• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

  • Klo 11 alkaen tietokanta-ajoon liittyvä ongelma, joka aiheuttaa palvelinvirhettä viestejä lähettäessä. Viestien kirjoittaminen pois käytöstä väliaikaisesti. Pyrimme saamaan ongelman korjattua mahdollisimman pian. Pahoittelut häiriöistä.

Keskustelua Putinin Venäjästä

JormaVeitikka

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
20.12.2016
Viestejä
1 453
Venäjällä tarvitaan siis oikein lupa kunkin elokuvan esittämiseen, vähän kuin Kiinassa konsanaan.

Jännästi silti esimerkiksi Netflixiin ja useimpiin muihin nettipalveluihin kuitenkin pääsee Venäjältä, mikä saa tällaiset elokuvateattereiden sensuurit tuntumaan vähän ihmeellisiltä kaikkien osapuolten näkökulmasta.

Toki Venäjällä on paljon porukkaa, jotka eivät Internetiä käytä joko lainkaan tai ainakaan mihinkään elokuvien striimailuun tai latailuun.

Sinänsä toisaalta uskon, että esimerkiksi uusi Tuntematon sotilas saisi varmaan esitysluvan Venäjällä, koska on aika "suomettunut" elokuva loppujen lopuksi, eikä siinä esitetä Neuvostoliittoa mitenkään erityisen huonossa valossa!
 
Liittynyt
11.07.2017
Viestejä
6 565
Sori, en ole oikein kärryillä eikö siis ole olemassa henkilöitä, jotka:
- trollaavat netissä
- runsaasti
- Venäjäpositiivista agendaa
- suomeksi
- palkallisesti
- valtion kustantamana
- tällä foorumilla
- tässä ketjussa
- Trump-ketjussa
- ?
 
Liittynyt
16.03.2017
Viestejä
1 039
Mielenkiintoista :think: Jonkinlaiset uudelleenjärjestelyt alkoi maanantaina Putkosen uutistoimistossa. Odottaa uusia ohjeita Kremlistä?

1.PNG

2.PNG
 
JormaVeitikka

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
20.12.2016
Viestejä
1 453
Huvittavaa, että Putkonen itsekin myöntää, ettei todellakaan työskentele millekään itsenäiselle uutistoimistolle vaan tekee mitä Kremlistä käsketään...
 
JormaVeitikka

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
20.12.2016
Viestejä
1 453
Eikös eulla ollut jotain pakotteita venäjää vastaan? Ei vissiin koske yllättäen saksalaisia tuotteita? Kuvat: Putin lahjoitti venäläisille olympiavoittajille ökyautot - maksaa Suomessa yli 100 000 euroa
Ei pakotteet sitä tarkoita, että kaupankäynti Venäjän kanssa olisi seis. Olttermannin vientikin on poikki Venäjän omista vastapakotteista johtuen eikä EU:n pakotteista, ja enemmin Putin Bemaritkin pistäisi itse boikottiin kuin EU.

Pakotteet liittyvät lähinnä Krimiin kytköksissä oleviin investointeihin ja henkilöihin...

Sinänsä aika yllättävää, että Putin kuitenkin lahjoittaa urheilijoille Bemareita, eikä halua suosia maan omaa autoteollisuutta. Tai eihän siinä sikäli ole yllättävää, että Venäjän omat koslathan on ihan paskoja, ja olisi aika noloa Putinin kannalta niitä jaella huippu-urheilujoille, jotka eivät kuitenkaan niitä edes käyttäisi.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
51
Avtotor - Wikipedia

Bemarihan kasaa autoja Venäjän maaperällä, ei kuitenkaan ihan sama asia kuin esim kotikutoinen Lada Kalina Sport.

Sinänsä aika yllättävää, että Putin kuitenkin lahjoittaa urheilijoille Bemareita, eikä halua suosia maan omaa autoteollisuutta. Tai eihän siinä sikäli ole yllättävää, että Venäjän omat koslathan on ihan paskoja, ja olisi aika noloa Putinin kannalta niitä jaella huippu-urheilujoille, jotka eivät kuitenkaan niitä edes käyttäisi.
 
Liittynyt
16.03.2017
Viestejä
1 039
Liittynyt
16.11.2016
Viestejä
492
Kaikella on myös seurauksensa eli jos Britannia julistaa että hyökkäyksen takana oli Venäjä, se luokitellaan "sotatoimeksi".

Britannia on kertonut jo että ne ei jää sormia pyörittelemään vaan kostaa diplomaattisesti, taloudellisesti sekä sotilaallisesti. Mahdollisesti vetäytyy myös Venäjän jalkapallon MM-kisoista.

Theresa May seeks REVENGE on ‘DANGEROUS’ Putin for hit on ex-Russian spy Sergei Skripal
Senior ministereiltä ja edustajilta on saatu aika tylyjä kommentteja uutiseen :eek:

Olikohan myrkyttäminen ihan loppuun asti harkittu liike Putinilta.
 
vrman

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
15.12.2017
Viestejä
78
Trollaus ja offtopic. Salaliittoteoriat omassa ketjussaan.
Oikein toimittu. Juuri näin pitäisi siionistien myyriä rangaista Suomessakin.
 
Liittynyt
16.03.2017
Viestejä
1 039
Samaa itsekin ihmettelen.

Murossa tuosta sai ikibannit, toivottavasti täälläkin on yhtä kova linja ryssätrollauksen suhteen.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 486
Tuntuu Putinin suuruudenhulluus kasvaa jatkuvasti. Suora hyökkäys sotilaskäyttöön tarkoitetulla hermokaasulla Nato-maan siviilejä kohtaan.

Toisaalta Nato ja Britannia on täysin toimintakyvyttömiä eikä tästäkään mitään oikeaa toimintaa seuraa ja Putin saa taas sulan hattuunsa.
 
Liittynyt
16.03.2017
Viestejä
1 039
Taisi Putin unohtaa että Britannia on NATOssa? Pahimmassa skenaariossa tuo johtaa 5. artiklan käyttöön, koska sotatoimi.

Mutta eiköhän vastaus jää (jos sellaista edes tulee) diplomaattien karkoitukseen, boikotteihin ja pakotteisiin.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
8 075
Toivottavasti aiheuttaa brexitin peruuntumisen ja huomattavia lisäpakotteita putinstanille ainakin. Rajat voisi sulkea kokonaan kunnes putler on itse sotaoikeudessa.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
118
Putin kokeilee vähän kepillä jäätä.

Oikeastaan Englannin pitäisi vastata tähän upottamalla SAS iskuna jonkun Putlerin lähipiirin jahti omistajineen ja väittää sitten että II-maailmansodan aikaiseen miinan ajoi.

Jos jää sormen heristelyn asteelle niin jatkossa Putler vieläkin röyhkeämpi.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
170

Tarkoitat kai SBS:ää? :p
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 486
Putinhan suorastaan kerjää huomiota helposti jäljitettävällä ja psykologisesti kauhua herättävällä iskulla lähellä Naton ydintä.
Tämä on selkeä testi Britannian toimintakyvystä ja halukkuudesta sekä myös Naton reagoinnista.
Ja kun mitään ei tule tapahtumaan, on se suora merkki Putinille, että koko Euroopassa on täysin vapaat kädet.
Venäjän Euroopan valloitus tulee jatkumaan.
 
Terevis

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
01.11.2016
Viestejä
333
Vähän ihmetyttää koko soppa miks helvetisti ryssät käyttäisi hermomyrkkyä vakoojan tappamiseen? Olisit samantien voinneet ilmoittautua tekijäksi.
 
Liittynyt
16.03.2017
Viestejä
1 039
Theresa May ei sulje pois sitä mahdollisuutta että Russia Today TV-kanavan lähetyslisenssi kumotaan Venäjän toimien takia.
 
JormaVeitikka

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
20.12.2016
Viestejä
1 453
Theresa May ei sulje pois sitä mahdollisuutta että Russia Today TV-kanavan lähetyslisenssi kumotaan Venäjän toimien takia.
Tuon kanavan toiminta olisi pitänyt kieltää lännessä jo aikoja sitten muutenkin. Länsimaisiin arvoihin ei kuulu sananvapauden rajoittaminen, mutta kun kyseessä on maailman pahimman rikollisen omistama TV-kanava, niin ehkä voitaisiin tehdä poikkeus oikein hyvällä omallatunnolla.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
8 075
Putinin luoma asetelma laittaa vastustajat vankilaan, myrkytetyiksi tai ammutuiksi ja tukijat taas saavat paljon hyötyä itselleen. Tuo asetelma pitäisi muuttaa niin että olisi kannattavampaa olla olematta tekemisissä Putinin kanssa. Vaatisi vaan aika ronskeja otteita päihittää mafioso omassa pelissään. Taloudellisista keinoista tulee mieleen Putinin itsensä ja lähipiirin ulkomailla sijaitsevan omaisuuden täydellinen takavarikointi, kun aika paljon ovat korruptio rahaa sijoittaneet ulkomaille.
 
Bladekill

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 708
Theresa May ei sulje pois sitä mahdollisuutta että Russia Today TV-kanavan lähetyslisenssi kumotaan Venäjän toimien takia.
Venäjän valtio tekee toistamiseen ellei jopa useampaan kertaan räikeän terrori-iskun Britannian maaperällä ja nyt pohditaan että ehkä voidaan poistaa jokin vitun TV-aseman lisenssi. Tosiasia on että vaikka Venäläiset olisivat kuinka mulkkuja tahansa, heillä on voimaa ja he eivät kunnioita luusereita.

Sillä välin kun Euroopassa mietitään päät kuumina kuinka monta sukupuolta keksitään lisää joka päivä, mistä kahvilasta saa parhaat vegaanihärkäpapusopat ja kuka on pahoittanut mielensä tänään, Venäjä voi aivan rauhassa aloitella sotia, ampua matkustajakoneita alas, tehdä muutaman terrori-iskun hermomyrkyillä, tuhota Euroopan yhteinäisyyttä, manipuloida USA:n presidentinvaaleja, levittää enemmän valeita ja disinformaatiota kuin kaikki jenkkien mediat ja Trump yhteensä toistensa mielestä ja mitä lienee ilman mitään todellista vastuuta.
 
Liittynyt
01.11.2016
Viestejä
518
Nythän tässä pelataan ryssien pussiin jos kielletään jotain TV kanavia yms. Pitäisi taas karkottaa venäläisiä ja sulkea pankkitilejä niin voisi vähän Moskovassa harmittaa. Ryssä on ryssä sanoi pappavainaakin.
 
Pahoin pelkään että noin lopulta käy...

Näkökulma: Laukaiseeko uusin vakoojaepisodi Naton 5. artiklan?

Navalnyi kuitenkin arvelee, että Iso-Britannia seuraa ensimmäistä polkua, sitä Putinille mieluista. Navalnyi kirjoittaa, että Iso-Britannia todennäköisesti tekee juuri siten kuin (Skripalin) murhan suunnitelleet tahot toivovat: kieltävät RT-kanavan, minkä jälkeen Venäjä kieltää BBC:n. Navalnyi arvioi, ettei laaja ja korruptoitunut brittipankkiirien ja -lakimiesten ryhmä häiritse Lontooseen asettuneita venäläisoligarkkeja.
Näkökulma: Laukaiseeko uusin vakoojaepisodi Naton 5. artiklan?
 
JormaVeitikka

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
20.12.2016
Viestejä
1 453
Nythän tässä pelataan ryssien pussiin jos kielletään jotain TV kanavia yms. Pitäisi taas karkottaa venäläisiä ja sulkea pankkitilejä niin voisi vähän Moskovassa harmittaa. Ryssä on ryssä sanoi pappavainaakin.
Englanninkielisen RT:n toimintaedellytykset pitäisi tehdä hankaliksi ylipäätään, ei se nyt keskimäärin kyllä ryssien pussiin pelaamista ole.

Jos englanninkielinen RT supistaa toimintaansa tai lakkautetaan kun ei ole yleisöä, niin se näkyy sitten myös Netissä esimerkiksi Liveleakissa näkyvässä ryssäpropagandan määrässä myös.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
969
Ainakin omasta mielestä aika heikko todiste tuo myrkky siitä että tuo olisi Venejän tekemä murha (vaikka todennäköisesti onkin), koska tuokin myrkky on kehitetty Venäjällä jo 70-80 luvulla niin ihan aivan 100% varmasti kaikilla suurvalloilla on tiedossa miten tuota tavaraa valmistetaan.
 
JormaVeitikka

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
20.12.2016
Viestejä
1 453
Ainakin omasta mielestä aika heikko todiste tuo myrkky siitä että tuo olisi Venejän tekemä murha (vaikka todennäköisesti onkin), koska tuokin myrkky on kehitetty Venäjällä jo 70-80 luvulla niin ihan aivan 100% varmasti kaikilla suurvalloilla on tiedossa miten tuota tavaraa valmistetaan.
Näissä pätee se sama mikä murhissa yleensäkin, että lähes aina tekijä on se, johon ilmiselvät todisteet ensimmäisenä viittaa, ja hyvin harvoin se on joku ulkopuolinen, vaikka kaikki onkin teoriassa mahdollista kuten on teoriassa mahdollista sekin, että tekijä oli ulkoavaruuden humanoidi.

Litvinenko ehti jopa itse nimetä murhaajansa ennen kuolemaansa...

Suomessa esimerkiksi Auerin ja Bodominjärven murhat on esimerkkejä siitä, että käydään etsimään tekijää liian kaukaa ja sitten sitä ei koskaan löydy. Molemmissa tutkinta tunaroitiin heti kättelyssä, kun ajateltiin, että murhaaja on varmaan joku ulkopuolinen.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 591
Kyseessä on joko lavastus tai Putinin ankara pyllistys länsimaailmalle. Kumpi se lopulta on, tuskin selviää lähivuosina edes tämän palstan turvaluokituksilla.

Jos jälkimmäinen, toivottavasti aletaan heräilemään pikkkuhiljaa.

Tsäänssit on muuten melko suuret siihen, että Putinin seuraaja sitten joskus on vielä flipahtaneempi tapaus...
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 458
Vähän ihmetyttää koko soppa miks helvetisti ryssät käyttäisi hermomyrkkyä vakoojan tappamiseen? Olisit samantien voinneet ilmoittautua tekijäksi.
Uskoisin tuon olevan täysin tarkoituksenmukaista. Käyttämällä kys. hermomyrkkyä kenellekään ei jää tekijä epäselväksi, mutta ei myöskään saada ketään tuomiolle. Tämä toimii hyvänä varoituksena niille, jotka juuri nyt pohtivat noita vakoiluleikkejä.
 
JormaVeitikka

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
20.12.2016
Viestejä
1 453
Tsäänssit on muuten melko suuret siihen, että Putinin seuraaja sitten joskus on vielä flipahtaneempi tapaus...
Riippuu, miten "flipahtaneisuus" määritellään, mutta mun on hirveän vaikea kuvitella, että Venäjän seuraava presidentti voisi mitenkään olla juonikkaampi patologinen valehtelija-psykopaatti kuin Putin, ja että sillä olisi yhtä paljon tai enemmän myös käytännön valtaa kuin Putinilla ja taloudellista vipuvartta... Pitää nyt ensinnäkin muistaa, että Putin saattaa olla maailman rikkain mies. Eihän ne rahat sen seuraajalle periydy, vaan ne on sitten useiden KGB-jermujen ja muiden bisneskamujen hallussa.

Enemmänkin näkisin, että Putinin seuraaja on nöyrä poika, joka juurikin nöyristelee em. jermujen edessä. Vähän kuin Medvedev. Mutta tuskin nimenomaisesti juuri hän.

Ajan kanssa seuraaja voisi kasvaa yhä isompaan rooliin kuin Putin itse konsanaan, mutta se on vuosikausien projekti sitten. Voi myös olla, ettei Venäjän rahamiehet enää halua, että sellaista tapahtuu.

Ja jos se tyyppi olisi aidosti joku sotahullu mielipuoli, niin tuskinpa nämä em. jermut sellaista jaksaisivat katsella, vaan hankkiutuisivat tyypistä eroon. Putinista eivät enää pääse eroon vaikka haluaisivat, koska Putinin valta on kasvanut liian suureksi.
 
Viimeksi muokattu:

Melbac

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 544
Ainakin omasta mielestä aika heikko todiste tuo myrkky siitä että tuo olisi Venejän tekemä murha (vaikka todennäköisesti onkin), koska tuokin myrkky on kehitetty Venäjällä jo 70-80 luvulla niin ihan aivan 100% varmasti kaikilla suurvalloilla on tiedossa miten tuota tavaraa valmistetaan.
Eiköhän olisi ollut helpompiakin tapoja tappaa noi kuin joku hermomyrkky.Venäjä taisi olla aika sekaisin nl:n hajottua ja sieltä on kadonnut/myyty yms vaikka mitä eli ei välttämättä ole venäläisten tekosia.Ei putin ole ainoa tyyppi venäjällä joka pystyisi tollaista tekemään ja toihan vain antaa sellaisen kuvan ettei putinilla ole kokonaan maa hallussaan vaikka haluaa antaa sellaisen kuvan?.

/offtopic
Tollaisella hermomyrkkyllä tappaminenhan onnistuu _yhdeltä_ tyypiltä.
 
Melbac

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 544
Uskoisin tuon olevan täysin tarkoituksenmukaista. Käyttämällä kys. hermomyrkkyä kenellekään ei jää tekijä epäselväksi, mutta ei myöskään saada ketään tuomiolle. Tämä toimii hyvänä varoituksena niille, jotka juuri nyt pohtivat noita vakoiluleikkejä.
Jos noi haluaisi näyttää niin ne järjestäisi kasan "onnettomuuksia" ja pistäisi lehdet tekemään juttuja niistä "onnettomuuksista" jotka on kohdannut entisiä vakoojia ja niiden perheenjäseniä?.Eli näyttäisi tyyliin olitpa missä tahansa päin maapalloa niin me löydetään teidät ja tapetaan teidät ja teidän sukunne ei enää jatku tms.:D:kahvi:
 
JormaVeitikka

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
20.12.2016
Viestejä
1 453
Eiköhän olisi ollut helpompiakin tapoja tappaa noi kuin joku hermomyrkky.Venäjä taisi olla aika sekaisin nl:n hajottua ja sieltä on kadonnut/myyty yms vaikka mitä eli ei välttämättä ole venäläisten tekosia.Ei putin ole ainoa tyyppi venäjällä joka pystyisi tollaista tekemään ja toihan vain antaa sellaisen kuvan ettei putinilla ole kokonaan maa hallussaan vaikka haluaa antaa sellaisen kuvan?.

/offtopic
Tollaisella hermomyrkkyllä tappaminenhan onnistuu _yhdeltä_ tyypiltä.
Toi sun juttusi kuulostaa juuri samalta Kremlin oppikirjan mukaiselta propagandapaskalta, minkä ne tänään tiistaina todennäköisesti antavat briteille selityksenä.

"Mutku onhan joku voinu niiq varastaa harvinaisen hermomyrkyn ja niiq tappaa isänmaanpetturin ihan huviksee, niiq. Koska sellaista tapahtuu joka päivä, ja niin tapahtui nytkin! Uskokaa Vladolf Putleria kun se niin sanoo, se mies ei koskaan valehtele mistään! Eikä ole koskaan tappanut ketään, etenkään pettureita ja vihamiehiään!"

Sitä paitsi Venäjän televisiossa toi rikos on käytännössä jo tunnustettu.

Voisiko vittu Venäjä oikeasti enää yhtään selvemmin jättää käyntikorttiaan, kuin käyttämällä harvinaista Neuvostoliiton aikaista hermomyrkkyä?? Mikä sulle riittää vittu, pitäisikö Putinin pitää lehdistötilaisuus, jossa henkilökohtaisesti tunnustaa, että kyllä me oltiin syyllisiä?

Sitä paitsi ne jätti ton käyntikortin todennäköisesti täysin tietoisesti ja tarkoituksella, oikein haluavat maailman ja tulevien pettureiden tietävän, että täältä pesee ja linkoaa.

Ei kukaan voi olla noin suomettunut ja naivi kuin sinä, tai sitten olet trolli.

Ja siinäkin 0,0001 prosentin zäänssissä että kyseessä olisi tosiaan jokin yksittäinen murhamies, niin sitten se on Venäjän tehtävä selvittää, että miksi tämä on myrkkyä saanut, mikä on motiivi ja rangaista kaikkia asianosaisia tai oikeastaan luovuttaa ne Britanniaan. NOT GONNA HAPPEN! Naakatkin nauraa koko ajatukselle vittu...

Venäjä on kiistatta syyllinen aivan joka tapauksessa, vaikkei Putin nyt tällä kertaa olisikaan henkilökohtaista tappokäskyä antanut, niin ei sillä ole mitään väliäkään. Ja koska tämä ei ole mikään oikeudenkäynti, niin ei brittien tarvitse edes julkisesti todistaa mitään. Liittolaisilleen voivat kertoa tarvittavat tiedot, jos tähän vedetään Nato-maita mukaan.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
29.12.2016
Viestejä
137
Varmaan nämä Venäjän ylläpitämät ulkoiset uhat ja vastakkainasettelu tukee nykyistä hallintoa ja maan yhtenäisyyttä. Nythän siellä on valtion rahastoa käytetty budjettivajeen korjaamiseen, mutta tämäkin alkaa kuivua juuri sopivasti vaalien jälkeen. Öljyn hintaankaan ei nousupainetta pahemmin ole tulossa kun USA nostaa rajoitteita uusien esiintymien käyttöönotossa. Ehkä Putin tosiaan haluaa lisätä vastakkainasettelua jotta kansan huomio saadaan ulkoiseen viholliseen ja omaa kansaa voi hallita kovemmin ottein talouden heikentyessä.
 
Liittynyt
16.03.2017
Viestejä
1 039
Venäjän vastaus: Meillä ei ole mitään tekemistä myrkytyksen kanssa. Haluamme myös pääsyn tutkintamateriaaliaan, jotta asiantuntijamme voivat analysoida myrkyn.

Ihan perussettiä ryssälästä. Kielletään kaikki ja halutaan pääsy tutkintamateriaaliin, jotta sitä voidaan käyttää omiin propaganda tarkoituksiin.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
7 583
Venäjän valtio tekee toistamiseen ellei jopa useampaan kertaan räikeän terrori-iskun Britannian maaperällä ja nyt pohditaan että ehkä voidaan poistaa jokin vitun TV-aseman lisenssi. Tosiasia on että vaikka Venäläiset olisivat kuinka mulkkuja tahansa, heillä on voimaa ja he eivät kunnioita luusereita.

Sillä välin kun Euroopassa mietitään päät kuumina kuinka monta sukupuolta keksitään lisää joka päivä, mistä kahvilasta saa parhaat vegaanihärkäpapusopat ja kuka on pahoittanut mielensä tänään, Venäjä voi aivan rauhassa aloitella sotia, ampua matkustajakoneita alas, tehdä muutaman terrori-iskun hermomyrkyillä, tuhota Euroopan yhteinäisyyttä, manipuloida USA:n presidentinvaaleja, levittää enemmän valeita ja disinformaatiota kuin kaikki jenkkien mediat ja Trump yhteensä toistensa mielestä ja mitä lienee ilman mitään todellista vastuuta.
Siinä on vaan se ongelma, että venäläisten eristäminen varmistaa, että Putin saa aivopestä sitä porukkaansa entistä vapaammin kun on entistä vähemmän kontaktia sen oman utopian ulkopuolelle. Neuvostoliitossakin elettiin työmiehen unelmaa aika pitkään.

Oikeastaan paras tapa olisi varmasti alkaa harrastamaan samaa propagandapeliä Venäjän kansalaisia kohtaan, mitä Putin harrastaa länteen. Internettiin BBC:n voimin venäjänkielisiä vaihtoehtosivustoja jne.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
7 583
Eiköhän olisi ollut helpompiakin tapoja tappaa noi kuin joku hermomyrkky.Venäjä taisi olla aika sekaisin nl:n hajottua ja sieltä on kadonnut/myyty yms vaikka mitä eli ei välttämättä ole venäläisten tekosia.Ei putin ole ainoa tyyppi venäjällä joka pystyisi tollaista tekemään ja toihan vain antaa sellaisen kuvan ettei putinilla ole kokonaan maa hallussaan vaikka haluaa antaa sellaisen kuvan?.

/offtopic
Tollaisella hermomyrkkyllä tappaminenhan onnistuu _yhdeltä_ tyypiltä.
No, jos ajatellaan, että kyseessä oli joku muu kuin Venäjän operaatio, niin minkä ihmeen takia kukaan rikollinen tmv. lähtisi läträämään jonkun älyttömän vaarallisen hermomyrkyn kanssa? Kuten sanoit, helpompiakin tapoja on. Ainoa syy käyttää tuollaista ainetta on, että nimenomaisesti halutaan käyttää kyseistä ainetta.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 591
Siinä on vaan se ongelma, että venäläisten eristäminen varmistaa, että Putin saa aivopestä sitä porukkaansa entistä vapaammin kun on entistä vähemmän kontaktia sen oman utopian ulkopuolelle. Neuvostoliitossakin elettiin työmiehen unelmaa aika pitkään.

Oikeastaan paras tapa olisi varmasti alkaa harrastamaan samaa propagandapeliä Venäjän kansalaisia kohtaan, mitä Putin harrastaa länteen. Internettiin BBC:n voimin venäjänkielisiä vaihtoehtosivustoja jne.
Eikös se ollut niin, että venäläisten ulkomaillakin asuva massa haluaa katsoa putinmedian uutisia, koska vain niissä kerrotaan "totuus". Ulkomaalaisiin uutisiin ei luoteta.

Hauska tai surullinen paradoksi.

Edit: Toisinajattelijoiden vähemmistö löytää jo nyt muita lähteitä halutessaan. Putinin suunnitelmissa oli venäläisten oma netti, mutta aivopesun vuoksi sitä ei ehkä edes tarvita.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
7 583
Eikös se ollut niin, että venäläisten ulkomaillakin asuva massa haluaa katsoa putinmedian uutisia, koska vain niissä kerrotaan "totuus". Ulkomaalaisiin uutisiin ei luoteta.

Hauska tai surullinen paradoksi.
On, mutta ei se ainakaan paremmaksi muutu, jos se massa ajetaan takaisin äiti-Venäjälle. Ennemmin pitäisi vain kunnolla kampanjoida, niille ulkomailla asuville, että tiedättekös miksi teillä menee aina niin paskasti eikä kukaan pidä teistä.

Ja venäläiset seuraavat paljon venäjän mediaa, koska eivät muuta ymmärrä.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
239 584
Viestejä
4 191 454
Jäsenet
70 772
Uusin jäsen
girma

Hinta.fi

Ylös Bottom