Keskustelua sairastamisesta (Koronavirus)

Liittynyt
09.03.2018
Viestejä
1 091
Eihän siinä mitään, kerron toki. Olen saanut 4 rokotetta joista viimeisen nyt elokuussa 2022. Ja samalla seuraavaan viestiin vastaten: ikä 54, tyyppi-2 diabetes, verenpainetauti, uniapnea ja BMI 40. Olen siis stereotyyppinen läski alikuntoinen aateekoo-kehäraakki, mutta olen vihdoin pikkuhiljaa alkanut tiedostaa tilanteeni ja työstän sitä aktiivisesti (paitsi sitä yli 30 vuotta kestänyttä IT-uraa josta en oikein pääse eroon).

En osaa sanoa miten rokotukset vaikuttavat koronan aiheuttamiin muihin komplikaatioihin, olen ymmärtänyt että ne lähinnä vaikuttavat taudin vakavuuteen itse sairastamisen aikana. Minulla ei ole minkäänlaista lääketieteellistä taustaa joten tuo on lähinnä arvaus.
Eiköhän tässä haistella sitä venäjän ja jenkkien alt-rightin misinformaatiota rokotteista "clot-shotteina". Siis että rokotteet olisi jotenkin hirmuvaarallisia, ja lopulta vain "pure bloodit" selviävät voittajina globohomojen ankeista juonista.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 044
Ainankin jossain vaiheessa epäilivät, että veriryhmä vaikutrtaa oireiden vaikeuteen. Empä ihmettelisi, jos vaikuttaisi vaikka tuohon veritulppariskiin..
Kuolleisuus jokatapuksessa vaikeissa tapauksissa laski selkeästi, kun veritulppariski tajuttiin ja ohennuslääkkeet tulivat osaksi hoitoa sairaalatapauksissa..
Eihän siinä mitään, kerron toki. Olen saanut 4 rokotetta joista viimeisen nyt elokuussa 2022. Ja samalla seuraavaan viestiin vastaten: ikä 54, tyyppi-2 diabetes, verenpainetauti, uniapnea ja BMI 40. Olen siis stereotyyppinen läski alikuntoinen aateekoo-kehäraakki, mutta olen vihdoin pikkuhiljaa alkanut tiedostaa tilanteeni ja työstän sitä aktiivisesti (paitsi sitä yli 30 vuotta kestänyttä IT-uraa josta en oikein pääse eroon).

En osaa sanoa miten rokotukset vaikuttavat koronan aiheuttamiin muihin komplikaatioihin, olen ymmärtänyt että ne lähinnä vaikuttavat taudin vakavuuteen itse sairastamisen aikana. Minulla ei ole minkäänlaista lääketieteellistä taustaa joten tuo on lähinnä arvaus.
Todennäköisesti ilman rokotuksia olisit vainaa..
 
Awelonian

Residentti maahanmuuttaja
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
3 511
Ja nyt mä sen sain. Tähän asti pelkkää negaa, jopa silloin kun muu kotiväki sairasteli itsellä näytti negaa niin kotitestit, kuin viralliset PCR:t. Eilen yöllä oli semisti "kuumeinen olo". Tänään testiä ja tuli kaksi niin punaista viivaa kotitestiin per heti. Noh, katotaan tämä läpi. Oireet ovat eilisyön kuume(?) ja... todennäköisesti uusiksi menevät uudenvuoden suunnitelmat.
Kuume(?) ohi. Joskus yskäisee pari kertaa. Olo normaali. Happisaturaatio 98-100 oksimetrin mukaan. Jaksaa tehdä ja touhuta normaalisti. Nälkä on normaali ja kaikki menee kuten pitääkin. Seuraavaksi lumityöt ulkona odottelee tekemistä. Ainoastaan jotenkin outoa, että korvat menee tasaiseen lukkoon. Tätä harvemmin itsellä tapahtuu noin yleisesti arjessa, mutta nyt tuntuu että niitä pitää avata jatkuvasti. Edes flunssassa ei tällaista ole.
 
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
1 174
Eiköhän tässä haistella sitä venäjän ja jenkkien alt-rightin misinformaatiota rokotteista "clot-shotteina". Siis että rokotteet olisi jotenkin hirmuvaarallisia, ja lopulta vain "pure bloodit" selviävät voittajina globohomojen ankeista juonista.
Minä ainakin halusin tietää, koska mainitsemani asiat (D-vitamiini ei kai ole satavarma, voi olla, että sairaus laskee D-vitamiinitasoja, oli yksi selitys, mikä kuulostaa minusta epätodennäköiseltä) vaikuttavat jossain määrin sairauden vakavuuteen. Vaikka täällä kerrotut tapaukset on sitten toki kaikki anekdootteja. Mutta jos tietää enemmän henkilöstä, niin sitten voi huvin vuoksi arvailla mikä edesautti vaikka sairauden vakavuutta. Niin kuin tuossa McBladen kohdalla tulikin jo selväksi, että oli riskitekijöitä.
 
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
1 174
Kuume(?) ohi. Joskus yskäisee pari kertaa. Olo normaali. Happisaturaatio 98-100 oksimetrin mukaan. Jaksaa tehdä ja touhuta normaalisti. Nälkä on normaali ja kaikki menee kuten pitääkin. Seuraavaksi lumityöt ulkona odottelee tekemistä. Ainoastaan jotenkin outoa, että korvat menee tasaiseen lukkoon. Tätä harvemmin itsellä tapahtuu noin yleisesti arjessa, mutta nyt tuntuu että niitä pitää avata jatkuvasti. Edes flunssassa ei tällaista ole.
Tuntuuko poskionteloissa mitään?
 
Awelonian

Residentti maahanmuuttaja
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
3 511
Tuntuuko poskionteloissa mitään?
Eip. Viimeksi kun oli tavallinen flunssavirus, oli poskiontelot "täynnä" jonka tunsi siitä jos veti pään jalkojen väliin heti. Nyt ei mitään vastaavaa. Olo on tavallisen energinen eikä ole mitään aivosumua tai väsymystä. Taustaa sen vertaa, että ainoa lisävitsku jota otan on sinkki, muuta ei tule syötyä.
 
Liittynyt
26.02.2019
Viestejä
2 443
Eiköhän tässä haistella sitä venäjän ja jenkkien alt-rightin misinformaatiota rokotteista "clot-shotteina". Siis että rokotteet olisi jotenkin hirmuvaarallisia, ja lopulta vain "pure bloodit" selviävät voittajina globohomojen ankeista juonista.
Oheisen linkin takaa löytyy varmaan sopivampi hiekkalaatikko öyhötykselle ja ketjun paskomiselle.

T: wanbabe mode
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
4 112
Eihän siinä mitään, kerron toki. Olen saanut 4 rokotetta joista viimeisen nyt elokuussa 2022. Ja samalla seuraavaan viestiin vastaten: ikä 54, tyyppi-2 diabetes, verenpainetauti, uniapnea ja BMI 40. Olen siis stereotyyppinen läski alikuntoinen aateekoo-kehäraakki, mutta olen vihdoin pikkuhiljaa alkanut tiedostaa tilanteeni ja työstän sitä aktiivisesti (paitsi sitä yli 30 vuotta kestänyttä IT-uraa josta en oikein pääse eroon).

En osaa sanoa miten rokotukset vaikuttavat koronan aiheuttamiin muihin komplikaatioihin, olen ymmärtänyt että ne lähinnä vaikuttavat taudin vakavuuteen itse sairastamisen aikana. Minulla ei ole minkäänlaista lääketieteellistä taustaa joten tuo on lähinnä arvaus.
Keissitapauksena erittäin mielenkiintoista. Alkuvaiheessa koronaa huomattiin tiettyjen verenpainelääkkeiden olevan eduksi vakavan tautimuodon kannalta. Viruksen sisältämän piikkiproteiinin on myös havaittu olevan kytköksissä veren hyytymiseen. Siinä suhteessa on kohdallasi irrelevanttia, onko oireet peräisin rokotteen vai sairauden tuottamasta proteiinista. Molemmat ovat voineet myötävaikuttaa.

Lukemieni tilastojen valossa olet tilastollisesti ehdottomasti rokotteiden saamapuolella, mutta jos sinulla on verenpainelääkitys niin haluaisitko vielä kertoa lääkkeen ja annostuksen?
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
1 765
Minä sairastin koronan lokakuussa (aikaisempaa tarinaa siitä tässä ketjussa). Sairauden päätyttyä huomasin pitkään että kunto oli entistäkin huonompi, jo postilaatikolle kävely hengästytti ja pulssi nousi pienestäkin rasituksesta. Viikonloppuna ennen joulua olo huononi entisestään ja aloin tuntea ajoittaista rintakipua ja hengenahdistusta. Tiistaina 20.12 olo oli jo niin huono että soitin terkkariin josta käskettiin heti soittamaan 112. Verenpaine oli normaali mutta happisaturaatio oli alimmillaan 81% ja lepopulssi oli 110-130. Ambulanssi tuli, totesivat eteiskammiovärinää ja rytmihäiriötä, suoraan sairaalan päivystykseen josta TT-kuvaukseen. Tomografiassa todettiin useampi keuhkoveritulppa jokaisessa keuhkon lohkossa, sain myös nitroja ja morfiinia kipuja lieventämään. Tämän jälkeen tarkkailuun osastolle jossa aloitettiin vahva liuotushoito. Olin myös kytketty sydäntelemetriaan ja sain lisähappea, ja kävin useassa ultraäänessä ym. laitteessa tutkittavana.

Pääsin tänään vihdoin kotihoitoon elämäni "mielenkiintoisimman" joulun jälkeen. Tämä kaikki liittyy koronaan sikäli, että lääkäri sanoi veritulppien hyvin suurella todennäköisyydellä olleen suora seuraus koronasta, ja että ne voivat ilmetä melko pitkänkin ajan kuluttua itse taudista. Ymmärsin että keuhkoveritulppien ja sairastetun koronan välillä on korrelaatio. Minulla ei ole minkäänlaista historiaa sydänsairauksista tai veritulpista, joten tuli aika nurkan takaa. Vihjeenä, jos vähänkin epäilee moista koronan jälkeen, niin matalalla kynnyksellä tulisi hakeutua hoitoon. Minua hämäsi ensin se että oireet olivat melko samanlaiset kun refluksi-taudissa jota minulla joskus on ollut (eräänlainen pitkäaikainen närästys), joten odotin liian kauan. Läheltä piti, mutta nyt tiedän paremmin. Suosittelen myös pulssioksimetrin hankkimista, ne eivät paljon maksa mutta voivat olla varsin hyödyllisiä varsinkin jos hapenottokyky ei ole optimaalinen.
Hyvä tuoda kyllä näitä esille, kun ihmisiltä on jotenkin unohtanut että tauti nostaa tukosriskiä selvästi ja kuten lääkärikin alan ammattilaisena esitiedoin ja muilla todennut syypääksi vaikka täällä ilmeisesti tuodaan rokoteasiaa taas esille... tästä oli myös asiaa pandemian alussa ja painotettiin myös liikkumista sekä nesteytyksen tärkeyttä tautia potiessa / sen jälkeenkin.

Omassa lähipiirissä myös pari on saanut alaraajaan (keski-ikäinen) veritulpan, joka onneksi ei ole edennyt siitä mutta lääkitys ja suurta varovaisuutta pitänyt olla. Tästä on hyvä muistaa ettei kyseessä kuitenkaan ole ihan tavallinen hengitystieinfektio.

edit: Niin ja hyvä kuulla, että ilmeisesti hoidot tepsi ja toipuminen edessä kun asiat olisi voinut olla huomattavasti pahemminkin...
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
11.04.2022
Viestejä
127
Lukemieni tilastojen valossa olet tilastollisesti ehdottomasti rokotteiden saamapuolella, mutta jos sinulla on verenpainelääkitys niin haluaisitko vielä kertoa lääkkeen ja annostuksen?
Niitä on kaksi, Zanidip 20mg ja Atacand Plus 16/12,5mg (yksi kumpaakin aamuisin), olleet käytössä jo vuodesta 2011. Verenpaineen pitkän ajan keskiarvo näitten avulla melko tarkkaan 120/80. Minulla on Omronin logittava mittari josta saan myös usb:lla siirrettyä datat tietokoneeseen ja hienot PDF-raportit lääkärin ihasteltavaksi. Ja kyllä, olen sitä mieltä että ilman rokotteita en välttämättä edes olisi hengissä.
 
Awelonian

Residentti maahanmuuttaja
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
3 511
Kuume(?) ohi. Joskus yskäisee pari kertaa. Olo normaali. Happisaturaatio 98-100 oksimetrin mukaan. Jaksaa tehdä ja touhuta normaalisti. Nälkä on normaali ja kaikki menee kuten pitääkin. Seuraavaksi lumityöt ulkona odottelee tekemistä. Ainoastaan jotenkin outoa, että korvat menee tasaiseen lukkoon. Tätä harvemmin itsellä tapahtuu noin yleisesti arjessa, mutta nyt tuntuu että niitä pitää avata jatkuvasti. Edes flunssassa ei tällaista ole.
Se ois vähän niinku taputeltu. Viime viikon tiistaina positesti, nyt maanantaina ei enää mitään. Yksi kuumeinen yö, sitten käheä kurkku ja pari päivää niistämistä. Yleisvointi hyvä koko aika ja missään vaiheessa ei ollut perusflunssaa pahempaa oloa loppupeleissä. Salille ei tosin ehkä vielä uskalla, katsoo jos loppuviikosta sitten voimaharjoittelua kevyesti. Lieneekö hyvää tuuria, rokotteiden toimivuutta vai mitä nyt, mutta nyt näin. Ei lääkityksiä tai mitään taustalla ja hyvä fyysinen kunto. Kiitos.
 
Liittynyt
09.11.2016
Viestejä
964
Vihdoin kolmen vuoden jälkeen korona osui kohdalle. Olin jo vähän ajatellut että olen immuuni. Keskiviikko iltana alkoi vähän epämääräinen köhä ja ajattelin kyllä että kummallista kun yleensä mulla tuppaa alkamaan kurkkukivulla kaikki. Torstai aamuna heti herätessä huomaa että nyt on kuumetta. Kotitesti näytti heti positiivista. Kuume nousee aamupäivän mittaan tasaisesti sellaisesta siedettävästä liian korkeaksi eli 37,5 -> 38,8. 600mg Burana tehoaa kyllä todella voimakkaasti ja pudottaa lämmön 37 pintaan. 8h jälkeen suurinpiirtein vaikutus lakkaa ja kuume nousee taas.

Perjantaina oikeastaan sama meininki. Kuume on korkea jos en napsi Buranaa, mutta en ole kovin toimintakykyinen enää edes 38'c jälkeen joten pakkohan niitä on syödä. Kun kuume on alhaalla on ihan ok olo, jotenkin uupunut vaan. Toivottavasti ei montaa päivää jatkuisi.

Päivä 3 kuumetta, lauantai. Herään kuudelta, nenä tukossa mutta normaalilämmössä. Mahtavaa... kunnes klo 1400 kuume alkaa taas nousta. Lasten otsakuumemittari näyttää 39'c, mutta se valehtelee aikuisilla about 0,5'c liikaa. Kroppa on kai vähän tottunut koska pystyy väkisin yrittäessä tekemään pakollisia juttuja kotona kuumeesta huolimatta toisinkuin parina edellisenä päivänä. Ja niitä kahden pikkulapsen kodissa riittää vaikka olisi kuolemaisillaan.

Ikää 39, rokotukset otettu ja normaalipainoinen. Ei sairauksia.
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Exe
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
430
Muuten mennyt ihan siedettävästi koronan kanssa, mutta tämä kurkkukipu on jotain aivan sairasta. Kurkku ollut viikon kipeä, ja pahenee vaan. Positiivinen tulos 5pv sitten. Kurkkukipu ollut alusta alkaen vain vasemmalla puolella. Aivan kuin olisi 15 puukkoa ja vähän piikkilankaa kurkussa. Syljen nielemiseenkin tarvitaan ensin rukoilua ja hengittelyä. Elämäni pahin kurkkukipu, eikä oikein mistään ole apua. Särkylääkkeet ja Xyzit eivät tee yhtään mitään.

3x rokotteet alla.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
212

Onko kurkussa mitään turpoamista tms? Tee Omaolossa oirearvio ja mene tarvittaessa lääkäriin.
 
Norsu

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
29.12.2021
Viestejä
181
Positiivinen kotitesti paukahti viime viikon sunnuntaina, ja jo sitä ennen oli ollut helvetillinen olo kolmen päivän ajan, kova yskä, kuume, kurkkukipu jne. Yskää, kurkkukipua, painetta ja pientä kipuilua rinnassa edelleen. Lisäksi veto täysin poissa ja hengästyy helposti. Kuinkahan kauan tämä nyt vielä kestää... Varmaan voisi lääkärillä lähteä käymään ihan vaikka vain varmuuden vuoksi. Ikää 43 ja kolme rokotusta alla. Viimeisin rokote otettu tammikuussa 2022.
 
Dr. Who

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 897

Mulla kesti aikanaan 2021 3pvä se pahin vaihe (kurkku, lihas, ym. kipu + maku ja hajuaisti meni), viikossa oli kaikki ohi, eikä kuume noussut missään vaiheessa...

Ikää 43, ei rokotteita...
 
Liittynyt
21.06.2019
Viestejä
1 900

Mitä jos sairastaisit ihan kotona, kun ei suurempaa hätää? Mikä se varmuus on, mitä lääkärikäynnistä tuossa tilanteessa saa?
 
Norsu

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
29.12.2021
Viestejä
181
Mitä jos sairastaisit ihan kotona, kun ei suurempaa hätää? Mikä se varmuus on, mitä lääkärikäynnistä tuossa tilanteessa saa?
Niin no, oikeassa varmaan olet. Eipä ne paljon muuta varmaan tekis kuin kuuntelis keuhkot ja katsoisi kurkkuun. Kotona oon toki vielä, töihin ei kyennyt. Jospa tämä tästä vähitellen menis ohi.
 
Itse sain tämän ekan kerran vuosi sitten, ja ei ollut käytännössä mitään oireita silloin pientä väsymystä lukuunottamatta. Nyt veti sitten kanveesiin kunnolla.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 331
Mitä jos sairastaisit ihan kotona, kun ei suurempaa hätää? Mikä se varmuus on, mitä lääkärikäynnistä tuossa tilanteessa saa?
Samaa mieltä, turha kuormittaa terveydenhuoltoa ellei ole pakko. Tietty jos lääkärintodistusta tarvitsee tms, mutta ainakin meillä on nekin saanut ihan työterveyden chat-palvelun kautta. Sitten jos ihan paska olo kestää pidempään nin lekuriin. Ja tuo veto poissa ja herkkä hengästyminen saattaa kestää tuon taudin perään kuukauden tai jopa pidempään. Pariin kertaan itse olen sairastellut tuon ja ainakin toisella kerralla muut oireet lähtivät mutta vetämätön olo jatkui liki 2kk, joka kyllä vähän alkoi turhauttaa.
 
Dr. Who

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 897
Niin no, oikeassa varmaan olet. Eipä ne paljon muuta varmaan tekis kuin kuuntelis keuhkot ja katsoisi kurkkuun. Kotona oon toki vielä, töihin ei kyennyt. Jospa tämä tästä vähitellen menis ohi.
Itse olen sitä mieltä että jos jatkuu yli viikon, tyyliin 2vko oireet niin sitten lääkäriin, toki jos ei vuoteesta ylös meinaa päästä ja 50m kävelyn jälkeen pitää pysähtyä kun ei saa happea niin sitten heti lääkäriin...

Flunssa, kuume tms vetää yleensä vedon pois, mikä on normaalia, lämmintä ja lepoa :tup:
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 055
Ihmettilin kun naapuria ei ollut vähään aikaan näkynyty. Oli sitten viime viikolla kotiutunut sairaalasta sairastuttuaan koronaan josta tuli keuhkokuume ja joutui teholle jossa pidettiin koomassa 8vrk.

Nyt opettelee kävelemään kepin ja rollan kanssa. Hänellä oli kolme piikkiä alla mutta tupakkaa kului se pari askia/pvä, ylipainoa ja perussairaus alla.
 
Liittynyt
06.01.2022
Viestejä
943
Muistan, että kyselin tällä saitilla vähän vittuillen, että miten te saatte näitä sairauksia. SAIN SEN.
No, viisi päivää kevyessä flunsassa. Ei käynyt edes mielessä, että se voisi iso K. Kokeile testi, sanoi parempi puolisko. Kissaa ei ehtinyt sanoa, kun tuli kaksi viivaa. Kai minulla on sitten kuitenkin rokotusten (3) jälkeen käynyt tuuri, kun se tauti tuntuu lähinnä haittaavan treenaamista eli on lievä versio. Siis kaikki normi flunssat ovat olleet paljon pahempia, mutta eivät ole vain kestäneet näin pitkään.
Olo on ollut siis lähinnä "minä tunnen olevani sairas"
Nyt mietityttää, että kestääkö tämä paska pitkään?
En ollut ajatellut katsoa Enkkujen kruunajaisia, mutta mitä tältä sohvalta voi tehdä keskellä lauantaita?
 
Viimeksi muokattu:

kibe

Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 845
Sitä paitsi rokotukset ovat aina ennen estäneet taudin saamista koska rokotus saa aikaan vastustuskyvyn.
Miksi koronarokotus on erilainen tässä?.
Aina? Influenssarokotus vaikkapa antaa 20-70% suojan. Vähän riippuen miten hyvin etukäteen arvataan vallitsevat variantit. Korona vertautuu tuohon oikein hyvin. Osa viruksista ei juuri muutu. Siksi rokote saattaa toimia 10v tai koko eliniän. Osa taas muuntautuu nopeasti. Kuten vaikka influenssa, korona tai osa muista viruksista. Osalle ei kannata kehittää rokotetta, koska suoja on heikko/virus melko harmiton.

Muuhun mutuun on turha vastata.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 044
Miten olet laskenut tuon todennäköisyyden?

On kuitenkin ihmisiä jotka ovat kuolleet rokotuksiin juuri sen takia että veri on hyytynyt/tullut tulppia.
Eikö tuosta voisi päätellä että tulpat johtuvat juuri rokotusten aiheuttamista muutoksista?

Itse ihmettelen noita koronarokotuksia kun rokotetut usein sairastavat pahemmin kuin se joka ei ole rokotettu, kuitenkin väitetään että rokotus lieventää tautia.
Eriskummallinen väite kun elämän kokemukset kertovat usein muuta.

Sitä paitsi rokotukset ovat aina ennen estäneet taudin saamista koska rokotus saa aikaan vastustuskyvyn.
Miksi koronarokotus on erilainen tässä?

Minulle on muodostunut käsitys että ihmisille vain kehittyi vastustuskyky virukselle ja siitä aiheettomasti kiitetään lääketiedettä ja rokotuksia.
Koronaan kuoli paljon ihmisiä veren hyytymiseen, ennenkuin asia tajuttiin ja hoidon yhdeksi osaksi otettiin verenohennuslääkitys. Rokotteilla ilmiö on massiivisesti pienempi. Esim suurin osa Euroopan ihmisistä rokotettiin, eikä veren hyytymisiin ole toistaiseksi kuollut suuria määriä ihmisiä.

Faktuaalinen tosiasia on, että koronan oireet ovat paljon rokotteiden oireita pahemmat, ihan sen perusteella, mitä on käytännössä nähty. Siitä voidaan ihan yksinkertaisesti vetää johtopäätös, ei siinä sen kummempaa "laskemista" tarvita.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
17 950

AstraZenecan rokotehan sai kyseenalaista mainetta veritulppariskistä, ja siitä syystä kyseinen rokote hyllytettiinkin Suomessa. Todennäköisyys ei ollut iso tuollakaan rokotteella, mutta kohtuuton ainakin nuorten naisten osalta.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 336
Kas vain, vihdoinkin sain sen eli koronan :D

Ihmettelin kovasti kun olen liikkuvasta työstä huolimatta onnistunut välttämään tämän mutta eilen aamulla heräsin karheaan kurkkuun, ei erityisen kipeään. Kuume lähti iltaa kohti nousemaan ja yö meni kyllä valvoessa kun vuoroin horkka, vuoroin hikoilu. Samalla alkoi päänsärky nousemaan ja tämän päivän olen viettänyt tähän asti nojatuolissa liikkumatta. Meni ihan migreenin puolelle. Sitten bonarina tuli ripuli. Päänsärky ja ripuli oli sen verta outoja oireita itsellä flunssien yhteydessä että tein testin mikä oli jäänyt kaapin pohjalle. Heti kaksi viivaa.

Kolme rokotusta pohjalla. Ihan ok yleiskunto. Nähtäväksi jää mihin suuntaan tämän kehittyy. Onneksi tuo migreeni alkaa nyt helpottamaan...migreeni+kuume oikein mukava yhdistelmä.

Edit: vajaa viikon tauti, nyt epämääräistä röhää ja tukkoisuutta yms. jäljellä. 38-39 kuumetta piteli kyllä 5 päivää. Vuoden takainen influenssa oli kokonaisuutena pahempi.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
09.11.2019
Viestejä
26
Uusi variantti leviää kovaa tahtia, onko muut saaneet?

Alla 2 rokotetta ja 22 keväällä sairastettu korona, jolle antaisin 5/10 kovuudeltaan. Lauantaina testi näytti positiivista. Nyt tuntuu olevan laskussa. Perus oireet. Päänsärky, lihassärky, kurkkukipu, nenä tukossa, kuiva yskä nyt viimeisin. Pieni kuume oli eilen. 2/10 tähän asti, paljon lievemmät oireet tällä kertaa. Perheen 13kk taapero sai sen myös todennäköisesti, ja selvisi helpolla.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 213

Kyllä on. Viimeksi sairastin omikronin ja nyt sitten mikälie variantti jyllää kehossa.

Sunnuntaina alkoi kurkun karheus ja väsymys. Maanantaina oireet kovenivat ja illalla olinkin sitten ihan kunnolla kipeä. Viime yö meni horkassa ja hikoillessa. Kuumeen lisäksi oireina lihaskivut alaselässä ja jaloissa, päänsärky, silmäsärky. Nyt alkoi myös räkäisyys ja yskä.

Ei tämä edelleenkään mikään flunssaan verrattava pikkutauti ole ainakaan itselleni. Nyt olo hieman siedettävämpi, kun otin panadolia. Toivottavasti talttuu pian ilman jälkioireita. Omikronista itselle jäi varmaan kuukauden ajaksi tolkuton väsymys.
 
Omikroniksi tämä nykyinen EG.5 -versiokin lasketaan. Omikron on siis koronan yksi haara, joka on sitten poikinut näitä muuntuneita versioita alkuperäisen omikronin jälkeen.

Kuva on jo vuoden 2022 alusta, mutta illustroi hyvin sitä miten kaukaista sukua Omikron on aiemmille varianteille ja miten virus on sitten siitä lähtenyt poikimaan uusia muunnoksia. Omikron siis ei ole deltan jälkeläinen eikä edes alfan, vaan lähti omille teilleen jo varhaisessa vaiheessa.

living_death

★ Still alive ™
Liittynyt
15.11.2016
Viestejä
6 876
Viime viikon tiistaina nousi yht'äkkiä kuumetta ja parhaimmillaan lämpö huiteli 38,7 asteessa, joihin ei edes Burana 600mg tepsinyt mitenkään.

Oireina:
• Voimattomuus
• Ruokahaluttomuus
• Jatkuva jano
• Oksettava tunne kurkussa
• Hikoilu ja palelu
• Väsymys
• Päänsärky
• Huimausta
• Ääni- ja valoherkkyys
• Alaselkä kipeänä, ilmeisesti jatkuvasta nukkumisesta

Tämän jälkeen perjantaina kun pahin oli jo takana, tuli ummetusta, joka veti vatsan turvoksiin, enkä voinut syödä ja juoda käytännössä mitään kipujen takia (vatsa ilmoitti olevansa täpötäynnä ja jokainen palanen ruokaa tai lasillinen nestettä aiheutti lisää kipua).

Maanantaina lääkäriin ja sain Litalgin 500mg/5mg myrkkyjä, joita en tuoteselosteen lukemisen jälkeen uskaltanut syödä kuin 3 puolikasta tablettia.

Lääkäri kirjoitti Peijakseen vatsan kuvantamisen lähetteen, mutta onneksi ei tarvinnut lähteä.

Tänään on vasta ensimmäinen päivä kun vatsa alkaa näyttämään toipumisen merkkejä (kakkaa tulee ja pierettää) ja toipumisen pääosaa näytteli ummetukseen ja ulostekovettuman pehmentämiseen auttavat Pegorion 12g jauhepussit.

Jos tästä nyt jotain positiivista pitäisi keksiä, niin paino on tippunut kahdeksassa päivässä 6-7 kiloa :)
 
GGoljatti

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.03.2022
Viestejä
1 639
Meillä taitaa koiralle olla just tuota litalgiinia :D Sillä joskus kerran kuussa massu kipeänä niin kyllä tepsii.
 
Liittynyt
12.01.2017
Viestejä
61
Nyt jyllää sitten sellainen koronavariantti, että jos on alttiutta keuhko-ongelmille kuten esim. astma niin olkaa erityisen tarkkana.
Tässä kahden lähiomaisen koronataistelua seuranneena en voi muuta kuin varoittaa. Oireet ovat olleet tälle variantille tyypilliset
ja tympeimpinä on ollut todella kova kuume, ripuli, päänsärky ja täydellinen voimattomuus.

Astmaattisen osapuolen taival oli lähellä loppua ja apua piti hakea sairaalasta. Pöpö meni keuhkoihin, happisaturaatiot tippuivat
pohjamutiin ja ilman lisähappea ei olisi selvinnyt. Nyt toipilaana sama pöpö palasi keuhkoihin. Hengittäminen on työn takana,
happea vähän veressä ja mitään ei jaksa/pysty tekemään.

Jos te hengitystiesairauksista kärsivät saatte ehkäistyä/lievitettyä riskiä, niin suosittelen vahvasti ottamaan vaihtoehdon tosissaan.
Kuulun astmaatikkona itsekin riskiryhmään, joten tämä koskee itseänikin. Tuntuu pahalle seurata voimattomana vierestä sitä taistelua.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 734
Ite sairastin Koronan toissa-viikoilla toistamiseen. Edellisestä sairastelusta oli reilu vuosi aikaa. Tartunta todettiin 4 päivää pikkujoulujen jälkeen kotitestillä ja indikointi vahva. Variantista ei tietoa, mutta samaan tapaan meni sairastamisen kaari aikalailla kuten ensimmäiselläkin kerralla, kuumetta vain vähemmän. Piikkejä kolme, nämä saatu silloin kun niitä vielä kaikille annettiin eli viimmeksi saatu tammikuussa 2022.
  • Pari ekaa päivää (ti ja ke) kokopäivän kuumeessa ja illalla nousee maksimissaan 38 asteen nurkille, ei yskää mutta tukkoisuutta. Buranalla kuume laskee.
  • Kolmantena päivänä (to) on aamu kuumeeton, mutta iltapäivästä vähän lämpöä ja sitten illalla myöhemmin nousee about 37,8 ja yskää. Buranalla kuume laskee.
  • Neljäntenä päivänä (pe) aamu, päivä ja alkuilta kuumeeton, mutta myöhään illalla kuume nousee 37,6. Yskää edelleen. Ei otettu buranaa yöksi.
  • Viides päivä sitten täysin kuumeeton, yskää ja räkäisyyttä toki vielä, mutta vähenemään päin.
Puoliso ei sairastunut, vaikka melkein viikko kökittiin saman katon alla. Hän oli myös samoissa pikkujouluissa.

Pistetäänpä myös oma raportti. Tartunnan totesin kotitestillä lauantaina. Indikaattori oli vahva ja ilmestyi melkolailla heti kun tipat tiputti. Ei tullut toki yllätyksenä koska puolison kotitesti värähti paria päivää aikaisemmin.

La: Noin 38,5 kuume joka 600mg Buranalla normalusoitui. Tukkoisuutta, ei muuta.
Su: Korkein mitattu kuume noin 39 joka toki Buranalla normalisoitui. Tukoisuutta, mutta ei muuta.
Ma: Kuume nousee sinne reilu 38 hujakoille, Buranalla tulee alas. Tukkoisuuden kylkeen ilmestyy yskä
Ti: Kuume jää alle 38. Myöhään illalla olo aika normaali kuumeen puolesta. Tukkoisuutta kuitenkin ja yskää.
Tänään ke: Ei enää kuumetta. Tukkoisuuskin vähän helpottanut, yskää kuitenkin edelleen.

Puolisolla koko ajan tukkoisuutta ja yskää, mutta ei ole ollut kuumetta koko aikana.

Molemmilla 3 rokotusta. Viimeisin saatu tammikuussa.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
726
Täytyy itsekin tänne kirjoitella, ilmeisesti kolmannen kerran koronan sairastavana.

Ensimmäisellä kerralla hirveä päänsärky ja helvetillinen väsymys, muuten tavanomaiset flunssan oireet (nenän tukkoisuus, vuoto), ei kuumetta. Virallinen testi ja positiivinen tulos.

Toisella kertaa tavallisena flunssana, ei kuumetta. Kotitestillä positiivinen tulos.

Nyt sitten kolmas kerta, tavalliset flunssan oireet, joskin nenän vuotamista vähemmän. Tällä kertaa haju- ja makuaisti tekivät katoamistempun. En ole tehnyt kotitestiä, mutta uskallan kokemuksesta sanoa, että tämä on todennäköisesti koronaa. Kertaakaan ei ole koskaan näin tehokkaast kadonnut haju- ja makuaisti flunssassa (saatikka aiemmissa koronissa).

Kaksi piikkiä takana ja viimeisin todettu korona joskus toissavuonna.
 
Liittynyt
03.11.2016
Viestejä
50
Viime vuodenvaihteessa sain edellisen kerran testatusti koronan. 10 päivää meni sängyssä maatessa. Avopuoliso ei saanut tartuntaa, vaikka nukuttiin samassa sängyssä tuona aikana. Tämän jälkeen syys- ja lokakuussa olin kuukauden sisään kahteen otteeseen jonkin viruksen (ei korona) taltuttamana 10 päivää vuoteenomana. Kaikilla kerroilla oireet ovat olleet seuraavanlaiset:
  • alkoi kurkkukivulla
  • pientä yskää
  • lämpötila vaihteli 34,5-37,8 välillä, enemmän lämmöt kävi matalalla kuin korkealla --> päivittäin lämmöt 35 asteen paikkeilla
  • väsymys
  • lihaskivut
  • ääni- ja valoherkkyys
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
4 112
Kylläpä täällä tapahtuu! Itsekin sain keskiviikkona ensimmäisen koronani. Se kesti reilun vuorokauden.

Alkoi todella yhtäkkiä aamutoimien jälkeen. Horkkakuumetta kello yhdestästä kahteentoista saakka, jonka jälkeen vain flunssainen olo. Iltaa myöten helpotti ja seuraavana päivänä taas arjessa kiinni pienen nuhan kera (plus yksi ripulikakka). Perjantai jo täysin oireeton. Keskiviikko-torstai - yö jäi mieleen mukavimpana sairasyönä. Vaikka oireet pitivät hereillä niin kahden peiton alla omassa makeshift-pedissä oli niin hyvä olla.

Hoidin heti alusta alkaen runsaalla c-vitamiinilla, sinkillä ja kurkumalla. Muitakin keinoja oli käytössä. Kaiken kaikkiaan jäi tosi hyvä mieli että saan vihdoin tämän kappaleen omalta osaltani päätökseen.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
17 950
Hoidin heti alusta alkaen runsaalla c-vitamiinilla, sinkillä ja kurkumalla. Muitakin keinoja oli käytössä. Kaiken kaikkiaan jäi tosi hyvä mieli että saan vihdoin tämän kappaleen omalta osaltani päätökseen.
Mitä muuten tarkoittaa "runsas C-vitamiini" sun tapauksessa?

Mä vedin vuosi sitten koronassa ja keväällä 2020 "influenssan kaltaisessa kovassa kuumetaudissa" ihan reippaasti sellaiset 5000 mg päivässä, ehkä enemmänkin...

Jättiannoksilla on käsittääkseni kokeiltu tämän ja muiden sairauksien hoitoa sairaala-olosuhteissakin, suoraan suoneen, mutta mikään valtavirran juttu ei siis ole toistaiseksi kyseessä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
492
Itsellä viime vuonna korona, kesti jonkun 3-5 päivää, vähän kuumetta ja lihaskipuja. Mutta ihmeellisin oire oli unettomuus!, en kahteen vai kolmeen yöhön nukkunut silmäystäkään mielestäni(jos ei sitten ollut jotain 5min mikrounta tms.), monta yötä meni valvoessa ja pyöriessä, lähellä oli että lähden hakemaan jotain unilääkettä että pysyn järjissäni mutta onneksi tauti talttui alta pois.

Normaalit kuumeet menee kaavalla sängyssä ja nukutaan pitkin päivääkin, tuon paskan kanssa ei nukuttu yöllä ei päivällä.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
4 112
Mitä muuten tarkoittaa "runsas C-vitamiini" sun tapauksessa?

Mä vedin vuosi sitten koronassa ja keväällä 2020 "influenssan kaltaisessa kovassa kuumetaudissa" ihan reippaasti sellaiset 5000 mg päivässä, ehkä enemmänkin...

Jättiannoksilla on käsittääkseni kokeiltu tämän ja muiden sairauksien hoitoa sairaala-olosuhteissakin, suoraan suoneen, mutta mikään valtavirran juttu ei siis ole toistaiseksi kyseessä.
Oisko ollut jotain 3000-5000. En katsonut niin tarkkaan ja tuoreista hedelmistä saatuna vaikea laskea. Ensimmäinen kerta-annos oli 1300 mg yhdessä sinkkiasetaatin kanssa.

Yleensä flunssissa tankkaan vain kahtena ensimmäisenä päivänä.
 
Liittynyt
21.06.2019
Viestejä
1 900
Jätti C-vitamiiniannoksilla saadaan vanhan lauseen mukaan lähinnä kallista pissaa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 213
Ite sairastin Koronan toissa-viikoilla toistamiseen. Edellisestä sairastelusta oli reilu vuosi aikaa. Tartunta todettiin 4 päivää pikkujoulujen jälkeen kotitestillä ja indikointi vahva. Variantista ei tietoa, mutta samaan tapaan meni sairastamisen kaari aikalailla kuten ensimmäiselläkin kerralla, kuumetta vain vähemmän. Piikkejä kolme, nämä saatu silloin kun niitä vielä kaikille annettiin eli viimmeksi saatu tammikuussa 2022.
  • Pari ekaa päivää (ti ja ke) kokopäivän kuumeessa ja illalla nousee maksimissaan 38 asteen nurkille, ei yskää mutta tukkoisuutta. Buranalla kuume laskee.
  • Kolmantena päivänä (to) on aamu kuumeeton, mutta iltapäivästä vähän lämpöä ja sitten illalla myöhemmin nousee about 37,8 ja yskää. Buranalla kuume laskee.
  • Neljäntenä päivänä (pe) aamu, päivä ja alkuilta kuumeeton, mutta myöhään illalla kuume nousee 37,6. Yskää edelleen. Ei otettu buranaa yöksi.
  • Viides päivä sitten täysin kuumeeton, yskää ja räkäisyyttä toki vielä, mutta vähenemään päin.
Puoliso ei sairastunut, vaikka melkein viikko kökittiin saman katon alla. Hän oli myös samoissa pikkujouluissa.

Pistetäänpä myös oma raportti. Tartunnan totesin kotitestillä lauantaina. Indikaattori oli vahva ja ilmestyi melkolailla heti kun tipat tiputti. Ei tullut toki yllätyksenä koska puolison kotitesti värähti paria päivää aikaisemmin.

La: Noin 38,5 kuume joka 600mg Buranalla normalusoitui. Tukkoisuutta, ei muuta.
Su: Korkein mitattu kuume noin 39 joka toki Buranalla normalisoitui. Tukoisuutta, mutta ei muuta.
Ma: Kuume nousee sinne reilu 38 hujakoille, Buranalla tulee alas. Tukkoisuuden kylkeen ilmestyy yskä
Ti: Kuume jää alle 38. Myöhään illalla olo aika normaali kuumeen puolesta. Tukkoisuutta kuitenkin ja yskää.
Tänään ke: Ei enää kuumetta. Tukkoisuuskin vähän helpottanut, yskää kuitenkin edelleen.

Puolisolla koko ajan tukkoisuutta ja yskää, mutta ei ole ollut kuumetta koko aikana.

Molemmilla 3 rokotusta. Viimeisin saatu tammikuussa.
On tää aika mystinen tauti. Ite sairastin reilu pari viikkoa sitten ja oli yllättävän rankka noin viikon kestävä sairaus. Vertaisin vähän kevyempään influenssaan. Vaimo ja lapsi ei silloin sairastunut, vaikka takuulla altistuivat reilusti, mutta nyt sitten eilen lapsi sairastui. Joko tässä on selvästi pidempi itämisaika kuin aiemmissa varianteissa, tai sitten liikkeellä on useampia variantteja, joista aiempaan lapsella oli vastustukykyä.

Perseestä jos jatkossa vuoden-parin välein saa sairastella koko perheen voimin tällaisen taudin. Aiemmin olin aniharvoin kunnolla kipeänä ja tavalliset flunssat eivät itsellä mitään kuumetta nosta saati lihaskipua ja päänsärkyä.
 
Kelit on kylmenneet ja ilmakin kuivunut, joten ehkä lapsesi on sitä kautta nyt alttiimpi saamaan tartunnan kuin viikkoja sitten.

Itsekin sairastin koronan vuosi sitten nimenomaan kylmettymisen jälkeen, vaikka olin varmasti vuoden aikana altistunut omikronille monen monta kertaa aiemminkin...
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 424
Viestejä
4 161 029
Jäsenet
70 408
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom