• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Keskustelua muualla kuin Suomessa tapahtuvasta maahanmuutosta ja sen ilmiöistä

Mitähän nuo englannissa meinaa tuolla hillumisella saavuttaa? Tuskin mitään. Mutta hyvähän se on seurata mitä siellä tapahtuu ja ottaa opiksi.

Asiat on itse-reflektoivia. Se pätee myös yhteiskuntaan. Tietyssä pisteessä kaduille meno on pakollista herättelyn luomista.

Siis yleisellä tasolla. Onhan Afrikassakin ja Bangladeshissa isot rähinät ollut päällä. Ei ole median mukaan ollut äärioikeistoa kadulla, vaan ihmisiä ketä ei luota enään valtion kykyyn hoitaa asioita parhaalla mahdollisella tavalla.
 
Ei yhtään mitään!
Parempi vaan istua kotona ja kirota ääneen katsoen telkkarista BBC:n valeuutisia eikä tehdä mitään asialle.
Mutta kuten todettua, vähän tuossa on enää tehtävissä kun noin suuri osa maan populaatiosta on paskottu. Nyt on myöhäistä laittaa rajat kiinni kun noista suurimmalla osalla on brittien passi ja syntyneet saarivaltiossa.
Katselin toissailtana erinäisiä Britannian tilannetta käsitteleviä videoita. Yksi video (jota en nyt valitettavasti löydä) oli brittiläisestä kristillisesta TV-ohjelmasta, johon katsojat saivat soittaa.

Videolla arviolta +60 vuotias nainen soitti ja kertoi, että hän ja hänen tuttavansa eivät ole enää aikoihin tienneet, mitä tehdä. Maan muuttuminen Iso-Britanniasta joksikin aivan muuksi on ollut jo pitkään nähtävissä, mutta sille ei ole voinut tehdä mitään.

Ei ole ollut merkitystä mitä puoluetta äänestää, maahanmuutossa mikään ei ole muuttunut. Tämä on jatkunut vaaleista toiseeen. Melkoinen osa maahanmuuttajista on kieltäytynyt noudattamasta maan normeja ja käytöstapoja. He ovat tuoneet oman kulttuurinsa. Poliitikot ovat kuitenkin sulkeneet korvansa ihmisten valituksilta ja ajatelleet, että sillä ei ole mitään väliä, mitä kansa ajattelee: "Me poliitikot tiedämme, mitä tehdä ja meillä on päätösvalta".

Noh... jossakin vaiheessa se kamelin selkä katkee.
 
Taisi protestit jäädä toteutumatta? Ainakin Sky Newsillä on pelkästään antirasismista koskevia lähetyksiä ja varoituksia rangaistuksista jos mellakat jatkuvat. Äärioikeistoksi leimatut protestoijat päätti jäädä kotiin.

Sky newsillä "Anti-racism" live lähetys käynnissä jossa heiluu palestiinan lippuja.. 16k katsojaa, eli aika vähän. Aamulla oli reilu 10k.

No ei kukaan idiootti katso mitään palestiinalaislippuja liehuttelevaa ulkomaalaisporukkaa jossa attachmenttinä on "Antirasistinen kokoontuminen".

No hyvä että britit jäi himaan. Koti on turvallinen tila. Yöelämässä dokailu, yöllä liikkuminen, hämärillä alueilla liikkuminen jne muutenkin on syntiä, nyt se on myös vaarallista.
 
Tommy Robinson sanoi että Islam ei ole uskonto, vaan fasistinen ideologia. Noinhan se menee, vaikka se ei ole sama kuin sanoisi että leijonat on kissaeläimiä.
Tarpeeksi kuitenkin totta että voi olla samaa mieltä.

Onneksi briteistä löytyy myös paljon hyviä julkisuuden tyyppejä ketkä osaa tuoda vastapainoa valtamedialle, se tieto pitää vaan hakea erikseen, televisiosta sitä ei löydä.
 
Viimeksi muokattu:
Tommy Robinson sanoi että Islam ei ole uskonto, vaan fasistinen ideologia. Noinhan se menee, vaikka se ei ole sama kuin sanoisi että leijonat on kissaeläimiä.
Tarpeeksi kuitenkin totta että voi olla samaa mieltä.

Islam on molempia. Se on uskonto, mutta kyseiseen uskontoon kuuluu vahvasti myös tuo poliittinen kytkös. Koraanissa mainitaan esim. taqiyya, jonka turvin vääräuskoisille voi valehdella mistä tahansa ja mitä tahansa. Islamin uskontoon kuuluu se, ettei ole mitään muuta hallintomuotoja kuin islamistinen valtio, johon esimerkiksi sharia-laki liittyy. Jos Allah sallii, jonain päivänä koko maailma on islamilaista valtiota. Se on ihan sen uskonnon kulmakiviä.

Islam siis todellakin on uskonto ja sen kannattajat aivopestään siihen kuten uskontoihin yleensä; heti syntyessään. Tähän uskontoon kuuluu kuitenkin hyvin vahvasti myös poliittiset tavoitteet ja islamin levittäminen koko maailmaan. Käytännössä voisi sanoa, että et voi olla aito muslimi kannattamatta myös islamilaista politiikkaa.
 
Tommy Robinson sanoi että Islam ei ole uskonto, vaan fasistinen ideologia

Tommy on aivan oikeassa. Islam on kammottava fasistinen ideologia, ei pelkästään uskonto, vaikka sen elementtejä siinä onkin. Islam on kauhein kuoleman kultti mitä ihmiskunta on koskaan keksinyt. Se pitäis ehdottomasti poistaa euroopasta kaikin voimin mitä käytettävissä on. Raiskailkoot naisiaan ja katkaiskoon päitä siellä aavikolla missä ovatkin, tänne ei yhdenkään olisi pitänyt koskaan tulla.
 
Islam on molempia. Se on uskonto, mutta kyseiseen uskontoon kuuluu vahvasti myös tuo poliittinen kytkös. Koraanissa mainitaan esim. taqiyya, jonka turvin vääräuskoisille voi valehdella mistä tahansa ja mitä tahansa. Islamin uskontoon kuuluu se, ettei ole mitään muuta hallintomuotoja kuin islamistinen valtio, johon esimerkiksi sharia-laki liittyy. Jos Allah sallii, jonain päivänä koko maailma on islamilaista valtiota. Se on ihan sen uskonnon kulmakiviä.

Islam siis todellakin on uskonto ja sen kannattajat aivopestään siihen kuten uskontoihin yleensä; heti syntyessään. Tähän uskontoon kuuluu kuitenkin hyvin vahvasti myös poliittiset tavoitteet ja islamin levittäminen koko maailmaan. Käytännössä voisi sanoa, että et voi olla aito muslimi kannattamatta myös islamilaista politiikkaa.

Islamissa on liikaa fasistisia piirteitä jotka aiheuttaa sen että ensinnäkään se uskonto ei sovellu länsimaihin, toisekseen islamin uskonnollinen aspekti ei ole se merkitsevä asia islamissa koska monet käytännön asiat on ihmisoikeuden vastaisia, enkä puhu vain terrorismista. Siis en ees jaksa kirjottaa miten sairaita juttuja ne tekee uskontonsa nimissä.

Ne ei edes pysty lopettaa eläintä niin että se ei ois täysin mielenvikaista.

Tää klippi kannattaa myös kurkata. Kestää vaan reilu 4min.

Viimeksi muokattu:
Islamin kohdalla huomattavasti suurempi ongelma kuin se että se sitä on Euroopassa, on se että poliittinen eliitti, mediahegemonia ja vihervasemmisto suojelee ja peittelee sen ääri-ilmiöitä ja kannattajia hinnalla millä hyvänsä kuten on UK mellakoiden kohdalla nähty. Japanissa, Kiinassa, Hong Kongissa ja monissa muissa järjestys-yhteiskunnissa on myös muslimeja ja moskeijoita mutta ei siellä ole mitään "Muslim Defense League"-partajengejä tai roadmaneja hakkaamassa viattomia ihmisiä kaduille. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä syystä että näissä maissa teoille on seuraukset muillekin kuin kantaväestölle ja seuraukset on muutakin kuin 10 dollarin sakko ja virastotädin puhuttelu. Toki myös sillä on väliä ettei näissä edellä mainituissa yhteiskunnissa ole satoja tuhansia/miljoonia kielitaidottomia pakolaisia vaan maahan muuttanut väestö on pääosin koulutettua.

Jos Elon Musk ei olisi ostanut Twitteriä/X niin meillä ei olisi joidenkin pikkublogien lisäksi juuri mitään keinoa tietää mitä Briteissä oikeasti tapahtuu. Musk on sekoillut useita kertoja ja tehnyt kyseenalaisia lausuntoja, mutta loppupeleissä on parempi altistua sekä valheelle että totuudelle kuin vain valheelle ja siksi Musk ansaitsee Nobelin palkinnon X:stä.
 
Viimeksi muokattu:
Suurin ongelma on se että ensin paskotaan omat maat elinkelvottomiksi ja sen sijaan, että mietittäis miksi nyt kävi näin, niin jatketaan samaa mallia uusissakin maissa. Ei yhtään jäädä miettimään, että olisiko omissa toimintatavoissa jotain vikaa joka on aiheuttanut nykyisen tilanteen. Jatketaan vaan täysin samalla tavalla ja ihmetellään kun taas tuntuu menevän päin helvettiä.

Eikä syy ole pelkästään tänne tulijoissa. Ollaan ihan itse oltu mukana aiheuttamassa tätä paskaa. Kun ei vaadita mitään ja piikki on auki, niin selväähän se on että lopputulos on kasa paskaa. Naurettavaa, kun suomalaisella alaikäisellä tuntuu olevan enemmän vastuuta ja velvollisuuksia elämästään kuin aikuisilla maahanmuuttajilla.
 
Suurin ongelma on se että ensin paskotaan omat maat elinkelvottomiksi ja sen sijaan, että mietittäis miksi nyt kävi näin, niin jatketaan samaa mallia uusissakin maissa. Ei yhtään jäädä miettimään, että olisiko omissa toimintatavoissa jotain vikaa joka on aiheuttanut nykyisen tilanteen. Jatketaan vaan täysin samalla tavalla ja ihmetellään kun taas tuntuu menevän päin helvettiä.
Sanoisinpa että suurin osa maailman maista ei ota ylikansoitusta vakavasti. Ja se on iso osa koko ongelmaa, etenkin tulevaisuudessa.
 
Islamin kohdalla huomattavasti suurempi ongelma kuin se että se sitä on Euroopassa, on se että poliittinen eliitti, mediahegemonia ja vihervasemmisto suojelee ja peittelee sen ääri-ilmiöitä ja kannattajia hinnalla millä hyvänsä kuten on UK mellakoiden kohdalla nähty. Japanissa, Kiinassa, Hong Kongissa ja monissa muissa järjestys-yhteiskunnissa on myös muslimeja ja moskeijoita mutta ei siellä ole mitään "Muslim Defense League"-partajengejä tai roadmaneja hakkaamassa viattomia ihmisiä kaduille. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä syystä että näissä maissa teoille on seuraukset muillekin kuin kantaväestölle ja seuraukset on muutakin kuin 10 dollarin sakko ja virastotädin puhuttelu. Toki myös sillä on väliä ettei näissä edellä mainituissa yhteiskunnissa ole satoja tuhansia/miljoonia kielitaidottomia pakolaisia vaan maahan muuttanut väestö on pääosin koulutettua.

Noh... Tohon voisi sitten varmaan lisätä että vieläkin huomattavasti suurempi ongelma on kysymys siitä että mitä sitten tapahtuisi jos tosiaan euroopassa olisi kyky vastata noihin ongelmiin. Oliko ensiksi siis muna vai kana? Muna on 5 senttinen penis ja kanat on subway sämpylässä ja on ollut sitten toisen maailmansodan.
 
Viimeksi muokattu:
Noh... Tohon voisi sitten varmaan lisätä että vieläkin huomattavasti suurempi ongelma on kysymys siitä että mitä sitten tapahtuisi jos tosiaan euroopassa olisi kyky vastata noihin ongelmiin. Oliko ensiksi siis muna vai kana? Muna on 5 senttinen penis ja kanat on subway sämpylässä ollut sitten toisen maailmansodan.
Munattomuus on kyllä eurooppalaisten suurin ongelma. Ei uskalleta enää pitää puoliamme ja kun suuri osa tänne tulijoista taas on erittäin häikäilemättömiä oman edun tavoittelijoita, niin lopputulos on nykyisen kaltainen. Saa nähdä alistuuko Eurooppa vai saadaanko vielä jostain kaivettua taistelutahtoa esiin. Tällä hetkellähän näyttäisi siltä, että muslimit vie ja eurooppalaiset vikisee vaikka meillä on edelleen kunnon miesylivoima. Mitä se on sitten kun ollaan tasaväkisiä jos nyt jo otetaan ihan 100-0 pataan?
 
Muuten samaa mieltä, mutta se voittaa 100-0 jolla on armeija ja sen kalusto tukenaan...
 
Vallankumouksellahan muutos onnistuisi jos demokratialla ei voi vaikuttaa yleiseen turvallisuuteen. Parempaa ihmistä esittävät myyntimiehet eli poliitikot ovat aina jarruna tuollaisissa asioissa koska eivät voi sanoa äänen sitä minkä sanominen on yksityishenkilölle (vielä) laillista. Jos olisi julkisesti hyväksyttävää että poliitikko sanoo että "Hyi vittu, ei tuollaista keharimaameininkiä Suomeen!", niin kyllä niitä keinoja muutosten aikaansaamiseksi alkaa sitten löytymään jos kansa komppaa. Tämä sivistymättömien maailmankolkkien etuoikeus on tarvittava ensiaskel yhteiskunnan tervehtymiseen. Britannia ja pohjoismaat ovat vieneet näennäisen sivistyksen liian pitkälle ja lehmittäneet itsensä. Sensitiivisyys kääntyi itseään vastaan, koska se ei paljoa ketään lohduta haudassa tai käytännössä orjana että enpä ainakaan loukannut ketään koskaan. Britit eivät myöskään näytä pientä vähemmistöä lukuunottamatta puolustavan itseään ja oikeuksiaan, mikä on myös omalla tavallaan rikos. On se kumma että japanilainen tai kiinalainen saa sanoä ääneen sen mikä on euroopassa tabu ja johtaisi omien lynkkaamaksi joutumiseen. Tulee mieleen se apinoilla suoritettu ehdollistamiskoe jossa niille kaikille annettiin sähköshokki jos yksikin apina teki jotain kiellettyä. Lopulta kaikki apinat osallistuivat yhden yksilön ennaltaehkäisevään kurinpitoon jos tämä yksi apina oli aikeissa tehdä sen mistä kaikki tulisivat saamaan sähköä.

Tämä sama käyttäytymispiirre on nyt nähtävillä euroopassa. Meidät on ehdollistettu olemaan ajattelematta kriittisesti tietyistä ryhmistä, vaikka se tarkoittaisi omaa tuhoamme. Tästä syystä poliitikot eivät voi toimia kriittisyyden ja reaktiivisuuden airueena ilman huomattavaa painetta. Suomikaan ei olisi välttämättä nyt Natossa ilman kansan selvää tahtoa vaikka kansa ei tietenkään voinut viimeistä sanaa sanoa. Joissakin asioissa suuntaa antava mielipide riittää, joissakin taas ei. Riippuu siitä hyötyvätkö poliitikot ja etujärjestöt rahallisesti, tai koskettaako tämä ilmiö heidän omaa elämäänsä jollain muulla tavalla.
 
Viimeksi muokattu:
Lehdissä on viime vuosina puhuttu maahanmuuttajataustaisista apaattisista lapsista, joita on ollut Ruotsissa jo 20 vuoden ajan. Myös Suomessa on alkanut ilmetä tapauksia.

Jostakin syystä lapset vaipuvat lähes kooman kaltaiseen tilaan, jossa lapsi ei liiku, ei kommunikoi, eikä pysty edes syömään kunnolla. Osaa apaattisista lapsista on jouduttu pakkoruokkimaan letkuruokinnalla.

Tämä suuri mysteeri on siis ollut olemassa ainakin 20 vuotta. Oikeistopuolue (Ruotsidemokraatit) on epäillyt alusta lähtien teeskenneltyä apatiaa. Tähän osa muista puolueista vastasi siten, että ruvettiin valmistelemaan lakia, joka kieltää lääkäriltä apatian kyseenalaistamisen (!!).

Nyt ongelmaa selvittänyt tutkija paljasti, mistä on kyse. Melkoisessa osassa tapauksista on paljastunut, että apatia on teeskentelyä tai lääkkeillä aiheutettua. Vanhemmat pakottavat lapsensa toimimaan apaattisesti tai jopa huumaavat heidät. Epäilyttävissä tapauksissa lasten apatia mystisesti poistui, kun perhe sai pysyvän oleskeluluvan.

Kooman kaltaiseen tilaan vaipuneet pakolaislapset järkyttivät Ruotsissa – ”apaattisia lapsia” on löytynyt myös Suomesta

Länsimainen media on toistanut täysin kritiikittömästi Britannian pääministerin ja viranomaisten kertomusta, että Britannian mellakointi käynnistyi somessa esitetyn valheellisen viestin vuoksi: pikkutyttöjen murhaaja olisi mukamas muslimi. Britannian entinen turvallisuusministeri on väittänyt, että valheellisen viestin takana on Venäjä (kuinkas muuten).

Puopolo todistaa podcastissaan, että mellakoiden käynnistyminen somen valheellisen viestin vuoksi ei ole todennäköistä vaan valtaosa mielenosoituksiin ja mellakoihin osallistuneista sai tiedon tekijän maahanmuuttajataustasta ihan virallisesta mediasta. Virallinen media kertoi itse pian tapahtuneen jälkeen, että tekijä on ruandalaisille vanhemmille syntynyt 17-vuotias poika (myös allekirjoittanut löysi tämän uutisen pian tapahtuneen jälkeen).

Puopolo ihmettelee, miten mediat suoltavat pääministerin ja median tiedot ihan täytenä faktana eetteriin. Etenkin kun Britannian viranomaisilla on todella huono track record maahanmuutto-ongelmien julkituonnista. Maan viranomaiset salasivat 16-vuoden ajan maahanmuuttajataustaisen pedofiili-ja raiskausringin tekoja, jonka uhriksi joutui 1400 tyttöä.

Ruotsi supistanut etuuksia, kuinkas sitten kävikään.

”Ruotsin maahanmuuttotilastoissa on nähty historiallinen käänne. Maastamuuttajia on enemmän kuin maahan tulijoita. Erityisen paljon paluumuuttoa suuntautuu Irakiin, Syyriaan ja Somaliaan.”

Hädänalaiset jne…
 
Siinä on paikka, miksi Suomen oikeistohallitus ei lauo? Mamujen rahalliset erikoisetuudet kansalaisuusperusteiseksi (eli Kela-Goldit jätemuoviksi), saattaapa hyvin toimia nyt kun kansalaisuuden saamiseen vaadittavaa oleskelua on pidennetty 8 vuoteen. Suomen talous tykkäisi valtavasti, ja talouskulma on juuri se olennaisin, ehkä ainut seikka jota saa korostaa mikäli tällaista joskus ehdotettaisiin.
 
Erittäin kannattava uudistus mutta vaatii perustuslaiki muutoksen ja vasemmisto edustajineen nykyisellä paikkajaolla pitää huolen ettei mene läpi.
 
Ruotsi supistanut etuuksia, kuinkas sitten kävikään.

”Ruotsin maahanmuuttotilastoissa on nähty historiallinen käänne. Maastamuuttajia on enemmän kuin maahan tulijoita. Erityisen paljon paluumuuttoa suuntautuu Irakiin, Syyriaan ja Somaliaan.”

Hädänalaiset jne…
Ehkä Somalia, Irak jne. näyttäytyy jo turvallisemmilta paikoilta kuin Ruotsi :) Sanoisin että nyt pitää nimenomaan seurata Ruotsin mallia. Kyllähän tämä antaa aika paljon kontekstia millainen kusetus koko turvapaikkaturismi on ollut lähivuosina. En sitä sano että kaikki alueet olisivat turvallisia noissa maissa, mutta nähtävästi ei enää pelota vaikka turvallisuustilanne ei ole mitenkään merkittävästi muuttunut lähivuosina esim. Somaliassa. Jos Helsingissä alkaa olla levotonta, muutanko mielummin Tampereelle vai lähdenkö tuhansien kilometrien päähän täysin erilaiseen kulttuuriin ja paskaan ilmastoon kielitaidottomana jotta ei olisi niin levotonta?
 
Ruotsissa "jengit" värväävät Telegrammissa "ruotsalaisnuoria" tekemään murhia ja pommi-iskuja palkkaa vastaan. Työpaikkailmoituksissa haetaan 12-15 vuotiaita, mutta vanhempikin kelpaa myös kunhan hoitaa homman.

Palkka keikasta on 50.000–150.000 kruunua (4.400–13.000 euroa). Työkeikkoja myydään myös Tanskaan, Norjaan ja Suomeen, joissa mainostetaan olevan hyviä tienaamisen mahdollisuuksia.

Tanska jo reagoi tilanteeseen ja alkoi rajoittamaan "ruotsalaisnuorten" työkeikkailua Tanskaan. Suomessa ei luultavasti tehdä mitään, koska rasismi, ihmisoikeudet ja kansainväliset sopimukset.

Ehkäpä pääministeri Orpo komentaa varusmiehet rajalle kantamaan Suomeen työkeikalle saapuvien "ruotsalaisnuorten" laukkuja, kuten vuonna 2015 sisäministerinä toimiessaan.

Viimeksi muokattu:
Ehkäpä pääministeri Orpo komentaa varusmiehet rajalle kantamaan Suomeen työkeikalle saapuvien "ruotsalaisnuorten" laukkuja, kuten vuonna 2015 sisäministerinä toimiessaan.
Työllisyyslukemat lähtee uuteen nousuun kun aseenkantajille tulee hommia. :tup:

Jos poliitikot ei olisi niin helvetin tyhmiä niin Suomen ja Tanskan päättäjät tajuaisivat että he voivat yhdessä luoda painetta Ruotsia kohtaan joko aloittaa massakarkoitukset/lähiöiden tyhjennykset/vankileirit tai rajat lyödään kiinni molempiin suuntiin ja ainoastaan passilla/viisumilla pääsee läpi.
Ruotsin poliisi taas voisi helposti käyttää soluttautujia ilmottautumaan noihin telegram-tarjouksiin jolloin parhaimmassa tapauksessa koko porukka saadaan kiinni ja huonoimmillaankin ainakin aseet/räjähdysaineet saadaan takavarikoitua ja rekrysysteemin toimivuus saataisiin rapautettua.
 
Ruotsissa "jengit" värväävät Telegrammissa "ruotsalaisnuoria" tekemään murhia ja pommi-iskuja palkkaa vastaan. Työpaikkailmoituksissa haetaan 12-15 vuotiaita, mutta vanhempikin kelpaa myös kunhan hoitaa homman.

Palkka keikasta on 50.000–150.000 kruunua (4.400–13.000 euroa). Työkeikkoja myydään myös Tanskaan, Norjaan ja Suomeen, joissa mainostetaan olevan hyviä tienaamisen mahdollisuuksia.

Tanska jo reagoi tilanteeseen ja alkoi rajoittamaan "ruotsalaisnuorten" työkeikkailua Tanskaan. Suomessa ei luultavasti tehdä mitään, koska rasismi, ihmisoikeudet ja kansainväliset sopimukset.

Ehkäpä pääministeri Orpo komentaa varusmiehet rajalle kantamaan Suomeen työkeikalle saapuvien "ruotsalaisnuorten" laukkuja, kuten vuonna 2015 sisäministerinä toimiessaan.

Tämähän on tosiaan ihan yleistä joissakin tietyissä piireissä. Lapsia on helppo värvätä, ne tekee mitä käsketään kun joku "gangsta" käskee, jos ne jää kiinni niin eivät joudu lusimaan yms. yms.

Afrikassa toimitaan näin, Eteläamerikassa toimitaan näin, Usassa "gangstat" toimii näin. Se on sitä parempaa kulttuuria.
 
Sanokaa monikulttuurinen valtio joka ei ole rasistinen tai missä on vähiten rasismia? USA on kuulemma racist country "from its bones" joten turha ehdottaa jenkkejä. Euroopan valtiot myös poissuljettu todennäköisesti. Varmaan Kreikka, Italia ja Espanja on kuitenkin antirasistisimpia Euroopan valtioista. Rentoa elämäntyyliä ja suhteellisen lämmin ilmasto.

Uruguay, Argentiina, Kanada, Australia ja Uusi seelanti. Aasian maissa aika monokulttuurista, mutta kuvittelisin että Malesia voisi ollan jonkun sortin etnisten taustojen pyhäikkö.

Osittain tietenkin epämääräinen kysymys. Ehkä paras muotoilu olisi että mikä on onnistunein monikulttuurinen valtio? Minkä valtion esimerkkiä kannattaa seurata siis?

Mikään valtio ei ole rasistinen, toisaalta kaikki valtiot on rasistisia.

-------------------------

Ylivoimaisesti paras maahanmuuttoon liittyvä integraation työkäkalu on se että jokainen haasteellinen tulija sekoitetaan vastaanottavan maan väestöön niin että yhtä tulijaa vastaan on vähintään 10 paikallista. Toi siis pätee vaan kulttuureihin jotka on haasteellisia länsimaisille arvoille.
 
Pitäisi ensin määritellä missä menee se raja että valtio on monikulttuurinen. Toiseksi jotkut kulttuurit kykenevät elämään yhdessä paremmin kuin toiset. Esim. Itä-Aasialaiset elävät pääsääntöisesti sulassa sovussa länsimaisissa yhteiskunnissa riipumatta siitä elävätkö osana kantaväestöä vai omassa kuplassaan.

Sitten taas määrä merkitsee eli jos maassa on kymmeniätuhansia, satojatuhansia tai jopa miljoonia ongelmakulttuureista tulleita niin heidän kontrolloiminen vaatii enemmän voimankäyttöä ja kuria kuin muutamien satojen.

Monikulttuurisuuden ongelmat tulee länsimaissa siitä että tulijamäärät on älyttömiä ja kuri/sanktiot on olemattomia tai jopa negatiivisia. Jos esim. vaikka Oulun lasten raiskausjengi tai kaivopuiston lynkkaajat olisi pidätetty, viety kauppatorille julkiseen kastraatioon ja/tai teloitukseen niin olisi aivan selvä se vaikuttaisi muidenkin pikkurikollisten ja suomalaisen yhteiskunnan silmillehyppijöiden käyttäytymiseen.

Monet syyttää islamia ongelmista eikä varmasti aina tai edes useimmiten aiheetta, mutta on myös islamilaisia valtioita missä on kova/absoluuttinen kuri ja yhteiskunta toimii kohtuu hyvin kuten UAE, Saudi-Arabia, Indonesia, Malesia jne.
 
Miten se on aina ne ketkä on "länsimaista" kovin huolissaan ja lääkkeet aina samat... julkiset kuolemantuomiot, kastraatiot, leirit...

Ihanko oikeasti jengi haluaa torilla nähdä sukuelinten leikkaamista ja silmät sinisenä uskoo, että näin täällä olisi parempi kaikkien elää?

Ehkä sille on syynsä miksi nykyään rikolliset tuomitaan oikeudessa lakikirjan mukaan.
 
Puhuiko joku täällä oikeasti julkisista kastraatioista vai repäisitkö sen taas perseestä? En nyt jaksa kaikkia viestejä lukea, niin ehkä olen väärässä mutta kovasti epäilyttää...

EDIT: Ei mitään, näemmä siitä puhuttiinkin... :facepalm:
 
Viimeksi muokattu:
Ruotsissa on tapahtumassa nyt jotakin historiallista, kun ensimmäistä kertaa 50 vuoteen maa on muuttotappiollinen. Tammi-toukokuun välillä Ruotsista on lähtenyt pois 5700 ihmistä maahanmuuttaneita enemmän.

Hallituksen tiedotteen mukaan Ruotsista lähtee erityisesti Irakista, Somaliasta ja Syyriasta tulleita henkilöitä. Ilmiö johtuu siitä, että maahanmuuttajien oikeuksia saada oleskelulupa tai kansalaisuus on tiukennettu.

Mitenkähän Ruotsin talous ja kulttuuri selviytyy tästä valtavasta takaiskusta? Ehkäpä Suomi voisi lähettää Ruotsiin 32.000 koneinsinööriä, tekoälyprofessoria ja ydinfyysikkoa vastineeksi Ruotsin valtion vuonna 2015 organisoimasta pakolaisinvaasiosta.

Viimeksi muokattu:
Kyllä routa porsaan kotiin ajaa :lol:

Tuo on sinänsä ihan lohduttavaa tietää, että Euroopalla voi sittenkin olla vielä tulevaisuutta, tai ainakin jatko-aikaa. Kunhan tiukennetaan lakeja ja diskorahoja, niin huonoin aines lähtee kotia? Oletan että nämä somalit eivät ole Ruotsissakaan kovin usein aivokirurgeja?

Jossain taisi olla tilastoja, että juuri näistä etnisistä taustoista eniten ollaan työttömiä ympäri maailmaa.

Mutta pahoin pelkään, että liian moni pikku terroristi omaa jo Ruotsin passin ja/tai ei ole mihinkään sieltä lähdössä, vaikka sosiaaliturva pudotettaisiin nollaan.

Kun Ruotsissa rikollinen voi varastaa urheiluauton ja tyhjentää aseella uhaten jonkun miljonäärin tilin. Siellä kotona Somalimaassa voi varastaa pari kolikkoa, askin tupakkia ja jonkun vm. 1995 Toyota Carina-E:n , joka varastettu suomalaiselta Erkiltä vuonna 2002.
 
Opin juuri uusia asioita USAn yhteiskunnan järjettömyydestä:

USAssa monet laittomat maahanmuuttajat rekisteröityvät vapaaehtoisesti veronmaksajiksi(ITIN), vaikka se veronmaksajaksi rekisteröityminen ei anna heille työlupaa tai oleskelulupaa maassa, ja maksavat tuloveroja laittomasti tekemästään työstä.

Ja osavaltiotasolla on laki, että näiden laittomien maahanmuuttajien veronmaksutietoja(lähinnä siis niiden yhteudessä olevia osoitetietoja) ei saa välittää viranomaisille, jotka näitä laittomia maahanmuuttajia ottavat kiinni ja karkoittavat maasta.

Eli systeemi on oikein rakennettu siten, että siellä ylläpidetään järjestelmää, jossa on oikeat kansalaiset joilla on kaikki oikeudet ja niiden lisäksi pitkään maassa eläneet laittomat siirtolaiset, jotka ovat olennainen osa yhteiskuntaa, mutta ei silti oikeita kansalaisia.

Tässä systeemissä ei ole mitään järkeä.

IMHO Niille siirtolaisille, jotka oikeasti ovat eläneet maassa vuosia moitteetta, elättäneet itsensä työllään vuosien ajan ja integroituneet osaksi yhteiskuntaa pitäisi antaa virallinen oleskelulupa(ja myöhemmin kansalaisuus), ja muut pitäisi heittää maasta ulos.

Ja niitä laillisia työviisumeita pitäisi ehkä antaa vähän helpommalla että Juan voisi saapua Meksikosta Texasiin renkipojaksi helpommin ihan laillisesti eikä tarvisi tulla laittomasti.
 
Viimeksi muokattu:
Kannattaa muistaa miten ylipäätään tuo amerikka on rakentunut, sehän rakentui juuri vapaan mamuttamisen varaan pitkään. Normi amerikkalainen kaksoisstandardi meininki toki on tullut tuohon rinnalle, että käytännössä on ollut jo pitkään selvää, että on tiettyjä aloja mitkä pyörivät kokonaan laittomien siirtolaisten voimalla eikä niitä voi poistaa tästä yhtälöstä. Kaikki toki haluaa muureja ja on meksikon rajasta huolissaan, mutta todellisuudessa siellä republikaanipäätyssäkään ei haluta tehdä asialle mitään kun sen jälkeen aika moni asia pysähtyisi, eikä se olisi bisnesintressin mukaista.
 
Pitäisi ensin määritellä missä menee se raja että valtio on monikulttuurinen. Toiseksi jotkut kulttuurit kykenevät elämään yhdessä paremmin kuin toiset. Esim. Itä-Aasialaiset elävät pääsääntöisesti sulassa sovussa länsimaisissa yhteiskunnissa riipumatta siitä elävätkö osana kantaväestöä vai omassa kuplassaan.

Sitten taas määrä merkitsee eli jos maassa on kymmeniätuhansia, satojatuhansia tai jopa miljoonia ongelmakulttuureista tulleita niin heidän kontrolloiminen vaatii enemmän voimankäyttöä ja kuria kuin muutamien satojen.

Monikulttuurisuuden ongelmat tulee länsimaissa siitä että tulijamäärät on älyttömiä ja kuri/sanktiot on olemattomia tai jopa negatiivisia. Jos esim. vaikka Oulun lasten raiskausjengi tai kaivopuiston lynkkaajat olisi pidätetty, viety kauppatorille julkiseen kastraatioon ja/tai teloitukseen niin olisi aivan selvä se vaikuttaisi muidenkin pikkurikollisten ja suomalaisen yhteiskunnan silmillehyppijöiden käyttäytymiseen.

Monet syyttää islamia ongelmista eikä varmasti aina tai edes useimmiten aiheetta, mutta on myös islamilaisia valtioita missä on kova/absoluuttinen kuri ja yhteiskunta toimii kohtuu hyvin kuten UAE, Saudi-Arabia, Indonesia, Malesia jne.
Silloin, kun meillä on islam, niin on huomioitava, että sen ehdoton ja muuttumaton päämäärä on muiden kulttuurien alistaminen ja tuhoaminen. Kyseinen fakta on ollut muuttumaton sen jälkeen, kun mohamed niminen mielipuoliseksi tullut sotalordi (jolla ei ole miteen tekemistä minkään "jumalan" kanssa) sen aikoinaan määritteli.

Tälläinen kulttuuri EI yksinkertaisesti tule toimeen muiden kulttuurien kanssa. Siksi sen kanssa monikulttuuriharrastamis yrityksiäkään ei toinna alottaa vaan oikea tapa on hylkiä sitä kaikin mahdollisin tavoin ja mahdollisimman voimakkaasti ja työntää se pois. Yrityksistä ei ole esim Euroopassa oikeasti seurannut missään maassa mitään hyvää.
 
Viimeksi muokattu:
Kannattaa muistaa miten ylipäätään tuo amerikka on rakentunut, sehän rakentui juuri vapaan mamuttamisen varaan pitkään. Normi amerikkalainen kaksoisstandardi meininki toki on tullut tuohon rinnalle, että käytännössä on ollut jo pitkään selvää, että on tiettyjä aloja mitkä pyörivät kokonaan laittomien siirtolaisten voimalla eikä niitä voi poistaa tästä yhtälöstä. Kaikki toki haluaa muureja ja on meksikon rajasta huolissaan, mutta todellisuudessa siellä republikaanipäätyssäkään ei haluta tehdä asialle mitään kun sen jälkeen aika moni asia pysähtyisi, eikä se olisi bisnesintressin mukaista.

Mm... se rakentui kyllä sen pohjalle, että oli perustuslaki ja sen takaamat vapaudet joiden kunnioittaminen oli perusedellytys sille että maa ylipäätään pysyy kasassa. Sinne muutti paljon sellaista väkeä, mikä koki syrjintää tai suoranaista vainoa kotimaassaan ja sen seurauksena sinne lähti hyvin paljon esim. reformaation kannattajia. Se selittää osaltaan myös sitä, miksi se kulttuuri on kehittynyt niin epäluuloiseksi vallanpitäjiä kohtaan. Täysin vapaata maahanmuutto ei suinkaan ole ollut, mm. silloin kun maan keskiluokka todella vaurastui oli käytössä melkolailla tiukatkin rajoitukset. Sen jälkeen on sitten löysätty ja koska rajalakeja ei ole jostain syystä haluttu valvoa, niin ne ovat jossain määrin menettäneet merkitystään. Molemmissa puolueissa on toki niitä, jotka omista syistään eivät halua pysäyttää rajaliikennettä - osa haluaa halpaa työvoimaa, libertaarit taas haluavat ylipäätään ettei vallanpitäjillä olisi hirveästi valtaa mihinkään. Osa sitten haluaa muuttaa systeemiä siten, että rajaliikenne olisi auki mutta valvottua (mikä olisi vain järkevää ja todennäköisesti poliittisesti helpompaa, joskin joku AOC ja kumppanit eivät ulosantinsa perusteella kykene ymmärtämään sitä koko konseptia...). Bisnekselle se pointti on suunnilleen sama kuin miksi jotkut haluavat meille mittavaa maahantuloa - halutaan hillitä palkkojen nousua (kukas se olikaan kun sen X:ssä kirjoitti ihan suoraan tässä ei-niin-kovin-kauan-sitten). Suurelta osin maahanmuutto sinänsä ei ole asia mitä vastustettaisiin, mutta tietyt lieveilmiöt ovat sellaisia että niihin puuttumisen luulisi olevan jonkinlainen prioriteetti. Ainakin näin järjellä ajateltuna.
 
Mielenterveysongelmista kärsinyt koneinsinööri ja teoreettisen fysiikan tohtori on puukottanut vähintäänkin yhdeksää ihmisiä Saksan Solingenin kaupunkifestivaaleilla. Tähän mennessä kolme puukotuksen uhria on menehtynyt. Uhrit valikoituivat sattumanvaraisesti.

Ironista, että Solingenin kaupunkifestivaalin teema oli “Festival of Diversity”... No, sitä saa mitä tilaa.

Poliisiyksiköitä on saapunut paikalle kaikkialta Nordrhein-Westfalenista etsimään karkuteillä olevaa tekijää.

Die Klingenstadt Solingen ~ The blade city of Solingen

Monimuotoisuusfestareiden ohella myös paikkakunta napsahti kohdalleen. Solingen on siis tunnettu veitsi-, miekka- jne. teollisuudestaan. Niin tunnettu että kiinalaiset verkkokaupatkin myyvät niitä veitsiä :)
 
Varmaan varoitustarra pitäisi laittaa noihin arabeihin. Saatan puukottaa.

Äh, se oli varmasti uhrien vika. Ei olla rasisteja, tämä on sitä parempaa kulttuuria jota kunniavieraamme edustavat.

Euroopan isoissa kaupungeissa, kuten myös meillä Stadi, noita on katukuvassa jo yli puolet, joten vaikea enää edes ennaltaehkäisevästi välttää.

Miten Eurooppa antaa tämän tapahtua? Meillä on/oli pitkä historia vaarojen ennaltaehkäisyssä ja olimme pitkään se turvallisin lintukoto tällä planeetalla. Ruotsi on jo pitkään ollut menetetty tapaus jossa naiset eivät enää uskalla yksin kulkea pimeällä ja taitaa muu Eurooppa olla samalla tiellä.
 
Valitettava ja tarkistettavissa oleva fakta vain on:
Sivistyneessä länsimaassa, jossa:
- Ei muslimeja -> Satunnaisia ongelmia. (Mahdollisesti, jos on joku paikallinen ongelmaryhmä, niin yleensä sen aiheuttamia harvinaisempia ongelmia.)
- Vähän muslimeja -> vähän enemmän ongelmia.
- Paljon muslimeja -> paljon ongelmia, jengiytymistä, väkivaltaa kanta-asukkaita kohtaan, iskuja, terroria. Vaatimuksia shariasta maan oikuslaitoksen rinnalle (Ei tulisi IKINÄ sallia /suvaita!!)
- Todella paljon muslimeja. -> Avoin sota kantaväestöä kohtaan. Alkuperäisen kulttuurin järjestelmällinen tuhoaminen, muiden aatteiden edustajien tappaminen, kaikkien naisten alistaminen, toiminnan saattaminen keskiaikaisen islamistilaisen kelvottoman yhteiskunnan asteelle, islamisaatio.

Sivistyneissä länsimaissa pitäisi siis vastustaa islamia kaikin keinoin ja juurimaan se pois Euroopasta. Suhtautuminen tulisi olla sama, kuin natseihin oli aikoinaan.
 
Onnea Saksa. Alkaa heillä tuo puukotusten määrä karata täysin hallinnasta.

1724584063846.png

Joka päivä 25 vakavaa puukkoiskua

Saksassa tehdään joka päivä tilastollisesti 26 uhrin vakavaan haavoittumiseen johtavaa veitsi-iskua.

Yli puolet niistä on ulkomaalaisten tekemiä. Kaksoiskansalaiset luokitellaan poliisitilastoissa saksalaisiksi. Iskujen tekijöiden kotimaa on usein Syyria tai Afganistan.

Pelkästään Berliinissä on tehty tämän vuoden ensimmäisellä puoliskolla puolta enemmän vakavia veitsi-iskuja kuin viime vuonna yhteensä.
 
Pian on Oktoberfest, näkyyköhän turvatoimissa puukotusaalto. Kuitenkin syntinen alkoholi pääosassa siellä.
 
Onnea Saksa. Alkaa heillä tuo puukotusten määrä karata täysin hallinnasta.

1724584063846.png

Joka päivä 25 vakavaa puukkoiskua

Saksassa tehdään joka päivä tilastollisesti 26 uhrin vakavaan haavoittumiseen johtavaa veitsi-iskua.

Yli puolet niistä on ulkomaalaisten tekemiä. Kaksoiskansalaiset luokitellaan poliisitilastoissa saksalaisiksi. Iskujen tekijöiden kotimaa on usein Syyria tai Afganistan.

Pelkästään Berliinissä on tehty tämän vuoden ensimmäisellä puoliskolla puolta enemmän vakavia veitsi-iskuja kuin viime vuonna yhteensä.

Jos yli puolet on ulkomaalaisten tekemiä, niin kuinkahan iso osa sitten on noiden kaksoiskansalaisten tekemiä, kun se noin mainitaan? Loput?
 
Jos yli puolet on ulkomaalaisten tekemiä, niin kuinkahan iso osa sitten on noiden kaksoiskansalaisten tekemiä, kun se noin mainitaan? Loput?

Tätä emme saa ikinä tietää, koska järjestelmä pyrkii kaikin keinoin peittelemään turvisten tekemiä rikoksia ihan kaikkialla Euroopassa.
Ja mikä olisikaan parempi tapa valkopestä nämä rikokset, kuin luokitella kaksoiskansalaiset paikallisiksi saksalaisiksi. Kuka onneton Saksan poliisista menikään paljastamaan että kaksoiskansalaiset ovat "saksalaisia".

Ainii, kyllä ne alkuperäiset Güntheritkin varmaan puukottaa ja olihan heillä Aatu :lol:
 
Ironisesti Aatukin oli mamu ja saksalaiset hänet äänestivät valtaan. Tuntuu että historia tavallaan toistaa itseään.
 
Kuulostaa järkyttävältä kun viralliset eri valtioiden tahot jo varoittaa sisällissodasta joissain maissa. Uutisista saa lukea vain äärioikeiston noususta mutta vallassa olevat poliitikot samaan aikaan vetää heidän liberaalilla kiihdytyskaistalla tekemättä mitään korjaavia toimia, samalla annetaan tuhoisan politiikan vain jatkua ja jatkua. Poliittikojen puheita ja heidän tiedotusvälineitä ei edes kannata lukea koska ne on valheellisia uutisia sikäli kun ne uutisoi vaan asioista jotka niille edullisia. Minkä takia britit, saksa ja ranska ei laita rajojaan heti kiinni, tai siis ole jo laittanut vuosikymmentä sitten, vaan tietyn tahtoen ajetaan itsemme tahalteen tilanteeseen jossa taas ollaan jossain itse aloittamassa sodassa? Äärioikeisto hävisi sata vuotta sitten, nyt mennään sitten lähitulevaisuudessa radikaalivasemmiston turvin taas tuhoisiin aikoihin? Ja vielä aikana jolloin kaikki on niin hyvin kuin olla ja voi, kaikki on keksitty, ruokavalikoima kaupassa suuri ja asiat muutenkin paremmin kuin koskaan ennen, ja tässä on tulos?? Itse virittelemä ruutitynnyri mitä ei saa purettua ilman että se räjähtää?

Me ei edes tiedetä mitä EU oikeesti tekee ja miksi? Mikä on niiden tavoite ja mikä on plan B jos hommat kusee niinkuin nyt näyttää. Vallasta ne ei luovu, joten onko tulevaisuudessa sitten kajottava sananvapauteen jonka jälkeen aloitetaan joku ahdasmielinen fasismin aikakausi missä tieto ei enään kulje niinkuin tänä päivänä? Voi olla hyvin mahdollista. Ainakin tossa olisi kolme avainta. Valta säilyy, turvallisuustilannetta parannetaan joka tapahtuu sananvapauden tukahduttamisella joka mahdollistaa viranomaisten kovat otteet..
Toi on yksi käytännön ratkaisu. Nythän EU kokeilee jo kepillä jäätä sananvapauden suhteen, britit on jo aloittanut sananvapauden alasajon ja tuomioitakin jaellaan jo.
 
Viimeksi muokattu:

Statistiikka

Viestiketjuista
255 293
Viestejä
4 439 521
Jäsenet
73 527
Uusin jäsen
Tumbbi97

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom