Tuossa heinäkuun lopulla meille tuli koira etsimään uutta kotia ja kun ei löytynyt ja huomattiin miten paljon oli apua lasten käyttäytymisen kanssa, niin päätettiin pitää koira itsellä.
Onni koira oli syntynyt Espanjassa lokakuussa 2013 ja saanut nimekseen Omni. Oli syntynyt sellaiseen yksityiseen pelastettujen eläinten mestaan josta oli kaksi vuotiaana päässyt Suomeen ja nimi muutettu Onniksi.
Hänellä oli häntä typistetty ja sen verran olen saanut selville, että Espanjassa sitä ei oltu tehty. Eläinlääkärin mukaan myöskään typistysarpi ei ollut kovin kaunis, joten aika varmasti jotain oli käynyt. Joko tahallaan tai vahingossa jäänyt jonnekin väliin ja mennyt katki.
Ilmeisesti tässä yhteydessä ollut myös mies lähistöllä, jos ei jopa aiheuttajana, koska pelkäsi miehiä ihan mielettömästi. Vasta nyt muutaman kuukauden aikana alkanut luottamaan minuun kunhan olen makuuasennossa.
Hänen ihonsa ja karvansa oli sen verran ohuet, että vaatteita piti pitää ulkona jo syksyllä ja sillon jo huomattiin et välillä kiljaisi pukiessa. Luultiin et pelästyi tms.
Käveli myös osittain sivuttain, mutta koska käänsi peräpään aina pois ihmisestä, luultiin sitä vain peloksi.
Viimeisten viikkojen aikana kuitenkin kivut paheni ja saatiin kipulääkkeet, ei auttanut. Käytettiin koira röngtenissä ja selvisi, että lonkan luut on osittain irti, tai no oisko virallinen nimi ollut suoliluu tms, mutta näkyy kuvassakin selvä rako oikealla puolen.
Tämä vain vahvisti, että on koko takapäähän käynyt jotain, ei vain häntään.
Tuomio oli se, että jatkuvalla ”toimintaterapialla”, laserhoidolla, kipulääkkeillä jne voidaan pitää koira muutaman vuoden, mutta kipuja ei pois saa ja ongelmalle ei voi tehdä mitään ja koira kärsii kokoajan.
Joten nyt lähti koira piikille ja vaikka minä olin eniten koiran ottamista vastaan (koko iän ollut koiria ni tiedän mitä se vaatii), mutta tuntuu että näiden 5kk aikana minä kiinnyin eniten ja isoimmat itkut olen vääntänyt.
Pahinta ollut se, että viikon tiennyt tän piikki ajan ja ois pitänyt koiran kanssa olla normaalisti. Mitä se ois ollut kun oot yrittänyt elää muutaman vuoden sitä?
Ja se, että näiden kuukausien aikana koira alkoi taas luottamaan ihmisiin, sai painoa lisää ja muuttui yksinäisestä arasta ja huonosti hoidetusta koirasta leikkisäksi ja iloiseksi. Ihan karmeaa pistää koira autoon viimeiselle matkalle, kun toinen menee hännännysä heiluen terhakkaana ja antaa pusut. Ihan eri juttu kun näkisi päälle päin miten huono sen on olla.
Ainut lohtu on se, että tiedän koiran parhaan ajan elämässä olleen meidän luona, mutta koville ottaa.
Tässä ehkä paras kuva meidän Onni pojasta joka lähti ihan liian aikaisin..