukisummat palautettavaa kohden ovat yli kaksinkertaistuneet parissa vuodessa. Keskustele aiheesta klo 14 asti toimittajan kanssa jutun lopussa.

turvapaikkahakemuksen hylkääminen
1.2.2019 klo 09:36päivitetty 1.2.2019 klo 09:45
14-svyle-3103155807441ca7945.jpg

All Over Press
Jaa artikkeli Facebookissa13
Jaa artikkeli Twitterissä
Suomi nosti vapaaehtoisen paluun ohjelman kautta kotimaihinsa palanneiden tukea asetuksella tammikuussa. Korotuksen myötä tukea palaaja voi saada enimmillään 5000 euroa.

Tukea voi saada kahdella tapaa: Käteisenä kouraan, tai hyödyketukena. Hyödyketuen määrä on euroina suurempi, mutta sitä myönnetään vain palveluihin ja tarvikkeisiin, kuten vuokraa, opiskelua tai yritystoimintaa varten.

Tammikuun korotus koskee hyödyketukea. Korotuksen myötä hyödyketuen enimmäismäärä nousi 2500 eurosta 5000 euroon. Enimmäismäärä koskee "maaryhmän A" maita (siirryt toiseen palveluun). Näihin lukeutuvat Irak, Afganistan ja Somalia, joista suurin osa turvapaikanhakijoista on tullut.

Korotus ei ole ensimmäinen. Syyskuussa 2017 Maahanmuuttovirasto korotti käteistuen enimmäismäärää 1000 eurosta 1500 euroon A-ryhmän maiden osalta.

"Edullisempi vaihtoehto"
Korotusten syy on yksinkertainen: Suomessa on edelleen tuhansia kielteisen päätöksen saaneita. Heillä ei ole oleskelulupaa ja heidän ylläpitonsa tulee kalliiksi. Suuremman rahamäärän toivotaan houkuttelevan heitä palaamaan kotimaihinsa.

– Halutaan kannustaa kotiin lähtemistä, koska se on aina edullisempi vaihtoehto kuin palautus poliisin kanssa tai jääminen tänne laittomasti, sanoo Tarja Rantala, joka on Maahanmuuttoviraston Vapaaehtoinen paluu Irakiin, Afganistaniin ja Somaliaan -hankkeen hankepäällikkö.

Suomeen jäämistä voi myös pitkittää hakemalla turvapaikkaa uudella perusteella. Jos uusi turvapaikkahakemus otetaan käsittelyyn, henkilö pysyy vastaanottotoiminnan piirissä.

– Meillä on vastaanottojärjestelmässä paljon niitä joilla on monta kielteistä päätöstä ja se tulee kalliiksi. Yksi vuorokausi vastaanottokeskuksessa on 50 euroa per nenä, joten sadasta päivästä tulee jo 5000 euroa, Rantala laskee.

Vuosina 2016–2018 Suomi on myöntänyt vapaaehtoisen paluun tukea yhteensä 3,8 miljoonaa euroa 4181 henkilölle. Suomi maksaa luonnollisesti myös palaajien lentoliput, joista on kertynyt 1,5 miljoonan menot aikajaksolla 2016 (syyskuu) – 2018 (elokuu).

Juttu jatkuu grafiikan jälkeen.

13-3-10621339.png

Vapaaehtoisen paluun tuesta valtaosa myönnetään irakilaisille, jotka ovat enemmistö kielteisen päätöksen saaneiden joukossa Vuosien 2016-2018 yli neljästä tuhannesta palaajasta irakilaisia on ollut 3078.
13-3-10621315.png

Korotusten myötä keskimääräiset tukisummat palautettavaa kohden ovat parissa vuodessa yli kaksinkertaistuneet.
13-3-10621347.png

Vapaaehtoisesti palaavien määrä on laskenut nopeasti, vaikka maassa on edelleen 7 890 kielteisen päätöksen saanutta turvapaikanhakijaa. LÄHDE: Maahanmuuttovirasto.
Vapaaehtoisesti palaavien määrä on kuitenkin laskenut voimakkaasti. Vuonna 2017 palaajia oli 1422, viime vuonna 646. Määrän vähenemiseen on monia mahdollisia syitä.

Yksi syy on se, että tuhansia kielteisen päätöksen saaneita on tavalla tai toisella poistunut maasta. Noin neljän tuhannen vapaaehtoisesti palanneen lisäksi poliisi on saattanut kotimaihinsa satoja kielteisen päätöksen saaneita.

Huomattavasti suurempi määrä – noin 7400 henkilöä vuodesta 2015 alkaen – on yksinkertaisesti kadonnut. He ovat joko jääneet Suomeen ilman oleskelulupaa, palanneet kotimaihinsa omin neuvoin, tai sitten he ovat lähteneet Suomesta muualle Eurooppaan.

Poliisin tiedot tukevat jälkimmäistä. Muissa EU-maissa on 2016 – 2018 aikana tavattu yli 5100 Suomessa turvapaikkaa hakeneita. EU-maat pyrkivät palauttamaan nämä henkilöt Suomeen, joka on vastuussa heidän poistamisestaan EU-alueelta.

Suomessa edelleen 7890 kielteisen päätöksen saanutta
Tuhansia kuitenkin jää Suomeen. He joko tekevät jatkuvasti uusia turvapaikkahakemuksia, tai sitten jäävät maahan ilman oleskelulupaa.

Tällä hetkellä Maahanmuuttoviraston kirjoilla on 7 890 henkilöä, jotka ovat saaneet ainakin yhden kielteisen turvapaikkapäätöksen. Suomeen luvatta jääneiden määristä on vain karkeita arvioita.

Kynnys kotiinpaluuseen kasvaa Suomessa vietetyn ajan myötä, arvioi Rantala Maahanmuuttovirastosta.

– Vuonna 2015 tänne tulleet on nyt olleet maassa kolme, neljä vuotta. Heille on syntynyt erilaisia siteitä Suomeen, toisilla on pimeitä työpaikkoja.

Voisiko yksi syy olla se, että ne jotka edelleen Suomessa on, ovat niitä jotka eniten pelkäävät kotimaahansa paluuta?

– Tuohon en osaa vastata. Kysymykseen on niin monta vastausta kuin on hakijaakin, Rantala sanoo.

Palaajalle annettavan hyödyketuen korotuksesta on vasta viikkoja, joten on liian aikaista arvioida miten korotus lisää ihmisten lähtöhaluja. Tällä hetkellä noin joka kymmenes palaaja ottaa rahansa hyödyketukena. Osuus on parissa vuodessa noussut hieman.

– On vasta käynnistetty tiedotusta asiasta vastaanottokeskuksissa. Mutta on näkynyt alustavaa kiinnostusta isompaa hyödyketukea kohtaan.
 
No minun mielestä sopimukset pitää päivittää vastaamaan vuoden 2019 todellisuutta ja tulevaisuudennäkymiä, eikä mitään vuoden 1960 maailmaa tms. Valitettavasti rikolliset kuormittavat Suomen oikeuslaitosta sillä että samat itsestäänselvyydet pyöritetään moneen kertaan, se ei varsinaisesti ole minun vika. Nykyiset sopimukset tekevät maailmasta kollektiivisesti huonomman paikan elää verrattuna järjellisiin sopimuksiin, siinä sulle riittävän ylätasolla sanottuna. Maailmassa on muitakin ihmisiä kuin muslimimiehiä, asioita pitää osata sopia myös kollektiivisesti, rehellisesti ja heikompien ehdoilla siten että torpataan porsaanreiät.
Nykyiset sopimukset tekevät maailmasta paremman, jos tarkoitat ihmisoikeussopimuksia yleisesti. Se että ne haittaavat Suomea on eri asia. Mutta sopimuksissa yleisesti on muutettavaa. Muutosta ei kuitenkaan tehdä sopimuksia rikkomalla vaan laillista tietä. Sopimuksissa on myös tulkinnanvaraa jolloin kannattaa valita itselle sopiva tulkinta, tämä ei tarkoita kuitenkaan että sopimuksia rikottaisiin.

Tarkoitatko muuten tätä sopimusta vai muita ihmisoikeussopimuksia? Tämä on tosin vuodelta 1951 eli jopa vanhempi kuin ajattelit
Pakolaisten oikeusasemaa koskeva YLEISSOPIMUS - FINLEX ®

Ihmisoikeussopimuksia kun on aikamoinen määrä
Ihmisoikeudet | YK-liitto.fi
 
Viimeksi muokattu:
Tässä vielä kaikki kolme puhetta:

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Viimeksi muokattu:
5000€ on aika halpaa, luultavasti halvempaa kuin palautuskeskukset jopa. Pitäis vaan silti keksiä jotain, ettei tuota tulla sitten hakemalla hakemaan...

Itse mietin että kuinkahan nopealla syklillä tuon tekee siten että ottaa 5000 eur, lentää Irakista reittilennolla takaisin (jotain n. 500 eur varmaan) ja sitten uudella nimellä sama uusiksi.
 
Itse mietin että kuinkahan nopealla syklillä tuon tekee siten että ottaa 5000 eur, lentää Irakista reittilennolla takaisin (jotain n. 500 eur varmaan) ja sitten uudella nimellä sama uusiksi.

Otetaankohan noilta turvapaikanhakijoilta sormenjäljet tjms tunnistetietoja? Ainakin jos on jokin rikostutkinta ollut, niin luulisi että on tiedot rekisterissä, jolloin tuo ei niin helposti onnistuisi.
 
Oma oletus että kilpistyy tämäkin johonkin ihmisoikeus-yhdenvertaisuus- lässytykseen siitä että ei kantasuomalaisiltakaan oteta. Mutta ei toki haittaa jos jollain on konkreettista tietoa.
 
Onko sillä loppupeleissä mitään väliä. Keeneri herra kuittaa 5k ja lentää kotiin, ja seuraavalla kyydillä taas aslym paikan hakua täältä. Se on aivan sama onko siltä otettu aikasemmalla käynnillä ne sormenjäljet vai ei. Kun se uudestaan on tossa meidän riesana. Ja sitä ei saa kulumallakaan poistettua.
 
Niin... Tästä syystä tarvittaisiin se (vähintään) yleiseuroopalainen tietokanta, jonne pistettäisiin palautettavien biotunnisteet (mm. sormenjäljet kattavasti) ja jos näkyy EU:n alueella, niin välittömästi putkaan, kunnes alkaa palautuminen kotiin maistua. Jos ei maistu, niin minimiylläpidolla 4 seinän sisällä, kunnes mieli muuttuu. Tietokantaan myös tiedot rikoksista ja muut palautuksen syyt, sekä tiedot käytetyistä henkilöllisyyksistä. Tiedot tietokannassa tulisi säilyttää ainankin 90 vuotta.

Asiasta tulisi myös sitten uutisoida laajasti ja painottaa sitä, että varastotilat ovat todella kurjat, rahaa ei saa, ruoka on huonoa ja pois ei pääse (paitsi kotimaahan), niin tuo erittäin haitallinen perseilyturvapaikanhaku vähenisi huomattavasti.
 
Oma oletus että kilpistyy tämäkin johonkin ihmisoikeus-yhdenvertaisuus- lässytykseen siitä että ei kantasuomalaisiltakaan oteta. Mutta ei toki haittaa jos jollain on konkreettista tietoa.
Jos ei muuten niin otetaan sitten kaikilta. Se auttaisi muutenkin rikosten selvittelyssä. Passia hakiessa taitaa joutua antamaan sormenjäljet niin luulisi että turvapaikanhakijoiltakin otetaan.

Maksumuuri niin en itse pääse lukemaan, vaikuttaisi kuitenkin että sormenjäljet on jo kerätty ties miten pitkään yhteiseen rekisteriin
Euroopan turvapaikanhakijoiden sormenjäljet yhteiseen rekisteriin
 
Maksumuuri niin en itse pääse lukemaan, vaikuttaisi kuitenkin että sormenjäljet on jo kerätty ties miten pitkään yhteiseen rekisteriin
Euroopan turvapaikanhakijoiden sormenjäljet yhteiseen rekisteriin

2003 niin ei paljon väliä pääseekö lukemaan...siis näinhän sen "pitäisi" varmaan olla mutta tässä skenessä on aina näitä asioita jotka tulee sitten ns. täytenä ullatuksena. Minulle esim. täysin utopistinen ajatus että joku Kreikka näitä osaisi kerätä ja ylläpitää ja ennen kaikkea integroida siten että yhteys Suomen/Saksan yms. järjestelmiin toimii. Todellisuus voi olla jossain ihan muualla kuin powerpointit.
 
Luulin, että tuo keissi sai päätöksen aiemmin, mutta vielä tuli poliisille uhkasakko.

"Poliisi perusteli tarkastusta sillä, että kokemusperäisen tiedon mukaan ulkomaalaistaustaiset naiset harjoittavat alueella katuprostituutiota varsinkin illalla ja aamuyöllä. Poliisi kiisti syrjineensä naisia, mutta myönsi, että menettelyn perusteena oli osaltaan naisten tummaihoisuus.

Lautakunta kiinnitti huomiota siihen, että poliisi ei kohdistanut minkäänlaisia toimenpiteitä naisten kanssa keskustelleeseen valkoihoiseen mieheen. Lautakunta kielsi poliisia toimimasta jatkossa näin ja asetti kieltopäätöksen tehosteeksi 10 000 euron uhkasakon."

Poliisille 10 000 euron uhkasakko tasa-arvolautakunnalta – prostituutiota valvonut poliisi pysäytti kaksi naista ihonvärin perusteella ja ajautui kahakkaan
 
Nyt löytyi Lahden yliajomurhasta syytetylle nimi Hussein Adel Sheikh Al-Alam.

Lahden yliajomurhasta syytetylle 10 vuotta vankeutta
Lahden yliajomurhasta syytetty 22-vuotias mies on tuomittu 10 vuoden ehdottomaan vankeuteen.
Syyttäjän mukaan nuori mies ajoi uhrinsa yli kahteen otteeseen. Ensimmäisellä kerralla kuski kaahasi kohti uhria ennen iltakymmentä talon pihalla. Mies sai juostua pois alta, mutta syyttäjän mukaan teko onnistui 40 minuuttia myöhemmin.

3c20bd4dc761623a1094eb5b2b6c37f3738c719bd26b6f5bcaad3d81b0d7cf9f.jpg
 
Kuinka monta kertaa nämä turvikset voi oikein valittaa karkoituspäätöksistä? Missä kansainvälisessä sopimuksessa sanotaan että valitukset pitää käsitellä näin, kun nyt täällä tehdään?

Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta on pelkkä vitsi, sais laittaa vaihtoon koko porukan sieltä.
 
Ei niitä kansainvälisen oikeuden tai muun mukaan käsitellä. Se on jos asianajaja katsoo että sitä voidaan mennä ylempään oikeusasteeseen.
 
Jos tätäkin lukee https://migri.fi/documents/5202425/6168290/Instruction+for+asylum+seekers+(en) Turvapaikan hakeminen niin eipä tuossakaan sanota mitään että saattaa olla että eipä tänne pääsekkään

Servaa sitten:
Negative decision
When the Finnish Immigration Service has made a decision on your asylum application, you will be informed about it by the Finnish Immigration Service or the police. The decision will be served to you in your mother tongue or another language that you have stated you understand. If necessary, we will use an interpreter or a translator when we serve the decision to you.

If you have applied for another kind of residence permit in addition to asylum, we will usually make a decision on both applications and inform you of both decisions at the same time.

If we make a negative decision on your application, you have the right to appeal against the decision to the Administrative Court. If you do not appeal the decision, you do not have the right to stay in Finland and you must leave the country.

If you wish to leave Finland, you can apply for assisted voluntary return.

If you wish
 
Luulin, että tuo keissi sai päätöksen aiemmin, mutta vielä tuli poliisille uhkasakko.

"Poliisi perusteli tarkastusta sillä, että kokemusperäisen tiedon mukaan ulkomaalaistaustaiset naiset harjoittavat alueella katuprostituutiota varsinkin illalla ja aamuyöllä. Poliisi kiisti syrjineensä naisia, mutta myönsi, että menettelyn perusteena oli osaltaan naisten tummaihoisuus.

Lautakunta kiinnitti huomiota siihen, että poliisi ei kohdistanut minkäänlaisia toimenpiteitä naisten kanssa keskustelleeseen valkoihoiseen mieheen. Lautakunta kielsi poliisia toimimasta jatkossa näin ja asetti kieltopäätöksen tehosteeksi 10 000 euron uhkasakon."

Poliisille 10 000 euron uhkasakko tasa-arvolautakunnalta – prostituutiota valvonut poliisi pysäytti kaksi naista ihonvärin perusteella ja ajautui kahakkaan

Mitäpä tuosta opimme:
On tiettyjä asioita, joita vain ei pidä sanoa ääneen, vaan pitää keksiä mieluusti jo etukäteen "virallinen selitys", johon ei liity esim ihonväri (Vaikka oikeasti tidettäisiin, että sillä seudulla on nimenomaan liikkunut tummaihoisia prostituoituja ja nyt ollaan etsimässä myyjiä, eikä ostajia.)
Tämä koskee lähes kaikkea mahdollista, esim poliisitoimintaa, työhaastatteluja ym ym ym.
 
Ensimmäinen somalinainen päässyt kongressiiin USA:ssa. Tämä on tarina tasa-arvosta, kovasta työstä ja unelmasta. Moniosaamista huipussaan, vain suomalainen yhteiskunta jarruttaa huippuosaajia.

Eikun itseasiassa taustalla onkin mahdollisIa maahanmuuttopetoksia, insestiä, naimisissa oman veljensä ja toisen miehen kanssa samaan aikaan. Puhumattakaan julkisen sektorin laajasta kusettamisesta.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Porissa ihmetellään uksittaistapausten huimaa kasvua.

Porissa seksuaalirikosten määrä kasvoi 66 prosenttia, lasten hyväksikäyttö 73 prosenttia – ulkomaalaisten osuus epäillyistä oli 28 ja 38 prosenttia

Seksuaalirikosten määrä on kasvanut jostakin syystä erityisen voimakkaasti Porissa. Erityisen paljon lisääntyivät lasten hyväksikäyttöön liittyvät tapaukset. Ulkomaalaisten osuus epäillyistä oli Porissa poikkeuksellisen suuri ja lähentelee jo 40 prosenttia.
Olisiko kyse ns. oudolla tavalla keskittyneestä toiminnasta, mutta kuitenkin yksittäistapauksista?
 
Tekevätköhän nämä matut samoin kuin mustalaiset, eivätkä varasta tai raiskaa lähinaapureita? Harkitsen nimittäin taloa aivan Porin vokin vierestä kahden kohta n̵a̵i̵m̵a̵i̵k̵ esikouluikäisen tytön kanssa.
 
Meillä oltiin kanssa huolissaan VOK:sta, oisko tästä muutama vuosi aikaa. Oltiin huolissaan siinä määrin että että perusteettiin naamakirjaan watch-ryhmä. Tarkoitus oli partioida ja taata lasten ja naisten turvallisuus. Jostakin syystä pelot eivät sitten realisoituneet, seksuaalista häirintää, seksuaalisia hyväksikäyttöjä, raiskauksia ja murhia ei tapahtunut. Oliko syy somehuomiossa ja kasvaneessa tietoisuudessa vai innokkaassa partioinnissa, sitä ei voi kuin arvailla. Sen sijaan muu rötöstely räjähti käsiin (pyörä- ja automurrot). Syynä voi olla samaan aikaan alueelle tullut juna-asema. Tässä vaiheessa watch-ryhmän into valvoa turvallisuutta oli kuitenkin jo kadonnut kuin pieru saharaan. Onneksi asumme lähempänä vokkia kuin juna/bussiasemaa. Vokkikin muutti sittemmin pois, rakennus purettiin ja tappiot maahantunkeutujia vastaan jäivät minimaalisiksi. Nyt kun lehtiä lukee niin kyseessä selvästi yksittäistapaus kun mitään pahaa ei tapahtunutkaan. Kyseessä varmaakin hyvin rajattu paikallinen torjuntavoitto mistä riittää kerrottavaa kylminä talvi-iltoina.
 
Viimeksi muokattu:
Ilmoituskynnys on madaltunut myös Itä-Uudellamaalla.

Poliisin mukaan seksuaalirikoksia ei ole välttämättä tapahtunut aiempia vuosia enemmän, vaan ilmoitusmäärien taustalla on se, että aiempaa useampi seksuaalirikos päätyy poliisin tietoon.

Pikkukunnan seksuaalirikokset kasvoivat 90 prosentilla – poliisi selittää, mistä raju nousu johtuu

Ilmoitettujen tapausten suhdetta todellisuuteen verrataan kyselyillä ja yleensä kyselyissä ei näy isoja piikkejä suuntaan tai toiseen vaan kehitys on hidasta. Helpoin tapa selittää äkilliset muutokset on ilmoitusherkkyys. Esim 2005-2006 tehty kysely tuli siihen lopputulokseen että esim. seksuaalinen hyväksikäyttö on laskusuunnassa mutta jo 2011 oli lasten ilmoitettuja tapauksia enemmän kuin koskaan (n 1650 tapausta).

18–23-vuotiaista vastaajista 2,5 prosenttia kertoi kokeneensa seksuaalista hyväksikäyttöä, kun taas vanhemmista ikäryhmistä 3,7 - 5,1 prosenttia.
yselytutkimukseen osallistui 4 561 suomalaismiestä ja 8 361 suomalaisnaista. Vastaajat olivat keskimäärin 29-vuotiaita. Tutkimus toteutettiin vuosina 2005 ja 2006. Se on hyväksytty julkaistavaksi kansainvälisessä tiedelehdessä Child Abuse and Neglect. Santtilan mukaan myös vuonna 2008 julkaistu Lastensuojelun keskusliiton tutkimus lasten ja nuorten väkivaltakokemuksista antaa viitteitä siitä, että seksuaalinen hyväksikäyttö on vähenemässä.

www.yle.fi/uutiset/3-5408950
 
Viimeksi muokattu:

Statistiikka

Viestiketjuista
284 808
Viestejä
4 890 619
Jäsenet
78 880
Uusin jäsen
Takkine

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom