Mökkirauhaa kestikin sen reilut 20v.
Pari vuotta sitten naapurissa oleva mökki vaihtoi omistajaa ja eka kohtaaminen oli jo aika jäätävä. Uudet omistajat olivat parkkeeranneet homeisen matkailuautonsa mun maille. Tiesivät sen kyllä jne, mutta koska siinä nyt oli niin hyvä paikka ni siihen sen tökkäsivät. Luvan tietenkin kysyivät vasta kun menin ihmettelemään kapistusta.
Nyt sitten tää jannu on saanut päähänsä, että yksityistien reunapuut ovat hänen omaisuuttaan. Kysyi kyllä minulta (tiehoitokunnan puheenjohtaja) mielipiteen siihen, jos niitä harvennettaisiin. Silloin sanoin, että muutaman siitä voi kaataa maanomistajan luvalla ja niin, että kaikki muut osakkaat (osakkaita yhteensä neljä kappaletta) ovat mukana hommassa.
Siitä sitten yksi viikonloppu viime kesänä jannu oli alkanut urakoimaan kunnolla ja lopputuloksena laskin tien varrelta 48 kantoa. Eli se kyrpä oli kaatanut 48 puuta. Ennen ihan mukava tie on nyt kuin joku helevetin lentokenttä. Kaiken lisäksi se oli karsinut ne puut niin, että kaikki risut oli vaan heitetty tien viereen ojaan.
Sanoin jannulle tuolloin, että ei nyt ollut ihan sitä mitä sovittiin. Ja muutkin osakkaat ymmärtääkseni kertoivat mielipiteensä hänelle.
No nyt kävin viikonloppuna mökillä ja sieltä lähtiessä oli vähemmän yllättäen pari puuta kaadettu tien varresta. Laitoin samantien viestiä meidän tiehoitokunnan ryhmään ja sieltähän tämä sama jannu ilmoitti olleensa asialla. Meinasi tunteet kuohahtaa oikeasti sen jälkeen. Jannu vetosi vaan siihen, että "kun hänelle ne puut näyttäytyy vaan turhina puina ja hän tykkää tehdä itse saunapuunsa ja siinä on niin hienoa koivua tien varressa ja kun maanomistaja on antanut luvan" yms yms.
Eilen soitin sitten tälle maanomistajalle ja olihan se luvan antanut. Mutta homma oltiin selitetty sille vähän värikynällä höystettynä. Puut kuulemma raapii autojen kylkiä ja meinaavat kaatua tielle. Niin tottakai se oli sitten luvan antanut. Olipa jannu vielä ilmeisesti kertonut olevansa tiehoitokunnan asialla. Mitä ei todellakaan ollut.
Harmi vaan, että tuo maanomistaja on vanha mummo. Yritin sille vähän antaa vinkkiä, että minun mielestä noin monen puun kaataminen on jo varastamista. Mutta ei kuitenkaan tarttunut tähän. Totesi vaan, että aika liero jannu on ollut.
Nyt kuitenkin on tämä avoin puunkaatolupa peruttu ja yhtäkään puuta ei enää saa kaataa, onneksi.
Puunkaataja perheineen kuuluu erääseen uskonlahkoon ja tässä taisi taas tulla todistettua se, että uskovaisten omaisuus on yhteistä.
Odotan mielenkiinnolla ensi kevään tiehoitokunnan kokousta.