Kerro miksi tänään vituttaa! :(

No siis en ollu vastaan. Itselläki kahvimaatti ja just hyvä. Iski vaa toi "vakava kahvistelija" mieleen, että eikait sellaiset nyt tämmöisiä käytä :) Vaikka kyl parempaa onkin kun jauhettu suodatinkahvi.

Jep. Tuo on ollut ihan vaan käytännön syistä.

Nykyään ei luojan kiitos tarvitse kammeta enää aamusta toimistolle koska pakotetut kaksi päivää paikan päällä, jossa minunlaiseni härvääjä ja mukavien juttelija ei kyllä saa päivän aikana mitään aikaan ainakaan tällä lääkityksellä. :D

Ja joo, mielestäni kahvi on ollut tuollakin parempaa, kuin suodatinkahvi, vaikka on ollut saman merkkistä kahviakin.
 
Olen miettinyt, että voisin perustaa oman firman, mutta sitten alan miettiä että onko siinä taloudellisesti mitään järkeä ja otanko vaan turhaa riskiä.
Tämä riippuu eniten siitä, haluatko sitä. Haluatko lyödä vetoa oman onnistumisesi puolesta? Jos haluat, silloin pyrit tekemään siitä kannattavaa ja lisäksi työllistät itsesi. Taloudellisesti se ei tule alusta saakka olemaan herkkua missään tapauksessa, mutta jos tavoitteet toteutuu se palkitaan. Itse olen ollut harkinta-ajalla niin pitkään että olen tullut siihen tulokseen ettei minusta ole siihen nykyisessä taloustilanteessa vaikka sitä palkkatyön rinnalle kipeästi tarvisinkin. Aikaa, vaivaa, stressiä ja rahattomana kärvistelyä vaan tulisi olemaan liikaa.
Siis koko tämä olemisen tuska ja eksistentiaalinen ahdistus vituttaa kuin pientä oravaa. En tiedä, että tuleeko muille samoja fiiliksiä? Sitä vaan alkaa olla niin kyllästynyt kaikkeen, että tekisi mieli muuttaa johonkin telttaan ja vetää lärvit vaikka olenkin raitis. Kiitos että sain avautua.
Tämä on tuttu fiilis. Kärsin tällaisesta ahdistuksesta säännöllisesti vuosien ajan. Lopulta palasin löysin tavoittein 15 vuoden takaisen urheiluharrastuksen pariin ja saan siitä positiivista energiaa jatkaa joka viikko vaikken luultavasti enää koskaan tule kisaamaan tai tavoittelemaan kaikkia vanhoja tuloksiani.
 
Lapsi just sen verran sairaana, ettei voi viedä päiväkotiin, niin olen kolmatta päivää kotona hänen kanssaan. Kuitenkin niin terve, että jaksaa koki ajan touhuta, niin ei saa hetken rauhaa. Onneksi on isosisko myös kotona niin sentään vähän leikkivät keskenään.
 
Kellot.
Tajusin justiinsa että pitää muista laittaa kaikki kamerat aikaan, jotta kaikki kuvat ja videot ovat noin samassa ajassa eikä hirveä soppa yhdistellä eri laitteiden kamaa.
Ja kun aikavyöhyke välillä vaihtuu, sama uusiksi.
Ja kun talviaika tulee, sama uusiksi.
 
Kysyin täysin yksinkertaista asiaa oman tyttären tapaamiseen.

Niin tähän ei katsottu tarpeelliseksi vastata, ennen kuin kyselin perään. :beye:

Tässä kun työkseen joutuu selvittelemään ja aikatauluttamaan asioita, niin arvostaisin, että johtajapositiossa oleva ihminen tajuaisi tämän. Mutta näemmä ei.

Muutenkin aika kortilla, niin yritä sitten neuvotella näiden kanssa. 🤦‍♂️
 
Otin tänään käyttöön Logitechin G203 -hiiren, mutta kohdistimen nopeus on liian hidas vaikka asetus maksimilla Windowsin asetuksista. Varmaan tarkoituksellista, jotta pakottavat asentamaan Logitechin oman softa härpäkkeen.
Se on vittu hiiri. Saisi toimia out-of-the-box ilman säätämistä.

EDIT: Heti kun valitin vitutusta, niin tajusin ratkaisun. Eli kun ottaa "Parannettu osoittimen tarkkuus" asetuksen pois päältä, niin nyt pystyy säätämään nopeuden järkeväksi.
 
Viimeksi muokattu:

Se on pelihiiri, ja ehdottomasti parhaan hyödyn siitä saisit asentamalla Logitechin omat ajurit ja ohjelmiston, jolloin voit säätää herkkyysasetuksia jne kuten ne on tarkoitettu.
 
Otin tänään käyttöön Logitechin G203 -hiiren, mutta kohdistimen nopeus on liian hidas vaikka asetus maksimilla Windowsin asetuksista. Varmaan tarkoituksellista, jotta pakottavat asentamaan Logitechin oman softa härpäkkeen.
Se on vittu hiiri. Saisi toimia out-of-the-box ilman säätämistä.

EDIT: Heti kun valitin vitutusta, niin tajusin ratkaisun. Eli kun ottaa "Parannettu osoittimen tarkkuus" asetuksen pois päältä, niin nyt pystyy säätämään nopeuden järkeväksi.
Jos käyttää hiirä pelaamiseen niin oman softan asentamien on käytännössä pakollista koska moni peli ei tue hiiren nappien konfaamista ellei niille aseta jotain "tavallista" näppäintä. Sitten konfaus peleissä onnistuu. Vittumaista mutta eipä tarvii onneks tehdä kuin kerran ja jos eri peleille tekee eri konffeja niin ne toimii sitten automaattisesti.
 
Erehdyin kertomaan exälle, että täällä oli perjantaina miespuolinen kaveri istumassa iltaa.

Tuloksena kunnon pultit ja ettei kiinnosta. Itse kuitenkin sen nuoremman taistelijan laitoin nukkumaan ja varmistin, että kaikki on hyvin..

Toivoin jo että kun kuitenkaan ei edes kirjat ole täällä. Että voin kutsua tänne, kenet haluan. Ihan oma moka taas..

Näitä pikkusieluja kyllä riittää. Ilmeisesti pitäisi istua kädet ristissä ja harmitella omaa kohtaloaan. :smoke:
 
PC:n ja kaikkien muidenkin laitteiden vilkkuvat tai 24/7 palavat ledit ja merkkivalot. Ikuisuusvitutusaihe tietysti, mutta viime yö meni piloille kun ei tajunnut että töpselin irroittaminen/kiinnittäminen + asus rog mbo = koko huone vilkkui sateenkaaren väreissä. Tämän eliminoituani alkoi vituttamaan kaikki muutkin, ennen huomaamatta jääneet valot. Päivisin ei koko asiaa edes huomaa onneksi.

Kaava: nukahtamisen momentum-hetkellä havaitsee että huone on kuin disko, eli heitä pyyhe vai oliko t-paita kotelon päälle. Sehän vilkkuu läpi tai väleistä tms. -> väsyneet aivot keksii kaivaa jostaun usb-näppiksen että tuon saa biosista pois. Eihän sitä näppistä löydä nyt hämärässä mistään, eli revi piuhat irti jne. Huonosti nukahtavana ja vihaisena kuin ampiainen, alkaa ekat ratikat kolista ja mieli tekisi laittaa kaikki valot päälle ja korkata viinipullo. Pohjois-koreassa ei varmaan olisi tätäkään ongelmaa.
 
Minua ärsyttää kommentti-osioihin pesiytynyt "Näytä lisää" tai "Klikkaa laajentaaksesi..." -turhuudet ja vastaavat! No kun tämän ylimääräisen klikkauksen tai tökkäyksen teet, niin sieltä yleensä paljastuu rivi tai kaksi uutta tekstiä. Ymmärrän sen, että todella pitkää kommenttia osin piilotellaan, mutta jotain tolkkua tai hystereesiä tässä piilottelussa pitäisi olla.

Tässä esimerkit Yleltä ja tältä sivustolta:

Laaj2.jpg
Laaj2b.jpg
Laaj1.jpg
Laaj1b.jpg
 
katso liitettä 1605932
:devilish::thumbsup: klik klik vaan. Vähän sama kun haet jostain verkkokaupasta 666:n hakutuloksen joukosta jotain kivaa ja sivulla näkyy kerralla maksimissan 16 tms.

ja joo, ainahan näitä webbijuttuja voi puukottaa jollain helvetin lisäosalla joka avaa kaikki ja paljon muuta. Toivoisin itsekin että käytettävyys olisi parempi ihan suorilta.

edit: eikä kannata tulla valistamaan google analytics tai jostain metrics jutuista, saati siitä että sivut on optimoitu vähän eri laitteeseen kuin oamani. Vituttaa vaan entistä enemmän.
edit2: @Antw ehtikin jo valistamaan sillä aikaa kun kirjoitin :mad::p
 
Viimeksi muokattu:
Minua ärsyttää kommentti-osioihin pesiytynyt "Näytä lisää" tai "Klikkaa laajentaaksesi..." -turhuudet ja vastaavat! No kun tämän ylimääräisen klikkauksen tai tökkäyksen teet, niin sieltä yleensä paljastuu rivi tai kaksi uutta tekstiä. Ymmärrän sen, että todella pitkää kommenttia osin piilotellaan, mutta jotain tolkkua tai hystereesiä tässä piilottelussa pitäisi olla.

Tässä esimerkit Yleltä ja tältä sivustolta:

Laaj2.jpg
Laaj2b.jpg
Laaj1.jpg
Laaj1b.jpg

katso liitettä 1605932
Luulenpa, että syy on pitkälti tekninen. Viestien pituudet halutaan yhdenmukaistaa ja rajata, mikä voi olla joissain tapauksissa järkevää. Mutta se miten paljon sitä tekstkä jää näkymättömiin "below the fold" taas riippuu laitteen/selainikkunan koosta.

Rivimäärät vaihtelevat käytettävissä olevan leveyden mukaan, ja se, että tommonen toimisi aina kaikissa tapauksissa optimaalisesti, ja sivu osaisi päätellä kannattaako tämä sisältö näyttää tässä ja tässä tapauksessa kokonaan, kun siitä jää vain pari riviä piiloon, on itse asiassa aika hankala toteuttaa. Ei mikään mahdoton, mutta sen verran, että aika harva taho alkaa tuon tason optimointeja hiomaan.

Että helpointa vaan on koittaa olla vittuuntumatta tällaisesta asiasta, ja täpätä se teksti näkyviin, jos viestin/lainauksen haluaa lukea loppuun asti.
 
:devilish::thumbsup: klik klik vaan. Vähän sama kun haet jostain verkkokaupasta 666:n hakutuloksen joukosta jotain kivaa ja sivulla näkyy kerralla maksimissan 16 tms.

ja joo, ainahan näitä webbijuttuja voi puukottaa jollain helvetin lisäosalla joka avaa kaikki ja paljon muuta. Toivoisin itsekin että käytettävyys olisi parempi ihan suorilta.
Tuokaan ei ole ihan noin mustavalkoista. Turhautuminen on ymmärrettävää, mutta kehittäjän näkökulmasta rajoituksille on usein teknisiä ja käytettävyysperusteisia syitä. Eri käyttäjillä on erilaisia mieltymyksiä, eivätkä kaikki pidä optomaalisena ui/ux:na sitä, että kaikki hakutulokset mäjäytetään yhdeksi valtavaksi listaksi samalle sivulle. (Itse asiassa jo se, että tällaisen haun on saanut aikaiseksi, tai että joutuu etsimään sopivaa tuotetta 666 tuotteen listasta, kertoo huonosta suunnittelusta/kategorisoinnista, tai vaihtoehtoisesti liian geneerisestä hakutermistä)
 
Tuollainen samanlainen "Näytä lisää" taisi olla Samsungin omassa tekstiviestisovelluksessakin, eli ei näyttänyt kuin pätkän tekstiviestin alkua. En ainakaan itse löytänyt mistä kyseisen toiminnon saa pois päältä joten aika äkkiä meni tekstiviestisovellus vaihtoon. Tekstarit kun yleensä eivät ole mitään romaaneja niin mielestäni olisivat suoraan saaneet aina näkyä kerralla.

Nuo ovat kyllä pääsääntöisesti ärsyttäviä, joutuu turhaan klikkailemaan koko ajan jotain tekstilaatikoita isommaksi. Aika harvassa paikassa olen pitänyt tuota hyvänä.
 
Turha varmaan mennä web developer aiheeseen, tai verkkokauppojen hakutulosten ja hakusanojen maailmaan... Lisää vaan vitutusta. Vielä tähän päälle, kirsikkana vittumaiselle päivälle, vituttaa sellaiset positiivisuuden apostolit, jotka tietävät aina kaiken aiheesta kuin aiheesta ja siinä sivussa opastavat meitä muita... Ja maksavat sähköstäkin vähemmän ❤️❤️❤️
 
Pete Hegseth osallistui perseilyn maailmanmestaruuskisoihin tempauksellaan "lennätetään koko USA:n sotilasjohto paikan päälle kuulemaan, että heidän pitää laihduttaa".

(Ei kyllä varsinaisesti harmita, mutta en keksinyt tälle parempaakaan ketjua.)
 
Pörssisähkön muuttuminen 15 minuutin välein. Kenenkähän älynväläys tämäkin on?
Aivan naurettavaa touhua. Kiva laittaa pesukone päälle nyt halpaan aikaan, eikun kolminkertaistuukin hinta sitten vartin päästä, tipahtaa sitten muutaman sentin seuraavalla vartilla ja sitten taas tuplaantuu.

Ei helvetin EU tekee näitä järjettömiä lakeja ja asetuksia kokoajan. Tehdään vaan elämästä kokoajan hankalampaa ja vittumaisempaa, eikä tehdä mitään asioille, joilla on merkitystä.

Pistettään helvetin korkit kiinni pulloihin, kielletään hyvät pillit. Pistetään autoihin kaikenmaailman sensorit ja nopeuspimputukset pakollisiksi. Samaan aikaan tunkee huijaria ja rikollista rajojen yli tekemään rikoksia ja huijaamaan ihmisiä. Katsokaapas vaikka Youtubesta "Paris scammers" tai "Rome scammers", siellä on varsin syvällä rusketuksella varustettuja henkilöitä huijaamassa ihmisiä, eikä poliisi tee mitään.

Kyllä, jos vaan joskus napsahtaisi lottovoitto (enkä tarkoita suomeen syntymistä), niin EU taitaisi jäädä taakse.
 
Pörssisähkön muuttuminen 15 minuutin välein. Kenenkähän älynväläys tämäkin on?
Aivan naurettavaa touhua. Kiva laittaa pesukone päälle nyt halpaan aikaan, eikun kolminkertaistuukin hinta sitten vartin päästä, tipahtaa sitten muutaman sentin seuraavalla vartilla ja sitten taas tuplaantuu.
Ei siitä kannata ressata. Katsoo suurinpiirtein tunnin keskiarvon. Mikään laite maailmassa ei saa vartissa taloutta rikki.
 
Pete Hegseth osallistui perseilyn maailmanmestaruuskisoihin tempauksellaan "lennätetään koko USA:n sotilasjohto paikan päälle kuulemaan, että heidän pitää laihduttaa".

(Ei kyllä varsinaisesti harmita, mutta en keksinyt tälle parempaakaan ketjua.)
Veikkaan, että myös Hegsethin yleisöstä aika moni olisi valmis kommentoimaan tapahtumasta jotain tähän ketjuun. :D

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Linkki: https://x.com/RpsAgainstTrump/status/1973011268987703481
 
Jaha, maailmassa kaikki hyvin kun tuo on ongelma. Rumpetilla on ylipainoa ja Kim jong Unilla kanssa (vähän enemmänkin). Ei saatanan vittu kuin sekaisin tuo porukka on sekaisin :cigarbeye:
Vanhojen ihmisten kun ei pitäisi liikaa laihduttaa, koska läskin mukana lähtee lihakset. Harvoin jos ikinä katon mitään twitteriä ym paskaa, nyt tuli vilkaistua.

Tuosta saisi jonkun suurin pudottaja ohjelman erikoisversion US military special version aikaan, sitä odotellessa.

Ihmisten suunnaton hölmöily vituttaa.
 
Vanhoilla ihmisillä lievä ylipaino on elinikää lisäävä. Tuosta on ihan tutkimuksia olemassa. Moni vanhahan riutuu pois, kun eivät jaksa syödä tarpeeksi ja sitä kautta saada tarpeeksi ravintoaineita ja energiaa. Joten en kuitenkaan usko, että ne lihakset lisäisivät elinikää. Lievä ylipaino on vain merkki siitä, että henkilö saa tarpeeksi ravintoa, parempi olla hieman plussalla, kuin miinuksella.
 
Pete Hegseth osallistui perseilyn maailmanmestaruuskisoihin tempauksellaan "lennätetään koko USA:n sotilasjohto paikan päälle kuulemaan, että heidän pitää laihduttaa".

(Ei kyllä varsinaisesti harmita, mutta en keksinyt tälle parempaakaan ketjua.)
Pete on ehkä kattonut liikaa elokuvia ;) videossa siis full metal jacket elokuvan kohtaus jossa upseeri kertoo asioita kuinka edetään
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Linkki: https://www.youtube.com/watch?v=tHxf17yJsKs
 
Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjuista
288 529
Viestejä
4 945 063
Jäsenet
79 493
Uusin jäsen
artturii

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom