Kerro miksi tänään vituttaa! :(

Tuli hyvät hykerrykset tästä!
Itellä on koko ajan auki selaimessa "seuraamasi keskustelut" ja sitä päivitän aina koneelle tullessa, joten en oikein ymmärrä vitutusta, mutta ongelman kyllä.
Joo kyllä mullaki aloitussivussa io-tech on klikkauksen päässä, mut silti sitä vaa osoiterivin kautta tänne tulee.
 
V*ttu että tuli langettua nettihuijaukseen. Samperin hyvin tehty ja nyt kun miettii niin monessa kohti hälytyskellot ois pitäny soida.

No, tonnin oppirahat. Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä. Joskus tullut hymähdeltyä noille muille uhreille, kun lukenut/kuullut tarinoita. Eipä huvita enää.
 
Sulkeeko porukka välilehtiä? Siis niitä sivuja joita käyttää päivittäin?
Sulkee. Itsellä niitä voi olla suht paljonkin auki, mutta yleensä sille on aina jokin syy, ja suljen niitä sirä mukaan kun en enää ko. tabia enää tarvitse. Kun selaimen sulkee, sulkeutuvat myös kaikki tabit. Itse en voi sietää ajatusta, että kun selain avataan, siihen avautuisi valmiiksi jotain tabeja, selaimen on oltava tällöin "puhdas". Myös Incognito-tabeja tulee käytettyä todella aktiivisesti.
 
Sulkeeko porukka välilehtiä? Siis niitä sivuja joita käyttää päivittäin?
Valtaosan ajasta vain yksi tai kaksi välilehteä auki. Aina osoiterivin kautta sivuille.

Taitaa olla kahdenlaisia ihmisiä. Yllä mainittuja kaltaisiani ja sitten niitä joilla on 10 ikkunaa ja jokaisessa 200 välilehteä auki. En ymmärrä miten sieltä löytää mitään.
 
Miten pärjää 1 tai kahdella välilehdellä ? Ihan siis aidosti ihmettelen. Luet aina vain yhtä tai kahta sivua ja sitten vaihdat toiseen ? Itse luen jotain sivuja artikkeleita tms, ja jätän tiettyyn kohtaan kun vaihdan toiselle sivulle ja teen jotain muuta välissä. Haluan, että se kyseinen kohta on siellä vaikka viikon myöhemmin avoimena välilehdessä. Ja surffaushan tapahtuu niin, että luetaan esim tätä foorumia, vastataan yhteen viestiin, jonka jälkeen vaihdetaan toiseen välilehteen esim fb tarkistetaan nopeasti joku ryhmä, sen jälkeen hesarin sivuille lukemaan joku uutinen ja sen jälkeen lukemaan jotain kesken jäänyttä sivua, ja taas välillä takas foorumille jne. Välillä taas musiikkia youtubesta. Toi ois täysin tuskaa 1 tai kahdella välilehdellä.

Ja jos etsitään jotain tietoa niin silloin sitä etsitään googlella niin, että tulokset avataan moneen välilehteen ja käydään lukemassa onko sivuilla tarvittava tieto jne. Ei niin, että luetaan yksi sivu ja palataan googleen tms. Välilehetiä on auki aina vähintään 20 tai enemmän.
 
2-kappale on ihan ymmärrettävä.
1-kappaleen teksti kuulostaa pahalta adhd-tapaukselta. Ei jaksa/pysty keskittymään yhteen asiaan.
 
Miten pärjää 1 tai kahdella välilehdellä ? Ihan siis aidosti ihmettelen. Luet aina vain yhtä tai kahta sivua ja sitten vaihdat toiseen ? Itse luen jotain sivuja artikkeleita tms, ja jätän tiettyyn kohtaan kun vaihdan toiselle sivulle ja teen jotain muuta välissä. Haluan, että se kyseinen kohta on siellä vaikka viikon myöhemmin avoimena välilehdessä. Ja surffaushan tapahtuu niin, että luetaan esim tätä foorumia, vastataan yhteen viestiin, jonka jälkeen vaihdetaan toiseen välilehteen esim fb tarkistetaan nopeasti joku ryhmä, sen jälkeen hesarin sivuille lukemaan joku uutinen ja sen jälkeen lukemaan jotain kesken jäänyttä sivua, ja taas välillä takas foorumille jne. Välillä taas musiikkia youtubesta. Toi ois täysin tuskaa 1 tai kahdella välilehdellä.

Ja jos etsitään jotain tietoa niin silloin sitä etsitään googlella niin, että tulokset avataan moneen välilehteen ja käydään lukemassa onko sivuilla tarvittava tieto jne. Ei niin, että luetaan yksi sivu ja palataan googleen tms. Välilehetiä on auki aina vähintään 20 tai enemmän.

Hyvin riittää kaks välilehteä. Joskus hurjastelen ja käytän jopa neljää välilehteä.
 
Kyllähän niitä välilehtiä kertyy vaikka YouTube videoista joita haluaa katsoa kun on aikaa...

Jos käyttää yhtä tai kahta välilehteä tulee mielikuva henkilöstä jolle tietoteknisten laitteiden käyttö on haasteellista. 😀

Tälläkin foorumilla tulee seurattua useita ketjuja ja ajoittain tulee tarkistettua onko tullut uusia vastauksia. Samaan aikaan tulee tehtyä sitten muuta... Ehkä sitä sitten on jonkin asteen adhd.

Mutta tänään vituttaa junassa istuminen. Kotona joskus kymmenen aikoihin ja aamulla taas seiskalta töihin...
 
Kyllähän niitä välilehtiä kertyy vaikka YouTube videoista joita haluaa katsoa kun on aikaa...

Jos käyttää yhtä tai kahta välilehteä tulee mielikuva henkilöstä jolle tietoteknisten laitteiden käyttö on haasteellista. 😀
Ja mulle tulee tabien käyttämisestä tämmöiseen tarkoitukseen mieleen se epäkohta, että ihmiset ovat tuntuneet kokonaan unohtavan selainten kirjanmerkkien (bookmark) olemassaolon. Ne on juuri tällaista varten (paitsi Youtuben tapauksessa siinä on sisäänrakennettuna "katso myöhemmin" -playlist, ja muutenkin omia playlisteja voi hyödyntää) Kymmenien sivujen auki pitäminen omissa tabeissaan vain "katson tämän ehkä joskus myöhemmin) on muistin ja muiden resurssien tuhlaamista.
 
Välilehti/(ikkuna) auki on vaivatonta, vs se että hanskaa ylläpitää jotain väliaikaista kirjanmerkki juttua .

Selaimissa on eroja, mutta jos mennään kohtuu niukalla niin ns keskeneräiset näkyy yläpalkissa tai jossain nipussa, niissä näkyy seuoraan se mitä näkyuisi kirjanmerkeissä, usealla selaimella enemmän, pienois kuva sivusta ja joka tapauksessa välilehden aukaisemminen tuo sivun nopeasti esille ja on tai voi olla juuri siinä missä pitää.
Ja kun sitä ei enään tarvi niin se voi enempää miettimättä sulkea, toki kirjanmerkinkin voi poistaa, mutta monessa selaimessa ei ihan yhtä intuitiivisesti.

Yllä siis nille väliaikaisille jutuille, sitten on ne mistä voi olla kirjanmerkitkin, ne jatkuvasti käytettävä sivut, oli sitten työtä tai harrastusta. eli se miten ennen oli auki kymmenen ohjelmaa, niin nyt asioita tehdää selaimen välilehdillä/ikkunoissa, monella se selain voi olla PDF katseluohjelmakin.

Eli selain on vähän selain ikkunointi ohjelma, eri selain ikkunat on ikkunaryhmiä, tai eri työpöytiä ja välilehdet sitten siellä eri ikkunat.

Lisäksi on sivustoja tai siis jotain wen sovelmia joissa ei edes voi kirjanmerkata kohtaa, eli jos sivusto ei heitä ulos niin välilehti on konsti millä sinne edes pääsee nopeasti, eli harvemmin käytettyjä voi jotkut pitää auki ihan sen takia ns toistaiseksi.

Sitten sivut missä käy useasti , niin miksi sulkea, jos ei siitä mitään etua.
 
Miten pärjää 1 tai kahdella välilehdellä ? Ihan siis aidosti ihmettelen. Luet aina vain yhtä tai kahta sivua ja sitten vaihdat toiseen ? Itse luen jotain sivuja artikkeleita tms, ja jätän tiettyyn kohtaan kun vaihdan toiselle sivulle ja teen jotain muuta välissä. Haluan, että se kyseinen kohta on siellä vaikka viikon myöhemmin avoimena välilehdessä. Ja surffaushan tapahtuu niin, että luetaan esim tätä foorumia, vastataan yhteen viestiin, jonka jälkeen vaihdetaan toiseen välilehteen esim fb tarkistetaan nopeasti joku ryhmä, sen jälkeen hesarin sivuille lukemaan joku uutinen ja sen jälkeen lukemaan jotain kesken jäänyttä sivua, ja taas välillä takas foorumille jne. Välillä taas musiikkia youtubesta. Toi ois täysin tuskaa 1 tai kahdella välilehdellä.

Ja jos etsitään jotain tietoa niin silloin sitä etsitään googlella niin, että tulokset avataan moneen välilehteen ja käydään lukemassa onko sivuilla tarvittava tieto jne. Ei niin, että luetaan yksi sivu ja palataan googleen tms. Välilehetiä on auki aina vähintään 20 tai enemmän.
Helposti pärjää. Valtaosin toimin kuten kuvailet, luen yhtä tai kahta juttua kerrallaan ja siirryn seuraavaan. Googlaillessa, tietoa etsiessä saatan napsia useampia sivuja auki ja luen ne yksi kerrallaan lävitse kunnes tarvittava tieto löytyy. Harvoin silloinkaan on auki enemmän kuin 5-6 välilehteä. Jos tarvitsee jättää jotain muistiin myöhempää käyttöä varten niin raahaan linkin kirjanmerkkeihin, tai vanhanaikaisesti painan asian mieleeni ja palaan siihen myöhemmin, jos muistan.

Mulla alkaa tuntumaan päässä sellainen sekava kohina eikä pysty enää rauhoittumaan ja keskittymään jos yritän lukea monesta paikasta yhtä aikaa. Välillä käy noin kun pää lähtee laukalle ja sitä alkaa tonkimaan jotain asiaa yleensä pienen kiireen kera.
 
Nojoo. Selainten käyttötottumuksia on erilaisia. Joka tapauksessa offtopicia tässä langassa.
 
Helposti pärjää. Valtaosin toimin kuten kuvailet, luen yhtä tai kahta juttua kerrallaan ja siirryn seuraavaan. Googlaillessa, tietoa etsiessä saatan napsia useampia sivuja auki ja luen ne yksi kerrallaan lävitse kunnes tarvittava tieto löytyy. Harvoin silloinkaan on auki enemmän kuin 5-6 välilehteä. Jos tarvitsee jättää jotain muistiin myöhempää käyttöä varten niin raahaan linkin kirjanmerkkeihin, tai vanhanaikaisesti painan asian mieleeni ja palaan siihen myöhemmin, jos muistan.

Mulla alkaa tuntumaan päässä sellainen sekava kohina eikä pysty enää rauhoittumaan ja keskittymään jos yritän lukea monesta paikasta yhtä aikaa. Välillä käy noin kun pää lähtee laukalle ja sitä alkaa tonkimaan jotain asiaa yleensä pienen kiireen kera.
Itselläni jo töissä työjutut ottavat sen 3-10 välilehteä, riippuen mitä olen tekemässä. Ja kun noiden välillä pomppii pitkin työpäivää lukuisia kertoja niin ei niitä kannata ainakaan sulkea kesken työpäivän.

Ei sen puoleen, itse kyllä kaipaisin selaimiin sellaista "väliaikaiset kirjanmerkit" -toimintoa johon olisi helppo lisätä ja sitten myöhemmin poistella noita, tavalliset kirjanmerkit ovat liian kömpelöitä.
 
Vituttaa kilpailutuksen voitosta johtuen se että työmäärä on lisääntynyt 200% josta johtuen on jatkuva väsymys nyt kuukauden päivät eikä tämä pimeä vuodenaika sitä helpota.

Toisaalta kun työpäivät on pidentyneet niin voin ottaa joka toisen perjantain vapaaksi. Itseasiassa 4 päiväinen työviikko ei olisi yhtään hassumpi. Pitänee jossain vaiheessa järjestää se mahdolliseksi.
 
Jos olet pystynyt tähän asti toimimaan ns. 33% tehoilla, on tällöin toiminta ollut melkoista sluibailua noin työnantajan kulmasta.
Jos työsopimuksessa sanotaan että sorvaat kangen päivässä ja sä sorvaat kangen päivässä niin silloin sä olet tehnyt 100% töitä. Vaikka istuisit 5h kahvilla.
 
Kyllä. Mutta eiköhän noi sopparit ole aika- eikä työpanosperusteisia pääsääntöisesti? Entä jos sen yhden kangen tekoon meneekin 10h?
 
Jos olet pystynyt tähän asti toimimaan ns. 33% tehoilla, on tällöin toiminta ollut melkoista sluibailua noin työnantajan kulmasta.
Miksi olisin toiminut 33% teholla..? Työnantaja vaan ei osannut laskea oikein sitä että kun hoidettavaa laitekantaa on 4x entiseen niin sama porukka ei pysty hoitaa töitä samassa ajassa niin kuin aiemmin.
Säästettiin.
No nyt saatiin tekijöitä lisää mutta sisäänajo kestää sen 2-4kk minimissään.
 
Sitten on laskettu kangen tekoon kuluva aika väärin.
Pointtini joka tapauksessa on se, että ne samat tekijät pyörii tuotantolaitoksessa X (voi toki olla palvelujakin, eihän sitä tiedetä) riippumatta töiden määrästä. Joskus hommaa enemmän, joskus vähemmän. Jos omaa panosta voi kasvattaa +200%, on kyse joko varsin matalasta lähtötasosta, tai sitten ylitöitä tulre niin perkeleesti.

Edit: toki voi olla että tuo "+200%" oli vahvaa punakynää, mutta tähän lukuun lähinnä tartuin.
 
Omaa panosta voi kasvattaa, joo. Tiettyyn pisteeseen asti jos "on pakko".
Se on sitten selkänahasta ja vapaa-ajasta pois. Voihan sitä itsensä hitaasti tappaa työllä jos ei ole muuta elämää.
 
Allekirjoitan täysin. Edelleen tuo "+200%" (eli aikaisemman työpanoksen kolminkertaistaminen) pisti silmään. Varsinkin jos tämä on ns. "uusi normaali".
 
Tiketti --tuttaa. Voit tehdä ticketin problemista portaalissa :D Puhukaa suomea.. (Ok ymmärrän kyllä että tiketti on jokin tehtävä/-pyyntö tjsp)
 
maanataina tuli uusiin verkkarihin reikä kuin tie sortui alta. kivaa. lisäksi Aliexpress:itsä tilattu prosessori (e5-1650v2) osottauti yhteessopimattomaksi koneen kanssa (HP Z420) ajattelin tänään lukea HP:n sivuja ja selvisi että vain koneet jossa lukee biosissa 2013 "boot block date" ovat yhteensovivia v2 prosoreiden kanssa. omassa lukee 2011 ja siten se tukee vain v1 prosessoreita. HP=helvetin paska!
 
Viimeksi muokattu:
Meinas haarukka tipahtaa koiran piälle kun ruokaa laittelin, joten äkkiä käsillä estin sen jotenkin. Seurauksena haarukan piikit sit kämmenessä sisällää suurinpiirtei tuossa kohin.
1729845323930.png

Eipä se kovin syväl tainnu mennä, eikä vertakaa oikee tullu. Toimii kaikki ja ei oikee kipiäkää ole. Jote muutaku laastaria pittee vua..
 
Tervetuloa aterimien kanssa sählääjien perjantai-kerhoon :D Itsehän tänään aamupalaa väkertäessäni onnistuin jotenkin pudottamaan puukon terä edellä niin että se jäi sukkaaan pystyyn kahden varpaan väliin. Ei olisi ollut kuin ehkä millistä kiinni että olisi laastaria tarvinnut :D
 
Alkaa pää levii ihan huolella lehtipuhaltimeen. Naapuritalon pihalla joku sankari huudattanu jo 4 tuntia tuota helvetin härveliä, pienessä pihassa vielä minkä haravois puoleentuntiin. Niin tyyppi huuattelee sitä joka vuosi ihan huviksee
 
Meillä kanssa. Naapuri taloyhtiöllä on valtavalla tontilla paljon isoja jalopuita, joista tulee lehtiroskaa niin maan perusteellisesti. Monta päivää huudattaa sitä puhallinta. Tontti rajautuu kahdesta suunnasta vielä lehtimetsään, niin se raja on kuin joku olisi nuollut. Sitten vähän tuulisempi päivä, niin kaikki lehdet sieltä metsästä on sillä tontilla ja puhallin päräytetään taas käyntiin.
On monta vuotta käynyt mielessä pieni avautuminen, mutta kai se vaan kuuluu osana elämää täällä.
 
Viimeksi muokattu:
Alkaa pää levii ihan huolella lehtipuhaltimeen. Naapuritalon pihalla joku sankari huudattanu jo 4 tuntia tuota helvetin härveliä, pienessä pihassa vielä minkä haravois puoleentuntiin. Niin tyyppi huuattelee sitä joka vuosi ihan huviksee
No, vuosi aikaa sitten toipua taas tästä kärsimyksestä.
 
Kämpän ettimiseen/muuttoon nyt laitettu paussi päälle.
Ei saatana.
Tuntuu että oikeasti pää sanoo flip flop kohta. =D
 
Se vituttaa, että jäin tovi sitten työttömäksi, mutta työkkärin toiminta tähän päälle saa jo melkoisen aggression tulille.

Työkkäristä olivat laittaneet lappua postitse keskiviikkona 16.10, että pitäisi tulla konttorilla käymään (ensi)tapaamisessa aamulla maanantaina 21.10. Noh tämä lappu saapui itselleni postitse 21.10 iltapäivällä ~3h sen jälkeen kun olisi pitänyt käydä työkkärissä tapaamisessa, joten en tietenkään tuonne mennyt kun ei mitään tietoakaan kyseisestä tapaamisesta ollut aamulla. Nyt tänään perjantaina 25.10 saapui postissa tottakai selvityspyyntö, joka on kirjattu päivälle maanantai 21.10, että miksen ole tullut tapaamiseen ja että voin menettää työttömyysturvaoikeuteni.

Nyt sitten kirjoitellaan selvityspyyntöä, jossa en paljoa sanoja säästele, että eivätkö *aatanan pällit tajua, että kylällä kulkee posti parillisilla viikolla vain kahdesti ja parittomilla viikoilla kolmesti, ettekö *aatana ole kuulleet digitaalisesta viestinnästä?
 
nyt se sama kone levisi täysin bios päivityksen jälkeen (oli vielä toinen bios paivitys jonka päätin asentaa), kone sanoi että käynistä uudelleen ja nyt se vain menee sekunniksi pääle ja sammuu, ainakin ser-keräykssen voi viedä sellaiset paskat ilmaiseksi. (ennen kuin joku kysyy niin otin muistit ja prosessorin pois ja sen jälkeen halkasin emolevyn kahtia)
 
Viimeksi muokattu:
Vituttaa viikonloppuna aikainen herätys. Oli melkoinen paskahalvaus-herätys kun ovikello soi ja oveen koputettiin ja just kun viimein oli sen verran tajuissaan että oli menossa ovea avaamaan niin oven takaa kuului vielä "Täällä on Poliisi!". Poliisi siis etsi jollekin vihaiselle karanneelle koiralle omistajaa, joskus puoli kahdeksan aikaan aamulla.

Olisi niin halunnut nukkua pidempään mutta sai kyllä sellaisen sätkyn kun poliisi huutelee ovella ettei paljon enää nukuttanut.
 
Jäännösverot, ne perk****, sinne meni puolet palkasta. No ainakin pitäisi nyt olla puhdas tili.
 
Vituttaa viikonloppuna aikainen herätys. Oli melkoinen paskahalvaus-herätys kun ovikello soi ja oveen koputettiin ja just kun viimein oli sen verran tajuissaan että oli menossa ovea avaamaan niin oven takaa kuului vielä "Täällä on Poliisi!". Poliisi siis etsi jollekin vihaiselle karanneelle koiralle omistajaa, joskus puoli kahdeksan aikaan aamulla.

Olisi niin halunnut nukkua pidempään mutta sai kyllä sellaisen sätkyn kun poliisi huutelee ovella ettei paljon enää nukuttanut.
Koko naapurustoko tuon takia käytiin herättelemässä moisella menetelmällä lauantai-aamuna? Eiks nuo vois viedä suoraan kenneliin. Poliisi jättää vaikka lapun rappuihin/postilaatikoihin/oviin mihin lie ja kennelissä lukevat sirun jos on..
 
Näin mä olettaisin, että kiersivät ovelta ovelle kyselemässä "Onko teillä koira kadoksissa? Tiedättekö kenen olisi?". Emäntä sanoi että facebookiin oli joku postannut ilmoituksen että "Otettu kiinni koira, poliisi hoitaa, soittakaa häkeen jos kaipaatte koiraanne".

Itsekin kyllä ihmettelin tuota, olisivat voineet viedä jonnekin vaikka eläinlääkärille sirun etsimiseen / luentaan ja sieltä sitten esim kenneliin tai jonnekin ja sitten pistäneet jonkun ilmoituksen ilmoitustaululle. Tai vaikka hallituksen jäseniltä kyselleet kenellä on koiria niin ei olisi kaikkia tarvinnut herättää.

Vieläkin kyllä vituttaa tuo aikainen herätys, kun kerrankin olisi saanut nukkua pitkään...
 
Taitaa olla ongelmalähiö. Poliisin uusi tekosyy kiertää ovelta ovelle ja samalla tutkia haiseeko ganja kämpissä.
 
Itsekin kyllä ihmettelin tuota, olisivat voineet viedä jonnekin vaikka eläinlääkärille sirun etsimiseen / luentaan ja sieltä sitten esim kenneliin tai jonnekin ja sitten pistäneet jonkun ilmoituksen ilmoitustaululle. Tai vaikka hallituksen jäseniltä kyselleet kenellä on koiria niin ei olisi kaikkia tarvinnut herättää.
Nykyäänhän Suomessa kaikki koirat on (paitsi alle 3kk vanhat) rekisterissä ja sirutettu. Joten omistaja löytäminen luulisi olevan helppoa. Voisi kuulla, että poliiseilla olisi pääsy tuohon tietokantaan / rekisteriin ja sirun lukija poliisille. Jos ei nyt jokaiseen autoon / partioon niin vaikka joka kuntaan / poliisiasemalle yksi. Josta helppo käydä lukemassa tiedot ja selvittää omistaja.
 
Ei ole läheskään kaikkia koiria rekisteröity saatika sirutettu.
 
Pitäisi olla. Ihan jo lain mukaan. Kyllähän nyt jokainen koiranomistaja noudattaa lakia. Vai väitätkö ettei näin ole?

Screenshot_2024-10-26-19-37-17-77_40deb401b9ffe8e1df2f1cc5ba480b12.jpg
Pitäisi olla mutta mutta erinäisistä syistä näin ei ole. Suomessa oli viime vuonna noin 200 000 sirutonta koiraa.

Sellaiset 20 vuotta on tullut vaihdettua autoon renkaat, ja aina onnistunut ilman ihmeempiä ongelmia. No, nyt sitten oli ”muka” kiire, hämärä työskentely-ympäristö ja kuumeista aivotoimintaa mukana sen verran, että hallitunkki tuli laitettua hieman väärään kohtaan ja helmaan muutaman sentin painauma. Ai että ottaa pattiin, mutta lopuille renkaille tuli pariinkin otteeseen tarkistettua tunkin sijainti ennenkuin vivuttelin renkaan ilmaan.

Ja loppuniittinä pudotin akkukäyttöisen pulttikoneen ”tukevalta tasolta” asfalttiin, onneksi ei mennyt rikki. Huhhuh, jospa kuume ja mielipaha lähtee kun konjakilla kurlaa kurkkua…
 
En ikinä nosta helmasta vaan runkopalkista tai tukivarresta, niin ei ole tuollaista ongelmaa.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
262 392
Viestejä
4 555 012
Jäsenet
74 961
Uusin jäsen
miirismoi

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom