• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Keskustelua muualla kuin Suomessa tapahtuvasta maahanmuutosta ja sen ilmiöistä

Liittynyt
19.07.2017
Viestejä
710
Itselleni tuli jopa yllätyksenä, että noita on ylipäätään tuettu näinkin pitkään. Aikanaanhan noilla oli todistetusti tai pääteltävissä olevia kytköksiä itse salakuljettajiin, tavalla tai toisella. Siihen peilaten on varsin outoa, että rahoitusta tippuu ihan virallisiakin kanavia. Toki uutisessa ei kerrottu, mistä organisaatioista on kyse, mutta tuskinpa ne on sitten vuoden 2015 hirveästi vaihtuneet, muuta kuin ehkä lähinnä nimeltään.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 746
Saksa aikoo lopettaa välimerellä toimivien pelastusalusten tukemisen.
Saksa aikeissa lopettaa meripelastusjärjestöjen tukemisen Välimerellä
Saksalaislehti Bildin mukaan sekä liittokanslerin kanslia että ulkoministeriö kannattavat rahoituksen perumista.

Saksan Olaf Scholz ja Italian Giorgia Meloni tapasivat Berliinissä helmikuussa. Maiden välejä on hiertänyt saksalainen rahoitus Välimeren meripelastusjärjestöille.

Saksan Olaf Scholz ja Italian Giorgia Meloni tapasivat Berliinissä helmikuussa. Maiden välejä on hiertänyt saksalainen rahoitus Välimeren meripelastusjärjestöille. KUVA: JOHN MACDOUGALL / AFP
STT–AFP

10:33

SAKSAN hallitus aikoo lopettaa Välimerellä toimivien pelastusjärjestöjen tukemisen, kertoo saksalaislehti Bild. Saksan hallituksen aikeet tulivat ilmi sen jälkeen, kun Italia kritisoi maata järjestöjen tukemisesta.

Saksan vuoden 2023 budjetissa meripelastusjärjestöille oli osoitettu kahden miljoonan euron edestä rahoitusta. Bildin mukaan tulevan vuoden budjettiehdotuksessa vastaavanlaista rahoitusta ei sen sijaan ole mainittuna.

Parlamentin budjettikomitean sisäiset lähteet ovat sanoneet Bildille, ettei kyseessä ole erehdys. Lehden mukaan sekä liittokanslerin kanslia että ulkoministeriö kannattavat rahoituksen perumista. Kumpikaan instituutio ei ole kommentoinut asiaa.

Italian pääministeri Giorgia Meloni kirjoitti tuoreeltaan Saksan liittokanslerille Olaf Scholzille valituskirjeen, jossa ilmaisi hämmästystään Saksan tuesta hyväntekeväisyysjärjestöille, jotka auttavat siirtolaisia saapumaan Italiaan.

Kun Saksan hallitukselta kysyttiin kirjeestä, hallitus vahvisti myöntävänsä kahdelle siirtolaisia koskevalle hankkeelle kummallekin 400 000–800 000 euroa.

VIIME viikolla järjestetyssä lehdistötilaisuudessa Saksan ulkoministeri Annalena Baerbock puolusti pelastusoperaatioiden tukemista.

Espanjan Granadassa järjestettävässä EU-kokouksessa liittokansleri Scholz puhui kuitenkin perjantaina eri sävyyn. Kun häneltä kysyttiin lehdistötilaisuudessa pelastusjärjestöjen tukemisesta, Scholz painotti, että rahoituksen oli hyväksynyt parlamentti, ei hallitus.

”En tehnyt ehdotusta”, hän sanoi.

Tämän jälkeen liittokanslerilta kysyttiin hänen henkilökohtaista mielipidettään asiaan liittyen.

”Se on minun mielipiteeni, että en tehnyt ehdotusta. Ja mielestäni se on myös yksiselitteinen”, hän vastasi.

Granadan huippukokouksen polttavimpia puheenaiheita on ollut juuri Välimeren alueen siirtolaisuus. Kokouksessa on ollut kiistaa suunnitelluista muutoksista Euroopan siirtolaisuutta koskeviin sääntöihin.

Uudistuksen tukijat ovat luvanneet, ettei se suistuisi raiteiltaan, vaikka Puola ja Unkari estivät eurooppalaisia johtajia mainitsemasta siirtolaisuutta yhteisessä lausunnossaan.
Varmaan huomasivat, että matkustajia on enemmän kuin hyttejä eikä kyseessä ole bisnes.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 172

Tuon kun tajuaisivat kaikki maat. Ainoastaan toimitus takaisin Afrikan rannikolle, jos joku eksyy EU:n rannoille. Nitä ihmisiä on Afrikassa loputtomasti, ei niiden kannata antaa sieltä tulla tänne (Euroopan puolelle). Muutenkin erittäin suuri riski suuriin sopeutumisvaikeuksiin. Nyt pitää EU:n ensin sulatella entiset (siis pakottaa noudattamaan paikallisia tapoja).
Tässä on nyt lähikuukausina alkanut olla vahvasti sitä mieltä, että rajat kiinni ja jos joku yrittää yli väkisin yli, niin kuulaa kalloon rajalla, poikkeuksetta. Perseilyn taso on tällä nyky mamumiehitykselläkin jo aivan liian korkea ja ongelmia aivan liian paljon. Jos rajojen yli ei hengissä pääse, niin on täysin 100%:n varmaa, että myös yrittäjien määrä tippuu parissa vuodessa hyvinkin vähäiseksi.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
2 410
Tuon kun tajuaisivat kaiiki maat. Ainoastaan toimitus takaisin Afrikan rannikolle, jos joku eksyy EU:n rannoille. Nitä ihmisiä on Afrikassa loputtomasti, ei niitä sieltä kannata antaa tänne (Euroopan puolelle) tulla. Muutenkin erittäin suuri riski suuriin sopeutumisvaikeuksiin. Nyt pitää EU:n ensin sulatella entiset (siis pakottaa noudattamaan paikallisia tapoja).
Tässä on nyt lähikuukausina alkanut olla vahvasti sitä mieltä, että rajat kiinni ja jos joku yrittää yli väkisin yli, niin kuulaa kalloon rajalla, poikkeuksetta. Perseilyn taso on tällä nyky mamumiehitykselläkin jo aivan liian korkea ja ongelmia aivan liian paljon. Jos rajojen yli ei hengissä pääse, niin on täysin 100%:n varmaa, että myös yrittäjien määrä tippuu parissa vuodessa hyvinkin vähäiseksi.
Jeps kuoleman pelko on paras pelote :thumbsup:
 
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
2 229
Uusruotsalaiset juhlivat Hamasin iskua Israeliin.

"– Huomenna Hamas tulee – marttyyrihyökkäyksellä. Allahu Akbar ja voitto on käsissämme."
Ruotsissa juhlittiin Hamasin iskua
Helsingborgissa huudettiin väitetysti Hamasia tukevia iskulauseita. Malmössä ja Kristianstadissa liehutettiin Palestiinan lippuja autokulkueessa.

Helsingborgin ruotsalais-palestiinalaisen keskuksen puheenjohtaja Ahmed Suleiman kiistää, että viikonlopun mielenilmauksessa olisi lausuttu Hamasia ylistäviä tai väkivaltaan kehottavia iskulauseita. Kuvituskuva. JEPPE GUSTAFSSON/SHUTTERSTOCK
Tekijän kuva
Magnus Brunnsberg

Tänään klo 16:48
Useammassa ruotsalaiskaupungissa juhlittiin viikonloppuna äärijärjestö Hamasin hyökkäystä Israeliin, uutisoivat ruotsalaismediat.
Ainakin 700 israelilaisen on kerrottu kuolleen Hamasin lauantaina käynnistämän hyökkäyksen jälkeen.

Expressenin mukaan lauantai-iltapäivänä suuri määrä ihmisiä kokoontui eri puolilla Ruotsia kaupunkien kaduille. Helsingborgin ruotsalais-palestiinalainen keskus julkaisi tiettävästi yhdestä mielenilmauksesta myös videon omilla Facebook-sivuillaan.
Twitter-sisältöä ei voida näyttää
Sisältöä ei voida näyttää evästeasetusten vuoksi. Nähdäksesi sisällön sinun tulee hyväksyä evästeiden käyttö.
HYVÄKSY EVÄSTEET
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen tästä.
Ruotsalaislehti nostaa artikkelissaan esiin sanoituksia, joita kokoontumisessa on väitetysti lausuttu.
– Huomenna Hamas tulee – marttyyrihyökkäyksellä. Allahu Akbar ja voitto on käsissämme. Palestiinan kansa, kuka uskaltaa hyökätä kimppuumme?
Toisessa iskulauseessa puolestaan mainittiin Expressenin mukaan nimeltä Hamasin sotilaskomentaja Mohammad Deif.
– Ladatkaa ase ja vannokaa koston vala. Asettakaa miekat toistenne selkään – olemme Mohammad Deifsin miehiä, kuului väitetysti toinen Helsingborgin kaduilla esitetty iskulause.
Video poistettiin
Helsingborgin ruotsalais-palestiinalaisen keskuksen puheenjohtaja Ahmed Suleiman kiistää, että mielenilmauksessa olisi lausuttu Hamasia ylistäviä tai väkivaltaan kehottavia iskulauseita.

– Ei, he eivät ole sanoneet niin. Kukaan ei sano niin. Kukaan ei juhli, Suleiman väitti ruotsalaislehdelle.
Vain hetkeä sen jälkeen, kun Expressen oli keskustellut Suleimanin kanssa, video Helsingborgin mielenilmauksesta poistettiin ruotsalais-palestiinalaisen keskuksen Facebook-sivuilta.
Helsingborgin lisäksi Ruotsissa järjestettiin lauantain aikana myös autosaattueita, jotka liehuttivat Palestiinan lippuja, muun muassa Malmössä ja Kristianstadissa. Aftonbladetin mukaan Malmössä jopa 300 autoa osallistui mielenilmaukseen, jolle ei oltu myönnetty järjestämislupaa.
”Heidän tulisi hävetä”
Ruotsin juutalaisten seurakuntien keskusneuvoston puheenjohtaja Aron Verständig pitää ”vastenmielisenä”, että ihmiset Ruotsin kaduilla juhlivat Israeliin kohdistuneita hyökkäyksiä.
– Ymmärrän täysin, että voi kantaa kaunaa Israelin siirtokuntapolitiikkaa ja miehitystä kohtaan. Mutta sinä päivänä, jolloin terroristit vammauttavat ja tappavat lapsia, naisia ja vanhuksia sekä vangitsevat siviilejä. Jos ei kykene irtisanoutumaan siitä, niin jokin on uskomattomalla tavalla pielessä. Jos lisäksi lähtee kaupungille juhlimaan sitä, on sellaisen ihmisen päässä jokin todella pahasti vialla, Verständig sanoo.
LUE MYÖS
Israelissa asuva suomalainen Niko järkyttyi raakuuksista: "Todella pahoja kuvia – Lapsia ja naisia kidutetaan"
Ruotsin pääministeri Ulf Kristersson tuomitsi niin ikään Ruotsissa viikonloppuna nähdyt tapahtumat jyrkästi.
– Se, että ihmiset Ruotsin kaduilla juhlivat viattomia ihmisiä Israelissa tappavia terroristeja, on irvokasta. Heidän tulisi hävetä, Kristersson sanoi sunnuntaina ruotsalaismedian mukaan.
Ruotsin vasemmistopuolueen puheenjohtaja Nooshi Dadgostar puolestaan kommentoi sen olevan ”kauheaa”, että iskuja on juhlittu Ruotsissa. Samoilla linjoilla oli maan entinen pääministeri, sosiaalidemokraattien Magdalena Andersson.
– Sen juhliminen, että viattomia murhataan, on hirvittävää, Andersson totesi.
Viikonlopun aikana vastaavankaltaisesta ”juhlinnasta” on raportoitu muuallakin länsimaissa, muun muassa Britanniassa, Saksassa ja Yhdysvalloissa. Viranomaisten eri puolilla Eurooppaa ja Pohjois-Amerikkaa on kerrottu tiukentavansa turvatoimia juutalaisille pyhien paikkojen läheisyydessä.
 
Liittynyt
14.08.2023
Viestejä
915

Australiassa Sydneyn ooppera talon edessä massiivinen joukko jihadisteja huutaa "gas the jews", "fuck the jews", "allahu akbar" jne.

Australiassa ihmisiä on viety oikeuteen "loukkaavista vitseistä"/mustasta huumorista, mutta aivan 100% suora antisemitistinen terroristinen/jihadistinen mielenosoitus on ok.

Länsimailla on paljon vihollisia, mutta suurin vihollinen ei ole nämä apinat, ei Venäjä, Iran, Pohjois-Korea yms. vaan ne saastaiset liberaalivasemmistomädättäjät jotka ovat tämän kehityksen meille tuoneet ja jotka ylläpitävät sitä. Mikään ei ole tärkeämpää kuin tämän sairaan politiikan tuhoaminen. Ainoa keino voittaa muut länsimaiden viholliset on että sisäinen vihollinen saadaan tuhottua.

Muistakaa AINA kaikissa tilanteissa äänestää sitä jota lehdistö ja kommunistit kutsuu äärioikeistoksi tai natseiksi. Kunhan vain varmistatte ensin että kyseessä ei ole äärivasemmistolainen puolue kuten sinimusta liike (SML)*** koska tuolloin saatatte äänestää oikeita natseja. On surullista että tilanne on mennyt tähän, mutta ainoa keino estää länsimaiden tuho on toimia näin.

***
1696903188402.png
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 047
Jos rajojen yli ei hengissä pääse, niin on täysin 100%:n varmaa, että myös yrittäjien määrä tippuu parissa vuodessa hyvinkin vähäiseksi.
Ei nyt unohdeta että vaikka näitä avustusjärjestöjäkin toimii niin joka vuosi tuhansia kuolee eikä pääse perille. Eiköhän se ole ihan yrittäjillä tiedossa, olosuhteet vaan sellaiset että kokevat ylittämisen silti kuolemanvaarankin uhalla parhaaksi vaihtoehdokseen.
 
Liittynyt
20.07.2019
Viestejä
2 604
Ruotsi uppoaa yhä syvemmälle ripulipashaan itseaiheutetun ongelmansa kanssa.

ViherKokoomuksen kunniavieraat ampuivat rynnäkkökiväärillä perheen taloa, jossa sisällä ollut perheenisä kuoli osumiin ja äiti loukkaantui. Talossa oli sisällä ammunnan aikaan myös kaksi alle 5-vuotiasta lasta. Talo sijaitsee Tukholmassa hyvämaineisella alueella, eikä perhe ei ollut millään tavalla mukana rikollisessa toiminnassa.

Juttu menee niin, että turkkilaistaustaisen perheenäidin siskon poikaa epäillään aiemmin sytytetystä tulipalosta. Tämä teko siis kostettiin sukulaisen perheelle.

Liittynyt
13.01.2018
Viestejä
129
Ranskassa koulupuukottaja oli huutanut allahu akbar.
Hysärin versio samasta tapauksesta. Mikä jäi pois?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 047
Hysärin versio samasta tapauksesta. Mikä jäi pois?
No mikä? Olet ilmeisesti lukenut juttua siinä vaiheessa kun tiedot olivat vielä paljon tuoreempia kun HS on myöhemmin sitten täydentänyt tuota huomattavasti ja sen nykyinen otsikkokin on "Ranska nosti hälytystasonsa kaikkein korkeimmalle asteelle islamistisen kouluhyökkäyksen jälkeen". Eli murheen kyyneleet on voinut aiheuttaa ihan vaan se että alkuperäinen juttu on tehty rajallisin vahvistettavissa olevin tiedoin.
 
Totta, tuo on nyt päivitetty uutinen. Olisi pitänyt copy/pasteta alkuperäinen versio.
 
Liittynyt
14.08.2023
Viestejä
915

Toivottavasti tämä pitää paikkansa, mutta vähän epäilen että näitä oikeasti näissä valtioissa kyetään tai halutaan alkaa jäljittämään.

Eurooppaa uhkaavaan radikaali-islamiin on ratkaisu ja se on teleskooppipatukka, ruoska ja nippusiteet. Jokainen valtio saa nämä terrorismia tukevat siat potkittua vittuun jos niin haluaa. Mitään "kansainvälisiä sopimuksia" tai muuta se ei riko. Kyse on vain ja ainoastaan poliittisesta päätöksestä.
 
Liittynyt
20.07.2019
Viestejä
2 604
Ruotsi uppoaa yhä syvemmälle ripulipashaan itseaiheutetun ongelmansa kanssa.

ViherKokoomuksen kunniavieraat ampuivat rynnäkkökiväärillä perheen taloa, jossa sisällä ollut perheenisä kuoli osumiin ja äiti loukkaantui. Talossa oli sisällä ammunnan aikaan myös kaksi alle 5-vuotiasta lasta. Talo sijaitsee Tukholmassa hyvämaineisella alueella, eikä perhe ei ollut millään tavalla mukana rikollisessa toiminnassa.

Juttu menee niin, että turkkilaistaustaisen perheenäidin siskon poikaa epäillään aiemmin sytytetystä tulipalosta. Tämä teko siis kostettiin sukulaisen perheelle.

Tukholmassa on jälleen teloitettu jengiläisten sukulaisia. Johan edellisestä vastaavasta teloituksesta ehti kulua vajaa vuorokausi.

Tällä kertaa hyökkääjät tunkeutuivat omakotitaloon Tullingessa ja ampuivat siellä teloitustyyliin kaksi jengiläisen sukuun kuuluvaa naista. Myös Enskedessä tulitettiin viiden aikaan aamulla huoneistoa rakennuksen ulkopuolelta, mutta tässä iskussa ei kuollut kukaan.

Eipä taida mennä enää kauaa, kun vastaavat operaatiot alkavat kohdistua kanta-ruotsalaisiin ja näiden sukulaisiin. Kuka uskaltaa vielä tuomita linnaa jengiläiselle tai evätä sosiaalituen?

Liittynyt
07.07.2017
Viestejä
2 554

Alkaa olla aika Meksiko-meininki.
 
Liittynyt
05.03.2017
Viestejä
490

Milloinha meidän oven taakse tulee automaattiaseet, kun bonusserkku Ruotsissa on huumediileri :rolleyes:
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
768
Kansainväliset sopimukset eivät näytä koskevan egyptiä. Siellä on laitettu rautaa rajalle ja sanottu, ettei tänne ole tulemista. Jännää, kun nämä mysteerisopimukset ovat kansainvälisiä, mutta koskevat lähinnä vaan suomea.

Tämän lisäksi suomessa laitetaan puolustusvoimat kantamaan kunniakansalaisten reppuja.

" Varusmiehille pidettiin myös puhuttelu, jolla pyrittiin korostamaan heidän työnsä tärkeyttä. Varusmiesten tulisi auttaa matkatavaroiden kantamisessa, avustaa viranomaisia henkilötietojen tarkastamisessa ja siinä ohessa antaa positiivinen mielikuva suomalaisista miehistä. Maahan saapuvien ihmisten tuli tuntea itsensä tervetulleiksi, eikä heitä kohtaan saanut esittää negatiivisia mielipiteitä. Oppitunnilla painotettiin myös sitä, ettei medialle tai ulkopuolisille ihmisille tule antaa tietoa keskuksen toiminnasta. Poliisi myös tiedusteli varusmiesten mielipiteitä turvapaikanhakijoista. Mikäli joku tunsi suhtautuvansa kriittisesti pakolaisiin, hänen tuli nostaa kätensä ylös. Poliisi painotti, että rasisteja täällä ei tarvita ja mikäli ongelmia ilmenee, tuolla on ovi. Yksikään varusmiehistä ei nostanut kättään tässä vaiheessa ylös. "

Suomen nöyristelyvoimat ja poliisin perseennuolentayksikkö.

Jännää, kun sotilasvalassa sanotaan mm. näin: "

Tahdon palvella maatani rehellisesti sekä parhaan kykyni mukaan etsiä ja edistää sen hyötyä ja parasta.

Minä tahdon kaikkialla ja kaikissa tilanteissa, rauhan ja sodan aikana puolustaa isänmaani koskemattomuutta, sen laillista valtiojärjestystä sekä valtakunnan laillista esivaltaa. Jos havaitsen tai saan tietää jotakin olevan tekeillä laillisen esivallan kukistamiseksi tai maan valtiojärjestyksen kumoamiseksi, tahdon sen viipymättä viranomaisille ilmoittaa.

"

Minusta ei maahantunkeutujien palveleminen ja suomen väestön vaihto edistä suomen hyötyä tai parasta.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
05.01.2021
Viestejä
2 327

Aivan mahtava haastattelu. Liberaaliakka jonka mm. Jordan Peterson servasi suorassa lähetyksessä kysyy Puolan parlamentin jäseneltä montako pakolaista Puola on ottanut. (Kontekstissa muslimipakolaiset)

Vastaus:

Sitten alkaa pöyristyminen ja rasisti-ulina. :rofl: :rofl: :rofl:
Missä kohtaa se pöyristyminen ja ulina alkaa? Tuossa minuutin pätkässä nainen lähinnä tarkentaa, ettei puhunut laittomista maahanmuuttajista, vaan pakolaisista. Ja se tarkoittamasi ulina on varmaankin tuo kohta, jossa haastattelija viittaa Jean-Claude Junckerin sanomisiin siitä, että Puolan maahanmuuttopolitiikka olisi rasistista.
 
Kysytkö useinkin kysymyksiä joihin tiedät jo vastauksen?

Kansainväliset sopimukset eivät näytä koskevan egyptiä. Siellä on laitettu rautaa rajalle ja sanottu, ettei tänne ole tulemista. Jännää, kun nämä mysteerisopimukset ovat kansainvälisiä, mutta koskevat lähinnä vaan suomea.

Tämän lisäksi suomessa laitetaan puolustusvoimat kantamaan kunniakansalaisten reppuja.
Tosiasia mitä liberaalivassarit ei halua myöntää on se että he pitävät huomattavasti kovempia standardeja valkoiselle miehelle kuin "lämpimien maiden väestölle". Tämä sotii toki koko heidän ideologiaa vastaan, mutta se ei haittaa kunhan ei myönnä asiaa suoraan mutta käyttää sitä vain aseena silloin tällöin. Kukaan media/poliittiseen eliittiin kuuluva ei tällaista epäkohtaa nosta esille.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
05.01.2021
Viestejä
2 327
Kysytkö useinkin kysymyksiä joihin tiedät jo vastauksen?
Silloin jos luulen tietäväni, mutta jää tunne, että asia pitää varmistaa. Tässä tapauksessa jäi tunne, että olet ehkä nähnyt jonkun pidemmän pätkän, jossa sitä ulinaa on, tai sitten olet määritellyt ulinan niin, etten itse sitä videosta löytänyt. Sama nyt pätee siihen pöyristymiseen.

Tartuin tähän siksi, että on aika yleistä netissä levittää esimerkiksi videoita saatesanoilla, jotka ei kuvasta videota. Jos videota ei katso, jollekin voi jäädä mielikuva että video on täynnä ulinaa ja pöyristymistä ja jälleen kerran nykyretoriikan mukaan oikeistolainen poliitikko "servasi" tyhmän vassarikokoomusviherkommunistin.

Jos esimerkiksi omassa kaveripiirissä vaikka lounaalla tai baarissa kävisimme tuon videon mukaista keskustelua, ei tulisi mieleenkään syyttää kavereita ulinasta tai pöyristymisestä.
 
Liittynyt
20.07.2019
Viestejä
2 604
Ex-kriminaali Immu Ilmén kävi 23 minuuttia vieraana.

Immun yhteistyökumppanina hänen podcasteissään toimii eläköitynyt komissario "Kentsu", joka lähti Ruotsin no go ghetto-lähiöön tekemään ohjelmaa päivän polttavasta jengiytymisongelmasta. Kentsun päästyä ghettolähiöön oli joku sankari tiputtanut sillalta astianpesukoneen ja yrittänyt osua sillä Kentsun autoon.

Ehkäpä se on joissakin kulttuureissa tapana tervehtiä kylään saapuvaa vierasta tiputtamalla astianpesukone jostakin korkealta.

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 148
Viimeksi muokattu:

root

Make ATK Great Again
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 329
Ruotsalaisia vaiko "ruotsalaisia"?
X:n puolella vahvistamaton video, jossa väitetty tekijä mölisee kameraan jotain arabiaksi. Islam..islam..alhamdulillaa.
Mahdollista että joku sekopää terroristi päätti teloitustyyliin ampua kaksi satunnaista Ruotsin maajoukkueen kannattajaa, jotka oli helppo tunnistaa pelipaidoista.
 
Liittynyt
20.07.2019
Viestejä
2 604
Ruotsalaisia vaiko "ruotsalaisia"?

Olisi enemmän kuin hieman erikoista että jossain futismatsissa tunteet kuumenisi niin että alettaisiin yhtäkkiä ammuskelemaan vastajoukkueen pelaajia tms. Etteivät vain jengiapinat olisi sattuneet olemaan samassa paikassa samaan aikaan?
Virallistenkin lähteiden mukaan siellä on huudettu ”Allahu akbar”, samalla kun on ajettu skootterilla ohi ja ammuttu Kalashnikovin kaltaisella rynnäkkökiväärillä ruotsalaisten jalkapalloturistien joukkoon. Kaksi ruotsalaista kuoli ja kolmas loukkaantui.

Netissä veikkaillaan, että Ruotsin pelipaitoihin sonnustautuneet ruotsalaiset valikoituivat hyökkäyksen kohteeksi Ruotsissa tehtyjen koraanin polttojen takia. Onhan tämä taas jälleen kerran melkoista paskaa...
 
Liittynyt
14.08.2023
Viestejä
915
Tässä väitetty terroristi (videoilla ei ole väkivaltaa):

Hyvin todennäköisesti kyseessä on tekijä ja täysin karkuteillä.

Edelleenkin ainoa keino päästä eroon tästä on alkaa rakentamaan Eurooppaa massiivisia satoja tuhansia tai miljoonia radikalisteja käsitteleviä karkoitusleirejä. Kaikki koraanimellakoitsijat ja ns. "etnisiin poliisin vastaisiin mellakoihin" osallistuneet välittömästi ulos, terrorismin tukemisesta ulos, journalistit jotka valkopesee terrorismia myös ulos, "rasismi"-valehtelusta 30 vuoden ehdoton vankeus kaikille jne.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
14.08.2023
Viestejä
915
En linkkaa videota, mutta tuolta Twitter-tililtä löytyy video missä mies ampuu rakennuksen sisällä jonkun ja tämän jälkeen vielä menee henkilön viereen teloittamaan uhrin ampumalla päähän:

Tämän lisäksi löytyi video missä oli ainakin yksi ruumis mahd. tilataksin sisällä. En kyllä usko että ainoastaan 2 ruotsalaista on tapettu vaan tuolla täytyy olla useampia kuolleita.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.01.2018
Viestejä
40
Ruotsi | Poliisi epäilee Ruotsissa 16-vuotiasta kolmesta murhasta lapsiperheiden omakotitaloissa

"Poliisi epäilee Ruotsissa 16-vuotiasta kolmesta murhasta lapsiperheiden omakotitaloissa"

Tämän uutisen sai kaivaa esiin vaikka eilen illalla julkaistu. Ei etusivulta enää löytynyt...

"Näppärää" tilastokikkailua myös harrastetaan:

"Vuodesta 2018 lähtien ampumisissa on kuollut Ruotsissa 286 ihmistä, kertovat SVT:n kokoamat tilastot. Ruotsissa on eurooppalaisittain poikkeuksellisen korkeat ampuma-aseisiin liittyvät kuolinluvut. Jengisotien uhriluku on kuitenkin todellisuudessa huomattavasti suurempi, sillä suuri osa murhista tehdään teräaseilla, mutta näitä murhia ei huomioida jengirikollisuuteen liitetyissä tilastoissa."
 
Liittynyt
27.10.2018
Viestejä
236
Hyvin menee Ruotsilla. Jengisodissa kuollu porukkaa 500? 1000? vielä enemmän? ja nyt ruotsalaisten turistien (suomenruotsalaisten myös) kannattaa välttää ruotsin puhumista ulkomailla.
 
Liittynyt
07.07.2017
Viestejä
2 554
Tämähän meneekin "mielenkiintoiseksi" jos irakilaisen koraaninpolttajan takia ruotsalaisia aletaan vainoamaan ympäri maailmaa.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
768
En tiedä, olenko ainut, mutta ei ruotsalaiset hetkauta pätkääkään. Olivat NATOssa tai ei, niin itse polttivat sillat suomen suhteen vuonna 2015 viimeistään tunkemalla yli 30000 rikollista matua tänne suorilla junayhteyksillä malmöstä haaparantaan. Palakoon koko Ruotsi, minusta nähden. Itsepähän ovat tätä rikkautta halunneet ja väkisin tunkeneet muuallekin. Edelleen kustantavat laivayhteyksiä afrikasta eurooppaan, ettei tämä ihanuus pääse vaan loppumaan.

Jos mennään taaksepäin historiassa, niin siinä 1714 hailuodon verilöylyssäkin oli ruotsalaisilla näppinsä pelissä. (Gustav Otto Douglas)

Aina Ruotsi ja Venäjä, jotka aiheuttavat suomelle ongelmia.
 
Ruotsi ei kyllä tuosta naapurista mihinkään ole lähdössä joten on äärimmäisen toivottavaa että Ruotsi saa mamuongelmansa kuntoon, koska ne tulevat joko omin keinoin tai valtion avuin joka tapauksessa tuohon Torniolaakson rajalle ja kun kuuntelee kuinka sairasta on retoriikka tässä maassa tällaisenakin aikana vasemmistoleirissä niin tästä maasta ei löydy tahtoa niiden pysäyttämiseen.

Pidän huomattavasti todennäköisempänä että Ruotsi saa ongelman kuriin kuin että Suomi löisi länsirajan kiinni.
 
Liittynyt
14.02.2017
Viestejä
1 388
Täällähän puhutaan kuin suomessa ei olisi mitään vikaa. Suomi on pahasti ruotsin tiellä eikä ota opikseen. PK seudulla nämä rättipäät varastavat ja uhkailevat päivittäin kansalaisia. Tuota paskaa alkoi osumaan omallekkin kohdalle niin pakkasin ja lähdin etelänaapuriin jossa näitä ongelmia ei ole. Suomalaiset eivät taida tajuta että tuosta ongelmasta ei ole mahdollista päästä eroon ja se tulee pahentumaan vuosi vuodelta. Ja mitä tulee venäjään, Suomi on ollut PRO venäjä vuosikymmeniä.

Ajattelen nykyään suomalaisista samalla tavalla kuin sinä ruotsalaisista. Kun lukee suomessa rellestävästä jengiväkivallasta ja raiskauksista niin lähinnä hymyilyttää että sitä saa mitä tilaa eikä sympatiaa löydy.
 
On suomessa paljonkin vialla. Orpo oli sisäministerinä vuonna 2015 ja edelleen hääräämässä. Luvattiin pääministerin taloja asuttavaksi, mutta eipäs kuitenkaan.

95% ongelmista häviäisi samantien, jos vaan karkoitettaisiin automaattisesti rikoksen tehneet, kuten esim. Japanissa ja Usassa tehdään ja maahan tulleet kustantaisivat kaikki kulunsa itse. Ei tulisi elintasoturisteja ja jos perseilee, ei enää ainakaan suomessa sen jälkeen perseilisi. Mitä henkilölle sen jälkeen käy, ei ole enää meidän ongelma.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
2 229
Ruotsissa jihadistien määrä vain kasvaa.

"– Kun Isis aloitti nousunsa kansainvälisen politiikan näyttämölle, niin Ruotsissa oli noin 200 ilmiöön kytkeytyvää henkilöä. Tällä hetkellä määrä on noin 2000. Puhutaan aika paljon merkittävämmästä ongelmasta määrällisesti ja laadullisesti, Saarinen sanoo."
Jihadistisiin tekoihin kykenevien henkilöiden määrä on kasvanut Ruotsissa, varoittaa tutkija
Äärijärjestö Isisin toiminnan painopiste on siirtynyt konfliktialueilta Eurooppaan.

Esikatselukuva

Ruotsiin on palannut konfliktialueilta satoja henkilöitä, joilla on taistelukokemusta ja taidot käyttää väkivaltaa, kuvailee jihadismin tutkija Juha Saarinen.
PÄIVI SUIKKANEN,
KAI JASKARI
22:08
Jaa
Jihadistiseen toimintaan kykenevien määrä on kasvanut Ruotsissa viime vuosina. Maahan on palannut Syyrian ja Irakin konfliktialueilta noin 300 henkilöä, joista osalla on taistelukokemusta ja -koulutusta sekä korostuneet taidot käyttää väkivaltaa.

Näin arvioi jihadismin tutkija Juha Saarinen.

– Kun Isis aloitti nousunsa kansainvälisen politiikan näyttämölle, niin Ruotsissa oli noin 200 ilmiöön kytkeytyvää henkilöä. Tällä hetkellä määrä on noin 2000. Puhutaan aika paljon merkittävämmästä ongelmasta määrällisesti ja laadullisesti, Saarinen sanoo.

A-studiossa tiistaina vieraillut Saarinen muistuttaa, että myös muualla Euroopassa erilaisten terroritekojen riski on suurempi kuin kaksi vuosikymmentä sitten.

– Syyrian sisällisodan, Isisin kalifaatti-projektin seurauksena Euroopassa on paljon suurempi määrä ihmisiä, jotka edistävät tätä ilmiötä. He ovat verkostuneempia keskenään ja konfliktialueella toimivien aseellisten ryhmien kanssa.

Tutkijan mukaan äärijärjestö Isisiä ei ole pystytty eliminoimaan ja se toimii usealla konfliktialueella. Toiminnan painopiste on siirtynyt Eurooppaan.

– Keskeinen kysymys onkin, mitä Euroopassa oleskelevat aktivistit, verkostot ja yhteisöt tekevät ja minkälaista toimintaa he pyrkivät saamaan aikaan. Voi olla, että nähdään yksittäisten tekojen sijaan väkivaltaisten iskujen ja iskusuunnitelmien piikki, Saarinen huomioi.

Belgiassa tutkitaan kahden ruotsalaisen jalkapallofanin ampumista. Iskusta epälty tunisialaistaustainen mies kuului äärijärjestö Isisin kannattajiin.

Belgian viranomaiset tutkivat ruotsalaisten ampumista terroritekona. Viranomaisten mukaan ampuja valikoi ruotsalaiset kohteekseen tietoisesti. Mies kuoli poliisin ampumiin luoteihin.

Ruotsin pääministerin Ulf Kristersson arvioi tiistaina, että ruotsalaisiin kohdistuu nyt uhka pelkän ruotsalaisuuden vuoksi. Ruotsin ulkoministeriö on kehottanut ulkomailla olevia ruotsalaisia tavallista suurempaan varovaisuuteen.

Katso tiistain A-studio Yle Areenasta.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
2 168
Edelleenkin ainoa keino päästä eroon tästä on alkaa rakentamaan Eurooppaa massiivisia satoja tuhansia tai miljoonia radikalisteja käsitteleviä karkoitusleirejä. Kaikki koraanimellakoitsijat ja ns. "etnisiin poliisin vastaisiin mellakoihin" osallistuneet välittömästi ulos, terrorismin tukemisesta ulos, journalistit jotka valkopesee terrorismia myös ulos, "rasismi"-valehtelusta 30 vuoden ehdoton vankeus kaikille jne.
Ensin täytyy suorittaa poliittinen puhdistus, ei tuosta muuten mitään tule. Nationalismista täytyy tehdä itseisarvo, ja sehän sattuu olemaan silkkaa kryptoniittia sille viidennelle kolonnalle joka neliraajajarruttaa kaikkea suomalaisuutta suojelevaa.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
02.02.2018
Viestejä
159
Tanskan Europarlamentaarikko Peter Kofod kommentoi Tanskaan vuonna 1992 otettujen pakolaisten tekemisiä. Pakolaisia tuli siis muinoin 321kpl.
- 64% saapuneista saanut joko vankilatuomion tai ruman määrän sakkoja suorittamistaan laittomuuksista.
- Erittäin suuri osa näistä elää tukiverkoston varassa. Erityisesti varhaiseläkkeellä. Tällainen myönnetään yleensä vakavien fyysisten tai henkisten rajoitteiden johdosta mutta myös maahanmuuttajille koska heillä ei ole työmarkkinoille yksinkertaisesti mitään annettavaa.
- Näiden jälkeläisistä (999kpl) 34% on jo sekaantunut erittäin vakavaan rikollisuuteen ja suuri joukko on suoraan taas "varhaiseläkkeellä".
- Toimittajan kysyessä Peter:n mielipidettä Humza Yousaf:n ajatukseen ottaa Skotlantiin massiivinen joukko Palestiinan pakolaisia, on vastaus kokemuksien johdosta varsin suora: "EI! EI! EI! Tällainen päätös olisi täysin hullu. Kaikki Tanskan data on avoimesti saatavilla ja tämä kaikki toiminta on ollut Tanskalle täysi katastrofi. Tanskan poliitikot tekivät muinoin kaikkien aikojen huonoimman sijoituksen näiden suhteen". "Suosittelen välttämään näiden ottamista koska tämä aiheuttaa sukupolvien ja sukupolvien mittaisen ongelman maahan".
- Vuonna 1992 saapuneet eivät olleet edes todellisia turvapaikkaa tarvitsevia. Turvapaikan saatuaan he menivät takaisin "kotimaahansa" juhlimaan!
- Kyseisenä ajankohtana hallitus ja viranomaiset saivat massiivista painetta äärivasemmistolta pakolaisten ottamisen puolesta. Jos kyseenalaisti tämän ajatusmallin ja nosti keskustelua esiin tyyliin "pakolaiset voivat olla väkivaltaisempia kuin meidän alkuperäiset asukkaat, sanottiin tällaista henkilöä rasistiksi. Saatoit jopa menettää työpaikkasi tämän johdosta".
- Tanska on pohjoismainen sivistysvaltio ja tänne tulevia tuetaan. Jos sitten et saa elämääsi hallintaan edes tällaisessa valtiossa niin miten voit kuvitella onnistuvasi missään muuallakaan?
- Suunnitelmia ottaa uusia pakolaisia nykyisen konfliktin johdosta? EI! EI!

Miten tämä kaikki kuulostaa niin tutulta...
 
Suomen kannalta hyvä että joku pohjoismaissa sanoo tämän ääneen. Kuitenkin harmillista ettei kyse ollut ruotsalaisesta, nyt vaikutus jää melko pieneksi vaikka Perussuomalaiset ovatkin moneen kertaan hallituksessa maininneet Tanskan maahanmuuttopolitiikan, mutta kukapa niitä nyt kuuntelisi. Jos olet puolueen jäsen tai vaikka pelkästään kannattajakin, et voi omaksua aatteita kilpailevista puolueista. Se katsotaan petokseksi, ja se murentaa omaa puoluetta monella tapaa. Fanatismi on puolueiden liima.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 172
Sakasalainen oli käynyt Israelissa tutustumassa hamasin toimintaan ja takaisin tultuaan oli todennut, että on aika massakarkoituksille..

Ehkä olisi jokaisen Euroopan maan poliitikkojen syytä käydä nyt opintomatkalla..
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
14.08.2023
Viestejä
915

Tää on kuin joku sairas vitsi. Ruotsissa on kymmeniä tuhansia raiskaajia, rikollisia, juutalaisten tuhoa vaativia antisemitistejä ja terroristeja joille ”ei voi mitään”, mutta täysin lakia noudattava koraanin polttaja saadaan ulos muutamassa kuukaudessa.

Länsimaat on aidosti eksistentiaalisen kriisin edessä.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 029

Tätä juuri itsekin mietin, että sitten niitä ketkä kirjan polttamisesta provosoituu, niitä jotka tuhoaa ja tappaa ei saada pois. Absurdi tilanne.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 148
Moniosaajat kähinöimässä briteissä, aika hyvä meininki:

Joku kähinän ulkopuolinen osaaja tulee ja vetää poliiseja ilman mitään näkyvää syytä surutta polkupyörällä takaraivoon. Hienosti myös pappa laittaa salaisilla taistelutaidoillaan tyypin lopulta maahan.

Onko näillä korkeakoulutetuilla monialaosaaja-insinööri-koodareilla tullut vain tylsää lounastauolla vai miten tuollaista voi tapahtua keskellä kirkasta päivää?
 
Liittynyt
12.10.2021
Viestejä
2 689

Tää on kuin joku sairas vitsi. Ruotsissa on kymmeniä tuhansia raiskaajia, rikollisia, juutalaisten tuhoa vaativia antisemitistejä ja terroristeja joille ”ei voi mitään”, mutta täysin lakia noudattava koraanin polttaja saadaan ulos muutamassa kuukaudessa.

Länsimaat on aidosti eksistentiaalisen kriisin edessä.
Jep, olin juuri aikeissa kirjoittaa samasta aiheesta. En äkkiseltään löytänyt uutisesta tietoa perusteista miksi oleskelulupaa ei myönnetä ja lätkäistiin viiden vuoden maahantulokielto, mutta haiskahtaa kovasti Ruotsin maahanmuuttopolitiikan kaksinaamaisuudelta. Olisivatko lähtöpassit tulleet samalla tavalla jos hän olisi polttanut Raamatun eikä mitään sen kummempaa järjestyshäiriötä olisi siitä syntynyt? Tuliko lähtöpassit nimenomaan Koraanin polttamisen takia?

Vaikka kireää maahanmuuttopolitiikkaa kannatankin ja on totta että tämä henkilö on itse vaikuttanut siihen että hänen on vaarallista palata Irakiin, tässä tapauksessa olisin nähnyt järkevämmäksi myöntää hänelle turvapaikka. Sitä en osaa varmaksi sanoa onko hän oikeasti "islamkriittinen" vai oliko tuo vain näytös jolla pyrki tekemään Irakiin palautuksensa mahdottomaksi, mutta siitä huolimatta.

Mielestäni tämä vertautuu Ayaan Hirsi Ali:n tapaukseen. Hänestähän kehkeytyi todellinen islamkriitikko mikä varmasti tarkoittaa ettei hänen olisi turvallista palata esim. Somaliaan tai mihinkään muuhun muslimimaahan. Hänenkaltaisensa rohkeat aktivistit ansaitsevat minun silmissäni turvapaikan länsimaissa, aivan kuten esim. venäläiset ja valkovenäläiset oppositiopoliitikot. Heidän kaltaisiaan varten pakolaissopimukset ja turvapaikkasysteemit on luotu, ei väärin perustein turvapaikkaa hakevia onnenonkijoita varten. Ayaaninkin kohdalla käsittääkseni oli jotain kissanhännänvetoa että onko hänellä oikeasti oikeutta turvapaikkaan vai ei, mutta ottaen huomioon hänen profiloitumisensa islam-kriitikkona, eiköhän se ole aika päivänselvää että tarve on.
 
Liittynyt
17.01.2018
Viestejä
40
Tätä juuri itsekin mietin, että sitten niitä ketkä kirjan polttamisesta provosoituu, niitä jotka tuhoaa ja tappaa ei saada pois. Absurdi tilanne.
1698388605326.png

Kaappaus Ilta-Sanomien uutisten FB-kommenteista.

Mistä tämä ihmisten tyhmyys kumpuaa? Kerrankin kyseessä muslimi joka vastustaa islamia ja puolustaa länsimaista sananvapautta niin kommentit ovat tuollaisia? Tässähän annetaan periksi islamin väkivallalle ja painostuskeinolle ja urpot hurraa...
 
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
1 995
Suuri osa ihmisistä ei lue muuta kuin otsikon, eli vastaukset voisi olla erilaisia jos olisi taustat kunnossa.
 
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
2 229
Ruotsi on hyvä maa. Karkoitettu syyrialainen palasi neljän päivän päästä takaisin.

Ruotsista karkotettu mies palasi neljän päivän päästä takaisin maahan
Sieppauksesta ja raiskauksesta tuomittu syyrialaismies, joka karkotettiin Ruotsista palasi maahan alle viikon päästä karkotuksestaan, kertovat ruotsalaismediat.

Mies sai tuomion ja karkotuspäätöksen vuonna 2017, mutta kesti viisi vuotta ennen kuin karkotus pantiin täytäntöön.

Ruotsalainen SVT kertoo, että mies palasi Ruotsiin neljän päivän kuluttua karkotuksestaan.

SVT:n mukaan karkotuksensa jälkeen mies lensi Istanbuliin ja yritti päästä takaisin EU-alueelle väärennetyllä passilla.

Hänet saatiin kiinni.

Miehellä ei ollut voimassa olevaa henkilöllisyystodistusta, joten ilmailusääntöjen mukaan hänet lähetettiin takaisin Ruotsiin, joka oli viimeisenä vastuussa miehestä.

Mies on tällä hetkellä Tukholman alueen pidätyskeskuksessa, SVT kertoo.

Tuomittu ja karkotettu mies tuli tunnetuksi Ruotsissa, kun hän sai 840 000 kruunun vahingonkorvaukset hovioikeudeuden päätöksen takia.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
244 815
Viestejä
4 272 125
Jäsenet
71 562
Uusin jäsen
lissaw96

Hinta.fi

Ylös Bottom