Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Live: io-techin Tekniikkapodcast tänään perjantaina noin klo 15:00 alkaen. Keskustellaan viikon mielenkiintoisimmista tietotekniikka- ja mobiiliaiheista. Suora lähetys YouTubessa. Tule mukaan katselemaan ja keskustelemaan! Linkki lähetykseen >>
Tämä riippuu eniten siitä, haluatko sitä. Haluatko lyödä vetoa oman onnistumisesi puolesta? Jos haluat, silloin pyrit tekemään siitä kannattavaa ja lisäksi työllistät itsesi. Taloudellisesti se ei tule alusta saakka olemaan herkkua missään tapauksessa, mutta jos tavoitteet toteutuu se palkitaan. Itse olen ollut harkinta-ajalla niin pitkään että olen tullut siihen tulokseen ettei minusta ole siihen nykyisessä taloustilanteessa vaikka sitä palkkatyön rinnalle kipeästi tarvisinkin. Aikaa, vaivaa, stressiä ja rahattomana kärvistelyä vaan tulisi olemaan liikaa.Olen miettinyt, että voisin perustaa oman firman, mutta sitten alan miettiä että onko siinä taloudellisesti mitään järkeä ja otanko vaan turhaa riskiä.
Tämä on tuttu fiilis. Kärsin tällaisesta ahdistuksesta säännöllisesti vuosien ajan. Lopulta palasin löysin tavoittein 15 vuoden takaisen urheiluharrastuksen pariin ja saan siitä positiivista energiaa jatkaa joka viikko vaikken luultavasti enää koskaan tule kisaamaan tai tavoittelemaan kaikkia vanhoja tuloksiani.Siis koko tämä olemisen tuska ja eksistentiaalinen ahdistus vituttaa kuin pientä oravaa. En tiedä, että tuleeko muille samoja fiiliksiä? Sitä vaan alkaa olla niin kyllästynyt kaikkeen, että tekisi mieli muuttaa johonkin telttaan ja vetää lärvit vaikka olenkin raitis. Kiitos että sain avautua.
Sama. Plussana vielä ärsyttävä yskä.Nuha, Nenä osan aikaa tukossa ja limaa valuu kurkkuun...
Taas näitä "ei saa vituttaa / mikä tos vituttaa" tyyppejä.Vituttaa siis se että saa olla lapsen kanssa kotona?![]()
Vituttaa siis se että saa olla lapsen kanssa kotona?![]()
Sitä vaan yks päivä tulee aatelleeksi miten aamulla kolottaa, ei vaan nuorempana. Viinaki nousee päähän ja aamulla on krapula, tai vähintäänkin nuutunut olo. Ennen vaan pesi hampaat ja keitti kahvit niin olo oli ihan ku muutenki.Vanheneminen, vittu mitä paskaa.
Elämä on kuin 400m juoksurata.Vanheneminen, vittu mitä paskaa.
Sepä ja elintaso sairaudet mitä tuo tullessaan, eilen mukava saada diagnoosi että saa sokereita ja hiilihydraatteja välttää... Ollut kyllä suvussa tautia.Vanheneminen, vittu mitä paskaa.
Se on pelihiiri, ja ehdottomasti parhaan hyödyn siitä saisit asentamalla Logitechin omat ajurit ja ohjelmiston, jolloin voit säätää herkkyysasetuksia jne kuten ne on tarkoitettu.Otin tänään käyttöön Logitechin G203 -hiiren, mutta kohdistimen nopeus on liian hidas vaikka asetus maksimilla Windowsin asetuksista. Varmaan tarkoituksellista, jotta pakottavat asentamaan Logitechin oman softa härpäkkeen.
Se on vittu hiiri. Saisi toimia out-of-the-box ilman säätämistä.
EDIT: Heti kun valitin vitutusta, niin tajusin ratkaisun. Eli kun ottaa "Parannettu osoittimen tarkkuus" asetuksen pois päältä, niin nyt pystyy säätämään nopeuden järkeväksi.
Jos käyttää hiirä pelaamiseen niin oman softan asentamien on käytännössä pakollista koska moni peli ei tue hiiren nappien konfaamista ellei niille aseta jotain "tavallista" näppäintä. Sitten konfaus peleissä onnistuu. Vittumaista mutta eipä tarvii onneks tehdä kuin kerran ja jos eri peleille tekee eri konffeja niin ne toimii sitten automaattisesti.Otin tänään käyttöön Logitechin G203 -hiiren, mutta kohdistimen nopeus on liian hidas vaikka asetus maksimilla Windowsin asetuksista. Varmaan tarkoituksellista, jotta pakottavat asentamaan Logitechin oman softa härpäkkeen.
Se on vittu hiiri. Saisi toimia out-of-the-box ilman säätämistä.
EDIT: Heti kun valitin vitutusta, niin tajusin ratkaisun. Eli kun ottaa "Parannettu osoittimen tarkkuus" asetuksen pois päältä, niin nyt pystyy säätämään nopeuden järkeväksi.

Minua ärsyttää kommentti-osioihin pesiytynyt "Näytä lisää" tai "Klikkaa laajentaaksesi..." -turhuudet ja vastaavat! No kun tämän ylimääräisen klikkauksen tai tökkäyksen teet, niin sieltä yleensä paljastuu rivi tai kaksi uutta tekstiä. Ymmärrän sen, että todella pitkää kommenttia osin piilotellaan, mutta jotain tolkkua tai hystereesiä tässä piilottelussa pitäisi olla.
Tässä esimerkit Yleltä ja tältä sivustolta:
![]()
![]()
![]()
![]()
katso liitettä 1605932

Luulenpa, että syy on pitkälti tekninen. Viestien pituudet halutaan yhdenmukaistaa ja rajata, mikä voi olla joissain tapauksissa järkevää. Mutta se miten paljon sitä tekstkä jää näkymättömiin "below the fold" taas riippuu laitteen/selainikkunan koosta.Minua ärsyttää kommentti-osioihin pesiytynyt "Näytä lisää" tai "Klikkaa laajentaaksesi..." -turhuudet ja vastaavat! No kun tämän ylimääräisen klikkauksen tai tökkäyksen teet, niin sieltä yleensä paljastuu rivi tai kaksi uutta tekstiä. Ymmärrän sen, että todella pitkää kommenttia osin piilotellaan, mutta jotain tolkkua tai hystereesiä tässä piilottelussa pitäisi olla.
Tässä esimerkit Yleltä ja tältä sivustolta:
![]()
![]()
![]()
![]()
katso liitettä 1605932
Tuokaan ei ole ihan noin mustavalkoista. Turhautuminen on ymmärrettävää, mutta kehittäjän näkökulmasta rajoituksille on usein teknisiä ja käytettävyysperusteisia syitä. Eri käyttäjillä on erilaisia mieltymyksiä, eivätkä kaikki pidä optomaalisena ui/ux:na sitä, että kaikki hakutulokset mäjäytetään yhdeksi valtavaksi listaksi samalle sivulle. (Itse asiassa jo se, että tällaisen haun on saanut aikaiseksi, tai että joutuu etsimään sopivaa tuotetta 666 tuotteen listasta, kertoo huonosta suunnittelusta/kategorisoinnista, tai vaihtoehtoisesti liian geneerisestä hakutermistä)klik klik vaan. Vähän sama kun haet jostain verkkokaupasta 666:n hakutuloksen joukosta jotain kivaa ja sivulla näkyy kerralla maksimissan 16 tms.
ja joo, ainahan näitä webbijuttuja voi puukottaa jollain helvetin lisäosalla joka avaa kaikki ja paljon muuta. Toivoisin itsekin että käytettävyys olisi parempi ihan suorilta.
Onneksi pitsa on aina hyvää.Tuli tilattua pizza väärillä täytteillä... Oma moka klikatessa, mutta silti...
Paitsi jos onnistut tökkäämään sinne jotain simpukoita, tonnikalaa tai sieniäOnneksi pitsa on aina hyvää.
tai täytteet on jo valmiiksi homeessaPaitsi jos onnistut tökkäämään sinne jotain simpukoita, tonnikalaa tai sieniä![]()
Tai oliivejaPaitsi jos onnistut tökkäämään sinne jotain simpukoita, tonnikalaa tai sieniä![]()

Ei siitä kannata ressata. Katsoo suurinpiirtein tunnin keskiarvon. Mikään laite maailmassa ei saa vartissa taloutta rikki.Pörssisähkön muuttuminen 15 minuutin välein. Kenenkähän älynväläys tämäkin on?
Aivan naurettavaa touhua. Kiva laittaa pesukone päälle nyt halpaan aikaan, eikun kolminkertaistuukin hinta sitten vartin päästä, tipahtaa sitten muutaman sentin seuraavalla vartilla ja sitten taas tuplaantuu.
Veikkaan, että myös Hegsethin yleisöstä aika moni olisi valmis kommentoimaan tapahtumasta jotain tähän ketjuun.Pete Hegseth osallistui perseilyn maailmanmestaruuskisoihin tempauksellaan "lennätetään koko USA:n sotilasjohto paikan päälle kuulemaan, että heidän pitää laihduttaa".
(Ei kyllä varsinaisesti harmita, mutta en keksinyt tälle parempaakaan ketjua.)
Veikkaan, että myös Hegsethin yleisöstä aika moni olisi valmis kommentoimaan tapahtumasta jotain tähän ketjuun.
Linkki: https://x.com/RpsAgainstTrump/status/1973011268987703481
Vanhoilla ihmisillä lievä ylipaino on elinikää lisäävä. Tuosta on ihan tutkimuksia olemassa. Moni vanhahan riutuu pois, kun eivät jaksa syödä tarpeeksi ja sitä kautta saada tarpeeksi ravintoaineita ja energiaa. Joten en kuitenkaan usko, että ne lihakset lisäisivät elinikää. Lievä ylipaino on vain merkki siitä, että henkilö saa tarpeeksi ravintoa, parempi olla hieman plussalla, kuin miinuksella.Jaha, maailmassa kaikki hyvin kun tuo on ongelma. Rumpetilla on ylipainoa ja Kim jong Unilla kanssa (vähän enemmänkin). Ei saatanan vittu kuin sekaisin tuo porukka on sekaisin![]()
Vanhojen ihmisten kun ei pitäisi liikaa laihduttaa, koska läskin mukana lähtee lihakset. Harvoin jos ikinä katon mitään twitteriä ym paskaa, nyt tuli vilkaistua.
Tuosta saisi jonkun suurin pudottaja ohjelman erikoisversion US military special version aikaan, sitä odotellessa.
Ihmisten suunnaton hölmöily vituttaa.
Pete on ehkä kattonut liikaa elokuviaPete Hegseth osallistui perseilyn maailmanmestaruuskisoihin tempauksellaan "lennätetään koko USA:n sotilasjohto paikan päälle kuulemaan, että heidän pitää laihduttaa".
(Ei kyllä varsinaisesti harmita, mutta en keksinyt tälle parempaakaan ketjua.)
no tingitään vähän aliupseeri ehkäUpseeri? Gunnery Sergeant Hartman?![]()

Väärin vitutettu. Nehän pahoitteleekin haittaa. Devaajat tekee parhaansa. Olin Samlinkissa muuten joskus töissä, joka siis noita kortteja hoitelee. (edellinen Samlinkiä lukuunottamatta sarkasmia)OP:n palveluissa häikkää... ei vissii debit-kortitkaan toimi eikä verkkopalvelussa pääse muuta ku kirjautuun.. naapuriko se siellä kiusaa tekee vai mitäs. Harvemmin ollu OP näin alhaalla näin pitkään.![]()
No se ole, ku jättää pankkiasiat toistaiseksi ja käydä varmuuden vuoksi automaatin kautta kaupassa.
Vähän sama kun pojalle ostettiin toinen switch talouteen. Nintendo tili, tilin linkitys vanhemman tiliin. ja sitten minecraft vaatii Microsoft tilin jne. tähän päälle muutaman gigan päivityksiä jne. Ennen oli paremmin.Pelit, tilit ja lapset, erityisesti näiden yhdistelmä.
Lapset ovat tykänneet pelata Switchillä Just Dance tanssipeliä (2022) ja päätettiin että aika on kypsä uudelle versiolle ja uusille tanssittaville kappaleille.
Ensimmäinen hidaste oli ennakoitu ja odotettu, eli tyhjässä muovikotelossa on pelkkä latauskoodi.
Riemu alkoi kun yritimme saada 2025 -versiota käynnistymään tyttären profiililla. Tämähän ei onnistu, koska peli on rekisteröity minun tililleni ja profiililleni.
Ongelma, jota ei vanhemmassa versiossa ollut.
Tyttärelle olisi pitänyt:
luoda sähköpostiosoite
luoda Switch -tili
luoda Nintendo -tili
luoda Ubisoft Connect -tili
ja alaikäisenä linkittää nämä kaikki minun profiileihini (ehkä, ei ginosta selvittää enää).
Yhteensä kahdeksan, vitun, tiliä yhden tanssipelin tähden.
Peli laitettiin kuitenkin nopeutetulla aikataululla käyttöön, joten ipanat ja kaverit pääsevät jatkossa pelaamaan nimillä "Isi1, Isi2, Isi3 jne"
Tanssijan nimi tulee automaattisesti profiilista, eikä tätä voi enää pelin sisällä vaihtaa.
Miksi? Miksi käyttäjiä/kuluttajia/pelaajia vihataan näin paljon?
En ehkä ymmärtänyt ihan täysin, mutta siehän voit vaikka nyt heti tehdä uuden verokortin sen perusteella mitä arvioit loppuvuoden tuloiksi. Jos maksat veroja enemmän -> veronpalautuksia tai sit lasket tarkemmin ja saat nyt enemmän käteen. Vähennyksetkin voit arvioida jo etukäteen, mut ehkä parempi sit vasta myöhemmin.Kieltämättä työelämä ja sen mukavat yllätykset. Ensin nousee veroprosentti koska alkuvuonna tuli tehtyä aika paljon tuurauksia ja ylitöitä ei kait siinä, että ajatuksena tunnit pysyy samana.
Noh viimekuussa sitten tieto että uusi omistaja tulee firmaan ja vieläkin ajatuksena että tunnit olisi samoina mutta paskat.
Kieltämättä hieman risoo kun kuussa lähtee 40 tuntia hevon helvettiin ja ite saa miettiä nyt loppuvuoden mistä rahaa laskuihin ja ruokaan kunnes veroprosentti tippuu taas järkevälle tasolle, että jäisi käteen jotain.
Korjataas nyt sen verran että tein verokortin noston jo viimekuussa kun se alunperin alkoikin hiomaan jo nykyistä tulorajaa ja heitin sen arviolta tulot mitä olisi loppuvuonna. Oikeastaan nyt isoimpana ongelmana onkin, että en osaa arvioida enää loppuvuoden tuloja. Kun nyt jos tulkitsin omia vuoro listoja niin pitäisi tippua aika ronskisti nyt loppuvuoden ajalle mutta tässäkin on vielä pari muuttujaa mukana mikä sotkee tätä pakkaa ihan kiitettävästi.En ehkä ymmärtänyt ihan täysin, mutta siehän voit vaikka nyt heti tehdä uuden verokortin sen perusteella mitä arvioit loppuvuoden tuloiksi. Jos maksat veroja enemmän -> veronpalautuksia tai sit lasket tarkemmin ja saat nyt enemmän käteen. Vähennyksetkin voit arvioida jo etukäteen, mut ehkä parempi sit vasta myöhemmin.
Se veroprosentti ei siis "maagisesti" nouse ja laske vaa perustuu ihan arvioihin sun tuloista.
Pistää loppuvuoden veroprosentiksi vaikka 5% niin on tää vuosi taputeltu. Ylimääräiset talteen ja makselee sitten ens vuonna pois. Saa monta kuukautta aikaa hieroa asiat kuntoon.Korjataas nyt sen verran että tein verokortin noston jo viimekuussa kun se alunperin alkoikin hiomaan jo nykyistä tulorajaa ja heitin sen arviolta tulot mitä olisi loppuvuonna. Oikeastaan nyt isoimpana ongelmana onkin, että en osaa arvioida enää loppuvuoden tuloja. Kun nyt jos tulkitsin omia vuoro listoja niin pitäisi tippua aika ronskisti nyt loppuvuoden ajalle mutta tässäkin on vielä pari muuttujaa mukana mikä sotkee tätä pakkaa ihan kiitettävästi.
Veikkaan, että myös Hegsethin yleisöstä aika moni olisi valmis kommentoimaan tapahtumasta jotain tähän ketjuun.
Linkki: https://x.com/RpsAgainstTrump/status/1973011268987703481
Käytämme välttämättömiä evästeitä, jotta tämä sivusto toimisi, ja valinnaisia evästeitä käyttökokemuksesi parantamiseksi.