Kerro miksi tänään vituttaa! :(

"Valitettavasti valintamme ei tällä kertaa kohdistunut sinuun."

Näitä maileja en halua enää yhtään saada. Työttömäksi jäin elokuussa ja lähetettyjä hakemuksia marraskuusta lähtien 124, joista avoimia hakemuksia mielenkiintoisiin yrityksiin yli 50kpl. Tilastoinnin aloitin vasta marraskuussa, eli todellisuudessa haettuja paikkoja on enemmän. Takana 7v työkokemus verkkokaupan varastosta, josta viimeiset 5v hybridinä toimiston ja varaston puolella. Hakemuksia lähetetty niin logistiikkatyöntekijän kuin toimistotyöntekijän paikkoihin, mutta kyllä tässä alkaa olla semmoinen fiilis että itse on ongelmajätettä, johon kukaan ei halua koskea. Paikkakuntana kuitenkin yli 185k asukkaan kaupunki ja ikä alkaa kolmosella, eli luulisi nyt jotain töitä löytyvän. Alkaa motivaatio työnhakuun olemaan aika nollissa, ja hallituksen näpertelyt työttömien kurittamiseksi vain vituttaa lisää. Keskittyisivät työpaikkojen luomiseen, uskoisin monen muunkin olevan samassa tilanteessa kuin itsekin.
 
On kyllä paskamainen tilanne ja nuo viestit tietysti harmittaa. Sen mitä itse olen töitä hakenut, ärsytti myös kun ei saanut mitään vastausta.. Onko noissa vastauksissa ollut työnhakijoiden määriä? Olisiko hakemiisi paikkoihin nyt niin paljon hakijoita että pitää melkein tuntea joku paikasta josta töitä hakee, eos. Tsemppiä joka tapauksessa ja toivotaan että työpaikka tärppää.
 
"Työvoimapula" ja niin edespäin. Itsekkin kohta puolivuotta ollut työttömänä, kun ei yrityksiä paljoa tunnu kiinnostavan palkata vastavalmistunutta diplomi-insinööriä. Tietty Itä-Suomi nyt muutenkin on ihan kuollut alue nykyään ja olenkin alkanut katsomaan myös kauempaa töitä.

Mikä tässä aiheeseen liittyen itseäni vituttaa on se, että työkkäri sanoi että voisin hakea erääseen rekrykoulutukseen. Nyt kyseisestä "koulutuksesta" tuli onnittelu viesti ja olen päässyt eteenpäin "rekrytointi"prosessissa ja seuraavaksi pitäisi tehdä ~10 erilaista videonauhoitusta ja näissä kertoa itsestäni, miksi hain kyseiseen koulutukseen ja mitä aion tulevaisuudesa jne. Kyllä kun näki mitä paskaa taas tämäkin on, niin lähinnä tekisi mieli nakata koko tietokone parvekkeelta alas.
 
Nuo on kyllä aivan käsittämättömiä :D Joskus vuosia sitten ilmoittauduin työttömänä ollesani täysin vapaaehtoisesti johonkin koulutukseen. En lopulta halunnutkaan osallistua ja jätin menemättä johonkin haastattelutilaisuuteen, josta olisi valittu lopulliset osallistujat. Laitettiin karenssi tämän johdosta. Joo, niin sanotusti oma moka, mutta vähän huvittavaa, että jos en olisi ollut aktiivinen edes tuon ilmoittautumisen johdosta niin mitään karenssia ei olisi tullutkaan.
 
Juu, tähän tyyliin.
180128.jpg
 
Aika syöpäiseltä tuntuu jotkut video"haastattelut". Ehkä nuoremmat ovat tottuneet kuvaamaan itseään ja höpisemään kännykälle, onhan näitä tubettajia, tiktokkia ja mitä lie. Siitä kuningasidea, joku podcast työnhaun älyttömyyksistä. Tilaajia riittänee?
 
Ainakin itselle nuo kuvattavat videonpätkät on olleet aina enemmän tai vähemmän epämieluisia, sen sijaan Teams-haastatteluissa osaan kyllä olla suht. luontevasti. Ei vaan yksinkertaisesti osaa puhua kameralle kun ei sitä ole koskaan tarvinnut erityisemmin missään tehdä.
 
Yhden hyvän puolen tuossa videohaastattelussa näkisin: kun kysymykset ovat tiedossa etukäteen voi harjoitella sitä vastauksen antamista. "Oikeassa" työhaastattelussa kasvotusten hr:n/työnantajan kanssa vastausten pitää tulla kuin apteekin hyllyltä älyttömiinkin kysymyksiin joilla testataan kai meneekö sormi suuhun tiukan paikan tullen/koitetaan saada hämilleen tms. Eli siinä ei ehdi juuri miettimään.
 
Ei tulisi mieleenikään hakea firmaan jossa vaaditaan videohaastattelu, jos CV ja meriitit ei riitä niin ei sitten. Ihmettelen miten firmoilla on varaa käyttää johonkin siivoojan rekryyn noin paljon aikaa ja rahaa?
 
Varmaan siksi että tuossakin siivousta tehdään alihankintana ja halunnevat nähdä, minkä näköistä sakkia lähettävät asiakkaan kohteisiin. :hmm:
 
Jospa tuossa siivouskeississä videohaastattelu on se varsinainen haastattelu ja livenä sitten lähinnä lyödään kättä päälle ja nimeä paperiin.

Hitto, melkein voisin kohta itse hakea. Rentoa rappusiivousta musiikkia samalla kuunnellen. Työt jää työpaikalle, ei varmaan kelaile jäikö pölypallero nurkkaan tms. Ei tarvitse kirota atk:n toimimattomuutta etänä ja mitä lie.
 
Viimeksi muokattu:

Helvetin tiukasti aikataulutettu työ. Pitää 4h siivoukset saada 30min ajassa tehtyä. Pienistäkin pölypalleroista asiakkailta valituksia. Kuukauden tili on surkea. Jatkuvasti pitäisi tehdä enemmän ja nopeammin ja mistään ei kiitosta tule, mutta haukkuja kyllä. Menis kerranki siivoojat vaikka 2vko lakkoon, niin ihmiset osais arvostaa eritavalla.
 
2vko lakko ei auta, päinvastoin kahden viikon päästä on vain enemmän siivottavaa. Oikeastaan useimmissa paikoissa ainoa asia olisi täyttyvät roskikset...
 
Jospa tuossa siivouskeississä videohaastattelu on se varsinainen haastattelu ja livenä sitten lähinnä lyödään kättä päälle ja nimeä paperiin.

Hitto, melkein voisin kohta itse hakea. Rentoa rappusiivousta musiikkia samalla kuunnellen. Työt jää työpaikalle, ei varmaan kelaile jäikö pölypallero nurkkaan tms. Ei tarvitse kirota atk:n toimimattomuutta etänä ja mitä lie.
Näin se on mennyt omilla lapsilla. Nopeuttaa varmasti hakuprosessia ja ei tarvi aikatauluttaa kun haastattelun voi tehdä melkein milloin vaan.
Totta kai vaikeuttaa työnhakua joillakin, mutta toisaalta ajatkin on muuttuneet aika paljon.
 
Välillä melkein vaikuttaa siltä, että mitä paskaisempi homma, niin sitä ihmeellisempiä on nämä haastattelukäytännöt. Onkohan noihin sitten vain niin paljon hakijoita, että sitä massaa karsitaan tällaisilla keinoilla?
 
Varmasti joo plus että rekryfirma voi laskuttaa asiakkaalta maksimit.
 
Välillä melkein vaikuttaa siltä, että mitä paskaisempi homma, niin sitä ihmeellisempiä on nämä haastattelukäytännöt. Onkohan noihin sitten vain niin paljon hakijoita, että sitä massaa karsitaan tällaisilla keinoilla?

Aiemmin olin siivousalalla niin sinne tosiaan työkkäristä päin varmaan ''pakotetaan'' hakemaan. Oli kyllä niin monenlaista vipeltäjää ja päivän kokeilijaa, että järki menisi, jos olisin rekryä hoitamassa.
 
Posti taas vaihteeksi korotti eilen kirjelähetysten hintoja, "maltillinen" noin 10% tällä kertaa. Ennustan, että kohtapuoliin nousee pakettilähetysten hinta.
 
Lähdin viikko sitten talvilomia viettää kotiseuduille ja tulin tänään kotiin. Lomareissu meni hyvin ja kotosalla havaitsen, kun jääkaapin alla on vesilammikko.

Avaan jääkaapin ja sieltä löytyy pimeä valo ja lämpö. Sekä pakastin oli sulanut sekä siellä olleet jauhelihat olivat vähän päässeet käymään.

Sitten hoksasin, että olin ottanut lähtiessä jääkaapin piuhan irti seinästä ja imuri oli ollut kiinni seinässä.

Tuloksena oli se, että täysi pakastelokerollinen jauhelihaa ja muuta lihaa meni pilalle ja lattiat piti kuivailla.
 
Muista kotivakuutus
 
Ei nyt tänään mutta koko talven.
Toi "baana" (Helsingissä) pyörätie ja sen auraus. Ne kiillottaa sitä harjoilla heti kun tulee vähänkään lunta, ne usein roiskii ne lumet viereiselle jalkakäytävälle eikä hiekoitusta tehdä.
Nyt ne lisäsi sen jalkakäytävän aurausta, että se jalkakäytävä ei olisi se lumivarasto, mutta sitä harjaillaan kuitenkin vähemmän ja kun hiekkaa ei ole niin se on tosi liukas.
Pyörätie on ihan kävelykunnossa mutta kävelytie ei.
Kun kävelee pyörätiellä, niin jo pitkän matkan päästä kuulee kun vastaan tuleva pyöräilijä puhuu itsekseen; "sehän tulee päälle" (joku mielisairas Pasilassa toimisto töissä seonnut pyöräilijä) ja väistää ihan viime tingassa.

Järjetöntä tuollaista kaistaa koneilla hieroa samalla kun vieressä ratikat seisoo kun kiskoilla 20 senttiä lunta.
Ihan pelkkää poliittista ekopelleilyä ja rahan tuhlausta. Suomen (ja maailman) pyöräily pääkaupunki Oulu pärjää vähemmällä reittien kiillottamisella, siellä uskalletaan (ja osataan) ajaa lumen päällä, täällä Helsingissä pitää olla Pasilan toimittajille ja byrokraateille sula tie.. siis niille 50:lle jotka sitä käyttää.
katso liitettä 1304294
Ratikat eivät kulkeneet jäätyneiden ajolankojen takia.
 
On kyllä paskamainen tilanne ja nuo viestit tietysti harmittaa. Sen mitä itse olen töitä hakenut, ärsytti myös kun ei saanut mitään vastausta.. Onko noissa vastauksissa ollut työnhakijoiden määriä? Olisiko hakemiisi paikkoihin nyt niin paljon hakijoita että pitää melkein tuntea joku paikasta josta töitä hakee, eos. Tsemppiä joka tapauksessa ja toivotaan että työpaikka tärppää.
50-100 on ollut hakijoiden määrä, jos määrä on mainittu. Reippaasti siis on hakijoita melkeen paikkaan kuin paikkaan, eli vaikeat on ajat ja ei varmaan paremmaksi ole hetkeen menossa. Kiitoksia tsempeistä!
 
Tarkoitus oli 3D-tulostella kuulokkeille pidike, mutta ei muistikortti-USB adapteri tunnu toimivan, eikä halua ilmaantua Windowsissa näkyviin. Itse muistikortti kyllä toimii tulostimessa sen sain tarkistettua. Laitettava varmaan uusi tilaukseen.
 
Huoltajuusriita. Ei tämä ole enää vitutusta vaan asiat on aika nopeasti eskaloituneet pahaksi. Omaa elämää ei enää ole ja yöunet on menny. Pahinta on vakuuttaa omalle tyttärelle asioiden olevan hyvin ja tekohymy omassa naamassa. Tämä on silkkaa kauhua ja hirveää kärsimystä. Isi ei vain voi nyt murtua ja on vain pakko jotenkin selvitä. Valoa tunnelin päässä on kuitenkin näkösällä, sillä viime viikon lopulla tapahtuneiden asioiden johdosta tyttäreni muuttaa mun luo asumaan ja käräjäoikeuden sovittelu on kesäkuun alussa. Tämä reilu kuukausi odottelua tuntuu eliniältä. Lastensuojelusta ei ollut tasan mitään apua mihinkään. En löytänyt apua mistään ja olin ihan paskana. Soitin sitten ensi- ja turvakodin numeroon ja sieltä tuli ohjeet ja kannustusta.
 
@MrSeppä, vertaistukea kaivataan.
 
Kyllä ne asiat siitä lutviutuu, nykyään voi jo omaa huoltajuuskiistaa muistella ilman hiusrajan äkillistä vetäytymistä.
Oma tapaus kesti kaikkineen 1.5v ja maksoi silloisten vuoden bruttotulojen verran.

Lastensuojelusta ei jäänyt silloinkaan kuin paskan maku suuhun, mm. "Pitivät pöydällä" myönteistä lausuntoa kotiolosuhteista meillä. Oli viimeinen päivä palauttaa nuo paperit käräoikeudelle ja sieltä ei oltu viikkoon vastattu puhelimeen eikä avattu ovea jos konttorilla kävi käymässä.
Sain sen lausunnon lopulta kun istuin siinä rappusilla pakkasessa reilut 3h.. Puoli neljältä kävivät ovella katsomassa, eivät tulleet pihalle. Kuudelta sitten toivat paperit ja lähtivät kotiin
 
Noi saatanan mopoteinit. Koko kylä tyhjää tilaa täynnä ja noitten mulkkujen pitää vetää tätä meidän tietä eestaas, eestaas ja vielä noilla saatanan kovaäänisillä vehkeillä. Ja joka kesä sama juttu. Eiks noi pikkuperkeleet kasva koskaan isoks ja siirtyis muihin vempeleisiin ja heivaisivat noi paskat tunkiolle?
 
Itsekki olin joskus junnu. Tosin haaveilin vaa, että ois saanu jonku moottorikäyttösen vehkeen. Varppina oisin joka euron tuhlannu bensaan, notta saan ajaa. Anna lapsien olla lapsia :) Pörinä kuuluu kesään ellei nyt iha just sun pihan eessä vittuilessaan pyöri ympyrää ja revittele. Koita aatella positiivisen kautta. Ymmärrän toki ärsytyksen, mut se mnee ohi ku ei liikaa vittuunnu vaa periaatteen vuoksi vai mites sen sanois.
 
Ei se että ei sais ajella mutta miks vitussa pitää ajaa tätä YHTÄ saatanan tietä edestakasin? Täällä kylällä on noita teitä niin helvetisti ja vois jotain rinkiäkin ajaa muttta ei. Tällä yhdellä vitun tiepätkällä ajetaan päästä päähän. Mä en ees tajua miten ne jaksaa? Itelläkin toki junnuna oli mopo mutta sillä ajeltiin siellä täällä eikä yhdellä vitun tiepätkällä eestaas.
 
Aiemmassa asunnossa asuessa teinit ajeli siinä ympäristössä kerrostalojen välissä kiekkaa aina aamuyöstä viritetyillä helvetinvehkeillään. Siinä meinasi ymmärrys loppua.

Ja mikä nyt vituttaa on kadunpesijät. Miksi ihmeessä pitää alkaa hangata niitä katuja 23-2 väli yöllä? Niin jäätävä melu lähtee noista vehkeistä että ei tarvitse miettiäkkään nukkumista. Seinissä tuntuu ihan resonanssi kun jyräävät...
 
Jos niillä ei ole mopokorttia niin ei uskalla kauas kotoa lähteä?

Samaa ongelmaa ei meillä vanhoilla ollut kun ei mitään kortteja tarvinnu mopolla ajamiseen :D
 
Joo, kuten sanoin, ymmärrän kyl vitutuksen ja on täysin ketjun aihetta :D Noi muut oli vaa sitä, miten asiaa ehkä voi helpottaa.
 
Jos niillä ei ole mopokorttia niin ei uskalla kauas kotoa lähteä?

Samaa ongelmaa ei meillä vanhoilla ollut kun ei mitään kortteja tarvinnu mopolla ajamiseen :D
Pikkukylä missä ei ole poliiseja lähimaillakaan. Lääniä olis kyllä ajaa.
 
Ja mikä nyt vituttaa on kadunpesijät. Miksi ihmeessä pitää alkaa hangata niitä katuja 23-2 väli yöllä? Niin jäätävä melu lähtee noista vehkeistä että ei tarvitse miettiäkkään nukkumista. Seinissä tuntuu ihan resonanssi kun jyräävät...
Nyt on aika turhaa valitusta. Oliskohan siksi, että öisin haittaavat mahdollisimman vähän muuta liikennettä? Tosin todennäköisesti ajavat myös päivisin. Homma täytyy kumminkin saada suht nopeasti hoidettua.
 
Aiemmassa asunnossa asuessa teinit ajeli siinä ympäristössä kerrostalojen välissä kiekkaa aina aamuyöstä viritetyillä helvetinvehkeillään. Siinä meinasi ymmärrys loppua.

Ja mikä nyt vituttaa on kadunpesijät. Miksi ihmeessä pitää alkaa hangata niitä katuja 23-2 väli yöllä? Niin jäätävä melu lähtee noista vehkeistä että ei tarvitse miettiäkkään nukkumista. Seinissä tuntuu ihan resonanssi kun jyräävät...
Ton mie ymmärrän, paikkakunnasta riippuen, ihan liikenteen vähyydellä. Plus mahdollinen pölyn nousu ei haittaa yhtälailla, ku päivällä? Pitää toi putsaus kuite hoitaa.
 
Pikkukylä missä ei ole poliiseja lähimaillakaan. Lääniä olis kyllä ajaa.
Hähä, sulla on pikku-jonnet vittuilemassa. Edelleen, ota iha positiivisen kautta, nii ei vituta nii paljoa, vaikka syytä olisi. Lapsia me kaikki ollaa oltu ja uusia tulee kokoajan.
 
Ja mikä nyt vituttaa on kadunpesijät. Miksi ihmeessä pitää alkaa hangata niitä katuja 23-2 väli yöllä? Niin jäätävä melu lähtee noista vehkeistä että ei tarvitse miettiäkkään nukkumista. Seinissä tuntuu ihan resonanssi kun jyräävät...
Tuohon vuorokauden aikaan on vähiten muuta liikennettä ? :think:
 
Ei tota voi positiivisesti ottaa miltään kannalta.
No sie oot sit se "valittaja naapuri". Muistat varmaan (e: vähintään) yhden lapsuudestasi :) Edelleenkään en väheksy sun vitutustasi. Näin ne roolit muuttuu.. itte muistan noi edelleenki,enkä aikonu samallaiseksi ryhtyä. Siinäkö kairatkoot pihan kaidetta, jos se oikeesti on hyvä skeittaukseen, maalipinta siinä vaa kuluu ja vähä kilinää ja kolinaa voipi kuulua. Mut jos myöhään illalla/yöaikaan, nii sit on eriasia.
 
Viimeksi muokattu:
Ei. Siks muutin maalle kauas muista ihmisistä. En pidä ihmisistä ja joku yhteisö ei vois vähempää kiinnostaa. Kohta 8v tässä asuttu (omakotitalo) enkä ole toisen naapurin kanssa koskaan vaihtanu sanaakaan.
Fiilaan tätä. Perkeleen naapuri herätti vasaroimalla tms. puoli kolmen aikaan yöllä. Sellaista yhteisöllisyyttä kerrostalossa.
 
Ei. Siks muutin maalle kauas muista ihmisistä. En pidä ihmisistä ja joku yhteisö ei vois vähempää kiinnostaa. Kohta 8v tässä asuttu (omakotitalo) enkä ole toisen naapurin kanssa koskaan vaihtanu sanaakaan.
Väärin ostettu talo. Pitäisi olla muutama kilometri omaa tietä peltojen ja metsän läpi ja tien päässä ainoastaan oma torppa.
Sitten voisi talvella kirjoittaa kunnon lumiyräkän tullen, kuinka vituttaa tuo saatanan tien tukkiva vesimuoto.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
254 697
Viestejä
4 429 811
Jäsenet
73 400
Uusin jäsen
Tepukka

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom