• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Kertausharjoituksista

Liittynyt
27.11.2016
Viestejä
1 158
Kaikki työnantajani ovat maksaneet ihan normaalin palkan kertausharjoituspäiviltä, ja siihen päälle on tullut nuo PV:n hilut.
Mutta yleisesti tähän ei velvollisuutta ole, jos ei työehtosopimus näin määrää. En tiedä monessako työehtosopimuksessa on velvoittava palkanmaksu.

Omassa (Teknologiateollisuus ylempi toimihenkilö) lukee "Suositellaan, että yritykset maksaisivat ylemmälle toimihenkilölle kertausharjoi-tusten ajalta palkkaa siten, että ylempitoimihenkilösaa valtion maksaman reser-viläispalkan kanssa täydet palkkaedut" eli firma saa itse päättää haluaako maksaa vai ei.

Näköjään esim. teknologiateollisuuden ei-toimihenkilöille palkkaa täytyy maksaa TESsin mukaan "Työnantaja maksaa reservin harjoitusten ajalta palkkaa siten, että työntekijä saa valtion maksaman reserviläispalkan kanssa täydet palkkaedut. Työnantaja saa vähentää maksettavan reserviläispalkan työtuntijärjestelmän mukaisten työpäivien osalta".
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Noinhan se menee "paremmissa" hommissa mutta sitten kun mies tai nainen saa palkkansa vuorolistan mukaan tehdyistä tunnista lisineen, on aika turha kuvitella, että sinne pannaan jotain kuvitteellisia säälivuoroja normaalin viikkotahdin mukaan.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 276
Aikamme kuva, miehet suostuvat mennä harjoittelemaan sotimista silloin, kun se heitä sattuu huvittamaan ja kun on sopiva aika. Ei silloin, kun lapset on pieniä, kun töissä on kiirettä, on talvi, tai Thaikuissa on parhaat surffiaallot. Surffilomaani ette koske!
Halvemmaksi tuli puolustusvoimille ne poikien sotaleikit ihan omasta kutsumuksesta. Ei huudeltu laukausta tai sarjaa liian aikuisina. Se oli PIU! PIU! tai PUM! PUM! yms. Aseetkin oli hommattu omilla(vanhempien) rahoilla kuin Rooman ammattiarmeijassa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 276
Elämme individualismin aikakautta, ainoastaan omilla himoilla, haluilla ja tarpeilla on merkitystä ja arvoa.

Yhteistä hyvää ja kokonaisarviota ei enää ole, ei nähdä enää omaa käsivartta pidemmälle.
Kuulemma vain miehet syrjäytyy ja sen takia ne pitää passittaa armeijaan. Tälläistä selvitti jonkinlainen asiantuntija radiossa oliko ullatus peräti nainen. Tasa-arvoyksikkökin samaa porukkaa suurimmaksi osaksi ja SuomiAreenalla aina joku kiintiöämmä antamassa myöskin lausuntoja. Sen kun näkisi, kun mies lausuisi vastaavalla areenalla kuinka helppoa on olla raskaana ja se synnyttäminen kanssa..viikon päästä takaisin töihin.

Yhteiselle hyvälle pyllistellään globalismin alttarilla. Velvollisuuksissa, kun pitää olla Piccolo/laukunkantajakin. Munattomat miehet isopillipiipareiden matkassa joilla ei ole kuin sisäänkääntyneet munat. Se mikä siellä thaikuissa surffailee on se isomunaisin ehkä luvannut tappaa kaikki, jos surffailut kusee.

Every man dies, not every man really lives
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Aika alhaisella tasolla on maanpuolustustahto kun kansa mieluummin huutaa ja vittuilee toinen toisilleen. Ja sitten joku vielä kehtaa väittää, että se todellinen yhteinen vihollinen ei olisi kaikenmaailman pölhöpopulististen liikkeiden taustapiruna, jos nyt ei suoraan toimijana niin ainakin rahoittajana ja tukena :vihellys:
 
ei naarata

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 270

Jaa että se on pölhöpopulistien vika kun harjoitettu politiikka on ollut niin paskaa että kansa vittuuntuu ja ajautuu eripuraan. Olisiko kuitenkin niin että taustapiru on siellä hallituspuolueiden takana eikä pölhöpopulistien? Ja ketjun aiheeseen liittyen voin sanoa ettei jonkun Sipilän tai Kataisen jne. käskyttämänä sotaan lähtö voisi vähempää kiinnostaa. Niin kauan kuin kansallisomaisuutta myydään kiihtyvällä tahdilla ja päätäntävaltaa luovutetaan vapaaehtoisesti maan rajojen ulkopuolelle, ei paljoa innosta puolustaa tätä "itsenäisyyttä".
 
Miten tämä liittyy ketjun aiheeseen? :kahvi:
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
:facepalm:

Jos nyt kysyt tuota ihan tosissasi niin luepa toi lainaamasi viesti, ja edellinen oma viestisi ihan ajatuksen kanssa. Palataan sitten asiaan jos on vielä aihetta. ;)
Tämä on just tätä. Mainitse vaan itänaapurin hybridivaikuttaminen ja sen aiheuttamat sisäiset väännöt ja vaikutus maanpuolustustahtoon niin välittömästi ovi käy ja ketju bendataan pakolla siihen, miten mikään ei ole ainakaan Venäjän vika. Ei missään nimessä :)
 
kusiainen

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 486

EI se periaatteessa Venäjän vika ole koska Venäjä (ja Venäjän rengit) hääriivät Suomessa vain sen verran mitä Suomalaiset sallivat. Sanonpa vielä senkin, että mikäli täällä oltaisiin oikeasti huolissaan turvallisuudesta, olisi puolustusbudjetti ainakin puolitoistakertainen nykyiseen verrattuna ja Natossakin olisimme olleet jo vuosia.
 
No kyllähän me sallitaan. Koska puuttuminen olisi vahvasti sananvapauden arvojemme vastaista. Jopa tällaisilla foorumeilla sallitaan mielipiteet aika laidasta laitaan.

Mutta vakavissaan: Mikä olisi suurempi etu teoreettiselle viholliselle kuin se, että kansa vihaa toinen toisiaan?
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
4 224
Eiköhän väestöstä osa ole aina näitä yäk, en syö-kiukuttelijoita, 70-luvulla taistolaiset, nykyään ei-ei-ei-persut.
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
3 828
Ensin koulutetaan toivottavasti taistelukykyinen yksikkö, jonka osaamista parannetaan ja ylläpidetään kertausharjoituksissa. Ai niin, nykyisin pitäisi kysyä kaikilta pataljoonan miehiltä erikseen koska huvittaa tulla, ja sumplia siitä sitten kaikille sopivat päivät.
En tiedä minkä maan armeijassa olet ollut, mutta täällä ei todellakaan kouluteta "taistelukykyisiä yksiköitä". Jos haluttaisiin oikeasti kouluttaa ne taidot, joista on jotain hyötyä mahdollisessa maanpuolustustilanteessa, se voitaisiin tehdä muutamassa viikossa lähimmän koulun jumppasalissa ja illaksi kotiin. Saattaisi olla osallistumisintokin hieman parempi, jos pysyttäisiin asialinjalla. Nyt armeija keskittyy lähinnä ylläpitämään ikuista teini-ikää potevien leikkikerhoa. Sen perusteella mitä näin kertausharjoituksiin osallistuvia omilla metsäleireillä, olen tullut siihen lopputulokseen, että sama pelleily jatkuu sielläkin.
 
No onhan siellä nyt sikäli ihan eri meininkin, että ketään ei käskytetä perustelematta ja kaikki ymmärtävät jo, että sitten kun se taisteluharjoitus on niin käskyt on "perusteltu" ennakkoon. Mutta muuten saa olla ylänappi auki, sekavarustuksessa ja sinutella sotilasarvosta riippumatta eikä muodostelmien tarvitse olla suoria. Korkeintaan sanottiin, että kun menette ruokalaan tai sotilaskotiin niin näyttäkää varusmiehille hyvää esimerkkiä ja olkaa siellä kuten kuuluu.

Mutta sitten se itse toiminta on kyllä ihan tornimenoa. Varusteita (telttoja, kaminoita jne.) puuttuu, kuljetuksia unohtuu, kaikki on myöhässä ja odottelu vie suuren osan viikosta.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 486
Olette ilmeisesti olleet joskus 90- luvulla jossain käpylehmäpaimenjoukkueessa? Ihan asiallista oli meno jo varusmiehenä ja sen jälkeen myös kertauksissa. Odottelua toki ja tehotonta toimintaa tai typeriä käskyjä mutta sitä se sodankäynti taitaa pääosin olla.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 276
EI se periaatteessa Venäjän vika ole koska Venäjä (ja Venäjän rengit) hääriivät Suomessa vain sen verran mitä Suomalaiset sallivat. Sanonpa vielä senkin, että mikäli täällä oltaisiin oikeasti huolissaan turvallisuudesta, olisi puolustusbudjetti ainakin puolitoistakertainen nykyiseen verrattuna ja Natossakin olisimme olleet jo vuosia.
Puhdistaisi vaan ilmaa, jos maa joutuisi miehitetyksi. Maailmanhalaajien valtakausi päättyisi ja ei jäisi kuin nämä itänaapurissa tutuksi tulleet tissijuoksut, kun yrittäisivät epätoivoisesti saada valtaa takaisin.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
1 010
Kun puolustusvoimien työtodistuksessa lukee että puusepän apulainen, niin voin epätodennäkköisen kutsun kilahtaessa kysyä että onko tehtävä telttakeppien teko, vai harjoittelenko ruumisarkkujen rakentamista?.
Poteroporaksi, eli puskajussiksi siitä ura urkenee... :think:
 
Bladekill

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 708
Ensin koulutetaan toivottavasti taistelukykyinen yksikkö, jonka osaamista parannetaan ja ylläpidetään kertausharjoituksissa. Ai niin, nykyisin pitäisi kysyä kaikilta pataljoonan miehiltä erikseen koska huvittaa tulla, ja sumplia siitä sitten kaikille sopivat päivät. Ne sitten ilmoitetaan kantahenkilökunnalle, niin voivat järjestää kalenterinsa sen mukaan, ja ilmaantuvat paikalle tykkiensä, hävittäjiensä ja tankkiensa kanssa. Harjoittelu silloin, kun paskat on jo housussa, on epämiellyttävää ja myöhässä. Harjoittelu kannattaa aina tehdä ennen kisoja, varsinkin sotahommissa.

Elämme individualismin aikakautta, ainoastaan omilla himoilla, haluilla ja tarpeilla on merkitystä ja arvoa.

Yhteistä hyvää ja kokonaisarviota ei enää ole, ei nähdä enää omaa käsivartta pidemmälle.
Yhteishyvästä ja muusta voi aloittaa lätinän siinä vaiheessa kun Suomi on NATO:ssa. Muuten koko homma on pelkkää perseilyä ja valtion organisoima joukkoitsemurha.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 284
Laatikkoon ilmestyi kertauskutsu. Muuten menisin ihan mielelläni, mutta yrittäjänä tuo tarkoittaisi useiden satojen eurojen tulonmenetyksiä tuolta ajalta. Tuo järjestelmä ei ole kyllä kovin reilu yrittäjiä kohtaan (tavallisille työssäkäyville maksetaan silti palkka). Voinko vain vedota tuohon yrittäjyyteen ja voimassa oleviin sopimuksiin että on työtä tuolla ajalla saadakseni vapautuksen?
 
Ei järjestelmä reilu ole kellekään asevelvolliselle. Ja ei kaikille tavallisillekaan makseta palkkaa (tästä keskustelua edellä), mutta onhan tuo yrittäjälle toki vielä enemmän perseestä. Viikon leiristä joku yksinyrittäjäkonsultti ottaa helposti monta tonnia takkiin liikevaihdossa.
 
Liittynyt
21.11.2018
Viestejä
1 333
Laatikkoon ilmestyi kertauskutsu. Muuten menisin ihan mielelläni, mutta yrittäjänä tuo tarkoittaisi useiden satojen eurojen tulonmenetyksiä tuolta ajalta. Tuo järjestelmä ei ole kyllä kovin reilu yrittäjiä kohtaan (tavallisille työssäkäyville maksetaan silti palkka). Voinko vain vedota tuohon yrittäjyyteen ja voimassa oleviin sopimuksiin että on työtä tuolla ajalla saadakseni vapautuksen?
Jos laitat hakemuksen menemään, niin hylsynä tulee takaisin. Viimeksi kertausharjoituksissa muutama yrittäjä siellä avautui, kun meni tuloja iso nippu sivun suun, niin vastauksena tuli vain että on aikaa joko tehdä etukäteen tilit tai sopia siirtoa myöhemmälle.

Paska homma tuo on.. varsinkin pk yritysten yrittäjiä ajatellen.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Laatikkoon ilmestyi kertauskutsu. Muuten menisin ihan mielelläni, mutta yrittäjänä tuo tarkoittaisi useiden satojen eurojen tulonmenetyksiä tuolta ajalta. Tuo järjestelmä ei ole kyllä kovin reilu yrittäjiä kohtaan (tavallisille työssäkäyville maksetaan silti palkka). Voinko vain vedota tuohon yrittäjyyteen ja voimassa oleviin sopimuksiin että on työtä tuolla ajalla saadakseni vapautuksen?
Suosittelen reservistä eroamista. Sota tuntuu kaipaavan yhtä miestä ihan loputtomiin mutta tuolle kortille he eivät mitään voi ja sen jälkeen sota kaipaa yhtä miestä niin vähän, että näiden eroajien vuoksi ei kuulemma kannata systeemiä miettiä toimivammaksi.
 
vipe

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 887
Voisin ihan mielelläni mennäkin kertaamaan, mutta ei ole kutsua näkynyt kohta 20 vuoteen. :vihellys:

Sodan ajan sijoitus on, kuulun ressujärjestöön (tosin lähinnä ampumisen vuoksi), ja työnantajakin maksaisi täyden palkan ajalta. Hankala löytää edes mitään vapaaehtoista kertausharjoitusta. :tdown:

Näin toimistohommissa ollessa tuon ottais kyllä ihan loman kannalta. :D

Viime kesänä lähiterdellä yhden esikunnan majurin kanssa istuskeltiin, ja kehu että kohta tulis kirje luukusta, mutta ei ole näkynyt. Taisi puhua paskaa kaljapäissään. :cigar2:
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 456
Ensin koulutetaan toivottavasti taistelukykyinen yksikkö, jonka osaamista parannetaan ja ylläpidetään kertausharjoituksissa.
Meilläkin 12 kuukautta koulutettiin aikoinaan joukkoa ja sitten kun menin vuosien päästä kertaamaan oli kyseisestä joukosta ehkä muutama tyyppi paikalla ja muut ihan uusia naamoja. Ja myöskin moni muu asia oli tuona aikana muuttunut merkittävästi. :smoke:
 
Melbac

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 544
Poteroporaksi, eli puskajussiksi siitä ura urkenee... :think:
Meillä kutsuttiin nurmiporiksi tyyppejä kun poteroa joutu kaivamaan jollain kenttälapiolla(itsellä oli kenttälapio jota oli käytetty "kuokkana" ja terä oli sen mukainen eli taipu,lähinnä ajateltiin noita lähitaisteluaseena kun teroteltiin lapion sivua :D ).Itse en kyllä menisi jos homma olisi jotain tetsaamista näin vanhempana.:D
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
1 010
Paljonko nykyisin on kertausharjoituksista saatava päiväkorvaus?
Jos olet töissä, niin et palkassa mitään häviä, oli liksa sitten iso tai pieni.... :tup:
-Itse olin aikoinaan firmassa jonka vanha johtaja oli isänmaallinen, sain pitää ne intin rahat palkkani lisäksi....! :vihellys:
 
Charun

Tukijäsen
Liittynyt
03.09.2018
Viestejä
2 120
Tulipa meikäläisellekin elämäni ensimmäinen kertausharjoituskäsky postissa, näin 37 vuoden iässä. :eek:
Muuten ei mitään ongelmaa mennä, mutta 3 välilevynpullistumaa hieman huolettaa kamoja kantaessa ja metsässä nukkuessa, eli lääkärintodistusta varmaan tarttis mennä hakemaan. Meneekö tuo työterkkarin kautta (jossa alunperin todettukin), vai pitääkö lähteä julkiselle puolelle jonottelemaan? Yleislääkäri? Työterveydenhoitaja? Selkäspesialisti?
 
Freeze

Elitisti
Team Folding @ Home
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 112
Työterkkarille ei taida palvelusopparissa kuulua kertausharjoituksista vapauttaminen koska kyseessä ei ole töihin liittyvä terveyspulma, joten julkituiselle tai yksityiselle puolen.
 
Liittynyt
06.12.2016
Viestejä
1 504
Työterkkari on kuitenkin lääkäri, joka pystyy ja saa tehdä lääkärinlausuntoja. Riittää sanat "NNNNNN ja edellä olevan totean kunniani ja omatuntemukseni kautta allekirjoitus Lääkäri Lärppinen"
 
Liittynyt
06.09.2017
Viestejä
736
Tässä lähihistoriassa tuli 3 vuoteen 4 kertaa käytyä kertaamassa.
Sitä ennen en ole kerrannut kertaakaan ja intistä päästy 2005.
Otin vielä vähän extraa kun sotahommat oli niin kivoja, että jäin töihinkin hetkeksi kotiutumisen jälkeen.

1 viikko koululla omaan tehtävään liittyvä koulutus samaa tehtävää tekevien kanssa.
1 viikko kadettien kanssa sotaharjoituksessa. Käytännössä kontit kassun pihassa jossa käytiin oma vuoro suorittamassa. Reserviläiset veti omaa puolta ja kadetit omaansa.
1 viikko oman pataljoonan EK:n kanssa "pelipaikoilla" kassulla suunnittelemassa/harjoittelemassa ja ryhmäytymässä.
1 viikko oman rykmentin EK:n kanssa koululla sunnittelemassa/harjoittelemassa ja ryhmäytymässä.

Itse ole nuorin tuosta porukasta ja kyllä siellä vaan pitkälti yli +50v kapteeneja pyörii mukana reserviläisissä, joten vähän arvelen ettei omat kertaukset vielä tässä ollut kun on tuohon looppiin päässyt. Tosin nykyiseen tehtävään olisi vähän tyhmää joutua vielä kertaamaan. Kertaukset tullut tarpeeseen, koska tehtävä on täysin uusi minulle ja vaativuudessa hieman eri luokkaa kuin joukkueenjohtajan käpylehmien tekeminen mikä intistä lähtiessäni tehtävänäni oli.

Hauskaa hommaa ollut ja kyllä kertaamaan kannattaa lähteä vaikka joutuisikin metsään puuhastelemaan. Joku syy sillä yleensä on miksi siellä ollaan. :tup:
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Työterkkarille ei taida palvelusopparissa kuulua kertausharjoituksista vapauttaminen koska kyseessä ei ole töihin liittyvä terveyspulma, joten julkituiselle tai yksityiselle puolen.
Kyllä työterveydenhoito tapaa kattaa kaikenlaiset vaivat vaikkei ne töihin liittyisikään. Sortuvan sossulandian parhaitahan on just tää "mitä sä täällä julkisella viet (maksamiasi) resursseja, sähän käyt töissä?".

Lisäksi kyseinen tapaus on työterveyslääkärille vain aiemmin diagnosoimastaan ongelmasta todistuksen kirjoittaminen, joka hoitunee vaikka puhelimitse.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 804
Tulipa meikäläisellekin elämäni ensimmäinen kertausharjoituskäsky postissa, näin 37 vuoden iässä. :eek:
Muuten ei mitään ongelmaa mennä, mutta 3 välilevynpullistumaa hieman huolettaa kamoja kantaessa ja metsässä nukkuessa, eli lääkärintodistusta varmaan tarttis mennä hakemaan. Meneekö tuo työterkkarin kautta (jossa alunperin todettukin), vai pitääkö lähteä julkiselle puolelle jonottelemaan? Yleislääkäri? Työterveydenhoitaja? Selkäspesialisti?
Työterveyslääkärin lausunto kyllä riittää. Jos eivätä sillä anna vapautusta niin sitten vaan jollekkin toiselle lääkärille.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 120
Tulipa meikäläisellekin elämäni ensimmäinen kertausharjoituskäsky postissa, näin 37 vuoden iässä. :eek:
Muuten ei mitään ongelmaa mennä, mutta 3 välilevynpullistumaa hieman huolettaa kamoja kantaessa ja metsässä nukkuessa, eli lääkärintodistusta varmaan tarttis mennä hakemaan. Meneekö tuo työterkkarin kautta (jossa alunperin todettukin), vai pitääkö lähteä julkiselle puolelle jonottelemaan? Yleislääkäri? Työterveydenhoitaja? Selkäspesialisti?
Itse ehdin käydä aikoinaan sen yhden kerran kertaamassa. Meille sanottiin tuolloin että tämä ryhmä pysyy kasassa myös seuraavissa kertauksissa. Vuosi siitä katkaisin polveni pyöräonnettomuudessa, mitään pysyvää vammaa ei jäänyt mutta kertaamaan ei koskaan enää kutsuttu.
 
Liittynyt
24.11.2016
Viestejä
593
Huomautus: Jätä tällaiset turhat henkilökohtaisuudet pois, kiitos.
En tiedä minkä maan armeijassa olet ollut, mutta täällä ei todellakaan kouluteta "taistelukykyisiä yksiköitä". Jos haluttaisiin oikeasti kouluttaa ne taidot, joista on jotain hyötyä mahdollisessa maanpuolustustilanteessa, se voitaisiin tehdä muutamassa viikossa lähimmän koulun jumppasalissa ja illaksi kotiin. Saattaisi olla osallistumisintokin hieman parempi, jos pysyttäisiin asialinjalla. Nyt armeija keskittyy lähinnä ylläpitämään ikuista teini-ikää potevien leikkikerhoa. Sen perusteella mitä näin kertausharjoituksiin osallistuvia omilla metsäleireillä, olen tullut siihen lopputulokseen, että sama pelleily jatkuu sielläkin.
Jos vaikka olisit hiljaa, jos sinulla ei ole mitään järkevää sanottavaa.

Olin viikon Kaakko19 harjoituksessa kertaamassa ja mitään täyteohjelmaa ei ollut, vaan: kamat käteen -> kamat ja ukot autooon -> metsään -> ryhmittyminen -> teltta pystyyn ja palvelus alkoi
Mitään pelleilyä ei ollut havaittavissa, viikko mentiin metässä ja vaikka olin paremmassa kunnossa kuin palvelukseni aikana oli tuo viikko kovempaa menoa kuin koko varusmiespalvelukseni aikana.

Sinun viestistäsi paistaa jonkinlainen outo katkeruus.

EDIT:
Saatana vastasin puolen vuoden takaiseen viestiin.
 
kaarlos

Virallinen JimmZ-boikotoija
Premium-jäsen
Liittynyt
13.11.2016
Viestejä
1 533
Kutsu kävi elokuussa järjestettävään kertausharjoitukseen. Millähän ihmeellä tuon tilinumeron voi vaihtaa toiseen? Googlettaminen johti lähinnä Kelan asiointipalveluun, josta tuota ei selvästikään voi tehdä. Joudunko oikeasti täyttämään paperisen lomakkeen ja postittamaan Kelalle? Ristus sentään..
 
Exe

Liittynyt
18.02.2017
Viestejä
105

Meillä ollaan joka kertauksissa heti alkuun täytetty lippuslappusia, ja niissä kysytään tilinumero. Usein on erikseen vielä pyydetty tarkistamaan tilinumeron oikeellisuus. Eli hoitunee sitten siinä vaiheessa. Tosin vaikka sen siinä hetkessä korjaa, ei mikään takaa että tieto menisi mihinkään virallisiin rekistereihin, vaan saa olla joka kerta korjaamassa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 305

Eikös jo kertausharjoituskutsun mukana tule täytettävä paperi, jossa on tilinumerollekin paikka?
 
Liittynyt
25.10.2019
Viestejä
321
Mutta yleisesti tähän ei velvollisuutta ole, jos ei työehtosopimus näin määrää. En tiedä monessako työehtosopimuksessa on velvoittava palkanmaksu.

Omassa (Teknologiateollisuus ylempi toimihenkilö) lukee "Suositellaan, että yritykset maksaisivat ylemmälle toimihenkilölle kertausharjoi-tusten ajalta palkkaa siten, että ylempitoimihenkilösaa valtion maksaman reser-viläispalkan kanssa täydet palkkaedut" eli firma saa itse päättää haluaako maksaa vai ei.

Näköjään esim. teknologiateollisuuden ei-toimihenkilöille palkkaa täytyy maksaa TESsin mukaan "Työnantaja maksaa reservin harjoitusten ajalta palkkaa siten, että työntekijä saa valtion maksaman reserviläispalkan kanssa täydet palkkaedut. Työnantaja saa vähentää maksettavan reserviläispalkan työtuntijärjestelmän mukaisten työpäivien osalta".
Tämä tietenkin voi avata myös ovia puolustusvoimien suuntaan. Kunhan osaamista riittää. Puhun siis firma tasolla.
 
kaarlos

Virallinen JimmZ-boikotoija
Premium-jäsen
Liittynyt
13.11.2016
Viestejä
1 533
Tuli käytyä pe-su kertausharjoituksessa ja huvikseni katsoin mitä tietotekniikan palvelualan TES sanoo reserviläispalkasta:

Jos työntekijä osallistuu reservin kertausharjoituksiin, maksetaan hänelle palkan ja reserviläispalkan erotus osallistumispäiviltä.
Mitenköhän tämä käytännössä toimii jos on lomalla? Tuntuisi hullulta että saisin mitään muuta kuin täysin lyhentämättömänä tuon reserviläispalkan. Onko kellään ensi käden tietoa tulkinnasta loman vs. työpäivien aikana suoritettujen kertausharjoitusten käytännöistä?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 120
Loukkasin jalkani 90 luvulla pahasti ja kertausharjoitukset loppuivat kuin seinään. Kait ne jostain lukevat terveystiedot. Aikanaan ihmettelin miksi kutsua ei kuulu mutta yhdistin sen tuohon loukkaantumiseen. Jalka oli lähes 6kk kipsissä ja vuoden kuntoutus siihen päälle.
 
kaarlos

Virallinen JimmZ-boikotoija
Premium-jäsen
Liittynyt
13.11.2016
Viestejä
1 533
Kai se loma on sullakin palkallinen (lomapalkka)?
Toki. Tuntuu vaan hullulta, että loma-ajan vs. työajan käytöllä ei olisi mitään eroa tuon suhteen. Pitää konsultoida HR:aa.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Loukkasin jalkani 90 luvulla pahasti ja kertausharjoitukset loppuivat kuin seinään. Kait ne jostain lukevat terveystiedot. Aikanaan ihmettelin miksi kutsua ei kuulu mutta yhdistin sen tuohon loukkaantumiseen. Jalka oli lähes 6kk kipsissä ja vuoden kuntoutus siihen päälle.
Kyllä ne loppui ihan terveelläkin siihen 2000-luvun taitteeseen. Ei siellä ole niin paljoa rahaa, että keski-ikäiseksi asti treenattaisiin taitoja varusteisiin, joita ei ollut kun kävit intin eikä enää ole jos tai kun seuraavan kerran olet hommissa.
 
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
4 911

Mut kutsuttiin 3 kertaa 2010-luvulla, vaikka polvi leikattu. Tuli aika tiheesti vielä ne, oisko ollu 5v sisään. Sen jälkeen ei ole tullut, kun viimeiseen hain "peruutuksen" käskyyn toisen lapsen syntymän takia. Tosin alkaa tuota ikääkin olla jo melkein 40, joten tuskin enää tarvii mennä :D
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
239 465
Viestejä
4 192 111
Jäsenet
70 745
Uusin jäsen
Rroy

Hinta.fi

Ylös Bottom