Kerro miksi tänään vituttaa! :(

Osapuilleen kaikki. Työ on ihme nyppimistä eriherkkien asiakkaiden muinaismuistojen ikuista parsimista ja yritystä olla sanomatta mitään ettei kuukausien päästä päästä (oli pakko) väittämään että sanoi kuule noin ja nyt kaikki on näin. Menee käpy ja ihan itte hain tätä paikkaa. Jotain muuta kuhan kykenee.

Auton olisi voinut katsastaa palttiarallaa koko kesän ajan. Nyt se tarttee tehdä huomenna kun loppuviikon se on iltavuorolaisella ajossa oman työpäivän jälkeen.

Voisi erakoitua. Lihava hamsteri seuralaisena. Murjottava, ei juuri puhemiehiä.
 
No eilen taas todettiin että alkaa jo tämä tyhjänpäiväisistä asioista vääntäminen pikkuhiljaa nyppimään. Yritä siinä sitten edistää projektia kun joka asiasta saa käydä sisäisen palaverin.
 
Jätevaunu (biojätteelle). Allaskaapissa viemäri keskellä, mutta tuplaovinen kaappi niin tilaa on laittaa laitaan. No eihän sitten se oveen kiinnitettävä ulosvedin olekaan käytettävissä kun se vaatisi että vaunu olisi 10cm seinästä.
Lisäksi erillinen saman valmistajan samankokoiselle pöntölle oleva biokansi suodattimella ei käykään tuohon vaunun mukana pakettina tulleeseen pönttöön vaan nähtävästi olisi pitänyt ostaa vaunu ja pöntöt irto-osina :shifty:
 
No eilen taas todettiin että alkaa jo tämä tyhjänpäiväisistä asioista vääntäminen pikkuhiljaa nyppimään. Yritä siinä sitten edistää projektia kun joka asiasta saa käydä sisäisen palaverin.
Tämä. Siihen päälle se, että isoista linjoista esitetään aina ratkaisuksi keskustelua, mutta kukaan ei ikinä tee niistä varsinaisia päätöksiä, joihin voisi itse vedota. Projektipäällikkönä se on aina mukava asema kun ei voi vaan sanoa, että "näin tämä on nyt päätetty ja tämän mukaan mennään".
 
Korvat vituttaa vaihteeksi. Nuo eivät itsellä oikein tuppaa puhdistumaan omia aikojaan ja korvatulppien käyttö on vielä vähän lisämaustetta. On tuo ex huuhtonut noita nytkin ja olen jo muutaman kuukauden pyytänyt että josko voisi huuhtoa. Aina vaan tuntuu olevan niin paljon hommaa kun sinne menee, että ei ehdi.

Viime viikolla sai sitten olla jo suihkussa tarkkana, että ei kauheasti suihkutellut korvaan, koska vesi ei tahtonut tulla pois kuin sadetanssilla. Tein sitten sen vihoviimeisen virheen omien korvien kanssa, ja laitoin liuottavaa tippaa. Sen jälkeen onkin sitten ollut jo toista päivää korvakäytävä täysin tukossa.

Ja miksikö en vain mene terkkariin tai työterveyteen huuhdottamaan? Siksi että nuo korvat ovat suunnilleen yksi herkimpiä paikkoja omassa kropassa ja en luota oikeastaan juuri kenenkään helläkätisyyteen tuossa, sen verran monta kertaa on mm. lapsena revitty vaikkua kaiken maailman koukuilla ulos, että vastaanotolta on poistuttu korvakäytävät verillä. Tärykalvokaan ei loputtomiin ota vettä vastaan, vaan ärtyy, joten kaikkea ei tahdo edes saada pois.

Mutta ehkäpä se siitä, kyllähän tuo liuottava tippa oikein tuntuu menevän paakun läpi ja kutittaa, mutta ei tuo vaan periksi anna, vaikka ruutalla laskisi vettä korvaan.
"Hätätapauksessa" pyörittele puhtaan nenäliinan kulma kohdasta sellainen terävä "puikko". Ja korvaan tarkasti tähdäten pyörittäen niin päin ettei se aukea. Tarvittaessa kastele kärki. Pitäisi saada ihan tärykalvoon asti. Juu ei tietenkään saisi tunkea korvaan mitään ja vaha saattaa mennä pidemmälle mutta saattaa tuokin olla parempi kuin korvaan jäänyt vesi/vaha ja mahdollisesti tuleva korvatulehdus. Saati ettei kuule korvalla. Se vaha tarttuu yllättävän hyvin paperiin.
 
Käytä niitä pehmitystippoja pari päivää (remowax yleensä paras) ja sitten ankaraa huuhtelua.

En tiedä missäpäin vaikutat ja mitkä on muualla käytännöt, mutta itse olen saanut kaikilta korvaimulla houkuttelemalla ja huuhtelemalla kaikki ampiaista pienemmät ötökät ja paakut kivuttomasti pois. Eli ei ne ihan heti rupea koukkukalastamaan terkkarissakaan..
 
Itsellä on niin vänkyrät ja kapeat korvakäytävät, että ei paljoa tungeta mitään tärykalvoon asti. Huuhtomalla mennään.

Kolmas päivä tässä menossa liuotustipoilla ja ei ainakaan juuri helpottamaan päin ole. Taitaa vaikku olla niin kovaa, että siihen ei ihan pienet liuotukset auta. Ja sitten kun se vaikku on sellaisessa isossa köntissä joka ei tahdo liikahtaa, niin kova hinku siinä tahtoo olla että "no minäpäs vähän tällä koukulla autan". Koettu on.

Mutta jospa se tänään illasta korjaantuisi.
 
Ei se pelkällä liuotustipalla mihinkään lähdekkään vaan ajatus on tipalla (tai sitten imulla) tehdä siihen reikä jotta se vesi saa sen sitten työnnettyä ulos. Ei se auta sitä vettä sen kovan paakun "ulkopuolella" pyörittää.

Täälläpäin koukut jne vaatii knk-lääkärin, eli sellasella 4kk jonottamisella saat koukun korvaasi. Imua sit tk-lääkärit ja muutama valittu hoitaja..
 
Oikein perinteistä? Voit aloittaa linkkaamalla ne "perinteiset"... Sittenkun huomaat et tunteet tuli ennnen järkeä ja huomaat ketjun "Terveyshuolet", niin sua alkaa hävettämään (toivon mukaan).

Kovinpa nyt ottaa koville. Ihan tarkalleen ottaen oli yksi viesti asiasta, mutta pidän kohteliaana vastata, jos joku jotain laittaa. Sitten kun näitä ei oikein itse pysty siirtelemään, niin paha tehdä asialle mitään. Laita ignoreen jos häiritsee.
 
Tuossa kaksi hyvää kohtaa siirtää. Tuo alkuperäinen vastaus ja vielä oma kohteliaisuusvastauksesi. Lainaa ('+Lainaus') --> oikea ketju --> liiitä lainaukset --> oma vastaus.

Jos vielä innostuu, niin voi laittaa viestin "siirsin Terveyshuolet-ketjuun".

(e. Lukuohje: Viesti pyrkii olemaan informatiivinen, ei vinoileva)
 
Jep. No nyt vituttaa nämä "ohjeet". On suoraan sanoen muutakin tekemistä kuin pohtia, missä ketjussa nyt mikäkin viesti pitää olla. Ei tarvitse vastata.
 
Tämä oli ennakoitavissa. Kunhan mainitsin, kun muutaman kerran muutenkin näyttänyt, että kaikki ei tiedä, että keskustelua voi jatkaa toisessa threadissa (ja alkuperäinen kirjoittaja saa ilmoituksen lainauksesta). Ei minua itseäni pieni offtopic vituta.

Vähän vituttaa, että puolisolla ja lapsella joku pöpö, mahat kipeinä, lapsella kuumettakin. Ei pitäisi olla ruuasta.
 
Vituttaa se, että eilen auto sammui suoraan ajosta kohtalaisen vilkkaisiin punaisiin valoihin. Toki se saatiin työnnettyä siitä kaupan parkkipaikalle ja tänään pitäisi sitä käydä tutkailemassa. Ja eilen tuli vitutukseen juotua olutta, viiniä ja jotain random likööriä. Nyt on krapula
 
Kovinpa nyt ottaa koville. Ihan tarkalleen ottaen oli yksi viesti asiasta, mutta pidän kohteliaana vastata, jos joku jotain laittaa. Sitten kun näitä ei oikein itse pysty siirtelemään, niin paha tehdä asialle mitään. Laita ignoreen jos häiritsee.

@ojisama jo vastailikin sulle ja paljon kohteliaammasti mitä ite olisin tehnyt, eli täällä on eri aihealueet ja ketjut niiden alla IHAN aiheesta, jotka Sampsa & Kokkonen + kumppanit ovat kokeneet tarpeellisiksi. Se ei ole mun, eikä kenenkään muun ongelma, jos et osaa palstan sääntöjä.
 
Vituttaa se, että eilen auto sammui suoraan ajosta kohtalaisen vilkkaisiin punaisiin valoihin. Toki se saatiin työnnettyä siitä kaupan parkkipaikalle ja tänään pitäisi sitä käydä tutkailemassa. Ja eilen tuli vitutukseen juotua olutta, viiniä ja jotain random likööriä. Nyt on krapula

Ei auto sammunu sentään risteävien teiden keskelle?
 
@ojisama jo vastailikin sulle ja paljon kohteliaammasti mitä ite olisin tehnyt, eli täällä on eri aihealueet ja ketjut niiden alla IHAN aiheesta, jotka Sampsa & Kokkonen + kumppanit ovat kokeneet tarpeellisiksi. Se ei ole mun, eikä kenenkään muun ongelma, jos et osaa palstan sääntöjä.
Mutta jos se kädetä pitäen ohjeistaminen vituttaa niin siitä kirjoittaminenhan on tämän ketjun aiheeseen täysin sopivaa.

Vituttaa myös se kun toiset valittaa siitä mikä muita vituttaa...
 
Ei auto sammunu sentään risteävien teiden keskelle?

Ei onneks keskelle risteystä, mutta valoihin kuitenkin, ja toki juuri sellaiseen aikaan ja paikkaan joka tällä kylällä on kaikkein vilkkain. Onneksi oli velipoika päässyt juuri täistä ja tuli auttelemaan että auto saatiin kohtalaisen nopeasti pois muiden tieltä.

Toivottavasti ei kovin kallista vikaaole, mutta mun tuurilla tuohon saa taas satasia upottaa
 
Ottakaas nyt rauha ja lopettakaas sitten se metakeskustelu. Jos joku asia ketjun otsikon mukaisesti ketuttaa, niin menee ketjun väljän asettelun piiriin myös mahdolliset helpot ratkaisut ketutuksen aiheeseen. Sitten mennään offtopiciksi kun keskustellaan jostain ihan muusta kuin ketuttavasta asiasta :thumbsup:
 
Eläkkeitä korotetaan vuoden alusta 6%. Vittujen vittu. Leikatkaa ja asettakaa katto noille, perkele.
 
Miksi se sinua kiukuttaa? Kyllä se inflaatio/kustannusten koettelee myös eläkkeensaajia, ja he nyt (pääsääntöisesti) ovat työuransa kautta eläkkeensä "ansainneetkin". Ja toki samasta syystä myös muiden tukien tasoa on syytä tarkistaa.
 
Vastahan tuosta kimmokiljuset on itkeneet vuosia kun inflaatio oli suunnilleen nolla ja korotukset sitten sen mukaiset.
 
Miksi se sinua kiukuttaa? Kyllä se inflaatio/kustannusten koettelee myös eläkkeensaajia, ja he nyt (pääsääntöisesti) ovat työuransa kautta eläkkeensä "ansainneetkin". Ja toki samasta syystä myös muiden tukien tasoa on syytä tarkistaa.
Aika monilta aika usein leikataan, eläkkeistä ei koskaan.
 
  • Tykkää
Reactions: a-p
Aika monilta aika usein leikataan, eläkkeistä ei koskaan.
Aika hatara perustelu. Millä perusteella eläkkeitä pitäisi leikata? Harvemmin muitakaan henk.koht. tukia leikellään, päinvastoin indeksikorotetaan. Lisäksi eläkehän on työuranaikana itse säästettyä rahaa -toisin kuin työmarkkinatuet ymv. Eiköhän se sinullekin joskus eläkeikä koita - tällöin tulot tuppaavat pienenemään huomattavasti aikaisempaan verrattuna. Kysellään sitten oletko halukas leikkaamaan omastasi.
 
Eiköhän se sinullekin joskus eläkeikä koita - tällöin tulot tuppaavat pienenemään huomattavasti aikaisempaan verrattuna. Kysellään sitten oletko halukas leikkaamaan omastasi.

Työpaikalla pitäisi olla jossakin julkisesti nähtävillä tieto missä eläkeyhtiössä oma työnantaja on hoitanut eläkeasiansa. Ja kun kyseisen eläkefirman sivuilla käy katsomassa omat tietonsa siellä pitäisi olla arvio myös omasta tulevasta eläkkeestä tämän hetken tietojen mukaan laskettuna ennalta määriteltyjen eläköitymisajankohtien mukaan, eli oman ikäryhmänsä alimman, tavoite ja ylimmällä eläkeiän mukaan. Sitä voi sitten vertailla tämän hetkisiin ansioihinsa, ja yllättyä eläkkeen määrästä.

On tietenkin määrittelykysymys, onko ns. "taitettu indeksi" eläkkeen leikkaamista vai jotakin muuta. Nythän kovan hintojen nousutahdin takia eläkkeitä nostetaan "normaalitasoa" enemmän. Indeksissä hintojen osuus on 80%, palkkojen nousu 20%.
 
Aika hatara perustelu. Millä perusteella eläkkeitä pitäisi leikata? Harvemmin muitakaan henk.koht. tukia leikellään, päinvastoin indeksikorotetaan. Lisäksi eläkehän on työuranaikana itse säästettyä rahaa -toisin kuin työmarkkinatuet ymv. Eiköhän se sinullekin joskus eläkeikä koita - tällöin tulot tuppaavat pienenemään huomattavasti aikaisempaan verrattuna. Kysellään sitten oletko halukas leikkaamaan omastasi.
Meinaatko ettei vähintäänkin hyväosaisimman osan eläkkeitä voitaisi rajoittaa katolla? Noi on karsea menoerä ja parantuneista näkymistä huolimatta epäilen paljonko, tai missä iässä me nuoremmat eläkettä saadaan. Vai onko keskustelu eläkkeiden määrästä ja koskemattomuudesta sulle täysin tuntematon?
 
Eläkekatto on ihan hyvä idea! Kävin juuri katsomassa, että 13 vuotta kun on painettu töitä, tässä on ansaittu tähän asti n. 370€/kk eläkettä. Kyllä minua vituttaisi, jos tuosta kehdataan jotain leikata.

Päivän vitutus on, että taloyhtiö siirtyy lainvaatimaan sähköiseen osakerekisteriin. Ihan hyvä homma, mutta miksi sen pitää maksaa 300€ kun osakekirja on vielä pankilla!?
Sulla on valtaosa työurasta edessä ja sitä myöten eläkkeen koosta saavuttamatta vielä. Ja katsotaam nyt milloin ikäisesi pääsee eläkkeelle kun järjestelmään ei nyt haluta koskea.
 
Eihän eläkkeistä tosiaan tarvitse ikinä mitään leikata, siirretään vaan alkamispäivää vuosikymmen tai pari eteenpäin.
 
Meinaatko ettei vähintäänkin hyväosaisimman osan eläkkeitä voitaisi rajoittaa katolla? Noi on karsea menoerä ja parantuneista näkymistä huolimatta epäilen paljonko, tai missä iässä me nuoremmat eläkettä saadaan. Vai onko keskustelu eläkkeiden määrästä ja koskemattomuudesta sulle täysin tuntematon?

Nämä hyväosaisimmat ovat elämänsä aikana myös maksaneet monikymmenkertaisesti enemmän veroja ja eläkemaksuja eivätkä samaan aikaan ole olleet tukia käyttämässä....
 
Meinaan. Sikäli kun olen ymmärtänyt, eläkkeen määrä ei perustu "hyväosaisuuteen", vaan työuran aikana maksettuihin eläkevakuutusmaksuihin. Jos jostain pitäisi leikata niin niistä.
 
Miksi ihmeessä ? Perustele.
Mitä se on pois sinulta jos joku saa hyvää eläkettä ?
 
Meinaatko ettei vähintäänkin hyväosaisimman osan eläkkeitä voitaisi rajoittaa katolla? Noi on karsea menoerä ja parantuneista näkymistä huolimatta epäilen paljonko, tai missä iässä me nuoremmat eläkettä saadaan. Vai onko keskustelu eläkkeiden määrästä ja koskemattomuudesta sulle täysin tuntematon?
Kannattaa tutustua tilastoihin siitä, kuinka suuri (tai siis pieni) osa ne suuret eläkkeet oikeasti on kokonaisuudesta.
 
Nämä hyväosaisimmat ovat elämänsä aikana myös maksaneet monikymmenkertaisesti enemmän veroja ja eläkemaksuja eivätkä samaan aikaan ole olleet tukia käyttämässä....
Eiks tässä ole vähän sama homma kuin ammattiliittojen kanssa että nykyinen työsukupolvi maksaa eläkeläisten aikoinaan itselleen neuvottelemat eläkkeet jotka taas ovat omilla veroillaan maksaneet edellisen sukupolven eläkkeet eivätkä ole maksaneet "itse itselleen" kuten vähän kuin ammattiliitossa että maksat jäsenmaksua ja jos joudut saamapuolelle niin yhteiskuntahan työttömyyskorvaukset kuitenkin maksaa eikä ammattiliitto maksa siitä kuin 5%..
 
Mikähän vittu siinä on, kun ruohonleikkuri vetää satamäärin mäkäriä puoleensa?
En tiiä mutta itteä vituttaa loppukesästä ja syksystä ne saatanan naamakärpäset mitä tulee pörräämään naaman eteen ja pyrkii nenään ja suuhun ja korviin. Varsinkin kun hikoilee niin niitä pörrää ympärillä ihan helvetisti. Mitään ne ei tee eikä pure tai pistä mutta aivan helvetin ärsyttäviä. Enkä puhu mäkäräisistä.
 
Siis luitko edes mitä viestiä/keskustelua lainasin? Minähän nimenomaan olen ollut sitä mieltä, ettei eläkkeistä pitäisi leikata.
Tämä myöhäistähän se leikkaaminen alkaa olla, kun ne ihmiset jotka ei niitä eläkkeitään ole maksaneet alkavat olla jo yli 80 vuotiaita.
 
Mikähän vittu siinä on, kun ruohonleikkuri vetää satamäärin mäkäriä puoleensa?
Itse epäilen CO2-päästöjen ja lämmön yhdistelmää. Kerran pidin mökin pihassa autoa käynnissä kun pumppasin plugista sähköä ottavalla kompuralla lasten uimapatjaa täyteen ja ihmettelin kun jonkun ajan päästä oli pakoputken ympäristössä valtaisa pallero hyttysiä.
 
Taitaa olla 2,5v vanha monitori menossa paskaks. Oikea ja vasen puoli menee pimeäksi silloin tällöin ja virrat pois ja päälle ja toimii kunnes ei toimi.
Tämä monitori ja tämä vika:

Tässä olis kuitin mukaan 2v takuu mutta Gigabyten sivuilla 3v takuu. Tiiä sitte. Pitää ottaa myyjään yhteyttä ja selvittää. Vituttaa vaan että Proshopista ostettu ja kukaan ei taatusti puhu suomea vaan pitää sönkkää englantia. Ja vaikka meniskin takuuseen niin se helvetin säätäminen vituttaa jo valmiiks.
 
Muista et takuu on vapaaehtoinen lisäys tuotteelle, mutta virhevastuu on ja pätee, vaikka kuinka myyjää itkettäis. Monitorilta ja TV:ltä oletettava elinikä on 4-vuotta:
...
Lautakunta katsoo, että tietokoneiden näytöt rinnastuvat läheisesti tekniikaltaan ja käytöltään televisioihin. Kuluttajariitalautakunta on ratkaisukäytännössään katsonut, että television tulee kestää tavanomaisessa käytössä ilman kalliita korjaustoimenpiteitä yleensä vähintään neljä vuotta.
...

Lähde: Tietokoneen näytön kestoikä
 
Joo kyllä mä sen tiiän mutta vituttaa valmiiks alkaa vääntämään Proshopin kanssa joksku vitun lontooks tosta.

1693677103795.png

Mainostaavat että puhuvat suomea...
 
1693677103795.png

Mainostaavat että puhuvat suomea...
No kappas. Pitää kuitenkin ensin kokeilla tehdä ihan perus takuu/rekalamaatio/mikälie pyyntö ja jos ei ala sujua niin sitten soittaa. Vähän edes helpottaa. Enkä noin muuten usko että Proshop änkyröimään alkaa mutta jos ei yhteinen kieli taitu niin sitten alkaa vituttaa..
 
Statistiikka

Viestiketjut
254 526
Viestejä
4 424 241
Jäsenet
73 377
Uusin jäsen
Kopander

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom