• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Keskustelua Putinin Venäjästä

Naurettavaa peppukipeyttä langettaa jotain Neuvostoliittolaisia tuomioita. Eiköhän viikko kulakkia olisi jo riittänyt opetukseksi ja Kremlin muurin kommunistijohtajien muistomerkkien nuoleminen.
 
Eihän tuosta joutunut edes vankilaan. Totuus paljastuu kun vähän pintaa raaputtaa. Ehdonalainen nyt on pelkkä näpäytys, varoitus olla tekemättä samaa uudelleen. Venäjä puolustaa perinteisiä arvoja kun me täällä keskitytään tuontiuskontojen puolustamiseen perinteisten arvojen ollessa vapaata riistaa. "Pekonihyökkäyksestä" saa ihan tuntuvan oikean vankilatuomion. Vastaavasti pikkurikkeistä, kuten koraanin polttaminesesta, saa sakkoa. Linja on meillä täällä ihan sama, kohde vain on toinen.
 
Näkyi olleen pidätettynä lokakuusta alkaen, eli kuiten istui yli puolivuotta pokemonin pelaamisesta. Tuskin taitaa tuosta mitää korvauksia saada, kun tuomio tuli.
 
OT: Mielestäni kybersotilaat voisi jatkaa rauniofoorumilla loppuun asti..

Näin on. "Kybersotilaat" tuovat tänne muutoin yhtä äänekkäitä ja ylimielisiä "vastapuolen sotilaita" ja meno on sitten taas totuttua murotasoa, jossa pinna palaa vähintään muutaman kerran viikossa. Tai sitten, jos haluaa käyttää mielenrauhaksi estolistaa, seuraa siitä lukukelvottomuus.
 
Näinkö Venäjä suunnittelee Suomen valtaamista? Suoraa puhetta ryssäpropagandistilta. :D

1.PNG
3.PNG
4.PNG
2.PNG
 
Venäjältä kova uhkaus: ilmoitti pitävänsä väärälle alueelle eksyviä USA:n liittouman koneita maaleina Syyriassa

Venäjältä kova uhkaus: ilmoitti pitävänsä väärälle alueelle eksyviä USA:n liittouman koneita maaleina Syyriassa

Maanantai 19.6.2017 klo 17.01

(EPA / AOP)" style="margin-right: 0px; margin-left: 0px; padding-right: 0px; padding-left: 0px; color: rgb(102, 102, 102); text-decoration-line: underline;">
Venäjä ja Yhdysvallat ovat vaarassa ajautua yhteenottoon Syyriassa. Kuvassa amerikkalaisten F/A-18E Super Hornet -hävittäjä. (EPA / AOP)
Venäjä ilmoitti maanantaina, että se tulee tulevaisuudessa pitämään kaikkia Eufrat-joen länsipuolella Syyriassa liikkuvia Yhdysvaltain johtaman liittouman sotilaskoneita hyväksyttävinä maaleina.

Venäjä raivostui, kun amerikkalainen Super Hornet -hävittäjä pudotti syyrialaishävittäjän sunnuntaina Raqqassa.

Venäjä ilmoitti myös lopettavansa liittouman ja Venäjän yhteisen viestintäkanavan käytön, koska Yhdysvallatkaan ei käyttänyt sitä varoittaakseen syyrialaiskonetta.

Syyrialaishävittäjä pudotettiin sen jälkeen kun Syyrian hallituksen joukot pudottivat pommeja kurdien ja arabien liittouman SDF:n taistelijoiden lähellä. Yhdysvaltojen johtama liittouma tukee SDF:n joukkoja.

Syyrian mukaan sen hävittäjä oli suorittamassa Isisin vastaista tehtävää Raqqassa.

Tästä tuli mieleen - vaikka rajaylitukset on vähentyny - että jos suomi sanois venäjälle saman, että jos tulevat suomen rajojen sisälle lentelee ni ne pudotetaan... ja vielä ne oikeesti ammuttais alas... mitähän venäjä sit itkis :D Eiköhän ne näkis sen sodan alotuksena, vaikka ite perseilis.
 
Venäjältä kova uhkaus: ilmoitti pitävänsä väärälle alueelle eksyviä USA:n liittouman koneita maaleina Syyriassa

Tästä tuli mieleen - vaikka rajaylitukset on vähentyny - että jos suomi sanois venäjälle saman, että jos tulevat suomen rajojen sisälle lentelee ni ne pudotetaan... ja vielä ne oikeesti ammuttais alas... mitähän venäjä sit itkis :D Eiköhän ne näkis sen sodan alotuksena, vaikka ite perseilis.
Niin ja Suomella olisi aika paljon isompi oikeus ampuakin ne alas kuin venäläisillä Syyriassa konsanaan. Laillinen oikeus ja etenkin moraalinen oikeus. Ryssillä on Syyriassa vain "laillinen" oikeus ja sekin hyvin pitkälti lainausmerkeissä.
 
"Vasemmiston mamu, suvaitsevaisuusvöyhötys ja kukkahattuilu" ei taida kuulua Putinstanin, tuon itänaapurissamme olevan kehitysmaan, keinovalikoimaan...
Tottakai kuuluu. Ovat aina tukeneet vasemmistoa ja ilmeisesti viherpiiperöitä. Ei ole sattumaa miksi Vihreät ovat vanhoja taistolaisia.

Venäjältä kova uhkaus: ilmoitti pitävänsä väärälle alueelle eksyviä USA:n liittouman koneita maaleina Syyriassa

Tästä tuli mieleen - vaikka rajaylitukset on vähentyny - että jos suomi sanois venäjälle saman, että jos tulevat suomen rajojen sisälle lentelee ni ne pudotetaan... ja vielä ne oikeesti ammuttais alas... mitähän venäjä sit itkis :D Eiköhän ne näkis sen sodan alotuksena, vaikka ite perseilis.
Se olisi niin iso arvovaltatappio että aika kovaa painetta laitettaisiin Suomelle. USA on virallisessakin diskurssissa sarjaa ylempänä kuin Venäjä joten on toinen asia lähteä USA:n ohjuksia pakoon kuin vasallivaltion ohjuksia. Tai oikeastaan valtion jota pidetään tasaväkisenä tai pienempänä. Todennäköisesti USA oli ainoa joka pystyi ton tempun tekemään ilman mitään seuraamuksia. Erdogania taisivat kurittaa vaikka ryssän kone oli vittu Turkin ilmatilassa eli 100% justified tappo.
 
Tottakai kuuluu. Ovat aina tukeneet vasemmistoa ja ilmeisesti viherpiiperöitä. Ei ole sattumaa miksi Vihreät ovat vanhoja taistolaisia.

Tuo taisi olla ihan puhdas vale, eikai kukaan noin oikeasti luule?

Muuten vain greeanpeacen edustajat pistetään putinstanissa vankilaan ja rahoitusta jaetaan avokätisesti kaikille jyrkimmille äärioikeistopuolueille ympäri eurooppaa?
 
Tottakai kuuluu. Ovat aina tukeneet vasemmistoa ja ilmeisesti viherpiiperöitä. Ei ole sattumaa miksi Vihreät ovat vanhoja taistolaisia.

Neuvostoliitto tuki näitä, ei Venäjä.

Vaikka Neuvostoliittoa Putinstanissa ihannoidaankin, nyky-Venäjä on silti arvoiltaan hyvin erilainen kuin Neuvostoliitto, Neuvostoliitosta haikaillaan lähinnä sitä että silloin oltiin suurvalta, Jeltsinin aikaan ei, ja Putinin aikaan ollaan taas olevinaan.

Tavallisten kansalaisten kohdalla kyse on lähinnä huonon omantunnon paikkaamisesta sillä, että "kuulutaan johonkin suurempaan", "meidän valtio onkin suurvalta, lälläslääs".
Vaikka se suuruus on vain huono asia, kun sitä suuruutta pidetään yllä sillä että kiusataan pienempiä.

Sama toki pätee täällä meilläpäin myös Eurostoliiton suhteen. Halutaan kuulua suureen ja hienoon Eurostoliittoon.
 
Viimeksi muokattu:
Tuo taisi olla ihan puhdas vale, eikai kukaan noin oikeasti luule?

Muuten vain greeanpeacen edustajat pistetään putinstanissa vankilaan ja rahoitusta jaetaan avokätisesti kaikille jyrkimmille äärioikeistopuolueille ympäri eurooppaa?
Historian tunteminen ei kai mitään valehtelua ole? Vihreät polveutuvat suoraan stallareista joiden yhteyttä ryssälään ei varmaan tarvitse tähän selostaa. Ja esim WPC varmaan on tuttu? Rauhanpuolustajat? Rauhanliitto?

Neuvostoliitto tuki näitä, ei Venäjä.

Vaikka Neuvostoliittoa Putinstanissa ihannoidaankin, nyky-Venäjä on silti arvoiltaan hyvin erilainen kuin Neuvostoliitto, Neuvostoliitosta haikaillaan lähinnä sitä että silloin oltiin suurvalta, Jeltsinin aikaan ei.

Tavallisten kansalaisten kohdalla kyse on lähinnä huonon omantunnon paikkaamisesta sillä, että "kuulutaan johonkin suurempaan", "meidän valtio onkin suurvalta, lälläslääs".
Vaikka se suuruus on vain huono asia, kun sitä suuruutta pidetään yllä sillä että kiusataan pienempiä.

Sama toki pätee täällä meilläpäin myös Eurostoliiton suhteen. Halutaan kuulua suureen ja hienoon Eurostoliittoon.

Toki. Mutta on siellä osittain sama tiedustelukoneisto tulilla tälläkin hetkellä. Nyt ovat pivotoineet anti-imperialismista ja internationalismista nationalismiin.

Jees. Ryssillä on kuvottava tapa vähätellä esimerkiksi Suomea ja Baltian maita tyyliin "ne voidaan vallata koska tahansa" tai "miten noin pieni maa voi olla itsenäinen?" Venäjähän ei mikään älyttömän suuri maa ole kuin maan määrällä mitattuna. Silloinkin se on muuten vain 1,8 kertaa Yhdysvaltojen kokoinen. Kuinkahan moni suomalainen veikkaisi oikein? Talous on jotain Italian tai Hollanin kokoluokkaa. Asevoimia ei voi verrata Yhdysvaltoihin muutakuin ydinkärkien(väitetysti) määrässä. Surullista että Suomi on niin mitätön maa että pitää tollasta paskaa kumarrella. Ei tarvitse mennä kuin johonkin Saksaan tai Ranskaan niin Venäjä otetaan tasavertaisena.
 
Viimeksi muokattu:
Mielenkiintoista, että tämmöistä puheta Venäjällä vielä sallitaan:
Venäläisprofessori: Vladimir Putinin hallinto on halvautumassa
Hiljeneeköhän proffa jossain välissä vai kokeeko ennenaikaisen kuoleman?

Ilmeisesti vehnän viennillä ei vielä paikata öljytulojen pudotusta? :think:

Venäläisprofessori: Vladimir Putinin hallinto on halvautumassa
Verkkouutiset
1 tunti ja 37 minuuttia sitten (päivitetty 1 tunti ja 26 minuuttia sitten)
Eturivin politiikan tutkija nostaa esiin useita hälyttäviä kehitystrendejä Venäjällä.

  • 0841ad466b02465a7e61c6e49c413f544f4177e71e00009ab5bb34e6df5c2b55

    Vladimir Putin.

    (AFP/Lehtikuva)
Venäjän yhteiskunnallisen vakauden taustalla on ollut sanaton sopimus poliittisten vallanpitäjien ja muun eliitin välillä. Presidentti Vladimir Putinin hallinto on mahdollistanut eliitin taloudellisen vaurastumisen, ja eliitti on puolestaan sitoutunut kuuliaisuuteen Kremliä kohtaan. Nyt sopimus on professori Valeri Solovein mukaan peruuttamattomasti tuhoutunut.

Tilalle presidentti Vladimir Putinin hallinto tarjoaa nyt sitkeyttä ja yksituumaisuutta geopoliittisten haasteiden edessä. Tämä ei kuitenkaan ole omiaan luomaan entisenlaista innostusta, Moskovan valtiollisessa kansainvälisten suhteiden instituutissa (MGIMO) työskentelevä Solovei arvioi.

Ulkoministeriön alaisuudessa toimiva MGIMO on yksi Venäjän arvostetuimmista akateemisista instituutioista.

Venäjän politiikalta puuttuu Solovein mielestä tällä hetkellä strateginen tavoiteasetanta. Poliittisten linjausten tarkoitus ja tavoitteet koetaan sen vuoksi epäselvinä.

”Ilmeinen yhteentörmäys”
Taloudellisten resurssien ja kannustimien puute on Valeri Solovein mukaan johtanut niiden korvaamiseen kurittavilla sanktioilla, joita perustellaan muun muassa korruptionvastaisella taistelulla. Niiden logiikka jää kuitenkin hämäräksi, joten lojaliteetin vahvistamisen sijasta ne pikemminkin tuottavat pelkoa ja johtavat hallinnon halvaantumiseen.

Palauteyhteys Venäjän kansalaisten ja valtiojohdon välillä on professori Solovein mielestä vaurioitunut katastrofaalisella tavalla, professori Solovei sanoo.

– Viranomaiset vastaavat poliittisiin protesteihin sorrolla, mikä voi johtaa vastakkainasettelun kierteeseen, hän sanoo.

– Ilmeinen yhteentörmäys eri valtakeskusten välillä heikentää järjestelmän toimintakykyä kokonaisuudessaan ja lisää tuntuvasti riskiä tehdä strategisesti vaarallisia päätöksiä.

Muodollisten instituutioiden puutetta on Solovein mukaan kyetty aiemmin kompensoimaan eliittien sisäisellä epämuodollisella viestinnällä. Nyt myös nämä totutut viestintäkanavat ovat häiriintyneet ja lakkaavat toimimasta, hän sanoo.

Professori Solovei esitti arvionsa radioasema Eho Moskvyn verkkosivuilla julkaistussa kirjoituksessaan aiemmin tällä viikolla.

Solovein näkemykset ovat viime vuosina herättäneet useaan otteeseen kansainvälistä huomiota. Marraskuussa 2016 hän arvioi, että presidentti Putin olisi jättämässä tehtävänsä tämän vuoden kuluessa. Haastattelu, jossa hän arvionsa esitti, poistettiin sittemmin The Moscow Timesin verkkosivuilta.

Solovei ei ole Venäjän sisäisen yhteiskuntasopimuksen murtumista koskevine näkemyksineen yksin, vaan teemasta on puhuttu viime vuosina yhä enemmän sekä Venäjällä että lännessä.

Lojaliteettisiteen katkeamista ja sen heijastuksia käsitteli muun muassa tunnettu Venäjä-asiantuntija, professori Mark Galeotti Verkkouutisten viimesyksyisessä haastattelussa.

– On ennakoitavissa, että jännite Vladimir Putinin ja muun eliitin välillä kasvaa. En usko, että hän voi jatkaa presidenttinä seuraavan kautensa loppuun. Mitä sen jälkeen, se jää nähtäväksi, Prahan kansainvälisten suhteiden instituutissa toimiva Galeotti totesi tuolloin.
 
Russia is reportedly behind a disturbing number of assassinations outside its borders
59484059e592ed1a008b55bf.jpg

Matthew Stockman / Getty

Since 2003, more than two dozen murders or mysterious deaths in multiple countries seem to trace back to Moscow.

But no one seems to be doing much about it.

At least 33 people in the UK, US, Ukraine, Greece, India, and Kazakhstan have been murdered or died mysteriously in the last 14 years, according to recent reports by BuzzFeed News and USA Today.

Last week, BuzzFeed News released the first two parts of a two-year investigation detailing how US spy agencies gave the British government, upon its request, evidence linking the murders or deaths of 14 Russians and Brits in the UK to the Kremlin, the FSB - Russia's security agency - or the Russian mafia, which sometimes works with the government. But the British government has ruled out foul play in each case.

The report was based on a large volume of documents, phone records and secret recordings, as well as interviews with American, British and French intelligence and law enforcement officials.

In early May, USA Today also reported that "38 prominent Russians" had been murdered or died suspiciously since 2014. Nineteen of the incidents happened outside of Russia: 3 in the US (2 in New York and 1 in Washington DC), 1 in Greece, 1 in India, 1 in Kazakhstan, and 12 in Ukraine.

USA Today named three other victims, but could not determine the locations of the incidents.

On June 1, a Chechen assassin posing as a French journalist also tried to kill a married couple, Amina Okuyeva and Adam Osmayev, in Kiev. The Kremlin had accused the couple, whom later fought against Russian-backed separatists in eastern Ukraine, of trying to assassinate Putin in 2012.

When the Chechen assassin, Artur Denisultanov-Kurmakayev, was interviewing the couple in a car, he pulled out a gun and shot Osmayev. Okuyeva then pulled out a gun and shot the assassin four times. The assassin and Osmayev both survived, and the Ukrainian government has accused Russia of ordering the hit.

59482da4e592edd96f8b4bbd.jpg

Amina Okuyeva
Amina Okuyeva/YouTube via saslanbek isaev

The 14 victims BuzzFeed News has revealed had all gotten in the way or run afoul of powerful Russians. They were either stabbed, killed in mysterious crashes, hanged, driven to suicide after repeated threats against their lives, or poisoned.

One victim, Alexander Litvinenko, a whistleblower, had traces of radioactive polonium 210 in his system, a substance only made in Russia, BuzzFeed News said.

Even the scientist who found the trail of polonium all over London, Matthew Puncher, was eventually found stabbed to death, BuzzFeed News said.

Scotland Yard's former counter-terror commander, Richard Walton, told BuzzFeed News that Russia is skilled at "disguising murder" by using biological or chemical agents that leave no trace.

But what all these deaths have in common is that the British government has done nothing, ruling out foul play in all cases, according to BuzzFeed News.

That's because the British government is scared of any political, cyberwarfare or traditional warfare retaliation by the Russians, according to 17 US and British intelligence officials who spoke with BuzzFeed. They also have the incentive to keep Russian oligarch money in their banks.

The Washington D.C. Police Department did not respond to request for comment on any ongoing investigation into the death of Mikhail Lesin, the founder of Russia Today and former Gazprom executive who was found dead in his D.C. hotel with blunt force head injuries.

The New York Police Department declined to comment to Business Insider about the murder of Sergei Krivov, saying information could only be released via a Freedom of Information Act request. The NYPD pointed Business Insider to the United Nations when asked about the death of Vitaly Churkin, the former Russian diplomat to the UN, who died of an apparent heart attack.

59483210e592edf27c8b4ae8.jpg

Russian ambassador to the United Nations Vitaly Churkin speaks during a news conference at the U.N. headquarters in New York September 2, 2015.
REUTERS/Brendan McDermid

The UN said to contact the Russian government. The Russian Embassy in D.C. did not immediately respond to a request for comment.

One glaring difference between the deaths in the UK or US, and those in Ukraine, are the methods used. Almost every victim in Ukraine was shot, tortured or killed in a bombing, USA Today reported.

The possible reasons for this are many, according to Stratfor Chief Security Officer Fred Burton.

Russian mobsters, who only know violent methods, may have been contracted, or Russia could be trying to send signals to Ukraine. It could also be because Russia is trying to evade the US and UK's more sophisticated intelligence communities.

As for recourse, the US and UK could make the Russian ambassadors persona non grata, ramp up surveillance of known Russian agents, or even put out Interpol warrants out on suspected assassins, Burton said.

"But with that could come foreign policy blowback," Burton told Business Insider. "I'm not optimistic."
 
From elite English school to Ukraine’s frontline

Kansainvälinen politiikka on paljon värikkäämpää kuin useimmat uskovat. Puolisotilaallisen koulutuksen saanut pariskunta joutui välikohtaukseen. Mikä muu on uutta? Britit ainakin ovat osallisia, mutta onkohan ranskalaisillakin sormensa pelissä? Näistä muista salamurhista olisi mielenkiintoista tietää tarkemmin. Osassa voi olla takana hyvinkin yllättäviäkin tahoja.
 
Sepä se. Venäjä varmasti on laittanut oman osansa epämiellyttäviä yksilöitä kylmäksi, mutta niin tekee muutkin. Esimerkiksi NATO-johtoisen Operaatio Gladion puitteissa on tapettu Euroopassa poliitikkoja ja siviilejä yllättävän paljon. Tietysti tuokin oli NL/Venäjän vika koska kyseessä oli vain taistelu kommunismia vastaan.
 
Ensin puhut preesenssissä ("mutta niin tekee muutkin"), ja sitten tarjoat esimerkkinä jotain kymmenien vuosien takaista kylmän sodan touhua...

No, joka tapauksessa sillä nyt on vähän väliä, että ketä tapetaan ja missä tarkoituksessa. Venäjällä ei ole näissä tappamisissa koskaan mitkään hyvät ajatukset ja jalot tarkoitusperät mielessä, vaan se tappaa, koska diktaattorin uraputki sitä vaatii.
 
Aika sinisilmäinen pitää olla jos kuvittelee että NATO lopetti Gladion (tai vastaavan toiminnan) kylmän sodan päätyttyä.

Tottahan länsimaillaat vain pudottaa hyviä demokratiapommeja, muut sitten raakalaismaisia pommeja. Sama koskee tietysti salamurhia yms. demokratian peruskirjan mukaisia keinoja joita käytetään. Meillä on tietysti aina demokraattinen oikeutus tällaisille teoille, muilla ei.
 
Saathan sä kaikenlaista lässyttää mitä mieleen juolahtaa, mutta mitäs jos nyt kuitenkin pysyttäisiin faktoissa.

Länsi on "salamurhannut" tai siis murhannut ilman mitään sen kummempaa salamyhkää lähinnä islamistijohtajia Lähi-Idässä. Anna toki esimerkkejä, jos sinulla on tietoa muistakin "salamurhista".

Ja kenelläkään ei varsinaisesti ole mitään laillista oikeutusta salamurhiin. Kuitenkin jos kohde on jollain tavalla lain yläpuolella tai lain tavoittamattomissa, niin siinä tapauksessa salamurhan voi ymmärtää. Esimerkiksi Vladolf Vladimirovits "The homo-Hitler" Putlerin salamurha olisi kaikin puolin täysin hyväksyttävää, kannustettavaa ja shampanjapullon korkkauksen aihe! Sama pätee henkilöihin, jotka ovat korkealla hänen mafia-organisaatiossaan. Nirri pois vaan, siihen on täysi oikeus.
 
Objektiivisesti näitä ajatellessa tulee monesti oikeutuksensa murhaan tai salamurhaan.

Olen näissä asioissa omalla filosofialla kumminkin siinä määrin autistinen, että vaatisin lakkauttamaan koko "Nobelin rauhanpalkinnon jakamisen". Murha voi olla joskus hyväksyttyä, mutta silloin on turha julistautua "rauhankyyhkyksi". Murha ei voi olla rauhaa, that s it.

Taisin päästä nyt sitten langoille, miksi siihen "Litteä maa, Reptiliaanit, NWO, Illuminati, Juutalaiset, salaliitot ja muut" threadiin, kuin vitsiksi heittämäni linkki "Kanadalais mensalaisista lähes joka toinen uskoo ufo-miehiin yms. mutta keskinkertainen on voittanut Nobelin palkinnon", puhuukin nyt UFO-mies uskojien puoleen. Ei hullumpaa olla kiistämättä sitä, josta ei ole mielikuvaksi astikkaan vahventeita. UFO-miehistä ei ole universaalissa asti kiistämistä, mutta murha ei voi olla rauhaa.
Olipa tämä murha sitten vaikka objektiivisesti ajatellen oikea päätöskin. Muuten tämä kuulostaa aivan samalta kuin vaikkapa se Putin tai hänen suosikkinsa "saisi" venäläisen rauhanpalkinnon.
 
Länsi on "salamurhannut" tai siis murhannut ilman mitään sen kummempaa salamyhkää lähinnä islamistijohtajia Lähi-Idässä. Anna toki esimerkkejä, jos sinulla on tietoa muistakin "salamurhista".

Operaatio Gladio – Wikipedia

Pelkästään Bolognan pommi-iskussa kuoli lähes sata siviiliä. Muita vastaavia vassareiden syyksi laitettuja terrori-iskuja tehtiin ympäri Eurooppaa (pommeja, ammuskeluja jne.), joten kuolonuhrien määrä on kokonaisuudessaan satoja. Lisäksi operaatiossa tehtiin vallankaappauksia ja tapettiin poliitikkoja. Lisää yksityiskohtia voit lukea tuosta: Naton salaiset armeijat : operaatio Gladio ja terrorismi Länsi-Euroopassa
 
80-luku ei nyt varsinaisesti ole mitään muinaishistoriaa. Vallassa on samat tahot eikä tekoja ole kaduttu. Mitä eroa on vuoden -87 ja vuoden 2017 terrorismilla? Hyvin vähän, tavoitteet on samat. Kohde vain on muuttunut vastaamaan nykyisiä maailmanpolitiikan tavoitteita.
 
Operaatio Gladio – Wikipedia

Pelkästään Bolognan pommi-iskussa kuoli lähes sata siviiliä. Muita vastaavia vassareiden syyksi laitettuja terrori-iskuja tehtiin ympäri Eurooppaa (pommeja, ammuskeluja jne.), joten kuolonuhrien määrä on kokonaisuudessaan satoja. Lisäksi operaatiossa tehtiin vallankaappauksia ja tapettiin poliitikkoja. Lisää yksityiskohtia voit lukea tuosta: Naton salaiset armeijat : operaatio Gladio ja terrorismi Länsi-Euroopassa
Ja taas sieltä kaivetaan esille joku kylmän sodan ajan operaatio, kun ei mitään parempiakaan ja tuoreempiakaan esimerkkejä löydy. On se jännä.

80-luku ei nyt varsinaisesti ole mitään muinaishistoriaa. Vallassa on samat tahot eikä tekoja ole kaduttu.
Joo joo, ihan samat NWO ja illuminaattumi-tahot on vallassa, jotka ovat asentaneet mikrosirut meihin kaikkiin ja salamurhaavat ihmisiä harvasepäivä siellä sun täällä, turuilla ja toreilla ainakin ziljoona kertaa enemmän kuin isä-aurinkoinen Vladolf Putler konsanaan! Kyllähän mä sen tiedän. On suuri sääli, ettei juuri kukaan muu ole näistä koskaan kuullutkaan, eikä näistä missään puhuta! Mistä lie johtuu? No illumipilluminaattumista tietenkin!

Suomessakin on tehty poliittisia salamurhia ilmeisesti tasan yksi kappaletta 100-vuotisen itsenäisyyden aikana. Miinus kansallissota tietenkin.
 
Viimeksi muokattu:
Gladiosta ei tiedetty julkisuudessa mitään sen toimiessa. Vasta neukkulan kaaduttua paljastui totuus (varmasti vain osittain) siitä mitä törkeyksiä operaation nimissä tehtiin. Kaikki eivät varmasti ole yhtä sinisilmäisiä kuin JormaVeitikka joka kuvittelee ettei vastaavaa toimintaa olisi tuonkin jälkeen jatkettu myös muualla kuin Venäjällä.

Islamistien terroristiteroilua vuosikaudet Euroopassa seuranneena tulee eittämättä mieleen onko näissäkään tapauksissa ihan aina takana oikeasti se islamistitero, vai olisiko kuitenkin kyseessä jokin taho joka haluaa mustamaalata islamisteja - aivan samoin kun oli aikanaan kommariterroristi-iskujen suhteen. Tässä ei ole kyse mistän foliohattuilusta vaan ihan pelkästä lähihistorian tuntemisesta ja sen peilaamisesta nykypäivään.
 
Joo joo, ihan samat NWO ja illuminaattumi-tahot on vallassa, jotka ovat asentaneet mikrosirut meihin kaikkiin ja salamurhaavat ihmisiä harvasepäivä siellä sun täällä, turuilla ja toreilla ainakin ziljoona kertaa enemmän kuin isä-aurinkoinen Vladolf Putler konsanaan! Kyllähän mä sen tiedän. On suuri sääli, ettei juuri kukaan muu ole näistä koskaan kuullutkaan, eikä näistä missään puhuta! Mistä lie johtuu? No illumipilluminaattumista tietenkin!

No ei, kun illuminaatti lopetettiin turhana kylmän sodan jälkeen. Nyt valoja päälle välillä. Samat tahot jotka harrastivat väärän lipun terroria ovat edelleen vallassa. Mentaliteetti ei ole muuttunut yhtään mihinkään. Putinin teot eivät sitä muuta mihinkään.

Se, että sinä et ole selvillä tai edes kiinnostunut maailman menosta ei tee tosiasioita tekemättömiksi. Gladio, vasemmiston nimissä tehty terrori on yksi näistä ikävistä tosiasioista. Tyhjät tynnyrit kolisevat.
 
^ No joka tapauksessa mikrosirut on asennettu meihin kaikkiin ja me kaikki ollaan potentiaalisia salamurhaajia, jotka kaiket päivät salamurhaa ihmisiä siellä sun täällä, kuten hyvin voimme havaita ympärillämme olevista ruumiskasoista.
 
Kun ymmärrys ja tiedot loppuu alkaa liskomiehet vilistä teksteissä. Jos järki ei riitä tasokkaampaan keskusteluun voi sitä jatkaa vaikka täällä: https://bbs.io-tech.fi/threads/litt...illuminati-juutalaiset-salaliitot-ja-muut.229
 
Niin eli Putinin teot ja toimet nollautuu siis sillä, että olihan lännessäkin Gladeo vuonna kivi ja keppi. Putin saa siis hyvällä omallatunnolla murhata vastustajiaan kotimaassa ja ulkomailla niin paljon kuin sielu sietää. Murhataanhan me muutkin. Minä ja sinä ja me kaikki salamurhaillaan ihmisiä kaiket päivät, ja itsenäisessä Suomessakin on koko maailmanhistoriassa poliittisesti motivoituneena salamurhattu niinkin monta henkilöä kuin yksi(1) kappaletta. On se hurjaa.
 
Mistä tälläistä sait päähäsi? Sinulla mielikuvitus ainakin laukkaa.
 
Mistä tälläistä sait päähäsi? Sinulla mielikuvitus ainakin laukkaa.
Olen toki täysin tosissani. Vai väitätkö, ettet muka salamurhaa ihmisiä kaiket päivät? On sulla otsaa, mistä sait tällaista päähäsi? Kyllä sulla ainakin mielikuvitus laukkaa!
 
Olen toki täysin tosissani. Vai väitätkö, ettet muka salamurhaa ihmisiä kaiket päivät? On sulla otsaa, mistä sait tällaista päähäsi? Kyllä sulla ainakin mielikuvitus laukkaa!

Mistä nyt tuulee? Alkaako pää pehmenemään, kun maailma ei ihan vastaakaan mielikuvia?

"BBC teki vuonna 1992 Gladiota käsittelevän dokumenttisarjan, jossa päädyttiin siihen, että CIA, MI6 ja Nato ohjasivat äärioikeistolaisia salaisia armeijoita, jotka murhasivat eri maissa yhteensä satoja siviilejä tavoitteena sälyttää syy iskuista vasemmistoryhmille. Gladion operaatioilla Italiassa ja Belgiassa pyrittiin saamaan kansan tuki politiikalle, joka olisi Yhdysvaltain etujen mukaista. Ranskalais-saksalainen Arte lähetti aiheesta saksankielisen dokumentin[17] vuonna 2011. Dokumentissa kuvataan Gladion perustamista Saksassa ja Italiassa sekä valaistaan muun muassa vuoden 1969 Piazza Fontanan pommi-iskun, Bolognan rautatieaseman pommi-iskun ja vuonna 1980 tehdyn Oktoberfest-iskun taustoja."
 
Sisäministeriö yrittää vaikuttaa tähän triidiin @JormaVeitikkaan asennetun mikrosirun avulla...:psmoke:
 
Mistä nyt tuulee? Alkaako pää pehmenemään, kun maailma ei ihan vastaakaan mielikuvia?

"BBC teki vuonna 1992 Gladiota käsittelevän dokumenttisarjan
Alkaako pää pehmenemään, kun nykymaailma ei ihan vastaakaan sitä mielikuvaa, mikä sulla on entisajan maailmasta?

Vittu unohtakaa nyt jo ne 1960-luvun juttunne, ketään ei kiinnosta. Nyt on vuosi 2017, ja Putin murhaa vastustajiaan kotimaassa ja ulkomailla. Sitä ei mitkään 1960-luvun murhat muuksi muuta eikä asiaa lievennä.

Mahtaa muuten Putinia vituttaa, ettei pistänyt Navalnya kylmäksi hyvän sään aikana. Nyt on tavallaan liian myöhäistä... Pakkoraossa hän saattaa joutua sen silti vielä tekemään, mutta nyt siihen sisältyy suuret riskit.
 
Vittu unohtakaa nyt jo ne 1960-luvun juttunne, ketään ei kiinnosta. Nyt on vuosi 2017, ja Putin murhaa vastustajiaan kotimaassa ja ulkomailla. Sitä ei mitkään 1960-luvun murhat muuksi muuta eikä asiaa lievennä.

Ihan varmasti murhaakin. Niin murhaa muutkin. Miksi teet tästä jonkin henkilökohtaisen ajojahdin? Ei sinua näistä kukaan ole syyttänyt. Jos unohtaa historian on tuomittu toistamaan sitä. Halu kuopata se on kova.
 
Jahs, janarit. Nyt alkaa taas mennä oikealta ja vasemmalta ohi ketjun aiheen, joten josko palattaisiin oikealle uralle.
 
Ihan varmasti murhaakin. Niin murhaa muutkin.
Ketkä muut murhaa, missä ja ketä, vuonna 2017? 1960-luku ei edelleenkään kiinnosta ketään.

Ainakaan Suomessa ei poliittisia murhia ole tehty käytännössä koskaan eikä tehdä nykyäänkään. Ei edes yksittäisten hullujen toimesta, puhumattakaan mistään suurista salaliitoista.
 
Mitäpä jos perehdyt aiheeseen edes pintapuolisesti? Saisit lopulta edes vuosiluvut kohdalleen. Suomen rooli Gladiossa on selvitetty, eikä siihen kuulunut poliittiset kuin muutkaan murhat. Asiasta tuli jo varoitus ja se riittää minulle.
 
Huomautettu jo aiemmin ohi aiheesta menevästä keskustelusta
Koko ajan yritän tässä perehtyä aiheeseen, mutta mulle ei edelleenkään valkene, että kuka näitä väitettyjä poliittisia salamurhia lännessä oikein tekee (Putinin lisäksi), ja missä on uhrit.

On kyllä todella salaisia salamurhia, kun kukaan ei edes tiedä uhrien olleen koskaan olemassakaan...
 
Huomautettu jo aiemmin ohi aiheesta menevästä keskustelusta
Lännessä tapahtuneet murhatko enää lasketaan? Rajaa työtä huomattavasti. 38:sta jäljelle jää neljä.

Mikhail Lesin:
Mikhail Lesin - Wikipedia
Putin luottohenkilöitä. Kuolinsyy: toikkaroi humalassa ja löi päänsä. Poliisi ei epäile rikosta eikä murtojälkiä löytynyt. Ei motiivia.

Vitaly Churkin - Wikipedia
64 vuotias pitkänlinjan palkittu diplomaatti. Kuoli sydänkohtaukseen. Palkittiin vielä kuolemansakin jälkeen. Ei motiivia.

Sergei Krirov:
Sergei Krivov: “It Is Not Recommended to Live in This Country”
Putinin hallinnolle hankala henkilö. Poliisi ei epäile rikosta. Motiivi siis on.

Alex Oronov:
A Suspicious Death In Trump's Orbit? "Total Bullshit," Says Family
Putinille hyödyllinen henkilö. Kuoli pitkällisen sairauden jälkeen 69 vuotiaana.

Sellaista salamurhaamista tällä kertaa. Yksi neljästä on sellainen, että siihen löytyy jonkinlainen motiivi ja mahdollisesti keinokin. Yleensä niitä tekijöitä etsitään tahoilta joilla siihen on motiivi. Vähemmän hatarista syytöksistä länteenpäin tulee instajäähy.

Lisäys. Krivovin tapauksessa "päävamma" on kasvaimen aiheuttama verenvuoto. Ellei Putin ole asentanut amerikkalaispoliisien ja lääkärien päähän mikrosiruja tai käyttänyt salaista syöpäasettaan voi tämänkin pyyhkiä listalta. 0 pts. Loistava suoritus!
 
Viimeksi muokattu:
Jos diplomaatti on muutenkin elokuussa jäämässä pois tehtävästään kun "kierto" tulee päätökseen, niin mielestäni voisi vastata venäläismedian kysymyksiin yksinkertaisilla vastakysymyksillä: "miksi teidän kieli on syvällä Putinin perseessä koko ajan? Näyttäkääpä minulle kieltänne, kuinka ruskea se on? Maistuuko Putinin paskainen persereikä hyvältä?" Ja niin edelleen. Tässähän on vain mielikuvitus rajana, ja sitä kannattaa vapaasti käyttää.
 
Ns isänmaanpuolustajat/äänekkäimmät mamukriitikot ovat juuri noita jotka yrittävät saada suomalaista yhteiskuntaa heikennettyä ja putlerilta tulee peukkua. Kuinkahan paljon vaikka suomalaiset veteraanit arvostavat jotain halla-ahoja ja vastaavia?

Halla-aho ei taida olla Putinisti joten häntä on turha sellaiseksi yrittää leimatakaan.
 
Miten niin mamukriittiset yrittävät suomalaista yhteiskuntaa heikentää? Jos jokin sitä yhteiskuntaa heikentää niin se on rajat auki porukka. Sisään lappaavat Lähi-idän ja Afrikan ihmeet heikentävät Suomea kaikin mahdollisin tavoin, taloudellisesti, sosiaalisesti ja kansallisesti.
 
Venäjä lähetti Suomelle nootin Pietarin konsulin toiminnasta

Perjantai 14.7.2017 klo 20.41 (päivitetty klo 22.23)

Venäjä on lähettänyt Suomelle nootin Pietarin konsulin, Virpi Hanhikosken toiminnasta, Helsingin Sanomat uutisoi.

(MOSTPHOTOS.COM)
LUE MYÖS
Venäläismedian erikoinen selvitys - väittää Suomen sekaantuneen asesalakuljetukseen

Suomi voisi toimittaa nootin Venäjälle salakuljetusväitteistä - vakavia syytöksiä diplomaatteja kohtaan

Venäjä on jättänyt Suomen Moskovan suurlähetystöön virallisen nootin. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat.

Venäjä katsoo Hanhikosken toimineen Venäjän lain vastaisesti avustaessaan Suomen ja Venäjän kaksoiskansalaista Dmitri Bogatshevia, jota epäillään aseiden salakuljetuksesta.

Nootti viittaa helmikuun oikeudenkäyntiin, joka käsitteli Bogatshevin tutkintavankeutta.

Hanhikoski sanoi Helsingin Sanomille nootin tulleen yllätyksenä. Hän on toiminut konsulinhoitajana Pietarissa viisi vuotta.

Hanhikoski kuitenkin kertoo noottien olevan osa diplomaattista arkea.

- Nootilla on sanana huono kaiku. Toki mekin lähetämme nootteja, kun haluamme saada jonkin asian kuntoon tai kun pyydämme lupaa esimerkiksi vankilakäyntiin, Hanhikoski kommentoi Helsingin Sanomille.

Myös Suomen ulkoministeriö korostaa noottien kuuluvan diplomaattiseen viestintään.

- Tapaus ei ole lainkaan epätavallinen, ulkoministeriön viestintäkansliasta kommentoitiin.

Hankikoski myös kommentoi Helsingin Sanomille, ettei usko tapauksen liittyvän presidentti Valdimir Putinin tulevaan Suomen vierailuun.

- En ole tältä kannalta asioita edes miettinyt. Niin paljon kaikkea kahden maan välisissä suhteissa aina tapahtuu, että kyllä ihan sattumaa uutistapahtumat ovat.

Markus Kangaspuro
Venäläismedian erikoinen selvitys - väittää Suomen sekaantuneen asesalakuljetukseen

Torstai 13.7.2017 klo 13.22 (päivitetty klo 16.31)

Venäläinen Izvestija-lehti kirjoittaa kahdesta tapauksesta, jossa suomalaisten konsulaatin työntekijöiden väitetään sekaantuneen katutappeluun ja aseiden salakuljetukseen.

(MOSTPHOTOS)" style="margin-right: 0px; margin-left: 0px; padding-right: 0px; padding-left: 0px; color: rgb(102, 102, 102); text-decoration-line: underline;">
Venäläismedia väittää Suomen sekaantuneen asesalakuljetukseen. Kuvituskuva SU-27-hävittäjästä. (MOSTPHOTOS)
LUE MYÖS
Suomi voisi toimittaa nootin Venäjälle salakuljetusväitteistä - vakavia syytöksiä diplomaatteja kohtaan

Venäjä lähetti Suomelle nootin Pietarin konsulin toiminnasta

Tiistaina julkaistussa uutisessa venäläinen Izvestija-lehti kertoo selvittäneensä, että Suomen konsulaatin työntekijät olisivat Venäjällä sekaantuneet aseiden laittomaan salakuljetukseen liittyvään skandaaliin. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.
Izvestija-lehden mukaan laittomat aseet olisi kuljetettu Suomeen. Uutisen yhteydessä julkaistulla videolla syytetään kovin sanankääntein Suomen Pietarin pääkonsulaatissa konsuliasioiden hoidosta vastaavaa Virpi Hanhikoskea siitä, että hän on tiennyt aseiden salakuljetuksesta ja jopa suojellut sitä. Hanhikoski on ollut videolla puhuvan venäläistoimittajan mukaan läsnä salakuljetuksesta epäillyn Suomen ja Venäjän kansalaisen Dmitri Bogatshevin oikeudenkäynnissä.

Toinen asia, mistä suomalaisen konsulaatin työntekijää syytetään, on katutappeluun joutuminen ruotsalaisen kanssa.

Ulkoministeriö kiistää

Ulkoministeriön ajankohtaisviestinnän päällikkö Vesa Häkkinen kuittaa venäläismedian väitteet "täysin tekaistuiksi".

Izvestijan lisäksi muutkin venäläismediat ovat kirjoittaneet asiasta, ja todisteena sekaantumisesta on pidetty muun muassa sitä, että Suomen Pietarin pääkonsulaatin työntekijä, konsuliasioista vastaava Virpi Hanhikoski on ollut läsnä Bogatshevin oikeudenkäynnissä.

Ulkoministeriön Häkkisen mukaan näin onkin tapahtunut. Se kuuluu asiaan, koska Bogatshevilla on myös Suomen kansalaisuus.

- Konsulipalvelulain mukaan Suomen viranomaisilla on pyydettäessä velvollisuus avustaa pulaan joutunutta suomalaista tai Suomessa pysyvästi asuvaa ulkomaalaista. Yleensä autetaan auttamaan itseään, varmistetaan, että henkilöllä on asianajaja tai ollaan mukana oikeusistunnossa, Häkkinen sanoi.

Ilta-Sanomien mukaan venäläismedian levittämissä videoissa väitetään myös, että Hanhikoski olisi yrittänyt vaikuttaa oikeudenkäynnin kulkuun.

ANNA EGUTKINA
STT

Ei kannata käydä armeijaa. Näyttää siltä että reserviläisten elinajanodote voipi olla aika lyhyt lähitulevaisuudessa :think:
 
Statistiikka

Viestiketjuista
262 255
Viestejä
4 550 144
Jäsenet
74 950
Uusin jäsen
Kampamaneetti

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom