Mitä tarkoittaa demokraattilarppaaminen ja osaatko nimetä hyvin toimivan maan jossa on yksipuoluejärjestelmä, jota vihjaat toivovasi?
[känniavautuminen]
Tais tarkottaa sitä että Suomen media (Yle ja HS) toistavat pelkästään Demokraattien uutisia, yleensä jopa yrittävät sopeuttaa ne Suomeen. Kauniisti sanottuna siitä seuraa se, että lukijat saavat väärän kuvan tapahtumista ja tulevat toimimaan sen mukaan. Heille tulee yllätyksenä Kamala Harriksen häviö tai että Rittenhouse paljastuu syyttömäksi. Oon miettiny jo pidemmän aikaa, että Venäjä tai kuka tahansa vihamielinen valtio yksinkertaisesti vain akseleroi vasemmistoa ja se on lähtenyt totaalisesti käsistä.
Tuo vialliseen informaatioon uskominen koskee varsinkin oppineita ja luotettavina pidettyjä ihmisiä.
Fakta: Amerikassa on kaksi puoluetta ja Suomi näyttää niistä vain toisen. Tuolta pohjalta normaali ihminen voi kuvitella, ettei tässä ole kaikki ja haluan tietää lisää, koska selvästi kaikkea ei kerrota.
Sitten on vielä tämä Vasemmiston harjoittama cancelointi, jota ei ole olemassa... Tai no nyt on kun Kirkin salamurhasta ilkkujat saavat potkuja!
Miksi ei voisi puhua ja väitellä asioista, kuinka kovasti pelkäät olevasi väärässä? Ajatusten vaihto olisi se oikeasti yhteiskuntaa eteenpäin vievää juttu jossa voisi oppia uutta!!
"Joo en puhu sen rasistin kanssa" on ehkä kaikista eniten orjamentaliteetin omistaja olion kommentti. Nyt Yle & HS valitsee enemmän tietynlaisia tyyppejä mielipidekirjoituksiinsa, ja uutisiinsa
tietyistä aiheista. Ylen Jälkiviisaista lähti vasta protestina pois se yks ku Timo Soini tuli samaan pöytään! HAHAHHAHAHA! En halua nuin heikkoja ihmisiä omalle puolelle. Vastapuolellekaan ei oikein sitä toivoisi, mutta kun näyttävät olevan niin sekaisin, niin antaa mennä vaan! Voitatte varmasti seuraavat vaalit.
Loppukevennys
puolen tunnin video keväältä 2025 Demokraattien virallisesta kokoontumisesta.
Jatkakaa samaan malliin. Olette oikeassa ja hyviä ihmisiä, se piilottaa teihin sisäänrakennetun heikkouden, sen ettette kykene tekemään ikäviä päätöksiä.
(Toki voin olla väärässä! Ihan perus jannu olen. Todistakaa minut vääräksi ja olen innolla "hyvien" puolella.)
[/känniavautuminen]